Suopesäpallo, 1998, Suon estetiikka konferenssi, Ilomantsi

September 12, 2017June 28, 2020 | Henna Timanttimetsä

Suon estetiikka on edelleen ajankohtainen, se mitä ajattelemme suosta. Suo, joka kasvaa alle millimetrin vuodessa, on hidaskasvuisuudessaan kiinnostava ekosysteemi. Ajattelemme, että meillä on tätä runsautta niin paljon, että sen voi käyttää pois kuljeksimasta ja tavallaan hallita tätä kauheutta, joka luonto on totaalisesti. Vaikeakulkuisuudessaan ja upottavuudessaan sinne ei tee mieli mennä rämpimään, muuten kuin työn puolesta. Se vaikuttaa kaupunkilaiselle jättömaalta, jonka voi käyttää nykyihmisen mielen mukaan. Mikä on maapalan merkitys ihmiselle on myöskin ongelmallinen ajatus, jossa ajatellaan, että kaikella on oltava meille hyötyarvo, kaikki on meitä varten, koska osaamme ja voimme valjastaa olemassa olevia asioita omaan tarpeeseen, joka on loputon. Samaa logiikkaa käytetään monessa asiassa, jossa ajatellaan, että on olemassa joku, jolla on lähes loputon valta ja ne jotka kritisoivat kitisevät turhasta, koska eivät ymmärrä hyvän päälle eli hidastavat ja hankaloittavat putkiajattelijan elämäntehtävää ja -tarkoitusta.

Kun suo valjastetaan tuottavaksi, muutamassa vuodessa se on tasainen pelto, jossa ei kasva mitään todella pitkään aikaan. Mikä on soiden merkitys Suomelle nyt, kun voimme ajatella muita energian luontikeinoja? Mikä on sellaisen merkitys, joka on vaan jossain kaukana, mutta niin lähellä? On ajateltava, mikä on suojellun ja puhtaan luonnon merkitys meille tänään? Mikä on lähitulevaisuudessa kovinta valuuttaa? Tähän kysymykseen kun vastaa oikein, voittaa jättipotin. Se on varsin korvaamaton ja kasvaa itsekseen. Ihminen tarvitsee sitä kipeästi, kuten on tullut kovin selväksi. Miten voimme elää sen kanssa, tapahtuu kesyttämällä ja litistämällä, ajamalla yli. Tämä ei ole kovin harmoninen tapa.

Ilman luontoa me emme ole mitään ja meitä ei ole. Tämä asia kannattaa painaa hyvin syvälle kalloihin, koska kaikesta kieltämisestä ja vähättelystä huolimatta, olemme jo tulleet huomaamaan, että ilmastonmuutos, luonnon saastuminen, puhtaan veden saanti ovat elintärkeitä ihmisen ymmärtää ja osata ottaa huomioon. Ymmärtää näiden pieniltä ja vaatimattomilta vaikuttavien asioiden painavuus. Kun näihin osasiin tulee korjaamaton vika, olemme kusessa. Ne kettutytöt ja -pojat, puidenhalaajat ja huuhaatieteilijät, jotka ovat puhuneet luonnon ja eläinten puolesta, ovat varsin kipeällä tavalla olleet oikeassa. Mahtaa sattua riistokapitalistiin, fasistiin ja antifeministiin. Vähättelyllä ja suoraviivaisella ajattelulla tekee hallaa myös itselleen.

Kun ajattelemme lyhyellä aikajanalla tuloshakuisesti, kuten on ollut tapana ja on edelleen, on huomionarvoista muistaa, että niin ajattelee suurin osa ihmiskunnasta. Miten muutamme tätä koneelta vaikuttavaa tapaa tehdä ja ajatella, jossa oma etu on määräävä? Tarvitaan esimerkkejä jotka selvästi osoittavat, että toisin tekemällä voi pärjätä ja että on olemassa toisenlaista rikkautta kuin taloudellinen. Talous on se mittatikku, jolla kaikki mitataan, raha. Painotamme taloutta ja taloudellista kasvua juuri luonnon ja ihmisten kustannuksella. Luonnosta riistämme arvon, mikä siitä irti lähtee ja se tapahtuu tehokkaasti lyhyessä ajassa, jonka jälkeen siirrymme toiseen kohteeseen. Ajattelu on niin yksinkertaistettua, että on kummallista, ettei toiston haitallisuus aukene siellä missä sen pitäisi. Samaa taloudellisen hyödyn kautta ajattelua tehdään kaikkialla missä hyödynnetään eläimiä ja luontoa. Ne ovat täysin ihmisen otettavissa vailla muuta arvoa kuin se, mikä niillä on ihmiselle. Miten arvo ihmiselle mitataan, miten jonkun arvo havaitaan ja saadaan käyttöön? Mitä ihmisen on hyödynnettävä ja mikä on hyvä jättää hyödyntämättä?

Ihminen arvostaa eniten välitöntä hyvää oloa, joka on koukuttavaa. Pyrimme elämään hyvässä olossa, karttaen huonoa oloa. Olemme paljon mielitekojemme ja kuvitelmien vietävissä. Voittajia ovat ne, jotka kykenevät käyttämään systeemiä parhaiten omaksi hyödykseen. Tätä kiiltoa silmissä pidetään älynä ja oikeutena. Sillä perustellaan turkistarhaus, tehomaatalous, yritystuet ja tehokarjantuotanto. Onko otettava kaikki, mikä on otettavissa, vai voiko jotakin jättää ottamatta? Kaikki tehdään niin tehostetusti kuin on mahdollista puristaa kuivaksi. Puristaminen on hyvä sana tässä kohtaa, tiristäminen. Niin paljon kuin ihmisen voimilla irti lähtee ja sitä kutsutaan edistykseksi. Meidän olisi ajateltava hyödyn ajatus uudelleen. Mikä on tarpeellista ja kaikkia hyödyttävää perustavanlaatuisesti, ei antamalla välitöntä mielihyvää niinkuin sokeri, vaan pitkäkestoisesti pitää kylläisenä. Oikeutus kaikelle on edelleen raha ja oma etu. Edistystä olisi huomata tekojen vaikutukset pitemmällä aikavälillä ja ymmärtää tulla vähemmällä toimeen. Se olisi todellista edistystä.

Terveisiä KHO:lle

“Kaikki nämä kaunokaiset henkäilevät jalkojemme juuressa viimeistä syksyään. Pientä kaistaletta lukuunottamatta koko Kaitasuo muutetaan rahaksi.

Niin että oikein kylmiä terveisiä (etenkin kihokilta) Riitalle, Mikalle, Vesa-Pekalle,Tainalle, Jannelle, Ollille ja Tuirelle, näille Korkeimman hallinto-oikeuden veijareille, jotka 18. elokuuta varmaan toisen kampaviinerin jälkeen päättivät myöntää Viipurin Turve ja Multatehdas Oy:lle luvan turpeenottoon.

Kaitasuon lähes 10 000 vuoden taival päättyy kaivinkoneiden möyhennyksessä mustaksi maaksi, jossa ei kasva mitään pitkään, pitkään aikaan.

Kyseessä ei ole mikään vähäinen mylläys Urjalan ja Humppilan rajamailla – turpeenottolupa on myönnetty 80 hehtaarille.” https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/kavimme-katsomassa-milta-9-000-vuotta-elamaa-tuonut-suo-nayttaa-oikeus-myonsi-turpeenottoluvan-ja-kaitasuo-tuhotaan-200365873

https://sites.google.com/a/rams.colostate.edu/rolston-csu-website/environmental-ethics/ee-chbk/aes-swamps-finnish/aes-swamps-finnish-a-pdf

Napanuora, Konkeloiden raahaaminen kasasta takaisin suolle, 1998, Suon estetiikka, SuoMen-ryhmä

Vallankumouksen vaikeus ja visuaalisuus vallankumouksen aikaansaajana. Essee mahdottomalta tuntuvasta tulevaisuudesta ja elämisestä vallankumouksessa.

July 6, 2017July 5, 2018 | Henna Timanttimetsä

Vallankumouksen vaara ja vaikeus, vallankumouksesta kirjoittamisen vaikeus: kuinka ymmärtää kliseet, onnistua niiden muuttamisessa ja uudelleen näkemisessä, uusintamisessa, vallankumouksen kokonaisvaltaisessa vallankumouksen teossa jossa sanat ja teot kumoavat sanat ja teot, jossa valta ja tekeminen ajatellaan uusiksi? On vaikea tehtävä kliseen ja tavoitteen ollessa näinkin suuri. Ongelma voi olla koossa, massiivisuudessa, mitä voimme ohjailla ja millainen tila sattumalle on. Vallankumouksen ajatuksen ja teon mahdottomuus modernille ihmiselle on kysymys milloin vallankumous on mahdollinen ja kenelle. Mahdottomalta kuulostava työläs ja radikaali utopia, joka tulee mahdolliseksi kun niin halutaan? Kysymysmerkki on oleellinen koska hyppäämme tuntemattomaan, joko tuhoon tai vapauteen, joista kummastakaan emme tiedä mitä ne tarkoittavat. Ongelma on että ne on tiedettävä, suunta on oltava olemassa ja valittu. Kuulostaa taiteen tekemiseltä ja taiteilijan arkipäivältä. Vallankumouksellinen on taiteilija parhaimmassa tapauksessa jossa taiteilija purkaa vanhoillisen ja jämähtäneen kulttuurin, ajattelee sen uusiksi, mahdollisin vakavin seurauksin lähinnä hänelle itselleen. Jäljelle jäänyt voi olla unohdettu ja halveksittu, koska kun yksi tai muutama tekevät jotain vastoin sääntöjä joita pidetään hyvinä ja ikuisina, vastustus on väkivaltainen. Taide on hyvä kokeilupohja ja esimerkki kuinka täysin uusi voi tapahtua ja mitä voi tapahtua hyvässä ja pahassa. Taiteen vakava ja ikuisuus-ajattelulle pohjautuva jumalauskoinen vakaumuksellinen huumorintajuttomuus ja pikkusieluisuus, sisäänlämpiävyys antavat oivan pohjan todelliselle pommille ja käsitysten haastamiselle. Mikä on oikein ja mikä on hyvää ja miksi.

Ajatuksellisia ja tekoon liittyviä ongelmia monimutkaisessa toiminnallisessa, arkisessa, poliittisessa, futuristisessa ja historiallisessa viitekehyksessä, ihmisyydessä jota on uskallettava ajatella uudella tavalla. Se pelottaa, vaivaannuttaa, muutos on kamala henkinen puserrus sen arvaamattomuuden ja mahdollisen epäonnistumisen johdosta ja tapa uusintaa jotakin joka on koettu pysyväksi on tästä syystä tapahduttava hitaasti. Kaikesta suuresta älystä huolimatta olemme varsin hitaita omaksumaan mitään todella uutta mitä ajatteluun tulee. Onko vallankumous seikkailu, kahakka, mielenosoitus, haave paremmasta yhteiskunnasta jota emme halua odottaa vaan tehdä sen nyt, provokaatio, attentaatti ja jotakin joka odottaa tuloaan kun on sen aika. Mitä tapahtuu nyt hetkessä jossa päätetään tehdä poliittinen vallankumous ja mitä tapahtuu tuossa päätöksessä ja sen jälkeen?

1.Johdanto tutkimusaiheeseen
Mikä on vallankumous ja vallankumouksen ajatuksen ja tapahtuman tarkastelun vaikeus? Miksi ja kuinka voidaan ajatella, että elämme vallankumouksessa ja valinnoillamme teemme vallankumousta? Millä tavalla muutoksen ajatellaan olevan vallankumous ja voiko vallankumous tapahtua ajattelematta tekevänsä vallankumousta? Millä tavalla vallankumous mitataan ja kuinka vallankumousta tehdään? Kuinka valita, vallankumouksen tietoinen ja tiedostamaton valinta ja vallankumouksen yhteiskunnalliset vaikutukset. Millaisen vallankumouksen valitsemme ja mitä olemme valmiita uhraamaan? Tietoisesti ja tiedostamatta tekeminen? Mitä puolestamme valitaan vallankumouksessa, jos kumous on ihmismassan tahto? Vaikutusmahdollisuudet, kuka vaikuttaa ja miten, kuka on altis vaikutuksille? Vallankumous kysymysten vyörynä johon on saatava vastaus, vallankumous vaatimuksena, selkärankana ja periaatteina joista pidetään kiinni. Kuka on valmis uhraamaan itsensä? Toisin sanoen: Mikä on vallankumouksen tarkoitus, onko se ihmisen toiminnan ja jatkuvuuden perustarkoitus? Miten se ymmärrettäisiin lähestulkoon samalla tavalla? Miksi vallankumouksia tapahtuu samanlaisella kaavalla? Mikä muuttuu jos mikään, mikä on saldo? Onko todella tarkoitus muuttua ihmisenä, muuttua tapahtuman jälkeen, muuttaa tapahtumaa, järjestelmää lopulta? Kuinka pitkälle vallankumous on fyysinen tapahtuma tai mikä on pysynyt samana aikaansaadun myllerryksen jälkeen? Kuinka poliittisia vallankumouksia tapahtuu, onko olemassa yleiskaava, joka on vallankumouksen ydin? Mitkä ovat yhdistävät tekijät, onnistumiset ja ongelmakohdat. Kuinka mitata onnistumista ja epäonnistumista vallankumouksessa ja sen jälkeen, kuinka kohdata kritiikki ja mitä kritiikki on? Mikä on ajassamme vallankumouksellista ja kuinka menneet vallankumoukset ovat muokanneet käsitystämme vallankumouksen ajatuksesta ja vaikuttaneet tekemiseemme? Kuinka vallankumous tapahtuu jatkumona, mikä sen yhteiskunnallinen merkitys on ideana ja mahdollisuutena? Mikä on yksilön osuus tässä suuressa ideassa, tavallaan keksinnössä joka keksitään uudelleen? On oltava voimakkaita yksilöitä, mutta ihmisiä jotka ymmärtävät yksilöllisyytensä merkityksen vaan eivät anna yksilöllisyydelleen ikuisuusleimaa ja täydellisyyden auraa, niin voi vallankumous tapahtua. Ilman yksilöllisyyttä ei ole vallankumousta, ilman kollektiivia ei myöskään. Ilman ihmisiä jotka osaavat ilmentää individuaalisuuttaan yhteiskunnan muutoksena, itsellisinä osina, muuttavan voimana ja rikkoen valmiina annettuja sääntöjä.

