Suosi suomalaista!

Voisiko sanoa että isänmaallinen ihminen rakastaa Suomea eli hän pitää Suomesta, haluaa kehittää Suomea, ylläpitää suomalaista kulttuuria ja kieltä. Voiko isänmaallisuutta mitata ja vertailla millainen isänmaallisuus on parempaa ja arvokkaampaa, vertailla kenen kannalta ja kenen hyväksi? Voi ajatella että ihminen joka on töissä valtiolla tekee isänmaallista työtä, tavallaan palvelee palkkaa vastaan valtiota ja sen ihmisiä. Näin oletan Suomessa vielä olevan, että ihmisiin jotka toimivat viroissa voi luottaa, ja että he tekevät parhaansa, etenkin tietävät mikä on maan ihmisille parhaaksi ja toimivat sen mukaan, eivät omien mieltymystensä ja etujen mukaan.

Monenlaiset epäonnistuneilta näyttävät liiketoimet joita valtio on harjoittanut ja keittoja joita isänmaallisina pidetyt suomalaiset yritykset keittävät edelleen luovat harmaan varjon muuten kovin vauhkon, uskollisen ja uskonnollisen isänmaallisuuden päälle. Jääkiekkoasu päällä ei kerro ihmisen todellisesta isänmaallisuudesta paljoakaan, eikä isänmaallisuutta poseeraamalla synny, ei sellaista uskoa kansaan ja kansalaisuuteen joka ylläpitäisi vahvaa identiteettiä ja luottamuksen tunnetta että selviämme yhdessä ja että meissä on voimaa, edelleen. Välillä on sellainen tunne että laiva on uppoamassa, uhkakuvia maalaillaan kovin tiuhaan ja niin mustina, että muualta tulevat pelottavat asiat vievät kaiken huomion. Ehkä niin on tarkoituskin, tarkoitus ei ole kasvaa suomalaisina vaan pysyä iänikuisesti samanlaisina epäluuloisina örrinkäisinä, englantia puhumattomina juntteina, jurpottajina ja helposti kauhistuvina pienessä lämpimässä piirissä supisijoina jotka eivät uskalla sanoa poikkipuolista sanaa. Sellaista suomalaisuutta minä en kannata enkä halua. Haluan edelleen pitää Suomesta ja nimenomaan sellaisena joka on utelias uudelle, omintakeinen, luontokeskeinen, avoin ja kekseliäs.

Minulle isänmaallisuutta on luonnonsuojelu, lapsuuteen ja nuoriin panostaminen, sitä että pidetään huolta. Huolenpito ei vain lähimmäisistä vaan myös ympäristöstä joka on iso osa suomalaisuutta. Osa suomalaisuutta on se kuinka rakennetaan ja tällä hetkellä se on huolestuttavan yksitotista ja yllätyksetöntä. Suomalaisuutta voi pohtia kun katsoo marketteja ja virastorakennuksia, jotka ovat saapuneet ja syöpyneet kaupunkimaisemaan lähtemättömästi kuin mitään ei olisi enää tehtävissä. Apatia osin johtuu siitä tunteesta, että koetaan kuin mitään ei voi tehdä markkinavoimien edessä, asiat vain  tapahtuvat. Rakennuksia vain rakennetaan sellaisiksi kuin joku viisaampi ja tietävämpi on päättänyt. Ilman meteliä asiasta näin varmasti tapahtuu, ilman että joku ääneen ihmettelee ja kyseenalaistaa miksi tehdään kuten tehdään. Ilmeisesti suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä siihen mitä näkevät, koska en ole huomannut suurta kansalaisliikehdintää markettien ylivoimaa vastaan tai vastustusta rakennusurakoitsijoiden tapaa vastaan rakentaa samantyylisiä ylihinnoiteltuja blokkeja joka paikkaan ja edullisia vuokra-asuntoja kovin harvakseltaan, jos ollenkaan. Elementtityyli ilmeisesti viehättää suomalaisia, kuten halvat tuontitavarat, valkoinen ja musta ja halvempi työvoima. Tähän asti kovasti on ollut sellainen ajatus että kaikki parempi tulee ulkomailta ja meidän tulee apinoida sitä mitä muualla tehdään koska se on itsestäänselvästi parempaa, isoa, hienoa, upeata ja grandea, etenkin kallista. Kuten esimerkiksi ydinvoimala jonka uraani suinkaan ei tule Suomesta, tai museo jonka vallan upea brändi houkuttelee risteilymatkustajia konsultin mukaan varsin mukavasti, eli ei meillä ole mitään hätää, kun on näin fantastista isänmaallisuutta täällä Suomessa ja olemme niin kovin hyväuskoisia ja luottavaisia siihen, että ulkomailta tulee se parempi vaihtoehto. En tiedä, kuinka paljon ulkomaisia työläisiä rakennusmailla käytetään, mutta veikkaan että hyvin paljon. Se siitä isänmaallisuudesta. Suosi suomalaista on tainnut unohtua, kuten kestävä kehitys ja että läheltä voi löytyä ratkaisu isoihinkin ongelmiin kun tosissaan halutaan ratkaisu löytää. Lähiruoka ja Suomessa valmistetut tavarat joutuvat edelleen puolustamaan paikkaansa ja taistelemaan halvempien kanssa. Molemmat olisivat ekologisesti että talouden kannalta erinomaisia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä tahtotilaa ratkaista ongelmat Suomea suosien ja tulevaisuus huomioon ottaen ympäristöystävällisesti ei ole löytynyt. Tyypillistä suomalaista itsensä vähättelyä ja liikemiesmäistä vähäjärkisyyttä jossa ainoa jolla on merkitystä on miltä asiat näyttävät ja mitä sillä tienaa löytyy yllin kyllin.

