Landscape 2017

Vallankumouksen nimi

Aika jolloin se alkoi, hetki elämässä, tapahtumaketju, tunnemuisto ja tilanteiden kehitys, ketkä vallankumousta olivat tekemässä. Mistä vallankumouksessa on kysymys, miksi, miten ja missä vallankumous tapahtuu. Kuka vallankumousta seuraa, siitä raportoi, kuka kirjaa ylös tapahtumat ja mitkä tapahtumat erityisesti. Kun asiat tapahtuvat, miten ne tapahtuvat ja luovat kokonaiskuvan vallankumouksen luonteesta, päämääristä, tavoitteista ja saavutuksista, lopputuloksesta ja miten siitä eteenpäin vallankumous pitää pintansa tai ei pidä. Onko kysymyksessä subjektiivinen kokemus, äärimmäiset tunteet jotka sanelevat mitä ihmiset tekevät, kokemus ja tunteellisuus joiden kautta asia kerrotaan vai objektiivinen ulkopuolinen tarkkailija kertoo mitä näkee, hän jolla on etäisyys asioihin ilman henkilökohtaisuutta mutta empatia ja kyky huomata asiat jotka ovat oleellisia?

Vallankumous on prosessi, materiaalinen ja henkinen, joka tänä päivänä on hyvin visuaalinen, nopeatempoinen kuvallinen spektaakkeli, hyvin usein sekava ja sotkuinen, jossa tunteet äärimmäisen voimakkaina pääsevät/päästetään esiin tai näemme ja koemme sen visuaalisuuden kautta. Huutamisen, vihaisen elehtimisen ja eräänlaisen performanssin, kivien heittelyn, julkisen tuhoamisen voiman näyttönä, vastakkain asettelun jossa valtio ja valta kyseenalaistetaan kansalaisten toimesta. Kansalaiset huomaavat omaavansa valtaa ja pystyvänsä sen ottamaan pois niiltä, joille se on annettu kansalaisten toimesta tai heidän puolestaan tai kansalaiset konkreettisesti saavat huomata, että valta on jossakin niin ylhäällä ja sellaista että siinä lähtee henki kun asiaan yrittää puuttua. Politiikassa ja kumouksissa irrationaaliset tunteet, jotka sellaisinaan ovat vaarallisia ja sivistymättömiä eivätkä saa olla ilman pidäkkeitä, puetaan rationaalisen puheen asuun, säädylliseen ja sivistyneeseen pukuun, hyvin muotoiltuun puheeseen ja sanankäänteisiin. Tunne tämä tilanne ja ole tunteessasi vahva, oikeassa. Henkilö joka johtaa, voimakastahtoinen puhuja, puhuttelee joukkoa, ihmisiä, lähestyy heitä, ottaa kantaa tilanteeseen, ottaa tilanteen haltuun tai ihmiset.

Kun jotakin on patoutunut kauan aikaa, lopulta poksahtaa jotakin poikki tarpeeksi monelta ihmiseltä yhtäaikaisesti. He eivät enää halua kuunnella vaan toimia. Kumouksen ydin on ’maltillisuuden’, turvonneen tyhjänpuhumisen, puheen kautta yhä uudelleen epäonnistuminen eli muuttumattomuuden ymmärtäminen, sivistyksen joka on kontrollia ja voimakasta säätelyä ja sääntelyä ymmärtäminen. Tahdin, liikkeen ja vauhdin uudelleen arviointi, kuka käskee ja miten, kuka minua käskee ja miten vastaan. Se jokin, joka on vaikea nimetä, kun ei enää pelkää henkilökohtaisia seuraamuksia eikä kärsimystä, vaan on valmis uhraamaan oman hyvinvointinsa kokonaisuuden puolesta jotta kärsimys, systeemi joka kuvittelee muuttuvansa ihmisten hyväksi ja kontrolli loppuisivat. Kuinka ihmiset voisivat itse määritellä itsensä ja vapautensa rajat, koska tarvitsemme huolen pitävää systeemiä?

