Taiteen vaarallisuudesta: mikä on vaarallista?

Aivan kuten mielenvikaisuus, on haitallista sairastuneelle itselleen useimmiten, joskus taidetta ryhtyy tekemään, kun on ympärillä mielenvikaisuutta, tyhjyyttä, melankoliaan taipuvaisuutta tai ihan terveestä uteliaisuudesta asioihin ja miten ne ovat maailmassa, kuinka esittää asiat toisin, osaanko ja kuinka hyväksi voin oppia. Taidetta pidetään sivistyksen mittarina tai taiteenrahoitusta. Arvo mitataan saatuna rahana. Terapiaa taide ei mielestäni korvaa, siitä kertoo moni sadistinen tapaus, joka ei ole parantamassa ketään, päinvastoin, mutta on se jonkunlainen venttiili, perustarve ja kysymys, mitä muuta minussa on, kuin mitä peilistä näkyy ja muut antavat ymmärtää, kuten se paikallinen ylipainoinen, joka arvioi sun vaatteet. Mitä taiteen avulla oppii ymmärtämään maailmasta ja itsestään lopulta, lienee kiinni, kuinka paljon uskaltaa riskeerata ja kokeilla. Taidetta tehdään monenlaisista lähtökohdista, jotka eivät välttämättä ole hyviä. Taide ja vaatteet liittyvät vahvasti yhteen. Pelkkä kaupallisuus ei ehkä toimi hyvän taiteen lähtökohtana. Markkinaa varten tehty taide voi menettää sille annetun arvonsa ja trendiaiheista, joista taidekenttä tykkää, en tiedä, mitä varten ne on tehty. Maailman parantaminen taiteen avulla on menetetty. Yhden asian huutolaumana toimiminen on puuduttavan tylsää katsottavaa ja hyvä kysymys on, mitä me katsomme. Uskottavuuden puute vaivaa mahdottomasti feministis-vasemmistolaista teollisuudenalaa. Kuvataiteen habitusmääritys tai asetus ja muu sellainen hyvän puolella pahaa vastaan on nähty ja pelkkää ulkokuorta. En usko. Uskoni on loppunut.

Mitä varten taidetta tehdään, voi liittyä aiheeseen sen vaarallisuudesta, mikä voi olla vapaus ilmaista ja hokema, olla sellainen kuin on, on olla vaarallinen. Eihän kukaan ole normaalisti sellainen kuin on. Me käsittelemme, hallitsemme, kontrolloimme, puunaamme, sensuroimme, pidättäydymme, hallitsemme itsekurin ja käytöstavat. Homssuisuus ei sovi. Vaarallisuus näyttää pelottavalta, kun ympäristö on ylihygieeninen ja on itse altavastaaja eli yksin muita vastaan ja vaarallista voi olla harkitsematon sana, väärä pukeutuminen. Mihin raja vedetään, kun Jeesuksesta on tehty vaarallinen? Jeesus roikkuu vaarallisesti. Jeesuksen tooga ei käy. Mikä sairastuttaa ja traumatisoi, niin, ettei voi katsoa ja kuunnella? Lahkot ja kultit ovat traumatisoivia. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan-ajattelu on hyvin voimissaan. Niin sanottu parantava voima on mennä kipua kohti. Selvittää asia eli sanoa ääneen, mikä on vaarallista. Kaikkea ihmisen tekemää on voitava käsitellä kollektiivisesti. Taiteilija kantaa riskin asioiden pöydälle nostamisesta ja sen, mitä ei voi näyttää, näyttämisestä. Taiteilija voi hävitä ja tulla lytätyksi, hän ei välittänyt hyvästä mausta ja tunteista. Mikä sitten on tässä ajassa niin haitallista taiteen aiheeksi, että se koetaan vaaralliseksi? Sensuuri iskee hyvin helposti ja olisivatko erimielisyys politiikasta, Israelin kannalla olo, transasia, haittamaahanmuutto sellaisia? Menee sen verran yksioikoiseksi ja typeräksi, että ehkä on hyvä puhua herkkänahkaisuudesta, kritiikistä ja kuinka taidetta että sanomisia arvioidaan, kuinka poliittisuus voi vaikuttaa taiteessa ja miksi sen ylipäänsä pitää. Millaista valtaa taide käyttää ja toisaalta joku taiteen yli, kuten aina ennenkin, ajatus, kuinka vaaralllinen taiteilija on ja kuka saa olla vaarallinen riippuu, kuka henkilö on ja millaista valtaa hän käyttää. Millä tavalla vaarallinen? Itselleen, yhteiskunnalle, jollekulle vai taiteelle, mielenrauhalle ja hygienialle? Mitä taiteilija voi ajatella ja mitä ajatella taiteilijasta? Itsenäinen ajattelu on vaarallista nykyään. Tunteet pelottavat.

