Vallankumouksen vaikeus ja visuaalisuus vallankumouksen aikaansaajana. Essee mahdottomalta tuntuvasta tulevaisuudesta ja elämisestä vallankumouksessa.

Vallankumouksen vaara ja vaikeus, vallankumouksesta kirjoittamisen vaikeus: kuinka ymmärtää kliseet, onnistua niiden muuttamisessa ja uudelleen näkemisessä, uusintamisessa, vallankumouksen kokonaisvaltaisessa vallankumouksen teossa jossa sanat ja teot kumoavat sanat ja teot, jossa valta ja tekeminen ajatellaan uusiksi? On vaikea tehtävä kliseen ja tavoitteen ollessa näinkin suuri. Ongelma voi olla koossa, massiivisuudessa, mitä voimme ohjailla ja millainen tila sattumalle on. Vallankumouksen ajatuksen ja teon mahdottomuus modernille ihmiselle on kysymys milloin vallankumous on mahdollinen ja kenelle. Mahdottomalta kuulostava työläs ja radikaali utopia, joka tulee mahdolliseksi kun niin halutaan? Kysymysmerkki on oleellinen koska hyppäämme tuntemattomaan, joko tuhoon tai vapauteen, joista kummastakaan emme tiedä mitä ne tarkoittavat. Ongelma on että ne on tiedettävä, suunta on oltava olemassa ja valittu. Kuulostaa taiteen tekemiseltä ja taiteilijan arkipäivältä. Vallankumouksellinen on taiteilija parhaimmassa tapauksessa jossa taiteilija purkaa vanhoillisen ja jämähtäneen kulttuurin, ajattelee sen uusiksi, mahdollisin vakavin seurauksin lähinnä hänelle itselleen. Jäljelle jäänyt voi olla unohdettu ja halveksittu, koska kun yksi tai muutama tekevät jotain vastoin sääntöjä joita pidetään hyvinä ja ikuisina, vastustus on väkivaltainen. Taide on hyvä kokeilupohja ja esimerkki kuinka täysin uusi voi tapahtua ja mitä voi tapahtua hyvässä ja pahassa. Taiteen vakava ja ikuisuus-ajattelulle pohjautuva jumalauskoinen vakaumuksellinen huumorintajuttomuus ja pikkusieluisuus, sisäänlämpiävyys antavat oivan pohjan todelliselle pommille ja käsitysten haastamiselle. Mikä on oikein ja mikä on hyvää ja miksi.

Ajatuksellisia ja tekoon liittyviä ongelmia monimutkaisessa toiminnallisessa, arkisessa, poliittisessa, futuristisessa ja historiallisessa viitekehyksessä, ihmisyydessä jota on uskallettava ajatella uudella tavalla. Se pelottaa, vaivaannuttaa, muutos on kamala henkinen puserrus sen arvaamattomuuden ja mahdollisen epäonnistumisen johdosta ja tapa uusintaa jotakin joka on koettu pysyväksi on tästä syystä tapahduttava hitaasti. Kaikesta suuresta älystä huolimatta olemme varsin hitaita omaksumaan mitään todella uutta mitä ajatteluun tulee. Onko vallankumous seikkailu, kahakka, mielenosoitus, haave paremmasta yhteiskunnasta jota emme halua odottaa vaan tehdä sen nyt, provokaatio, attentaatti ja jotakin joka odottaa tuloaan kun on sen aika. Mitä tapahtuu nyt hetkessä jossa päätetään tehdä poliittinen vallankumous ja mitä tapahtuu tuossa päätöksessä ja sen jälkeen?

1.Johdanto tutkimusaiheeseen
Mikä on vallankumous ja vallankumouksen ajatuksen ja tapahtuman tarkastelun vaikeus? Miksi ja kuinka voidaan ajatella, että elämme vallankumouksessa ja valinnoillamme teemme vallankumousta? Millä tavalla muutoksen ajatellaan olevan vallankumous ja voiko vallankumous tapahtua ajattelematta tekevänsä vallankumousta? Millä tavalla vallankumous mitataan ja kuinka vallankumousta tehdään? Kuinka valita, vallankumouksen tietoinen ja tiedostamaton valinta ja vallankumouksen yhteiskunnalliset vaikutukset. Millaisen vallankumouksen valitsemme ja mitä olemme valmiita uhraamaan? Tietoisesti ja tiedostamatta tekeminen? Mitä puolestamme valitaan vallankumouksessa, jos kumous on ihmismassan tahto? Vaikutusmahdollisuudet, kuka vaikuttaa ja miten, kuka on altis vaikutuksille? Vallankumous kysymysten vyörynä johon on saatava vastaus, vallankumous vaatimuksena, selkärankana ja periaatteina joista pidetään kiinni. Kuka on valmis uhraamaan itsensä? Toisin sanoen: Mikä on vallankumouksen tarkoitus, onko se ihmisen toiminnan ja jatkuvuuden perustarkoitus? Miten se ymmärrettäisiin lähestulkoon samalla tavalla? Miksi vallankumouksia tapahtuu samanlaisella kaavalla? Mikä muuttuu jos mikään, mikä on saldo? Onko todella tarkoitus muuttua ihmisenä, muuttua tapahtuman jälkeen, muuttaa tapahtumaa, järjestelmää lopulta? Kuinka pitkälle vallankumous on fyysinen tapahtuma tai mikä on pysynyt samana aikaansaadun myllerryksen jälkeen? Kuinka poliittisia vallankumouksia tapahtuu, onko olemassa yleiskaava, joka on vallankumouksen ydin? Mitkä ovat yhdistävät tekijät, onnistumiset ja ongelmakohdat. Kuinka mitata onnistumista ja epäonnistumista vallankumouksessa ja sen jälkeen, kuinka kohdata kritiikki ja mitä kritiikki on? Mikä on ajassamme vallankumouksellista ja kuinka menneet vallankumoukset ovat muokanneet käsitystämme vallankumouksen ajatuksesta ja vaikuttaneet tekemiseemme? Kuinka vallankumous tapahtuu jatkumona, mikä sen yhteiskunnallinen merkitys on ideana ja mahdollisuutena? Mikä on yksilön osuus tässä suuressa ideassa, tavallaan keksinnössä joka keksitään uudelleen? On oltava voimakkaita yksilöitä, mutta ihmisiä jotka ymmärtävät yksilöllisyytensä merkityksen vaan eivät anna yksilöllisyydelleen ikuisuusleimaa ja täydellisyyden auraa, niin voi vallankumous tapahtua. Ilman yksilöllisyyttä ei ole vallankumousta, ilman kollektiivia ei myöskään. Ilman ihmisiä jotka osaavat ilmentää individuaalisuuttaan yhteiskunnan muutoksena, itsellisinä osina, muuttavan voimana ja rikkoen valmiina annettuja sääntöjä.

2.Vallankumouksen tekemiseen liittyy vahvasti vallankumouksen visuaalinen olemus. Millaiset elementit valitaan asian edistämiseksi, mikä on tärkeää näyttää, mikä jätetään näyttämättä. Viestinnän metodit.
Kuvan hyväksikäyttö vallan anastamiseksi, vallassa pysymiseksi ja vallan määrittelemiseksi, omistamiseksi on iso osa vallankumousta. Vallankumouksessa valta on keskeinen ongelmakohta. Se on ihmisenä olemisen keskeisin kysymys: millaista valtaa käytän ja kuka käyttää valtaa minuun, mitä vallankäyttö on, millaista sen tulisi olla, koska ilman emme voi olla. Vallan olemuksen ymmärtäminen ja käyttö vallankumouksen oleellisina aikaansaajina, syinä ja seurauksina. Kysymys voisi olla, miksi valta on ihmisille tärkein asia josta kamppailla, jota on oltava ollakseen jotakin ja mihin tuo kamppailu johtaa, mikä on vallankäytön logiikka? Väkivallan ja vallan kiinteä yhteys on selkeä. Kenellä on valta, kuinka valtaa käytetään ja mikä on valtaa, missä se on ja mikä tärkeintä, mitä se on? Vallan väärinkäyttö johtaa tyytymättömyyteen, vastustukseen, vastarintaan ja kapinaan. On vallattomia ja vallallisia, riistäjiä ja riistettyjä, tappajia ja tapettavia, tapettuja yhtenä jatkumona. Välineinä pitää valta omissa käsissä on olemassaoleva jatkuva konflikti ja epäoikeudenmukaisuus tapahtuu tätä kautta, oman edun tavoittelun kautta. Tarvitaanko väkivallan lopettamiseksi väkivaltainen kumous? On osattava puolustaa itseään ja luotava moraalinen oikeutus sille.

