vapaus

Vessagate, 2021

Mitä tulee ajatuksellisesti paikallaan junnaamiseen, ahdisteluun, seksismiin, mielipiteenvapauden puutteeseen, suosimiseen, klikkiytymiseen ja hiljaisuuden kulttuuriin, silkkaan typeryyteen ja pienuuteen, taiteella on todella raskas taakka (vaikka koko on isossa roolissa taiteessa) ja joista asioiden tiloista ei edes haluta päästä eroon. Muutetaanko gender neutral vessoilla taidemuseossa (Tate ja propaganda-taide, mikä valtaa yhä enemmän näkyvää alaa taiteessa) yhteiskuntaa paremmaksi? On siis kiinnostavaa, että taidetta opetetaan yliopistossa, jossa subjektiivisuuden ja suosimisen ei tulisi pelata roolia tuloksissa, henkilökohtaisen pitämisen, niin miksi taidetta opetetaan yliopistossa, vaikka nämä kaikki siinä vahvasti vaikuttavat ja ilmeisesti siis hyväksytään paljoa ääneen mukisematta? Jotta pysyisimme trendeistä paremmin perillä ja taiteen laatu pysyy korkeana? Laatukysymykset ovat kiinnostavia.

Todellisuus todistaa, siis todellisuus todistaa (hyvä lause sinänsä), että mitä taide tekee, vaikuttaa yhteiskunnassa, vaikka kuvataidekin on hyvin rajautuneen ryhmän tekemää ja näkemää, ja valitettavasti trenditietoinen taide ei tuo parannuksia mukanaan, se ei näes näe itsessään mitään vikaa, vaan viat ovat aina toisaalla. Miksi taiteelle halutaan tieteen legitimiteetti yliopiston avustuksella, tieteen auktoriteetti, jos henkilökohtaiset mielipiteet ja ryhmäkuri esimerkiksi pelaavat niin suurta roolia päätöksenteossa ja tekemisissä, esimerkiksi mikä taide on tärkeää milloinkin (propaganda) eli juuri hetkessä ja mediassa, miten taiteeseen suhtaudutaan (seuraava swipe vasemmalle?) tai taiteilijoihin ja myös tieteentekijöihin, joilla on eriäviä mielipiteitä? Millaista taidetta siis tehdään, kun tehdään muodinmukaista, saati tiedettä, koska trendeistä ja loukkaamattomuudesta (tunteista) on yhä enemmän kysymys?

Jatkuvasti tulee uutisia ihmisistä, jotka on potkittu jostain esiintymisestä, somesta, työpaikasta ulos väärien mielipiteiden johdosta. Taiteilija Claudia Claire, joka halusi puhua yliopistolla prostituutiota ja ihmiskauppaa vastaan, ei saanutkaan osallistua, koska uskoo biologiseen sukupuoleen. Tiede ei tietääkseni ole vielä virallisesti kieltänyt biologiaa ihmistäkin vahvasti määrittävänä tekijänä, ainoastaan sukupuolen tutkimus ja taide tekevät niin täysin omalla mandaatillaan ja täysin kieltämällä toisinajattelevat, kyselijät ja kriitikot. Mikä vaikutus pseudotieteellä on tieteessä, on hyvin huolestuttavaa, kun itsenäisesti ajatteleva hiljennetään, vaikka siitä yliopistossa on kysymys, ajattelun vapaudesta ja kysymisestä. Taide uskoo helposti täyteen humpuukiin, koska hyvin paljon se on itse humpuukia, sädekehiä, poseerausta ja sontaa täynnä, joten miksi uskoa kiihkoilijoita ja myyntimiehiä? Ei ole mitään syytä. He eivät osaa muuta kuin uhkailla ja hiljentää ja etsiä liittolaisia asialleen. Subjektiiviset näkemykset vievät meitä siis, tunteet, ja täytyy antaa pyyhkeet taiteelle tästä karhunpalveluksesta etenkin naisille, mitä taide tykkää tehdä, karhunpalveluksia etenkin naisille yhtenä jatkumona: se siis muuttuu hyvin hitaasti tai ei ollenkaan. Mikään teknologinen uudistus ja -kikka ei tätä faktaa myöskään ole muuttanut. Taidemaailma ei ole koskaan ollut feministinen ja siinä on ajattelemisen aihetta, miksi kukaan on edes kuvitellut, että feminismi ja vasemmistolaisuus olisivat taiteessa mitään päättäviä voimia todellisuudessa, jossa elämme. Intersektionaalinen sateenkaaritarra ei asiaa muuksi muuta. Itse en pidä intersektionaalista edes feminisminä. Ajatus miehestä naisena, joka hiljentää naisia, olisi vitsikäs, jos ei olisi niin väkivaltainen ja totta. Silkkaa seksismiä ja naisvihaa alalta, jolla on siihen pitkät perinteet. Prostituutiota kyllä voi tukea..

