Suomi

Identiteettipurkajaiset

| Henna Timanttimetsä

Onko identiteetti jotakin jonka jokainen kohdallaan varmasti tietää ja tunnistaa, osaa sanallistaa ja selittää tarkasti ja kertoa mitä identiteetti hänelle ja maalle tarkoittaa? Mikä on kansalaisen identiteetti, suomalaisen naisen ja miehen identiteetti, lapsen identiteetti ja mitä niitä nyt onkaan, ihmisiä. Identiteetti on olla joku, persoona jolla on minä. Henkilö joka kuuluu useimmiten useaan ryhmään ihmisiä käytöksensä, syntymäpaikkansa, sukulaistensa, ystäviensä, työnsä, koulutuksensa, ihonvärinsä, sukupuolensa, seksuaalisensuuntaumisensa, ikänsä, uskontonsa, mielipiteidensä, pukeutumisensa, valintojensa kautta. Identtiteettinsä jokainen on osin valinnut ja osin ei. Identiteetti on siis hyvin monimutkainen rakennelma josta me muodostumme ihmisinä, jonka me itse muodostamme monin eri tavoin aktiivisesti ja passiivisesti, joten ajatus siitä että ulkoa tuleva ihmisryhmä voisi muuttaa jonkin maan asukkaiden identiteettejä, meidän kansallista identiteettiä on täysin absurdi. Suomen kansallinen identiteetti on minulle itsellenikin mysteeri, joten en tiedä mitä identiteettiä tässä halutaan suojella ja millaiselta uhkalta tarkalleen ottaen. Suojella siltä että tuo suomalainen identiteetti jonka me näemme niin yhtenäisenä joka on niin kovin monelle sama on helposti turmeltavissa ja yht’äkkiä muuttumassa valtavassa paineessa ja pelossa islamistiseksi, naiset huntupäisiksi ja päiväjärjestys niin että kaikki rukoilisivat viisi kertaa päivässä, niinkö? Sen olen huomannut että muutoksen aikaan saaminen on äärimmäisen hankalaa parempaan päin, mutta kun on saatava huononnus aikaan se tapahtuu hyvin pikaisesti. Kuinka käy identiteetille sitten? Miten paljon kansallisia piirteitä ja rajoja tulisi suojella ja keneltä voi kysyä ja mitä niissä on suojelemista, etenkin kansallisissa piirteissä? Olemmeko muita rehellisempiä, mutkattomampia alastomuuden suhteen, hauskempia, fiksumpia, parempia pukeutumaan, omaperäisiä ja kekseliäitä? Kun ulos katsoo tulee muita adjektiiveja mieleen. Hei Suomi, kannattaa katsoa peiliin ja tutustua itseensä ihan ajan kanssa. Itsetutkiskelu ei näillä leveysasteilla ole kovin suosittua ja terapiassa käynti on hulluuden merkki. Huonosta itsetunnosta kertoo myös tuo huoli ulkoisesta uhasta joka tulee ja nappaa, jos ei olla muurina edessä.

Suomalaisuus on edelleen myyttinen sankaritarujen ja voittojen huumaantunut ja humaltunut joku, todellakin joku tuntematon jota ei uskalla tervehtiä saati katsoa silmiin. Outo on outoa. Suomalaisuus edelleen pyörii samankaltaistensa joukossa ja pienissä sellaisissa, syö samanlaista ruokaa ja pukeutuu samalla lailla. Sellaista identiteettiäkö nyt halutaan suojella? En minä ainakaan. Se suomalaisuus jonka minä tunnen kaipaa pikaista ravistelua ja happihyppelyä, raitista ilmaa koska tänne tukehtuu. Ai suomalainen vienti ei vedä. On se totta tänne kaivataan läpiveto että saataisiin lähimmäisen rakkaus esiin jos se paikalliseen identiteettiin mitenkään on kasvanut, edes piiloon. Piilossa on suomalainen identiteetti kasvanut kovin kummalliseksi.