2.Vallankumouksen tekemiseen liittyy vahvasti vallankumouksen visuaalinen olemus. Millaiset elementit valitaan asian edistämiseksi, mikä on tärkeää näyttää, mikä jätetään näyttämättä. Viestinnän metodit.
Kuvan hyväksikäyttö vallan anastamiseksi, vallassa pysymiseksi ja vallan määrittelemiseksi, omistamiseksi on iso osa vallankumousta. Vallankumouksessa valta on keskeinen ongelmakohta. Se on ihmisenä olemisen keskeisin kysymys: millaista valtaa käytän ja kuka käyttää valtaa minuun, mitä vallankäyttö on, millaista sen tulisi olla, koska ilman emme voi olla. Vallan olemuksen ymmärtäminen ja käyttö vallankumouksen oleellisina aikaansaajina, syinä ja seurauksina. Kysymys voisi olla, miksi valta on ihmisille tärkein asia josta kamppailla, jota on oltava ollakseen jotakin ja mihin tuo kamppailu johtaa, mikä on vallankäytön logiikka? Väkivallan ja vallan kiinteä yhteys on selkeä. Kenellä on valta, kuinka valtaa käytetään ja mikä on valtaa, missä se on ja mikä tärkeintä, mitä se on? Vallan väärinkäyttö johtaa tyytymättömyyteen, vastustukseen, vastarintaan ja kapinaan. On vallattomia ja vallallisia, riistäjiä ja riistettyjä, tappajia ja tapettavia, tapettuja yhtenä jatkumona. Välineinä pitää valta omissa käsissä on olemassaoleva jatkuva konflikti ja epäoikeudenmukaisuus tapahtuu tätä kautta, oman edun tavoittelun kautta. Tarvitaanko väkivallan lopettamiseksi väkivaltainen kumous? On osattava puolustaa itseään ja luotava moraalinen oikeutus sille.

Kuinka vallankumouksen mobilisointi, liikekannallepano, tapahtuu, entä virtuaalisena ja tärkein kysymys kenellä on mahdollisuus virtuaalisuuden käyttöön sekä ymmärtämiseen? Väkivalta ja valta teknologisoituvat niin tapahtuu myös vallankumoukselle, mitkä ovat kumouksellisen toiminnan välineet, sukupuolen, taustan, kokemusten ja ikän vaikutus radikaalissa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Millainen toiminta on vallankumouksellista nyt, radikaalia ajassa jossa radikalisoituminen on uhka kansalliselle turvallisuudelle. Mihin radikaali kumouksellisuus johtaa kun näyttää siltä ettei se johda haluttuun ja tarvittuun muutokseen. Mikä on radikaali hyvä, radikaalin rakentava elinvoimainen ja älyllinen puoli ja miksi radikaali sanana nähdään nykyään pelkästään tuhoavana? Mikä on vallankumouksellinen ääri ja mitä aatteellinen kumouksellinen ääri tarkoittaa todellisessa maailmassa, johon virtuaalitodellisuuden voi laskea kuuluvaksi? Mihin ääreen on mentävä saadakseen halutun muutoksen aikaan? Millaisessa yhteiskunnassa ja paikassa yhtenäinen yhteiskunnallinen muutos on mahdollinen? Ja ketkä saavat sen aikaan? Voiko niin kysyä? Kysymys on aina että kuka teki, kuka tekee, millainen jättää tekemättä.

Kuinka virtuaalisuus edesauttaa maailman demokratisoitumista, yhtenäistämistä ja onko poliittinen yhtenäisyys edes järkevä tavoite? Onko globaali demokratia mahdollinen tai tasa-arvo? Mikä on naisten osuus tulevissa vallankumouksissa ja kuinka he tekevät vallankumouksen. Naiset ovat avainasemassa tulevissa yhteiskunnallisissa muutoksissa.

3.Mikä on psykologisen sodankäynnin, manipuloinnin, uhkan, pelon ja propagandan vaikutus yhteiskunnallisessa muutoksessa?
Sukupuolille uhka ja kuinka uhkailu vaikuttaa käytökseen on avainasemassa. Ajatus vallankumouksesta kiinnostaa minua erityisesti vallankumouksen jatkuvasti olemassaolevana tulemisen ja pelastamisen ajatuksena, uhkana ja toivona, muutoksena ja mahdollisuutena johon voi tarttua ja johon liittyy erityisesti paljon tunteita. Vallankumous on erilaisten vastakohtien kamppailu joka on päättymätön. Vallankumous ei koskaan varsinaisesti pääty ja monet vallankumoukset ovat jatkumoita ja syntyneet samanaikaisesti samoista tarpeista, mutta eri paikoissa. Kapina ja kapinallisuus ovat nuorten kautta aina uudestaan tulevia yhteiskuntaa uudistavia välttämättömyyksiä, osa nuoruutta. Nuoruus ja siihen liittyvät kapinaan tarvittavat ominaisuudet kuten uudistuminen, innostuminen, uteliaisuus, fyysinen ja henkinen vahvuus ja voima ovat oleellinen osa vallankumouksen tekemistä. Vallankumous on jatkuvasti ajassa ajan mukaisesti pysähtymistä vastaan, vastustaen mikä ajassa on tyypillistä ja itsestäänselvää katsoen tulevaisuuteen ja ottaen tulevaisuuden haltuun. Vallankumous on muovailtava tapahtuma ihmisten aikaansaama eli tarvitaan laaja ryhmä ihmisiä tekemään vallankumousta sen synnyttämiseksi, vallankumous, joka vie meitä kulttuureina, yksilöinä ja yhteiskunnista riippuvaisina johonkin suuntaan kehityksellisesti, toivoen ei taantumuksellisesti. Sekin on mahdollista. Vallankumous voi olla abstraktio ja kaiku josta ei saa kiinni, toisaalta aaltomainen mullistus jolta ei voi välttyä tai joka ei johda muuhun kuin kaaokseen, tuhotun uudelleenrakentamiseen, kuolleiden hautaamiseen, välien selvittämiseen tai minkään selviämättömyyteen tai muuttumattomuuteen. Vallankumoukseen ikäänkuin pyritään koko ajan yhä uudelleen tietoisesti. Kuinka vallankumous tapahtuu tiedostamatta? Vallankumous on siis kulttuurillinen välttämättömyys. Kliseisyys vallankumouksen prosessissa on toinen minua kiinnostava asia. Kliseinen poliittisuus, toisto, kuvallisuus, tarinankerronta, epätoivo ja mistä asioista löydetään toivo, asiat johon on jumiuduttu. Ihmisten kliseinen turhautunut kehä joka pyörii ihmisten pääsemättä ongelmistaan pois edes kumoamalla vanha valta.

Kliseisyys joka vallankumous-sanasta ensimmäisenä voi tulla mieleen, vallankumouksen vimma ja voima, jotka ovat osa kliseistä, vaikeasti hallittavia. Toivo pysyvästä paremmasta muutoksesta, massa jolla on voimakas johtaja. Jokin pysähtynyt mutta vimmainen ja loppumaton viha joka ei löydä muuta purkautumisreittiä kuin väkivallan. Kontrasti on kiinnostava ja näkyvä. Toivo on väkivallassa ja johtajassa. Voi kysyä miksi kliseisyys, onko se ihmisluonto mikä tekee vallankumouksesta kliseisen tässä vähättelevässä merkityksessä, ihmisen heikkous ja tarve ripustautua vahvaan johtajaan? Stereotypia joka vallankumouksen tekemiseen liittyy on mielestäni juurtunut puheeseen ja kokemukseemme vallankumouksista ja niiden tarpeellisuudesta. Kumouksen kliseisyydellä tarkoitan tietynlaista vallankumouksen ajatusta joka toistuu samankaltaisena muuttamatta yhteiskuntaa, sen rakenteita juuri laisinkaan ja on uutisotsikoissa ajanjakson verran. Mainitsemani kliseisyys on myös takertunut kokonaisvaltaisesti globaalisti politiikan tekemiseen ja uutisointiin. Muuttuvasta politiikan kentästä syntyvään puheeseen, samankaltaisten syy ja seuraussuhteiden ominainen kehä, asioiden, tapahtumien ja ajatusten toisto, tyhjäkäynti, syystä tai toisesta. Raportointiin, jälkipuintiin, yhteiskunnalliseen muutokseen, pelkoihin, syyllisiin ja syyttömiin, politiikkaan, vallankumouksen tekoon joka on hiukan arkipäiväistynyt, vallankumouksen aktin tai teon muisteluun ja ihannointiin kaikesta huolimatta. Vallankumouksen toteutuksen onnistuminen tai epäonnistuminen itsenään on hiukan epäolennaista, koska se on joukkokeräytyminen. Jos vallankumous tapahtuu sitä ei arvoteta onnistuneena tai epäonnistuneena vaan alkaneena ja kannustettavana ponnistuksena tehdä muutos joka ei etene haluttuun päämäärään.

Merkityksellisen yhteiskunnallisen pysyvyyden ja solidaarisuuden aikaansaamisen kokemus ja vallankumousten historia vaikuttavat jatkumoon kuinka vallankumouksia tehdään. Väkivaltaa todennäköisesti vältetään enemmän kuin ennen tai väkivallattomuuteen pyritään. Vallankumous vallankumouksen ajatuksessa ja itse teossa on kenties mahdottomuus silti. Voiko vallankumous ideana muuttua ja onko sen tarve muuttua? Kuinka toimintatavat tehdä vallankumous ovat muuttuneet lopulta voidaan mitata väkivallan määrässä. Mitkä ovat vaikuttavimmat välineet saada aikaan kansannousu? Mihin kansa nousee? Vallankumous on käsitteenä ideaali ja hyvä josta pidetään kuin popmusiikista. Vallankumous voi olla sokaiseva tekijälleen, sen kokijallekin, sivustaseuraajalle ja etenkin niille jotka vietintävälineiden kautta seuraavat vallnkumouksia. He ovat keskellä jotakin oleellista… Vallankumous tapahtuu monin eri tavoin ja kansannousu, vallasta syökseminen ovat tapoja tehdä vallankumous. Voisi yksinkertaistaa asian ja toistaa, kun joku omalla päätöksellä ottaa vallan omiin käsiinsä, puuttuu valtion hallintaan yksiselitteisesti hallitakseen ja muuttaakseen sen hetkistä politiikkaa ja rakenteita. Diktatuurista toiseen siirtymistä kutsutaan toisinaan vallankumoukseksi, koska usein ihmiset ovat liikehdinnällään saaneet aikaan tilanteen jota voi käyttää hyväksi ja nousta hallitsemaan mielikuvilla jotka miellyttävät ja hillitsevät kansaa.

Kuvilla ja sanoilla jotka viettelevät puolelleen, joihin voi uskoa ja toivoa on meihin suuri vaikutus, joskus valehdellen. Usein kuvat, kertomukset ja vallankumoukselliset valehtelevat. Mikä vallankumouksessa on totta muu kuin kuolema, muutos ei välttättä, jonkunlainen voima kyllä. Vallankumouksen voimallisuus on puoleensavetävä. Emme osaa tai halua ajatella jotakin kumouksellisempaa kuin itse vallankumouksen teko joka kaataa hallituksen, poistaa pahan kuin hammaslääkäri, suistaa valtion pois totutusta vallasta edes hetkeksi, pois alistamisesta kenties toisenlaiseen alistamiseen. Poliittinen vallankumous, teko joka kohdistuu ihmisiin, jotka ovat luoneet autoritaarisen valtion joka ei palvele valtion kaikkia kansalaisia hyväksyttävällä tavalla eli valtio ei ole kaikkia varten. Vallankumous tekona on osoittautunut kierteeksi jossa tunteilla kuten raivolla, vihalla, katkeruudella, kateudella ja kostolla on suuri osuus. Vallankumous oikeutetaan kostamalla, murhaamalla korjaten hetkeksi koetun vääryyden. Vallankumous asettaa oikeuden jokaiselle, päätäntävallan sille joka sen päättää ottaa, asettaa omankäden oikeuden ensisijaiseksi, hyväksytyksi ja oikeutetuksi. Se on ymmärrettävää jos varsinaista totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaa oikeutta on ollut vaikea saada. Vallankumouksen ajatus on elinvoimainen, uutta luova ainakin ajatuksen tasolla ja hetkessä. Innostuminen ja tahto, kyllästyminen, muutoksen ja toiminnan tarve ajavat vallankumouksellisia. Vähätellen voidaan puhua seikkailunhalusta, idoleista joita seurataan tietämättä itse tarkalleen mitä tehdä tai kuinka maata johdetaan. Mikä osuus kritiikillä ja epäilyllä tapahtumassa on?

4.Vallankumouksen hetki tapahtuu kun alistaminen ja muuttumattomuuden tila jatkuu vaihtumatta paremmaksi.
Se on vallankumouksen hetki. Mikään muu ei enää auta. On anastettava valta pois, vaihtaa vallanpitäjät, muuttaa muttei toisintaa toiminnan ja ajattelun muodot ja tavat. Tuo muutos on yllättävän vaikea. Siihen kiteytyvät ja sitä määräävät traditiot, sukupuoliroolit, väkivallankäytön mahdollisuudet tai väkivallasta pidättäytyminen, poliittinen kanta, avoimmuus ja sulkeituneisuus, suvaitsevaisuus, joka usein on kuohunnassa olematonta. Vallankumouksella on perinne joka ajatuksena ja monoliittina on hyvin usein jäänyt vähälle kritiikille aivan kuin vallankumous olisi absoluuttisen oikea ja oikeutettu. Kansan oma tahto joka toteutuu ja saa aikaan pelkästään hyvää tapahtuessaan. Massa ihmisiä joka on kokenut vääryyttä noustessaan rintamaan ei saa aikaan pelkästään hyviä tuloksia etenkin kun eventti on äkkinäinen väkivaltainen pyrskähdys, josta ei usein seuraa paljon muuta kuin että massan voima on todistettu, muutos on mahdollinen, ihmisissä on voimaa ja tämä on todiste. Vallankumouksen tunne on hyvin yhdistävä, kollektiivi joka kokee samaa ja tuo kollektiivi kasvaa, saa vaikutusvaltaa, kuulijoita, tukijoita kun mikään muu ei auta. Vallankumous on väline jota palvotaan, ihannoidaan ja joka glomoroisoidaan. Niille joille käy ikävästi ilmeisesti ansaitusti, on tapahtunut se mikä tapahtuu. Se kuinka löytää oikeudellisuus, tasaveroisuus ja hyvinvointi kaikille kansalaisille on osoittautunut verrattain hankalaksi toteutettavaksi. Vallankumouksen kliseisyyttä ei siis ole helppo välttää ja tuo kenties kliseistä raskain, hyvinvointivaltion luominen lähes tyhjästä, moraalin ymmärtäminen ja toteutuminen, oikeudenmukaisuuden ymmärtäminen ja moniarvoisuuden hyväksyminen. Vallankumous on tekona hyvin tarpeellinen uudistumisen kannalta, mutta mikä se on?

