Jalkaväki

En voi olla hämmästelemättä sitä tahtoa, jolla ihmiset ajattelevat oman uskonsa johonkin olevan ainoa oikea uskottava totuus ja muuttumaton, suorastaan pyhä. Tämä tapahtuu täysin arkitasolla joka päivä ostoksilla, töissä, koulussa ja kotona. Oli kyseessä ajatus siitä kuinka elää, uskonto, poliittinen ideologia, elämänasenne, asenne toisia ihmisiä kohtaan luutuneita käsityksiä on lähes mahdotonta muuttaa. Halu uskoa olevansa täydellisen oikeassa on hyväksyttävämpää kuin etsiä oikeita vastauksia, epäillä omaa kantaansa ja ajatusmaailmaansa. Vihainen, kaunainen itsepuolustus ja itsepetos jossa elämme, ilman ajatustakaan siitä, että se mitä tekee voisi olla väärin, ilman halua tehdä toisin, koska helpomminkin pääsee. Toinen vaihtoehto on, että olemme niin itserakkaita ja mukavuudenhaluisia ettemme pysty emmekä halua kieltää itseltämme kidutuksen ja pahanteon tuomaa iloa. Usko omaan edistyksellisyyteen ja kykyihin voi olla sokeuttava. Usko omaan itseen ja omiin päätelmiin suorastaan sokea, myöntää väärässä oloaan, kun ei voi tehdä menettämättä modernia identiteettiään, kasvojaan, kokoan, joka on kasvanut roskan päälle.

 

Mitä on sivistys? Mitä sivistyksellämme teemme?

Sivistys on yleinen ja henkilökohtainen. Se on monimutkainen ajatusten ja ideoiden summa, joka on valmis jatkuvasti muuntautumaan ja jota on oltava valmis kehittämään. Sivistys ei ole itsestäänselvyys eikä se välttämättä ole kiinni oppineisuudesta. Sivistystä voi käyttää aseena, astinlautana, keppinä ja apuvälineenä. Olemassaoleva sivistyksemme ei ole syntynyt tyhjästä, mutta se saattaa toisinaan unohtua. Tämän hetkinen sivistys tai sen puute on kenties ilmassa leijuva haju tai saniteettitilojen hajuttomuus, kenties jollakin tasolla toteutuva oikeus ja kohtuus, valmius vaatia ja tietää. Sivistysvaltion sivistynyt ihminen ja sivistyksemme, jossa elämme kulttuurina, yksilöinä ja sivistyksen jatkajina on lähtökohdiltaan oltava oikeudenmukainen. Sivistyneessä valtiossa jokainen on oikeusvelvollinen, omaa sanan-, valinnan- ja ilmaisunvapauden, on oppivelvollinen, oikeutettu opiskelemaan ja tekemään työtä. Sivistys antaa vaikuttamisen vapauden, oikeuden ja velvollisuuden.

Sivistykset, ohjeet ja opit, ovat ihmisen luomia malleja ja keksintöjä elää ja luoda. Mitä sivistys on nyt, mitä se oli ennen ja mitä sivistys on tulevaisuudessa on vaikeampi asia kuin äkkiseltään tulee pohtineeksi, koska pidämme tietynlaista sivistystä itsestäänselvyytenä liittyen tietoon ja ymmärrykseen siitä, kuinka toimia tietoyhteiskunnassa, tietoisuuteen ja ajatukseen itsestä muiden joukossa. Jatkuvasti syntyvään ja muuntautuvaan tietoomme itsestämme, toisistamme, suhteestamme toisiin olentoihin ja maailmasta, mutkallisesta suhteestamme maailmaan ja itseen unohtamatta toista. Sivistystä on kuinka olemme, opimme ja elämme. Sivistys on se itsestäänselvyys, johon jokainen istutetaan enemmän tai vähemmän sopivasti. Omaksumme tietyn määrän tietoa riippuen ominaisuuksistamme (kuinka paljon tiedostamme jää käyttämättä onkin mielenkiintoinen kysymys). Tietynasteinen sivistys on itsestäänselvyys, koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Itsestäänselvästi oletamme, että meillä on sivistysvaltion jäseninä oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka toimivat valtion perustoina, toiminnan ja jatkuvuuden edellytyksinä. Jokin tuossa itsestäänselvyydessä johtuu sivistyksen viettelevästä vaikutuksesta, huumasta ja sivistyksen yhteydestä valtaan. Osa helpon oloisesta sivistyksestä, jota teknologiapakko- ja viettelys luo, johtaa siihen, ettemme osaa varoa vallan lipumista vääriin käsiin. Tiedon ollessa valtaa, se, joka tietää parhaiten kuinka maailma ja ihmiset toimivat on vahvoilla, mutta ei välttämättä vallankahvassa. Toivoa sopii että se, joka on tarpeeksi sivistynyt ja kykenevä hoitamaan yhteisiä asioita, luomaan omaisuutta ja hyvinvointia ja synnyttämään uutta tietoa käyttää taitonsa yhteiseksi hyväksi.