Kuinka vallankumouksen mobilisointi, liikekannallepano, tapahtuu, entä virtuaalisena ja tärkein kysymys kenellä on mahdollisuus virtuaalisuuden käyttöön sekä ymmärtämiseen? Väkivalta ja valta teknologisoituvat niin tapahtuu myös vallankumoukselle, mitkä ovat kumouksellisen toiminnan välineet, sukupuolen, taustan, kokemusten ja ikän vaikutus radikaalissa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Millainen toiminta on vallankumouksellista nyt, radikaalia ajassa jossa radikalisoituminen on uhka kansalliselle turvallisuudelle. Mihin radikaali kumouksellisuus johtaa kun näyttää siltä ettei se johda haluttuun ja tarvittuun muutokseen. Mikä on radikaali hyvä, radikaalin rakentava elinvoimainen ja älyllinen puoli ja miksi radikaali sanana nähdään nykyään pelkästään tuhoavana? Mikä on vallankumouksellinen ääri ja mitä aatteellinen kumouksellinen ääri tarkoittaa todellisessa maailmassa, johon virtuaalitodellisuuden voi laskea kuuluvaksi? Mihin ääreen on mentävä saadakseen halutun muutoksen aikaan? Millaisessa yhteiskunnassa ja paikassa yhtenäinen yhteiskunnallinen muutos on mahdollinen? Ja ketkä saavat sen aikaan? Voiko niin kysyä? Kysymys on aina että kuka teki, kuka tekee, millainen jättää tekemättä.

Kuinka virtuaalisuus edesauttaa maailman demokratisoitumista, yhtenäistämistä ja onko poliittinen yhtenäisyys edes järkevä tavoite? Onko globaali demokratia mahdollinen tai tasa-arvo? Mikä on naisten osuus tulevissa vallankumouksissa ja kuinka he tekevät vallankumouksen. Naiset ovat avainasemassa tulevissa yhteiskunnallisissa muutoksissa.

3.Mikä on psykologisen sodankäynnin, manipuloinnin, uhkan, pelon ja propagandan vaikutus yhteiskunnallisessa muutoksessa?
Sukupuolille uhka ja kuinka uhkailu vaikuttaa käytökseen on avainasemassa. Ajatus vallankumouksesta kiinnostaa minua erityisesti vallankumouksen jatkuvasti olemassaolevana tulemisen ja pelastamisen ajatuksena, uhkana ja toivona, muutoksena ja mahdollisuutena johon voi tarttua ja johon liittyy erityisesti paljon tunteita. Vallankumous on erilaisten vastakohtien kamppailu joka on päättymätön. Vallankumous ei koskaan varsinaisesti pääty ja monet vallankumoukset ovat jatkumoita ja syntyneet samanaikaisesti samoista tarpeista, mutta eri paikoissa. Kapina ja kapinallisuus ovat nuorten kautta aina uudestaan tulevia yhteiskuntaa uudistavia välttämättömyyksiä, osa nuoruutta. Nuoruus ja siihen liittyvät kapinaan tarvittavat ominaisuudet kuten uudistuminen, innostuminen, uteliaisuus, fyysinen ja henkinen vahvuus ja voima ovat oleellinen osa vallankumouksen tekemistä. Vallankumous on jatkuvasti ajassa ajan mukaisesti pysähtymistä vastaan, vastustaen mikä ajassa on tyypillistä ja itsestäänselvää katsoen tulevaisuuteen ja ottaen tulevaisuuden haltuun. Vallankumous on muovailtava tapahtuma ihmisten aikaansaama eli tarvitaan laaja ryhmä ihmisiä tekemään vallankumousta sen synnyttämiseksi, vallankumous, joka vie meitä kulttuureina, yksilöinä ja yhteiskunnista riippuvaisina johonkin suuntaan kehityksellisesti, toivoen ei taantumuksellisesti. Sekin on mahdollista. Vallankumous voi olla abstraktio ja kaiku josta ei saa kiinni, toisaalta aaltomainen mullistus jolta ei voi välttyä tai joka ei johda muuhun kuin kaaokseen, tuhotun uudelleenrakentamiseen, kuolleiden hautaamiseen, välien selvittämiseen tai minkään selviämättömyyteen tai muuttumattomuuteen. Vallankumoukseen ikäänkuin pyritään koko ajan yhä uudelleen tietoisesti. Kuinka vallankumous tapahtuu tiedostamatta? Vallankumous on siis kulttuurillinen välttämättömyys. Kliseisyys vallankumouksen prosessissa on toinen minua kiinnostava asia. Kliseinen poliittisuus, toisto, kuvallisuus, tarinankerronta, epätoivo ja mistä asioista löydetään toivo, asiat johon on jumiuduttu. Ihmisten kliseinen turhautunut kehä joka pyörii ihmisten pääsemättä ongelmistaan pois edes kumoamalla vanha valta.

Kliseisyys joka vallankumous-sanasta ensimmäisenä voi tulla mieleen, vallankumouksen vimma ja voima, jotka ovat osa kliseistä, vaikeasti hallittavia. Toivo pysyvästä paremmasta muutoksesta, massa jolla on voimakas johtaja. Jokin pysähtynyt mutta vimmainen ja loppumaton viha joka ei löydä muuta purkautumisreittiä kuin väkivallan. Kontrasti on kiinnostava ja näkyvä. Toivo  on väkivallassa ja johtajassa. Voi kysyä miksi kliseisyys, onko se ihmisluonto mikä tekee vallankumouksesta kliseisen tässä vähättelevässä merkityksessä, ihmisen heikkous ja tarve ripustautua vahvaan johtajaan? Stereotypia joka vallankumouksen tekemiseen liittyy on mielestäni juurtunut puheeseen ja kokemukseemme vallankumouksista ja niiden tarpeellisuudesta. Kumouksen kliseisyydellä tarkoitan tietynlaista vallankumouksen ajatusta joka toistuu samankaltaisena muuttamatta yhteiskuntaa, sen rakenteita juuri laisinkaan ja on uutisotsikoissa ajanjakson verran. Mainitsemani kliseisyys on myös takertunut kokonaisvaltaisesti globaalisti politiikan tekemiseen ja uutisointiin. Muuttuvasta politiikan kentästä syntyvään puheeseen, samankaltaisten syy ja seuraussuhteiden ominainen kehä, asioiden, tapahtumien ja ajatusten toisto, tyhjäkäynti, syystä tai toisesta. Raportointiin, jälkipuintiin, yhteiskunnalliseen muutokseen, pelkoihin, syyllisiin ja syyttömiin, politiikkaan, vallankumouksen tekoon joka on hiukan arkipäiväistynyt, vallankumouksen aktin tai teon muisteluun ja ihannointiin kaikesta huolimatta. Vallankumouksen toteutuksen onnistuminen tai epäonnistuminen itsenään on hiukan epäolennaista, koska se on joukkokeräytyminen. Jos vallankumous tapahtuu sitä ei arvoteta onnistuneena tai epäonnistuneena vaan alkaneena ja kannustettavana ponnistuksena tehdä muutos joka ei etene haluttuun päämäärään.