Miksi juuri taide koetaan vaaralliseksi, haitalliseksi vai onko se ihan mikä tahansa asia, missä koetellaan normeja, sopivaisuuden rajoja, edes näennäisesti testataan vapautta, sanotaan tai lauletaan asioista, joita ei haluta kuulla? Mitä taiteelta sitten halutaan, on jotain spesifiä, harmittomuutta ja pyrkimystä parempaan ihmisyyteen? Harmittomuus on kiva, jos ei ole tarvetta ajatella. Jos taiteella on tehtävä, kuten tykätään ajatella, tehtävänä mikä milloinkin aikakaudesta ja trendeistä riippuen, kuka sen päättää ja kun sanotaan taiteen tärkeydestä, mitä se parantaa, tärkeää kenelle ja miten? Taiteen vaarallisuus voisi vahvimmin tulla esiin taiteen valjastamisessa propagandalle, mitä poliittisuus näyttää olevan.

Nykytaide on hyvin politisoitunut, joten on kiinnostavaa, millaisia asioita on lupa käsitellä taiteen keinoin ja esittää. Taiteilijan on ilmeisen hyvä olla varovainen, mitä aiheita käsittelee, valitseeko puolen vai pysytteleekö neutraalina. Taide on vaarallista taiteilijalle, pitää olla peloissaan mitä tekee, joten mikä vaara piilee katsojalle vai onko vaara taiteen paikoille? Ketä suojellaan ja miltä? Rahavanojen kevyttä solinaa ja miltä asiat näyttävät.

Totaalikieltäytyjän dilemma

Mietin onko totaalikieltäytyjä ongelma pääasiassa itselleen vai yhteiskunnalle, mikä hänen ongelmansa on yhteiskunnassa jossa ihminen pakotetaan suorittamaan palvelus osoittaakseen uskollisuutensa, kyvykkyytensä, miehekkyytensä, isänmaallisuutensa ja saman mielisyytensä ja mikä on yhteiskunnan ongelma joka vangitsee ihmisen joka totaalisesti kieltäytyy tekemästä kuten hänen odotetaan tekevän jotta yhteiskunta toimisi kuten on suunniteltu. Totaalikieltäytyjä on uhka monella tapaa. Hänen ajatuksensa siitä että yksilö voi itse päättää kuinka toimii, millaisten arvojen takia taistelee ja kuinka tämä taistelu tapahtuu. Totaalikieltäytyjä on tavallaan hylkiö, joka ei tunne kunniaa samoista asioista kuten sellainen, joka haluaa osallistua isänmaan puolustamiseen armeijan ja valtion osoittamalla tavalla. Meidän yhteinen asiamme on kuulua tähän maahan ja tietää uhkat. Tiedämmekö ne? Valtion on osattava varautua aseelliseen selkkaukseen käyttäen reserviä tukeutuen aseisiin, kansalaisten olla valmiita kuolemaan sekä tappamaan maansa ja maanmiestensä että -naistensa puolesta. Totaalikieltäytyjäksi kutsutaan ihmistä joka kieltäytyy sekä ase- ja siviilipalveluksesta, on vakaumuksellisesti armeijaa, sotimista, tappamista eli murhaamista kansakunnan nimissä vastaan. Voisiko totaalikieltäytymistä soveltaa muilla alueilla kuin sotimisen harjoittelussa? Kyllä, ja se on erittäin kannatettavaa. Kun ei halua kantaa korttansa samaan roihuavaan kekoon, kokee että valtio tekee enemmän hallaa kuin hyvää, on väärällä puolella eikä usko maailmankuvaan jossa sotiminen ei ole vaihtoehto. Edelleen menestys mitataan hyvin yksinkertaisilla mittareilla, menestykseen päästään tietyillä ehdoilla ja menestys merkitsee jotakin tiettyä. Totaalikieltäytyjä ei osallistu yksioikoiseen selviytymisstrategiaan jossa elämä määritellään yhteiskunnan kaavojen mukaan, erilaisuus on uhka, uhkia eliminoidaan väkivalloin, hiljentäen, väärällä tiedolla ja mustamaalaten, ihmiset ahdetaan muotiin jossa tehtävässä armeija myös toimii. Maailma, joka ei tahdo muuttua pehmeämmäksi ja väkivallattomaksi, koska se ei uskalla, ei osaa eikä usko muuhun kuin suureen ja ilkeään, kovaan ja äärimmäiseen voiman käyttöön, toimii hyvin armeijamaisesti, kaavamaisesti, väkivaltaisesti ja tukahduttavasti aivopesten.