Vallankumouksen tilanteessa tarpeeksi moni kokee tuntevansa yhteenkuuluvaisuutta ja kokee samoin miten muutosta joudutetaan tai on idea ja sitä kokeillaan. Miten valta otetaan, miten valtaa käytetään ja mikä on valtaa esimerkiksi hetken mielijohteessa yhtäaikaisesti. Kun tarvitaan muutos asioiden tiloihin on perus jokapäiväistä jargonia, mutta että todella ryhdytään toimeen on kiinnostava piste: milloin se tapahtuu, ettei enää kuunnella puheita asioista, joihin ei ole luvassa parannusta ilman radikaalia väliintuloa eli miten kauan kuuntelemme puhetta, milloin ja miten luomme sen itse ja millaisella puheella on haluttu vaikutus yhteiskuntamuutoksessa. Tarvitaan joukkovoima jonka päämäärät ovat selvät. Ison joukon on oltava yksimielinen. Massa yhdessä toteuttaa haluamansa sopiviksi katsomillaan keinoilla. Miten tämä yhteinen päämäärä ja halu toteutuu kun jokainen on yksilö jolla on oma ääni ja onko siis vallankumous paras mahdollinen keino ja sana.  Massan on pystyttävä toimimaan yhteen ja yhteisen päämäärän hyväksi, ei yhden ihmisen hyväksi vaan kaikkien. Vallankumous on hyppy tuntemattomaan, mutta lopputulos usein on jo nähty. Lopputulos voi olla aivan eri kuin oli tarkoitus. Vallankumous jäi tyngäksi, tapahtumaksi ja karnevaaliksi, jossa kansa on kyllä kokoontunut yhteen ja heillä on vaatimuksia maan johdolle ja virkavallalle. Kuka riskeeraa kaiken, oman itsensä yhteisen edun ja tulevaisuuden vuoksi?

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mista-myrskyjen-nimet-tulevat/177963/

Onko nimi asia, jonka eteen vallankumouksessa tehdään työtä? Mitä nimi symboloi ja millainen merkitys nimellä on? Luoko nimeäminen yhteenkuuluvaisuutta ja samalla kokoaa yhteen saavutusta, joka kehittyy tehdessä? Voisiko ajatella, että annettu nimi on siemen, johon koko vallankumous juurtuu, josta on pidettävä kiinni yhteisvoimin ettei rakennelma luhistuu. Nimi kokoaa yhteen perusajatuksen, lähtökohdan ja jatkon. Se on tapahtuman historiallinen alkupiste ja kuvainnollinen idea, ideaali johon pyritään, jota voimme hurrata, johon on pyritty, perusta josta lähdetään rakentamaan jotakin kestävää ja tuhoamaan jotakin joka on ollut haitallista. Vallankumous on puhdistus/ puhdistaminen siinä mielessä. Vallankumouksen ydintä on, että korruptoitunut paha ja muuttumaton vanha ajattelu, rikollinen johtaminen yritetään muuttaa, vaihtaa ja poistaa, jotta koko systeemi ja ihmiset uudistuisivat, tavat tehdä muuttuisivat reiluiksi ja kaikkia tasavertaisesti palveleviksi. Vallankumouksen nimi on nimi uudelle ajalle, ajan alulle, jollekin jonka takana seistä. Aika pysähtyy hetkeksi kuin shokissa tapahtuu. Asiat tapahtuvat kuin hidastettuina, uskomattomina, vaarallisina ryöppyinä joita ei voi peruuttaa, ei pyydellä anteeksi. Nimeäminen painottaa asian ja tapahtumien tärkeyttä, ihmisten panostusten ja voimannäytettä joka on kuin he. He, jotka saivat aikaan pysähdyksen. Hetki, jolloin oli pakko ryhtyä toimeen, valita puoli ja seistä sillä puolella. Tietää miten toimia.

Hyvä esimerkki nimeämisestä, sen oleellisuudesta, merkityksestä yhteiskunnalliselle kehitykselle, mielivaltaisesta merkillisyydestä on Suomen sisällissota 1918, jota kutsutaan vaihtelevasti ja näkökulmista riippuen eri nimillä, joista hätkähdyttävin lienee Suomen työväen vallankumous, joka liittyy Venäjän vallankumouksiin 1905, 1917 https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_vallankumous.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota ”Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia.” ”Sodalle on annettu erilaisia nimiä, jotka heijastelevat eri historiallisten ajankohtien valtapoliittisia ja yhteiskunnallisia suuntauksia sekä ideologisia painotuksia. Tässä suhteessa värittyneimpiä nimiä ovat vapaussota, luokkasota, punakapina ja torpparikapina. Tasapainoisempia nimiä ovat kansalaissota, vallankumous, kapina ja veljessota. Neutraaleimmat ilmaisut ovat vuoden 1918 sota (Suomessa), Suomen sota 1918, vuoden 1918 tapahtumat tai Veijo Merta mukaillen kevään 1918 tapahtumat. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallankumous linkki josta löytyy lyhyt lista vallankumouksista jossa on myös Suomen työväen vallankumous 1918.

