Kuva ilman meikkiä, on nykyään juttu. Ei kovinkaan suosittu tosin.

January 3, 2023January 3, 2023 | Henna Timanttimetsä

Postaan meikittömän kuvan. Postaan toisen meikittömän kuvan.

Meikittömyys on sitä, ettet ole kiinnittänyt huomiota kasvoihisi. Se voi olla hyvä tai paha asia. Naiselle se tarkoittaa, että olet joko luonnollinen tai et ole huoliteltu eli olet hompsuinen ja muu näkevät kasvosi sellaisina, kuin ne ovat. Meikki on eräänlainen luokkakysymys ja liittyy aikuisilla siihen, mitä työtä teet, yleensä ja siitä herkästi sanotaan, mikä on sopivaa. Yritin miettiä, mitä tämä kauneusbisnes meille tekee ja miksi meikki eli naamio on lähes pakollinen. Tämähän on kuin kilpailu nykyään. Ajatus lähti, kun joku postasi meikittömän kuvan itsestään kovaan ääneen. Kun lisään meikkiä, lisään huomiota kasvoihini, mitä en ole erityisesti kaivannut, joten en lisää naamiota, mutta ymmärrän naamion käyttömahdollisuudet tavallaan. Kasvoja ajatellaan siis paljon, niitä tarkkaillaan. Kun minä lisään meikkiä, multa kysytään, olenko jakamassa persettä, joten ehkä olen välttänyt leimaantumista kevytkenkäiseksi tai sitten en vain osaa meikata, kuten pitäisi, jotain siinä on sellaista.. Suomessa ultranaisellisuus tarkoittaa huoran osaa, mikä on toki ahdistavaa, koska se levy ei vaihdu, mikä on taas yksi kiinnostava koekenttä. Naiset laittautuvat hyvin paljon itseään varten, kuin roolia varten kuitenkin ja luonnollisuutta tavallaan arvostavassa Suomessa, vähänkin voi olla liikaa. Kun on ultranaisellinen luonnostaan, Luoja on luonut ongelman vai oliko se sittenkin ihminen. Selfie vuodenvaihteessa on hyvä perinne, kai. Jotain muutosta havaittavissa.

Yritän ymmärtää nykyihmistä, yritän ja mitä meikkaaminen on. Sen, mitä on ymmärrettävissä, koska järkeä on todella vaikea löytää esimerkiksi luonnollisuuden aikaansaamisesta keinotekoisesti. Puhutaan muutoksesta, kuinka maailma muuttuukaan nopeasti ja paljon, enemmän kuin kukaan kestää ja silti muutos on ideaali ja aina hyvä asia, mutta vanheneminen ei ole hyvä muutos. Se täytyy estää ja peitellä. Myllerrys ja muokkaaminen, jos ei muun niin oman kehon ja naaman, on käynnissä. Jos ei liikunnalla onnistu, niin kirurgia on aina ja useammin mahdollisuus, filtterit ja meikit, jotta on edukseen, jotta on kaunis. Filtterit nähdään valehteluna, mikä on positiivista ja kuinka moni on ilman filttereita, vai kysyykö jo sekin rohkeutta? Kauneus on pakkomielle, kuten nuoruus ja laihuus. En ymmärrä, että luonnollisuus on hyvä, mutta keinotekoinen on parempi. Meikkeihin saa kulumaan pienen omaisuuden, jos haluaa ja vaikuttaisi olevan pakollista osallistua, koska meikittömyys on rohkeaa kuvassa. Tätä kyttäävät etenkin naiset, kuinka joku on ehostettu ja onnistunut. Ehostus joko saa ihmisen näyttämään erilaiselta kuin on tai tarkoitus on korostaa parhaita puolia, saada aikaan vaikutelma ja vaikutelma on, että luotamme ihmisiin, jotka näkevät vaivaa itsensä laittamiseen. Että onko tärkein pointti tuo vaivannäkö, silmän miellyttäminen ja pysyä ajassa kiinni? Aika nimittäin on hyvin erityislaatuinen, mitä itsensä muokkaamiseen ja kauneuteen tulee ja jokainen haluaa palan eli olla mukana kauniiden joukossa, niin saa seuraajia. Siis, ei tarvitse olla muuta kuin hyvännäköinen ja mieluiten pantava niin menestyy somessa eli kuitenkin kaikki johtaa ajatukseen seksistä. Kiinnostavaa.