Kumous tapahtuu tunteen vallassa. Mitä me tunnemme ja mitä nämä tunteet saavat meidät tekemään. Vallankumous tarkoittaa myös oikeuden ottamista omiin käsiin, uskallusta, jolloin se mikä on oikeudenmukaista on kosto tai ainakin oikeuden hakeminen. Kosto aiheuttaa sen että mahdollisesti mikään ei muutu, vallanpitäjät vain vaihtuvat ja ottavat kunniakseen tuon vaihdoksen jolla ylpeilevät, koska ovat vallankumouksellisia ja kansan puolella. Vallankumous on siis myös hyväksikäyttöä, nimenomaan kansan kurjan osan hyväksikäyttöä ja pettämistä, heidän tunteittensa hyväksikäyttöä. Ihmiset ovat epätoivossa hyväuskoisia niitä kohtaa jotka haluavat kaataa vallan, olla ihmisten puolella, ihmiset jotka kenties eivät henkensä menettämisen pelossa uskalla toimia asettavat toivonsa heihin jotka ojentavat kätensä. Heidän on luotettava johonkuhun ja löydettävä oma voimansa tuota kautta, idolien ja vahvojen kautta. Vallankumous tarvitsee johtajansa. Väite jonka voi kyseenalaistaa tänäpäivänä, mutta aikana jolloin tieto on kulkenut hitaammin ja ollut epäluotettavampaa vahvan ja luotettavan johtajan merkitys on ollut suuri. Etenkin hänen kuvansa, hänen joukkojensa kuvan, ajatustensa, äänensä, voimansa kuva. Vallankumous on eräänlainen itsestäänselvyys utopiana, ajatuksellinen voimakkuuden kuva ja voitto, koska ihmisten on uskottava mahdottomaan. Sitä on vaikea ajatella kliseisenä ja kuluneena, koska se tulee aina yhä uudestaan voimakkaana ja uutena, hieman yllätyksenä ja odotettuna, kuin helpotuksen huokaus.

Vallankumouksen seuraaminen median välityksellä on tätä päivää. Se on hiukan kuin seuraisi urheilutapahtumaa eikä voi tietää kuinka lopulta käy ja toisaalta voi. Seuraamme livenä ja saamme hetki hetkeltä taltiointeja taisteluista, kuvia kuolleista ja haavoittuneista, selityksiä mistä on kyse, ketkä ovat vastakkain, ketkä ovat pahikikset ja ketkä hyvikset ainakin pintapuolisesti. Median antama kuva voi olla pintapuolinen ja faktoja voi olla vaikea saada, koska propagandan käyttö on molemminpuolista. Propaganda on normi, tavallista missä tahansa valtiossa ja hyvin tavallista tässä hetkessä. Onkin mielenkiintoista pohtia mikä on ‘väärän’ informaation merkitys vallankumouksessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Millaista tuo väärä tieto on, mikä siinä on väärää ja miksi. Esimerkkejä löytyy eikä tarvitse etsiä Venäjältä. Onko propagandalla ja valehtelulla eroa? Tietojen vääristely ja kaunistelu on arkipäivää ja Facebook joka ihmisen propagandakanava. Sosiaalinen media on mullistanut myös vallankumouksen teon. Vallankumouksesta ja sen aikaansaamisesta viestitään sosiaalisessa mediassa. Tieto leviää nopeasti eli meillä on mahdollisuus saada totuudellista paikkansa pitävää tietoa ihmisiltä jotka ovat paikanpäällä näkemässä ja kokemassa. Valtamedian on siis puhuttava totta jotta tietäisimme,. Sanaan ei välttämättä luoteta. Olemmeko oppineet kriittisiksi? On tullu selväksi valtamedian poliittiset kannat, median omistavien tahojen kytkökset ja tarkoitusperät. Suuret mullistukset ovat kassamagneetteja ja ne helposti täyttävät mediakuvaston, mietittävä on mitä näillä kuvilla ja tarinoilla halutaan. Vallankumousta käytetään surutta hyväksi. Vallankumouksellinen kasvovoide ilmestyy kuukausittain. Sanassa vallankumous on jotakin mikä herättää huomion ja saa aikaan hypen, ainakin mielissämme. Olemme fantasioiden vallassa ja haluamme olla kuin fantasiassa. Se on nuorekas, voimakas ja uudistuksellinen. Monet ihailevat Che Guevaraa, Leniniä ja lukevat vallankumouksellisista tapahtumista historiassa, käänteentekevistä ajanjaksoista ihmisen historiassa jolloin kaikki muuttui ja vaihtui päälaelleen yllättäen voimalla. Ihmiset juoksevat, ovat innoissaan, peloissaan, pitelevät aseita ja huutavat. Vallankumouksesta saa vaikuttavaa kuvastoa. Se on kuin elokuvaa. Jännittävää, kuolettavaa, elämäniloista, kaikkea sekaisin, uskallusta pistää asiat sekaisin.

Vallankumous on kansan asia, mutta se on nuorekas. Se on lähtöisin köyhyydestä, toiseudesta, osattomuudesta, kuvitelmista paremmasta, tulevaisuudesta, kurjuudesta, väkivallasta, sorrosta, muuttumattomuudesta joka on jatkunut vuosisatoja. Se on nälkäisen ihmisen, fyysisesti ja henkisesti, oljenkorsi saada aikaan parempi tulevaisuus. Siinä mielessä on ymmärrettävää kuinka vallankumouksen ajatusta käytetään markkinataloudessa hyväksi ilman poliittisia tarkoitusperiä saada aikaan muutos ihmisten hyvinvoinnissa, mutta toisaalta markkinat ovat poliittiset. Rahantekovälineenä vallankumous kuitenkin toimii hyvin, se on huomattu. Moni haluaa sanoa olevansa vallankumouksen puolella ja ihannoi vallankumouksellisuutta, miksi ei. Nuori kapinallisuus yhdistetään vallankumouksellisuuteen. Vallankumouksella voi olla eri asteita. Se voi olla henkilökohtaista ja muuttua yleiseksi totaaliseksi muutokseksi. Kuinka asioista tiedottaminen johtaa yhteiskunnalliseen muutokseen ja vallankumouksesta toiseen? Miten valtio muuttuu tasaarvoiseksi oltuaan vuosikymmeniä kenties vuosisatoja harvainvallan alla, diktatuuri ja alistava yhteiskunta. Markkinatalous on demokratian yksi osa. Millainen vallankumous tarvitaan että tapahtuu haluttu muutos, nuorennusleikkaus, puhdistaminen, joka usein vallankumouksen yhteydessä on massana toimivan kansan tahto? Puhutaan monimutkaisesta prosessista ja vyörystä jossa asioita tapahtuu kuin ketjureaktiossa. Pelissä on paljon tunnetta, negatiivisia katkeruuden ja vihan tuntemuksia jotka saavat aikaan väkivaltaista vastarintaa ja hallaa. Tappaminen on osa perinteiseksi koettua vallankumousta jossa työväestö saa tarpeekseen kurjuudestaan, hyväksikäytöstä, rikkaiden kerskakulutuksesta johon halutaan mukaan, välinpitämättömyydestä. Kuinka hyvin ihmishenkien menetys tuo tasa-arvoa ja oikeutta on pohdinnan arvoinen kysymys, tai halu olla mukana kerskakulutuksessa. Mikä on uhraus joka halutaan tehdä. Millaista oikeutta vallankumous jakaa ja tuo ensikädessä ja kenelle. Vallan väärinkäyttö ja pahuuden ongelma, väkivalta, epäoikeudenmukaisuus, kuinka hallinto vaikuttaa ihmisten elämään ja kuka on oikeamielinen, millä lailla meitä saa ja täytyy hallita. Miten ajatella pahuutta valtion ominaisuutena muuten kuin vallan väärinkäytöksenä ja manipulointina. Vallankumousta monen ihmisen tarkoituksellisena humanitaarisena katastrofina, josta ei ole rakentavaa ratkaisua tai halua pois koska vallankumous on ideaali jossa halutaan jotakin todellista oikeutta. Katastrofi joka palvelee vallan asemaa. Ne joilla on valta eivät halua luovuttaa valtaansa mahdollisimman monelle, käyttävät valtaansa ja asemaansa väärin. Mitä on pahuus muuta kuin oikeuttaa valta-asemansa väkivallalla ja pelolla. Vallankumouksen ytimessä on hyvän ja pahan perinteinen taistelu kuin hokema joka viuhtoo edestakaisin osaamatta päättää minne mennä. Tai valtaeliitti haluaa ajaa ainoastaan omia etujaan valtion ja kansalaisten kustannuksella. Kansallinen itsenäisyys ja kokonaisuus jonka olisi tarkoitus olla kansalaisia varten toimiikin muuta tarkoitusta varten. Tarkoitusperät, puheet, imagon luominen, politiikka, kähmintä, korruptio, sodat, nälkä, työttömyys, perustoimeentulon puute ja pahimmissa tapauksissa äärimmäinen köyhyys josta on lähes mahdotonta nousta pois edes työtä tekemällä. Vallankumouksen aineksia ja arkipäivää ympäri maailmaa. Miksi radikaalia kansalähtöistä liikehdintää joka saisi aikaan demokraattista kehitystä on vaikea sysätä liikkeelle? Millaiset tunteelliset syyt saavat ihmiset toimimaan väärin, vallankumousta vastaan? Ovatko monet köyhät ja riistetyt kansat liian massiivisia ja moninaisia ajatuksiltaan ja uskomuksiltaan että yhtenäinen rauhanomainen (väkivallaton) vallankumous on kenties mahdoton saavuttaa? Miksi äärimmäinen on johtava poliittinen ja uskonnollinen voima? Vallankumouksen moraali. Tässä voisi tutkia tiettyjen tapausten kuten Venäjän vallankumouksen moraali-ideaaleja ja niiden toteutumista. Kuinka vallankumouksen doktriinit ja manifestit toteutuvat, kuinka niitä noudatetaan ja kuinka ne säädetään, kuinka vallankumoukseen uskotaan, millaiseen vallankumoukseen, kenen vallankumoukseen. Kiinan kulttuurivallankumouksen harhainen valtapeli, säännöt ja menneisyyden systemaattinen tuhoaminen, ihmisten manipulointi uskomaan että vallankumous on juuri heidän parhaakseen. Kuinka paras mahdollinen näkemys valikoituu ja mitä sille tapahtuu. Vanhalle diktatuurille perustuvan johtamistyylin muutos demokraattiseksi ja sen vaikeus. Vallankumous ajatuksena ja tekona, tapahtumana on periaatteessa ja ideaalina moraalittomuuden tuhoamista, kitkemistä ja vaatii tiukkaa eettistä ja moraalista selkärankaa ensiksi pitäytyä luvatuissa ideaaleissa ja saattaa halutut ideaalit toteen elävässä elämässä. Vallankumouksen vastassa on iänikuinen paha ja tuhoava voima, tukahduttava diktatuuri. Diktatuuri joka on kumonnut kansanvallan, ominut vallan ja unohtanut kansan. Vallankumous on puhdistava uusi alku jota tervehditään ilolla. Se on puhdistus jossa vallankumouksellisen on pysyttävä itse myös puhtaana ja uskollisena vallankumouksen moraalille ja päämäärälle, muille vallankumouksellisille ja maan rakentamiselle.

Vallankumouksen kuvat, vallankumouksen kuvallisuus. Kuvien ja visuaalisuuden vaikuttavuus ja vaikutus yhteiskunnallisessa muutoksessa. Kuinka vallankumous syntyy kuvallisuuden kautta. Miksi uskomme kuvaan.

Kysymyksenasettelu: Aatteelllisuuden, yhteiskunnallisen aktiivisuuden, historiallisen jatkumon ja politiikanteon vaikutus kuvan tekemiseen. Kuinka oleellinen ja tärkeä vallankumouskuvan käsite on vallankumoukselle, vallankumouksellisille, valtioille ja vallankumouksen jälkeiselle ajalle? Millaista ihmisyyttä ja yhteiskuntaa vallankumouskuva määrittää, ajaa ja kuinka kuva manipuloi? Kuinka vallankumouksen visuaalisuus syntyy, mikä sitä synnyttää eli millaista kulttuurillista antia syntyy kuohunnassa ja kuohunnan jälkeen? Mikä osa kuvallisuudesta on propagandaa joka myöhemmin saattaa jäädä kitchin tasolle (mikä on propagandan todistusarvo yhteiskunnallisesta muutoksesta ja sen tarpeesta, kuvan luotettavuus, vaikuttavuus ja kuinka mitata sitä). Millä ja millaisella kuvalla on todistusarvoa, totuudellista ja dokumentaarista arvoa, muutosarvoa? Meillä monesti on stereotyyppinen ajatus poliittisesti vaikuttavista kuvista ja niillä on tietynlaiset maneerit joita helposti toistetaan (toiston, koon ja tulvan merkitys), niistä kuvista jotka ovat kovin helposti piirtyneet mieliin, jotka ohjaavat tulevaa kuvallistamista, kuvallinen historiallinen jatkumo johon kenties halutaan kuulua. Tunteet jotka koetaan omiksi, voimakkaina ja todellisina, kuvat ja tunteet jotka samaistetaan vallankumoukseen, leimautuminen vallankumouksellisuuteen jota tunteellisuus, aatteellisuus ja ryhmään kuuluminen edesauttavat, ovat tärkeässä osassa, kuvat jotka ovat liittyneet vallankumouksellisiin tapahtumiin ja ihmisiin joita voi ihailla, samaistua, seurata ja ottaa mallia ja uskoa. Kun ryhdytään tutkimaan vallankumouksien kuvallista antia ja kulttuurillista tarpeellisuutta voimmeko mitata hyviä ja huonoja puolia, hyviä ja huonoja vaikutuksia ja mitä kuvan tekemisessa on otettava huomioon (on otettu huomioon). Onko vallankumouskuva olemassa?