Hätkähdyttävyys on henkilökohtainen kokemus ja visuaalisuus on iso osa yhteiskunnallisen väkivaltaisen murroksen tekemistä. Vallankumouksen ajatus ja teko Suomessa on kaukainen ja ei ehkä niinkään. Mukavuudessa ja henkilökohtaisessa kuplassa se on kokemuksen ja historian kannalta kaukainen, jossakin ja jonkun muun tekemä, joku muu kuoli. Se on merkityksenä ja tekona jotakin mikä tapahtuu muualla ja on äärimmäinen, väkivaltainen, pidättelemätön ja pelottava. 1918 vuoden tapahtumista ja kuinka siitä on kirjoitettu ja kerrottu käydään edelleen keskustelua ja se on Suomen historian, Suomen valtion synnyn kannalta merkittävä kapina. Käsittämättömänä pidetään kuinka saman kansan sisällä voi tapahtua näin suuri kahtia jako ja väkivallan tekojen, murhaamisen tarve. Käsittämätöntähän on kuinka sokea edelleen moni on luokkajaolle, jaolle etelään ja pohjoiseen, köyhiin ja rikkaisiin, sivistyneisiin ja sivistymättömiin, herrakansa vastaan alamaiset eli työläiset ja selviytyjät ja kuka kykenee väkivaltaisiin tekoihin tai mikä on väkivaltaa. Kahtiajakautumisen ongelma ei ole poistunut keskuudestamme. Siitä ei pidetä ääntä, koska siihen on ollut vaikea uskoa, koska näennäisesti olemme samalla viivalla. Nykyään meillä pitäisi olla samat mahdollisuudet. Joten se millä nimillä asioita kutsutaan on kiinnostavaa, koska se kertoo meistä ja arvoistamme.

Ohje tyttärelle

Ennakkoluulojen jännittävä maailma: Juorun loppu.

Ennakkoluulot ovat kiinnostava maailmaa luova voima, naisviha, perinteet ja seksismi ruokkivat ennakkoluuloja. Nainen on edelleen huonompi kuin mies, vähemmän älykäs, vähemmän lahjakas, vähemmän lihaksikas, vähemmän ja vähempi arvoinen maailmassa, joka toimii miesten ehdoilla ja miehille. Ennakkoluuloja ja vihaansa on vaikea myöntää, huomata, tunnustaa, että tekee ja ajattelee väärin jotakin ihmistä ja ihmisryhmää kohtaan. Ajatteluaan on vaikea muuttaa, koska se vaatii työtä, nöyryyttä ja oman heikkouden myöntämistä. Se vaatii väärässä olemisen tunnustamista. Vaikeaa etenkin asiantuntijalle, eikö totta. Se olisi tunnustus, että ei ole niin hyvä eikä pätevä ihminen kuin antaa olettaa juuri nyt, sellaisena kuin on, vaikka sinulle on kerrottu kuinka hyvä, pätevä ja taitava olet.

Ennakkoluuloisuus on hyvin päällekäyvä, inhorealistinen, pintansa pitävä, ryhmäyttävä, vanhanaikainen ja harhainen tapa ajatella, johon on helppo sujahtaa, jossa on turvallista pysyä, jota itsepintaisesti voi olla muuttamatta, koska se palvelee hyvin. Ennakkoluulot ovat tapamme käyttää valtaa juuri niiden helppouden, näennäisen oikeellisuuden kautta, niiden voimakkuuden ja väkivallan avulla. Ennakkoluulot antavat voimaa joillekin ja ottavat pois joiltakin. Ennakkoluulot ja niissä pitäytyminen todistavat jotakin, mutta eivät siitä jota kohtaa ennakkoluulo on. Ennakkoluulot ovat kuin vasara jolla hakataan kunnes toisin todistetaan, ettei asia ollutkaan niin ja sitten voi ehkä pakon edessä sanoa, voi anteeksi, en tiennyt, en osannut kuvitella että asia olisi toisin, että tästä olisi sulle jotakin haittaa jne. jne.. Jos et esimerkiksi tiedä etkä ymmärrä moraalista etkä etiikasta mitään, ehkä kannattaisi käydä kurssi..