Muuntautuminen on iso juttu ja tarve, jonka soveliaisuudesta keskustellaan kiivaasti. Kuinka usein muuntaudutaan ja miksi, lienevät jos ei muuta, niin terveyskysymyksiä. Sanotaan, ole oma autenttinen itsesi, joka antaa mahdollisuuden aika moneen. Autenttisuus ja oma itse eivät aivan kuin ole auenneet. Lause, ole paras itsesi mahdollisimman keinotekoisesti, kenties hiukan selvittää, kuinka sotkussa lopulta olemme. Ongelman valaistuminen, kun on liian myöhäistä, on systeemin ongelma, kun rajoja ei ole. Miksi muuntaudumme tunteiksi, jotka tulevat ja menevät aivan kuten trendit? Itsetunto ja mielenterveys eivät korjaudu kirurgialla ja ymmärrän, ulkonäköön kiinnitetään sairaanloisesti huomiota. Itselläni kun on makkara vatsan päällä, se on aivan varma huomionherättäjä tai ns. rumat vaatteet. Helpottaisi varmasti montaa muutakin elämässä, löytää joku muu fokus, kuin miltä kukakin näyttää. Tähän tuskin on tulossa muutosta, olemme ulkonäön kautta päätelmiä tekeviä ja syrjiviä. Seuraava kamppailu onkin, kuinka se mitä teet, olisi myös muulle maailmalle kiinnostavaa, ei se miltä näytät ensisijaisesti. Ulkonäkö ja sukupuoli ovat ihmistä voimakkaasti arvottavia tekijöitä. Ultranaisellinen nainen saa tehdä duunia, että hänen työnsä huomataan ja vastaus kysymykseen, mikä on rumaa, se on yleensä käytös.

Foobikkojen aika

January 4, 2021January 4, 2021 | Henna Timanttimetsä

Bodies online, pencil on paper, 2015

Voisimmeko ajatella, että olemme paljon peloissamme nykyaikana, enemmän kuin ennen? On paljon uhkia, joista luemme ja joihin olemme osin syyllisiä. On aika parantaa tapamme jne. olla hyviä ihmisiä, tarkoittaa hyvää ja tehdä parempi maailma.

Islamofobia ja transfobia toistuvat sanoina usein ja olen kokenut fobia-sanan vilisevän monesti syytelistalla. Fobioita, joita meillä monella ilmeisesti on ja tautiluokituksessa fobia on vakava pelko, joka estää elämästä, viimeisimpänä itselleni vastaan tuli fatphobia. Olen perplexed ja olen terveysintoilijana läskipelkoinen. Tarvitsenko turvahuoneen ja safe spacen? Ei en, minä en sitä tarvitse, vaan se ylipainoinen, jolle ei saa sanoa ylipainosta, tosin en ole kenellekään sanonut, koska minua ei kenenkään toisen läskit niin paljon häiritse kuin omani. Juu, toki turvaa tarvitaan, minua myös stalkataan, joka on ilmeisesti oikeutettua, koska olen niin paha, muttei se tee minusta enemmän foobista, vaikka ilmeisesti on tarkoitus. Ajaisiko stalkkaus pahuuteni pois, kuin manaus?