Sivistys on arvo, joka antaa arvoa henkilölle joukossa, jossa on samalla tavalla sivistyneitä. Sivistys ei kuitenkaan ole jatkuvaa yhteisymmärrystä vaan keskustelua, sovittelua ristiriitojen keskellä. Se on kykyä nähdä oman ajatusmaailmansa ulkopuolelle, halua ymmärtää erilaisuutta ja toista, kykyä ottaa huomioon kompleksisuus, tapahtumien ja asioiden synnyttämä inhimillinen jatkumo. Se on yhdistävä sidos ryhmässä, jämerä kompleksisuuden ymmärtäminen, hyväksyminen ja huomioonottaminen. Sivistystä on arvostaa, arvottaa, kyseenalaistaa, antaa tietoa ja opettaa, antaa oppia ilman täysin valmista tietoa. Sivistys ei ole valmis, tavallaan se on tuote ja tavallaan ei. Sivistystä on kuinka sivistämme itse itseämme, kuinka muutumme, että pysähdymme pohtimaan kuinka voisimme tehdä toisin. Sivistynyttä on pysähtyä ajattelemaan, ajatella, käännellä ajatuksia ja ideoita, katsella eri puolia ja vertailla, tulla ajattelemaan jotakin, saada ideoita ja ajatuksia, jotka ovat yksilöllisiä, vertailukelpoisia, keskulteltavissa ja kokeiltavissa tai mahdottomia (En tiedä onko haikailu sivistystä. Ainakin se on hyödytöntä välittömän hyödyn tavoittelun maailmassa). Vertailu on perinteisesti kuulunut sivistyksen mittailuun, hyvän ja huonon käytöksen, ihmisyyden ja tiedon vertailu. Taistelu mikä tieto on oikeaa ja mikä väärää ja mitä uskoa. Kuka saa kunnian ja millä lihaksilla, kenelle annetaan ja keneltä otetaan. Mikä tieto on arvokasta tietää, jalostaa että opettaa eteenpäin oikeana. Millainen tieto ja taito tuo arvostusta, rahaa, aseman, työtä, lisäarvoa. Kuinka tiedon löytäjä ja käyttäjä käyttää tietoa omaksi ja muiden hyväksi. Sivistyneen ja sivistymättömän välillä on tiukka ero, joka luodaan ja tehdään selväksi. Siitä syntyy moderni ihmisyys edelleen, erottelusta, vaikka moderniuden peruslähtökohta on yhteiskunnan demokratia jonkunlainen paremmuusjärjestys on löydettävä. Luokkaerojen liudentuminen ja ihmisoikeuksien toteutuminen globaalisti lisää sivistystä ja on sivistystä. Sivistys on pitänyt yllä ja korostanut luokkaeroja, sukupuolieroja, ikäerojen merkitystä (lapsi edelleen on ylenkatsottu ja vähemmän merkityksellinen kuin aikuinen), oppieroja, säätyeroja, kansakuntien välisiä eroja, ihmisten välisten erojen merkitystä, ideologisia eroja, uskomuseroja jne., joten on tiedettävä millaista sivistystä haluaa.

Sivistys tekee selvän eron luonnollisen ja luonnottoman välille. Puhtaasta järjestä ja uskosta en sivistyksen kohdalla tiedä mitä ajatella. Kuvitteellisilla ideoilla, ideaaleilla ja arvoilla on toisinaan kovin suuri merkitys. Villin ja sivistyneen ero on opillinen jalostus ja ylläpito. (Millainen oppi on tarpeeksi ja voiko niin kysyä?) Voimme valita jalostuksen asteen ja mikä on tarpeen, kuinka oppi palvelee kutakin yksilöä ja yhteiskuntaa.

Villi on sama kuin luonto. Sivistynyt on se, jolle oppia on jalosti annettu, joka on ottanut opin omakseen ja toteuttaa saamaansa oppia kuten häntä on ojennettu eli ohjeistettu toimimaan kuin kuvana opettajastaan. Kopiona, joka annetuissa rajoissa toteuttaa itseään ja luo siten oman kuvansa, jatkeen, jatkumon, jalosteen. Villi eli luonto on pelottava, armoton, tietämätön, häirikkö ja viettiensä vietävänä. Sivistynyt on kontrolloitu kontrollissa, lempeä, viisas ja hellä. Villiydellä on oma paikkansa sivistyksen kehittäjänä.