Kuva on propagandaväline. Kysymys on ajassamme akuutti. Löytyykö sellainen massa ihmisiä jotka uskovat kuvan sanomaan siinä määrin että usko parempaan yhteiskuntaa johdattaa ja yhdistää vallankumoukselliseen muutoksen tekemiseen? Ilmeisesti. Herättääkö kuvan vallankumouksellinen ja voimakkaan poliittinen luonne, vahva asiaan uskominen (henkilön, pelastajan kautta) ja suoranainen kiihkoilu, samanlaista toivoa paremmasta, uskoa kuin aiemmin historiassa? Mikä on nyt tuo parempi huominen johon vallankumous voisi johtaa, jota kannattaa tavoitella? Onko historia tässä kohtaa tehnyt tehtävänsä että vallankumouksellinen kuva tuntuu ihmisistä ansalta, aivopesulta ja helpolta juonelta? Onko vallankumouksellisuus pelottavaa liikehdintää johon ei enää uskota, jota pidetään yleisesti haitallisena ja vahinkoa aiheuttavana yhteiskuntaa turhaan rikkovana ajatuksena ja väkivaltaisena tekona? Vallankumouskuvallisuus sinänsä voi olla vanhanaikaista, mutta jotkut kaipaavat vanhaan hyvään aikaan jostakin syystä, mikä on tuolloin ollut paremmin? Kitchiä, nostalgiaa ja kenties omituista. Vallankumous tapahtumana ei välttämättä saa aikaa haluttua hyvää tavoitetta ja kuvan merkitys ja arvostus voi olla muuttunut. Kuinka usko ja kiihko syntyy kuvallisuuden kautta ja miten uskosta tulee niin voimakas ettei sitä ole helppo muuttaa? Kuinka kuvallinen aivopesu tehdään? On synnytettävä halu ja tarve. Millainen ihminen on helposti aivopestävissä? Ihminen joka ei ole tyytyväinen. Miten heikko ja helposti auktoriteetteihin uskova ihminen on käytettävissä, johdettavissa. Millainen auktoriteetti on uskottava, ihailtava johtaja? Kuinka luottamus syntyy? Entä luottamus asiaan (ihmisen kautta, kuvan kautta)? Mikä on vallankumousposeeraus, vallankumouksen asento ja ote ihmismielestä? Kysyn koska edelleen on olemassa vallakumouksellinen ja vastarinnan merkistö, etenkin kehonkieli jota käytetään paljon eikä tietynlainen oman voimantunnon näyttäminen vanhene. Millainen uhka, tuho ja uho liittyy vallankumouskuvaan? Millainen ihmistyyppi on vallankumouksen kannalta kuvauksellinen, muutosta ajava, yhteishenkeä luova, taisteluun johtava henkinen johtaja? Millaisia vallankumoustaisteluita on johdettu kuvien avulla, henkilökulttien kautta ja miksi joukko ihmisiä ryhtyy uskomaan muutaman vahvan henkilön imagokampanjaan siinä määrin että he nousevat barrikaadeille eli kuinka kuva pitää joukkoja koossa ja samanmielisinä yhteisen asian takana ja riittääkö se? Kuvan totuudellisuus, luotettavuus, visuaalisuuden uskottavuus siinä määrin, että kuva joukkoistaa ja pitää koossa tarvittavan ajan, saa toteutumaan halutun tavoitteen ja yhteisen halun että tarpeen. Millainen sukupuoli näyttäytyy vallankumouskuvissa, miten sukupuoli näyttäytyy ja johtaa? Millainen ulkonäkö, habitus, asento, ilme, mihin kuvan henkilö tukeutuu vallankumous tavoitteessaan, voiman välineet nykyään? Millainen viesti vallankumouskuvassa on ja kuka sen antaa, miten se on muuttunut tähän päivään. Kehen halutaan vaikuttaa? Ketä halutaan uhata ja kenelle aiheuttaa pelkoa? Kuinka radikaali vallankumouskuva voi olla? Missä menee raja? Vastustajan tappamisfantasioissa kenties? Kuinka väkivallaton vallankumous tapahtuu kuvallisesti? Voiko kuva olla väkivallaton jos se on manipulointia, manipuloitu? Vai onko vallankumouskuva aina tungetteleva? Tämän hetkinen kuvavyöry on itsessään voimakkaasti päällekäyvä, kuinka poliittinen kuva löytää vaikutuskanavansa? Katsomalla kuvia emme välttämättä ajattele mitä katsomme, mitä valikoimme silmillämme, mistä kiinnostumme onkin kiinnostava kysymys. Onko vallankumous kuvallinen ennen kaikkea ja edelleen? Tällä hetkellä seuraamme kuvallista maailmaa ja puhumme vallankumouksesta. Päättelemme mikä on totta kuvien avulla ja otamme kuvia. Millainen kuva on vallankumouskuva nyt ja onko sitä enää? Mitä vallankumouskuvassa on, mitä siinä tapahtuu, kuka sitä jakaa, missä yhteydessä, milloin? Mikä on kuvan vaikutus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa? Poseeraus voimannäyttönä ja voimankäyttönä, idolien synnyttäminen ja kuvallisen tarinan elossa pitäminen, voimallisuus, tahto, tulevaisuusvisio, kultti, seuraaminen. Mikä synnyttää kuvallisen tarinan joka on niin vaikuttava että katsoja uskoo siihen ja haluaa samaistua, kuvan totuuspohja ja todellisuus joka koskettaa katsojaa, jonka katsoja jakaa. Mitkä ovat tämän hetken yhteiset asiat? Kuinka yhteiskunta muutetaan luomalla sopivaa merkityksellistä kuvastoa, manipuloimalla (vallankumousta haluava tietää mistä narusta vetää ja mihin haluaa vaikuttaa), luomalla uusia ja tarttumalla olemassaoleviin merkityksiin jotka saavat haluamaan tiettyä tarkasti rajattua olemassaoloa, kertomalla kärsimyksestä, katsomalla menetys- ja menestyskertomuksia,, kuinka tehdä tasa-arvoinen maailma kuvien avulla, tarkoittako se propagandaa. Kuvien merkitys yhteiskunnallisessa muutoksessa yksilöille ja yhteisöille. Visuaalisuuden pullistama näkymä, median ja teknologian sysäämä ihmisten ja ajatusten vallankumous jonka voi aistia ja joka konkretisoituu uutisvirrassa, sosiaalisessa mediassa, viihteessä. Viihteen merkitys yhteiskunnallisen propagandan ja muutoksen luomisessa. Millainen propaganda koneisto elokuva-, musiikki-, ja urheiluteollisuus on ja millä tavalla ja miksi meidän halutaan katsovan muualle kuin itse asiaa eli maailman tilaa ja kuinka halu viihtyä määrittelee julkista tilaa ja koko nykyistä nykyihmisen olemassaoloa. Onko kyse halusta viihtyä vai pelkästään tehokkuudesta, työn tekemisestä, ansaitsemisesta, paikasta yhteiskunnassa, selviytymisestä ja voittamisesta. Mikä on kuvan merkitys nyt ja mitä kuva luo? Millaisia kuvia katselemme ja mitä niistä ymmärrrämme? Millainen kuva on propagandaa ja kuinka propaganda toimii yksilön elämässä? Mikä katsotaan propagandaksi? Minkälaista maailmanjärjestystä kuvat ja kuvallisuus viestivät nyt? Mikä merkitys itseotetulla kuvamateriaalilla on vallankumouksen ja viestinnän kannalta? Onko kaikki kuvallisuus manipulointia? Käytössämme on maailman laajuisesti valtava määrä välineitä joilla voi ottaa kuvia ja mahdollisuus julkaista ne välittömästi. Tällä hetkellä suurella määrällä ihmisiä on mahdollisuus saada käyttöönsä, oppia ja käyttää teknologiaa sekä hyödyntää foorumeita jotka mahdollistavat jatkuvan muuttuvan tietovirran. Meillä on mahdollisuus tietynlaisen olemassaolon ja merkityksen luomiseen internetissä, väylä jonka kautta muokata ja välittää tietoa itsestä ja muista, ympäristöstä ja tapahtumista. Me olemme kuva, kuvassa ja sen ulkopuolella. Ikuistamme, tallennamme. Olemme aktiivisia tekijöitä jatkuvasti. Se itsessään on vallankumous. Olemme saaneet tietynlaista valtaa muokata omaa kuvaamme ja olla esillä. Se on osittain vapautta ja oman elämän hallintaa ja hallitsemattomuutta luomalla kuvaa itsestämme näkyväksi monelle. Olemme luomassa virtuaalimaailmaa jossa ei ole minkäänlaista turvaa saati kontrollia kuinka tuo luotu oma kuva jatkaa elämäänsä.

Miksi puhua vallankumouksesta?

June 14, 2017May 19, 2018 | Henna Timanttimetsä

Me olevinaan ymmärrämme mikä on vallankumous kun sanomme sanan. Siinä on jotakin todella voimakasta ja viettelevää. Tarkoitamme termillä ja idealla jotakin oletettua, ajatuksellista ja visuaalista, jokainen jotakin omaa, aivan kuten väreistä puhuessamme näemme ne subjektiivisesti. Joka subjektiivisuus kenties yksi poliittisen vallankumouksen perusongelmista: jokainen haluaa jotakin tiettyä, kuinka saada kaikki haluamaan samaa asiaa ja löytää yhteiset keinot päämäärän saavuttamiseksi. Väkivalta on ollut tehokas keino. Väkivallan ja kuoleman pelko saa ihmiset taipumaan. Uhkailua käytetään edelleen jotta ihmiset saadaan toimimaan halutulla tavalla. Ihmisten vapaa tahto ja oikeudet ovat oleellinen osa modernia ja demokraattista, mutta kuinka istuttaa ihmisiin velvollisuuden tunto, myötätunto ja kunniallisuus? Nämähän ovat perusarvoja joita on pidetty arvossa Jumalaa ja herroja peläten. Toisenlaista kunnioitusta ja velvollisuutta tarvitaan tässä ajassa. Kunnioitus ja velvollisuus jotka ovat kuin reliikkejä, koska arvostamme vapauttamme päättää itse kaikesta, myös siitä kuinka käyttäydymme. Oma päätäntävalta ja itsenäisyys ovat arvossa niin kauan kuin ei ole riippuvainen ja koe velvollisuutta kohdella toista ihmistä ihmisarvoisesti esimerkiksi. Kun kokee olevansa niin vapaa, että voi tehdä mitä haluaa eli ihmisellä on valta ylitse muiden. Tämähän on tilanne kiusaamistapauksissa. Kyseessä on vallankäyttöongelma ja vääristynyt käsitys omasta vallasta ja tärkeydestä.

Elämme vallankumousten muokkaamassa maailmassa ja väkivalta on oikeutettu niistä suurimmassa osassa. Gandhin väkivallattomassa vastarinnassa Gandhi itse kuoli luotiin, arabivallankumouksissa pääpaino oli väkivallattomuudessa ja tiedon levittämisessä ja kumoukset on tukahdutettu voimakeinoin, laulavassa vallankumouksessa Baltian maissa Venäjä yritti kukistaa kapinalliset ja useita ihmisiä menetti henkensä eli kun kansa nousee tyranniaa vastaan väkivalta joka tappaa tulee voimalla jostakin muualta ja oikealta. Oikeisto on nykyään se joka puhuu vallankumouksesta juuri sen historian kautta haluten vallankumousta jossa vallankäyttäjä vaihtuu sopivaan. Vallankumous on perinteisesti vastaus vallankäyttöongelmaan ja kollektiiviseen kiusaamiseen tai hankkiutuminen eroon vääränlaisesta johtajasta ja johtamistavasta, kuten esimerkiksi Chilessä tapahtunut sotilasvallankaappaus 1973 https://fi.wikipedia.org/wiki/Chilen_sotilasvallankaappaus_1973, jossa sosialistijohtaja Salvador Allende sai surmansa ja alkoi diktatuuri Yhdysvaltojen tuella. Historia jonka kaikki tuntevat. Vallankumous-sanan positiivinen varaus on useiden vallankumouksellisten ansiota jotka ovat kuoleman uhalla muuttaneet yhteiskuntaa. Oman hengen menettämisen uhalla, koska asiat ovat tärkeitä ja se mitä on mahdollista saavuttaa on sen arvoista, vaikka ja koska tuo saavutus on asetettu mahdottomaksi tehtäväksi. Tämä mission impossible on sankariteko joka vaatii äärimmäisihmisyyttä, äärimmäisiä tekoja, vaikeita ratkaisuja yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla joihin on oltava valmis, koska asia on tärkeä, tärkeämpi kuin oma hyvinvointi ja mukavuus.

Asettaa itsensä alttiiksi kritiikille, kidutukselle, halveksunnalle, kuolemalle, hylkäämiselle, ulkopuolelle jättämiselle, katoamiselle, vaientamiselle jne. Ihmisen lannistamisen keinot ovat lukuisat ja kun menettämisen pelko on voimakas, kuka uskaltaa ottaa riskin jonka johdosta menettää kaiken. Mihin siis uskoa, koska uskosta on pitkälti kysymys, kun tavoitellaan mahdotonta ja miten tuo usko määrittelee mitä ihminen elämässä valitsee ja tekee. Millaiset voimat ovat edessä jotka yrittävät estää tavoitteen saavuttamisen? Sama pätee taiteessa, politiikassa, elämäntavoissa: kuinka elää elämänsä kun ulkopuolelta ja koko ajan toistetaan samaa ja halutaan pysyä junnaavasti samoissa toimintakaavoissa ja ajattelutavoissa. Ne jotka ovat silmätikkuja ovat niitä jotka erottuvat joukosta aina yhä uudestaan. Joukosta erottuminen on edelleen huono juttu. Se on se erikoisuus josta otetaan kiinni joka halutaan muuttaa samanlaiseksi kuin kaikki muutkin ovat. Uskalluksen puute ja laumasieluisuus vievät meitä yhä edelleen. Tästä kertoo yhteiskunnan sisäänlämpiävyys, luottamuksen puute, haluttomuus ymmärtää eriäviä mielipiteitä tai täydellinen kyvyttömyys siihen, oman edun tavoittelu ja oman aseman pönkittäminen, johon ei mahdu asioiden muuttuminen tai muuttaminen, koska silloin voi oma etu heikentyä. Sitä voi pohtia miksi suomalaisessa yhteiskunnassa yhteisten asioiden parantaminen on kovan työn takana, kuten näyttää olevan kaikkialla, ja näiden kollektiivisten etujen ja parannusten huonontaminen on kovin helppoa ja tapahtuu käden heilautuksella.

Yhdysvalloissa on heittona sanottu että huonompiosaisten tilanteen yhä jatkuva huonontaminen voi mahdollisesti johtaa siihen että vallankumous on käsillä. Tilanteen huonontumista voi miettiä, että mikä se piste on, joka on niin huono josta huono-osaisten vallankumous alkaa. Huono-osaisten vallankumousliikkeet ovat olleet vasemmistojohtoisia. Sitten on se toinen leiri eli vastapuoli, joka ei kestä Marxilaisia vallankumouksia, vallankumouksellisia ajatuksia, joissa yhteinen hyvä jaetaan. He tekevät myös vallankumouksia. Kiinnostavaa on tämänhetkinen Yhdysvallat ja kuinka huono-osaiset äänestivät presidentinvaaleissa. Mikä on huono-osaisten agenda tällä hetkellä? Onko heillä agendaa? Onko heillä aikaa, voimavaroja ja kiinnostusta kapinallisuuteen? Pelko omien etujen menettämisestä taitaa olla päällimmäinen ja ymmärrettävä pelko, kun vähästä viedään kaikki vähäkin, mitä jää jäljelle. Mistä köyhä ponnistaa ja miten surkeiksi on asioiden mentävä? Ne jotka käyttävät valtaa voivat käyttää sitä hyvin murskaavasti. Puhutaan yleisesti fasismista ja fasismin uudesta tulemisesta, vaikka ei se poissa ole ollutkaan. Fasisteiksi kutsutut ovat tehneet vallankumouksensa varsin hissukseen ja ehkä se on oljenkorsi köyhälle, joka näkee eliitin ulottumattomissa tekevän mitä haluaa ja jonne köyhällä ei ole asiaa. Eliitti tekee asioita jotka ovat olleet ristiriidassa eliitin sanottuja arvoja kohtaan ja vastoin lupauksia eli eliitti on valehdellut ja ajatellut omaa etuaan liikaa. Voidaan kysyä millä tavalla vallankumous mitataan, onnistuminen ja epäonnistuminen, muutoksen tapa, laajuus ja kuinka muutos saavutetaan eli kuinka vallankumous tehdään, mikä riittää muu kuin asetettu tavoite? Millä tavalla muutoksen ajatellaan olevan vallankumous, onko vallankumous tietoinen vai tiedostamaton, hyväksytty vai kielletty, vapaaehtoinen vai pakotettu valinta? Millä tavalla valinnoillamme teemme vallankumousta ja mikä on vallankumouksen charmi? Charmi on ilmeisesti onnistumista, koska se vokottelee. Ehkä vallankumouksessa on lopulta kyse johtajuuden löytymisestä.

