Queen of fucking everything, haiseva ihmisyys, saatananmoinen ahneus ja Vittu on sana, jota moni toistaa kuin mantraa.

Herkullinen aihe, mitä saamme ja mitä meille annetaan. Tyytyväisyys ja arvostus vaikuttaisivat tulevan materiaalisen hyvän kautta yksinomaan. Ahneus ja menestymisen pakko, aiheita, jotka toistuvat monessa tv:sarjassa: luksuselämä, huijaus, huumekauppa, siihen liittyvä rikollisuus, rikkaat vastaan köyhät-asetelma, jossa maailmat ovat eri planeetoilta eikä tarvitse mennä kuin eri kaupunginosaan, jonne et mielestäsi kuulu, joka on ränsistynyt tai kuten Suomessa, annettu ränsistyä. Ihmiset räpiköivät, sille mielellään käännetään pää, kuten myös, miten Suomea rakennetaan, on kuin mahdotonta sanoa mitään. Seuraa vain vierestä. Köyhyys on rumaa, äänekästä, pelottavaa ja haisee, mutta kuten tässäkin sarjassa, omaperäisyys ja kiinnostavat henkilöt tulevat sieltä, mistä et haluaisi ja kuvittelisi. Spurgu oven edessä haastaa meitä.

On keksittävä keinoja tulla toimeen ja menestyä. Monet keinot ovat todella huonoja, yhä uudestaan kokeiltuja, aivan kuten huumelastin ryöstö ja riski terveydelle, kuten on luovuttaminenkin, silti niistä saa kiinnostavan ja todellisen tuntuisen tarinan, vaikka sormien katkaisu ja rikollinen rangaistuskulttuuri toistavat itseään. Ihminen toistaa itseään. Näitä aiheita ihmiset jaksavat katsoa, osaksi, koska on vaikea uskoa, että tällaista tapahtuisi ja tapahtuu Suomessa. Mikä on myös yksi teema, millaisessa jatkumossa ja kuplassa elämme, mitä riskejä otamme, mikä on todella kliseistä ja kuinka asiat vaikuttavat meihin: Mikä on tämä uusi maailma, jossa pelata ja miten uusi se on?

Miksi muuttaa toimivia keinoja kostaa tai menestyä mahdollisimman nopeasti, kun optio on nenän edessä? Tunteet ja tunteettomuus pelissä. Mitä tunteita käytämme vai käyttävätkö tunteet meitä? Olemme onnemme kukkuloilla ja voittajia tai surkeita luusereita ja hajalla, entä kuinka tunteita käytetään? Yllätys on, että joku on tyytyväinen luuseriuteensa, koska siinä roolissa ei ole mitään yhteistä nykyvoittajissa ja se on hyvä asia. Jokaisella on oma roolinsa, roolihenkilö, miten sen saavuttaa tai saa aikaiseksi ja mikä siinä on todellista minää, ansaittua ja rehellistä, onkin kiinnostavaa, etenkin kun itsensä luominen virtuaalisesti on toinen maailma.

Tunteisiin vetoaminen on manipuloinnin ykkösase. Voiko tunteitaan valita vai valitsevatko ne meidät? Tärkeimpänä on, miten käytämme järkeämme vai olemmeko täysin tunteiden, halujen, trendien ja vaikutelmien vietävinä?

Kiinteistöbisnes on kovaa vauhtia muuttamassa myös Suomen kaupunkeja kuvaillun kaltaisiksi ja tämä muuttaa kulttuuria. Tosi-tv tässä kohtaa on sika todellista. Raha näkyy muotoilussa ja suunnittelussa, millä on mitään väliä, on, miltä asiat ja ihmiset näyttävät, on väliä. Sokeripurkin päälle kaataminen toimii sekin. Olisipa se ollut isompi. Moni toivoo voivansa tehdä samaa. Virkamiehet sarjassa saadaan tekemään halutut järjestelyt joko uhkailemalla tai vetoamalla heidän ahneuteensa, täytyy vain tietää heikoin lenkki ja mitä ihminen haluaa. Kaikki haluavat samoja asioita, on toki helppo kaava.

