Herkullinen aihe, mitä saamme ja mitä meille annetaan. Tyytyväisyys ja arvostus vaikuttaisivat tulevan materiaalisen hyvän kautta yksinomaan. Ahneus ja menestymisen pakko, aiheita, jotka toistuvat monessa tv:sarjassa: luksuselämä, huijaus, huumekauppa, siihen liittyvä rikollisuus, rikkaat vastaan köyhät-asetelma, jossa maailmat ovat eri planeetoilta eikä tarvitse mennä kuin eri kaupunginosaan, jonne et mielestäsi kuulu, joka on ränsistynyt tai kuten Suomessa, annettu ränsistyä. Ihmiset räpiköivät, sille mielellään käännetään pää, kuten myös, miten Suomea rakennetaan, on kuin mahdotonta sanoa mitään. Seuraa vain vierestä. Köyhyys on rumaa, äänekästä, pelottavaa ja haisee, mutta kuten tässäkin sarjassa, omaperäisyys ja kiinnostavat henkilöt tulevat sieltä, mistä et haluaisi ja kuvittelisi. Spurgu oven edessä haastaa meitä.
On keksittävä keinoja tulla toimeen ja menestyä. Monet keinot ovat todella huonoja, yhä uudestaan kokeiltuja, aivan kuten huumelastin ryöstö ja riski terveydelle, kuten on luovuttaminenkin, silti niistä saa kiinnostavan ja todellisen tuntuisen tarinan, vaikka sormien katkaisu ja rikollinen rangaistuskulttuuri toistavat itseään. Ihminen toistaa itseään. Näitä aiheita ihmiset jaksavat katsoa, osaksi, koska on vaikea uskoa, että tällaista tapahtuisi ja tapahtuu Suomessa. Mikä on myös yksi teema, millaisessa jatkumossa ja kuplassa elämme, mitä riskejä otamme, mikä on todella kliseistä ja kuinka asiat vaikuttavat meihin: Mikä on tämä uusi maailma, jossa pelata ja miten uusi se on?
Miksi muuttaa toimivia keinoja kostaa tai menestyä mahdollisimman nopeasti, kun optio on nenän edessä? Tunteet ja tunteettomuus pelissä. Mitä tunteita käytämme vai käyttävätkö tunteet meitä? Olemme onnemme kukkuloilla ja voittajia tai surkeita luusereita ja hajalla, entä kuinka tunteita käytetään? Yllätys on, että joku on tyytyväinen luuseriuteensa, koska siinä roolissa ei ole mitään yhteistä nykyvoittajissa ja se on hyvä asia. Jokaisella on oma roolinsa, roolihenkilö, miten sen saavuttaa tai saa aikaiseksi ja mikä siinä on todellista minää, ansaittua ja rehellistä, onkin kiinnostavaa, etenkin kun itsensä luominen virtuaalisesti on toinen maailma.
Tunteisiin vetoaminen on manipuloinnin ykkösase. Voiko tunteitaan valita vai valitsevatko ne meidät? Tärkeimpänä on, miten käytämme järkeämme vai olemmeko täysin tunteiden, halujen, trendien ja vaikutelmien vietävinä?
Kiinteistöbisnes on kovaa vauhtia muuttamassa myös Suomen kaupunkeja kuvaillun kaltaisiksi ja tämä muuttaa kulttuuria. Tosi-tv tässä kohtaa on sika todellista. Raha näkyy muotoilussa ja suunnittelussa, millä on mitään väliä, on, miltä asiat ja ihmiset näyttävät, on väliä. Sokeripurkin päälle kaataminen toimii sekin. Olisipa se ollut isompi. Moni toivoo voivansa tehdä samaa. Virkamiehet sarjassa saadaan tekemään halutut järjestelyt joko uhkailemalla tai vetoamalla heidän ahneuteensa, täytyy vain tietää heikoin lenkki ja mitä ihminen haluaa. Kaikki haluavat samoja asioita, on toki helppo kaava.
On myös ilmeisen helppoa saada mitä haluaa, kuten päähenkilö Linda sanoo 11 miljoonan kaupan jälkeen: maakaistaleet odottavat ottajaansa ja Suomen vanhempi rakennuskanta saa väistyä uuden tieltä. Hän on vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan sattumalta. Gettoutuminen kuvaa myös varakkaiden asumista. Uutisista olemme lukeneet luksusasumisen ongelmista, joista jätteet ja niiden hoito on vain yksi. Ihmisille myyty luksus monesti on vain pinta, joka myydään hyvään hintaan ja hinta kertoo meille, mitä mikäkin maksaa ja minkä arvoista mikäkin on. Yllättävän äkkiä paljastuu kaikenlaista ikävää. Olemme onnellisia omistaessamme jotakin kallista.
