Wearing my weight, wearing my garbage

What happens when there is only hate or love, an in between is indifference. Constructive criticism what is it then? and love is what one is compelled to feel.

Social media is a compass and it is also a destination where we make ourselves for audience. It is more to represent than anything else. Yes we have conversations and storming outburst are almost a definite way to make headlines, and having lots of followers. What does social media and branding do to creativity and how we perceive creativity? Shopping, any kind of consuming is creating your persona and a voice nowadays. It is telling of what one stands for. Shopping beautiful objects, perfectly designed and then be seen around and in these objects. Instagram is a place where one can hype one’s lifestyle for everyone to see and admire. It is an interesting phenomenon combining modern thinking of what creativity is and makes way to wonder creativity in pop culture, in contemporary world where posing as an active maker of images with technology makes everyone a professional, an icon, a model. To represent something on Instagram and in today’s world there must be a clear style, specific choices made where one stands, stands for and what kinds of things and values one represents. There is a completely out blown way to sell products and brands by telling they represent creative thinking, progress, creative making. The future which is sold with the product is revealed, owned and being made with special defined and refined accessibility, originality, excess, consciousness and creative solutions. Buyer makes together with producer the product by wanting it, showing it, using it, living with it and looking for another, a better one, which brings something different, novel feel of continuity, surprise, feeling of extraordinary and luxurious in to everyday. It is curious to analyse feed of pictures which show a lifestyle and are a product at the same time. To analyse the impact, motifs and motives, desires, needs of the maker and the viewer is to analyse the world we live in
On the video of Rich Kids on Instagram (Cutting the edge) there are sentences like one picture tells a thousand words and of course, there are haters, they make me the money. Opinions of haters and the amount of negative feedback is essential to make fame and to be able to ignore and use for one’s benefit the pure force of public lashing is a big help. With help of finance and security of money it really does not matter what people say. It is all business. Hating is a way of showing interest.
What is striking is how traditional gender roles are for the rich and within Instagram culture. Is it because there is a flow of women bringing themselves forward wanting attention from rich men? Women scream when a man pours champagne on them like children, they seem very helpless walking on the highest heels possible and lean on men. Women in that world still look for male assistance, look to be used and men enjoy the cattle. Strength is in the wealth. It is boldness, arrogance, exploitation and indifference, it is ability to use wealth in any way possible and brag about it. There is no interest or need to change how women are, even women don’t seem to mind. It is cluelessness how they must behave and act out because luxury is about sex, not caring and showing off. To win is to like all this culture has to offer.
Femininity is a tool and an asset. Ultra femininity is a power look where other people do the work, although posing is work too. Women seeking to be trophies even though they have all the means to do otherwise is very odd. Is it an easy way to live? Is it an instant life thinking it is the best way to live? Obviously. What is lasting and does the result matter? Interest is in the now and in the future, where deals and money are made. These people live their lives without interest in the outside world, rather escape anything that reminds of the outside, other than what to gain from it. Interest in rich people in general is the same as interest in royalty.
On video below there are rich Asian women who create businesses of their own on the side of spending their parents’ wealth. They have the freedom of realising any idea possible. It is feminist wave that has reached these women, to allow women to live as they please, which in a strict patriarchal policing culture like China has is quite new.

 

Suomalaisesta elitismistä

Ei tarvitse katsoa kauas eikä puhua ihmisistä, jotka ovat korkeissa asemissa yhteiskunnassa, kun löytää elitismin Suomessa, elitismin siemenen, jota voi kutsua luokkajaoksi. Elitismi ja etuoikeutettu asema näkyvät asenteissa, siihen on kasvettu, kasvatettu, että vain paras kelpaa, paskatöihin ei kosketa, koska paras ei tee niin ja paskatöitä eli huonosti palkattuja töitä, vähän koulutusta vaativia töitä tekevät laiskat, tyhmät ja saamattomat eli luuserit. Tähän asenteeseen olen aina törmännyt, kun koulutuksestani huolimatta, otan vastaan työn, jossa tuntipalkka on 10 e tunti. Törmään ennakkoluuloihin, joita on vaikea käsittää enää olevan, tai miksi kuvitelmat hyvästä ja huonosta työstä pysyvät hengissä.