On myös ilmeisen helppoa saada mitä haluaa, kuten päähenkilö Linda sanoo 11 miljoonan kaupan jälkeen: maakaistaleet odottavat ottajaansa ja Suomen vanhempi rakennuskanta saa väistyä uuden tieltä. Hän on vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan sattumalta. Gettoutuminen kuvaa myös varakkaiden asumista. Uutisista olemme lukeneet luksusasumisen ongelmista, joista jätteet ja niiden hoito on vain yksi. Ihmisille myyty luksus monesti on vain pinta, joka myydään hyvään hintaan ja hinta kertoo meille, mitä mikäkin maksaa ja minkä arvoista mikäkin on. Yllättävän äkkiä paljastuu kaikenlaista ikävää. Olemme onnellisia omistaessamme jotakin kallista.

Queen of fucking everything sukeltaa melko hyvin tähän maailmaan, maailma, jonka analysointi on meiltä ehkä vielä kesken, koska luulimme vielä hetki sitten olevamme rikas maa ja kulissimne on hyvin pystyssä tai huojuu vahvasti. Miksi me niin luulimme? Ettei kulissimme olisi jo kaatunut. Erikoista, että tarvitsimme persut sen sanomaan. Suhteemme rahattomuuteen ja syvään alhoon nousee todella kiinnostavasti esiin. Se ei olekaan joku muu kaukana, vaan me itse. Halusimne ja haluamme pitää illuusiosta kiinni niin tiukasti kuin nainen veskastaan, jota varas yrittää viedä. Jää Suomen kohdalla miettimään, kuka varas lopulta on? Tunnistamme varkaan ja kusetuksen? Uskallammeko sanoa ääneen, että oma moka, olemme liian luottavaisia, meitä viedään kuin sikaa vai pelkäämmekö kostotoimia, kuten eräskin virkamies anonyymisti tunnusti kirjoituksessaan.

Pitkän aikavälin perseeseen nainnin luulisi kenen tahansa huomaavan, vaikka pitäisikin siitä kovin, ei kukaan halua tulla huijatuksi. Rakkaus on myös tässä teemana ja alku kaikelle, jotenkin se on lopulta vain sivujuonne. Börje rakastaa voimalla, pakottaen. Hän myös pettyy väkivaltaisesti ja lopun oloisesti, kaikki menee, kun menettää luottamuksen ja rakkauden. Kuolema on kuin vastaus olemassaolon ongelmiin, siivousta ja ongelman poisto, kaikki jatkuu vaan, kunnes tulee stoppi. Ihminen on vain ongelma.

Illuusiomme on toki kiva, hyvinvointi-Suomi, jossa jokainen on tavallaan rikas ja jokaisella on mahdollisuus nousta. Tuttu tunnekylmyys on myös hyvin kuvassa, peitelty homeongelma ja tuoksahdus, peittely ja epäluulo rakennuksen kunnosta on ihon alla. Tunnekylmyys on tarpeellinen piirre, jos haluaa menestyä. Empatiaa voi esittää, aivan kuten hymyä huoneistoesittelyssä.

Arvotaloja sarjassa ovat yksityiskohtaisesti koristellut vanhat rakennukset, joista ihmetellään, että sekin vielä on olemassa. Valehtelu on vain keino, niin saa mitä haluaa, jotta itse pärjää ja kaikki on hajotettavissa ja hyväksikäytettävissä, kusipäisimmät mulkut tosiaan katoavat ulkomaille…