Kriittisiä ihmisiä kohtaan hyökätään joukolla somessa ja mielipiteeni todellakin ovat omiani. Itse ajattelu on aina vaarallista. Turvallista tilaa kaipaavat juuri ne, jotka puhuvat fobioista ja foobikoista eli joku on turvan tarpeessa, mutta kuka, miksi ja keneltä? Kriittinen ihminen on uhka hauraan ihmisen turvallisuuden tunteelle ja yleinen veneen keinuttaminen on vain niin epämiellyttävää. Miksi näin haurasta ihmistä, joka tarvitsee turvatilan, täytyy mielipiteiltä suojella? Eikö olisi parempi hankkia paksumpi nahka, lukemalla vaikka Shakespearea ja kohtaamalla ihmisen mieli historiamme kautta. Kuka on suojelun tarpeessa, oikeutettu suojeluun ja miten tämä oikeus syntyy? Yliopistossa ajatuksilta ja mielipiteiltä suojaaminen on ongelmallista, koska yliopisto on vartavasten ajattelun testausalusta eli kriittinen vastaansanomisen paikka ja on omituista, että yliopistossa jopa työskentelee ihmisiä, jotka eivät kestä kritiikkiä ja pyrkivät luomaan yliopistoista lastentarhoja, joista siis tulee uusia asiantuntijoita, jotka eivät kestä vastaansanomista. Se, että koulussa ei pyritä ylisuojeluun, yliopisto on koulu, opiskelijat saavat opintotukea, on suojelua itsessään, koska maailma ulkona on kova ja siellä tarvitaan monenlaisia taitoja ja kestokykyä koetellaan, etenkin taiteessa, vai ajatteletteko, että taiteilijalle kaikki on vain kivaa ja tipahtaa helposti syliin? No joillekin käy niin, toisille ei. Yksi taiteilijan ja taiteen tehtävistä on kyseenalaistaa ja se ei onnistu silloin, kun täytyy pelätä työnsä puolesta eli olla ‘foobinen’.

Omaan ajatukseeni, mitä taide on, pelko ei istu eikä käy, vaikka taiteilijoita selkeästi pidetään pelossa yhä enemmän ja taiteilija laitetaan seinää vasten hyvin herkästi ja odotetaan (itse)sensurointia. Joten turvallisuuden tarpeen ja kaipuun tunnistan, mutten siihen voi tarttua, koska silloin lähtee taiteesta jotakin oleellista pois. Se on vanhemmalla iällä ehkä sitä mukavuuden tarvetta, joka tulee hetkellisesti, mutta on este luovuudelle ja tekemiselle, jos koko ajan täytyy varoa. Kun jatkuvasti on varottava, mitä voi sanoa ja tehdä, ettei satuta jonkun tunteita, millaisessa lasitalossa elämme ja pyrimme elämään, onko se katalogielämää, josta annetaan palikat, että rakennapa tuosta ja imitointia, jota sanotaan omaksi kuvaksi, aidoksi itseksi, itseksi tulemiseksi, itsensä hyväksymiseksi sellaisenaan? Kovin ristiriitaista, jos palikat annetaan you know.. Oma tekemiseni on aina ollut poispäin sievistelystä, valmiina annetusta ja elefantit huoneessa on käsiteltävä, joka yleensä sattuu, muuttaa asioita ja ihmissuhteita, ehkä parempaa ehkä huonompaan. Seksuaalisuus, taide ja uskonto ovat ihmisten heikkoja kohtia juuri tässä, mitä voi paljastaa, sanoa, ajatella, olla, mikä on luvallista, turvallista jne. Yhtäkään profeettaa en ole halventanut, joten ehkä sitä fatwaa ei ole ehkä tulossa, mutta on ilmeistä, ettei taide kestä katsoa itseään peiliin sekä transaktivisteilla on kova tarve päästä esille ja sen voi tehdä feminismin nimissä kuten puolustaa islamia ja islamisteja, ihan sama mitä naisille käy tässä taistossa, joten mikä se feministinen osuus transaktivismissa ja islamin puolustamisessa on? Transaktivismin kautta on tullut myös selväksi, ettei mies voi olla feministi, koska naiset ajetaan pois naisten ryhmistä ja hiljennetään, mikä taas kuulostaa kovin tutulta.