Ketkä sitten ovat fasisteja tai vallankumouksellisia fasisteja? Slavoj Zizek ei pidä nykyhallintoja länsimaissa fasistisina, ei edes Trumpin hallintoa https://www.youtube.com/watch?v=t8f41HqGbnA. Linkki keskusteluun jossa Zizek keskustelee Will Selfin kanssa vallankumouksesta ja kuinka se tapahtuisi tai onko muutos mahdollinen.

Fasismi määritelmän mukaan on autoritaarinen äärinationalismi yhdistyneenä korporatistiseen järjestelmään, josta lisää löydät https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi. Määritelmän mukaan fasismia on vaikea rajata ja määrittää, koska liike on hajanainen ja paikallisesti sitoutunut. Itse ymmärrän tämän juuri samaisena oman edun tavoitteluna jossa puhutaan ja toimitaan eri tavoin ja joka on vaikea tavoittaa tahi osoittaa. Puhutaan niin että saadaan mahdollisimman paljon ihmisiä asian taakse ja kun on tullut menestystä ryhdytään toteuttamaan tosiasiallista suunnitelmaa. On olemassa asioita joista ei puhuta niinkuin ne ovat, koska julmuudelle ei löydy avoimesti tarpeeksi suurta kannattajakuntaa kun ryhdytään politikoimaan. On puhuttava kuinka asioiden pitäisi olla ja puhutaan kuinka eliitti tekee hallaa työläisten asemalle. Työläisten asema on aina se joka saa tunteet esille. He jotka tekevät ruumiillisen työn, yhteiskunnan toiminnan kannalta tarpeellisen ja tärkeän perustyön josta palkka on minimi tai vähän enemmän, vähän koulutusta vaativa ja suurta massaa puhutteleva, vähän arvostettu ja aliarvioitu työpanos. Aliarviointi ja vähättely ovat sosiaalisen epätasa-arvoisuuden kulmapilareita. Ihmisen arvo rakentuu työlle. Mitä työtä hän tekee ja millaisen palkan ihminen saa, hän on sen arvoinen. Joten vallankumous on aina kytemässä koska vallankäyttö toisen yli on ihmisyyden perustarve. Mikä parempi tapa käyttää valtaa kuin halveksunta.

Mieskasa. Essee tv-urheilun massavaikutuksesta: Millaisena ajattelemme urheilun.

June 9, 2017October 9, 2019 | Henna Timanttimetsä

Jonkun on kuoltava, mut kaikki sankareita. Lopulta kaikki on yhtä sotaa, mutta sodan keskellä voi urheilla ja se merkitsee rauhaa. Urheilu on universaali kieli, koska säännöt ovat samat.
Slow motion replays, Super slow motion, Super slow slowmotion replay and superfast it was over in couple of seconds http://www.bbc.co.uk/news/magazine-19726898 Shared language of sports and politics.

Maali!! Mieskasa mieskasa, mieskasa, (onni) syleily, tukehtuminen, maali! Urheilu tv:ssä tuo pakahduttavia kokemuksia. Eläydymme täysillä omiemme tappioihin ja menestyksiin. Ravit, jalkapallo, jääkiekko, talviurheilulajit, mitä niitä nyt on. Jotenkin eläimellistä (pärinää). Massa, se on se formulakuski. Ne tienaa paljo, kuskit. Naisten urheilu, naisurheilu kuten vammaisurheilu saavat vähemmän huomiota mediassa, tosin tilanne kenties muuttumassa hitaasti. Etuliitteet nais- ja vammais- karsinoidaksemme varsinaisesta miesten urheilusta poikkeavat, miksi niin. Eivätkö naiset urheile tosissaan vai liekö hitaampi tahti vähemmän kiinnostava. Mitä tehottomampi meininki, sitä vähemmän katsojia, sen vähemmän tuloja vai mikä logiikka? Mikä on urheilun etiikka? Onko se rahan tekemisen, menestyksen, kilpailun kautta tuleva nopeat syövät hitaat ja voittajat ovat voittajia niin kauan, kun eivät häviä. Entä urheilun seuraamisen logiikka.

Katsomisen kohde on lopulta katsoja itse. Onko maali katsojan halujen ja tekojen kohde? Tapahtuma, joka ohjautuu katseen kohteena olevan luotua jotakin haluttavaa? Pointti on se, ettei tiedä mitä saa ja joutuu jännäämään tulosta. Mikä on kiinnostavaa huippu-urheilussa ja miksi. Ihmiset tekevät äärisuorituksia, itsensä ylittämisiä, tuloksia, yhä nopeampia ja kovempia. Sitä ei voi tarkalleen koskaan tietää kuinka, mutta analysoida voi ja sitä vasten kalkyloida kuinka tulevaisuudessa ihminen pätee, jos haluaa pelata varman päälle kuten tv:ssä halutaan ajatella. Tulos ja katsojaluvut tekevät asiasta hyvän ja pätevän. Onko johtotähtenä innostus, palo, tunne, pyrkimys johonkin parempaan. Niin kai. Vaikea uskoa tai sitten meillä on TV:n kanssa eri näkemys mikä on hyvää. Entä mitä ajattelet, kun katsot urheilua tv:stä? Onko ajatuksesi, etteivät asiat muutu ja seuraamme samaa tapahtumaa paremmilla välineillä yhä uudestaan ja uudestaan? Onko urheilun seuraamisessa oleellista, että ei keskity enää omaan arkeensa? Onko tunteenpalo riippuvainen kansallisen edun saavuttamisesta, voitosta ja kunniasta täydellisenä hyvänä, kansakunnan näkyvyydestä, saadusta positiivisesta tunnesaldosta, joka kestää ja yhteenkuuluvuudesta, joka syntyy yhä uudestaan? Voiko samoin viihtyä ja jännittää urheilun parissa ilman varsinaista omaa puolta? Miksi on niin, että urheilu on valjastettu kansalliseksi edustuskoneistoksi? Miksi juuri urheilu koskettaa niin monia tällä tavoin maan kaataen tai nostaen? Kilpailu ja voittaminen että häviäminen ovat jotakin perusihmisyyttä, jota toteutamme. Pärjäämmekö me? Olemmeko hyviä verrattuna toisiin maihin. Kansallistunnon nostattajana urheilu on ylittämätön, siis usein vielä ihmisten kesken, jotka eivät itse urheile. Onko urheilu teatteria, reality-ohjelmaa vai molempia, ilman valmista loppua, ainoastaan toiveita paremmasta. Sopupelithän eivät käy. On oltava tosissaan oikealla tavalla. Elettävä voittaakseen muttei vilpillisesti. Lopputulos on arvoitus, siitä jännitys, arvaamattomuudessa ja yllätyksessä. Haluamme jännitystä ja dramatiikkaa, nopeutta, vaihtuvuutta, verenmakuisia kohtaamisia kuin sodassa vihollisten taistellessa ja jommankumman voittaessa mutta kaikki elossa ja kaikkensa antaneina. Siitä myöskin vaihtoehdottomuus ja kamala pettymys, kaikkensa antamisessa. Jonkun on näennäisesti kuoltava. Mut’ kaikki sankareita.

Mestarien liigan finaaliottelua odotellessa on alkuhappening, noin puoli tuntia. Siis kyseessä jalkapallo (eng. soccer). Studio on hyvin asiallinen. Kommentaattorit ovat virallisesti puvut päällä. Alustavat ottelun, esittelevät pelaajia. Valmentajia kuullaan kansainvälisessä tiedotustilaisuudessa. Mitä he sanovat? Kertovat pelaajien ominaispiirteistä pelaajina kuten, hän ei ole koskaan vihaisen näköinen ja hän on ensimmäistä kertaa finaalissa ja on nälkäinen, millaisen panoksen joku antaa kokonaispelille. Olen ollut seuraamatta kansainvälistä jalkapalloa tähän asti, joten yllätyin kuullessani mestarien liigan virallisen hymnin 2013 (kuin kansallis-). Kuinka vakava hartaus muovautui pelaajien kasvoille kädet munilla.

Perinteisesti pelin alussa pelaajat seisovat rivissä katsomoon päin tervehtien katsojia, tuomareita ja esittäytyen. Peliä ennen tällä kertaa on näytösluonteinen keskiaikainen taistelu (2013 mestarien liigan finaali). Mahtipontisuuden päälle liimaaminen Lontoon Wembleyn areenalla tuntui kummalta. Kaksi saksalaisjoukkuetta saivat kuninkaalliset ja näytelmälliset puitteet. Kuninkaallisuus tässä yhteydessä vertautuu oksennukseen housuilla ja kuinka kauan oma kuva näkyy. Bayer Münchenin fanit saapuvat kolme tuntia ennen ottelua areenalle. Dortmundin kannattajat ovat hitaampia. Fanijoukoillakin on ominaispiirteitä. Pelin aikana meteli on huikea harras messu. Oooooaaaaaaoooooaaaaaaooooooaaaaaa + koreografia stadionilla. Tahtiin taputuksia (antaumus ja hauskuus), hyppyjä tahtiin. Hyppelehtiviä halauksia miesten kesken, homoeroottisuutta ei lienee, mutta yhteiset asut ja meininki. Väreinä mustakeltainen ja punamusta. Pelottavan samankaltainen joukkolaulu ja mölinä kuului myös vastikään homo-avioliittoa vastustavien ranskalaisten http://www.reuters.com/article/us-france-politics-gaymarriage-idUSKBN12G0T9 (150000 ihmistä otti osaa 2013) http://www.nytimes.com/2013/05/27/world/europe/thousands-march-in-france-against-gay-marriage.html mielenosoitus-mellakassa, jossa otettiin yhteen puolialastomien feministien sijaan poliisin kanssa. Tarpeetonta lienee mainita, että jalkapallo on fanaattisuuteen asti suosiossa Ranskassa. Jalkapallo kuten jääkiekko ovat vahvasti hetero-mieskuvaa vahvistavia, vahvalla miehisyydellä pelaava kulttuuri, joka pitää jotakin muuttumattomana. Samainen mielenosoitus toistui myös tänä vuonna 2017, siis homo-avioliittoja vastaan ja keräsi suuren massan.

Olen minäkin asenteellinen. En kannata fanaattisuutta, perinteisiä sukupuolirooleja, nationalismia, jonka johdosta urheilumenestyksen eteen tehdään asioita, joista ei voi puhua ääneen, syrjintää, joukkotappeluita, rahan syytämistä huippu-urheilulle lasten ja nuorten sijaan. Puhumattakaan muista urheilun lieveilmiöitä, kuten massaturismia, prostituutiota, urheilun kulutuksellisen ja viihteellisen puolen korostamisesta mediassa, kaiken median mammuttimaisesta täyttöasteesta urheilulle. Kiinnitetään valtavaa huomiota huippupelaajiin, tiettyihin lajeihin erityisesti ja urheilun mieskeskeisyys on edelleen omituista. Se on miesten juttu, aivan kuten sota ja taide perinteisesti. Asiat, jotka etsivät, nostavat ja tekevät sankareita. Toki katsojien sukupuoli määrittää mitä näytetään, kuten on loogista, paitsi taiteessa. Kuten tavallista tunteet joukkourheilutapahtumia kohtaan ovat joko puolesta tai vastaan, inhoa, ihailua ja innostusta ja on hyviäkin puolia yhteenkuulumisen tunteesta puheenaiheisiin. Kuten aikamme on urheilu myös narsistista oman edun tavoittelua, joka ei kuulosta siltä mitä urheilun odotetaan olevan: innostusta, iloa ja mukavaa tekemistä, jossa ylitetään itse. Enkä puhuisi reilusta pelistä etenkään huippu-urheilun kohdalla, mutta massatapahtumat puolustavat paikkaansa juuri karnevalistisen hurman ja ilon kokemusten kautta. Siksi olisi entistä tärkeämpää pitää peli puhtaana. Sanonta pelata omaa peliä kuulostaa myös niin homeiselta kuin mikä tahansa sisäänlämpiävä yhteisö. Pelitermistön ajautumisen yleiseen kielenkäyttöön voi toki nähdä hauskana kielenkäyttönä ja toisinaan itsekin revin pelihousuni, kuvainnollisesti.

Laulu, liput, värit, makkara ja olut. Katsomo hiljenee, pelaaja itkee. Näytetään itkevä mies ja julkiset intiimit tilanteet, joihin voi tunnetasolla ottaa osaa, tuntea empatiaa, herkkyyttä, kanssaihmisyyttä ja ihailua. On meneillään maskuliininen performanssi, joka ottaa askeleita feminiinisyyteen. Kuinka määritellä urheilu maskuliinisuuden kautta ja miten urheilu määrittää maskuliinisuuden muuten kuin voiman ja kestävyyden kautta? No kaikilla on oltava lihakset nykyään ja kuka kehon määrittelee yhä uudelleen samalla tavalla mutta vietynä ääreen, joten jotakin muuttuu. Maskuliinisuudella on tiukat rajat, joka on nykymaailmassa edelleen iso ongelma. Puhutaan myrkyllisestä maskuliinisuudesta, machoudesta, peräänantamattomasta itsepäisestä miehisyyden mallista, jossa fyysisellä voimalla pidetään hallinnassa heikkoja ja ajetaan pois näkyvistä ne, joista ei pidetä. Miehessä ei saa olla hiventäkään naisellisuutta eli heikkoutta ja haavoittuvuutta, paitsi että pitkät hiukset, timanttikorvakorut, muotivaatteet, tapa puhua tuovat lisäulottuvuutta karskiuteen ja jäyhyyteen, kuten kaunis vaimo, tyttöystävä, ostetut asiat lisäävät ulottuvuuksia persoonaan. Uhoaminen, pullistelu ja voittaminen merkitsevät rajojen vetämistä, nykyään kun on menestynyt voi olla herkempi. Sellaiseen voi samaistua, kun tuntee olonsa heikoksi. Ulkonäöllä koreillaan, koska miehisyys on muutoksen tilassa, mutta millaisessa onkin kiinnostava pohtia juuri urheilun kautta.

Homous ja heterous urheilussa ovat vielä perinteisissä asemissaan. Hikisyys ja homous sopivat kenties liian hyvin yhteen miehisessä skenessä jossa miehisyyden epäileminen, liika naismaisuus ovat suorastaan rikollisia tekoja. Sellaiselle tyypille nauretaan, häntä kiusataan ja hyljeksitään. Kuinkas voi pärjätä muuten kuin oppia puolustamaan itseään, kova maailma on miesten maailma. On oltava samassa pukukopissa ja suihkussa. Lihaksikas keho on seksikäs, puoleensavetävä, kehon esittäminen voimakkaana tahdonalaisena veistoksellisena haluttavana saavutuksena, työn tuloksena, jonka avulla voittaa kilpailun on jotakin erinomaista. Työtä kaihtamattomuus, raadanta menestymisen eteen, halu voittaa, kehon hallinta ja lihaksikkuus ovat haluttavia ominaisuuksia huippu-urheilun ulkopuolellakin. Ne edustavat pärjääjän habitusta. Kuinka kantaa itsensä, kuinka tehdä itsensä ja menestyä. Se on vaihtoehdottomuuden maailma, se, jossa on vain häviäjiä ja voittajia. Kilpailu voitosta on raadollista, ehdottomuus on raadollista ja kuluttavaa henkisesti. Kakkossija voi olla pettymys. Pettymys on se, joka tuotetaan itselle ja kannattajille kun hävitään. Pettymys on kuin kunnian menetys tässä tapauksessa, heikkous ja huonommuus.