Sarjassa on siis tärkeää yhteiskuntakritiikkiä, joka Ylen ohjelmassa on positiivista. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, eksentrisyys on tärkeä osa ihmisyyttä ja omaperäisyyttä, aiheuttaa konfliktia, outous, mikä mielellään sivuutetaan, koska se ei myy eikä ole uskottavaa, vaan on noloa ja hävettävää, mistä pääsemme nykyajan isoon ongelmaan, kaiken yhdenmukaistamisen tarpeeseen ja tarpeettomuuden tunteeseen, että miksi tehdä mitään tai yrittää enää, kun ei ole mitään ja on kuin ei missään, etenkin kun vaatteet tekevät ihmisen ja uskottavuuden. Herkullinen on Arvokiinteistöjen auto elementtilähiön edessä parkissa ja entinen rikas vaatimassa tonnin työkenkiä sossussa. Sossussa jatkuu sisäilmaongelma? Tai mikä sossu. On vaikea ottaa, kun ei ole mistä antaa, on pian todellisuutta. En tiedä, miten fasismi sopii tähän kuvaan, kun rahat loppuvat.

Ahdistavan tunnelma tiivistämiseksi ei mielestäni tarvita loputtomasti jatkuvaa musiikkimassaa, liukuvat pikakohtaukset kokouksista tekevät efektin, monotoninen Suomi-toimisto ja sopimisen kulttuuri riittävät. Ne jatkuvat ikuisesti. Hiukan tårta på tårta-fiilis. Enkä usko, että huumeet enää pääsevät auton alle teipattuina Espanjaan asti, voin toki olla väärässä, jos lahjontaan riittävät nakit.

Ehkä Hectorin Kissojen yö: Oli aamu jonkun Suomi-filmin, joka kulisseilta näyttää vaan. Kuljit itkettynein silmin, herrat söivät aamusuolaisiaan. Tähän kohtaan kuin vappuna. Ennallaan ovat ristiriidat tai Brechtin Cabaret-musiikki.

#taulullapäähän (tunteisiin)./ Sen pituinen se.

Sen pituinen se.

Se kerta kun menee baariin.

Miehen jalat jotka kävelivät maapallon ympäri. Menin mukana.

Oh Love

I will always love you. Like a virgin. Everyday. That’s the truth, and nothing but the truth.
I Love You. Let’s Love Together.

Kesä

rohtovirmajuurta
kärsimyskukkaa
sitruunaa
kamomillaa
ennen sairaalaan joutumista
maarianohdaketta
Molkosania
l-teamiinia
glutamaattia
B-vitamiinia
rautayrttejä
vihreää teetä
salviateetä
liiallinen veden juonti perustuu uskomukseen, että vesi puhdistaisi elimistöstä kuona-aineita.
Rasvainen, sokeripitoinen ruoka,
einekset,
ympäristön haitalliset aineet,
stressi,
tupakointi,
lääkkeet ja monet muut tekijät rasittavat kehoamme.
peltosaunio,
nokkonen,
isohirvenjuuri,
väinönputki,
punahattu,
lipstikka,
ruusujuuri.
Kulutuksen ja kauneuden yhteys, onko tässä vastaus jota etsimme? Katso kämmentä.
Juo tämä niin paranet, ota tämä niin ihosi heleytyy, nauti tämä, niin olosi keveytyy. Miten raskaaksi elämä on käynyt, kun ei osaa enää polvistua niityllä ja syödä siitä kuin lehmä? Mikä oli se hetki, kun tajusit, että elät väärin?