Ongelmana on hauraus, joka ei kestä vastaan sanomista, vaikeiden asioiden kohtaamista ja kompleksisuuden myöntämistä, ei edes väärässä olemisen myöntämistä. Kun esimerkiksi alaikäisten puperteettiin ja kehitykseen täytyy voida kajota avun nimissä, vaikka ei ole tietoa, mitä hormonitasapainoon kajoaminen tekee lapselle muuta kuin aiheuttaa enemmän ongelmia, kuten hedelmättömyyttä, olemme jokseenkin oudossa tilanteessa: ketä uskoa ja mikä on totta. Yksikin nuori, jonka sukupuoli on ‘korjattu’ ja hän katuu leikkausta, on liikaa. Sukupuolta ei tarvitse eikä voi ihminen korjata, kirurgi ei korjaa sairasta mieltä. On kyllä kirurgeja, jotka mielellään hyötyvät tästä trendistä, jota moni vaikutusvaltainen ihminen tukee. Kutsun sitä hyvesignaloinniksi ja hyväksikäytöksi. Tilanne on hysteerinen ja moni menee trendin mukana, moni tyttö tuntee olevansa poika enenevässä määrin. Onko tyttönä vaikea olla? Ja tämä ongelma ratkeaa kirurgin avulla? On outoa kuinka sukupuoli voidaan todeta tunnetasolla ja kaikkien pitäisi se vain uskoa. Tällaisen asian takia ollaan valmiita toisinajattelijat ja heidän elämänsä tuhoamaan. Kerätään blokkilistoja, tuhotaan ihmisten työmahdollisuudet jne. Se kertoo jotakin mielenvikaisuudenasteesta ja pakkomielteestä, mikä liittyy myös plastiikkakirurgiaan tällä hetkellä, siihenkin voi jäädä koukkuun ja todellakin olemme menneet liian pitkälle.

Ohje tyttärelle

Jumala on kauneus: Ulkonäkö, taide ja mitä sillä on sisällön kanssa tekemistä.

December 28, 2020 | Henna Timanttimetsä

Killer, pencil on paper, 2015

Kauneus ja kauneuden kaipuumme on taiteen syy ja perusarvo, mistä kautta taidetta kukatahansa arvioi. Mikä on kaunista nykypäivä onkin kiinnostava aihe ja onko se kuuluisasti moninaisuutta ja hyväksymistä sellaisena kuin olet ja ymmärrystä, milloin on aihetta petrata, että tarkistaa kauneuskäsityksemme? Jos taide ei hyväile silmää totutulla tavalla ja täytä odotusta siitä, mikä on kaunista taidetta ja kivaa ymmärrystä maailmasta teknisellä taidokkuudella, hylkyreaktio on melko varma oikeutetusti tai ei. Asia on varsin omituinen, koska jokaisella on oma mielipide ja taiteesta varsinkin. Voiko sota olla kaunis tai ase? Kertooko tekninen taituruus kauneudesta jotakin, kyvystä valmistaa kaunis esine ja uskottavuudesta, entä hinnasta? Taiteelta odotetaan kauneuden ylistystä ja nykyään elämyksellisyyttä, kuvan halutaan olevan pysyvä muisto kauneudesta ja muista positiivisista perusarvoista, joita yhdistämme hyvään taiteeseen, kaipaamme ja tarvitsemme voidaksemme kohdata jotakin vähemmän kaunista, hyvää ja jokaisella on oma näkemys kauneudesta, taiteesta, mitä se on ja kuinka taide on kaunista, missä taide ja kauneus on, niin missä. Joka on myös yksi nykypäivän vitsauksista, minne kauneus on arjesta kadonnut, jos niin onnettomasti on käynyt. Nykytaiteen taiteen syytä, alkuperää, odotuksia ja katsojan tarvetta järkyttävät teokset siis helposti kohtaavat vastustusta, joka on täysin sallittua ja odotettua, ei kaikki nykytaide ole hyvää ja yleisölle tarpeellista, vaikka näin saatetaan väittää ja johon nykytaidekin selkeästi pyrkii: tekemään hyvää yhteiskunnallisesti eritoten hämmentämällä katsojaa, mikä on helppoa. Mutta tarpeellista on horjuttaa nykyisiä kauneuskäsityksiämme, sen nykytaide voi tehdä, mutta tarkoittaako se rumuuden paljastamista, valmistamista, helppoutta ja taidon katoamista? Tekeekö nykytaide muita tarpeellisia tasapainon pudotuksia tai rimanalituksia, kuten taiteen katoamisen jokapäiväisestä rakentamisesta olemalla liian kallista ja turhaa? Kuvaako taide pääasiassa kauniita ja hoikkia ihmisiä? Näin muuten taitaa olla.