Radical sexuality and why sexuality is to liberate us.

| Henna Timanttimetsä

I like both radical and sexuality as words, acts of necessary and something unavoidable we must face and try to understand as essential and natural. Testing how visible perversions are or are not, what is actually perverted and what is not, testing tolerance and sensitivities towards radical and sex via art is important and vital. They, radical and sex, do something when experienced, make us do something to wake up from apathy, liberating feeling of having done something unacceptable but feeling having done something absolutely correct. Sex which is as such pushing the limits of forbidden and bad, which experience is scary, shameful and joyful, enjoyable, to do something forbidden, testing limits of acceptable, what is good taste, what is disgusting, how much your inhibitions give room and what are we afraid of and why. Reactions towards radical are usually fearful and rejecting. To me radical is a word and act of beauty. Today I think radical is too scary to exist in normal every day speech. To declare oneself radical almost equals a terrorist. Excitement, horror and disgust going hand in hand, fears exploring and making sexual and violent imagery bring and what kind of humanity is found. How close animals do we go when we let go of our inhibitions and restrains. Acts that can bring strong emotional reactions: repulsion, rejection, rage, just testing how numb we have become, how do we notice numbness and indifference of ours. Images that try to shock also try to make us think. Shock effect is thereby a necessity and rejuvenating, breaking and tearing, destructive.

Tongue is an instrument. Tongue is pleasurable and it is an insult when shown, to lick something in public is almost a sexual act. So there is something about tongue the organ that is disgusting and dirty, a middle finger inside one’s mouth, what you lick is what you like and you have desire in you. Is it how tongue is used for licking which make us look and feel, used for tasting, for speaking, for showing, for kissing: what mouth stands for. An expressive hole in which we put food to eat, which we use to give affection, something which can be shut and opened to speak, sigh, whisper, yell, scream. Mouth which is the most personal tool of self-expression, love, contempt, communication, drinking and eating for us to live. Tongue out is a sign of something bad, abnormal behaviour and a rude gesture. It has ugliness as it is so bare and a piece of meat yet very sensitive and complex, tender and not easy to look at and accept as anything other than very personal and a message of ill. When tongue is pictured without beautifying it, it is very unapologetic, without need to please, maybe even without gender and age. Tongue between fingers is a sexual gesture, signifying oral sex. Why would anybody make such a gesture would be to humiliate. Humiliation is a way to use power when someone is ashamed of sexuality, loss of privacy and it is almost an act of rape. Humiliation and oppression via sex is the easiest way to torture and put down, take away pride, dignity and purity. Why I do such explicit pictures is to make visible something of how we use power and how someone who by her gender does not have much power can show her strength or weakness which often comes to show via sexuality. Also to study humiliation as a strategy which has no end but is built-in us through our shame. Humiliation which is senseless, insensitive, irrational and cruel.
How much we have negative emotions in our mouths and what we choose to give. And what mouth and tongue mean, stand for and has meant in search for symptoms of diseases and personality. What is ill, is this picture sick or am I? Art is a gesture and research but often viewers look for pathology of an artist which most part is wrong and partly of course artist puts herself in her work.

 

Walking with a bottle

| Henna Timanttimetsä
 

 

Hei, me ollaan taideyhteisö.

| Henna Timanttimetsä

Mitä taiteen nimissä voi  tehdä, millaisista arvoista taidekenttä pitää kiinni ja mistä helposti luovutaan oman edun suojelemiseksi? Eli mitä tunnettu kuraattori ja taiteilija saavat tehdä taidekentässä siihen kenenkään puuttumatta, kenenkään häiriintymättä tekojen oikeutuksesta, oikeellisuudesta, suoranaisista virkavirheistä joita voidaan tehdä koska tunnettuja ihmisiä suojelee taidekenttä joka ihailee tunnettuja taiteilijoita ja päätöksiä tekeviä taidevirkailijoita, henkilöitä jotka saavat elantonsa taidekentässä, jossa he voivat keskenään päättää mikä on oikein, mikä on hyvää ja mikä huonoa, mikä tai kuka jätetään ulkopuolelle. Millaisia arvoja tällainen taidekuutio pitää yllä on kiinnostava kysymys etenkin koska taidekentän päätöksenteko ei ole läpinäkyvää, koska päätöksentekijöitä on syytä suojella, koska taiteessa valitseminen ja päättäminen on vaikeaa, usein henkilökohtaista, koska taidetta tekevät yksityishenkilöt. On siis kiinnostavaa kun puhutaan yksityishenkilöistä jotka tekevät taidetta ympäristössä jossa taiteilija ei ole valtaapitävä, josta voidaan sanoa ihan mitä tahansa ja huhu lähtee kulkemaan hyvin helposti ja syntyy maine tietynlaisesta taiteilijasta. Tämä kaikki kuulostaa hyvin lapsellliselta ja sitä se nimenomaan on. Ei ole kysymys oikeudenmukaisuudesta vaan vallankäytöstä, vallassa olemisesta, asemasta, rahasta ja kuuluisuudesta. Taiteessahan kuuluisuus on se mihin usein pyritään. Siksi alalla ollaan varovaisia koska pyrkyreitä on niin paljon ja kommentti kuraattorilta että taiteilijoita on niin monenlaisia että on oltava varovainen onkin paljon puhuva, mutta kertonee kuraattorin omista ennakkoluuloista enemmän (kuraattori on pallilla ylempänä, eikö niin. Taidetta on mistä valita, paljon on huonoa taidetta. Kuraatoreiden huonoudesta tai erinomaisuudesta ei niin kovasti käydä keskustelua, saati tarpeellisuudesta. Asema on itsestäänselvyys jota ei ole kiistäminen, vai mitä.). Tahtoisinkin kuulla tarkemmin millaisia ne taiteilijat sitten ovat, kerro ihmeessä lisää.