Tässä työttömyystilanteessa, työ on työtä. Asema, että oma erikoislaatuisuus, ovat toissijaisia. Suomalainen elitismi tulee ilmi siinä, kuinka heikommassa asemassa oleva poljetaan tilanteen tullen maanrakoon jotta oma etevyys ja paremmuus loistaisi, töissä ja kouluissa. Työ ja raha määrittelevät meidät täysin. Saanen sanoa, että on räikeä ristiriita siinä mikä on hyvä työ, tärkeä työ ja miten työ vaikuttaa ihmisen arvoon. Ihmisen luonne ja ihmisyys mitataan siinä kuinka hän kohtelee toisia ihmisiä olivat he ketä tahansa, tekivät mitä tahansa työtä. Olen oppinut kuinka pallottelu ja pompottelu, selän takana puhuminen ja selkärangattomuus palkitaan. Kuinka se joka tekee huonosti palkattua työtä on luuseri, joka ei ole elämässään päässyt eteenpäin. Eteenpäin menoa merkkaavat suuri palkka ja sillä saatavat asiat. On menestystä kuinka voi kuluttaa ja millaisia kavereita ihmisellä on, kuinka asuu ja miten pukeutuu. Kokonaisarvioni suomalaisesta työelämästä, sitä taiteilijana seuranneena, on surullinen.

Sitten on kysymys miten paljon ihmisen on hyvä tienata ja kuinka paljon raha merkitsee vai merkitseekö se, että on mielekästä merkityksellistä työtä ylipäänsä. Miten työn merkitys löytyy? Minulle yhtälö on helppo, koska taiteilijan työ on minulle kutsumusammatti. Se tuo elämääni merkityksen. Harvoin tapaan taiteilijoita tekemässä niitä muita töitä, joita teen elääkseni ja ilmeisesti on harvinaista olla taiteilija työelämässä, koska taiteilijan ammatti on kummallisuus, jota ihmetellään tai ajatellaan ja sanotaan. että olen huono taiteilija, koska en myy töitäni, työni ei myy. Raha määrittää laatua edelleen.

On ollut kiinnostavaa tehdä duunarin töitä ja kohdata nykytaiteesta autuaan tietämätön kansa. Joka on saanut minut pohtimaan luokkajakoa ja millaiset asiat ketäkin kiinnostavat. Taidekuplasta kannattaa astua ulos, koska ulkona on hyvin taiteeton maailma, joka on varsin mustavalkoinen. Eipä sillä, taidekupla on myös putkinäköinen monella tapaa, on heitä ja meitä. Ärtymystä on vaikea peitellä kun ennakkoluulot toistuvat mihin tahansa menenkin, milloin mitenkin päin, omaa identiteettiäni sen enempää painottamatta. Ärtymystä on myös vaikea peitellä tässä Suomen paapotussa elitistisessä ilmapiirissä, jossa itseä pidetään liian hyvänä tekemään matalapalkkatyötä ja se, joka siihen sortuu on häviäjä, jonka itsetunto piakkoin rapisee. Työn tekemiseen on muutenkin tullut kummallinen asenne: vaivannäköä kartetaan, itsensä likoonlaittamista ja työn hyvin tekeminen, etenkin, jos se on huonosti palkattua, on liikaa vaadittu.

Viimeksi pari kuukautta sitten kuulin taas kysymyksen miksi opiskella niin paljon, kun joutuu tekemään edelleen matalapalkkatyötä. Niin, miksi sitä joku opiskelee. Jotkut opiskelevat siitä saatavan taloudellisen hyödyn vuoksi. Jotkut opiskelevat, koska ovat kiinnostuneita asioista ja itsensä kehittämisestä ja kenties haluavat muuttaa yhteiskuntaa ajattelemalla ja kirjoittamalla ja taiteella. Tämä jälkimmäinen syy on ilmeisen huono, koska siitä ei makseta. 😦

Spectacle

Kronstadt 2001

Kronstadt 2001

How to and how does it feel.

How to respond when the constant state of how women are treated is hostility and violence? Be happy about it and smile?

 

To break boundaries that are seen as unbreakable.