Merkityksellisen yhteiskunnallisen pysyvyyden ja solidaarisuuden aikaansaamisen kokemus ja vallankumousten historia vaikuttavat jatkumoon kuinka vallankumouksia tehdään. Väkivaltaa todennäköisesti vältetään enemmän kuin ennen tai väkivallattomuuteen pyritään. Vallankumous vallankumouksen ajatuksessa ja itse teossa on kenties mahdottomuus silti. Voiko vallankumous ideana muuttua ja onko sen tarve muuttua? Kuinka toimintatavat tehdä vallankumous ovat muuttuneet lopulta voidaan mitata väkivallan määrässä. Mitkä ovat vaikuttavimmat välineet saada aikaan kansannousu? Mihin kansa nousee? Vallankumous on käsitteenä ideaali ja hyvä josta pidetään kuin popmusiikista. Vallankumous voi olla sokaiseva tekijälleen, sen kokijallekin, sivustaseuraajalle ja etenkin niille jotka vietintävälineiden kautta seuraavat vallnkumouksia. He ovat keskellä jotakin oleellista… Vallankumous tapahtuu monin eri tavoin ja kansannousu, vallasta syökseminen ovat tapoja tehdä vallankumous. Voisi yksinkertaistaa asian ja toistaa, kun joku omalla päätöksellä ottaa vallan omiin käsiinsä, puuttuu valtion hallintaan yksiselitteisesti hallitakseen ja muuttaakseen sen hetkistä politiikkaa ja rakenteita. Diktatuurista toiseen siirtymistä kutsutaan toisinaan vallankumoukseksi, koska usein ihmiset ovat liikehdinnällään saaneet aikaan tilanteen jota voi käyttää hyväksi ja nousta hallitsemaan mielikuvilla jotka miellyttävät ja hillitsevät kansaa.

Kuvilla ja sanoilla jotka viettelevät puolelleen, joihin voi uskoa ja toivoa on meihin suuri vaikutus, joskus valehdellen. Usein kuvat, kertomukset ja vallankumoukselliset valehtelevat. Mikä vallankumouksessa on totta muu kuin kuolema, muutos ei välttättä, jonkunlainen voima kyllä. Vallankumouksen voimallisuus on puoleensavetävä. Emme osaa tai halua ajatella jotakin kumouksellisempaa kuin itse vallankumouksen teko joka kaataa hallituksen, poistaa pahan kuin hammaslääkäri, suistaa valtion pois totutusta vallasta edes hetkeksi, pois alistamisesta kenties toisenlaiseen alistamiseen. Poliittinen vallankumous, teko joka kohdistuu ihmisiin, jotka ovat luoneet autoritaarisen valtion joka ei palvele valtion kaikkia kansalaisia hyväksyttävällä tavalla eli valtio ei ole kaikkia varten. Vallankumous tekona on osoittautunut kierteeksi jossa tunteilla kuten raivolla, vihalla, katkeruudella, kateudella ja kostolla on suuri osuus. Vallankumous oikeutetaan kostamalla, murhaamalla korjaten hetkeksi koetun vääryyden. Vallankumous asettaa oikeuden jokaiselle, päätäntävallan sille joka sen päättää ottaa, asettaa omankäden oikeuden ensisijaiseksi, hyväksytyksi ja oikeutetuksi. Se on ymmärrettävää jos varsinaista totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaa oikeutta on ollut vaikea saada. Vallankumouksen ajatus on elinvoimainen, uutta luova ainakin ajatuksen tasolla ja hetkessä. Innostuminen ja tahto, kyllästyminen, muutoksen ja toiminnan tarve ajavat vallankumouksellisia. Vähätellen voidaan puhua seikkailunhalusta, idoleista joita seurataan tietämättä itse tarkalleen mitä tehdä tai kuinka maata johdetaan. Mikä osuus kritiikillä ja epäilyllä tapahtumassa on?

4.Vallankumouksen hetki tapahtuu kun alistaminen ja muuttumattomuuden tila jatkuu vaihtumatta paremmaksi.
Se on vallankumouksen hetki. Mikään muu ei enää auta. On anastettava valta pois, vaihtaa vallanpitäjät, muuttaa muttei toisintaa toiminnan ja ajattelun muodot ja tavat. Tuo muutos on yllättävän vaikea. Siihen kiteytyvät ja sitä määräävät traditiot, sukupuoliroolit, väkivallankäytön mahdollisuudet tai väkivallasta pidättäytyminen, poliittinen kanta, avoimmuus ja sulkeituneisuus, suvaitsevaisuus, joka usein on kuohunnassa olematonta. Vallankumouksella on perinne joka ajatuksena ja monoliittina on hyvin usein jäänyt vähälle kritiikille aivan kuin vallankumous olisi absoluuttisen oikea ja oikeutettu. Kansan oma tahto joka toteutuu ja saa aikaan pelkästään hyvää tapahtuessaan. Massa ihmisiä joka on kokenut vääryyttä noustessaan rintamaan ei saa aikaan pelkästään hyviä tuloksia etenkin kun eventti on äkkinäinen väkivaltainen pyrskähdys, josta ei usein seuraa paljon muuta kuin että massan voima on todistettu, muutos on mahdollinen, ihmisissä on voimaa ja tämä on todiste. Vallankumouksen tunne on hyvin yhdistävä, kollektiivi joka kokee samaa ja tuo kollektiivi kasvaa, saa vaikutusvaltaa, kuulijoita, tukijoita kun mikään muu ei auta. Vallankumous on väline jota palvotaan, ihannoidaan ja joka glomoroisoidaan. Niille joille käy ikävästi ilmeisesti ansaitusti, on tapahtunut se mikä tapahtuu. Se kuinka löytää oikeudellisuus, tasaveroisuus ja hyvinvointi kaikille kansalaisille on osoittautunut verrattain hankalaksi toteutettavaksi. Vallankumouksen kliseisyyttä ei siis ole helppo välttää ja tuo kenties kliseistä raskain, hyvinvointivaltion luominen lähes tyhjästä, moraalin ymmärtäminen ja toteutuminen, oikeudenmukaisuuden ymmärtäminen ja moniarvoisuuden hyväksyminen. Vallankumous on tekona hyvin tarpeellinen uudistumisen kannalta, mutta mikä se on?

Kumous tapahtuu tunteen vallassa. Mitä me tunnemme ja mitä nämä tunteet saavat meidät tekemään. Vallankumous tarkoittaa myös oikeuden ottamista omiin käsiin, uskallusta, jolloin se mikä on oikeudenmukaista on kosto tai ainakin oikeuden hakeminen. Kosto aiheuttaa sen että mahdollisesti mikään ei muutu, vallanpitäjät vain vaihtuvat ja ottavat kunniakseen tuon vaihdoksen jolla ylpeilevät, koska ovat vallankumouksellisia ja kansan puolella. Vallankumous on siis myös hyväksikäyttöä, nimenomaan kansan kurjan osan hyväksikäyttöä ja pettämistä, heidän tunteittensa hyväksikäyttöä. Ihmiset ovat epätoivossa hyväuskoisia niitä kohtaa jotka haluavat kaataa vallan, olla ihmisten puolella, ihmiset jotka kenties eivät henkensä menettämisen pelossa uskalla toimia asettavat toivonsa heihin jotka ojentavat kätensä. Heidän on luotettava johonkuhun ja löydettävä oma voimansa tuota kautta, idolien ja vahvojen kautta. Vallankumous tarvitsee johtajansa. Väite jonka voi kyseenalaistaa tänäpäivänä, mutta aikana jolloin tieto on kulkenut hitaammin ja ollut epäluotettavampaa vahvan ja luotettavan johtajan merkitys on ollut suuri. Etenkin hänen kuvansa, hänen joukkojensa kuvan, ajatustensa, äänensä, voimansa kuva. Vallankumous on eräänlainen itsestäänselvyys utopiana, ajatuksellinen voimakkuuden kuva ja voitto, koska ihmisten on uskottava mahdottomaan. Sitä on vaikea ajatella kliseisenä ja kuluneena, koska se tulee aina yhä uudestaan voimakkaana ja uutena, hieman yllätyksenä ja odotettuna, kuin helpotuksen huokaus.

