Taiteen poliittisuudesta: Kapitalismi voitti, myös Banksyn. Onko taidetta ilman rahaa ja syökö taiteilija rahaa? We can’t eat money, without money we don’t eat.

11 helmikuun, 202613 helmikuun, 2026 | Henna Timanttimetsä

Aiheet ja taiteilijoiden aatteet tekevät taiteesta vasemmistolaista, mutta taidesysteemi ja -markkina eivät ole sitä. Kuinka taiteilijat siis toimivat mielestäni neoliberalistisessa systeemissä, jossa sääntely on olematonta, kuten taiteessa on, alustataloudessa systeemin armoilla, ja pyrkivätkö he vaikuttamaan systeemin toimintatapoihin muutenkin kuin ajamalla juutalaisen asekauppiaan pois Kiasman kanssa työskentelevän säätiön hallituksesta, mitä oikeistossa pidetään antisemitistisenä hyökkäyksenä? (8.)

Mikä on taiteitten tapa kohdella toisinajattelijoita nyt ja millainen kriittinen massa taideyhteisö on? Mitä tapahtui toisinajattelijataiteilijalle ja keitä he ovat, miten he tekevät taidetta ja mistä ja miten he ajattelevat toisin? Kuinka samanmielinen on hyvä olla tai rakentavaa olla? Mitä samanmielisyys edes tekee taiteissa?

Mitä tarkoitetaan politiikalla, kun kaikki on politiikkaa ja on oltava varpaillaan? Taidesysteemin, instituutioiden ja median politiikkaa on rahan tekeminen, kuinka se vaikuttaa taiteissa ja kuinka on tarkoitus vaikuttaa maailmassa näin? Mikä on taiteen tarkoitus kriittisen yleisön mukaan ja mikä on tämä kriittinen yleisö?

Elämme hyvin visuaalisessa maailmassa ja ottaen huomioon poliittisen taiteen ansiokkaan historian, olen kiinnostunut, kuinka nykypoliittinen taide vertautuu 1900-luvun poliittiseen taiteeseen ja ottaako se vanhasta vaikutteita vai osaako ja saako poliittinen taide uudistua, kuten ehkä katutaide ja performanssi (fluxus, dada, futurismi, happening-kulttuuri edelleen vaikuttavat) saattavat tehdä vapaammin esityspaikkojen ollen mitä tahansa. Futuristeissa toimi useita fasisteja ja surrealisteissa, kuten Salvador Dali, mikä on kiinnostavaa tässä ajassa, kun elämme futuristien kuvittelemia asioita tosiksi ja surrealismi on hyvin todellista (5.) Katutaiteen nostaa esille hyvin usein sosiaalinen media, ei taidesysteemi. Aiheet saattavat olla osin samat kuin aina ennenkin, kapitalismikritiikki, joka ei ole muuttunut vuosikymmeniin, vallan keskittyminen ja väärinkäyttö, mikä on taiteissakin todellisuutta. Ongelmat ovat taiteissa vallankäyttäjien mielestä pääasiassa toisaalla. Taidemarkkinaa ja -systeemiä hyvin vähän kritisoidaan sisältäpäin, ulkoa kylläkin ja kritiikkiä kutsutaan öyhötykseksi, kun halutaan aliarvioida ja mitätöidä kritisoijat, aivan kuten taiteitten sisälläkin tehdään ja jos kritisoidaankin taiteilijoiden toimesta, ei sillä ole yleiskuvaan vaikutusta, koska kritisoijia pidetään häviäjinä ja taiteen monoliittinen jyrkkä auktoriteetti ja muoto on muuttumaton entiteetti. Instituutioilla on vahva auktoriteettiasema, joten politiikka taiteissa on kiinnostava historiansa ja ristiriitaisuutensa puolesta juuri tällä hetkellä, kun niin sanotusti edelleen maailma palaa. Kysymys on myös, milloin se ei olisi palanut? Ongelmat ovat yhä samat kuin useana vuosikymmenenä taaksepäin ja kapitalismi on se, mikä on nostanut eniten ihmisiä köyhyydestä. Riisto taas ei ole tuntematon asia taiteissa ja nyt vielä enemmän tekoälyn kautta.

