Mietin, miksi joku kuvittelee, että islam on alistettu uskonto tai että muslimeilla pitäisi olla eri säännöt, kun he asuvat täällä maallistuneissa länsimaissa?

Mistä on kysymys, kun uskonto haluaa alistaa muut maat omien tapojensa alle ja miksi se tehdään sen varjolla, että tänne tullaan sotaa pakoon? Että usko toteutuisi täydellisesti, maa, johon on tultu sotaa pakoon, alistuu käskytettäväksi ja ottaa kaiken, mitä muslimit sanovat todesta, koska pakolaiset ovat itsestäänselvästi uhreja? Mitähän islam muuten sanoo valehtelusta (Jihad taitaa sallia) ja missä kohtaa pakolaisesta tulee siirtolainen? Kun sota loppuu tai pakolainen ei ollutkaan paossa? Mistä lähtien islam on ollut alistettu vähemmistöuskonto, rauhanuskonto, johon muslimeilla on oikeus ihan missä vaan miten vain, toteutettuna samanlaisena kuin lähtömaassa ja mistä lähtien islamia on ryhdytty puolustamaan kritiikittä, ettei muslimien tarvitsisi elää kuten länsimaissa yleensä eletään: kaikilla on samat säännöt, lähiöissä on rauhallista, naiset ja miehet käyvät töissä, naisilla on oikeuksia jne? Islamin puolustamista perustellaan uskonnonvapaudella. Mistä lähtien on ollut selvää, että muslimien uskonto sanelee länsimaissa yhtään mitään ja että islamilla olisi hyviä aikeita? Jos koulussa tarjotaan possua, muslimit voivat kokea sen loukkaavaksi ja vaatia possun tarjoilun lopettamista kokonaan, kuten tapaus Kanadasta kertoi. On järjen ääni, että tällaisille ihmisille kerrotaan, että maailmassa on 49 muslimimaata/muslimienemmistöistä maata https://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_maailma, joihin he voivat mennä asumaan omalla tavallaan ja länsimaissa eletään meidän tavalla. Länsimaisia ihmisiä siis saa loukata ja uhata, heidän kimppuunsa saa hyökätä, koska olemme etuoikeutettuja valkoisia ja me loukkaamme pelkällä olemassaolollamme ja sananvapaudella. Tänne on voinut tulla töihin ja turvaan, kouluttautumaan ja asumaan: kieli on myös hyvä oppia sekä tapamme, että myös me loukkaannumme ja sillä on joku painoarvo. Olisi kummallista, jos ei olisi ja miten vaikuttaa, että olemme kynnysmatto. Kulttuuriamme ja tapojamme yritetään muuttaa loukkaantumalla, koska tapamme eivät muslimeille käy, meidän on mukauduttava, oltava kohteliaita loputtomasti ja varottava joka sanaa ja kuvaa. Poikkipuolinen sana on rasismia, vaikkei islam ole rotu, se on hyvin barbaarinen uskonto. Vetoamalla uskontoon, sekulaaria maata kristityillä tavoilla voidaan yrittää muuttaa muslimeille suotuisammaksi pikkuhiljaa ja tässä on siis kyse ihmisoikeuksista? On kiinnostavaa, että muslimit tulevat tänne puhumaan ihmisoikeuksista, vaatimaan meiltä oikeuksiaan, ja kun me muutumme eli myötäilemme orjallisesti, koska olemme niin mukavia, olemme oikealla tiellä ja kaikki muuttuu hyväksi heidän kannaltaan? Kuinka meille käy? He saavat länsimaiset palvelut ja me saamme heidän uskontonsa? Melkoinen vaihtokauppa. Minulle se ei käy. Minulle ei käy, että lähdetään jostakin kykenemättöminä muuttamaan lähtömaassa mitään ja vaaditaan muutoksia täällä. Minulle ei käy, että naiset pidetään kykenemättöminä työhön ja jopa kouluttamattomina, näin halvaannuttaen puoli kansaa ja pitäen tilanteen maassa samana vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen, pyytäen samalla tukea länsimaista tai halveksien länsimaita haluamalla islamisoida ne. Se on halveksittavaa ja kuvottavaa. Että ihmiset kehtaavat ja vihaavat omaa maataan. Luojan kiitos, ettei suurmoskeijaa tullut Helsinkiin, joku järki.