Vallankumouksen seuraaminen median välityksellä on tätä päivää. Se on hiukan kuin seuraisi urheilutapahtumaa eikä voi tietää kuinka lopulta käy ja toisaalta voi. Seuraamme livenä ja saamme hetki hetkeltä taltiointeja taisteluista, kuvia kuolleista ja haavoittuneista, selityksiä mistä on kyse, ketkä ovat vastakkain, ketkä ovat pahikikset ja ketkä hyvikset ainakin pintapuolisesti. Median antama kuva voi olla pintapuolinen ja faktoja voi olla vaikea saada, koska propagandan käyttö on molemminpuolista. Propaganda on normi, tavallista missä tahansa valtiossa ja hyvin tavallista tässä hetkessä. Onkin mielenkiintoista pohtia mikä on ’väärän’ informaation merkitys vallankumouksessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Millaista tuo väärä tieto on, mikä siinä on väärää ja miksi. Esimerkkejä löytyy eikä tarvitse etsiä Venäjältä. Onko propagandalla ja valehtelulla eroa? Tietojen vääristely ja kaunistelu on arkipäivää ja Facebook joka ihmisen propagandakanava. Sosiaalinen media on mullistanut myös vallankumouksen teon. Vallankumouksesta ja sen aikaansaamisesta viestitään sosiaalisessa mediassa. Tieto leviää nopeasti eli meillä on mahdollisuus saada totuudellista paikkansa pitävää tietoa ihmisiltä jotka ovat paikanpäällä näkemässä ja kokemassa. Valtamedian on siis puhuttava totta jotta tietäisimme,. Sanaan ei välttämättä  luoteta. Olemmeko oppineet kriittisiksi? On tullu selväksi valtamedian poliittiset kannat, median omistavien tahojen kytkökset ja tarkoitusperät. Suuret mullistukset ovat kassamagneetteja ja ne helposti täyttävät mediakuvaston, mietittävä on mitä näillä kuvilla ja tarinoilla halutaan. Vallankumousta käytetään surutta hyväksi. Vallankumouksellinen kasvovoide ilmestyy kuukausittain. Sanassa vallankumous on jotakin mikä herättää huomion ja saa aikaan hypen, ainakin mielissämme. Olemme fantasioiden vallassa ja haluamme olla kuin fantasiassa. Se on nuorekas, voimakas ja uudistuksellinen. Monet ihailevat Che Guevaraa, Leniniä ja lukevat vallankumouksellisista tapahtumista historiassa, käänteentekevistä ajanjaksoista ihmisen historiassa jolloin kaikki muuttui ja vaihtui päälaelleen yllättäen voimalla. Ihmiset juoksevat, ovat innoissaan, peloissaan, pitelevät aseita ja huutavat. Vallankumouksesta saa vaikuttavaa kuvastoa. Se on kuin elokuvaa. Jännittävää, kuolettavaa, elämäniloista, kaikkea sekaisin, uskallusta pistää asiat sekaisin.

Vallankumous on kansan asia, mutta se on nuorekas. Se on lähtöisin köyhyydestä, toiseudesta, osattomuudesta, kuvitelmista paremmasta, tulevaisuudesta, kurjuudesta, väkivallasta, sorrosta, muuttumattomuudesta joka on jatkunut vuosisatoja. Se on nälkäisen ihmisen, fyysisesti ja henkisesti,  oljenkorsi saada aikaan parempi tulevaisuus. Siinä mielessä on ymmärrettävää kuinka vallankumouksen ajatusta käytetään markkinataloudessa hyväksi ilman poliittisia tarkoitusperiä saada aikaan muutos ihmisten hyvinvoinnissa, mutta toisaalta markkinat ovat poliittiset. Rahantekovälineenä vallankumous kuitenkin toimii hyvin, se on huomattu. Moni haluaa sanoa olevansa vallankumouksen puolella ja ihannoi vallankumouksellisuutta, miksi ei. Nuori kapinallisuus yhdistetään vallankumouksellisuuteen. Vallankumouksella voi olla eri asteita. Se voi olla henkilökohtaista ja muuttua yleiseksi totaaliseksi muutokseksi. Kuinka asioista tiedottaminen johtaa yhteiskunnalliseen muutokseen ja vallankumouksesta toiseen? Miten valtio muuttuu tasaarvoiseksi oltuaan vuosikymmeniä kenties vuosisatoja harvainvallan alla, diktatuuri ja alistava yhteiskunta. Markkinatalous on demokratian yksi osa. Millainen vallankumous tarvitaan että tapahtuu haluttu muutos, nuorennusleikkaus, puhdistaminen, joka usein vallankumouksen yhteydessä on massana toimivan kansan tahto? Puhutaan monimutkaisesta prosessista ja vyörystä jossa asioita tapahtuu kuin ketjureaktiossa. Pelissä on paljon tunnetta, negatiivisia katkeruuden ja vihan tuntemuksia jotka saavat aikaan väkivaltaista vastarintaa ja hallaa. Tappaminen on osa perinteiseksi koettua vallankumousta jossa työväestö saa tarpeekseen kurjuudestaan, hyväksikäytöstä, rikkaiden kerskakulutuksesta johon halutaan mukaan, välinpitämättömyydestä. Kuinka hyvin ihmishenkien menetys tuo tasa-arvoa ja oikeutta on pohdinnan arvoinen kysymys, tai halu olla mukana kerskakulutuksessa. Mikä on uhraus joka halutaan tehdä. Millaista oikeutta vallankumous jakaa ja tuo ensikädessä ja kenelle. Vallan väärinkäyttö ja pahuuden ongelma, väkivalta, epäoikeudenmukaisuus, kuinka hallinto vaikuttaa ihmisten elämään ja kuka on oikeamielinen, millä lailla meitä saa ja täytyy hallita. Miten ajatella pahuutta valtion ominaisuutena muuten kuin vallan väärinkäytöksenä ja manipulointina. Vallankumousta monen ihmisen tarkoituksellisena humanitaarisena katastrofina, josta ei ole rakentavaa ratkaisua tai halua pois koska vallankumous on ideaali jossa halutaan jotakin todellista oikeutta. Katastrofi joka palvelee vallan asemaa. Ne joilla on valta eivät halua luovuttaa valtaansa mahdollisimman monelle, käyttävät valtaansa ja asemaansa väärin. Mitä on pahuus muuta kuin oikeuttaa valta-asemansa väkivallalla ja pelolla. Vallankumouksen ytimessä on hyvän ja pahan perinteinen taistelu kuin hokema joka viuhtoo edestakaisin osaamatta päättää minne mennä. Tai valtaeliitti haluaa ajaa ainoastaan omia etujaan valtion ja kansalaisten kustannuksella. Kansallinen itsenäisyys ja kokonaisuus jonka olisi tarkoitus olla kansalaisia varten toimiikin muuta tarkoitusta varten. Tarkoitusperät, puheet, imagon luominen, politiikka, kähmintä, korruptio, sodat, nälkä, työttömyys, perustoimeentulon puute ja pahimmissa tapauksissa äärimmäinen köyhyys josta on lähes mahdotonta nousta pois edes työtä tekemällä. Vallankumouksen aineksia ja arkipäivää ympäri maailmaa. Miksi radikaalia kansalähtöistä liikehdintää joka saisi aikaan demokraattista kehitystä on vaikea sysätä liikkeelle? Millaiset tunteelliset syyt saavat ihmiset toimimaan väärin, vallankumousta vastaan? Ovatko monet köyhät ja riistetyt kansat liian massiivisia ja moninaisia ajatuksiltaan ja uskomuksiltaan että yhtenäinen rauhanomainen (väkivallaton) vallankumous on kenties mahdoton saavuttaa? Miksi äärimmäinen on johtava poliittinen ja uskonnollinen voima? Vallankumouksen moraali. Tässä voisi tutkia tiettyjen tapausten kuten Venäjän vallankumouksen moraali-ideaaleja ja niiden toteutumista. Kuinka vallankumouksen doktriinit ja manifestit toteutuvat, kuinka niitä noudatetaan ja kuinka ne säädetään, kuinka vallankumoukseen uskotaan, millaiseen vallankumoukseen, kenen vallankumoukseen. Kiinan kulttuurivallankumouksen harhainen valtapeli, säännöt ja menneisyyden systemaattinen tuhoaminen, ihmisten manipulointi uskomaan että vallankumous on juuri heidän parhaakseen. Kuinka paras mahdollinen näkemys valikoituu ja mitä sille tapahtuu. Vanhalle diktatuurille perustuvan johtamistyylin muutos demokraattiseksi ja sen vaikeus. Vallankumous ajatuksena ja tekona, tapahtumana on periaatteessa ja ideaalina moraalittomuuden tuhoamista, kitkemistä ja vaatii tiukkaa eettistä ja moraalista selkärankaa ensiksi pitäytyä luvatuissa ideaaleissa ja saattaa halutut ideaalit toteen elävässä elämässä. Vallankumouksen vastassa on iänikuinen paha ja tuhoava voima, tukahduttava diktatuuri. Diktatuuri joka on kumonnut kansanvallan, ominut vallan ja unohtanut kansan. Vallankumous on puhdistava uusi alku jota tervehditään ilolla. Se on puhdistus jossa vallankumouksellisen on pysyttävä itse myös puhtaana ja uskollisena vallankumouksen moraalille ja päämäärälle, muille vallankumouksellisille ja maan rakentamiselle.