Hell breaks loose quite often to make the headlines. Celebrities vs. nobodies and how can celebrity culture help break cultural norms or can it? What kind of people are lifted up the ladder for us to watch is certainly a question to look through and what kind of people the audience is interested in. When people seem like copies of each other in the spot light we can wonder why difference and disturbance/change is not allowed. Is it the sound of a cash register we hear and like to hear, dream about? Is it the clone we wish to be ourselves in a minidress and blond hair repeating what people want to hear over and over again. Tell us what you eat and how you work out, who are you wearing and are you having a clothing line of your own? Thank you so much. To want to crush the ongoing show of nonsense is a scandal which is a scandal itself why something frivolous makes scandals, how the true scandal goes unnoticed. Scandalous is the obsession with a narrow tale of humanity and with womanhood. To want to scratch open the surface of celluloid is pure common sense and should be seen a deed of a sensible normal human being. Getting sick of repetition and abuse is what healthy people do. People’s need to be exploited is something I never understand and defend those who exploit is incomprehensible.

There are plenty of those limitations for women especially which are almost holy that doing against is an abomination and cause of serious punishment, legally or collectively. To think how does it feel like to be imprisoned by a role or a situation is to learn to think other points of views, comprehend feelings of other people who face things you would never face and learn to think actions done in more merciful and non-judgmental way. To think what something feels like is to learn empathy. One can go as far as experimenting, though it never is an authentic situation still, but gives a glimpse of what goes on in someone’s head, what kinds of options there are available to act and invent for oneself. We are very emotional, dictated by emotions more than reason. Our reasoning is often based on feelings and thinking we know, on traditions that guide our ways of living and interacting in quite obsessive way. This concerns women in particular. Policing what women do and how women are is a norm. It is not surprising that most paparazzis are men. Women who are in public eye living their lives, not how they are expected to live but as they see themselves best, seem to get attention that is sexist, misogynist and oppressive. Rule that makes headlines when broken does not allow much. Discipline is a doll and there where celebrity stars are made variety and experimentation is not celebrated. Sometimes people become celebrities when they break the rules (it is a thing and encouraged by the media). Fame is something wanted desperately but what to do with it other than pose? Make money of course.

 

http://www.nytimes.com/2016/09/25/books/review/trainwreck-sady-doyle.html?_r=0 ”In her treatment of Billie Holiday and Whitney Houston — two artists who, after years of struggling with drug addiction, broken hearts and rumors about their sexuality, died tragically — Doyle’s lineage is especially compelling.”

Maisemointi ihmisen kuvana. Millainen mieli, sellainen maisema?

20160825_204904

Leikkipuistojen liukumäet ovat kaikki yhtä lyhyitä eli ei vaaraa putoamisesta, lelut eivät kovasti poikkea toisistaan. Suomessa todella tietää mitä saa. Yllätyksiä ei juurikaan ole luvassa. Hämmästyttävää sinänsä, koska ajatus suomalaisuuden ja suomalaisten erinomaisuudesta on omaleimaisuudessa. Sama kaikille-ajatus on ajatus tasa-arvosta ja jokaiselle suomalaiselle saman verran eväitä, joka ajatus on erinomainen, mutta voiko se toimia itseänsä eli meitä vastaan eli eväitä ei ole tarpeeksi kun ryhdytään uudistumaan ja tekemään jotakin uutta? Kuva on tasapäistämisestä ja turvallisuudesta, josta suomalaista peruskoulutusta erityisesti soimataan, ajatus joka saa meidät pelkäämään erikoisuutta, erilaisuutta ja poikkeavuutta? Ei saa olla erityisen hyvä, koska opettaja ei tiedä mitä sellaisen kanssa tehdään, ei saa olla erityisen poikkeava, koska ei sellaisenkaan kanssa tiedä mitä tehdä. Loppuuko luovuus samankaltaisuuden ja turvallisuuden vaatimuksessa?

Kaupunki on mielenmaisema ja kuva siitä mikä on sallittua tai kuinka kaupunkilaiset ajattelevat mitä voi tehdä ja kuinka olla. Mikä on kaupunkimaiseman funktio kun ajattelemme millaisia arvoja järjestämämme ja hallinnoimamme kaupunkinäkymä edustaa? Kaupunki, ainakin teoriassa, edustaa kollektiivisia arvojamme ja elämäntapaamme, entä muuta, orjallisuuttamme ja uskoamme samankaltaisuuden voimaan tai että jokaisella on mahdollisuus hyvinvointiin? Kaupunki näyttää siltä millaisia ihmisiä siellä asuu ja mitä he haluavat, elämältä ja kaupungilta. On edelleen osattava vaatia sellaista kaupunkia joka on asukkaita varten. Suomessa ajatus kaupunki kansalaisille toimii pääasiassa hyvin, silti kyseenalaistaisin edelleen tapoja tehdä edustus edellä ja ajatusta että kaupunki on ulospäin ulkopuoliselle katsojalle jotakin, ei niinkään sille joka on sisällä kaupungissa.