Miljonääri Ä ja lypsyjakkara, nilkuttaja jumalaton.

Miksi puhua jumalattomasta maailmasta kuin kuvata loputonta epätoivoa, tai puhua arveltavissa olevasta jumaluudesta, aistittavissa olevasta olemassaolosta, olemattomasta, koska emme voi konkretisoida näkyväksi jumaluutta millään kuvalla, voimme vain kuvitella ja uskoa. Jostakin on pidettävä kiinni. Olemattomuudesta, jotakin puuttui, ilmeisesti jotakin oleellista eikä niin pientä, ettei sillä olisi vaikutusta. Tai sanoa että jumalaton maailma olisi paha ja puutteellinen, koska siinä on vain kuolevainen olentojen kokonaisuus joka kuihtuu, syntyy ja kasvaa ja kuolee ilman luojaa, ilman määrättyä päämäärää, ilman hyvää hyvettä. Sitä on myös jumalallinen maailma, vajaa ja mielivaltainen, mielipuolinen luojineen koska otamme jumalan aseman. Hyveen puute, hyveen kunnioitus hyveenä joka on tarpeellinen, hyveitä joita on hyvä omata ja hyvän poissaolo, jonkun perimmäisen hyvän jonka tietää kun elää, jonka jotenkin tietää ja löytää. Hyvän poissaolo johtaa ajatukseen pahan läsnäolosta, pahan jota välttelemme, tai luulemme välttelevämme vaikka teemme pahaa itsellemme ja toisille. Aistimme, härnäämme, kuvittelemme olevaisen olemattomuuden olevan meistä erillisen, aavemaisen ja pelottavan.

 

Ihmisyyden kriisi, moderniuden kriisi, rakentamisen kriisi, kokemisen kriisi, olemisen kriisi

Kriisi, yhtäjaksoinen epätasapainoinen putoamisen kokemus. Painotus kokemuksessa, tapahtumassa, syissä ja henkilökohtaisessa. Heilahdus, ponnistus, liike, joka on välttämättömyys muutoksen syntymiseksi. Tällä hetkellä koemme, että ihmiskunnalla on ja on ollut meneillään monin eri tavoin kauan aikaa massiivinen kriisi. Epätoivo ja toivottomuus ovat kriisin olennaisia tuntemuksia. Kriisin muoto ja tapa vaihtelevat väkivaltaisesta mullistuksesta pieniin liikahduksiin. Kriisistä puhuminen ja kriisin kokeminen myös. Kriisi sanana on hädän kuvaus, hetkellinen ja epämiellyttävä mielikuva. Kriisin perustana on henkilökohtainen kokemus ja kuinka kokemansa välittää muille. Kuinka monta ihmista kokee saman, mitä he voivat tehdä poistaakseen kriisin kokemuksen, muuttaakseen tilanteen.

Kriisimme nyt, jolle ei sen pohjamutaa myöten kyetä tekemään kovinkaan paljon, koska kun paikkaamme yhtä reikää uusi reikä ammottaa toisella puolella. Kriisi sanana ja tapahtumana on piirretty monisanaisesti uutisiin ja meihin. Se on mikä tahansa tauti, epidemia, massan epätoiminto, sota, inflaatio, nälkä, vajaus, notkahdus, heikkous, pieni ja suuri. Se on jokaisen henkilökohtainen. Se on kaukainen. Kun ajatellaan, että kriisi on elämän perusaines niin voimme pohtia miksi kriisi on pelkästään negatiivinen ja pelottava vaihe, josta on pyrittävä poispäin ja yli? Epämukavuus, sen sietämättömyys, kylmyys, jano, kipu, menetys, luopuminen, täydellisyyden saavuttamattomuus ja ihmisen vaillinaisuus fyysisesti ja henkisesti luovat jatkuvaa tarvetta kehitykselle, kasvulle ja saavuttamiselle. Tuo pyrkiminen jostakin johonkin on itsessään kriisi, koska se on halua muutokseen. Muutos, pieni tai raju on kriisi, muuttumattomuutta pidetään hyvänä. Vastustus ja epätoivo nousevat kun tavanomainen ja tasainen kokee väistämättömän muutoksen. Kun jonkinlainen hyvä menettää jotakin, katoaa ja tilalle tulee jotakin uutta. Kyse on kuinka asennoitua muutokseen joka on jatkuva ja kiihtyvä. Kuinka muuttua itse, kuinka paljon muutosta ja kipua sietää.

