Bodies online, pencil on paper, 2015- Henna Timanttimetsä

Johannan vuodelta 2005 on ohjannut unkarilainen Kornél Mundruchó ja se on ostettavisssa tai vuokrattavana apple.tv:ssä. Elokuva alkaa, kun Johanna joutuu pahaan auto-onnettomuuteen ja vaipuu koomaan. Henkihieveri on totta, huumeaddiktina Johanna on tekemisissä kuoleman kanssa. Itsetuhoisena nuorena naisena hän on reunalla, Aiheena elokuvassa on elämän hiipuminen, pelastus, valo, elämässä roikkuminen, sairaalasängyssä makaaminen. Kehon tutkimukset ja kehon tilat ovat arkista ja Johannalle opettavaista, joku huolehtii, kun elämässä muuten kukaan ei välitä. Hoitohenkilökunnan on pakko. Sairaalassa hänet halutaan pitää hengissä. Se on kuin rakkautta. Herätessä Johannalla on uusi kyky. Hän parantaa sairaita seksillä.

Musiikkiteos, oopperamainen musikaali, jonka kokeellisuus ja uudenlainen näkökulma ensiksikin oopperaan elokuvassa ja taidemuotona kahden yhdistäminen tekee yllättävän keveän raskaasta aiheesta. Oopperana elokuva on tässäkin ajassa tuore. Kun päähenkilönä on huumeaddikti, on teos edelleen uusi, kun vertaa, mitä nykyään tehdään elokuvana. Kirkas valo ja pimeä käytävä koko elokuvan jatkuvana on tehokas keino näyttää ihmisen pienuus ja toivo. Edelleen yritämme ymmärtää, miksi kukaan sekaantuu huumeisiin ja kuinka pahaksi epidemia voi äityä ja jankutamme ihmisarvosta, jonka ihminen menettää aivan kuin yht’äkkiä joutuessaan pohjalle. Onnettomuus on pelastus monella tapaa.

Yhteiskunnan pohjalla ooppera saa jumalallisen näkymäisen auran ja leiman kauniista laulusta. Elokuva on requiem, sielunmessu, kokonaan laulettu kuin runonlaulantaa. Potilaat ja henkilökunta ovat yhtä laulavaa kuoroa ja seuraavat Johannaa. Valkoiset sairaala-asut ovat arkisia, auttamisenhalu tekee niihin pukeutuneista enkeleitä. Valkoinen loistaa puhtaana ja Johanna haluaa olla enkeli. Johanna opiskelee sairaanhoitajaksi, ehkä hän voi pelastaa muita, kuten hänetkin pelastettiin.

Sairaala tapahtumapaikkana muistuttaa Lars von Trierin Valtakuntaa (1994) seinien myrkynvihreällä värityksellä, karskilla valolla ja varjolla on selkeä viesti, kuoleman läsnäolo puhuttelee yksinkertaisuudellaan. Valoa on pimeydessäkin. Sairaan voimattomuus on kuin hukkumista pimeyteen. Valkoinen sairaalan työasu on lupaus pelastuksesta, joku on huomannut ahdinkosi. Kuolema on joko valinta tai sattumaa, kuka sellasesta päättää, miten paraneminen on mahdollista, kuinka toivo syntyy, lapsenako?

Johanna on halunnut paeta huumeisiin kipua, rakkaudettomuutta ja yksinäisyyttä: sairaala on huumeriippuvaiselle paratiisi. Kuoleman läsnäolo ja pako unenomaiseen tilaan yhdistää huumemaailmaan. Johanna jää sairaalaan töihin. Potilas anelee Johannaa pelastamaan hänet ilman kirugiaa, joten Johanna ryhtyy parantamaan ihmisiä seksillä. Yhtyminen enkeliin tulee yllätyksenä myös katsojalle. Johanna on valo pimeydessä, hänellä on parantamisen lahja. Miespotilaille Johanna on pyhimys. Hän vie heidät taivaaseen.

Seksi ja vanhanaikaiset sukupuolten roolit ovat tavat nähdä hoitajat ja kuinka nainen hoitaa ja parantaa tai mikä on narkkari muuta kuin varas ja huora, ehkä muutos on mahdollinen, ehkä ei. Täytyy itse haluta muuttua ja nähdä, kuinka itse saa aikaan asioita muiden hyväksi, paneminen on tosi antautumista. Johanna pistää ja antaa kehonsa muiden hyväksi vapaaehtoisesti. Sairaanhoitaja seksuaalisena olentona, pelastajana ja puhtaanvalkoisena on stereotyyppinen ja ehkä vielä herkullinen nähtynä uskonnollisen linssin läpi. Rakkaus parantaa, seksi tuo elinvoimaisen hyvän olon.

Narkkarin tehtävä on viedä sairaanhoitajan fantasiarooli ajatuksesta tekoon, fantasiasta lihaksi. Vaarallista ja kuin toiveiden täyttymys sairaille miehille. Prostituoituna toimiminen oli tapa hankkia huumeannokseen rahaa, nyt hän ottaa vain alushousut pois ja mekko antaa tilaa istua potilaan elimen päälle. Johanna kokee tekevänsä hyvää ja se korvaa huumeet. Nyt hän on enkeli, jolla on työ ja tehtävä, entinen hylkiö, melkein. Kyllä häntä mielellään huoraksi nimitellään. Hän lipuu sairaalan käytävillä hellänä lasten sielujen kanssa ja tarkastaa kuka tarvitsee apua. Suuri miehen keho makaa sängyllä kaiken keskellä.

Sängyissä makaavat miehet ovat kuin eläviäkuolleita, kykenemättömiä mihinkään muuhun kuin hengittämiseen. Panemalla sytytetään elämänhalu ja terveys. Miehet laulavat ylistystä Johannalle. Mies-ja lapsipotilaiden hoito on niin erilaista.

Johanna on mielestään kuin taivaallinen soturi, Jeanne D’arc, kiltteys on hänen aseensa. Hänenkin kärsimyksensä on loputonta, vaikka keho ja mieli on turta. Johannasta tuleekin suosittu hoitaja ja suorittaa ihmetekoja. Huora- pelastaja ja yksi vittu saa sairaalan sekaisin. Mihin kaikkeen vittu kykeneekään.