Isänmaallisuus on ihmisten hyvinvoinnin puolella, ei vain osan ihmisistä vaan kaikkien. Se ei vähättele omaa maataan eikä kanssakansalaisiaan. Syttyykö valo vai ei, sopii toivoa. Töitä ymmärryksen eteen on tehtävä, koska ihmiset jotka päättävät asioista eivät ilmeisesti ymmärrä oman maansa parasta kuten eivät kuluttajatkaan. Kannattaa kuluttaa vähemmän ja ostaa laadukkaampaa. Esimerkiksi ydinvoimaan satsaaminen tahi mihin tahansa katastrofin ainekset omaavaan energiamalliin panostaminen on umpikuja ja kallis sellainen. Pelkkä ajatus siitä kuinka hirveä rahakasa on tuhottu yhteen ydinvoimalaan saa voimaan pahoin. Millaisesta suomalaisuudesta ja identiteetistä energia- ja rakennuspolitiikkamme kertoo on karua kalkkia. Teemme voitonmaksimoinnin kustannuksella suuria päätöksiä jotka maksavat veronmaksajat ja luonto. Suomalaisuutta on se ettemme pysty muuttamaan teko- ja ajattelutapojamme niin nopeasti kuin olisi tarpeen. Epäilemme, vastustamme ja jahkaamme. Välillä vastustamme vastustamisen vuoksi. Emme pysty muuttamaan elintapojamme, koska pidämme niitä ainoina oikeina ja jääräpäisesti pitäydymme niissä, koska meidän ei voi todistaa olevan väärässä ja se joka yrittää on hullu tai muuten vain pelkkä uhka joka on eristettävä. Se mikä meitä uhkaa on tuo joku joka yrittää kertoa että on parempia tapoja elää ja ne säästävät luonnonvaroja, energiaa, tuovat työtä ja hyvinvointia. Kovin on ilmeinen uhka. Itsensä muuttaminen voi olla isänmaallinen teko ja muuttumattomuus isänmaan pahin uhka. Suurin uhka näyttäisi olevan suomalaisille ja suomalaisuudelle suomalaiset itse. Kannattaa valita viisaasti kun valintoja tekee, teemme päivittäin useita kymmeniä pieniä valintoja jotka vaikuttavat elämäämme.

For people who feel inadequate and scared: process of error and process to correcting error made. How to recognize error, what it is, what size is it, what does it do, how significant is it?

To be passing, like something temporary casual but compulsory, not quite knowing
but need to understand is there. Not necessarily desire to ask why but what, does not let go.

the ever
greatest
did
most

 

Open derogation of women in art, in anywhere where power position is to be had and fought for.

It could be any scene, science, technology, on the street, in school and at work. Justification is that women who are harassed should feel happy and satisfied for harassment as man is paying attention and noticing women and what women have got, giving them thanks for existing and looking beautiful. When I face harassment I do not feel happiness, harassment is harassment. It is humiliation usually in public to rip off any dignity and power. I strongly think my world view is completely opposite to the person who thinks harassing is a good way to give feedback and show interest. Harasser is not interested in how women feel and what makes women feel happy and good about themselves because to harass is for harasser to feel good about himself. Harasser does not respect women or how women think. Women are only bodies and disposable ones for harasser, not capable of doing what men do, not equal, not even possessing the same rights as men since women do not have the same amount of power as males traditionally do. For harasser power is visible and physical strength, threat and right to take whatever he pleases. Harasser does not see how strong women have to be in a world of harassing and bullying because only thing he sees is himself and only thing he values is bodily power, physical authority which he thinks is superior.