Vallankumouksen kuvat, vallankumouksen kuvallisuus. Kuvien ja visuaalisuuden vaikuttavuus ja vaikutus yhteiskunnallisessa muutoksessa. Kuinka vallankumous syntyy kuvallisuuden kautta. Miksi uskomme kuvaan.

Kysymyksenasettelu: Aatteelllisuuden, yhteiskunnallisen aktiivisuuden, historiallisen jatkumon ja politiikanteon vaikutus kuvan tekemiseen. Kuinka oleellinen ja tärkeä vallankumouskuvan käsite on vallankumoukselle, vallankumouksellisille, valtioille ja vallankumouksen jälkeiselle ajalle? Millaista ihmisyyttä ja yhteiskuntaa vallankumouskuva määrittää, ajaa ja kuinka kuva manipuloi? Kuinka vallankumouksen visuaalisuus syntyy, mikä sitä synnyttää eli millaista kulttuurillista antia syntyy kuohunnassa ja kuohunnan jälkeen? Mikä osa kuvallisuudesta on propagandaa joka myöhemmin saattaa jäädä kitchin tasolle (mikä on propagandan todistusarvo yhteiskunnallisesta muutoksesta ja sen tarpeesta, kuvan luotettavuus, vaikuttavuus ja kuinka mitata sitä). Millä ja millaisella kuvalla on todistusarvoa, totuudellista ja dokumentaarista arvoa, muutosarvoa? Meillä monesti on stereotyyppinen ajatus poliittisesti vaikuttavista kuvista ja niillä on tietynlaiset maneerit joita helposti toistetaan (toiston, koon ja tulvan merkitys), niistä kuvista jotka ovat kovin helposti piirtyneet mieliin, jotka ohjaavat tulevaa kuvallistamista, kuvallinen historiallinen jatkumo johon kenties halutaan kuulua. Tunteet jotka koetaan omiksi, voimakkaina ja todellisina, kuvat ja tunteet jotka samaistetaan vallankumoukseen, leimautuminen vallankumouksellisuuteen jota tunteellisuus, aatteellisuus ja ryhmään kuuluminen edesauttavat, ovat tärkeässä osassa, kuvat jotka ovat liittyneet vallankumouksellisiin tapahtumiin ja ihmisiin joita voi ihailla, samaistua, seurata ja ottaa mallia ja uskoa. Kun ryhdytään tutkimaan vallankumouksien kuvallista antia ja kulttuurillista tarpeellisuutta voimmeko mitata hyviä ja huonoja puolia, hyviä ja huonoja vaikutuksia ja mitä kuvan tekemisessa on otettava huomioon (on otettu huomioon). Onko vallankumouskuva olemassa?

Kuva on propagandaväline. Kysymys  on ajassamme akuutti. Löytyykö sellainen massa ihmisiä jotka uskovat kuvan sanomaan siinä määrin että usko parempaan yhteiskuntaa johdattaa ja yhdistää vallankumoukselliseen muutoksen tekemiseen? Ilmeisesti. Herättääkö kuvan vallankumouksellinen ja voimakkaan poliittinen luonne, vahva asiaan uskominen (henkilön, pelastajan kautta) ja suoranainen kiihkoilu, samanlaista toivoa paremmasta, uskoa kuin aiemmin historiassa? Mikä on nyt tuo parempi huominen johon vallankumous voisi johtaa, jota kannattaa tavoitella? Onko historia tässä kohtaa tehnyt tehtävänsä että vallankumouksellinen kuva tuntuu ihmisistä ansalta, aivopesulta ja helpolta juonelta? Onko vallankumouksellisuus pelottavaa liikehdintää johon ei enää uskota, jota pidetään yleisesti haitallisena ja vahinkoa aiheuttavana yhteiskuntaa turhaan rikkovana ajatuksena ja väkivaltaisena tekona? Vallankumouskuvallisuus sinänsä voi olla vanhanaikaista, mutta jotkut kaipaavat vanhaan hyvään aikaan jostakin syystä, mikä on tuolloin ollut paremmin? Kitchiä, nostalgiaa ja kenties omituista. Vallankumous tapahtumana ei välttämättä saa aikaa haluttua hyvää tavoitetta ja kuvan merkitys ja arvostus voi olla muuttunut. Kuinka usko ja kiihko syntyy kuvallisuuden kautta ja miten uskosta tulee niin voimakas ettei sitä ole helppo muuttaa? Kuinka kuvallinen aivopesu tehdään? On synnytettävä halu ja tarve. Millainen ihminen on helposti aivopestävissä? Ihminen joka ei ole tyytyväinen. Miten heikko ja helposti auktoriteetteihin uskova ihminen on käytettävissä, johdettavissa. Millainen auktoriteetti on uskottava, ihailtava johtaja? Kuinka luottamus syntyy? Entä luottamus asiaan (ihmisen kautta, kuvan kautta)? Mikä on vallankumousposeeraus, vallankumouksen asento ja ote ihmismielestä? Kysyn koska edelleen on olemassa vallakumouksellinen ja vastarinnan merkistö, etenkin kehonkieli jota käytetään paljon eikä tietynlainen oman voimantunnon näyttäminen vanhene. Millainen uhka, tuho ja uho liittyy vallankumouskuvaan? Millainen ihmistyyppi on vallankumouksen kannalta kuvauksellinen, muutosta ajava, yhteishenkeä luova, taisteluun johtava henkinen johtaja? Millaisia vallankumoustaisteluita on johdettu kuvien avulla, henkilökulttien kautta ja miksi joukko ihmisiä ryhtyy uskomaan muutaman vahvan henkilön imagokampanjaan siinä määrin että he nousevat barrikaadeille eli kuinka kuva pitää joukkoja koossa ja samanmielisinä yhteisen asian takana ja riittääkö se? Kuvan totuudellisuus, luotettavuus, visuaalisuuden uskottavuus siinä määrin, että kuva joukkoistaa ja pitää koossa tarvittavan ajan, saa toteutumaan halutun tavoitteen ja yhteisen halun että tarpeen. Millainen sukupuoli näyttäytyy vallankumouskuvissa, miten sukupuoli näyttäytyy ja johtaa? Millainen ulkonäkö, habitus, asento, ilme, mihin kuvan henkilö tukeutuu vallankumous tavoitteessaan, voiman välineet nykyään? Millainen viesti vallankumouskuvassa on ja kuka sen antaa, miten se on muuttunut tähän päivään. Kehen halutaan vaikuttaa? Ketä halutaan uhata ja kenelle aiheuttaa pelkoa? Kuinka radikaali vallankumouskuva voi olla? Missä menee raja? Vastustajan tappamisfantasioissa kenties? Kuinka väkivallaton vallankumous tapahtuu kuvallisesti? Voiko kuva olla väkivallaton jos se on manipulointia, manipuloitu? Vai onko vallankumouskuva aina tungetteleva? Tämän hetkinen kuvavyöry on itsessään voimakkaasti päällekäyvä, kuinka poliittinen kuva löytää vaikutuskanavansa? Katsomalla kuvia emme välttämättä ajattele mitä katsomme, mitä valikoimme silmillämme, mistä kiinnostumme onkin kiinnostava kysymys. Onko vallankumous kuvallinen ennen kaikkea ja edelleen? Tällä hetkellä seuraamme kuvallista maailmaa ja puhumme vallankumouksesta. Päättelemme mikä on totta kuvien avulla ja otamme kuvia. Millainen kuva on vallankumouskuva nyt ja onko sitä enää? Mitä vallankumouskuvassa on, mitä siinä tapahtuu, kuka sitä jakaa, missä yhteydessä, milloin? Mikä on kuvan vaikutus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa? Poseeraus voimannäyttönä ja voimankäyttönä, idolien synnyttäminen ja kuvallisen tarinan elossa pitäminen, voimallisuus, tahto, tulevaisuusvisio, kultti, seuraaminen. Mikä synnyttää kuvallisen tarinan joka on niin vaikuttava että katsoja uskoo siihen ja haluaa samaistua, kuvan totuuspohja ja todellisuus joka koskettaa katsojaa, jonka katsoja jakaa. Mitkä ovat tämän hetken yhteiset asiat? Kuinka yhteiskunta muutetaan luomalla sopivaa merkityksellistä kuvastoa, manipuloimalla (vallankumousta haluava tietää mistä narusta vetää ja mihin haluaa vaikuttaa), luomalla uusia ja tarttumalla olemassaoleviin merkityksiin jotka saavat haluamaan tiettyä tarkasti rajattua olemassaoloa, kertomalla kärsimyksestä, katsomalla menetys- ja menestyskertomuksia,, kuinka tehdä tasa-arvoinen maailma kuvien avulla, tarkoittako se propagandaa. Kuvien merkitys yhteiskunnallisessa muutoksessa yksilöille ja yhteisöille. Visuaalisuuden pullistama näkymä, median ja teknologian sysäämä ihmisten ja ajatusten vallankumous jonka voi aistia ja joka konkretisoituu uutisvirrassa, sosiaalisessa mediassa, viihteessä. Viihteen merkitys yhteiskunnallisen propagandan ja muutoksen luomisessa. Millainen propaganda koneisto elokuva-, musiikki-, ja urheiluteollisuus on ja millä tavalla ja miksi meidän halutaan katsovan muualle kuin itse asiaa eli maailman tilaa ja kuinka halu viihtyä määrittelee julkista tilaa ja koko nykyistä nykyihmisen olemassaoloa. Onko kyse halusta viihtyä vai pelkästään tehokkuudesta, työn tekemisestä, ansaitsemisesta, paikasta yhteiskunnassa, selviytymisestä ja voittamisesta. Mikä on kuvan merkitys nyt ja mitä kuva luo? Millaisia kuvia katselemme ja mitä niistä ymmärrrämme? Millainen kuva on propagandaa ja kuinka propaganda toimii yksilön elämässä? Mikä katsotaan propagandaksi? Minkälaista maailmanjärjestystä kuvat ja kuvallisuus viestivät nyt? Mikä merkitys itseotetulla kuvamateriaalilla on vallankumouksen ja viestinnän kannalta? Onko kaikki kuvallisuus manipulointia? Käytössämme on maailman laajuisesti valtava määrä välineitä joilla voi ottaa kuvia ja mahdollisuus julkaista ne välittömästi. Tällä hetkellä suurella määrällä ihmisiä on mahdollisuus saada käyttöönsä, oppia ja käyttää teknologiaa sekä hyödyntää foorumeita jotka mahdollistavat jatkuvan muuttuvan tietovirran. Meillä on mahdollisuus tietynlaisen olemassaolon ja merkityksen luomiseen internetissä, väylä jonka kautta muokata ja välittää tietoa itsestä ja muista, ympäristöstä ja tapahtumista. Me olemme kuva, kuvassa ja sen ulkopuolella. Ikuistamme, tallennamme. Olemme aktiivisia tekijöitä jatkuvasti. Se itsessään on vallankumous. Olemme saaneet tietynlaista valtaa muokata omaa kuvaamme ja olla esillä. Se on osittain vapautta ja oman elämän hallintaa ja hallitsemattomuutta luomalla kuvaa itsestämme näkyväksi monelle. Olemme luomassa virtuaalimaailmaa jossa ei ole minkäänlaista turvaa saati kontrollia kuinka tuo luotu oma kuva jatkaa elämäänsä.

