Miksi jalkapallokentän kokoinen nurmikkopläntti voi loistaa vihreänä auringossa kuin voittopokaali ja kuin statementti vaalimisesta? Miksi se pääasiassa on tyhjä? Miksi siinä ei kasva kymmeniä omenapuita, kirsikkapuita, luumupuita ja herukkapensaita? Ne vaativat huomattavasti vähemmän huolenpitoa kuin nurmikko ja tuottavat ravinnollisesti arvokasta ruokaa. Nurmikko ei tuota yhtään mitään. Se on pelkkä menoerä. Kaiken lisäksi hyötykasvit ovat huomattavan kauniita. Miksi haluamme välttämättä sen, mikä ei tuota mitään sen sijaan, että lähiön asukkailla olisi mahdollisuus tutustua jopa toisiinsa marjan poiminnan yhteydessä? Kysymys tietenkin nousee, kuinka sato jaetaan ja kenelle se on tarkoitettu. Jakamisen, valvomisen ja vaalimisen vaikeus korostuu kun ryhdytään hallinnoimaan jotakin yhteistä kuten puutarha. Voisiko se olla lasten oma, jossa voi käydä kasvattamassa, harrastamassa, oppimassa, olemassa ulkona ja syömässä?
Uudenlainen yhteisöllisyyden rakentaminen saattaisi olla paikallaan nyky-yhteiskunnassa, vaikka vain kesäisin ja syksyisin yhteispuutarha-ajatuksella. Kun valitetaan kasvisten ja marjojen kalleutta, voisivat kerrostalo-asujat laittaa kätensä multaan sen sijaan, että vuodesta toiseen kuuntelevat toistuvaa lehtipuhaltimen melua ja joku jyrää nurmikon tasaiseksi kuin nakutettu. Se saattaisi kasvattaa ihmisistä ympäristöään uudella tavalla ajattelevia ja lisäisi myönteisyyttä ja variaatiota ympäristössä. Kaikilla ei ole varaa mökkiin tai siirtolapuutarhaan, nekin jotka eivät jaksa tai halua ottaa osaa puutarhanhoitoon hyötyvät kauniista, erilaisesta ympäristöstä. Tyypillinen vuosittainen talotalkoo saisi uusia ulottuvuuksia.
Epäily idean toimivuudesta on aina olemassa ja vandalismin mahdollisuudesta, on se silti parempi kuin ajatus nurmikosta, jonka funktio on olla koriste. Pelkästään koristepensaiden ja -puiden korvaaminen marja-ja omenapuilla tuo mahtavan uudistuksen ajatukseen, mikä on piha kerrostalolle ja sen asukkaille.