So when women enter scenes populated and ruled by men it is clear there is no respect to be had for trying to enter and take the jobs men have, or maybe even be better at what men do. People who find indecency and poking (testing what someone can take) grown up and suitable ways to interact do not have any idea what other person is, that one is facing a human being with history, feelings and thoughts but a threat. For lot of men women are a threat in lot of ways. Such matter as sensibility, respect and decency are of course not relevant to harasser because only he is someone with potential and right to act anyway he wants. He takes, acts, does and someone else gives to him what he want. It is like interacting with a child and patterns of thought are very simple. After having got what he wanted object can be discarded. Harassing is meant to humiliate and it is very strange when harasser states that he is giving a compliment by showing interest and that woman should be grateful when she gets attention.

Sketch for a blow job

blow me

Traffic sign

Mary Lou we miss you!

Missing

http://www.theawl.com/2011/08/case-history-of-a-wikipedia-page-nabokov%E2%80%99s-lolita

Identiteettipurkajaiset

Onko identiteetti jotakin jonka jokainen kohdallaan varmasti tietää ja tunnistaa, osaa sanallistaa ja selittää tarkasti ja kertoa mitä identiteetti hänelle ja maalle tarkoittaa? Mikä on kansalaisen identiteetti, suomalaisen naisen ja miehen identiteetti, lapsen identiteetti ja mitä niitä nyt onkaan, ihmisiä. Identiteetti on olla joku, persoona jolla on minä. Henkilö joka kuuluu useimmiten useaan ryhmään ihmisiä käytöksensä, syntymäpaikkansa, sukulaistensa, ystäviensä, työnsä, koulutuksensa, ihonvärinsä, sukupuolensa, seksuaalisensuuntaumisensa, ikänsä, uskontonsa, mielipiteidensä, pukeutumisensa, valintojensa kautta. Identtiteettinsä jokainen on osin valinnut ja osin ei. Identiteetti on siis hyvin monimutkainen rakennelma josta me muodostumme ihmisinä, jonka me itse muodostamme monin eri tavoin aktiivisesti ja passiivisesti, joten ajatus siitä että ulkoa tuleva ihmisryhmä voisi muuttaa jonkin maan asukkaiden identiteettejä, meidän kansallista identiteettiä on täysin absurdi. Suomen kansallinen identiteetti on minulle itsellenikin mysteeri, joten en tiedä mitä identiteettiä tässä halutaan suojella ja millaiselta uhkalta tarkalleen ottaen. Suojella siltä että tuo suomalainen identiteetti jonka me näemme niin yhtenäisenä joka on niin kovin monelle sama on helposti turmeltavissa ja yht’äkkiä muuttumassa valtavassa paineessa ja pelossa islamistiseksi, naiset huntupäisiksi ja päiväjärjestys niin että kaikki rukoilisivat viisi kertaa päivässä, niinkö? Sen olen huomannut että muutoksen aikaan saaminen on äärimmäisen hankalaa parempaan päin, mutta kun on saatava huononnus aikaan se tapahtuu hyvin pikaisesti. Kuinka käy identiteetille sitten? Miten paljon kansallisia piirteitä ja rajoja tulisi suojella ja keneltä voi kysyä ja mitä niissä on suojelemista, etenkin kansallisissa piirteissä? Olemmeko muita rehellisempiä, mutkattomampia alastomuuden suhteen, hauskempia, fiksumpia, parempia pukeutumaan, omaperäisiä ja kekseliäitä? Kun ulos katsoo tulee muita adjektiiveja mieleen. Hei Suomi, kannattaa katsoa peiliin ja tutustua itseensä ihan ajan kanssa. Itsetutkiskelu ei näillä leveysasteilla ole kovin suosittua ja terapiassa käynti on hulluuden merkki. Huonosta itsetunnosta kertoo myös tuo huoli ulkoisesta uhasta joka tulee ja nappaa, jos ei olla muurina edessä.

Suomalaisuus on edelleen myyttinen sankaritarujen ja voittojen huumaantunut ja humaltunut joku, todellakin joku tuntematon jota ei uskalla tervehtiä saati katsoa silmiin. Outo on outoa. Suomalaisuus edelleen pyörii samankaltaistensa joukossa ja pienissä sellaisissa, syö samanlaista ruokaa ja pukeutuu samalla lailla. Sellaista identiteettiäkö nyt halutaan suojella? En minä ainakaan. Se suomalaisuus jonka minä tunnen kaipaa pikaista ravistelua ja happihyppelyä, raitista ilmaa koska tänne tukehtuu. Ai suomalainen vienti ei vedä. On se totta tänne kaivataan läpiveto että saataisiin lähimmäisen rakkaus esiin jos se paikalliseen identiteettiin mitenkään on kasvanut, edes piiloon. Piilossa on suomalainen identiteetti kasvanut kovin kummalliseksi.