Co-worker/ Kanssatyöläinen 2002

Hypocrisy is to hide. How interesting pretence is can be argued and must be.

Hide your true self, hide your intentions, hide what it actually is you’re doing and to prevent from changing, changing yourself and how things are done. It takes something which most are not ready to go and do. The thought of losing and loss is too great, so to talk about social change is much more safe. I use the word scene instead of using the concept of art world. Art world to me resonates only size and the business which circulates wealth or doesn’t. What gets shared is interesting to think about. To define art world is like defining a construct that is eating its own tail which does not want to interact in any other way than what is possible for that beast as it is unable to think in any other way. To revolve unchanged talking about social change in fancy spaces how ’high art’ is going to take part in social action which is making change which very though is somewhat odd.

It could be heartwarming if arts was in any way doing what it says, being transparent, reliable, other than massive tool for propaganda, producing toys, extravaganza, making impressions to fool and for fools. Yes I would like to believe those with money and power, I really would and please come and ask for taxpayers money to make social change. Why I don’t see the effect needed because corruption and false talk has made it clear that to make social change there must be a total turnover in values, in ways of doing, the concept of fine art is not to change anything but stay the same. To make art temples and sites for tourists is not in any way making social change. It is doing the opposite. Sure tourism brings in the money. To think money changes everything is thinking wrong in the first place. Contempt is so obvious and present I don’t know what other social change would mean than on very personal level to examine one’s behaviour, falsehood, hypocrisy, why one does what one does: what are the true motives of making and doing anything. To take offence is so normal.

One problem is the need for money, the flaunting of money, the show off of money, talk about money, that money brings value and only money. It is very destructive what comes to the environment the spectacle and valuing of the material. Art institutions like to say they work to change things. It is bizarre as very little has changed what comes to art business, position of the artist, where art is shown and what makes value in art which is the institutional presence and expertise, professionalism which also follows money. It is where artist must be shown if a traditional artistic career is what we must pursue.

https://hyperallergic.com/369762/a-syllabus-for-making-work-about-race-as-a-white-artist-in-america/

https://www.guernicamag.com/siri-hustvedt-both-sides-of-the-chasm/?platform=hootsuite

https://www.theatlantic.com/education/archive/2017/04/is-the-push-for-women-in-stem-hurting-female-artists/522915/?utm_source=atltw

Kulturkampf Of The Left? Extremes, Be Gone!

https://www.socialeurope.eu/2017/03/kulturkampf-left-extremes-gone/

VOICE

The Urgency of Art in a Dangerous, Rapidly Changing World

With the first Culture Summit in Abu Dhabi, Foreign Policy seeks to highlight the power of collective imagination as a force for good.

http://foreignpolicy.com/2017/04/10/the-urgency-of-art-in-a-dangerous-rapidly-changing-world-united-arab-emirates-culture-summit/

 

Women and swearing

What is ugly? And do you think about it?

Surviving or living, survivor or victim. A matter of choosing your outlook based on what happens to you, how to stand up for yourself. Learning of a lifetime.

Nyrkillä tapettava is a Finnish phrase for someone who is small and defenceless and can be killed by punching. It is cruelty in a neat package, the whole being of someone is measured and defined by physical appearance and that person is not a threat at all. It is very telling of culture where size matters, use of violence measures your worth, what one can do with size and by threatening behaviour: habitus is to intimidate, minimise and silence.

The strangest and scariest as it is a surreal repetitious event has been to witness misogyny done and realised by women. How misogyny kind of belongs to the territory of being female that you are hated, despised, suspected and treated like garbage as such especially if you are young, pretty, talented, seem lost, in need of help, scared, have thoughts that challenge existing views, roles and hierarchies. I still seem lost because it is my constant feeling and experience among people where I should know how I should be and live self-evidently but I do as I please. I still look youngish but have looked young and naive as like I was born with it which equals to many someone to abuse. So the weird dilemma of not fitting in is the normalcy how it happens, and I don’t seek to fit in because it is a lie to fit in. I should have to pretend. My looks and gender justify ill-treatment.

