Hiljainen tieto

vesiväri, guassi, 56*76cm, 2006-2009

Hiljainen tieto

epämääräisyys kraatteri
kirvellys kuoppa
kirvakanjoni
kirvoittaa rotko
kipuauma
viiltävä syvänne,
oleellista on, ettei tiedossa ole turhaa, jostakin syystä. Eikö hiljaisuudelle ole aikaa tai ymmärrystä?

Kraatteri, lupaus,
kuoppa vesipullon kyljessä,
monttu on läpinäkyvä,
painaumallinen hukka-ajatuksia,
oja musta lapsi,
syvänne kysymyksiä lapsille,
auma, se on hiukan kellertävä,
uurre intensiteetti,
uuma, karsi yhteen lupaus,
painallus, yritätkö olla luotettava,
rotko veden läpi vain,
kanjoni hukuttaa, laakson mieli,
uoma kirvellyksen ja parannuksen välillä ja päällä, alla, sivussa, vieressä,
piston ja ihon erityistietämys, siihen mahtuu piikki, johdonmukaisuus, jossa yritän pysyä, lähde auttaa lukijaa, mistä tieto tulee.

Wind turbine

vesiväri, 76*56cm, 2005

Wind turbine

Hankintalistalla first aid kit, Jimmy’s Popcorn Chunky Chocolate ja vaikka sähköpurje, toetakseni tilasta, jota voisi kutsua tylsyydeksi. Osta itsesi onnelliseksi. Lähikaupasta voisin saada kaiken, kuvittelin saavani, yhtä lailla radioaalloilta. Hitauden aamupäivän, jäätelön, joka sulaneena valuu kättäni pitkin hihaani ja kainalooni asti. Katson tötteröä aurinkoa vasten jähmettyneenä ja innoissani patsasmaisuudestani. Käteni on musta ja nyt vaniljainen.

Luin ilmoitukset ilmoitustaululta. Tarvitaan puhetta, liimaa, liikuntavälineitä, tyyli, oikea mylly ja ajatukset. Kaiken voi vaihtaa lennossa.

Pöheikön kautta kulkiessa, minuun tarttuu tukittu ajoväylä. Harmaata tiheämmässä kasvavien pienten puiden läpi on laiturinrakoja. Laitan sinne sormet.

Ovenkahva

vesiväri ja guassi, 56*76cm, 2005

OVENKAHVA

Kaksi ihmistä ojentaa kätensä. Toinen ehtii ensin ja painaa pumppupullon nokkaa tottuneesti, sitten toinen. Toimenpide, jossa on jotakin kummallista, jotakin kuin kahvitauolla, yhtä merkityksellistä pysähtymistä ja kohtaamista.

Kaksi ihmistä seisoo vierekkäin ja hieroo käsidesiä käsiinsä tottuneesti, varmanoloisesti, hiljaisesti. Monesti kätensä desinfioineina tyytyväinen ilme kasvoillaan, kun työ on tehty, lähes ajattelematta valmistautuu seuraavaan. Mä oon helvetin joustava, mut välillä, mä en kestä mitään ja katkean kuin kuminauha, raivoan kuin lapsi. Aivan kuin kaikki menisi rikki yhdessä hetkessä ja olen raivon tunne pelkästään. Kuinka sen kuvailisi? Onko lapsi oikea sana?

Kaksi ihmistä seisoo vierekkäin ja hieroo käsidesiä käsiinsä huolellisesti. Mikään kohta ei saa jäädä desinfioimatta, kuten ohjeessa sanotaan: näin käytät käsidesiä. Ihminen luulee ymmärtävänsä, mitä tekee ja kai hän jotakin ymmärtää, ainakin yrittää. Hän ajattelee bakteerien kuolevan käsissään, käsistään, käsiinsä ja kaikki on hyvin. Hän on turvassa. Hän ei saa aikaan epidemiaa koskettamalla, syömällä, silittämällä, hyväilemällä, mutta hengittämällä. Ehkä tämä kaikki on siis turhaa. On hierottava, että aine haihtuu ja vaikuttaa. Kädet liikkuvat, koskettelevat, tekevät. Neste litisee, valuu käsivarsia pitkin, on kuin vettä. Bakteerit kuolevat, vaikkei niitä näe. Entä virukset? Ne eivät kuole. Olemme turvassa sen hetken, kun seisomme tässä ja ajattelemme olevamme turvassa, koska teemme ohjeiden mukaan. Voiko olla parempi olla ajattelematta kovin yksityiskohtaisesti, koska kaikkea ei voi hallita ja hallitsemattomuus pelottaa?

Käsihygienia on tärkeää ennen ja jälkeen toimenpiteen, ja vaikka et tekisi mitään. Pese kätesi. Olet koskenut ovenkahvaa, olet olemassa, olet siinä bakteereinesi ja viruksinesi, hengität, puhut, liikut, otat kiinni ja on jotakin, mitä et näe, joka liikkuu ja on luonto. Mitään ei sanota, koska asia on selvä. Puhdas, siisti, hiljainen, vähäeleinen, nopea, tottunut ja selvä, tekninen toimenpide, ei ole epäselvää eikä mitään muutettavaa, ei kysyttävää. Ei mitään, mitä ei saisi olla, mutta silti on, mitä ei pitäisi olla.

Oliko sunnuntaikirkkoon menijöitä? Tekee mieli veisata aivan saatanasti.

Tuitui, lippu liehumaan.

Kermavaahtoa asfaltilla. Nuole se.

guassi, vesiväri, 56*76cm, 2008

KERMAVAAHTOA ASFALTILLA, NUOLE SE.

