Kuin jokainen tarkoin harkittu asia halkeaisi kahtia.

Liian valoisaa, liian paljon järjestettyjä hyllyjä, liikaa melua, visuaalista, hajullista, tunnollista ja äänellistä, vain saadakseni hiivaa ja tehdäkseni taikinan. Jakautunut solu on kuin se ensimmäinen, leijuvat läpikuultavat pallerot joissa on kaikki, ihmisen korkeudella. Kuin korvasta kasvaisi varpu, kuuntelen jokaista ääntä. Kuin sukkahousuihin valuisi navetan seinästä talteenotettuja nauloja, kuuntelen jokaista ääntä. Olen jähmettynyt, kasvot joille kairat tulevat. Naulat koskevat toisiinsa ja kilisevät. Korkeaa metallista laulua, eläinten ääniä.

Tämä on petos, kädet jotka eivät tehneet mitään, mutta saivat kaiken. Mainostornit julistavat, saippuoivat minut navetan hajusta, lehmästä, siasta, vuohesta ja kanasta. Uteliaisuus purskahtaa liimaa, tunnetta löydöksistä, ihmisen korkeudella, kollegoiden katseissa läpikuultavia palloja: miksi en minä?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s