Kun sama ennakkoluulo toistuu monessa paikassa samanlaisena aina muuttumattomana, tapahtuma on identtinen, väkivaltainen ulossulkeminen, epäluuloinen, halveksiva, tietämätön, ylimielinen, pinnallinen tarttuminen johonkin kohtaan nimenomaan ihmisen ulkonäössä, tavassa olla ja tehdä, voi miettiä kuinka sokeita omalle ajattelulleen ja olemiselleen hyvinkin koulutetut ihmiset voivat olla.  Kun et itse näe itseäsi, et kuule mitä puhut, et ymmärrä millainen vaikutus puheellasi on, voi pohtia miksi sinulle on annettu enemmän valtaa kuin ansaitset. Kun et osaa kuvitella pintaa etkä annettuja, iänikuisia malleja syvemmälle, ei sinusta voi ajatella, että olet kovin älykäs tai luova, saati innovatiivinen. Mieti mitkä ovat tosia asioita jotka näet toisessa, mitä todella näet kun katsot, mitä asioita arvostat jossakussa ja miksi joillakin ihmisillä on tarve saada joku toinen näyttämään huonolta, mikä on todella huonoa, mikä on väkivaltaa jos todella vastustat väkivaltaa. Kannattaako sellaiseen ihmiseen luottaa etenkään ammatillisesti, jonka näkemys perustuu ennakkoluuloihin, kuulopuheisiin, kuvitelmiin ja oman aseman pönkittämiseen. Voit kuvitella itsesi asemaan jossa sinulla ei ole valtaa siihen mitä sinusta puhutaan, ajatellaan ja kuinka sinut arvioidaan, sillä mitä teet ei ole mitään vaikutusta että ennakkoluulo katoaisi. Moni elää kuvitelmaa itsestään ja maailmasta, kuvittelee olevansa isompi voima ja tärkeämpi tekijä kuin on. Ryhmän voima antaa pontta kuvitelmille ja ennakkoluuloille joilla haetaan tärkeyttä ja relevanttiutta omalle jollekin, mikä se jokin lieneekin.

Ennakkoluulot esimerkiksi itseäni kohtaan alkavat seuraavanlaisesti: ne lähtevät sukupuolesta, mihin nainen kykenee älyllisesti ja käytännössä, mihin nainen joka näyttää siltä kuten minä näytän pystyy älyllisesti ja käytännössä, millaista työtä hän tekee, kuinka hän ajattelee, miten hän pukeutuu ja ketä varten, miksi hän meikkaa ja ketä varten. Mitä nainen joka näyttää samalta kuin minä tekee elämässään, mitä hänen tulee tehdä, miltä hänen tulee näyttää ja voiko hän esimerkiksi meikata omaksi ilokseen. Tätä hän ei voi tehdä, koska kaikki mitä hän tekee, hän tekee saadakseen huomiota ja tullakseen naiduksi, houkutellakseen kumppania, huomiota, työtä, ihan mitä tahansa eli nainen joka näyttää minulta tekee ulkonäölleen asioita voidakseen manipuloida muita saadakseen asioita, käyttääkseen muita hyväkseen eli nainen joka näyttää minulta osaa ajatella vain omaa hyötyään ja käyttää ulkonäköään hyväkseen, ainoastaan ulkonäköään saadakseen sen mitä haluaa. Mutta silti naisen tulee olla kaunis, mutta hän ei saa ajatella olevansa kaunis. Hän ei saa korostaa kauneuttaan, koska silloin on pinnallinen. Ehdotukset että minun tulee käyttää ulkonäköäni, että pääsen elämässä eteenpäin, ovat täysin normaalikäytöntö. Ulkonäköni kommentointi esimerkiksi taideyhteydessä, on ihan täysin normaali käytäntö. Mitä sukupuolellani ja ulkonäölläni on taiteen käytäntöjen kanssa mitään tekemistä? Voin ihmetellä itsekseni.