Question is why so? Someone who looks fragile is to be beaten down because she deserves it and is an easy subject? Maybe you have got another thing coming. Those who choose the so-called easy subjects surely know what it makes of them and what kind of ethical problem it is to think bullying is a sign of strength and power. This is all about competition and here we do not differ from animals. Logic for many is very straightforward and uncomplicated which in a complicated world is not logical. There is more to everything than what the eye can see and you think is true. Question to be asked is who and what do you stand for, why you do what you do, what motivates you. Often it is hate which cannot be admitted to because it would be admitting to being a hater. This issue is a difficult one to talk about without it sounding asking for empathy (empathy is for the weak and for friends) and being a victim of bullying which the whole not fitting in sets, a place for a weirdo is all about, meaning to be marginalised and set outside is more a rule. For a blonde, thin and childlike such as me which characteristics to many equal mental disability it is to learn self-defence, how people react to you remains unsurprisingly unchanged. And I for example have began to see this existing position more of a strength than weakness. People are surprised when I answer back and do not settle for what I am given, why should I. I am arrogant when I think myself as able.

To be on someone’s side because of their genitals is to understand how gender roles function and believe it, and what they are for, roles and genitals. Be on side of women because they are women and women supporting men because they are men. Do men support women because they are women and therefore worthy of support or do we support people because to support is a human thing to do and all need support, especially mental support, caring. Eh, I don’t know. Maybe people support those who they care for, supporting someone supports also you. Gender works for those who fall into such roles effortlessly and think they are a good thing. It has been obvious solidarity can be nonexistent when safety and balance is threatened. Something new appears. Threat is a curious feeling as is fear. Fear of dramatic change is what keeps traditional roles needed and in part they do have a place.

I kind of have a theory. Have you ever been target of gossip? I call it ill talk because something is very wrong in that situation. I have been talked about all my life in a bad sense. To repeat all could be made into a crystal idea: there is something in this person that pushes buttons instantly, is out of ordinary. It is about the way one looks, what one does, how one does it and how one is in a world and how well one fits in. Why  the fitting in is important, so much so that it is compulsive and neurotic? It is a ritual and way of telling there is always something wrong with you and those who talk do not like you until you are crushed or do as they want you to do. Most of gossip is ill and about this problematic nature of humans where safety, acceptability and being similar next to a clone is what does not threaten power and self-worth of tiny minds. This hurtful way of communicating has its plus sides. I have become very good at reading lips, noticing body language, guessing facial expressions and how certain people think. There are no surprises there. Most hurtful it is when women see it their issue to slam other women to leave someone out and stigmatised. Means of finding who mean something and finding one’s place when it is not to be found. My fault? Strangely I am accused. And we are so surprised that she answers and questions us, something that is seen solid and good. Your good is not mine and enough by far because I place my bar high.

To blow

Layers of femininity, layers to human, layers to a role.

Let’s begin. How do I peel it, her, this thing? From inside out or from outside in as the task is to learn how many layers there are. From where we look at, to where we do not see and what we do not like to see. Gender is much what we show and what we do not. To see her is one task to begin investigate her. It is to want to see her, not what you think you see, her clothes, her background, her nationality, not her body shape and how it fits ideals, her. Question is what is a persona and how does one’s persona evolve. How do we know anyone at all when knowing oneself is demanding enough and to think where does a person begin opens a universe to humanity.

To fit ideals and desires is not her, it is culture. It is those who watch, accept, use power and want something of you. The map to being part of society as an acceptable individual, note the word individual. Who are those who think people should fit ideals and images and portray ready-made in real life? Why does anyone want her as an image is because images are perfect. To be a match which she should be and match in a way there are little variations is puzzling. What kind of people want the most easiest other people to be?

When it is to want an illusion and not a human being. Many say they like humans, women as humans but they want this and that. It is confusing, those other who want something of you. To grow up to be an adult is to learn to play the game of gender and fulfil expectations and when you don’t you are fucked. One can be repulsed by those given models of how to become and be a woman, such advice as how one’s hair should be like, how it is nice to please and smile. To put smile on one’s face is the one most important thing, there is something wrong if you don’t. How fragile this so-called perfection is, carefully monitored that any irritation and ’flaw’ shows. She did that, she looked like that. Body parts and how they look are measured to an inch, what those parts do, how they make you feel.

Johdatus taiteeseen. Kasa eettisiä ja älyllisiä ongelmia.

Taiteen piirissä on monia eettisiä ja älyllisiä ongelmia joita ratkotaan kovin verkkaiseen tahtiin. Joidenkin mielestä ei ole ongelmia tai niitä ei ole tarvetta ratkoa, koska ne eivät kosketa juuri niitä, jotka ovat elintarvikeketjun johtoportaassa. Yksi kiinnostava yksityiskohta on suhtautuminen taiteentekijöihin. Miten ja mitä heistä ajatellaan ja millaisina ihmisinä heidät nähdään tekijöinä ja ajattelijoina. Millainen on oma käsityksesi? Jään pohtimaan miksi kuluneet ennakkoluulot ja käsitykset pysyvät elossa, ovatko taiteilijat edelleen samanlaisia kuin 50 vuotta sitten, koska taide ei enää osittain ole samassa maailmassa tai osassa tai sama asia, samassa kaavassa pysyvä vai onko? Jos se olisi tai on, taide olisi kenties helpompi mutustella ja hyväksyä (eikö näin ole tilanne, että annamme valmiiksi pureskeltua, koska vaikea ei myy), mutta se ei ole taiteen voima, nimittäin helppous. Pidetäänhän taidetta edelleen kaikesta huolimatta älyllisyyden, luovuuden, innovatiivisuuden ja toisinajattelun alueena eli muutos ja eteenpäin liikkuminen pitäisivät olla asioita joilla koko systeemin pitäisi toimia. Onko näin ja mikä on muutos jonka systeemi ottaa omakseen ja löytää? Miten minusta henkilökohtaisesti vaikuttaa siltä, ettei kuvataide ole millään mittapuulla mitattuna progressiivisin taidemuoto. Jähmeä instituutiovetoisuus, rahan perässä juokseva virkamies- ja asiantuntija-uskovaislahko, joka luottaa trendeihin ja seuraa mihin ja miksi massat liikkuvat, lirkuttelee kauniita mielikuvia tulevaisuuden rahavirroista ja miten taide on tärkeää nimenomaan kansantalouden buustauksessa. Tekemällä näin ja näin kaupungeista tulee kiinnostavia: lisää rakennettavia instutuutioita joihin massat vaeltavat vapaa-ajallaan. Millä muulla tavalla taide on tärkeää tälle homeiselle koneistolle joka pyörittää businesta ja omasta mielestään myös taidetta, ja siis maailmanlaajuisesti on osa miljardibusinesta?

Mitä toisinajattelu taiteessa sitten on kun se on parhaimmillaan ja pahimmillaan täysin pannassa? Ulkopuolella. Tai toisinajattelun ja -ajattelijan asema, koska toisinajattelu ja toisin tekeminen eivät ole kaikkein heti myyvin tuote, kun myyvyys ei ole silloin tuo ensisijainen pointsi ja omituisesti vasta kun provokaatiosta ja marginaalisuudesta on kulunut sopiva aika, jotta sen voi omaksua ja katsoa kauempaa voi sanoa ahaa, kiinnostavaa ja kun oma maailma ei sorru. Toisinajattelu taiteessa on mielikuva joka on mukavan raflaava juuri sopivaan aikaan, sopivina annoksina ja sopivan matkan päästä, aivan kuten on hyväsydämisyys ja pyrkimys yleiseen hyvään ajatuksen tasolla ja pinnallisesti, kivoja juttuja, siten ettei itseä tarvitse laittaa likoon, ettei itseä tarvitse kyseenalaistaa vaan toisten rahat. Älkää nyt saatana järkyttykö jalustoiltanne. Taide on absoluuttisesti oikeassaolevien hurskastelijoiden pelikenttä jossa kritiikki on tyhjää löpinää ettei kukaan loukkaantuisi eikä mikään muuttuisi. Näiden mielestäni vakavien älyllisten ongelmien ratkaisuhaluttomuudesta kertoo haluttomuus katsoa peiliin ja kyvyttömyys olla syyttämättä muita, koska syyt ovat aina muissa. Mieluusti otetaan osaa monimutkaisten yhteiskunnallisten asioiden ’ratkomiseen’ kommentoimalla siistillä rajatulla alueella jonne on pääsymaksu (mut joo, onhan tää tilavuokra maksettava ja palkat) tai keskustelu ainoastaan samalla tavalla ajattelevien samanlaisten kesken hyväksytyissä raameissa. Se joka ei ajattele samoin on vaikea, vajaaälyinen, antisemitisti tai ei pidä globalisaatiosta (joka on vain hyvä asia) eli vastustaa kansainvälistymistä, mutta vastustaako hän myös taidetta… jaa-a. Kun vastustaa instituutioita jotka haluavat pyörittää taidetta mielensä mukaan, on taiteen puolella.