Perusarvojamme ja visioita hyvästä kaupungista vaalimme, etenkin poliittisia, ja inhimillisiä tarpeita jotka ovat kulueriä, mitä niistä. Toimivuutta painotetaan kyllä, etenkin autoilun kannalta, asioita joihin käyttäjänä, kaupunkimaiseman kuvaajana, katsojana ja pohdiskelijana kiinnitän huomiota. Suomalaisessa kaupungissa on ikuisen oloinen tiukka järjestys ja samankaltaisuus, joka taitaa olla lakisääteistä ja kovin rakennuttajien hallussa oleva. Joka kaupungissa toistuu geometrisesti säännöllinen, samankaltainen ajattelun ja tekemisen siisteys, parturoitu ja puhdistettu elämisen ja tekemisen idea tai ideattomuus. Jos maisemoidaan laitetaan ruohikolle suuri kivi ja istutetaan pensaita rajaamaan nurmikkoa. Millaisesta ajattelusta tai ajattelun puutteesta ja ihmiskuvasta toisto kertoo? Jonkunlainen säilömisen tarve ja pelko muutoksesta paistaa läpi. Mitä uudistuminen sitten vaatii että kollektiivisesti tapahtuisi muutos ajattelussa, oppimista miten nähdä toisin ja etenkin luonnollista kiinnostusta ympäröivää kohtaan? Millainen on hyvä kaupunki visuaalisesti on oletus materiaalisesta hyvinvoinnista, säännöllisestä järjestyksestä jossa perusasiat toimivat, ylhäältä määrätystä, joka on luutunut mieliimme, jota ajatusta edustavat materiaalivalinnat, suoruus, suorakulmaisuus jossa todellisuudessa vaikutelma on ideaköyhä toiston vankila. Virkamies joka ei ymmärrä että halpa tulee lopulta kalliiksi. Näkymä on toki tiettyyn pisteeseen asti tarkoituksellinen ja puhdas, häiriötön, särötön ja turvallinenkin kunnes home iskee. Voisiko hajuton ja mauton olla jotakin muuta?

20160812_122038
Uusi koulu- ja nuorisotilarakennus Lielahdessa Tampereella, joka edustaa uutta tapaa rakentaa oppimista varten. Pisteet Tampereelle!

Analysoida jotakin mikä on tehty lähes steriiliksi on kuin ajattelisi jotakin mikä on suunniteltu tyhjäksi, jota eivät käytä ihmiset vaan koneet ilman ihmisten tarpeita. Mistään ei saa kiinni muusta kuin omasta ihmetyksestä toistuvaa tapaa maisemoida hengettömäksi loputtomasti toistuvaksi samaksi ja vaikuttamisen mahdottomuus tekee turraksi että vihaiseksi. Toisto edustaa tietynlaista jatkuvuutta ajatuksellisesti, halvan suunnittelun jatkuvuutta ja muutoksen pelkoa, helppoutta johon pyrimme ja ajattelemisen vaikeutta jota kartamme. Pelkoa ärtymystä ja ihmetystä kohtaan, raivo repeää tuon tuostakin jos jokin muuttuu radikaalisti. Nykyään asiat muuttuvat huonompaan ja kallistuvat vaikka kaikki on helppoa ja jopa halpaa, mikä ristiriita. Vaikeus toki on monen asian yhtäaikainen huomioiminen ja vastuukysymykset, vaikeus ajatella toisin uudella tavalla tai jopa palata vanhaan, lainata vanhasta jota ei arkkitehtuurissa harrasteta on todellinen vaikeus. Vedotaan siihen ettei enää osata. Kun osaaminen katoaa niinkin nopeasti kuin on ilmeisesti tapahtunut, taantuminen vaikuttaisi olevan liian helppoa. Päättelen ettei meillä ole tarpeeksi vastusta että tarvitsisi ajatella vaikeita.

_1010019 (13).JPG
2014, Nimetön teos penkille

 

Where are the birds?