Puoliksisyöty punajuuripihvi, ei siksi, että se maistuu pahalta, vaan koska näytti hyvältä.
Tee 30 punnerrusta ja juokse alamäkeen, äläkä pysähdy. Kuperkeikkoja ja käsilläseisontaa kaikkien nähden ruuan heittelystä sekä töihin koulun keittiöön.
watercolour, 29•42cm, 2025
Missä aika ei näkyisi? Aika liittyy katoamiseen, mutta näkyykö katoaminen? Ajatus itsensä katoamisesta ajassa, ajan katoaminen samalla tarkoittaa itsen ja ajan liittymistä yhteen ja miten se tapahtuu, pikkuhiljaa vai heti ilmaantumisesi jälkeen, kun et ehtinyt vielä olla joku? Aikaa ehkä ajattelee valkoisena, mutta on luultavasti musta.
Kävely valkoisessa
voi kävellä loputtomasti, mustaan uppoaa. Talveenkin uppoaa. Kumpi pelottaa enemmän? Ehkä älykellon unohtaminen kotiin, kun et voi mitata suoritustasi.
Sanotaan, aikaa on tai aikaa ei ole. Ei ole minnekään kiire, kiireettömyys on hyvä, mutta on kiinnostavampaa olla kiireinen. Itsen tärkeys ajassa. Aika on mitattavissa oleva hetkien jana. Mietin, miten aika on meissä ja meidän ulkopuolella. Ajattelemme käyttävämme aikaa, mutta aika käyttää meitä. Se ei ole hallussa. Aikaa ei voi hallita, ajan ja ihmisen kiinnostava kohtaaminen joka päivä. Kuluuko se? Kyllästyttää, kyllä.
Unohtaa aika, mittaus, tulokset ja urheilukello.
Aika ennen urheilukelloa oli tutkimaton. Mikä ajattomuuden menetys nyt on? Ajan ja digitaalisuuden yhdistelmä ranteessa tekee neuroottiseksi, ei aikaakaan.
Mittaamisen merkitys kehitykselle, koko ajan löytyy jotakin uutta.
Onko toivottavaa muutosta tapahtunut, ihmisen kasvussa ja oletetussa jatkuvassa muutoksessa on iso vaikutus tarpeen, pyrkimys päästä tavoitteisiin on jatkuva tai siis muutos on oletusasetus, kun todella tehdään jotakin, niin on päästävä jonnekin. Entä kun ei tee mitään? Tähän liittyvät tunteet itsestä verrattuna muihin. Mitä todella tehdään, kun tehdään todella? Tarkoitan, että näyttääkö vain, että saadaan aikaiseksi? Mikä on mittaamatonta ja kuinka mikään oleellinen määritellään, mitkä ovat mittarit?
Aikaa on joko liikaa tai liian vähän, se loppuu ja mitä sitten tapahtuu, kun aikaa ei ole, enkä parantanut aikaani, en saanut kiinni, mitä lähdin kiinni hamuamaan.
Mahdollisuus katoaa hiekkaan, tosin hiekkakin katoaa myllyyn, massasta rakennetaan kaupunkeja, loputonta. Lopullista.
Unohtaa aika, tulla myöhässä, pyytää anteeksi. Ottaa aikaa, katsoa aikaa, aika pysähtyy, katsooko aika minua?
Tehokas ajankäyttö, liikaa ruutuaikaa ei pidetä hyvänä ajankäyttönä. käyttääkö aika minua, kun näyttää iholla siltä.
Miten mietin uusiksi, kuinka ajan voi käyttää vai olenko sitä miettinytkään alunperin? Mihin aikaan herään, milloin menen nukkumaan, milloin syön mitä milloinkin. Ensin mietin, kuinka mietin ja mitä esteitä miettimisessäni on tai siis aika vaan kuluu ja sille pitää keksiä raamit.
Miten rajoittunutta ja kuinka ajalle käy tässä prosessissa. Unohdin ajantuhlauksen käsitteen.
Unelmahöttö, täynnä vatkattuja ilmakuplia, valkoista pilvennäköistä tai sammakon kutuyrjöä, massaa, mikä ei täytä vatsaa ja ällöttää. Hattara, jonka sisältö on yllätys.
Tai raskas voilla, munilla ja sokerilla tehty, pelkkää eri tummuusasteista suklaata kerroksittain, koossa pysyvä, kiinteä ja kostea, muodoltaan määritelty ja sääntöjä noudattava eli ei vapaa, mutta voit syödä kaksi.