Kaikki tietävät, mitä nainen joka näyttää siltä kuten minä, haluaa. Hän haluaa manipuloida ja käyttää hyväkseen eli ulkonäkö ja seksi ovat hänen valuuttansa. Tästä syystä häntä voi kohdella kuin tavaraa joka ei osaa ajatella itse (mutta hän osaa manipuloida), ei osaa tehdä itse (mutta hän osaa luoda itsensä niin että selviytyy), koska hän on täysin ulkoisten avujensa varassa ja tämä on ainoastaan hänen syynsä. Hänen sukupuolensa syy, joten hänelle voi tehdä mitä tahansa, hänestä voi sanoa mitä tahansa, häntä voi vahingoittaa ettei hän saa niitä asioita joita HÄN HALUAA. Hän on tässä se haluava, mutta haluttava osapuoli jonka hän hyvin tietää. Akti on käypä raha. Jokainen mies haluaa kauniin vaimon joka on hyvä sängyssä, jota voi esitellä, jonka kautta mies on miehinen ja haluttava.

Ulkonäköni on kummallisen kiinnostava kaikille muille paitsi itselleni. Minulla on mennyt tovi että olen täysin ymmärtänyt millainen vaikutus pärstäketoimella on ja mitä ulkonäkö ihmisestä kertoo todella. Tein sen että poistin välittömät merkit naiseudestani. Siihen kiinnittävät enemmän huomiota kaikki muut kuin minä ja olen kokenut että naisellisuus on tekemisen tiellä, kuten on hyvin ilmiselvää. En edelleenkään korosta itseäni, mutta minun joko odotetaan tekevän niin tai edelleen odotetaan että en korosta naiseuttani, joten muiden odotuksille en anna arvoa. Naisellisuuden karsimista jopa kiitellään, miehet kiinnittävät huomiota siihen etten käytä meikkiä, naiset ihmettelevät kun en käytä meikkiä. En ajattele meikkaamista kun herään aamulla, en ajattele meikkejä, ehostamista eli laittautumista Se miltä näytän on toki eräs työväline ja siihen kiinnittävät huomiota toiset ihmiset. Ulkonäkö on siis kiinnostava asia ihan muille kuin minulle ja teoriassa kiinnostava asia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Edelleen se on ensimmäinen asia mihin minussa kiinnitetään huomiota ja sen jälkeen tulevat asiat kuten olenko älykäs, olenko lahjakas, miksi teen mitä teen, analysoidaan kaikki pinnallisesti näkyvät asiat ensin joista etsitään syitä asioiden tiloihin, aivan kuin selitystä.

Kun olen humalassa minulle voi suoraan tulla ehdottamaan suihinottoa, niin että sen kuulevat kaikki, sitä voivat kaikki kommentoida, mutta siihen ei puutu kukaan. Sellaista kuin minä ei puolusta kukaan. Olen pohtinut miksi sellainen kuin minä jätetään aivan totaalisesti yksin puolustautumaan, kun mies saa joukon taakseen puolustuksekseen oli hän tehnyt mitä tahansa ja naiset toki tiimiytyvät samankaltaisina keskenään, tämäkin on teoriassa sosiaalisesti kiinnostavaa, ei muuten. Miestä täytyy puolustaa tätä kamalaa narttua vastaan, koska tämä kamala bitch, hyväksikäyttäjä ja typerä huora ansaitsee kaiken paskan päälleen, koska hän pystyy olemuksellaan manipuloimaan kaikkia ja koska hän näyttää siltä, että hänelle täytyy ja voi tehdä kaikki paha, jotta hänet on käytetty ja hänen voimansa on viety ja hänelle on näytetty hänen olemattomuutensa, mitättömyytensä ja arvottomuutensa. Tämä samahan tapahtuu myös monen naisen mielessä, toimesta ja halusta. Ulkonäkö on kirous oli ruma tai kaunis ja ihminen typistetään sen kautta. Hämmentävää on kuinka paha peilataan johonkuhun toiseen ja oma pahuus peitetään niin kauan kunnes ei enää voi. Itseään ei voi paeta. Oman pahuuden paljastuminen on katastrofi ja kasvojen menetys.

