Ilotulitus metsän läpi ja järven yli.

vesiväri, 2025

Salonkikulttuurin henkiin herättäminen lähiössä.

Vuokrataan asunto kerrostalolähiöstä ja sisustetaan, aivan kuin siellä asuisi joku ja ehkä siellä asuukin. Sisustetaan taiteella ja pidetään lähiön asukkaille, miksei muillekin, klassisen musiikin konsertteja. Voisiko esittää näytelmän? Että mennään kylään ja lopputulos on, että syödään mukava illallinen kynttilänvalossa sormin? Vai Tarpeettomia ihmisiä ja sähkölasku maksamatta?

Ehdotuksena kotiesitys pyydettäessä, mitä kotona nyt esitetään jääkaapin valossa, tietääkö joku?

Ongelma on äänekkyys ja mahdollinen ihmismäärä tai vain omituisuus eikä kukaan uskalla tulla tai viitsi. Paloturvallisuus ja paikkojen säilyminen, siisteys, rauhallisuus ja imago.

Ensimmäinen idea, omituinen Rauma.

Kuinka iso Rauman lukko on? Konkreettisesti. Miksi lukko? Gugga ymmär yhdä middä?

Mikä on jääkiekon kiinnostus Raumalla? Jääkiekko Raumalla, mitä siitä on seurannut? Kaikki pelaa? Ennen pelin alkua luetaan runo. Ketä kiinnostaa? Kuinka runo on syntynyt, soitetaanko urkumusiikkia ja puhutaan raumaa? Millaisia rituaaleja kuuluu jääkiekkopelin alkuun ja loppuun? Käydään kaljaa ja syödään makkaraa.

Miltä se maistuu hetki hetkeltä.

Elämä maistuu välillä paskalta. Sanoa elämänmakuinen on hiukan mullan ja lannan tuoksuinen, hiekka narskuu ja kitisee, mutta ehkä moni puhuu ruuasta, koska pysymme hyvän puolella pahaa vastaan ja syömme ja juomme suruumme. Ajattelemme elämänmakuisen hyvästä osasta elämää, maku on syömisessä. Muu on kuolemaa ja kurjuutta. Sen näkee murretuissa väreissä.

Elämänmakuinen on outo sananparsi. Elämänmakuinen on kuin joku harrastelija olisi haukannut ja yrittänyt olla positiivinen. Hei elämän harrastelija, älä puraise, siellä on ihminen sisällä. Veren maku voi tulla suuhun paljosta treenaamisesta, jolloin ehkä yrittää vältellä jotakin kohtaamasta.

Yhdistää elämä ja maku ja sanoa, että maku on tasapainoinen, on jättänyt osan syömättä. Tai jokseenkin miellyttävä, syvä mustaherukkainen kesä ja jättää talvi taaksensa ja lentää pois. Mitä siis voi sanoa, kuulostamatta pateettiselta, synkältä tai viiniasiantuntijalta? 

Viinienmaistelu voi tavallaan olla hyvä vertailukohta, rypäleistähän maku tulee ja miten ja missä ne ovat kasvaneet.

Sahalla soitettu Memory.  

Elämän merkkejä, murusia ja keräät ne kasaksi lattialle molemmin käsin. Jonkinlainen poispuhallettu ja kuluma sen alla. Joku on hiertänyt, kuten halu tulla laihemmaksi, eikä siinäkään tuloksessa mikään riitä, ehkä löytää vapauden ja euforian, kun pyöreyttä ei enää ole, on vain kulmia ja rasitusvammoja ja hölkkäät saman reitin.

Mikä ei mitään siis?

Kun ei ole mitään missään eikä ketään missään, melkein kuin Lielahti jouluaattona. Minä olen täällä. On lunta ja keinovaloa, autoteitä, liukkautta ja laatikoita, joiden estetiikkaa usein mietin. On jotakin, mistä koota kuva, ajatus tästä paikasta.

Ajattelin punaisia liikennevaloja silminä metsää vasten, kun on vielä pimeätä. Ne eivät ole täysin symmetrisesti kohdillaan.

Humanistit

Kirjaston tuoleilla istuu kodittomia ja lukijoita. Nukkujia, jotka ovat varuillaan, ajaako joku pois, jos nukkuu liian sikeästi.

Uninen olemus, heräilee, kun joku tulee viereen. Huomaako joku sun vaatteet ja olemuksen? Aivan varmasti huomaa. Miksi sä kuiskaat? Eikö ole mukava kuiskata kirjastossa, kun täällä on nukkuvia ja muistaa kirjaston vanha tyyli, hipihiljaa? Niin, ei täällä kukaan mölise, mutta olemus voi olla kovaääninen.