Kentällä valmentaja Diego Maradona suutelee pelaajia. Pelaajan suoritukseen liittyvää kehumista ja teatteria. Erotisoivassa lukutavassa eli kuinka katsoa kuvaa, jossa mies suutelee miestä ei silti ole homoerotiikkaa vaan innostusta. Erotiikka on ulkopuolella niissä naisissa, jotka esiintyvät väliajalla. Kuka erotisoi ja ketä, suutelevathan miespoliitikotkin, mutta miksi. Mikä on eroottista, on treenattu mieskeho, hikinen, voittoisa, yritteliäs ja kuinka pitkälle urheilun eroottisuus viedään tai kuka sitä vie, kun suurtapahtumien nais-miesasetelma on aina sama. Haluaahan mies olla halun kohde. Naisen ja miehen eroottisuus ovat aktiivinen ja passiivinen pysyvästi vastakohtina. Moottori-urheilussa jako on selvä. Nainen poseeraa kimmeltävän ajokin kyljessä vähän vaatteita yllään ja tekee halukkaasti niin. Ajajista hämmentävän harva on nainen, vaikka voisi kuvitella, ettei ajotaidoissa ole kysymys sukupuolieroista. Eroja toki on, mutta onko vauhdissa. Millaisia ominaisuuksia vaaditaan rallikuskilta ja kuinka paljon rahaa vaaditaan, että voi ryhtyä kuskiksi? Mitä tallit, jotka kuskeja palkkaavat odottavat ja kuinka paljon ajajan sukupuolella on merkitystä? Onko ajaja pelkästään voittoisa rohkea mielikuva, jota nainen ei voi olla? Kuva, joka tallista halutaan antaa, on suuri sankarillinen mies tekemässä suuria tekoja. Ostavathan naisetkin autoja, mutta erilaisia kuin miehet. Mikä on ralliautoilun kantava voima ja syy kilpailla on vauhti, ääni ja laitetestaus. Tallit kehittävät mahdollisimman kestäviä ja nopeita autoja. Onko muita syitä kuin mainostaminen ja uuden teknologian testaus? Millä tavalla autoilu liittyy seksiin, mielikuviin, jolla ralliurheilua myydään, tai siis mieskuvaan, prostituutioon, vedonlyöntiin, kaahailuun, auto- ja viihdekulttuuriin, jossa elämme. Kovaa ajaminen vertautuu ns. kapinallisuuteen, aivojen narikkaan heittoon, vapauden tunteeseen ja holtittomaan elämään eli luodaan täydellinen kiiltokuva tekevästä miehestä, jostakin tavoittelemisen arvoisesta sankarillisuudesta ja rahan tekemisen kulttuuri, jossa mikään ei ole tarpeeksi.

Urheilijan kävely areenalle, vilkutus, keskittyminen, juoksu, juoksentelu, hengittely, puhina. Valtava määrä kovaa työtä muutaman sekunnin tai tunnin kliimaksin tähden. Eikä se riittänytkään.

Kuvaa urheilusta tv:ssä ei ole vaikea pilkkoa osiin. Se on “täydelliseksi” luotua ohjelmaa täydellisyydestä, täydellisyyden tavoittelusta ja sen palvonnasta. Valmiiksi pilkottua, teatraalista, hulluuden partaalle, joka huipentuu katsojajoukkojen karnevaaleissa peliareenoiden ympärillä. Niin olisiko urheilua ilman katsojia. Yhteisöllisyyden tuntuna, kuulumisena, oman puolustamisena, tunteiden jakamisena, ilona, kenties sekasortona. Usein urheilusta kiinnostumattoman kysymys on, miksi seurata jotakin, jossa potkitaan nahkakuulaa tai pientä mustaa lätkää jäällä, jota isot miehet ajavat takaa eli viitataan aikuisten lapselliseen käytökseen ja vähäjärkisyyteen. Urheilussa ei kliseisesti käytetä aivoja. Toisen kummallisen toiminnan vähättely ei menoa haittaa, yhteenkuulumisen tunne on niin voimakas ja tekeminen, mikä on tärkein pointti lasten ja nuorten urheilussa, joka kehittää ihmistä kokonaisvaltaisesti kollektiivisena tekevänä olentona. Ei urheilu noin yksinkertaistettuna kuvauksena järkevältä puuhalta kuulostakaan, mutta järki on mainitsemissani asioissa, joista yhteisöllisyys kenties tärkein, kuuluminen, tunne ja niiden esittäminen. Avoimet tunteet urheilussa ja autenttisuus eli suora lähetys ja sen odottamattomat onnen hetket. Mitä on siinä pyhän hetken tunnussa, kun kansalainen tuo mitalin olympialaisista. Sankarillista kuin oman maan puolustus vihollista vastaan. Kuinka avoimia tunteita ja kuinka avoimia kommentteja lopulta voi tässä kontekstissa ilmaista. Epäisänmaallista käytöstä on tuoda maalleen huonoa mainetta, häpeää – tällaisiako te olette. Joo, tällaisia me ollaan.

Urheilijan ylenpalttinen feminiinisyyden esille tuominen ponnauttaa urheilijan valokeilaan: juoksijan pitkät kynnet ja erikoinen seksikkyyttä korostava pukeutuminen, paljas iho, vahva meikki, pienet bikinit. Siinäpä erotisoivalle katseelle paikka. Sama koskee myös miehiä, seksistyminen, ja pohdinta, miksi jääkiekkoilijoiden tyttöystävät ovat usein missejä. (Kauanko sitä jaksaa pohtia.)

Pelaajien näytteleminen eli tuo toinen löi ja sattui niin hemmetisti, vaikkei sattunutkaan ja seuraa vapaapotku, kivun esittäminen. Opetetaanko näyttelemistä jalkapalloilijoille erityisesti? Tai annetaanko pelaajille ohjeita, kuinka kentällä pelataan niin kokonaisvaltaisesti, että kieroilu ja suoranainen valehtelu ovat sopivia keinoja voittoon? Ilmeisesti, koska pelaajien näytteleminen on yleisesti tiedossa oleva asia ja epäilyn kohde. Siis teatteria, onko teatteri urheilua? Äänet, etenkin jalkapallossa yleisön mylvintä on iso osa peliä. Fanit osallistuvat ottelun rakentamiseen luomalla yhteisen tilan, jossa voi ilmaista itseään melko vapaasti. Se on suoja-alue, atmosfääri. Kameratietoisuus – temput, joita tehdään siksi, että peli kuvataan ja omalla käytöksellä halutaan ilmaista tukea, kuulumista joukkoon ja näyttää se mahdollisimman monelle, halu esiintyä, olla esillä. Jokainen voi nykyään olla esiintyjä median ansiosta. Sananvapauden ja luovuuden kannalta hyvä asia.

Entä kuinka urheilija voi lähetyksessä käyttäytyä ja miksi urheilijalta kysytään suorituksen jälkeen, kuinka suoritus meni (eikö se ole jo selvä, kaikki näki) ja kuinka hän itse analysoi urheilutekonsa. Miten arvioida suoritus, joka on tavallaan aina samanlainen, mutta urheilija pyrkii ylittämään sen? Hän teki kaikkensa, parempaan ei pystynyt tällä kertaa jostakin syystä. Rajallisuutemme luo tuskaa. Kuinka suoritustaan voi analysoida ylipäänsä. Mistä sitä tietää miksi se meni niin kuin meni. Analysoinnin tähdentäminen on keskiössä, puheessa täydellistäminen, kuinka kohdistaa ja tarkentaa kun on juuri ponnistanut äärimmilleen. Kuinka tärkeää on kuka analysoi? Kuka on luotettava analysoija muu kuin entinen valmentaja, entinen huippu-urheilija. Kehen muuhun katsoja luottaa? Kuinka luottamus synnytetään, on huippusuoritusten kautta. Onko luottamuksen osoitus, että katsoja palaa katsomaan samaa ohjelmaa uudestaan? Vai voidaanko puhua luottamuksesta? Ehkä se on kokonaan väärä sana tai ilmeisesti joihinkin odotuksiin on osattu vastata. Paluun aikaan saamiseksi, katsojan paluu, tai kun ei tullut töllöstä muutakaan, jupinaa. Mielenkiintoista on millaiset piirteet puhujassa ja millaiset sanavalinnat luovat luotettavan kuvan, mitä sieltä suusta tulee, kuinka paljon ja missä tahdissa. Myös lupa puhua kameralle on jonkinlainen luottamuksen ja uskalluksen osoitus, kaverillisuus, selkään taputtelu. Mielipiteesi on tärkeä. Hetkellisyys, hetken tallentaminen muistoksi, elin sen hetken, josta puhutaan.

Kuinka urheilun seuraaminen tv:n kautta on muuttunut, selostajan käsien huitominen, punainen naama, pelleys, kerronnan sujuvuus, ylitseampuva into voitosta, joka saa katsojan nauramaan, mutta eläimellisyys ei käy, siltikään, on oltava asiallinen. Mutta eivätkö fanijoukot mylvi, hulinoitse, apinoi, karju, näytä muutenkin tunteitansa avoimesti joukkotappeluun saakka? Formulakisojen yhteydessä on käsittääkseni säännönmukaisesti prostituutiota varten tietyt paikat, miehisiä tarpeita täyttämään, naiset ovat vähäpukeisia, ja olut virtaa. Säännönmukaisesti ajajien tyttöystävien kuvat käsilaukkuineen ja aurinkolaseineen kuvittavat iltapäivälehtiä. Urheilukisojen seuraaminen antaa luvan olla vapaalla, hurrata äänekkäästi, tuhlata rahaa, kännätä, huorata, nimitellä, tapella, käyttäytyä muutenkin holtittomasti, imitoida ihailemaansa urheilijaa kaahaamalla, pukeutumalla joukkueensa paitaan ja väreihin, toisin sanoen karnevalisoida arki äänekkäästi, sotkea julkisia tiloja kuseksimalla ja roskaamalla. Tehdä asioita, joita ei muuten tekisi tai ainakaan julkisesti. Karnevaalisuus myös häiritsee niitä, joita urheilusuoritus ei sytytä, joko häviäjäpuolta tai naapureita. Jääkiekon maailmanmestaruus antaa luvan käyttäytyä näin Suomessa, ei kovin moni muu tapaus.

Median muuttuminen joustavammaksi/suvaitsevammaksi käytöskoodiltaan on suupalttien ja verbaalisesti taiturillisten selostajien ja sosiaalisen median televisioon tulon myötä käynyt luontevasti. Sosiaalisen median kommentointivirran ja mahdollisuus seurata livenä, olla livenä, ottaa osaa – En tiedä mitä tuo muutos, joka on jatkuva, lopulta on tehnyt ja tekee sille mitä tv:stä näemme ja kuinka maailma näyttäytyy. Kankea ja asiallinen tyyli on kaikkoamassa pikkuhiljaa. Tuloksellisuus antaa tilaa urheilun viihteellisyydelle ja urheilun muassa puhutaan lieveilmiöistä, hyvistä ja huonoista eikä ainoastaan keskitytä suoritukseen ja kuinka siihen on päädytty.

Mieleen jäävimmät “urheiluteot” ovatkin olleet niitä, joissa on ilmennyt urheilijasta jotakin persoonallista ja omaperäistä esiin, usein skandaalimaista käytöstä urheilijalta urheilun ulkopuolella. Tähän moni urheilija jo pyrkiikin, näytöksellisyyteen, spektaakkelimaiseen esitykseen maalin ja pelin jälkeen. Uskallukseen ja tunteiden näyttämiseen. Näihin tilanteisiin kamera(-mies) kiinnittää huomiota. Tuuletuksia, että maalitilanteita verrataan ja katsotaan hidastettuna useaan kertaan, kuinka se meni. Näin saadaan aikaan kertomus herooisesta urheilijasta, joka antaa kaikkensa pelille, jota rakastaa sitä mitä tekee ja elää täysillä.

Selostajan on tunnettava peli, pelaajat, joukkueen huoltajat ja manageri, että valmentajat, jotta voi kertoa heistä katsojalle. Kuka valmentaja sai potkut, koska joukkue ei menestynyt. Uusi kehiin. Näytetään pettyneen valmentajan kasvot, kuinka ne ovat tuskasta hikiset tai käsi hän on kasvoilla itkua pidätellen. Tunteet ovat pelissä, miehiset ja suuret. Millaiset kuvat toistuvat, kuinka useasti maalitilanne näytetään, millaiset äänenpainot selostajalla on käytössään, mikä on kuvan, toiston ja äänen suhde? Selostaja on ammattipuhuja. Parhaimmat, ne, joilla on mukaansatempaavimmat jutut ovat huippusuosittuja julkkiksia, joiden ansiosta urheilun katsomiselämys on kihelmöivämpi ja hauska. Joka taas kehittää koko tv-urheilun presentaatiota, ja tulevia lähetyksiä, koska koko ajan on muututtava, oltava kenties hiukan edellä muutosta kuin vain olla osa sitä. Onko muutos viihteellistyminen? On selviydyttävä tilanteesta kuin tilanteesta. Tiivis tunnelma on aina maalilla, hiukan odotteleva ja viipyilevä, tarkasteleva kerronta seuraa. Kuinka tilanne etenee maalille, kuinka maalille päästään. Mitä kentällä tapahtuu, mitä kentällä tapahtuu. Eläytyvä selostaja on kuin pelaaja, pelaten molempien puolella.

ENTÄ KUINKA SUOMI PÄRJÄÄ?