Mitä taiteen nimissä voi tehdä? Vastaus kokemukseni mukaan on että paljon ja suhmurointi eli klähmintä ja mustamaalaaminen, kiusaaminen, ahdistelu, seksismi ovat normaalia arkipäivää joka taiteilijan tulisi ilmeisesti vaan kestää koska itsepähän alan valitsit. Tämä argumenttihan on tietysti nykypäivänä varsin omituinen, koska yhteiskunnassa olemme periaatteessa tasa-arvoisia, oikeuskelpoisia, meillä sanan- ja ilmaisunvapaus ja virkamiehet että -naiset ovat vastuussa tekemisistään. Tämä pätee instituutioissa kuten taidekoulut ja -museot. On selvää että tuntematon taiteilija on roskaa ja tunnettu taiteilija on arvokas kurattorille ja museolle. Kuinka tuntematonta taiteilijaa siis voi kohdella ja tuleeko hänelle esimerkiksi maksaa palkkaa tehdystä työstä, kulukorvauksia, materiaalikorvauksia, voiko hänestä puhua ihan mitä vaan vähättevään sävyyn muiden museon työntekijöiden kanssa? Kerro ihmeessä museotyöntekijä jos tiedät näihin kysymyksiin pätevät vastaukset. Haluan todellakin kuulla. Taiteilija aliarviointiin olisi jo luullut tottuneen mutta aina se kuulostaa vaan oudolta ja ammattipätevyyden anastamiselta. Minusta sellainen on itsessään ammattitaidottomuuden merkki ettei osaa antaa arvoa muulle kuin brändille, Helsinkikeskeisyydelle ja hierarkiassa pärjäämiselle.

Hienoa että museossanne otetaan kantaa ja kommentoidaan, ensin kannattaa pitää huoli että kaikkien ihmisten oikeuksista pidetään huoli, eikö totta. Syntyy uskottava kuva toiminnastanne ja siitä millaisia arvoja todella edustatte.

When temper is freakish

| Henna Timanttimetsä
Women with temper are said to be good in bed, women with temper are seen in strange ways which associates with sexuality, funniness, a bit childlike tantrum and troubled mind. You simply cannot lose your temper because to stay calm is what a lady does whatever happens she does not yell, scream back at you, swear, hit, spit at you, give you a speech you have always needed to hear to fall down to the ground. To me that is what a true lady does exactly when there is no other way to be understood. In a world where women are seen inferior, second-class and intellectually incapable calmness is connected to having abilities like strength of mind, maturity and grace. Women with grace who float beautifully doing their tasks in manner that nobody notices, without complaints, tip top smelling good, thanking for everything they get, being happy to have those people who love her around, they bring grace to people who are there to take this lovely grace.
To show anger when there is need is vital. It is vital for children and women who are denied this privilege of showing negative emotions and dissatisfaction. It is necessary for their mental health, to clean the air, to have a conversation, just to explode once in a while is good for you. If people around don’t like it, so what. People cannot stand loud noises, if someone raises her voice it is preposterous, outrageous and disturbing. I myself encourage people to argue, have debates with emotions, not to settle to avoid negative awkward moments but to live and talk them through. Solving problems that can escalate much bigger when left unsolved. To be tolerant towards negative emotions of yours and others’ means the effort and will to understand why such emotions occur and exist. Emotions cause an awful lot of trouble and hurt. To understand emotions is crucial to understanding humans, it is crucial to understand yourself. Why do you feel the way you do, how to confront that problem of emotional self, emotional life to live with variety of feelings, to live with those feelings which may come to you every day like anxiety, anger, hate, envy, feeling of misery and lost, emptiness.
I put my temper in to work. I work with my rage, with all of it. It is an undying one, painful and creative. I use my anger to make art and to write. I cannot stand mildness, situations where there is pretense and I have to hide my self as if I was something terrible and ugly, hide me in disguise of well-mannered middle class fucker. That is intolerable.

http://www.huffingtonpost.com/prisca-dorcas-mojica-rodriguez/spicy_b_8020760.html?utm_hp_ref=latino-voices&ir=Latino+Voices&ncid=tweetlnkushpmg00000052”When I hear you call me spicy, I think: yes, I might be. But do not reduce this contextual reaction to my lived-realities because of how different it is from yours.”