Victoria Beckhamilla on huomattavan suuri liikavarvas, lehti huomasi huomata. Sandaaleissa erityisen ikävän näköinen.
Tänään on vasta torstai-niminen leivos. Sen tekijä on runoilijan lähisukulainen. En tiedä, onko runoilijalla tarvittavat ainekset kaapissa. Riippuu, onko kyseessä monikerroksinen ja -vivahteinen asia vai vaan vatkattua kermaa pullan välissä. Runoilijan on leivos, runoilija on leivos, runo leivoksena on se lähisukulainen. Leivos viittaa johonkin ihmisen tilanteeseen.
watercolour, 2025
vesiväri, 2025
Vuokrataan asunto kerrostalolähiöstä ja sisustetaan, aivan kuin siellä asuisi joku ja ehkä siellä asuukin. Sisustetaan taiteella ja pidetään lähiön asukkaille, miksei muillekin, klassisen musiikin konsertteja. Voisiko esittää näytelmän? Että mennään kylään ja lopputulos on, että syödään mukava illallinen kynttilänvalossa sormin? Vai Tarpeettomia ihmisiä ja sähkölasku maksamatta?
Ehdotuksena kotiesitys pyydettäessä, mitä kotona nyt esitetään jääkaapin valossa, tietääkö joku?
Ongelma on äänekkyys ja mahdollinen ihmismäärä tai vain omituisuus eikä kukaan uskalla tulla tai viitsi. Paloturvallisuus ja paikkojen säilyminen, siisteys, rauhallisuus ja imago.
Ensimmäinen idea, omituinen Rauma.
Kuinka iso Rauman lukko on? Konkreettisesti. Miksi lukko? Gugga ymmär yhdä middä?
Mikä on jääkiekon kiinnostus Raumalla? Jääkiekko Raumalla, mitä siitä on seurannut? Kaikki pelaa? Ennen pelin alkua luetaan runo. Ketä kiinnostaa? Kuinka runo on syntynyt, soitetaanko urkumusiikkia ja puhutaan raumaa? Millaisia rituaaleja kuuluu jääkiekkopelin alkuun ja loppuun? Käydään kaljaa ja syödään makkaraa.
Elämä maistuu välillä paskalta. Sanoa elämänmakuinen on hiukan mullan ja lannan tuoksuinen, hiekka narskuu ja kitisee, mutta ehkä moni puhuu ruuasta, koska pysymme hyvän puolella pahaa vastaan ja syömme ja juomme suruumme. Ajattelemme elämänmakuisen hyvästä osasta elämää, maku on syömisessä. Muu on kuolemaa ja kurjuutta. Sen näkee murretuissa väreissä.
Elämänmakuinen on outo sananparsi. Elämänmakuinen on kuin joku harrastelija olisi haukannut ja yrittänyt olla positiivinen. Hei elämän harrastelija, älä puraise, siellä on ihminen sisällä. Veren maku voi tulla suuhun paljosta treenaamisesta, jolloin ehkä yrittää vältellä jotakin kohtaamasta.
Yhdistää elämä ja maku ja sanoa, että maku on tasapainoinen, on jättänyt osan syömättä. Tai jokseenkin miellyttävä, syvä mustaherukkainen kesä ja jättää talvi taaksensa ja lentää pois. Mitä siis voi sanoa, kuulostamatta pateettiselta, synkältä tai viiniasiantuntijalta?
Viinienmaistelu voi tavallaan olla hyvä vertailukohta, rypäleistähän maku tulee ja miten ja missä ne ovat kasvaneet.
Elämän merkkejä, murusia ja keräät ne kasaksi lattialle molemmin käsin. Jonkinlainen poispuhallettu ja kuluma sen alla. Joku on hiertänyt, kuten halu tulla laihemmaksi, eikä siinäkään tuloksessa mikään riitä, ehkä löytää vapauden ja euforian, kun pyöreyttä ei enää ole, on vain kulmia ja rasitusvammoja ja hölkkäät saman reitin.
Mikä ei mitään siis?
Kun ei ole mitään missään eikä ketään missään, melkein kuin Lielahti jouluaattona. Minä olen täällä. On lunta ja keinovaloa, autoteitä, liukkautta ja laatikoita, joiden estetiikkaa usein mietin. On jotakin, mistä koota kuva, ajatus tästä paikasta.
Ajattelin punaisia liikennevaloja silminä metsää vasten, kun on vielä pimeätä. Ne eivät ole täysin symmetrisesti kohdillaan.
Majakollektiivi Timanttimetsä 