Urheilukisa alkaa jo ihmisten mielessä odotellessa h-hetkeä, arvuutellaan kuinka pelissä käy. Veikataan ja pelataan rahapelejä, keskustellaan. Odotetaan, jännitetään. Urheilu on juhla, median ja mainostajien maisemoima kulutusjuhla, jossa kuluttavat kansakunnat eli katsojat. Pärjäämisestä onkin kyse kokonaisvaltaisesti. Olympialaisten saaminen kotikisoiksi on jo voitto. Maan valmisteluja seurataan, koska ne kestävät vuosia eikä budjetissa säästellä, koska näkyvyys on maailman suurimmissa kisoissa a ja o. Siis mitä näkyy ja mitä ei. Urheilu-alueen siisteyden ylläpitoon käytetään runsaasti voimavaroja. Kuten olympialaisten tieltä poistetaan kaduilla asuvat köyhät omiin slummeihin. Turistien ja katsojien ympäri maailmaa on nähtävä parhaat puolet ilman sosiaalisia ongelmia painamassa tunnelmaa. Suuri urheilutapahtuma on egobuusti maalle ja tuo mainoksen lisäksi turistien rahavirran. Urheilussa liikkuukin valtavat summat, jotka kerätään katsojilta ja mainostajilta
.
Huippu-urheilijoiden palkkiot puhuttavat juorupalstoilla, kuten urheilijoiden yksityiselämä. Kauniit vartalot ja kasvot myyvät urheilu- ja luksustuotteita. Ihailtujen sankareiden oletetaankin olevan esillä. Terveys-, kuntoilu-, laihdutus-yms. business kukoistavat urheilun avustuksella. Terveyttä, kauneutta ja nuoruutta on helppo myydä ja urheilija kehollisuuden kautta helppo erotisoida, saada kaupaksi. Juuri vastikään naisrantalentopalloilijat saivat luvan käyttää peittävämpiä asuja bikinien sijaan. Seikoissa, yksityiskohdissa kuinka miehiä ja naisia kuvataan urheilutilanteessa, on eroja. Pyllistävä naistakamus on helppo kuvauskohde ja katseenvangitsija lehden sivulla. Naisten oletetaan olevan seksikkäitä urheilun ulkopuolella. Lihaksikas nainen on itsevarma, terveennäköinen ja vahva mutta onko hän naisellinen. Kuinka moni seuraa urheilua seksikkyyden takia? Edellisissä Olympialaisissa beachvolley katsomot olivat aina täynnä. Herättääkö urheilija luottamuksen juuri terveellisellä elämäntavallaan ja voittaakseen maalleen? Miksi juuri urheilija on luotettava?

Kävely muuttuu lihasten kasvaessa miehekkäämmäksi, otteet urheilussa ovat riuskat, on voitettava ja oltava koko ajan parempi. Ihmisellä on tavoite ja keinot saavuttaa se. Pärjätäkseen, noustakseen huipulle on oltava narsisti ja haluttava sinne ja myös esille. On kyettävä olemaan katsottavana ja luomaan tarina myös verbaalisesti, joten huippu-urheilu ei vaadi ainoastaan urheilullista lahjakkuutta. On osattava viihdyttää ja puhua. Jos ei osaa, on oltava hyvännäköinen ja palvottavissa. Luotava itsestään idoli, jollaiseksi moni nuori haluaa, katseen kohteeksi. Tulla katsottavaksi, seurattavaksi. Tuota narsismia tukee ralliautoilijoiden kauniiden tyttöystävien ja vaimojen koristeenomaisuus. Piipahtaminen varikolla, käsilaukku ja aurinkolasit.

Suomessa urheilijat ovat vielä sangen vakavia eikä idolikulttuuri ole samanlainen kuin esimerkiksi jalkapallossa muualla maailmassa. Suomalaiset mainostavat maitoa ynnä muita ns. terveystuotteita kiltisti kilteillä urheiluhahmoilla, ehkä joku avioero ja kaahailu-uutinen tai kännissä toilailu tai omituinen kannanotto Twitterissä, on jo vakava paikka. Harri Ollin keskisormen näyttäminen miljoonayleisölle hyppykisojen yhteydessä oli lööppikamaa ja huonoa mainosta. Mielestäni se oli parasta urheilua. Sopimatonta urheilun puhtoisessa pinnassa, josta kaikki tietävät, ettei se nyt niin puhtoista ole. Urheilijalle ei sallita julkista juopottelua tai muuta itsetuhoista käytöstä, mutta sitä jotenkin odottaa ja olettaa tapahtuvan, kun on juhlittava. Ura voi olla ohi hetkessä. Huippu-urheilijan ura on riippuvainen valmentajista, mediasta ja mainostajista. Kuinka urheilijan lopulta käy tarkoittaa sitä, että hän itse on pelinappula ja asettaa itsensä siihen asemaan, mainoskyltiksi. Millaiseksi hänen julkisuuskuvansa muodostuu, ja kuinka se jatkuu urheilu-uran jälkeen, kenties riippuu kuinka suhteitaan on hoitanut. On osattava pelata annetuin tiukoin säännöin ja tässä pelissä.

Vallan määräytyminen, vallan käyttö ja katsojan ohjailu, psykologinen kontrolli on saada katsoja jännityskoukkuun, tunneloukkuun, kollektiiviseen tarinankerronnan huumaan, joka jaetaan ja jota jatketaan iltapäivälehdissä. Urheilulle pyhitetään lehdistössä useita sivuja etusivua myöten. Kiihkeätunnelmaisen pelin tähtihetket, tulokset ja tunnelmat, molemmin puolin sekä syyt voittoon että häviöön. Loukku sinänsä negatiivisena sanana ansana, pyydyksenä, ahnaana suuna, joka puhuu, pulputtaa sopii asetelmaan. Se on vangitsevuus ja tehtävä tv:ssä, koukuttaa. Täyttää tila, katsojan mieli, näkökenttä, tulevaisuus ja suunnitelmat. Television tarjonta herättää haluja, unelmia, mielitekoja ja antaa valmiita virikkeitä, luo tyylin, jonka voi ostaa omakseen. Niin voi tuntea omistavansa saman gloorian kuin tähtikultin päähenkilöt. Vielä enemmän niin kutsuttuna interaktiivisena aikana, jolloin sosiaalisen median kautta voi ottaa osaa ohjelman tekemiseen kommentoimalla. En ole varma keksinnön suomasta lisäarvosta ohjelmalle tai yhtään millekään. Chattailu, kevythumpuuki, kokeiluarvo, Twitter-kommentit, joo. Kuten taas, kulutusarvo ja tunne on melkoinen eli yhteistsemppi päällä. Toisaalta ihmisten käyttämän kielen tutkimuksen kannalta mielenkiintoista, kuinka nopea puhevirta tuo esiin jatkuvan ajatusten vaihdon merkityksellisyyden, median määräävyyden ajassamme, muutoksen nopeuden tai hitauden ja voi pohtia, kuinka aikaansaamamme muutos lopulta on tarpeen ja mihin se johtaa ja mikä muuttuu. Päädymme samoihin pisteisiin, kuin mistä olemme lähteneet kyllästyneinä jatkuvaan hälinään. Vähemmän on enemmän, on vain osattava valita vähemmän mitä.

Vallankumouksen nimi

May 2, 2017January 1, 2018 | Henna Timanttimetsä

Aika jolloin se alkoi, hetki elämässä, tapahtumaketju, tunnemuisto ja tilanteiden kehitys, ketkä vallankumousta olivat tekemässä. Mistä vallankumouksessa on kysymys, miksi, miten ja missä vallankumous tapahtuu. Kuka vallankumousta seuraa, siitä raportoi, kuka kirjaa ylös tapahtumat ja mitkä tapahtumat erityisesti. Kun asiat tapahtuvat, miten ne tapahtuvat ja luovat kokonaiskuvan vallankumouksen luonteesta, päämääristä, tavoitteista ja saavutuksista, lopputuloksesta ja miten siitä eteenpäin vallankumous pitää pintansa tai ei pidä. Onko kysymyksessä subjektiivinen kokemus, äärimmäiset tunteet jotka sanelevat mitä ihmiset tekevät, kokemus ja tunteellisuus joiden kautta asia kerrotaan vai objektiivinen ulkopuolinen tarkkailija kertoo mitä näkee, hän jolla on etäisyys asioihin ilman henkilökohtaisuutta mutta empatia ja kyky huomata asiat jotka ovat oleellisia?

Vallankumous on prosessi, materiaalinen ja henkinen, joka tänä päivänä on hyvin visuaalinen, nopeatempoinen kuvallinen spektaakkeli, hyvin usein sekava ja sotkuinen, jossa tunteet äärimmäisen voimakkaina pääsevät/päästetään esiin tai näemme ja koemme sen visuaalisuuden kautta. Huutamisen, vihaisen elehtimisen ja eräänlaisen performanssin, kivien heittelyn, julkisen tuhoamisen voiman näyttönä, vastakkain asettelun jossa valtio ja valta kyseenalaistetaan kansalaisten toimesta. Kansalaiset huomaavat omaavansa valtaa ja pystyvänsä sen ottamaan pois niiltä, joille se on annettu kansalaisten toimesta tai heidän puolestaan tai kansalaiset konkreettisesti saavat huomata, että valta on jossakin niin ylhäällä ja sellaista että siinä lähtee henki kun asiaan yrittää puuttua. Politiikassa ja kumouksissa irrationaaliset tunteet, jotka sellaisinaan ovat vaarallisia ja sivistymättömiä eivätkä saa olla ilman pidäkkeitä, puetaan rationaalisen puheen asuun, säädylliseen ja sivistyneeseen pukuun, hyvin muotoiltuun puheeseen ja sanankäänteisiin. Tunne tämä tilanne ja ole tunteessasi vahva, oikeassa. Henkilö joka johtaa, voimakastahtoinen puhuja, puhuttelee joukkoa, ihmisiä, lähestyy heitä, ottaa kantaa tilanteeseen, ottaa tilanteen haltuun tai ihmiset.

Kun jotakin on patoutunut kauan aikaa, lopulta poksahtaa jotakin poikki tarpeeksi monelta ihmiseltä yhtäaikaisesti. He eivät enää halua kuunnella vaan toimia. Kumouksen ydin on ‘maltillisuuden’, turvonneen tyhjänpuhumisen, puheen kautta yhä uudelleen epäonnistuminen eli muuttumattomuuden ymmärtäminen, sivistyksen joka on kontrollia ja voimakasta säätelyä ja sääntelyä ymmärtäminen. Tahdin, liikkeen ja vauhdin uudelleen arviointi, kuka käskee ja miten, kuka minua käskee ja miten vastaan. Se jokin, joka on vaikea nimetä, kun ei enää pelkää henkilökohtaisia seuraamuksia eikä kärsimystä, vaan on valmis uhraamaan oman hyvinvointinsa kokonaisuuden puolesta jotta kärsimys, systeemi joka kuvittelee muuttuvansa ihmisten hyväksi ja kontrolli loppuisivat. Kuinka ihmiset voisivat itse määritellä itsensä ja vapautensa rajat, koska tarvitsemme huolen pitävää systeemiä?

Vallankumouksen tilanteessa tarpeeksi moni kokee tuntevansa yhteenkuuluvaisuutta ja kokee samoin miten muutosta joudutetaan tai on idea ja sitä kokeillaan. Miten valta otetaan, miten valtaa käytetään ja mikä on valtaa esimerkiksi hetken mielijohteessa yhtäaikaisesti. Kun tarvitaan muutos asioiden tiloihin on perus jokapäiväistä jargonia, mutta että todella ryhdytään toimeen on kiinnostava piste: milloin se tapahtuu, ettei enää kuunnella puheita asioista, joihin ei ole luvassa parannusta ilman radikaalia väliintuloa eli miten kauan kuuntelemme puhetta, milloin ja miten luomme sen itse ja millaisella puheella on haluttu vaikutus yhteiskuntamuutoksessa. Tarvitaan joukkovoima jonka päämäärät ovat selvät. Ison joukon on oltava yksimielinen. Massa yhdessä toteuttaa haluamansa sopiviksi katsomillaan keinoilla. Miten tämä yhteinen päämäärä ja halu toteutuu kun jokainen on yksilö jolla on oma ääni ja onko siis vallankumous paras mahdollinen keino ja sana. Massan on pystyttävä toimimaan yhteen ja yhteisen päämäärän hyväksi, ei yhden ihmisen hyväksi vaan kaikkien. Vallankumous on hyppy tuntemattomaan, mutta lopputulos usein on jo nähty. Lopputulos voi olla aivan eri kuin oli tarkoitus. Vallankumous jäi tyngäksi, tapahtumaksi ja karnevaaliksi, jossa kansa on kyllä kokoontunut yhteen ja heillä on vaatimuksia maan johdolle ja virkavallalle. Kuka riskeeraa kaiken, oman itsensä yhteisen edun ja tulevaisuuden vuoksi?

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mista-myrskyjen-nimet-tulevat/177963/

Onko nimi asia, jonka eteen vallankumouksessa tehdään työtä? Mitä nimi symboloi ja millainen merkitys nimellä on? Luoko nimeäminen yhteenkuuluvaisuutta ja samalla kokoaa yhteen saavutusta, joka kehittyy tehdessä? Voisiko ajatella, että annettu nimi on siemen, johon koko vallankumous juurtuu, josta on pidettävä kiinni yhteisvoimin ettei rakennelma luhistuu. Nimi kokoaa yhteen perusajatuksen, lähtökohdan ja jatkon. Se on tapahtuman historiallinen alkupiste ja kuvainnollinen idea, ideaali johon pyritään, jota voimme hurrata, johon on pyritty, perusta josta lähdetään rakentamaan jotakin kestävää ja tuhoamaan jotakin joka on ollut haitallista. Vallankumous on puhdistus/ puhdistaminen siinä mielessä. Vallankumouksen ydintä on, että korruptoitunut paha ja muuttumaton vanha ajattelu, rikollinen johtaminen yritetään muuttaa, vaihtaa ja poistaa, jotta koko systeemi ja ihmiset uudistuisivat, tavat tehdä muuttuisivat reiluiksi ja kaikkia tasavertaisesti palveleviksi. Vallankumouksen nimi on nimi uudelle ajalle, ajan alulle, jollekin jonka takana seistä. Aika pysähtyy hetkeksi kuin shokissa tapahtuu. Asiat tapahtuvat kuin hidastettuina, uskomattomina, vaarallisina ryöppyinä joita ei voi peruuttaa, ei pyydellä anteeksi. Nimeäminen painottaa asian ja tapahtumien tärkeyttä, ihmisten panostusten ja voimannäytettä joka on kuin he. He, jotka saivat aikaan pysähdyksen. Hetki, jolloin oli pakko ryhtyä toimeen, valita puoli ja seistä sillä puolella. Tietää miten toimia.

Hyvä esimerkki nimeämisestä, sen oleellisuudesta, merkityksestä yhteiskunnalliselle kehitykselle, mielivaltaisesta merkillisyydestä on Suomen sisällissota 1918, jota kutsutaan vaihtelevasti ja näkökulmista riippuen eri nimillä, joista hätkähdyttävin lienee Suomen työväen vallankumous, joka liittyy Venäjän vallankumouksiin 1905, 1917 https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_vallankumous.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota “Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia.” “Sodalle on annettu erilaisia nimiä, jotka heijastelevat eri historiallisten ajankohtien valtapoliittisia ja yhteiskunnallisia suuntauksia sekä ideologisia painotuksia. Tässä suhteessa värittyneimpiä nimiä ovat vapaussota, luokkasota, punakapina ja torpparikapina. Tasapainoisempia nimiä ovat kansalaissota, vallankumous, kapina ja veljessota. Neutraaleimmat ilmaisut ovat vuoden 1918 sota (Suomessa), Suomen sota 1918, vuoden 1918 tapahtumat tai Veijo Merta mukaillen kevään 1918 tapahtumat. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallankumous linkki josta löytyy lyhyt lista vallankumouksista jossa on myös Suomen työväen vallankumous 1918.