Todellisuus

Televisio versus muisti, historia, ihmisiä kuten, televisuaalinen muisti, television ja muistin lähde, virta ohjelmistosuunnittelun ja tv-kokemuksen muotona, suuruus television ominaispiirteenä, postmoderni pinnallisuus, amnesia kulttuuriin, epidemia, miltä muistaminen tuntuu, mutta kun hän ei katso minuun, lyhytkestoisen sisällön tuottaminen nettiin, virtamaisuus, ohikiitävyys, passiivinen muisti-instituutio, mieleenjäävät tv-hetket katoavat, kenen mieleen ne jäävät jos ne katoavat, netti on ihmiskunnan muisti, tunto, kosketuspinta, sisältö, sosiaali-areena ja näyttämö, matalanteknologian ja korkeanteknologian laitteisto, todellisuuden paluu televisioon, reality-trend, reality-celebrities, reality, nöyryytyskulttuuri, nopea sykli, sylki, huijaus, näytteleminen, esilläoleminen, esitys, uusintaminen, uusinta, toisto, kierrätys, toisto, haukotus, missä menevät median rajat, mitä ei saa tehdä, kuka katsoo, näyttää mitä, jättää pois, rajata, lähinäkö, kaukonäkö, ikänäkö, likinäkö, huono näkö, kikkailujournalismi, sensaatio-uutisointi, liveness, utopiatodellisuus, läsnäolevuuden tuntu, välittömyyden tuntu, yhteys yleisöön, mitä tapahtuu juuri nyt, hetkellisyys, monimediastrategia markkinoinnissa, lähde osana mediasysteemiä, kuinka ohjelma tehdään, ei pelkästään teknologinen ja taloudellinen käytäntö, analysoi intermediallisia suhteita jonkin sinua kiinnostavan tietyn mediumin ja siihen liittyvän sisällön kautta, millaisia konteksteja intermediallisuus avaa aiheeseen, miten hahmottaa aiheen kannalta oleellisia konteksteja, viralliset yhteistyökumppanit, mitä tapahtuu medioiden välissä, kuinka valinta tapahtuu, horisontaalinen ja vertikaalinen intertekstuaalisuus, brändi ja formaatti, kuinka mediat käyttävät valtaa suhteessa toisiinsa entä yleisöönsä, crossmedia, laitekehitys, mikä kehittyy, kuinka yleisö oppii, mitä se katsoo, miksi se katsoo, huomaa, seuraa, kiinnostuu, omistaminen, laitteen, lähettimen, formaatin, mediatapahtuman rakentuminen tuotannon ja kulutuksen kannalta, konsernisuhteet, rituaalinen mediatapahtuma, todellisuuslupaus, vertaismelodraama, genre rakennetaan kulttuurissa uudelleen, dokumentaarisuus, genrehybridi, tosi-tv-leima, kaikki maailman tieto, tietosaaste.

 

Taiteilijamyytin myynti

Mietin mitä taiteilijamyytti tarkoittaa. Onko se vapauttava vai kahlitseva? Ainakin sitä voi kommentoida, koska on kyse yhteiskunnan arvoista, esittämisen tavoista, määrittelyistä, kulttuurista kokonaisvaltaisesti, sivistyksestä ja estetiikastamme. Minulle se on länsimainen sankaritaiteilijakäsitys jossa pelataan näyttävyydellä, maineella, historiankirjoituksella, tärkeydellä, painotuksilla, piilotuksella, teatterilla ja tarinoilla ja toisaalta hyvin avoimella itsepaljastuksella, itsetarkoituksellisella jossa tähdätään korostamiseen. Mystiikalla ja myytillä on kiehtovuuden elementti, joka helposti jää insinöörikeskeisessä hyötyajattelussamme vähemmälle arvostukselle höpöhöpönä. Insinööreillä on omat myyttinsä ja tarpeensa. Taide tulee taiteen myytissä jostakin tuntemattomasta, kuvitellusta missä ei ole sanoja, josta ei ole sanoja, jokin selittämätön on tehty näkyväksi, ihasteltavaksi ja haluttavaksi, etenkin kuvataiteessa, joten taiteilija on välikappale jolla on lahja. Taiteilijan ei tarvitse selittää tekemisiään tai hänelle on siunaantunut lupa tehdä ja kokeilla joka elämänalueella. “Kun te taiteilijat olette sellaisia.” On joku tieto millaisia taiteilijat ovat, koska on kerrottu. Kärsivä taiteilija-käsitys on jotakin säälittävää ja dekadenssi vaarallista, taiteilijuus tunteellista, estotonta ja epätodellista, sadunomaista ja kammottavaa, mutta kiehtovan kaunista. Tosin taiteilijan on osattava hommansa, on oltava hyvä. Mistä kärsimys johtuu ja miksi taiteilija kärsii. Taidekäsitys johon kuuluvat vahvat kliseet taiteilijuudesta on pidetty. Mieltymykset joita pidetään tietoisesti yllä ovat nostalgisia, ne palvelevat ikuistamisprosessia ja liiketoimintaa, tarinoiden nälkää. Mitä taide on ja kuinka tärkeä kysymys se on ratkaista? On varmaan vielä ajatus ja valinta, että katsoja ei ymmärrä, koska hän sanoo niin, hän ajattelee ettei joku taiteena tehty ole taidetta, koska nähty ja koettu ei selity opituilla katsomisen ja ajattelun tavoilla joita taiteesta on tai taide on taidetta koska niin sanotaan, mutta ei katsojalle, koska hän voi päättää. Mitä se tarkoittaa taiteilijan kannalta? Onko se kritiikki vai moite, huomionarvoinen asia? Mitä voi ymmärtää tuntemattomasta ensi silmäyksellä ja miten paljon täytyy ymmärtää? Kaikki välittömästi? Taiteilijamyytissä on ikuisuuspainotus ja idolisointiajatus, että taide on muuttumatonta ja taiteilijat ovat tämän myytin armoilla. Muuttumattomuus on keskinkertaisuuden ehto eli taiteen oletetaan pysyvän samanlaisena ja se tarjoillaan samanlaisena, samoista lähtökohdista, tarkoituksista, motiiveista, välineillä ja esittämisen tavoilla syntyneenä, jotakin hyvää taiteena, jonka voi hyväksyä, koska sen ymmärtää. Ymmärtää mitä? Onko taide esine joka laitetaan johonkin tuttuun paikkaan tutulla tavalla symmetrisesti vai voiko taide olla orgaaninen osa rakennusta ja rakennuksessa olemista? Onko taide monumentti rakennuksen edessä vai onko sillä joku muu funktio? Myytti on nimenomaan paikallaan pysyvä ja varjeltava esine, joka kertoo ja kuvaa mitä taiteessa kuvataan, joka on myös oletus.

