Kun on tylsää, nykyihmisen keino on viihdyttää itseään monin eri tavoin, keinoin, jotka joku muu on keksinyt ja tuonut valmiina käytettäväksi: näin viihdyt, näin elät, näin tuotat iloa elämääsi. Sitä menee helposti luuppiin eikä pääse sieltä pois. Mene johonkin vimpaimeen pyörimään ja sitten viihdyt siinä olotilassa ja voit kertoa muille tehneesi näin, olet liikkeessä, sinulle tapahtuu asioita, olet harrastanut ryhmäseksiä ja masennuit. Aivan kuin ilman viihdettä ja yhä kovempia ärsykkeitä meitä ei enää olisi tai elämästään menettää paljon ilman, ei jopa osaa elää, tuntea elävänsä tms, jos ei tee koko ajan jotakin tai kuten kaikki muut ja jää paitsioon eli syrjään. Syrjä on nykyään huono paikka. Kun viihteen ja mielihyvän ottaa pois, mitä jää jäljelle ja mitä tehdä eli mitä meillä lopulta on, kun poistetaan mukavuudet ja helpot ratkaisut? Kun kuuntelee ihmisten puheita, he usein ja paljon puhuvat itsestään ja että ei elä, ellei tee tiettyjä asioita jatkuvasti ja sitten kuulee litanian, mitä on tehty, että on päässyt irti arjesta. Naistenlehtipuhe on niin tavattoman normaalia, että pidättelen oksennusta. Tämä on vertailutapa ja uusi hierarkia, elämyksellisyys ja sen jatkuvuus että irtiotto, joka on eräänlainen voitto, koska arki on raskasta, mutta arkikin on oltava olemassa, koska sekin on vertailukohta. Jo pari viikkoa tekemättä mitään erikoista, tuo ihmiselle tunteen elämän valumisesta hukkaan, valtavasta eristäytymisestä ja tätä minultakin tiedustellaan usein, koska taiteilijan elämä voi näyttää tylsältä sellaiselle, joka ei ymmärrä, mikä siinä on se juttu tai onko yhtään mitään mieltä tehdä jotakin, mikä ei kiinnosta oikeastaan ketään, tai kuvittelee taiteilijoiden elävän kuten kollegansa MontMartrella, mikä on itsessään jo käsittämättömän tylsä ajatus, ei MontMartre vaan, ettei kuva taiteilijasta ole kehittynyt tässä ajassa. Kun olen näin eri planeetalta, voin kertoa, että asun kaapissa enkä ole lähtenyt sieltä 47 vuoteen, koska en ole halunnut ja ihmiset ottavat sen aivan todesta, melkeinpä en osaa edes puhua. Siksi ja siitä syystä olen niin kummallinen ja tykkään sanoa, mitä ajattelen. Autistinen ajatus minusta on sinänsä herkullinen, koska ihmiset mielellään katsovat toista alaspäin ja antavat ohjeita. Sitten he ryhtyvät kertomaan minulle, mitä kaikkea minun kannattaa kokeilla, kuten potkulautailua ja ulkomaanmatkailua, koska olen niin eristäytynyt. Aivan todella, tylsyys alkaa juuri siitä, kun annetaan ohjeita, mitä minun tai kenen tahansa tulisi tehdä, että maailma avartuisi ja nauttisimme nykymaailmasta. Käytkö baarissa? En. Minua hyvin vähän kiinnostaa, mitä nykyihminen ajattelee ja tekee, koska se on yleensä tylsää yhtä ja samaa toistoa siitä, mitä nykyihminen tekee. Tylsintä on ollut seurata, miten heikosti eristyksissä olevat ihmiset pystyvät olemaan itsensä kanssa. Yksinäisyys, älä tule mulle puhumaan yksinäisyydestä. Sähän just kehuit, miten paljon sulla on kavereita. Mikä on tylsyyden määrä, mikä maailmassa vallitsee ja joka täytyy poistaa väkisin?

Maailma on outo ja taiteilija on uhka, koska hän elää ja tekee eri tavalla, että se näyttää ei-elämältä, elämän vastaiselta, elämän hyljeksinnältä. Aivan sama. Kliseinen pyörre, jossa pitäisi pyöriä mukana, on myös taidesysteemin ongelma. Fakkiutunut tapa ajatella taiteen esittämisestä tosin hiukan murtui koronan johdosta ja saa nähdä mitä tarvitsee tapahtua, jotta tapa ajatella nykytaiteesta kokisi järistyksen. Voi olla, kun se ei kiinnosta katsojia, jotakin muuttuu ja kaikki lopulta viihteellistyy. Outoa.