Metsä palloina, kokemus metsästä on myös ryteikkö.

vesiväri, guassi, 2025

Tuuli kuulostaa aallolta tulossa kohti taloa.

Ainoastaan algoritmi puhuu minulle.

Ymmärtää sanottu eri tavalla kuin se oli sanottu, on ehkä humaania, mutta ei Sirikään ymmärrä, mitä juuri sanoin. Joudun puhumaan kuin vähäjärkiselle tai huonokuuloiselle joutuu sanomaan toiseen tai monenteen kertaan, ehkä yhä kovempaan ääneen, kunnes luovuttaa ja kirjoittaa johonkin viestin. Ehkä olen vain epäselvä ja syy on minun. Yritän parantaa ulosantiani puhumalla koneelle.

Moni kaipaa jotakin järjesteltyä kuin hallittu ja siisti sisustus. Hillittyjä värejä joka paikassa, mutta pääasiassa valkoista, mustaa ja harmaata, että näyttäisi asioiden olevan hallinnassa siististi pinossa, vaikka todellisuus sanoo muuta.

Kun tietää, mikä on kaunista, meneekö sitä kohti vai vaan jää miettimään, mitä pitää kauniina ja miksi?

Kun yrittää olla, että jollakin, mitä asettaa johonkin, on väliä eli sommittelee ja viikkaa.

Tuksu ja norsu

Outous on kokijan ongelma. Norsut ovat söpöjä pieninä. Pissaavat tosin paljon kerralla suoraan parketille ja kakkivat isoja kasoja lapioitavaa. Lannan ja mullan sekoituksessa voi kasvattaa vaikka tomaatteja. Mitähän norsut syövät ja kuinka paljon? Tuksu katsoo jääkaappiin. Täytyy käydä kaupassa.

Syö maissisadon ja parvekekukat, monennet parvekekukat ja kastelee tomaatit. Parveke jaksaa kantaa norsun ja Tuksun juomassa drinkkiä aurinkotuolissa. Vilkuttaa naapureille.

Vaaleanpunainen on Tuksun väri, blondin turpeus ja höhtyvän kevyt aamutakki. Tuksu ja norsu aamupalalla. Tuksu ja norsu pyörimässä tanssilattialla. Tämä on dadaa, uutta ja vanhaa yhdistävä karaokebaariesitys, jossa puhutaan Jumalasta, kaiken kauneudesta, kuinka sen voi tuoda lähiöbaariin, sytyttää liekkeihin jotakin banaalia ja suomalaista, seurata kuinka norsu kasvaa. Nämä itsekasvatetut tomaatit ovat tosi mehukkaita. Aurinko lämmittää parvekkeen kuumaksi pätsiksi.

Sananvapaus, Suomi ja feikkisome. Miten feikki Suomi on?

Suomessa on pitkä perinne hiljaa olemisesta. Meitä pidetään ujoina, mutta mielestäni se on varautuneisuutta, joka on selviytymiskeino. Hiljaa olemista ohjaa pelko. Voi myös puhua hiljentämisestä ja sensuurista, koska on olemassa uhka, joka tuhoaa ihmisen työn ja maineen, oletettavasti ja mitä luultavimmin. Uhkia on lukemattomia ja en ole varma, onko Suomi ollut varustautunut kaikkiin. Venäjäkin pääsi yllättämään sodallaan ja ettemme olleetkaan ystäviä. Puheen uhkaavuus otetaan hyvin vakavasti. Se on helpoin uhka käsitellä. Venäjä hallitsee vaikuttamisen höpöpuheilla. Puheen säätely on itsekullekin tarkastelua vaativa asia: puhuu joko liikaa tai liian vähän, vääristä asioista eikä sano asiasta, mistä pitäisi. Miten korruptoitavissa suomalainen on ja löytyykö selkärankaa?

Suomessa useimmiten olet hankala, jos puhut epäkohdista ja sanasi uskottavuutta epäillään, niin kauan, kunnes paljastuu todellisuus. Suomalaiset ovat kovin yllättyneitä maansa tilasta tai ehkä jotkut ei. Epäilijöillä ja totuuden etsijöillä on Suomen suhteen kiinnostavat ajat. Kuinka kauan asioiden peittelyä voi jatkaa? Kuinka korruptoituneita lopulta olemme ja miksi näin on voinut jatkua? Koska olemme korruptoituneita ja peloissamme. Millaisesta sananvapauden tilasta voi puhua, jos anonyymiys on hyvin suositeltava tapa puhua epäkohdista? Kuulostaa epäkohdalta.