Kokonaisvaltainen kokemus kriisistä on etteivät elämän kaikki osaset ole ihmisen hallussa, kuten ei mikään ole ihmisen hallussa lopulta. Kriisi käsitteenä ja tapahtumana on yhteiskunnassa, joka perustuu hallinnalle, katastrofi. Kriisi, konflikti, ristiriita, epäsopusointu, epätasapaino, epätietoisuus ovat asioita joita meidän on yhä vaikeampi sietää. On vaikea verrata ihmisten kriisejä nyt ja sata vuotta sitten. Ne eivät ole vertailukelpoisia, koska elämämme ovat täysin erilaisia. Ovatko tarpeemme, tietomme, taitomme ja halumme muuttuneet radikaalisti ja olemmeko mukavuudenhaluisempia? Meillä on enemmän oikeuksia, tiedämme mitä meillä täytyy olla. Perustarpeet eivät muutu, meillä on nyt enemmän tarpeita, joita emme voi täyttää ja josta seuraa kriisi.

Kuvittelu ja oivallus, oivallus ja kuvittelu

Lakkaammeko kuvittelemasta jossakin elämme vaiheessa vai muuttuvatko kuvitelmamme aikuisuudessa? Mistä kuvitelmat tulevat ja miksi sanalla kuvitelma on hiukan negatiivinen kaiku? Siksikö että kuvitelma on vain kuvitelmaa? Onko haave parempi sana tai unelma? Emmekö aikuisina uskalla kuvitella samoin kuin nuorena ja lapsena vai liittyykö aikuisuuteen lapsuuden ja nuoruuden halveksunta, kuvittelun halveksunta turhana, tavoittamattomana ja hyödyttömänä. Lasten ja nuorten kuvittelu on vapaampaa aikusten materiaalihakuisista unelmista, järjestyksen ja menestyksen kaipuusta. Aikuisten kuvitelmat vaikuttavat jälkikasvun kuvitelmiin, aikuiset olettavat lastensa omaavan samat haaveet ja halut. Riippuu lapsesta alistuukoo hän täysikasvuisten tahtoon, sääntöihin ja aikuisten mielivaltaan.

Graffiti on kaupungin kuvittamista, omankädenoikeutta betonikonstruktiossa. Graffititaiteilija kuvittaa kuvitelmia, olotiloja ja ajatuksensa tuntemattomana taiteilijana kaikkien nähtäväksi. Katutaide on kaupungin ajattelun ja kokemisen rajojen puskemista laajemmalle, oman henkisen ja fyysisen tilan löytämistä, vallan ja omien taitojen käyttöönottamista julkisessa tilassa.

 

 

Näkemisestä

Kun jokin niin itsestäänselvä on vaikeinta. Kuinka nähdä ylipäänsä ja lisätäksemme vaikusastetta, kuinka nähdä oikein. Kun näkee oikein, mutta ymmärtää väärin tai kun näkee oikein ja piirtää sen minkä näkee, mutta niin kuin osaa ja ymmärtää. Kun ymmärrämme kuinka monimutkaisesta prosessista näkemisessä, näkemisen ymmärtämisessä, näkemänsä jälleenkäsittelyssä ja eteenpäin antamisessa puhumalla, kuvaamalla tai muulla tavalla on kysymys, alkaa ihmisen olemassaolon vaikeus hahmottua hiukan.

Näkeminen liittyy aiheeseeni lapset ja ympäristö. Miltä tasolta kukin katsoo, mitä katsotaan ja mitä näkyy tietynlaisin silmin, tietyltä korkeudelta ja millaisen kuvan katsomastaan saa, kuinka aivot käsittelevät saamaansa kuvaa, jossa kenties itse olemme ja mitä aikaansaatu kuva, ympäristö saa ihmisessä aikaan, kuinka reagoimme näkemäämme. Kuva, jonka ihminen luo tehdessään ympäristöään ja nähdessään käyttämäänsä ja tekemäänsä ympäristöä. Kokea ympäristöä on tapahtumana jokaisella erilainen, vaikka ärsykkeet ovat jotakuinkin samat. Jokaisen aivot ovat erilaiset, kokemukset samasta asiasta voivat olla täysin erilaiset. Kokija saa aikaan perspektiivin itselleen jossa on ja jossa olla, tekijänä, käyttäjänä ja muuntautuvana jatkumona itselleen ja toiselle ympäristön käyttäjälle, kertomuksena ja osana itseä.
SAMSUNG

This is my gun. I wish it was bigger. Experiment number 4.

instant bench

Society is afraid of loners, loners that it makes. They are seen as losers as we are divided into winners and losers. What is there to win depends on what we appreciate.

When you bully someone and that someone attacks you, it probably was not what you expected was it. I encourage people to learn to defend themselves. When somebody hits me, I hit back and it very possibly hurts. Still it is not to take a life as bullies want to do themselves. They are the extreme violators and in need of help.

Experiment number 3