Mikä on taiteen ja taiteilijoiden vastuu maailmantilasta, entä taidesysteemin/taidealustan tilasta? Kuinka taiteilija, yhteisö ja instituutiot käsittelevät politisoituneen taiteen tuotteeksi ja ottavat vastaan viestin puolin ja toisin, että onko instituutioilla muu agenda, kuin pääsylipputuloissa mitattava tulos? Onko politisoitunut taide onnistunut tehtävässään ja osaako se mitata tuloksia? Miten pitkälle taide voi ja pitää mennä politisoinnissa? Onko liian pitkälle menemistä taidetta vastaan hyökkäys, kuten Extinction Rebellion tekee? Kuinka hyödyllistä on tehdä poliittista taidetta etuoikeutetuille ihmisille, joita ovat taiteen tekijät, systeemin pyörittäjät ja hyvin usein myös yleisö?

Mitkä ovat taiteen politisoitumisen positiiviset ja negatiiviset vaikutukset? Missä vaiheessa on kyse propagandasta ja voiko taidesysteemiä tarkastella propagandakoneistona, joka hyppää jokaiseen trendiin mukaan huomiotaloudessa massan mukana ja valitsee sopivimmat asiat, joita ajaa vai onko kyse vain taiteilijoiden henkilökohtaisista intohimoista? Kysyn, koska vastakkainasettelu on hyvin kärjistynyt ja tulokset laihoja. Epäily ja syytös taiteiden ja yliopistojen vahvasta politisoitumisesta on hyvin näkyvää ja oikeistolaista. Oikeisto molemmissa on olemassa, taiteissa vähemmän äänessä. Miten yksilö vaikuttaa taiteessa verrattuna instituutioihin ja entä jos yksi taiteilija käy vastavirtaan taiteessa eikä omaksu vallitsevaa poliittista mantraa ja agendaa, miten hänelle käy? Hyvin tai huonosti, se on vastaansanojien osa. Miten fanaattinen ja yksipuolinen taide on politiikan, millä puolella seisot, suhteen? Viimeisimmät kohut ovat aika karuja yksin käydä läpi, kuten esimerkiksi Lux Helsingin yhteydessä käyty Katariina Sourin teosten saamelaisia oletetusti loukkaava sisältö. Mitä loukkaamisella tarkoitetaan ja kuinka vakavista loukkauksista puhutaan? Kuinka varovaiseksi taide ryhtyy ja millä hinnalla? Keskustelutilaisuus Tanssintalolla 15.9.2023 (2.) kysyi, miten määritellä poliittinen taide tässä ajassa? Argumenttina nousi esiin tekijöiden identiteetti, joka kertoo poliittisuuden ja toisaalta, on myös poliittinen valinta olla ottamatta kantaa taiteella, vaikka maailma palaa, määrittelee Sonya Lindfors. Keskustelua jatkaa Jenni-Elina von Bagh: miten suhtautua siihen, että jotain täytyy tehdä, mutta taide on välineenä tehoton? Kenties taiteilijat ovat tehottomia tai ongelmat jo niin isoja, että vaikuttaminen paikallisesti tai edes somen välityksellä kansainvälisesti on vain näkyvyyskampanja ja puolien välienselvittelyä.

Suomikin on hyvin polarisoitunut, kuten huoli on. Taide on kansainvälisesti poliittinen, jatkuvasti muutoksessa ja taide oletetusti nojaa vasemmistolaiseen eetokseen ja perinteeseen. Moni taiteilija kamppailee teoksillaan kapitalismia vastaan, vaikka taide mitä suurimmassa määrin elää kapitalismista ja sen luomasta vauraudesta. Miten ristiriitoja ideologioiden kesken ratkaistaan taiteissa, tai ratkaistaanko niitä mitenkään, kuten itse ajattelen yhä uudelleen käy? Kapitalismikritiikki mielestäni on jäänyt paikalleen ja on vuosikymmenet toistanut itseään. Onko kyseessä tiedon puute vai on helppo toistaa yhtä ja samaa? Yanis Varoufakiksen mukaan olemme jo teknofeodalismissa, alustataloudessa, jolla periaatteella taidekin toimii: se käyttää usein taiteilijoiden työtä maksamatta korvausta. (3.) Onko uskottavuuskysymys, kuinka taiteilija voi toimia kentällä, joka ei vastaa hänen omiin poliittisiin kantoihinsa ja riistää taiteilijoiden työtä ja millaisia kompromisseja taiteilija tekee uransa eteen tässä kompleksisessa suhteessa ja kuinka ajan tasalla taiteilijat ja instituutiot ovat? Pysyykö instituutioiden massa ketterästi mukana, mitä tulee muutokseen yhä vapaammassa markkinataloudessa, politiikassa, aktivismissa ja taiteessa? Niin, mitä on taiteilijan vapaus? Ja olenko väärässä, kun sanon, että elämme vapaammassa maailmassa kuin aiemmin?