Selitys hitaaseen älylliseen kehitykseen on siis hyvin yksinkertainen: on kyse vain ja ainoastaan markkinavoimista joiden armoilla taide konkreettisesti on, asia jota on pelättävä, myös on kyse ihmisistä taiteen palkkalistoilla joilla on varsin paljon valtaa sanoa mikä on kiinnostavaa, sopivaa ja yhteiskunnallisesti merkittävää taidetta. Asenteista, mielikuvista, miten etenkin kuvataide palvelee systeemiä, jonka pitäisi palvella taidetta, systeemiä joka näkee taiteilijan loisena ja apulaisena, jonka voi ottaa orjakseen tilanteessa kun taiteilijalta sattumalta saa jotakin aineellisesti merkittävää. Nimenomaan aineellisesti, koska taiteilijan ja taiteen arvo mitataan rahassa ja tärkeintä on näyttävyys ja vaikutelma, ei todellisuus. Arvostus syntyy ensisijaisesti vasta kun taiteilija on niin sanotusti löydetty eli huomattu asiantuntijoiden voimasta. Asiantuntijat antavat taiteilijalle jalustan, koska taide on tuo asia jota on vaikea ymmärtää ja josta moni ei ilmeisesti mitään tiedä joten asiantuntijaan on voitava luottaa siinä mikä on hyvää. Media ja tutkinnot antavat vahvistuksen asiantuntijuudelle. Kuka sitten on asiantuntija aiheesta joka on vaikeasti tulkittavissa, löydettävissä tietyissä paikoissa jossakin aivan muualla, katsottava ja ajateltava jollakin uudella tavalla, kuka määrittelee taiteen, missä taide on taidetta?

Taiteen pystyy täysin sulkemaan vastaanottoalueensa eli aistien ja ajattelun ulkopuolelle vaikka kulttuuria ja taidetta on joka puolella, siis ainakin näennäisesti. Taide saattaa tupsahtaa vahingossa eteen elintarvikekaupan hyllyltä. Myös asiaan vihkiytymättömälle on selvää, että on kyse rahastuksesta. Tämä voi olla keräiltävä esine, kuten muumimuki on. Ne ovat mukavia ja herkkiä. Tom of Finland-kahvi on tällainen keräile-koko-sarja-esine, vaikka on kyse paketin kuvittamisesta. Häipyykö marginaalisuuden voima kun Tompan (k.1991) kuvat päätyvät näin vahvasti valtavirran ja markkinan otteeseen ja onko hänen taiteellaan tässä kohtaa voima muuttaa asenteita taiteilijoita ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan? Välimatka vaikuttaisi sopivalta. Pakettiin on helppo tarttua ja asialle voi naurahtaa. Taiteilija loisena ja halveksittuna saa omituista ristiväriä ylleen tai sitten vain kelmun. Taiteilijan osa on olla juuri tuo omituinen kunnes hänen työnsä arvo ymmärretään eli kaupallistetaan tuotteena täydellisesti, kunnes hänen työnsä tuottaa tulosta, tulosta jolla on se arvo jota jokainen voi arvostaa ja kunnioittaa eli taloudellinen tulos ja maine josta haluavat hyötyä mahdollisimman monet. Arvo jonka jokainen ymmärtää. Ristiriita piilee monessa kohtaa, asenteiden yht’äkkisessä muutoksessa, jonka valtaisa suosio ulkomailla tai arvovaltaisen asiantuntija lausunto voivat suoda, aivan kuin helpotuksen huokaus, mikä sankari ja suurmies. Jään odottamaan Tom of Finland banaaneita, jugurttia, laastaria, särkylääkettä, viiniä ja autoa. Demonstraatio kuinka alkeellisella tasolla toimitaan ja yritys ymmärtää kuinka arvo synnytetään tai otetaan pois ja missä asioiden arvo on.

Kiinnostavalla tavalla 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taitelijoiden teokset edelleen koristavat esimerkiksi akvarellilehtiöiden kansia ja öljyväripakkauksia. Vincent van Gogh (k.1890) on nimenä  ja kuvana hyvin paljon käytetty ja hänen katseensa tulee vastaan kun käyn hankkimassa lehtiön kirjakaupasta. Jään miettimään kuinka vahvasti kiinni kuvataide on tuossa ajassa, siinä tavassa ajatella, tehdä taidetta ja nähdä taiteilija. Mikä on van Goghin voima edelleen on hänen taiteensa ja eletty elämä. Tuo mies ja hänen taiteensa on kovin voimakas mielikuva ja tarina. Hänen taiteensa on edelleen hyvin pidettyä ja arvokasta, van Gogh on saavuttanut arvon johon harva pystyy. Hänen elämänsä on tehnyt esimerkiksi minuun syvän vaikutuksen ja juuri tuo karseus ja kauheus minkä hän kävi läpi, on se mikä saa voimakkaan pahanolon tunteen nousemaan ja raivon, kun seuraa taiteen ja markkinan tapaa myydä eräänlaista hyvänolon juttua. Kun tietää ja tuntee sen halveksunnan ja vihan määrän joka taiteilijaan voidaan kohdistaa, myyntiartikkelina van Goghin omakuva on itseasiassa järkyttävä. Hän maalasi myös kukkia, toki. Lievä pehmennys asiaan, loputon kauneus ja hauraus. Tähän peilattuna halveksunnan kokemus on kuin tunne kauhuelokuvasta tai painajaisesta joka ei lopu vaikka kuin osaisi vangita kankaalle kukkien kauneuden. Halveksunta ja yksinäisyys josta on noustava ylös, josta taide nostaa ylös, juuri taiteen tekeminen, itsestä valon löytäminen kaiken pimeyden keskellä.

Ajatus taiteilijasta on edelleen patologisesti tauti, taiteilija systeemiä hyväksikäyttävä loinen, vaikka loiset ovat jossain toisaalla, mutta heistä ei puhuta loisina, koska heillä on rahaa ja kivan näköiset vaatteet. Ne joilla on kuukausipalkka, jotka puhuvat taiteen taloudellisesta vaikutuksesta imevät taiteesta sen rahallisen arvon ja arvostavat taidetta juuri sen rahallisen hyödyn ja arvon kautta. Taiteilijuus on onnettomuus, koska se melko varmasti on epävarma, epävarmuuden, pelon, hylkäämisen ja epäonnistumisen syövyttämä, taiteilija syyllistetään siitä mitä hän on ja mitä tekee. Kuviota voi yrittää ymmärtää, mutta todennäköisesti et voi jos et ole koko elämälläsi mukana taiteessa. Sivusta seuraamalla näet näytelmän. Siitä voi ihmeenkaupalla selvitä että on naisena, taiteilijana tai homona maailmassa ja tekee taidetta toisinajattelijana. Täytyykö osata käyttää systeemiä hyväkseen? Sitä täytyy ymmärtää ja tietää kuinka systeemissä olevat ihmiset ajattelevat. Voitko kyseenalaistaa täysin ne joilla on valtaa ylitsesi? Voitko kyseenalaistaa taiteen esittämisen keinot ja miksi taidetta esitetään tai kuka siitä eniten hyötyy, kuka mittaa hyödyn? Voitko kyseenalaistaa taiteen hierarkian ja asiantuntijalahkolaisuuden muuten kuin tulemalla uudelleen halveksituksi? Et. Systeemi käyttää sinua, sinä et käytä systeemiä.