Mitä taiteilija käy läpi elämässään on oletus, että se vaikuttaa taiteeseen jota hän tekee, että henkilökohtainen muotoutuu taiteeksi, on osa tarinallisuutta, jota voi miettiä, miten se istuu nykypäivään. Millaisista perspektiiveistä taiteilijuus kasvaa, kun oletus, joka on ollut sama, muuttuu tai esikuvat ovat niin iskostuneet mieliin, että taiteilijuus kasvaa niistä väistämättä jotenkin. Ei ehkä samanlaisena, mutta vaikuttuneena vastustaen tai hyväksyen. Mitä taiteilijasta tulee tietää, mitä taiteilijan persoonasta on avattava ja miksi. Onko taiteilija esillä vai teos, vai molemmat? Mitä myytti tarkoittaa naiselle, joka on taiteilija ja kokee, että taiteilijuus on hänen ensisijainen tarkoituksensa, identiteettinsä, tehtävänsä, työnsä, rakkautensa ja olemassaolon välttämättömyys, huolimatta siitä, mitä yhteiskunta ja ihmiset olettavat hänen olevan ja tekevän. Oletukset ovat aikamoinen painolasti ja myytin kautta oletetaan, kuten sukupuolen ja iän kautta oletetaan, mitä on tehtävä. Oletukset ohjaavat paljon kuinka taiteilija esitetään, koska taiteilija on nähtävä ja tavattava. Hän poseeraa kameralle. Mitä taiteilijan tulee tehdä taiteena jota halutaan ohjailla, kun kerrotaan mikä on taidetta ja mikä ei. Millaisiin tuntoihin taiteen tulee vastata, millaiseen estetiikkaan? Valmiina olevat kehykset taiteelle ohjaavat mikä ajatellaan taiteena. “Tämä on nyt sitä taidetta”. Astutaan varovaisesti paikkaan jossa ei ole ennen käyty, kuten oopperaan tai taidegalleriaan, omituisuuden, tuntemattoman ja tutun välimaastossa tehdään valintoja. Miten täällä ollaan?