Poliittisuus, kapitalismi, neoliberalismi ja markkinatalous ovat monimutkaisia asioita ja vaikuttavat toisiinsa. Taideturismi on taidetta pinnalla pitävä asia ja raha ja sen puute hallitsee. Minua kiinnostavat juuri taidesysteemin, taidekolossien ja taiteen poliittisen ajattelun ristiriitaisuudet, jotka välillä tuntuvat hyppivän silmille uskalluksen puutteesta johtuen tai muista syistä. Teknologian kehitys muuttaa systeemejä, tapoja tehdä ja ajatella ehkä eniten ja kenelle valta keskittyy, on rahakysymys. Kuinka ajattelu muuttuu tässä vauhdissa? Osattomuuden lisääntyessä, taide myös eriytyy enemmän vauraiden harrastukseksi ja työksi. En tiedä, onko taide muuttunut muuten kuin ottanut teknologian eräänlaisena merkkinä muutoksesta ja ajanhermolla mukana olemisesta mukaan tekemiseensä. Taide on nykyajassakin koettu porvariston huviksi ja työksi. Britanniassa 8% taiteilijoista on työväenluokasta lähtöisin. (4.)

Aktivismissa taiteella on vahva osa, taidesysteemin ulkopuolella voidaan olla rohkeampia ja systeemin sisällä kannanotot ovat kenties enemminkin poseerausta ja vaikutukset kenties yhdentekeviä, ellei taide aiheuta suurta kohua ja skandaalia, mitä sitten tapahtuu? Liikehdinnän aggressiivisuuden voimistuessa joka puolella ja yliopistojen ottaessa voimakkaasti kantaa asioihin, minua kiinnostaa kuohunnan vaikutus siihen, miten systeemit reagoivat, miten taide reagoi ja millaisia ongelmia taiteessa on poliittisuuden suhteen tullut esiin ja onko taidesysteemi kykenevä katsomaan itseään muuttuvana kenttänä vai onko sen idea vain kommentoida ulkopuolista maailmaa ja esittää muutoksen airutta, koska taide alustana on omnipotentti ja toimii omavaltaisena asiantuntijavetoisena kuplana.

Museot ovat vastanneet yleisöjen spektaaklien nälkään ja menneet mukaan immersiivisiin näyttelyihin, jotka kiertävät maailmaa, näyttelyt, jotka näyttävät hyviltä Instagramissa. Taiteiden sisäisiin ongelmiin puuttuminen, vaikka #metoon kautta, on ollut ison työn takana, suurin pelko on aina työmahdollisuuksien ja maineen menetys, josta syystä ongelmat jatkuvat, kuten monet seksuaalinenhäirintäkohut antavat ymmärtää, työpaikkakiusaaminen on myös ilmeisesti yleistä? Taidesysteemi on hyvin kaavoihinsa kangistunut eli miten jähmeä systeemi kykenee muuttumaan vai toistellaanko mantroja 60-luvulta ja miksi muutos luovalla alalla on kovin haastavaa? Myös tehdäänkö taidetta yleisön kosiskelutoiveissa, on iso kysymysmerkki ja miten se vaikuttaa taiteissa? Miten orjallinen taiteissa on oltava, jos todella vapautta ja luovuutta pyritään toteuttamaan?

On kiinnostava yrittää avata kuvataiteen motiiveja juuri poliittisuuden kautta ja suhteen, koska se on niin vahva tekemiseen ja ajatteluun, että suhteiden muodostumiseen vaikuttava tekijä ja toisaalta ymmärtää, kuinka politiikka vaikuttaa taiteessa lopulta, onko taide vain taidetta milloinkaan ja puheet vain puheita, kuten feminismi esimerkiksi usein vaikuttaa olevan. Poliittisuus on sosiaalisen median nousussa lähtenyt hurjalle kierteelle ja tuonut saman taistelun reaalimaailmaan. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan, on kiinnostava sodankäynti tavallisten ihmisten kesken fanaattisuuteen asti. Ihmisten jako hyviin ja pahoihin on aika rajua ja cancelkulttuuri rajoittaa sananvapautta.