Olen itse viehättynyt totaalikieltäytymisen ehdottomuudesta. Ehkä viehättyä on väärä sana, totaalikieltäytyminen on absoluuttista. Se on periksiantamaton yksilön voimannäyte systemaattista alistamista vastaan. Kyse on vakaumuksesta joka uhmaa  yksioikoista järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja sen ajattelua. Samanlaista uhmaa on feminismissä ja veganismissa. Kieltäytymisen vakaumus ja mielen osoittaminen joka horjuttaa käsitystä kansalaisuudesta, massasta, sukupuolen velvollisuuksista, oikeuksista, ihmisyydestä, kansalaisen velvollisuuksista yhteiskuntaa ja toisiaan kohtaan ja miten velvollisuudet ja oikeudet määritellään (onko joillakin enemmän velvollisuuksia kuin toisilla). Armeijassa on kyse sukupuoleen ja ikään sidotusta tavasta joka nojaa vahvasti Suomen sotimiin sotiin, kunniaan, velkaan, perinteeseen, mieskuvaan ja miehen tehtäviin. Kyllä, SOME:ssa on ollut jupinaa, että armeijan tulisi sellaisenaan koskea myös naisia jotta olisimme tasa-arvoisia. Kyse on suuremmasta asiasta kuin sukupuolten erilaisista tehtävistä yhteiskunnan suojelemiseksi ja sotimisesta, tasa-arvosta joo, sotimisen harjoittelusta, että kuka voi tarttua aseeseen sodassa ja kuka laitetaan etulinjaan. On myös kyse voiko nainen käskeä armeijassa, luoda strategian ja olla johtaja aseellisessa konfliktissa. Jupina ei puhu tästä. Se puhuu rivisotilaan kokemuksesta, joka halutaan myös naiselle, koska rivisotilas on alistettu. Sinä, joka olet alistettu voit kieltäytyä alistetuksi tulemisesta, sillä on seurauksensa, mutta jupina tuskin auttaa. Kun lähdetään hakemaan tasa-arvoa, työelämä on hyvä esimerkki kuinka nainen hyväksytään johtajaksi tai miesvaltaiselle alalle. Ei siitä sen enempää.