Kauneuden tarpeemme tulee selväksi mitä kuvataan ja julkaistaan somessa yleisesti eniten ja millaisia tarpeita nämä maisemat, lemmikit, hyvät hetket ja kauniit kasvot täyttävät ja todellakin jokainen voi tehdä nämä itse. Kaikki kuvataiteen perusaiheita ja pittoreski kauneus vetoaa ihmiseen kuin karkki ja osata itse kuin oikea taiteilija. Kuvataiteessa suurimmat skandaalit ovat aiheutuneet tämän pittoreskin kiiltokuvan rikkomisesta, jota ei taiteilijalle sallita helposti edelleenkään, eikä esimerkiksi Winston Churchill pitänyt realistisesta muotokuvastaan, joten hän poltti sen, mikä on jälkipolvien kannalta valitettavaa, koska se saattoi olla yksi parhaista potreteista hänestä vanhana. Kuvan turhamaisuuttamme hyväilevä merkitys on niin vahva, että kuvassa on hymyiltävä, oltava rypytön ja muutenkin symmetrisesti balanssissa ja tason ammattimainen. Haluamme antaa itsestämme mahdollisimman hyvän kuvan. Siksi poliisivalokuvat rikollisista ovat itseäni kiinnostaneet ja miten ihmisen tarina kuvassa näkyy ja vanhat kuvat työläisistä ovat myös omaa luokkaansa. Taiteen porvarillisuus on myös asia, joka ei katoa minnekään, ei vaikka kuinka olisit kommunisti. Kommunistit etenkin ovat kuvanneet ideaali-ihmisen voimakkaana, lihaksikkaana, nuorena, energisenä ja työteliäänä, hyvin korostetusti terveenä työväenluokkaisena, joten kiinnostavia ristiriitoja pelkästään menneessä kommunismissa ja ikuisessa porvarillisessa taidekentässä, jossa työväenluokkaisuus on ulkopuolinen ja vieras. Itseltäni siitä on tiedusteltu niin paljon, että olen päätellyt työväenluokkaisen tapaamisen taideskenessä olevan varsin outoa ja hämmentävää, mikä tekee vasemmistolaisuudesta vaatteen, jota kannetaan eli epäuskottavan. Esimerkiksi kuinka napsautan itseni eri moodiin toisesta skenestä/työstä toiseen? ( How do you switch? The answer is, I change my clothes, otherwise I don’t switch anything, because it is all work and I don’t play a character.). En leiki roolileikkejä, enkä esitä parempaa kuin olen ja taidekin on työtä. Asiallisuus on se, jota kaipaan. Ihmisten osaamisen ulkonäön kautta luulisi jo tulleen tiensä päähän