Poliittisia aiheita taiteissa ovat maahanmuutto ja siihen liittyvä rasismi, kolonialismi, ilmastonmuutos, värillisten-, naisten-, vammaisten-, saamelaistenoikeudet ja seksuaalivähemmistöjenoikeudet, luontokato, eläintenoikeudet sekä Palestiina, jotka ovat hyvin pinnalla ja aiheuttavat suurta tuohtumusta puolin ja toisin. Miksi juuri nämä valikoituvat yhä uudestaan etenkin kohujen aiheiksi? Mikä erityisesti aiheuttaa vastaanottajissa närää ja miksi? Jari Ehrnrooth on aiheesta taiteen politisoituminen kirjoittanut 2020 artikkelin (6.) ja erityisen kiinnostavaa on juuri mediassa esiintyvä taidekeskustelu, kuinka se pääsee esille ja kuinka siihen reagoidaan. Ovatko nämä oikeistolaiset äänet taiteelle merkittäviä? Ehrnrooth ihmettelee, millaista taidetta taidemuseoissa esitetään tällä hetkellä ja miksi se suurimmaksi osaksi on poliittista ja nimenomaan vasemmistolaiseksi miellettyä. Mikä on tämä jako, jakolinja vasemmistolainen ja oikeistolainen ja miten taide liittyy politiikkaan näiden kautta ja juuri kyse on ääripäiden nokittelusta? Juuri ilmestyneen väitöksen mukaan, taidemaku kertoo poliittisuudesta (7.) Melko ilmeistä. Väitöksen tarkoitus on ollut todistaa jotakin, mikä on ollut tiedossa? Uusi tieto lienee, että persut eivät ole taidevastaisia, vaan käyttävät taidepalveluita, mutta nukkuvien puolue ei ole kiinnostunut käymään maksullisissa taidetapahtumissa. Sinänsä merkittävää keskustelunkäynnin kannalta.

Taiteilijoita on koulutettu paljon ja Yhdysvalloissa MFA-tutkinto ei vastaa siitä maksettua hintaa eli tutkinnolla ei tule toimeen. Kuinka poliittisuus näyttäytyy tässä kuvassa, jossa taiteilija on kovasti alakynnessä taloudellisesti ja ehkä vielä poliittisesti erimielinen? Esimerkiksi Briteissä vuoden 2025 lopulla 150 työntekijää (members of the Public and services Union) meni lakkoon huonon palkkauksen johdosta. Tämä koski Tate Modernia hyvin näkyvästi. (9.) Kuraattorinkin palkalla on Lontoossa vaikea tulla toimeen. Huonosta palkkauksesta taidelaitoksissa on aika ajoin otsikoita, kuten Guggenheimin siivoojat Bilbaossa, joille maksettiin 5e per tunti 2021 (10.) ja Documentan näyttelyvahdit, joille maksetaan 5e per tunti, 2017 (11.).

Myös kiinnostava esiin nostettava on Taidepoliittinen huippukokous 2014 Helsingissä, jonka yhteydessä julkaistiin Jussi Koitelan toimittama taidepoliittinen käsikirja, joka pohjaa kapitalismi- ja nationalismikritiikkiin ja julistaa, että kaikki taide on poliittista ja taiteen on voitava ja annettava vaikuttaa maailmassa poliittisesti. Kuka sellaista on estänyt? (12.) Poliittinen taide vaikuttaa olemassa olevana varaventtiilinä ja turhautumisen purkamiskeinona. Missä taide esitetään, on toinen poliittinen valinta ja vaikuttava asia. Onko Banksy niitä harvoja, joka on onnistunut esittämään instituutiokritiikkiä ja menestynyt taiteilijana? Myös harvinaisesti menestynyt taidesysteemin ulkopuolelta tulevana tekijänä, mikä ihme kyllä, on joskus mahdollista.

kuvat 2008, Henna Timanttimetsä

1. Rebellion, Extinction, You Can’t Eat Money – Protest at BlackRock’s UK HQ, City of London https://extinctionrebellion.uk/2019/10/14/you-cant-eat-money-protest-at-blackrocks-uk-hq-city-of-london/, 14.10.2019, Extinction Rebellion.