Hätkähdyttävyys on henkilökohtainen kokemus ja visuaalisuus on iso osa yhteiskunnallisen väkivaltaisen murroksen tekemistä. Vallankumouksen ajatus ja teko Suomessa on kaukainen ja ei ehkä niinkään. Mukavuudessa ja henkilökohtaisessa kuplassa se on kokemuksen ja historian kannalta kaukainen, jossakin ja jonkun muun tekemä, joku muu kuoli. Se on merkityksenä ja tekona jotakin mikä tapahtuu muualla ja on äärimmäinen, väkivaltainen, pidättelemätön ja pelottava. 1918 vuoden tapahtumista ja kuinka siitä on kirjoitettu ja kerrottu käydään edelleen keskustelua ja se on Suomen historian, Suomen valtion synnyn kannalta merkittävä kapina. Käsittämättömänä pidetään kuinka saman kansan sisällä voi tapahtua näin suuri kahtia jako ja väkivallan tekojen, murhaamisen tarve. Käsittämätöntähän on kuinka sokea edelleen moni on luokkajaolle, jaolle etelään ja pohjoiseen, köyhiin ja rikkaisiin, sivistyneisiin ja sivistymättömiin, herrakansa vastaan alamaiset eli työläiset ja selviytyjät ja kuka kykenee väkivaltaisiin tekoihin tai mikä on väkivaltaa. Kahtiajakautumisen ongelma ei ole poistunut keskuudestamme. Siitä ei pidetä ääntä, koska siihen on ollut vaikea uskoa, koska näennäisesti olemme samalla viivalla. Nykyään meillä pitäisi olla samat mahdollisuudet. Joten se millä nimillä asioita kutsutaan on kiinnostavaa, koska se kertoo meistä ja arvoistamme.

Suomalaisesta elitismistä

October 19, 2016August 14, 2020 | Henna Timanttimetsä

Ei tarvitse katsoa kauas eikä puhua ihmisistä, jotka ovat korkeissa asemissa yhteiskunnassa, kun löytää elitismin Suomessa, elitismin siemenen, jota voi kutsua luokkajaoksi. Elitismi ja etuoikeutettu asema näkyvät asenteissa, siihen on kasvettu, kasvatettu, että vain paras kelpaa, paskatöihin ei kosketa, koska paras ei tee niin ja paskatöitä eli huonosti palkattuja töitä, vähän koulutusta vaativia töitä tekevät laiskat, tyhmät ja saamattomat eli luuserit. Tähän asenteeseen olen aina törmännyt, kun koulutuksestani huolimatta, otan vastaan työn, jossa tuntipalkka on 10 e tunti. Törmään ennakkoluuloihin, joita on vaikea käsittää enää olevan, tai miksi kuvitelmat hyvästä ja huonosta työstä pysyvät hengissä.

Tässä työttömyystilanteessa, työ on työtä. Asema, että oma erikoislaatuisuus, ovat toissijaisia. Suomalainen elitismi tulee ilmi siinä, kuinka heikommassa asemassa oleva poljetaan tilanteen tullen maanrakoon jotta oma etevyys ja paremmuus loistaisi, töissä ja kouluissa. Työ ja raha määrittelevät meidät täysin. Saanen sanoa, että on räikeä ristiriita siinä mikä on hyvä työ, tärkeä työ ja miten työ vaikuttaa ihmisen arvoon. Ihmisen luonne ja ihmisyys mitataan siinä kuinka hän kohtelee toisia ihmisiä olivat he ketä tahansa, tekivät mitä tahansa työtä. Olen oppinut kuinka pallottelu ja pompottelu, selän takana puhuminen ja selkärangattomuus palkitaan. Kuinka se joka tekee huonosti palkattua työtä on luuseri, joka ei ole elämässään päässyt eteenpäin. Eteenpäin menoa merkkaavat suuri palkka ja sillä saatavat asiat. On menestystä kuinka voi kuluttaa ja millaisia kavereita ihmisellä on, kuinka asuu ja miten pukeutuu. Kokonaisarvioni suomalaisesta työelämästä, sitä taiteilijana seuranneena, on surullinen.

Sitten on kysymys miten paljon ihmisen on hyvä tienata ja kuinka paljon raha merkitsee vai merkitseekö se, että on mielekästä merkityksellistä työtä ylipäänsä. Miten työn merkitys löytyy? Minulle yhtälö on helppo, koska taiteilijan työ on minulle kutsumusammatti. Se tuo elämääni merkityksen. Harvoin tapaan taiteilijoita tekemässä niitä muita töitä, joita teen elääkseni ja ilmeisesti on harvinaista olla taiteilija työelämässä, koska taiteilijan ammatti on kummallisuus, jota ihmetellään tai ajatellaan ja sanotaan. että olen huono taiteilija, koska en myy töitäni, työni ei myy. Raha määrittää laatua edelleen.

On ollut kiinnostavaa tehdä duunarin töitä ja kohdata nykytaiteesta autuaan tietämätön kansa. Joka on saanut minut pohtimaan luokkajakoa ja millaiset asiat ketäkin kiinnostavat. Taidekuplasta kannattaa astua ulos, koska ulkona on hyvin taiteeton maailma, joka on varsin mustavalkoinen. Eipä sillä, taidekupla on myös putkinäköinen monella tapaa, on heitä ja meitä. Ärtymystä on vaikea peitellä kun ennakkoluulot toistuvat mihin tahansa menenkin, milloin mitenkin päin, omaa identiteettiäni sen enempää painottamatta. Ärtymystä on myös vaikea peitellä tässä Suomen paapotussa elitistisessä ilmapiirissä, jossa itseä pidetään liian hyvänä tekemään matalapalkkatyötä ja se, joka siihen sortuu on häviäjä, jonka itsetunto piakkoin rapisee. Työn tekemiseen on muutenkin tullut kummallinen asenne: vaivannäköä kartetaan, itsensä likoonlaittamista ja työn hyvin tekeminen, etenkin, jos se on huonosti palkattua, on liikaa vaadittu.

Viimeksi pari kuukautta sitten kuulin taas kysymyksen miksi opiskella niin paljon, kun joutuu tekemään edelleen matalapalkkatyötä. Niin, miksi sitä joku opiskelee. Jotkut opiskelevat siitä saatavan taloudellisen hyödyn vuoksi. Jotkut opiskelevat, koska ovat kiinnostuneita asioista ja itsensä kehittämisestä ja kenties haluavat muuttaa yhteiskuntaa ajattelemalla ja kirjoittamalla ja taiteella. Tämä jälkimmäinen syy on ilmeisen huono, koska siitä ei makseta. 😦

Kengänkiillottajalle töitä?

July 18, 2016July 29, 2020 | Henna Timanttimetsä

Kengät tekevät ihmisen, kengistään ihminen tunnetaan. Niillä näyttäydytään, niillä seisotaan ja kävellään. Kengät nostavat ihmisen maanpinnasta irti, antavat ryhtiä ja suojaavat jalkoja, kertovat elintasosta ja elintavoista jotakin sekä arvoista. Kenkiä on oltava joka lähtöön, vaikka itse elin kauan vain muutamalla parilla ja samoilla talvikengillä kymmenen vuotta. Kenkäharrastus on siis melko uusi minun elämässäni ja se huomio etteivät ne enää kestä käyttöä. Alle kahden sadan euron on vaikea löytää hyvälaatuisia jalkineita. Kenkä on fetissi-esine, joita keräillään, joista haaveillaan ja joihin ihastutaan, joihin saa uppoamaan paljon rahaa. Uusien kenkien ostaminen on mukava tilanne silti. Kalliista kengistään mielellään pitää hyvää huolta. Minulla on jopa nanosuihketta, joka suojaa kenkiä kosteudelta, jopa. Ei tarvitse hinkata eikä lankata. Ainetta ei saa hengittää.

Kiiltävät kengät, juhlakengät, miesten kengät, nahkakengät, kävelykengät. Kengän kiillotustapahtuma menee niin, että mieshenkilö istuu tuoliin joka on kuin valtaistuin korkealla, jottei kiillottajan tarvitse hirveästi kumarrella paikassa, paikassa jossa liikkuu paljon ihmisiä kuten asemalla ja kengänkiillottajia voi olla vierivieressä. Kiillottaja hymyilee ja toivottaa asiakkaan penkkiinsä tervetulleeksi, ottaa kiillotuskankaan esiin sekä lankkia, poistaa harjalla hiekan ja ravan ja ryhtyy lankkaamaan rivakoin ottein. Asiakkaalla on luultavasti kiire. Kengänkiillottaja ei ole sama kuin suutari joka korjaa kenkiä. Kengänkiillottaja on tason ylläpitäjä ja kadonneen ajan työläinen, palvelija, itsensätyöllistäjä, jonka työkalut menevät pieneen tilaan ja kulkevat mukana, työläinen joka voi etsiä työtilan mistä vaan. Hyvin vapaan oloinen sarka, pop-up. Paljonko kengänkiillotus sitten maksaa? En tiedä, mutta itse en maksaisi paljoakaan. Ajatus on absurdi, että ohimennen kiillotuttaisin kenkäni. Se ei lienee naisten juttu muutenkaan. Sama kuin parranajo.

Aki Kaurismäen elokuvassa Le Havre päähenkilö on kengänkiillottaja ja kengänkiillotus on maahanmuuttajien ja muiden köyhien hommaa. Erikoinen valinta vanhan ranskalaismiehen ammatiksi, jotakin tekemistä, yrittämistä ja ihmisten kohtaamista epätoivoisessa maailmassa, jonka muutoksessa kaikki eivät kestä mukana. Kengänkiillottajan kengät puhdistaa vaimo. Ne ovat valmiit, kun mies lähtee toihin. Kengänkiillottajan ammattiin liittyy nostalgiaa ja elokuvallisuutta, epätoivoa, halveksuntaa ja hapuilua kun muuta oljenkortta ei ole. Kenkien puhdistus julkisella paikalla ja antaa kenkänsä puhdistettaviksi on perin miehistä. Joku kumartuu eteesi puhdistamaan jalkineesi ja annat lantin, lähdet katsomatta taaksesi. Kengänkiillottaja on kohtauksessa kuin kohtauksessa tärkeä henkilö. Hän kohtelee kuin kuningasta miestä kuin miestä. Korkean arvon olemassaoloon tarvitaan niitä jotka ovat vähempiarvoisia, niitä jotka tekevät likaiset työt, työt joilla ei ole arvoa mutta jotka huomaa, kun niitä ei tee kukaan. Mies seisoo rätti kädessä, kädet lankissa, nöyrän näköisenä ja aina tyytyväisenä kun saa asiakkaan oli hän millainen tahansa. Hänen luokseen pysähdytään ja sanotaan että on kiire. Kestää hetken ja työ on tehty. Asiakas ehtii avata lehden tai katsoa eteensä kenties näkemättä mitä lankkaaja tekee. Yksinkertainen työ, yksinkertainen ihminen. Kuka sellaisesta olisi kiinnostunut, mutta hyvä että jotakin tekee. Jotakin on tehtävä. Liike ja ajatus pitävät elossa kuten raha.

Kiillotus ja lankkaus pidentävät kengän ikää pitäen nahan hyvässä kunnossa. Nykyään jokainen kiillottaa itse kenkänsä, näin luulen, jos viitsii. Paitsi ihmiset, joilla on palvelija sitä varten. En ole koskaan tavannut kengänkiillottajaa livenä kadulla Suomessa, mutta olen nähnyt sellaisen kengänkiillotuskoneen jossa oli pyörivä tela. Jalka asetettiin jalustalle jonka päällä pyörivä kiillotustela suoritti tehtävän. Kiillotuksen voi tehdä seisaaltaan. Samanaikaisesti ei voinut lukea esimerkiksi lehteä, koska on seurattava minne jalka menee. Jännä vehje, mutta kiillottiko se hyvin koko kengän, lähtikö ehkä sukka jalasta vai oliko tarkoitus kiillottaa vain kengänkärjet?

Kuka kiillottaa kenkiä työkseen nykyään Suomessa? Kerjääminen on paljon yleisempää, mutta se ei ole työvoimatoimistossa ammattinimikkeenä. Kysyn koska työvoimatoimisto edelleen ajattelee että kengänkiillottaminen on varteenotettava business, kerjääminen ilmeisesti ei. Kysyn koska työvoimatoimiston työnhaussa on vielä virallisesti ammattinimike kengänkiillottaja, samaa sarjaa ovat mainostenjakajat ja kengänkiillottajat. Aki Kaurismäellä jotakin asian kanssa tekemistä, onko elämä elokuvaa? Mainoksia nykyään jaetaan enemmän kuin ehtii lukea. Onko mainostenjakaminen palkitseva työ, ehkä liikunnan kannalta, ehkä klikkausten kannalta, ja mainostenjakaja sellainen tekijä joksi kehtaisi itseään kutsua, työ josta voi kertoa saamatta kummallisia katseita ja voi sinua tyhmeliiniä-mulkaisuja, tuleeko sillä toimeen-kysymyksiä ja mikä sinussa on vialla. Työllä on oltava rahallinen arvo, muuten sitä ei kukaan arvosta. Sanotaan ettei se ole työtä, jos ei siitä rahaa saa. Naiset ovat tehneet palkatonta työtä aina, he tienaavat myös yleisesti vähemmän kuin miehet. Kun työstä maksetaan sen tekemistä on joku arvostanut? On pystyttävä elättämään itsensä.

Käyttävätkö ihmiset kenkiä joita täytyy kiillottaa? Keinokuidut ja lenkkitossut ovat vallanneet kenkäbusineksen. Miksi noin vanhahtava ammattinimike pitää pintansa virastossa, vaikka on varsin selvää ettei alaa enää ole? Työvoimatoimistolle ei ole muu selvää kuin, että työtön on roska, josta on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä ja aivan sama mikä joku ammatti on nimeltään. Millaisia metodeja kengänkiillottamiseen on ja tarvitaanko siihen ammatti-ihmistä? Millaista työtä nykyään on tarjolla? Sandwich Artist saa Subwayssa paikan, juontaja on taiteilija, juonsi hän karaoke-esitystä tai markkinoita. Siinä saa esiintymiskokemusta. Olethan innostunut tekijä. Olemme kenkiemme kuluttajia ja kenkiemme kiillottajia, siis jokainen on kengänkiillottaja, mutta tuleeko sillä toimeen, elääkö sillä ja ovatko ne samoja asioita? Kun yksityiskohdat lakkaavat kiinnostamasta millainen tulee kokonaisuudesta? Kun bulkkituote myydään taiteen kohottavalla voimalla mistä on kysymys? Eihän taide ole nykyään kovassa huudossa, mutta taiteen nimi ja ajatus silti antavat arvoa tuotteelle, joka on joka paikassa samanlainen, kuten Subwayn patongit, ja ajatus sama kuin missä tahansa hampurilaisketjussa.

Kiiltävät kengät antavat hyvän kuvan käyttäjästään. Hän on huolellinen, säntillinen, pitää huolen omaisuudestaan ja ulkonäöstään. Lika ei saa näkyä. Odotan aikaa, kun prostituoitu on laillinen ammatti. Prostituoidut käyttävät ammattiinsa sopivia jalkineita. Vähintään 10 sentin korkoja, jotka kopisevat, korkokenkiä, saapikkaita tai saappaita. On näytettävä viettelevältä lyhyessä hameessa ja kireissä housuissa. Peniksen kiillottamisesta kai jotakin tienaa.