Asiantuntijadiktatuuri: suomalainen hiekkakasa

| Henna Timanttimetsä

Taide on hyvä esimerkki asiantuntijadiktatuurista, jossa ’spesiaalitietämyksellä’ (hyvin oletettu) on ehdoton valta ja jossa suhteilla ja sopivalla supliikilla pärjää (manipuloimalla), kenties myös seuraamalla trendejä, voi johonkin asti pärjätä etenkin, jos ei ole omia ideoita, koska kaverit tuntevat toistensa, spesiaalitietämyksen ja maun ja muutenkin niin hyvin tuntevat, siinä on suhteellisen turvallista sukkuloida, kun kavereita ollaan. Maulla, sukupuolella ja arvoilla on suuri osuutensa mitä tapahtuu ja miten tapahtuu, kun taiteesta puhutaan, on kuitenkin riskaabelia lyödä jotakin ehdottomasti läpi hyvänä, koska vallassa oleva asiantuntija-makutuomari niin sanoo, koska silloin jotakin samankaltaista, mikä taiteessa on tapahtunut monesti, toistuu ja mikään ei lopulta muutu. Siksi toisiaan suojeleva tiimiytyminen ja klikkiytyminen on korruptiota ja väärin taidetta, taiteilijoita ja katselijoita kohtaan eli lopulta toisiaan suojeleva joukko huomaa olevansa läpeensä degeneroitunut ja umpikujassa. Joku tärkeä ajatus ja filosofinen pointti on tässä kohtaa jäänyt järjenjättiläisiltä ymmärtämättä, että taide ei palvele vain tiettyä eliittiä, joka haluaa olla kaapin päällä, koska on omasta mielestään erinomainen ja hyvä, koska se ei ehkä enää riitä. Taide on elähtänyttä juuri silloin, kun se on henkilöpalvontaa ja sopivaa, kuten esimerkiksi kuvanveisto- ja maalaustaidetta virastoissa huomanneet ovat pistäneet merkille. Käymme kuitenkin ankaraa keskustelua, koska niin tehdään ’avoimessa’ ja ’suvaitsevassa’ taideskenessä (kaikkia mielipiteitä ei tietenkään tarvitse suvaita), jossa kuitenkin asiantuntija-makutuomari on ylimmäisenä auktoriteettiasemansa ja verkostonsa johdosta, jota kukaan ei kehtaa kyseenalaistaa, koska vaarantaa samalla oman etenemisensä alalla. Siksi on suuri riski ryhtyä kovin sanoin kritisoimaan systeemiä, joka suojelee ja pitää kovasti arvossa asiantuntijoitansa ja makutuomareitansa, jotka ovat myös kavereita, kuten myös suuria taiteilijoitansa jotka nämä asiantuntijat asemaansa ovat osin onnistuneet saamaan. Kun venettä keikuttaa on keikutettava kunnolla saadakseen äläkän aikaan, koska muuten mitään ei tapahdu. Heilutettava niin, että kaikki näkevät, koska muuten asioita sumplitaan sisäisesti ja hissukseen. Kuka nyt yhtä naista uskoisi?