2. Kanerva, Arla, Kulttuurinen maku kertoo poliittisista kannoista, https://www.hs.fi/taide/art-2000011659142.html, 13.12.2025, Helsingin Sanomat

3. Tanssin Talo, Poliittinen taide 2023 https://www.tanssintalo.fi/luekatsokuuntele/esittavan-taiteen-poliittisuus, 4.9.2023

4. Velie, Elaine, Only 8% of UK Artists Come From Working-Class Background https://hyperallergic.com/only-8-percent-of-uk-artists-come-from-working-class-background/ 14.12.2022, Hyperallergic

5.Sears, Olivia, E, Centre for the art of translation, The Italian poet behind Steve Bannon’s worldview https://www.catranslation.org/feature/a-post-dada-superfascist-shadow/

6.Varoufakis, Yanis, Technofeudalism, What Killed Capitalism, Penguin Random House, 2023.

7. Ehrnrooth, Jari, 2020, Taide muuttui politiikaksi ja alkoi rumuuden aika, https://yle.fi/a/3-11673686?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp, 21.12.2020, yle.fi

8. Puukka, Päivi, Suomalaistaiteilijoiden Kiasma-boikotin taustalla kansainvälinen liike, joka vastustaa Israelin toimia palestiinalaisalueilla, https://yle.fi/a/74-20007361?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp, 5.12.2022, yle.fi

9. Proppe, Olof Andra, UK gallery workers win support during strike for higher pay https://themilitant.com/2025/12/12/uk-gallery-workers-win-support-during-strike-for-higher-pay/ 22.12.2025, The Militant.

10. Di Liscia, Valentina, Guggenheim Bilbao’s cleaning staff stages protest-performance over dismal wages, https://hyperallergic.com/guggenheim-bilbao-cleaning-staff-stages-protest-performance-over-dismal-wages/, Hyperallergic, 13.12, 2021

11. KIRAC, Keeping it real art critics, 2017, episode 7, Indigenous flags and modernism https://youtu.be/HkL4MpGkXSg?si=gw3Ng96xiTlAM65E, 30.4.2017.

12. Koitela, Jussi, 2014, Suomen taidepoliittinen käsikirja, https://www.checkpointhelsinki.org/projektit/suomen-taidepoliittinen-kasikirja. Baltic Circle / Checkpoint Helsinki.

13. Vartanian, Hrag, 2026. Epstein Files Expose the Depths of the Art World’s Rot. https://hyperallergic.com/epstein-files-expose-the-depths-of-the-art-worlds-rot/?ref=weekly-newsletter. Hyperallergic.

Aallon harjalla:Kristinuskon asema länsimaissa heikkenee kovaa vauhtia.