Aukaisen ja suljen, aukaisen ja suljen.
Nälkä, kun avaan oven, läimäytän sen kiinni
minulla on nälkä. Syö hyvä ihminen, äläkä huuda.
Mikään ei muutu.
Saatanan saatana, tee ruokaa, apua!

tiedän ja en, mistä ruokaa saa, kuinka ruokaa valmistetaan, kuinka ruoka syödään. Älä maiskuta.

kaipauksellinen valmisruoka, saa heittäytyä. Minä heittäydyn tähän matolle ja poden nälkääni, kun ei jaksa kuoria.

Tänään näin hirven. Ei usein kerrostalolähiössä näe
meidän oma villieläin.
Kävin sohvalle makaamaan
kissamaisesti kissan herääminen kissamainen isopäinen
vaappuva pää pitkät jalat,
juoksi metsään.

Summer of love

Do you think tigers go round in circles in the bushes? (read mysteriously)

Scum Foundation Offering You a Fucking Stupid Whore Now 3,14e

Yöpaita lattialla ja venekin rannassa.

Guassi paperille, 75*55cm, 2008

Märät kengät: Lauseita tyhjille paikoille, joita en osaa nimetä, mutta on tarve sanoa. Jonkun vaikean pukeminen, pimeän tuleminen.

vesiväri paperille, 75*55cm, 2009

Lauseita tyhjille paikoille, joita en osaa nimetä, mutta on tarve sanoa. Jonkun vaikean pukeminen, pimeän tuleminen.

Kengät, lila hiertymä kantapäässä, en kauas niillä kävele. Kävelin sukkasillani sen jälkeen, kun hylkäsin roistomaiset kenkäni, kun hylkäsin kaupungin tältä illalta, katsoin kaunista lausetta puhelimeni muistissa: muista rakkaus, älä unohda, ja  Neuvostoliittoon tai ego, siinäpä lapsekkuus, käymme ympyrää. Naureskelin itsekseni. Miksi unohtaisin. Olenko keskittynyt vain itseeni? Koen onnistumista joka päivä. Joka päivä jotakin uutta tulee vastaani. Jos joku epäonnistuu ymmärtämään minut väärin, se on hänen ongelmansa. Täytyy luopua, joten riisuin kengät, kävellä pois märissä sukissa, saada aikaan uusi alku aikaisesta valosta, väsyneistä silmistä, jokaista lihasta kolottaa, jalkapohjiin sattuu.

Liikennevaloissa joku nainen yritti seivästää minut sateenvarjolla. Se oli kuin tanssia, hän otti pyörähteleviä tanssiaskeleita sateensuoja partnerinaan. Hän näytti perin onnelliselta ja vieressä seisovat nauroivat. Hän ei huomannut minua, joten tapon kohteena en ollut minä, vaan ehkä ilma. Hän leijui kuin teatterissa mitäänhuomaamaton ilme kasvoillaan. Menin syrjäisemmälle tielle, jossa ei ollut valoja. Kaivoin kassistani päärynän. Olenkohan nyt liian melankolinen, sinne aina menen, pellolle, pusikon viertä. Miksi paikka vieressä on negatiivinen. Passiivinen hiljaa hengittäminen ja katseleminen. Paikka tuo tuolla jossain. Varjo vetää puoleensa, piilo, josta näkee tarkemmin, mutta minua ei. Lauseet liittyvät tänään hatarasti toisiinsa, minä liityn tähän varjoon, joka on päälläni. Katkaisin viitteet saksillani ja kohta piirrän uusia.

Mitä hänestä tulee mieleen: este, mutka, talvi, Venäjä ja keräilytalous. Kuka on runoilija?

vesiväri ja muste paperille, 75*55cm,2002, 20*25cm, 1998.

Anastasia Kinos – makea kuin kuivatut karpalot, pähkinäinen, filmnoirimainen (vai suomifilmimäinen), luminen, kuoppainen sateen jälkeen.

Tänään keskustelussa, että Vimillä puhdistetaan aseita (Narniassa), ja joululahjaksi olisi hyvä saada ihmetippoja, ja mitäköhän vielä, niin uusi tutkimus, tupakointi saa aikaan savuisia unia.

Peitin nimesi kädelläni. Piirsin viivoja päälle, tunnistin kirjaimet niiden alta,

piirsin laivoja, piirsin tähtiä, kalloja, kelloja, sanoja. Piirsin kuvan itsestäni, mietin mitä on olla rohkea, kun on ollut maailman ujoin.

Paisuva läpsähdys, lämmintä apinanmaitoa, lumen anarkia, mielen kaaos. Mahdoton jalat harallaan, jalat ristissä, vaihdoin lakanat. En voi sanoa olevani peloissani, se tekee minusta heikon. Mitä tein jäästä, jonka sain syliini, kun uskalsin olla naiivi. Se on edelleen sulamaton lohkare. Otin painavan lahjan kevyesti vastaan. En odottanut muuta tehtaan liukuhihnalta. Pienessä lammikossa pöydällä teetä. Kirjoitan siitä mitä tapahtui, koska elin kaiken, mitä se olikaan, sekaisuutta, ideoihin syöksymistä ajattelematta. Olin täysin loppu. Enkä kestänyt enää yhtään itsekästä paskiaista. Olin niin vihainen, etten välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Halusin sanoa, että kaikki ei käy, rakkaus voittaa (miksi se on vaikeaa), vaikka näin vain vihaa (siksi), silti.