Nykyinen some-kulttuuri on ainoastaan lisännyt ulkönäkökeskeisyyttä myös taiteessa, millaista taidetta niin syntyy ja miten tuotteistaminen vaikuttaa laatuun, autenttisuuteen, ideoihin, uskottavuuteen ja koska taiteessakin nykyään pyritään brändäämiseen, habituksella ja mielipiteillä myydään omaa tuotetta ja omaa taiteilijuutta, jonka on oltava myös poliittisesti tietynlaista, millaista taiteilijaa halutaan tuoda esille, on iso kysymys. Millaiset asiat ovat tärkeitä, kuka on tärkeä ja onko tärkeää painottaa asioita, jotka ovat tapetilla nyt, myös taiteessa ja olla kritisoimatta tätä ns. aktivismia, jossa on paljon sokeita pisteitä, ristiriitaisuuksia ja kiellettyjä aiheita? Välittömästi olen natsipelle ja rasisti, kun ääneen kyseenalaistan nämä oikeudenpuolustajat ja heidän agendansa. Asioiden pinnassa oleminen on ongelmallista, niin ei ratkaista rakenteellisia ongelmia, joita taiteessa itsessään on yllinkyllin ja joita ei kukaan lähde ratkomaan, koska vaarantaa oman uransa aivan varmasti. Konfliktit eivät ole hyvää mainosta vai riippuuko konfliktista? Skandaalit kylläkin, tosin ei taiteen vallan väärinkäyttö, koska se on asiantuntijuudessa oikeutettua, taiteessa normaali ja hyväksytty asia. Onko jokainen asiantuntija? Onko ulkoinen kauneus taiteilijalle uskottavuuskysymys ja miksi? Onko kiinnostavampaa antaa kirurgin leikellä ja imitoida kauneusihanteita kuin syntyä tällaiseksi? Aiheena on hyvin paljon miltä nainen ja taiteilija näyttää ja itkun aiheena, miksi ulkonäöstä ei saisi ensisijaisesti puhua, kun puhutaan taiteilijasta esimerkiksi näyttelijöistä. On ihmisiä, joille se ei ole ongelmallista ja ihmisiä, joille tämä on ongelmallista, joille oma työ on tärkeämpi kuin ulkonäkö ja joille ulkonäkö ei ole työ. Tämä ei aukene vielä 2020, miksi näin on ja miksi vaikka naispoliitikon ulkonäkö ja ikä on edes ensisijainen puheenaihe? Niin ja te olette feministejä? Ok.

Je suit l’art, Video 2017 with natural light

Silitätkö alasti? Länget auki ja holvikaarista sisään. Mitä nykyihminen haluaa? Näkeminen ja nähdyksi tuleminen vaikuttaisivat olevan suurin juttu. Kun sinua ei nähdä, et ole mitään. Kysymys onkin, mitä on oltava? Silitätkö alasti?

March 18, 2020 | Henna Timanttimetsä

Pystytkö pyllistämään, henkinen vai fyysinen este? Tämä voi olla sama asia kuin, että pääsetkö kyykkyyn, mutta ei. Haen tilannetta, jossa joku näkee persereikäsi eli olet ilman vaatteita ja joku katsoo, näkee sinne. Millainen se on ja millainen ihminen haluaa nähdä sen? Sukupuoli on kiinnostavin nähtynä. Mutta mitä sitten? Katsominen ja näkeminen on myös halveksunnan osoitus. Kun katsotaan ihmistä, miten katsotaan, mitä nähdään, halutaan nähdä ja miksi: menetyksiä menetysten perään. Haikailetko menetysten perään? Mikä on sama aaltopituus ja mikä on näyttämisen tarkoitus, kaikki ulkona, ei mitään salattavaa? Rasva- vai punaviinitahra? Ovat yhtä pysyviä, ellei niitä heti käsitellä sappisaippualla, ja ehkä vielä senkin jälkeen, mutta sappisaippua on tehokas. Höyry polttaa paljasta ihoa, mutta silittää rypyt tehokkaasti. Höyrysilitysrauta lienee jo jokaisella. Silitätkö paitoja vai verhoja, lakanoita, tyynyliinoja, alushousuja? Mikä on suhteesi silittämiseen? Kenties mankeloit? Mikä on suhteesi tekstiileihin ja jälkiin niissä?