8 syyskuun, 202123 syyskuun, 2021 | Henna Timanttimetsä

Taiteessa on paljon loukattu kristillisiä tunteita ja näin saatu skandaali aikaan. Raamatun lehdille maalaaminen ei enää hetkauta, mutta virtsassa lilluva Jeesus kyllä. Tosin katolilaisuus ja luterilaisuus ovat tässä suhteessa erilaisia ja loukkaantumisen raja on täällä huomattavan korkea kuin esimerkiksi Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Taiteessa, jos tuo kristillistä uskoaan esiin, luo se epäuskottavuutta ja vie trendikkyydeltä kärkeä tehokkaasti. Näin oletan, voin toki olla väärässä, mutta uskovaisesta on hyvin kliseinen kuva, joka pysyy mielissä. Taideteoksessa sekin riippuu, miten uskon esittää. Jeesuskin on uskovaisten kuvissa sliipattu, hyväkuntoisen näköinen valkoinen mies, kauniiksi voisi sanoa. Jumala on kauneus-näytelmän nimikin on jo vaikuttava, joten väittäisin, että kristinuskolla on Suomessa tärkeä tehtävä edelleen, kauneus saattaisi olla yksi, nimittäin kauneus on katoavaista etenkin nykymaailmassa. Miten löytää pinnallisesta tyrkkymaailmasta jotakin syvällistä, kestävää, rohkaisevaa ja hyvää, joka on omaa, moniulotteista ja luotettavaa ja ennen kaikkea vanhaa (joka hylätään, koska vanhalla ei ole arvoa, paitsi rahallinen) että pyhää ja ikuisesti selittämätöntä, missä piilee pyhän kauneus. Jatkuvuus ja taakse katsominen ovat olleet ihmisyyden ytimessä, mistä tulemme, mihin uskomme ja miksi. Kun puolustaa kristityn oikeutta puhua raamatun sanomaa ja Jumalan sanaa, se luultavasti ei ole hyväksi taiteilijan uralle nykypäivänä, mutta koen sananvapauden ja johdonmukaisuuden uskonvapaus-asiassa, että kristillisen perinnön ja raamatun tuntemisen vaalimisen niin tärkeiksi, että on suorastaan taiteilijan velvollisuus näinä aikoina, kun työuria tuhotaan mielipiteiden johdosta, valaista, että se mitä raamatussa sanotaan, on kristittyjen Jumalan sana ja jos valtakunnansyyttäjä ei näe eroa mielipiteen ja uskon välillä, raamatun ajatuksesta voi saada yksi ihminen syytteen eli hän on syyllinen raamatun ajatusten ääneen sanomiseen. Raamattu on siis vaarallinen ja cancelloitava, voisi kuvitella olevan logiikan. Suomessa kirkko ja valtio ovat edelleen naimisissa, joten jään odottamaan mielenkiinnolla nykynärkästyjien tuomiota. Näen Räsäsen keissin oikeudentajun ja raamatun ymmärtämisen kannalta hyvin ongelmallisena ja pitkään jatkuneena vainona suorastaan käsittämättömänä, jossa kyse ei ole ilmeisesti henkilökohtaisesta mielipiteestä, koska olemme kaikki syntisiä, vaan Jumalan, ja homoseksuaaliset teot ovat raamatun mukaan syntiä edelleen, kuten kristityt sanovat. Raamatun moraali on ilmeisen tiukka nykypäivänä ja moraali on löysä ja löysenee vapauden ja itsemääräämisoikeuden nimissä. Kirjaa ei voi uudelleen kirjoittaa, siinä on se juttu ja aika vanha. Kapinointi raamattua ja kristittyjä kohtaan saattaa vieläkin saada myrskyn aikaan, muttei kuolemantuomiota. Olemme kehittyneet tai kristinusko on.

Itse en ole ateisti, en myöskään kuulu kirkkoon, mutta olen kristinuskon hyvin sisäistänyt ja sekoitan luonnon ihailuani siihen. Uskonnot ja usko ovat hyvin kiinnostavia, eivät niinkään henkilökohtaisina, vaan kulttuurillisina ja poliittisina ilmiöinä, vaikuttamisen välineinä ja kovin absoluuttisina, kuten esimerkiksi islam, jota en voi itse millään tavalla hyväksyä ja sekin on minun oikeuteni sanoa. Näistä asioista voimme käydä debattia, mutta omalta kohdaltani se ei mitään muuta. Muslimeilla on vaatimus, että heidän uskoaan on väkisin kunnioitettava, vaikkei siinä mielestäni ole mitään kunnioitettavaa. On kunnioitettava uhan alaisena ja vähimmäiskosto on leimaaminen. Selvä. Kristinuskon ja islamin vertaaminen on muutenkin tarpeen, koska nykyään kristinuskoa voi kritisoida, siitä saa erota, sen suhteen voi olla täysin välinpitämätön eikä sen tarvitse vaikuttaa omaan elämään, ellei pakollisia pyhiä ota lukuun, jotain tuputtamista voi olla, mutta aika vähän enää. Erikoista on ollut taiteiden ja vasemmiston avoin tuki muslimeille uskonvapauden nimissä nimenomaan, islamiahan ei saa kritisoida eikä uskosta voi erota ilman seuraamuksia. He tulevat tänne vaatimaan uskonvapautta ja tapojensa kunnioitusta, kun heillä ei itsellään sellaista kunnioitusta ole, etenkään juutalaisuudelle tai kristinuskolle, mitä kirkkojen polttaminen Ranskassa ilmeisesti oli, melkoista kristinuskon halveksuntaa ja tämä ei herätä Suomessa oikeastaan yhtään mitään ajatusta. Ranskan kirkot ovat kuuluisia kauneudestaan, mutta kauneus ei ole islamissa arvo. Kristinusko on muistoissakin eräänlainen väsähtänyt sukulainen ja pelkästään inhoa täynnä oleva pakkopulla, mitä se osittain onkin, mikä on valitettavaa, sen lopulta erittäin hyvän sanoman vuoksi. On ollut myös luojan lykky, että kristinuskossa kuvan tekeminen on ollut tärkeää ja kirkot ovat voineet luoda niin mahtavia rakennuksia, kuin mielikuvitus on sallinut. Jäämme seuraamaan, kuinka kauan Euroopan kirkot kestävät. En tunne kovin montaa mukavaa kristittyä, mikä osaltaan edesauttaa huonoa mainetta, jonka kristityt ovat itse luoneet. Itseäni on ihmetyttänyt maallisen mammonan ihailu ja keräily, vaikkei se kristillistä ole tai jakamisen vaikeus. Jakaminen on mitä kristillisintä. Tästäkin täytyy edelleen muistuttaa, siitä seuraa hiljaisuus. Mutta se ei tarkoita, että jaetaan juttuja muista ihmisistä, eihän? Joten ristiriitoja riittää, kun puhutaan sanasta ja toteutuksesta, uskossa kuin uskossa. Ihminen on heikko ja saa syntinsä anteeksi, saattaa olla kristinuskon heikko kohta, näin ainakin katolisessa kirkossa. Ettei ihmiskunnan alennustilasta homoutta voi syyttää.

