Hermoromahdus

Kävelin teitä vastaan toisesta tietoisuudesta. Olen paatunein mies, hukuin vainoharhoihin. Turvavaijereista olen pudonnut, putoan yhä. Kun kaikki kerran tapahtui, ei sitä voi pysäyttää, kaikkea. Kiertoradattomat kappaleet ajavat ohitseni, en tiedä kuinka kauan happeni riittää. Kuuleeko kukaan?

Vaimoni kasvot loistavat miljoona-asteisina, kuulen yhä veden ja saippuavaahdon. Vaimoni, vaimoni, kaunis naiseni, muistan sinut, maistan sinut. Sataa rankasti suuria hiutaleita. Koiran leukaluut kolahtavat yhteen kun se syö putoavaa lunta.

Pisarat vettä pullahtavat katosta puolipalloina, kokonaisina palloina, korvanmuotoisina sisuksina. Ikkunat ovat kadonneet, umpioidusta homeesta juoksen pois. Varjopilkut raajansa levällään, hylätyt jalustat joilla kasvaa mätäs. Tehtaan valot ja höyryt näyttävät minulle joen pinnan naiset, joen levät. Pinnalla kahden puolen nousee leilejä, joiden limat sulattavat liikkuvia piipun savun varjoja.

Pistooliyönä raa’at miehet nukuttavat vauvat sisällään, alkavat haukkua. Keskiaikaisesta tuoksusta lähtee viiva, sukkula joka osoittaa sydämen toimivan puhalluksen lailla. Janoiset lentokyvyttömät tanssivat kovat tukat päissään, sinne ei enää halua mennä, enkä halua ajatella lentämistä tai tanssimista jankkaavissa rytmeissä. Arkuuteni on aina läsnä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s