Sheer loo-nacy ja mies ei voi olla feministi.

Puhumme taiteen vapaudesta, mutta silti taiteen yhteydessä vääjäämättä puhumme rahasta ja yleisömääristä. Puhumme taiteilijan vapaudesta, vapaimmat taiteilijat tekevät jotakin käsittämätöntä ja inhottavaa ja vastustuksesta huolimatta tekevät sen mitä heidän tulee tehdä eli kyseenalaistaa vallitsevat tavat nähdä ja ajatella seuraamuksista huolimatta tai juuri niiden vuoksi. Puhumme vapaasta markkinataloudesta, mielipiteen vapaudesta, ilmaisun vapaudesta, vapaudesta olla sellainen kuin on. Taiteilijalla on ollut vapaus ryhtyä taiteilijaksi ja on rajattomalta näyttävä mahdollisuuksien ulottuvuus tehdä mitä vain taiteen rajoissa, mitkä rajat lienevät: hyvän maun rajat, säädyllisyyden, tyylin, materiaalien, tekniikoiden, rakenteiden, asiantuntijoiden, instituutioiden, markkinoiden, varallisuuden asettamat, ajattelun, osaamisen ja kuvittelun rajat, kulttuurin rajat. Saattaa ahdistaa jos tilanne on kaikki ja ei mitään, tai että on mahdollisuuksia muttei tiedä mitä niillä tekisi tai että se mitä tekee taiteena ei olekaan sitä mitä halutaan, kun on vastattava haluun ja tarpeeseen. Taiteen vapautta on ettei ole vastassa halua johon tulee vastata muuta kuin taiteen tekijän halu tehdä. Kun lopulta se mitä taiteilija tekee on kiinni hänestä itsestään ja hän kuitenkin on kuin tehdas joka tuottaa sisällöksi sanottua asiaa. Tehdas joka on hiukan vapauden vastainen ajatus, mutta silti työ vapauttaa ja on löydettävä joku toinen joka haluaa samaa asiaa. Taiteilijan on säädeltävä vapauttaan ja tarvettaan tehdä. On tiedettävä vapautensa ja mihin se mahtuu. On täysin hermojariipivä ajatus että vapaus mahtuu purkkiin ja pysyy siellä. Vapaus ei ole rajaton, paitsi kuvitelmissa. Kuka osaa ja uskaltaa kuvitella? Uskalluksen puute tuntuu vaivaavan, kun lähtee muutosta vaatimaan. Taiteilija työskentelee paikalleen jämähtäneessä systeemissä, jossa taiteilija mieluusti syyllistetään ei viroissa toimivia päättäviä ihmisiä. Taide todellakin on politiikkaa ja yhtä pahasti suossa kuin poliittinen systeemimme.

Mitä enemmän meillä on sitä vapaampia olemme tai näin kuvittelemme. Riippuu kai mitä meillä on joka vastaa odotuksiamme, mitä olemme halunneet enemmän, mitä saamallamme määrällä teemme ja mitä meille tapahtuu kun olemme saaneet sen mitä olemme halunneet.

Nämä ovat arvojamme modernissa yhteiskunnassa, omaehtoisuus, vapaus liikkua, etenkin valinnanvapaus, itsellisyys mutta kollektiivisesti, eikö niin, emme ole ilman toista? Tämä vapautemme on arvo jonka varaan tukeudumme (tai tukehdumme) ja jota haluamme vaalia hyvänä asiana, kuten se onkin. Yritän ymmärtää tätä ristiriitaa joka luo itsensä silmiemme edessä, ihmisenä ja taiteilijana olemisen ristiriitaa, kun jokainen on luoja ja haluaa olla joku. Kenties mitään ristiriitaa ei lopulta ole, koska jokainen on jo joku. Luominen ja luovuus ovat perusasioita ihmisyydessä ja tässä hetkessä ja meitä rajoittavat ulkopuoliset tekijät haluavat tehdä meistä koneita tehtaassa: meillä on vapaus tai ainakin vapaudesta puhuminen. Ristiriitoja joista on vaikea puhua, ihmisen luonnollisuus tai konemaisuus/luonnottomuus, vapauden rajoittaminen ja mihin raja tulee vetää ja kenen toimesta.