Tällä hetkellä on ollut puhetta, että Suomi on huonosti varautunut uhkiin, aseellisiin ja ympäristöllisiin. Uhkiin, jotka  väijyvät ja tulevat yhä lähemmäs, kuten meitä päivittäin muistutetaan, joille emme kuitenkaan voi mitään, vaikka sosiaalisessa mediassa paljon puhumme. Olemme kädettömiä, munattomia ja aivottomia. Terrorismi, islamismi, sota- ja ilmastopakolaisuus, mahdollinen Lähi-Idän sodan laajeneminen, sen yhä vakavammaksi konfliktiksi muuntautuva luonne on todellinen uhka. Suomi ei edelleenkään vaadi äänekkäästi Syyrian sodan lopettamista. Se pölisee ympäripyöreitä kansainvälisissä tapahtumissa ja hymyilee nätisti. Tapaa Yhdysvaltain presidenttiä, ja he, presidentit kehuvat toisiaan. Suomi ei pystyisi puolustautumaan eikä pysty ehkäisemään terroria-iskua jos sellaista joku suunnittelee. Totaalikieltäytyjän ehdottomuudella on tilausta. Kieltäydymme myötäilemästä Yhdysvaltoja olisi hyvä alku.

Sen sijaan, että kannamme huolta mitä meistä ajatellaan ja saammeko turisteja tänne pohjoiseen, meidän tulisi kantaa erityistä huolta millaisen kannan otamme sotiin, joihin ei näy loppua, miksi syydämme rahaa hankkeisiin, jotka ovat pohjattomia kaivoja, jotka maalaavat ruusuisia tulevaisuuden kuvia ilman katetta. Suomen varovainen kanta on liian varovainen mitä tulee asioihin, joilla todella on merkitystä monen tulevaisuudessa merkityksellisen asian kannalta. Kalliita kämmäyksiä ollaan valmiita tekemään pikavoittojen toivossa eivätkä poliitikot ääneen sano, että asioita tehdään edelleen samalla tavalla väärin kuin aina ennenkin, asioista päätetään saman kaavan mukaan kuin menneisyydessä. Olemme vaikuttuneita suurista suunnitelmista, koosta, halpuudesta, kalleudesta, häikäisystä joka on yhä vaan ja aina toistuva ohut kuva massiivisesta voitosta, rakennelmasta, unelmasta ja erinomaisuudestamme. Nuo pikavoitot ovat peräjälkeen osoittautuneet kovin epäonnistuneiksi yrityksiksi, joita ovat olleet luomassa ihmiset joiden järkevyyttä ja ammattitaitoa voi epäillä. Onko tällä epäilyllä ja sen sanomisella mitään merkitystä, tuskin. Ammattitaidottomuutta osoittavat syyt ja miksi asioita tehdään kuten tehdään, mihin hankkeilla pyritään ja mihin on päädytty voimme yhdessä päivitellä, mutta rakenteet jotka saavat aikaan tällaista sotkua ja taloudellista menetystä puhumattakaan arvokkuuden menetyksestä ja luonnon tuhoamisesta eivät muutu ellei niitä päätetä muuttaa.

Blogi nimeltänsä Bertta Marjaana ja Henna hei, kattosit ny vähä. Sä näytit kieltä. Häpeisit ny edes. Ja se kassikuva, siis hei haloo. Ai mitä. Taide on vaarallista, ai mä luulin et taide tekee hyvää. Taide hyväilee karvaisia palleja.

Kaupungilla höpötteli itsekseen nuori nainen, jolla ei ollut etuhampaita.
Kaupungilla lauloi itsekseen keski-ikäinen nainen vahvassa humalassa takki auki seilaten kadulla.
kaupungilla äiti sanoi lapselleen, ei muita saa töniä.
Kaupungilla nainen ulkoilutti undulaattiaan häkki lastenrattaissa, he menivät samaan aikaan kadun yli.
Kaupungilla tapasin bussipysäkillä miehen joka oli ollut 26 vuotta vankilassa.
Kaupungilla vaalimainoksia.

Asia on tärkeä tänään, huomenna ja aina. Äänestä tasa-arvon, mielipiteenvapauden ja paremman maailman puolesta! Rakkautta toivottomiin paikkoihin, NYT!