Aallon harjalla:Kristinuskon asema länsimaissa heikkenee kovaa vauhtia.

Taiteessa on paljon loukattu kristillisiä tunteita ja näin saatu skandaali aikaan. Raamatun lehdille maalaaminen ei enää hetkauta, mutta virtsassa lilluva Jeesus kyllä. Tosin katolilaisuus ja luterilaisuus ovat tässä suhteessa erilaisia ja loukkaantumisen raja on täällä huomattavan korkea kuin esimerkiksi Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Taiteessa, jos tuo kristillistä uskoaan esiin, luo se epäuskottavuutta ja vie trendikkyydeltä kärkeä tehokkaasti. Näin oletan, voin toki olla väärässä, mutta uskovaisesta on hyvin kliseinen kuva, joka pysyy mielissä. Taideteoksessa sekin riippuu, miten uskon esittää. Jeesuskin on uskovaisten kuvissa sliipattu, hyväkuntoisen näköinen valkoinen mies, kauniiksi voisi sanoa. Jumala on kauneus-näytelmän nimikin on jo vaikuttava, joten väittäisin, että kristinuskolla on Suomessa tärkeä tehtävä edelleen, kauneus saattaisi olla yksi, nimittäin kauneus on katoavaista etenkin nykymaailmassa. Miten löytää pinnallisesta tyrkkymaailmasta jotakin syvällistä, kestävää, rohkaisevaa ja hyvää, joka on omaa, moniulotteista ja luotettavaa ja ennen kaikkea vanhaa (joka hylätään, koska vanhalla ei ole arvoa, paitsi rahallinen) että pyhää ja ikuisesti selittämätöntä, missä piilee pyhän kauneus. Jatkuvuus ja taakse katsominen ovat olleet ihmisyyden ytimessä, mistä tulemme, mihin uskomme ja miksi. Kun puolustaa kristityn oikeutta puhua raamatun sanomaa ja Jumalan sanaa, se luultavasti ei ole hyväksi taiteilijan uralle nykypäivänä, mutta koen sananvapauden ja johdonmukaisuuden uskonvapaus-asiassa, että kristillisen perinnön ja raamatun tuntemisen vaalimisen niin tärkeiksi, että on suorastaan taiteilijan velvollisuus näinä aikoina, kun työuria tuhotaan mielipiteiden johdosta, valaista, että se mitä raamatussa sanotaan, on kristittyjen Jumalan sana ja jos valtakunnansyyttäjä ei näe eroa mielipiteen ja uskon välillä, raamatun ajatuksesta voi saada yksi ihminen syytteen eli hän on syyllinen raamatun ajatusten ääneen sanomiseen. Raamattu on siis vaarallinen ja cancelloitava, voisi kuvitella olevan logiikan. Suomessa kirkko ja valtio ovat edelleen naimisissa, joten jään odottamaan mielenkiinnolla nykynärkästyjien tuomiota. Näen Räsäsen keissin oikeudentajun ja raamatun ymmärtämisen kannalta hyvin ongelmallisena ja pitkään jatkuneena vainona suorastaan käsittämättömänä, jossa kyse ei ole ilmeisesti henkilökohtaisesta mielipiteestä, koska olemme kaikki syntisiä, vaan Jumalan, ja homoseksuaaliset teot ovat raamatun mukaan syntiä edelleen, kuten kristityt sanovat. Raamatun moraali on ilmeisen tiukka nykypäivänä ja moraali on löysä ja löysenee vapauden ja itsemääräämisoikeuden nimissä. Kirjaa ei voi uudelleen kirjoittaa, siinä on se juttu ja aika vanha. Kapinointi raamattua ja kristittyjä kohtaan saattaa vieläkin saada myrskyn aikaan, muttei kuolemantuomiota. Olemme kehittyneet tai kristinusko on.