Suurin kysymys jonka jokainen voi itselleen esittää on oman vapautensa laatu ja määrä. Kuinka itse luo vapauttaan tai rajoittaa sitä, koska joku voi ymmärtää väärin, rangaista, jättää ulkopuolelle jne., on ymmärtämisen vapaus, kysymisen vapaus, tietämisen vapaus, opiskelun vapaus, vapaat vaalit, vapaa media, vapaat kansalaiset, vapaa-aika, voi hengittää vapaasti keuhkojensa pohjaan asti. Olen kuitenkin hämmentynyt tästä vapaudesta ja sen ehdottomasta positiivisesta latauksesta, kun vaikuttaa siltä että mitä enemmän vapauksia meillä on sitä enemmän olemme hukassa, siksi ihmettelen. Eikun olen hämmentynyt tästä hukassa olemisesta, koska eksyminen vapauteen, vapauksiinsa voi johtua siitä ettei osaa käyttää vapauksiaan eli ei ymmärrä niitä. Siis onko olemassa ihminen joka ei ymmärrä vapauttaan? Joko ei tiedä mitä sillä voi tehdä, ei tiedä mitä se tarkoittaa, kuvittelee olevansa kahlittu vaikka on vapaa, ajattelee että vapautta on joku muunlainen liikkuminen ja elämisen tila kuin minkä on saanut tai saavuttanut. Ikuinen tyytymättömyys saa meidät etsimään vapaampaa ja parempaa olemassaoloa?

Kenellä vapaus todella on tai millaisena näemme vapautemme ihmisinä lopulta? Olen seurannut päättäväistä kaipaustamme vapauteen, monen sitä usein sen enempää määrittelemättä, muuten kuin että se on ihmisen ideaali tila johon pyrittävä, myös kansallisella tasolla ja aina verrattuna toisiin. Olemme vapaampia kuin häkkikanat tai köyhät jossain. Meillä on vapaa tahto. Ihanne olla vapaa spiritti joka johdattaa kaikki muut vapaampaan elämään, henkisyyteen, valinnanvapauteen ja olemisen vapauteen, iloon ja tuskattomuuteen, sitähän on olla moderni länsimaalainen. Haluamme valollamme ja oikeudentajullamme johdattaa vapauteen ne jotka ovat ilman. Maailmassamme taloudellinen riippumattomuus luo vapautta. He jotka omistavat eniten ovat vapaimpia, he jotka voivat valita suuremmasta astiasta ovat vapaita. Vauraus vapauttaa. Henkinen ja fyysinen vapaus tehdä, ajatella, sanoa ja olla on etenkin naisena ja taiteilijana kiinnostava. Vapautta on tiettyyn rajaan asti joka kummallisesti päättyy sukupuolen johdosta ennemmin ja herkemmin. Kuinka vapaa ajattelija ja taiteilija on kun hänen vapautensa ja arvonsa on myönnettyjen rahasummien arvoinen? Miten tiukasti olemassa olevan systeemin käytäntöjen avulla ja johdosta taiteilija muokkaa työnsä jotta se tulisi nähdyksi taiteena? Taiteen ja taiteilijan arvo mitataan hyvin pitkälle rahassa ja näyttävyydessä joka istuu vapaan markkinatalouden käsitykseen taiteesta.

Vapautta on olla hiljaa silloin kuin pitäisi puhua ja puhua kun pitäisi olla hiljaa eli vapaus tehdä oman päätäntävallan mukaan asioita tai jättää tekemättä. Itse koen ihmisen vapauden varsin monimutkaisena päätösten ja tekojen tai tekemättömien päätösten ja asioiden summana. Riippumattomuutemme on kyseenalainen ja vaikuttaisi olevan myös itsenäinen ajattelu, joka on jonkunlainen vapauden merkki ihmiselle: on vapautunut ajattelemaan ja sanomaan asian sellaisena kuin sen itse on nähnyt ja pohtinut ilman pelkoa vainosta ja painostuksesta ajatella jotenkin toisin.