Länsimainen ihmisoikeustaistelija on helppo kohde, hyväuskoinen hölmö, joka vastustaa omasta mielestään rasismia ja fasismia, joita islam on pullollaan. Ristiriitoja riittää. Muslimimaissa tunnetusti on diktatuuri, joissa oikeuksien perääminen on huomattavasti haastavampaa ja vaarallista. On sinänsä erikoista, että tänne tullaan turvaan ja että meillä on velvollisuus auttaa, silti vaatimukset ovat näin syväluotaavia ja totaalisia kuin suurmoskeija, kas kun ei minareetteja, ja islamofobia..ok, minua ryhtyy naurattamaan. No-go-zone kuulostaa lupaavalta kulttuuriselta keksinnöltä ja Ruotsin tilanne.. Se, että islamia ja sen oikkuja kritisoi, ei tarvitse nimeä eikä leimaa, se on pelkästään oikein ja tarpeen. Kritiikille on selkeä oikeutus ja tarve, vaikkei sitä haluta kuulla ja se halutaan hiljentää, rasismin nimissä. Milloin alkaa uhkailu, kun vaatimuksia ei toteuteta, kun kunnioitusta ei ole tarpeeksi ja kritiikkiä esiintyy? Pitäisi siis olla hiljaa ja kiltisti ja pelolla on helppo hallita, vanha kikka. En ole muslimi, joten heidän sääntönsä eivät koske minua ja vapaassa yhteiskunnassa jokaisella on ääni, halusit sinä sitä kuulla tai et. Maahanmuuttokriittisyys ja islamin kritisointi ovat hyvin akuutteja edelleen, erittäin monesta syystä. On kummallista, että sellaista joutuu edelleen perustelemaan, kun katsoo uutisia ja tilastoja kotouttamisen epäonnistumisesta ja hintalapusta.

Milloin tämä velvollisuus auttaa päättyy ja mitä velvollisuuksia muslimeilla on? Heillä ei tunnu olevan minkäänlaisia velvollisuuksia lopettaa sotiaan, puolustaa oikeuksiaan omissa maissaan ja tehdä muutosta siellä. Nämä ovat ilmeisen mahdottomia asioita muslimeille, mutta he haluavat länsimaiset palvelut ja länsimaiset vapaudet, siis vain miehille? Länsimaat vaikuttavat paratiiseilta verrattuna diktatuureihin eikä täällä tarvitse pelätä. Tarvitseeko meidän pelätä? Vaikuttaa, että tännetulijoilla on vain ongelmia, oikeuksia ja tavat vaatia tilaa ovat moninaiset, ääni on kova ja väkivaltainen, silti kriitikko on se pahis ja sortaja. Maat ja ihmiset ovat niin erilaisia keskenään ja meidän tulisi sopeutua, me olemme niitä viallisia ja liian etuoikeutettuja. Että sopeutumisessa on ongelmia, on silti vaikea ymmärtää, kun vapautta ja mahdollisuuksiahan täältä kai on lähdetty hakemaan. Tyrannimainen uskonto ei merkitse täällä mitään muuta kuin alistamista ja muuttumattomuutta, mustia kaapuja, jolta mustalta ja pimeältä muslimien jatkuvat vaatimukset, käytös ja uhittelut myös vaikuttavat. Muutos siellä päässä ei ilmeisesti ole mikään vaihtoehto, heillä on luja usko barbariaan ja väkivaltaan. Muutokseen ei kyetä, sitä osata ajatella eikä muutosta oikeasti haluta, joten mitä he täältä haluavat? Isis-äiditkin lähtivät synnyttämään taistelijoita, mutta joutuivat leirille. Kuinka taisto jatkuu Isis-äiti? Kiva, että tulit takaisin.

Islamin länsimaiset puolustajat taas pelaavat islamistien pussiin joka rintamalla, Palestiinassa asti. Aseita riittää, Iran pitää siitä huolen, ruokaa ja lääkkeitä ei lainkaan. Sellaista huolenpitoa muslimeilta. Onhan ennustettu, että islamisaatio muuttaa kristittyjä/sekulaareja maita enemmistöltään muslimimaiksi 50 vuodessa. Tätä ilmeisesti myös länsimaiset ihmisoikeustaistelijat haluavat. Kuulostaa todella ihmisoikeusparatiisilta. Uskon, että teitä tullaan kiittämään tästä.

Kun katsoo muslimimaita tänään, mikä saattaa olla hyödyllistä länsimaiselle ihmisoikeustaistelijalle, sieltä ei löydy demokratiaa ks. Israel (ainoa demokratia Lähi-idässä). Lähi-idästä/muslimimaista löytyy kuolemaa, sekasortoa, hirveää epätasa-arvoa, kehittymättömyyttä, takapajuisuutta, naisten ja tyttöjen oikeuksien polkemista ilman loppua, aseita: kyllähän koulutetut ihmiset täällä sen tietävät, silti täällä tuetaan islamia. Ei voi kuin ihmetellä, luulin että vasemmalla uskonto on myrkkyä ja uskonnottomuus olisi tila, johon pyritään. Uskonvapaus siis on vasemmistolle tärkeä, mitä islamiin tulee. Entäs kristinusko? lol Ristiriitoja riittää.

Taliban with small hands, 2015