On syytä epäillä, että yhteisössä, jossa kaikkien on tunnettava kaikki, jotta pääsee jonnekin, jotakin on pahasti pielessä. Tämän voin kuvataiteilijana sanoa: systeemi joka suojelee ihmisiä, jotka toimivat opettajina, joita ei alan kehittäminen kiinnosta ainoastaan oma palkkapussi ja asema, on perinjuurin korruptoitunut ja epäoikeudenmukainen, eikä taidetta eteenpäin vievä. Jos ala, joka niin kovin ottaa kantaa ja on huolissaan ihmisoikeuksista ja sen sellaisista, ei piittaa pätkääkään alansa työoloista, palkkauksesta, taideopiskelijoiden terveydestä, johon esimerkiksi seksuaalinen häirintä vaikuttaa, alan seksismistä ja kiusaamisilmapiiristä (jota esimerkiksi hiljentäminen ja seläntakana puhuminen on) yleensä, on se melko lailla yhdentekevä ja tuhoon tuomittu oksa. Se, että opettajaksi pääsee, kun on tunnettu taiteilija, ei tee taiteilijasta opettajaa, valitettavasti. Kun kuulee uhkailua, että virkailija tuntee taiteilijoita ja laittaa sanaa eteenpäin, jotta syntyy tietynlainen vaikutus, niin onhan se perin merkillistä tai että sinua ei tähän kouluun oteta, kuulee jo hakutilanteessa (vai mitä kuraattori Helenius?). Näin jälkikäteen ajateltuna naurattaa perkeleesti, eikö totta.

Jos perseenpuristelijoiden ja äijäilyn aikakausi olisi jo suosiolla ohi tälläkin alalla, niin ehkä jotakin edistystä oikeasti tapahtuisi. Vielä lisäksi, että kun on virkailija, on saanut viran taidealalla, se ei tarkoita auktoriteettiasemaa taiteessa. Olet taiteen palveluksessa, taide ei palvele sinua. Raha ja asema helposti sokeuttavat ihmisen, etenkin kun puhutaan niinkin suuresta ja mahtavasta kuin taide. Näennäinen koko ei aina kerro suuruudesta. Taiteilija on melko pieni nappula, jota kovasti halutaan painella, jos taiteilija antaa ja haluaa nöyristellä päästäkseen urallaan eteenpäin. Pitää olla sen verran selkärankaa, että tekee toisin, sanoo vastaan, ja ahdistelusta ilmoittaa ylemmälle opettajalle, ei luokkakavereille. Terveisiä TAMKiin. Kiinnostavia maalauksen opettajia teillä.

What we hear is true? What are we seeing?

| Henna Timanttimetsä
evil eye, curious eye, lazy eye, blind eye
 
You can look at the evidence and still not believe because of your bias and what you have heard from a reliable source? What we learn to believe true may also affect, who do we think is reliable and why do we think so. To think for yourself is much advised, always reconsider, always look for a second opinion, maybe even third.
 
 

 

Infant terrible

| Henna Timanttimetsä

She is a she. She must be careful and strain herself. When she does things not permitted for girls she is putting something out of balance and finding stability of her own which is incomprehensible, unsafe and exciting. Norms for girl behavior are very strict, therefore they are fairly simple to break, if one has the nerve to do it and become infant terrible. Punishments will of course be severe, results somewhat expected and the girl will be shut out as she is improper, intolerable, smelly and dirty, always in trouble for testing limits set by adults. In the end all she tests is herself and where she can go with small gestures, small cracks in reality, cracks made by her.

She farts loudly in a restaurant (small farts smell the worst, but bigger farts make a disturbing element in a sophisticated environment). She starts singing in a bus when everyone else is silent, unexpected and clearly retarded. She pours milk on the table and strikes the glass out on the parquet leaving a dent on it. Naughty girl, what is wrong with you. Is that all? It does not take much to become a talking topic. She sees woman on balcony below her and pours water on her head.

Remote to where you are standing.

| Henna Timanttimetsä

Interesting dilemma of where we are and in what kind of relation our position is to our existence, what our breathing and living in a place means to us and to a place. Geography either impresses or feels like a nuisance and a turn off. A wasteland, a desert, city of millions of people, an island what kind of interest do we have to a place often is self-interest, a place that means something to us. A meaningful place has a story, history (there is not a place that would not be investigated, named, found, made to state human interest). What is a place of interest for a person is what that person wants and how life of that person connects with places. Also in art places are important. We are not without place, we cannot be without connection to a place, to places usually in plural. Art is situated, placed, set and artists are based living and working somewhere and it is mentioned to help situate the artist to a scene and mindset. What kind of impact a place has on a person, her/his work and what is thought of that person as an artist in a place and outside a place is play of imagery and imagination, system of values, something almost impossible to change. Connotations, images in mind, assumptions, dreams and knowledge true or false create an interest. It is assumed it is more interesting career-wise to have an exhibition in a certain place for certain kind of crowd to see it. Exhibition has to be written about for it to have a life. Art usually has to be experienced by people, seen and talked about, big is more visible than small but silence is scary and loud.

Size, heavy or light, and position, a place near or far where should we go and what to do there? What makes an interesting story, what makes a valuable place?

beauty of a fence