Majakulttuurin tutkimus- ja keräysprojekti

Tarkoituksena on saada aikaan aktiivinen ja interaktiivinen lasten omaehtoisen kulttuurin kokoelma, kuvia majoista, suunnitelmista, tekemisestä ja ideoista. Kokonaiskuva kuin itsestään rakentuvasta kulttuurista suomalaisissa metsissä ja lähiöissä. Lähtökohtana on, että lapset itse myös kuvaavat majansa ja kenties kertovat niistä. Aikuisia ei täysin suljeta ulkopuolelle, joten kaikenikäiset ovat tervetulleita ottamaan osaa. Kuvia voi ottaa puhelimella, järjestelmäkameralla ja majasta voi lähettää skannatun piirustuksen. Jos haluaa tehdä majavideon sivustolle se olisi mahtavaa! Jos on olemassa majamusiikkia senkin voi virtuaalisille ilmoille kajauttaa. Täytyy muistaa, ettei kyse ole suorituksesta tai voittamisesta jossakin paremmuudessa vaan leikistä, keksimisestä, mielikuvitusmaailman mallintamisesta ja jakamisesta.

Projektin luonne on arkistomainen ja tallentava, mutta myös orgaaninen eli jos syntyy omia nettisivuja tai projekteja aiheeseen liittyen niin hyvä. Samalla se on oppimisprojekti kuinka kuvata maja, joka usein on metsän siimeksessä, ryhmätyön tulos ja vaikeasti hahmotettavissa. Mitä kuvassa näkyy ja mitä täytyy rajata pois. Mitä kuva kertoo, sen on tarkoitus kertoa? Millainen on hyvä ja mielenkiintoinen valo? Kuinka tehdä näkymättömästä näkyvä? Ja tietenkin antaa arvoa lasten loputtomalle luovuudelle ja innovatiivisuudelle sekä pohtia mitä majat ovat ja mistä ne syntyvät. Lisäksi vielä, onko tarpeen pohtia majan tarkoitusta, onko sen kuvitteellinen ja leikillinen tarkoitus sen määrä ja anti ja viekö liika pohtiminen asiasta jotakin tärkeää pois.

Tämä on yleishyödyllinen ja kokeellinen projekti. Kuten jo mainittu pääosassa ovat lapset ja heidän ideansa. Kiinnostavaa olisi kuulla mitä lapset itse ajattelevat majoja tehdessään, kuinka ne syntyvät ja mitä majoille tapahtuu, kuinka leikki sopii yhteen nykyhetken kanssa eli kuinka moderni maailma tulee mukaan leikkiin ja lasten ajatuksiin.

siouxhie@gmail.com

 

Asia, josta olen hyvin surullinen, historiallisesti arvokkaan rakennuksen rapistuminen, typerä välinpitämättömyys menneisyyttä kohtaan. 😦 Tätä tulitikkutehdasta tuskin kukaan enää restauroi, mikä ottaa mua aivoon. Rakennuskulttuuri Suomessa näyttää kovin yhdenmukaiselta, kuin käytettäisiin samaa sapluunaa joka paikassa. Itse olen myöskin sitä mieltä, että vaatimus kauneudelle rakentamisessa on hyvinkin perusteltu. Sanonta mikä nyt on kaunista kenellekin on kamala. Miksi riisuttu yhdenmukaisuus on kaunista? Tai pyöreiden muotojen puuttuminen, koristeiden tai värien. Harmaa, musta, valkoinen, beige-akseli on turruttava. Ainoat ‘väripilkut’ ympäristössä ovat mainoksia ja autoja. Mikä minusta täyttää kauneuden kriteerit on monipuolisuus, variaatiot, halu katsella rakennusta ja pysähtyä sen eteen tai mennä sen ympäri. Valkoinen riisuttu huone on luotaantyöntävä. Miksi elää jonkinlaisessa selkeyden illuusiossa, en minä halua. Enkä usko että olen yksin näine ajatuksineni. Tämä (jota ensimmäisessä kuvassa ei näy, koska olen ikkunassa kuvaamassa exteriööriä) tehdasrakennus ympäristöineen on samaa kansallista rakennusperintöämme kuin Finlaysonin ja Tampellan tehdasrakennukset, todella sääli nähdä se totaalisen paskana. Kun vertaan sitä useisiin kauppakeskuksiin, jotka kuutioina toivottavat tervetulleiksi kuluttamaan, multa loppuu ymmärrys ympäristö- ja rakennussuunnittelijoita kohtaan. Kummallisen maailman haluatte lapsillenne jättää. Terveisin.