Itse en ole ateisti, en myöskään kuulu kirkkoon, mutta olen kristinuskon hyvin sisäistänyt ja sekoitan luonnon ihailuani siihen. Uskonnot ja usko ovat hyvin kiinnostavia, eivät niinkään henkilökohtaisina, vaan kulttuurillisina ja poliittisina ilmiöinä, vaikuttamisen välineinä ja kovin absoluuttisina, kuten esimerkiksi islam, jota en voi itse millään tavalla hyväksyä ja sekin on minun oikeuteni sanoa. Näistä asioista voimme käydä debattia, mutta omalta kohdaltani se ei mitään muuta. Muslimeilla on vaatimus, että heidän uskoaan on väkisin kunnioitettava, vaikkei siinä mielestäni ole mitään kunnioitettavaa. On kunnioitettava uhan alaisena ja vähimmäiskosto on leimaaminen. Selvä. Kristinuskon ja islamin vertaaminen on muutenkin tarpeen, koska nykyään kristinuskoa voi kritisoida, siitä saa erota, sen suhteen voi olla täysin välinpitämätön eikä sen tarvitse vaikuttaa omaan elämään, ellei pakollisia pyhiä ota lukuun, jotain tuputtamista voi olla, mutta aika vähän enää. Erikoista on ollut taiteiden ja vasemmiston avoin tuki muslimeille uskonvapauden nimissä nimenomaan, islamiahan ei saa kritisoida eikä uskosta voi erota ilman seuraamuksia. He tulevat tänne vaatimaan uskonvapautta ja tapojensa kunnioitusta, kun heillä ei itsellään sellaista kunnioitusta ole, etenkään juutalaisuudelle tai kristinuskolle, mitä kirkkojen polttaminen Ranskassa ilmeisesti oli, melkoista kristinuskon halveksuntaa ja tämä ei herätä Suomessa oikeastaan yhtään mitään ajatusta. Ranskan kirkot ovat kuuluisia kauneudestaan, mutta kauneus ei ole islamissa arvo. Kristinusko on muistoissakin eräänlainen väsähtänyt sukulainen ja pelkästään inhoa täynnä oleva pakkopulla, mitä se osittain onkin, mikä on valitettavaa, sen lopulta erittäin hyvän sanoman vuoksi. On ollut myös luojan lykky, että kristinuskossa kuvan tekeminen on ollut tärkeää ja kirkot ovat voineet luoda niin mahtavia rakennuksia, kuin mielikuvitus on sallinut. Jäämme seuraamaan, kuinka kauan Euroopan kirkot kestävät. En tunne kovin montaa mukavaa kristittyä, mikä osaltaan edesauttaa huonoa mainetta, jonka kristityt ovat itse luoneet. Itseäni on ihmetyttänyt maallisen mammonan ihailu ja keräily, vaikkei se kristillistä ole tai jakamisen vaikeus. Jakaminen on mitä kristillisintä. Tästäkin täytyy edelleen muistuttaa, siitä seuraa hiljaisuus. Mutta se ei tarkoita, että jaetaan juttuja muista ihmisistä, eihän? Joten ristiriitoja riittää, kun puhutaan sanasta ja toteutuksesta, uskossa kuin uskossa. Ihminen on heikko ja saa syntinsä anteeksi, saattaa olla kristinuskon heikko kohta, näin ainakin katolisessa kirkossa. Ettei ihmiskunnan alennustilasta homoutta voi syyttää.

Siksi toivonkin kristillisdemokraateilta kovaäänistä huonompiosaisten suomalaisten puolustamista kuten esimerkiksi vanhustenhoito on pahassa kriisissä ja hyvinvointivaltion puolustamista eli tukisysteemi romahtaa, jos emme saa jatkuvasti velkaa eli systeemi makaa hyvin pitkälle velan saannin varassa ja tuensaajia on jatkuvasti lisää eli liikaa, työssäkäyviä liian vähän. Taiteessa esimerkiksi tuilla eläminen on itsetarkoitus ja ammattimaisuuden merkki. Ei ole ihme, että kulttuurimme on siirtynyt loisimaan. Mihin on kadonnut luterilainen työetiikka ja -tarmo, johon eurooppalainen menestys pohjautuu?

Keskustelu seksuaalivähemmistöistä on kovaäänistä, yhtäjaksoista ulinaa ja kaiken alleen peittävää, he ovat niin suunnattoman suuria uhreja, huomion ja kollektiivisen avun tarpeessa, että ihan hirvittää ja he jyräävät alleen kaikki muut etenkin ne, jotka sanovat vastaan, aivan kuten täysin infantiili yksilö voi. Yhteiskunnan alamäkiluisu tapahtuu siinä sivussa, että on hirveätä seurata, miten huonosti asiat ovat suomalaisilla. Homot tv:ssä loukkaantuvat Päivi Räsäsestä laulamassa (mitä hän edes lauloi?), tuo paha ihminen, jota ei homo voi enää edes katsoa perheineen (siis homot ovat nykyään perheiden ja lasten puolesta puhujia, kehitystä sinänsä), kuten Räsänen itse sanoi: miten häntä voi enää missään katsoa, mikä lisää hämmennyksen tunnetta, että onko tarkoituskin, ettemme enää kohdenna, mitä tapahtuu todella ja mikä on yliherkkyyden ja trauman määrä kun on liikuttava laput silmillä. Voiko tästä kauhusta enää parantua ja mikä olisi hoitomuoto? Kun viihdeohjelma, jossa ei edes puhuta homoista, onkin homo-asiaohjelma, jota katsovat homoperheet, ohjelma, jossa Päivi ei saa olla. Joillekin seksuaalisuus on niin iso asia, että kaikkien muidenkin on huomioitava tämä koko ajan ja joka päivä, ketä kukakin panee. Kyllä on kipeää ja niin vähän kiinnostavuusarvoa, että varmasti tuli lisää katsojia, koska lapsille tehdään silkkaa roskaa ja yhä enemmän seksuaalivähemmistöjen värikartalla ja ajatusmaailmalla. Ovatko seksuaalivähemmistöt ainoita, joita syrjitään, koska ulinasta päätellen heihin sattuu todella kovaa. Narsismia riittää ja siitä kertoo helvetillinen loukkaantumisen määrä ja jos olet toimittaja, niin puolustat kovasti homoja (hyvä ihminen) ettei mitään eikä ketään vastaan sanojaa siedetä. On oma leiri ja vastapuoli, joka ulkoistetaan: oma asia täytyy tuoda joka väliin ja tunteet, koska huomioarvo ja maailma muuttuu (kyllä, yhä oudommaksi ja kammottavammaksi). Teillekin kristinuskolla on tosi hyvä sanoma: sinä et ole maailman napa.