Siksi toivonkin kristillisdemokraateilta kovaäänistä huonompiosaisten suomalaisten puolustamista kuten esimerkiksi vanhustenhoito on pahassa kriisissä ja hyvinvointivaltion puolustamista eli tukisysteemi romahtaa, jos emme saa jatkuvasti velkaa eli systeemi makaa hyvin pitkälle velan saannin varassa ja tuensaajia on jatkuvasti lisää eli liikaa, työssäkäyviä liian vähän. Taiteessa esimerkiksi tuilla eläminen on itsetarkoitus ja ammattimaisuuden merkki. Ei ole ihme, että kulttuurimme on siirtynyt loisimaan. Mihin on kadonnut luterilainen työetiikka ja -tarmo, johon eurooppalainen menestys pohjautuu?

Keskustelu seksuaalivähemmistöistä on kovaäänistä, yhtäjaksoista ulinaa ja kaiken alleen peittävää, he ovat niin suunnattoman suuria uhreja, huomion ja kollektiivisen avun tarpeessa, että ihan hirvittää ja he jyräävät alleen kaikki muut etenkin ne, jotka sanovat vastaan, aivan kuten täysin infantiili yksilö voi. Yhteiskunnan alamäkiluisu tapahtuu siinä sivussa, että on hirveätä seurata, miten huonosti asiat ovat suomalaisilla. Homot tv:ssä loukkaantuvat Päivi Räsäsestä laulamassa (mitä hän edes lauloi?), tuo paha ihminen, jota ei homo voi enää edes katsoa perheineen (siis homot ovat nykyään perheiden ja lasten puolesta puhujia, kehitystä sinänsä), kuten Räsänen itse sanoi: miten häntä voi enää missään katsoa, mikä lisää hämmennyksen tunnetta, että onko tarkoituskin, ettemme enää kohdenna, mitä tapahtuu todella ja mikä on yliherkkyyden ja trauman määrä kun on liikuttava laput silmillä. Voiko tästä kauhusta enää parantua ja mikä olisi hoitomuoto? Kun viihdeohjelma, jossa ei edes puhuta homoista, onkin homo-asiaohjelma, jota katsovat homoperheet, ohjelma, jossa Päivi ei saa olla. Joillekin seksuaalisuus on niin iso asia, että kaikkien muidenkin on huomioitava tämä koko ajan ja joka päivä, ketä kukakin panee. Kyllä on kipeää ja niin vähän kiinnostavuusarvoa, että varmasti tuli lisää katsojia, koska lapsille tehdään silkkaa roskaa ja yhä enemmän seksuaalivähemmistöjen värikartalla ja ajatusmaailmalla. Ovatko seksuaalivähemmistöt ainoita, joita syrjitään, koska ulinasta päätellen heihin sattuu todella kovaa. Narsismia riittää ja siitä kertoo helvetillinen loukkaantumisen määrä ja jos olet toimittaja, niin puolustat kovasti homoja (hyvä ihminen) ettei mitään eikä ketään vastaan sanojaa siedetä. On oma leiri ja vastapuoli, joka ulkoistetaan: oma asia täytyy tuoda joka väliin ja tunteet, koska huomioarvo ja maailma muuttuu (kyllä, yhä oudommaksi ja kammottavammaksi). Teillekin kristinuskolla on tosi hyvä sanoma: sinä et ole maailman napa.