ChatGPT antoi esimerkkejä anonyymiyden tärkeydestä. Arabikevättä aikaansaivat netin anonyymit ja naisten on joskus ollut järkevää tai jopa kiinnostavaa esiintyä miehinä, jotta saisivat työnsä esille. Arabikevään onnistuminen jäi haaveeksi, mutta miehenä on nainen voinut menestyä. Olemmeko edelleen tuossa pisteessä? Kostotoimet ja ääneen pääsyn estäminen ovat myös Suomen todellisuutta. Joku pöyristyy kun terffi pääsee ääneen Hesarissa. Kimppuusi hyökätään, jos olet erimieltä. Se nyt ei ole mitään uutta, stalkkaamisen ja häirinnän ulottuvuudet tosin ovat ja ehkä myös tunteiden suojelu on jotain uutta näin laajassa skaalassa. Syyt ja miten painavia ne ovat vaihtelevat, mikä tekee asiasta erikoisen. Koirankakka-aktivisti kokee oikeudekseen kaikenlaista. Keskelle kävelytietä jätetty kakkakin on protestin oloinen. Minä olen sitä mieltä, että koirankakat on kerättävä pois ja koirien irtipito kuntopoluilla on kielletty monesta hyvästä syystä.

Vaalimme demokratiaa ja ääneen puhumista, itsenäistä ajattelua, ehkä ei niinkään. Itsenäinen ajattelu on vaarallista ja siinä on outouden kaiku. Se on usein vastaansanomista ja kyseenalaistamista, omituisten, jopa järkevien mielipiteiden esittämistä, mitä seuraamuksia pelkäävä karttaa, siis järki ja erilaisuus on pelottavaa.

Taiteessa ns. ääriajattelu on ollut muutokseen johtava ja ensiarvoisen tärkeä asia, että joku uskaltaa ja kokee tärkeäksi mennä vastavirtaan kaikesta huolimatta, epävarmana tuloksista ja vastaanotosta. Ääriajatteluna voidaan pitää kaikenlaista, mikä tekee tämän hetken ääriajattelusta pullatuoksuista, koska fasisti voi olla tukiessaan Päivi Räsästä, vastustaessaan puberteettiblokkereita, hallitsematonta maahanmuuttoa ja tukiessaan Israelia. Entinen punkkari voi löytää itsensä äärestä konservatiivien kanssa, kun kokee tolkun olevan siellä.

Ei ole uutta, että Suomesta puuttuu uskallusta. Lauma-ajattelu on kivaa, kunnes ei olekaan. Ehkä epäonnistuminen laumana on opettavaisinta, kollektiivista oppimista. Munauksen laajuus on myös sen mukainen. Kun ryhmänä kuvittelee jotakin todeksi, eikä se ollutkaan niin.

Millaisia motiiveja ja käytäntöjä Suomessa tällä hetkellä on sensurointiin, ihmisten käytöksen ja puheen säätelyyn? Räsänen lainasi raamatuntekstiä ja joutui vuosia jatkuneeseen ajojahtiin. On paljon ihmisiä, joita pidetään haitallisina ja vaarallisina mielipiteineen. Kuinka vaara määritellään, muuten kuin, että se aiheuttaa vammautumista, loukkaantumista, pysyvää haittaa ja hengenlähtöä? Rokotekriitikot ja radikaalifeministit yhtälailla ovat naurettavaksi tekemisen ja hiljentämisen alaisina. Loukkaantuminen on nyt niin vakava rikos, että kaikki poikkipuolinen on rikollisen vaarallista ja aiheuttaa epävakautta, mikä on tunnetasolla vaarallista. Romahtaminen uhkaa monella tasolla, mutta tunteita ei saa horjuttaa. Tulee itku. Briteissähän näin jo on. Ajatusrikos on rikollisempaa kuin pedofilia. Kuinka haitta enää määritellään?