Taiteilijuus voi tarkoittaa että taiteilija on omituinen (ensisijaisesti) friikki, ulkopuolinen, vaikeaselkoinen ja hauras, jonka työ on käsittämätöntä ja kenties turhaa, ehkä hänestä ei tule mitään. Yksi oleellinen osa on voimakas seksuaalisuus, joka yhdistetään taiteeseen, tekemiseen, jota kautta on olemassa oletus, että kaikille taiteilijoille on ok tulla lähestytyksi ja nähdyksi seksin kautta, että taide ammattina on seksuaalinen ja siltä osin taiteilija on estoton, villi ja kokeilunhaluinen. Suoria johtopäätöksiä tehdään kaiken aikaa ja ne ovat haitallisia, ihan missä tahansa. Käsittämättömyyden ajatukseen taiteilijamyytti solahtaa varsin helposti, kuten myös pelkoihin tuntematonta vaikeutta, myyttiä ja kokoa kohtaan, ajatusta siitä, mitä taiteilija tekee ja on, ajatus siitä, mitä on kohdata tuo kummallinen taruolento, kun elämme varsin arkisessa nykymaailmassa. Alastomuus on aina liikaa, sairasta ja hyvän tavan vastaista. Seksi taiteessa on pornoa ja kertoo taiteilijasta jotakin. Kuinka opimme katsomaan taidetta ja taiteilijaa niin, että niissä molemmissa on tasoja ilman oletuksia? Jotakin narratiivia on muutettava.

Taidemuseoiden olisi oltava perheystävällisiä, kuvauksellisia majakoita ja taiteen toistaa sitä mitä siltä odotetaan, viihdyttää ja antaa elämyksiä, kasvattaa ja opettaa, kerätä kokoon maksavia asiakkaita? Syyttävä sormi osoittaa taiteilijaa, että hän on sairas. Millainen sairaus piilee kulttuurissa joka lokeroi kovin vahvasti ja instituutio-uskovaisuudessa, jossa taiteilija tuottaa sisällön, mutta on näin alisteisessa asemassa? Sairauden ja sairaalloisuuden myytti on vahva taiteilijuudessa, jossa omituisuus, eksentrisyys helposti mielletään hulluudeksi, joka bisneksessä ei välttämättä enää myy, koska hulluus on pelottavaa, mutta toisaalta taas myy kuin häkä, koska mielikuvat ovat tärkeitä. Tämäkin asia on hyvin sukupuolittunut. Hulluus, naintihalukkuus ja päihteiden väärinkäyttö on naiselle enemmän väärin kuin miehelle, ellei ole Tracey Emin eli jo valmiiksi kuuluisa ja hän on silti skandaali. Taiteilijamyytti on kertomus ja elämäkerta, skandaalimainen sairaalloisesta, alkoholisoituneesta kevytkenkäisestä huithapelista, joka ei välitä annetuista suosituksista eikä rajoista. Tämä on hyväksyttyä, kun siihen on tietty etäisyys ja on saavutettu kuuluisuus. Hyödytön tekeminen on oleellista taiteessa, mutta se on myös taiteen leimaamista ulkopuolelta, kun taide nähdään vaikeana lähestyä. Se on hyödytöntä, koska tulokset ovat mitä sattuu ja pahinta on, jos sillä ei tee rahaa vai onko sittenkin, kun ei tule noteeratuksi. Ne eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Hyödyttömyyden ruumiillistuma on rahaton ihminen, joka maalailee ja kuvittelee olevansa taiteilija.