Queen of fucking everything sukeltaa melko hyvin tähän maailmaan, maailma, jonka analysointi on meiltä ehkä vielä kesken, koska luulimme vielä hetki sitten olevamme rikas maa ja kulissimne on hyvin pystyssä tai huojuu vahvasti. Miksi me niin luulimme? Ettei kulissimme olisi jo kaatunut. Erikoista, että tarvitsimme persut sen sanomaan. Suhteemme rahattomuuteen ja syvään alhoon nousee todella kiinnostavasti esiin. Se ei olekaan joku muu kaukana, vaan me itse. Halusimne ja haluamme pitää illuusiosta kiinni niin tiukasti kuin nainen veskastaan, jota varas yrittää viedä. Jää Suomen kohdalla miettimään, kuka varas lopulta on? Tunnistamme varkaan ja kusetuksen? Uskallammeko sanoa ääneen, että oma moka, olemme liian luottavaisia, meitä viedään kuin sikaa vai pelkäämmekö kostotoimia, kuten eräskin virkamies anonyymisti tunnusti kirjoituksessaan.
Pitkän aikavälin perseeseen nainnin luulisi kenen tahansa huomaavan, vaikka pitäisikin siitä kovin, ei kukaan halua tulla huijatuksi. Rakkaus on myös tässä teemana ja alku kaikelle, jotenkin se on lopulta vain sivujuonne. Börje rakastaa voimalla, pakottaen. Hän myös pettyy väkivaltaisesti ja lopun oloisesti, kaikki menee, kun menettää luottamuksen ja rakkauden. Kuolema on kuin vastaus olemassaolon ongelmiin, siivousta ja ongelman poisto, kaikki jatkuu vaan, kunnes tulee stoppi. Ihminen on vain ongelma.
Illuusiomme on toki kiva, hyvinvointi-Suomi, jossa jokainen on tavallaan rikas ja jokaisella on mahdollisuus nousta. Tuttu tunnekylmyys on myös hyvin kuvassa, peitelty homeongelma ja tuoksahdus, peittely ja epäluulo rakennuksen kunnosta on ihon alla. Tunnekylmyys on tarpeellinen piirre, jos haluaa menestyä. Empatiaa voi esittää, aivan kuten hymyä huoneistoesittelyssä.
Arvotaloja sarjassa ovat yksityiskohtaisesti koristellut vanhat rakennukset, joista ihmetellään, että sekin vielä on olemassa. Valehtelu on vain keino, niin saa mitä haluaa, jotta itse pärjää ja kaikki on hajotettavissa ja hyväksikäytettävissä, kusipäisimmät mulkut tosiaan katoavat ulkomaille…
Sarjassa on siis tärkeää yhteiskuntakritiikkiä, joka Ylen ohjelmassa on positiivista. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, eksentrisyys on tärkeä osa ihmisyyttä ja omaperäisyyttä, aiheuttaa konfliktia, outous, mikä mielellään sivuutetaan, koska se ei myy eikä ole uskottavaa, vaan on noloa ja hävettävää, mistä pääsemme nykyajan isoon ongelmaan, kaiken yhdenmukaistamisen tarpeeseen ja tarpeettomuuden tunteeseen, että miksi tehdä mitään tai yrittää enää, kun ei ole mitään ja on kuin ei missään, etenkin kun vaatteet tekevät ihmisen ja uskottavuuden. Herkullinen on Arvokiinteistöjen auto elementtilähiön edessä parkissa ja entinen rikas vaatimassa tonnin työkenkiä sossussa. Sossussa jatkuu sisäilmaongelma? Tai mikä sossu. On vaikea ottaa, kun ei ole mistä antaa, on pian todellisuutta. En tiedä, miten fasismi sopii tähän kuvaan, kun rahat loppuvat.
Ahdistavan tunnelma tiivistämiseksi ei mielestäni tarvita loputtomasti jatkuvaa musiikkimassaa, liukuvat pikakohtaukset kokouksista tekevät efektin, monotoninen Suomi-toimisto ja sopimisen kulttuuri riittävät. Ne jatkuvat ikuisesti. Hiukan tårta på tårta-fiilis. Enkä usko, että huumeet enää pääsevät auton alle teipattuina Espanjaan asti, voin toki olla väärässä, jos lahjontaan riittävät nakit.
Ehkä Hectorin Kissojen yö: Oli aamu jonkun Suomi-filmin, joka kulisseilta näyttää vaan. Kuljit itkettynein silmin, herrat söivät aamusuolaisiaan. Tähän kohtaan kuin vappuna. Ennallaan ovat ristiriidat tai Brechtin Cabaret-musiikki.