Nyt kyseessä on tappelu siitä, mikä on totta, kenen totuutta uskomme ja onko olemassa yksi ainoa totuus. Raamatun totuudellisuus on edelleen uskon varassa ja kirjan lainaaminen on sallittua uskonvapauden nojalla, joten en edelleenkään ymmärrä, miten on mahdollista syyttää raamatun lainaamisesta. Muslimien ajatukset homoista ovat huomattavasti raaempia. Jotkut uskonnot ovat sentään kehittyneet. Pakottaminen vaikuttaisi olevan keino saada yksi ainoa totuus voimaan. Niinhän muslimit myös tekevät. Erikoinen tilanne, mitä ja ketä suojellaan ja millaisin perustein. Alistetuin uskonto-kilpailun voittaa islam. Sananvapaus ei ole kuulunut yhtäläisesti kaikille, on moni sanonut ja siltä vahvasti näyttää. Sananvapautta säädeltäessä mielivaltaisesti kansalaisten ja viranomaisten kesken, en tiedä, kuinka paljon harkintaa käytetään, niinkuin nyt on mahdollista, vaikuttaisi harkinnan olevan asia, jota tehdään oman edun ja miltä asiat näyttävät kautta. Kun ajattelee ääneen, kuten on sallittua, on turvassa, puhuu vain valmiiksi annetun kaavan mukaan, ettei ole sitä ja tätä ja leimaudu. Vielä erikoisempaa on, että yksilöllisyys, oman itsen löytäminen ja itsellisenä oleminen ovat diversiteettipuheen keskiössä. Kuinka olla oma itse on, että voit poiketa valtavirrasta, mikä tekee sinusta oudon ja pelkästään siksi silmätikun. Oma itse nähdään mieluusti poikkeavana ilmaisuna, vaikka meiltä on kesken itsen tarkastelu ja onko sellaista lopulta olemassa.

Pienen Suomen kohdalla voi olettaa, että koko vaikuttaa, mitä voi sanoa ja tehdä, aivan kuten meidän on ollut haastavaa löytää itsemme, kun on pitänyt miellyttää muita. Olemme aina varpaillamme, menetykset ovat takaraivossa, mutta aivan kuin olisimme omaksuneet naapurimme tavat. Pelko pitää elossa. Maansisäinen suhmurointi on paljastuessaan kovakin yllätys, nimenomaan ehkä siksi, että joku on ollut todella rohkea ja kertonut, mitä on tapahtunut, kaikille. Yllätyksemme Suomen suhteen kertoo jotain kulissikulttuurista, jossa elämme kovin tyytyväisinä, sen hetken, kun kulissi kestää. Mitähän kulissi kestää? Millainen psykologinen kuva Suomesta on syntymässä? Ehkä Venäjän sodan ja Trumpin myötä tulee näkyväksi, millainen syyllistämisen ja mustamaalaamisen kulttuuri myös Suomea vie. Se on brutaali ja yksisilmäinen. Löydetään rumalta näyttävä asia, tämä sanoi näin ja laumana isketään median avulla, voiko näin sanoa, vaikka nyt säkkigate tulee mieleen (siellähän on ihminen sisällä ja se on hänen kulttuuriaan). Venäjän ja Putinin kanssa hyvää pataa kauan toimineen Suomen, ei luulisi kutsuvan ketään muuta putinistiksi kuin itseään tai jeesustella yhtään kenellekään hyvän ihmisen maskin takaa. Kehitysapuakin on perusteltu maakuvalla eli mitä meistä ajatellaan, jos emme lykkää rahaa pohjattomaan kaivoon. Melkoinen peiliin katsomisen paikka, mutta korruptio käy?

Sananvapautta tykkäämme siis puolustaa, mutta kun tulee hetki olla rohkea, se on harvinaisten ajattelevien ja välittävien yksilöiden tehtävä. Anonyymiydestä puhutaan osana sananvapauden toteutumista. Millaista rohkeutta on olla nimimerkin takana? Edward Snowdenin tapauksessa se on suojannut häntä, myönnetään. Paikoissa, joissa ei ole mahdollista käyttää omalla nimellään vapautta puhua kovaan ääneen asioista, olet persona non grata tai väärää sukupuolta, mikä naisille on ollut paikka naisille, anonyyminä on helpompi olla, jos paljastat, että maasi vakoilee kaikkia.

Hiljainen paikka, mikä edelleen on sukupuolelleni tuttu ja vetää hiljaiseksi. Talebanit ovat vieneet naisten äänen ja näkyvyyden äärimmäiseen, että voisi pitää heidän käsitystään naisista saastaisena, että naisia on kohdeltava elävinäkuolleina.

Tekeekö anonyymiys anonyymistä feikin nykyään, somen ollessa suurelta osalta feikkiyden ja teeskentelyn kenttä? Maskin takaa voi olla mitä tahansa ja esittää mielipiteitä laidasta laitaan. Anonyymiys tosin voi tehdä tekijästä neutraalin. Teoksen ja datavirran voi esittää ilman henkilöön liittyvää painolastia ja politiikkaa. Ehkä olen vain loputtoman kyllästynyt anonyymiyden väärinkäyttöön, koska pellemaailma on fakta ja bottivyöry tekee jonkunlaista vallankumousta.