Nainen taiteilijana kohtaa taiteilijamyytin, joka on rakennettu elostelulle, itsekeskeisyydelle, tiukoille roolimalleille, turhamaisuudelle, naisvihalle ja avoimelle seksismille ja sille mahdolliselle tulevalle sankaruudelle. Käyttää sanaa naistaiteilija on omituista. Se palvelee taiteilijuuden rajaamista, erilaisuuden painottamista sukupuolen mukaan, valintaa joka on poikkeava ja jonkun vanhoillisen jaon elossa pitämistä, jolle ei enää ole käyttöä. Erottelu on ongelmallista myös, kun puhutaan vaikka vammaistaiteesta ja etnisestä taiteesta, kun halutaan erotella kuka tekee ja minne tekee, kenelle tekee, ihmisyys, taiteiden seinät ja esittämisen paikat ja painottaa, mistä pisteestä lähteä katsomaan tekijää. Määritelläänkö näin taiteen taso ja kritiikin antamisen raja? Korkea vai matala, tärkeä ja tärkeämpi, miksi kertoa miten katsoa? Miten tärkeä tekijän tausta on taiteen kannalta? Kun taide on miehinen ja valkoinen tausta kertoo paljon, jos niin halutaan, mitä se kertoo taiteestamme? Mitä tietoa tekijä antaa, mitä haluamme tietää ja miksi? Haluamme samaistumispintaa ja taiteella on yhteiskunnallinen, poliittinen merkitys, siksi on skandaalimaista että edelleen seksismi ja raja-aidat ovat taiteessa. Millaista kertomusta taiteilijasta haluamme ja onko taiteilija aktiivinen tämän kertomuksen kertojana vai solahtanut jo olemassa olevaan tapaan, jonka ajatellaan kuuluvan taiteen tapoihin, kuten esimerkiksi poseeraaminen teoksen edessä, jonka ajatellaan olevan oleellista taiteilijan näkemisen ja taiteilijan asettelun kannalta, taiteilija asetellaan, jotta hän tulee nähdyksi. Pohdinnan arvoista on, miten tekijän sukupuoli, vamma, väri, seksuaalinen suuntautuminen, kansallisuus, asuinpaikka, ulkonäkö ja koulutus jne. vaikuttavat taiteeseen ja taiteen arvoon taiteena, taiteilijan arvoon taiteilijana.

Taiteilijamyytissä on kyse brändäyksestä ja tunnistamisesta. Tunnistetaan ja tunnustetaan taiteellinen lahjakkuus ja hyväksytään hänet olemassa olevaan raamiin tunnustamalla ja tunnistamalla taide taiteeksi, taiteilija taiteilijaksi. Minulle tämä on esimerkiksi ollut hämmentävä kokemus, koska tulen taustasta, jossa taiteilijoita tulee toisenlaisista perheistä, joita sanotaan paremmiksi, ei sieltä mistä minä tulen. Kenties olenkin kiinnostava juuri sellaisena, duunaritausta hylkii taiteilijaa, kuten myös porvarillinen taide. Tilanne on hämmentävä ja jatkuva hylkimisreaktio johon tartun, koska raja-aita on siinä muurattuna. Tämä on yksi myytti, joka on olemassa, mistä taiteilija tulee ja voi tulla, kuka voi olla taiteilija, syntyykö taiteilija vai tehdäänkö hänet. Toinen myytti on, mitä taiteilija tekee että on taiteilija, millaiset kriteerit hänen on täytettävä ja kuka kriteerit asettaa. Millainen on luova ihminen, joka tekee ikuisia teoksia kuten luoja. Taiteilija on erikoiskyvykäs poikkeusihminen, kuten myytti sana antaa olettaa ja taiteilijoista oletetaan monasti jotakin ylevää tai päinvastaista. Ihminen josta tehdään ja joka tekee itsestään elävän sankarillisen tai anti-sankarillisen kuvan, joka muuttaa historian tai unohtuu. Mitä ajattelemme taiteilijan olevan, voimakas ja ihailtava, näkemyksellinen ja nimenomaan erikoislaatuinen ajattelija ja tekijä, itsellinen muutosvoima. Myytissä on aika ja koko, jotka molemmat ovat pitkiä ja suuria. Hän on hyvä, koska istuu historialliseen kertomukseen ja oletukseen mikä on taiteilija ja hänen tehtäväänsä, hän poikkeaa normaalista, hän on päättänyt olla taiteilija ja häntä seurataan, miten hän on tehnyt asioita. Mikä tekee hänestä taiteilijan? Joten myytti on taru todellisesta ihmisestä, joka tekee hyvin.