Kertokaa missä kohtaa alkaa minun kyynisyyteni, minun manipuloiva luonteeni, minun pahuuteni, minun egoistisuuteni, minun harhaisuuteni, minun narsistisuuteni, minun loputon huonouteni, pahansuopuuteni, tyhmyyteni, lahjattomuuteni, heikkouteni: osaako se tehdä hyvin mitään. Se, joku jolla ei ole edes nimeä jonka voisi sanoa ääneen, koska eihän se ole edes ihminen joka olisi sinun kanssasi samalla tasolla. Siitä voi sanoa ihan mitä vaan, kun se ei ole mitään, paitsi tavara jonka arvo muotoutuu hyvin konkreettisella tasolla, mutta jotenkin täysin abstraktisti ja absurdisti.

Kun taide on tavara, taiteilijakin on.

Taiteen tavarallisuus on taiteilijan tavarallisuus on taidemaailman tavarallisuus, josta syntyy logistiikka ja kuljetus. Se on kallista, voi pojat, kuinka kallista. Täytyy puhua henkilöbrändistä, kun puhutaan tunnetusta taiteilijasta ja imago on oleellinen osa työtä, kuinka kertomus syntyy ja miten sitä pidetään yllä. Onko kertomus satu, paikalleen jämähtänyt kuvitelma, jossa moni roikkuu kiinni, kun ei muutakaan keksi ja se on tähän asti ollut hyvin tuottoisaa. Missä kohtaa taiteilija on tehdas, loputtomasti toimiva ikiliikkuja ja missä kohtaa taidetyöläinen, jonka pitäisi elääkin, on edelleen omituinen pohdittava akuutti asia, varsinaista määritelmää millekään on usein mahdoton sanoa ääneen, mutta hevonpaskan tunnistaa suurista puheista. Taiteilija toimii kuin yritys, kun hän tuottaa myytäviä uniikkeja tavaroita, jotka ovat ideoita, jotka toimivat teoksina, mutta rahanvaihtoa ei välttämättä tapahdu tai sitten tuohta tulee runsaasti jos on onnekas, oikeassa paikassa oikeiden ihmisten seurassa. Taiteilijan on luotava ura ensin taidemaailmassa, jotta hän voi tehdä asioita sen ulkopuolella. Taidemaailmalla on vahva auktoriteetti tehdä taiteilijoita eli virallinen taidemaailma on itse tehdas ja taiteilija on tavara.

Kun ihminen nähdään tavarana; siitä on asetettu markkinahinta, joka maksetaan tavaran omistamisesta tai vuokrasta, käytöstä. Tavara arvostellaan kuten tavara, jotkut kohtelevat tavaroita hyvin, toiset huonosti. Tavaroilla ei ole tunteita, eivätkä ne ajattele, eivät sano vastaan, vaan tekevät tehtävänsä eli luovat arvoa. Taiteeseen on monella pinnallinen näkemys, mikä on ymmärrettävää, ajatteleminen vie energiaa, aikaa eli on työlästä. Pidämme sisustamisesta laatutaiteella, jonka tunnistaa. Se tuo kotiin arvokkuutta ja omistajalleen vakuutuksen hyvästä mausta ja arvon noususta. Laatutaiteen tuntee, että sillä on korkea hinta, siinä on sitä jotakin, se myydään oikeassa paikassa ja sen on tehnyt tunnettu, arvostettu taiteilija varmoin ottein ja on tiennyt mitä tekee. Taiteessa kuten sisustamisessa vaikuttaisivat päällimmäisenä olevan tärkeitä ulkokohtaiset asiat, kuten mikä tyyli sopii tähän aikaan, mikä houkuttelee mahdollisimman paljon katsojia, millainen maku kenelläkin on, mikä ei pistä silmän eikä erotu taustasta ja kuinka tätä kautta kukin saa asiansa eteenpäin eli oman persoonansa ja identiteettinsä esiin tavaroiden ja ideoiden avulla. Tärkeät jutut, kuten tunnettuus joka on kovin suhteellista, myyvyys, hinta, mitä taide lisää siihen paikkaan, jossa se on, tuovat lisäarvoa. Kiinnostava kysymys on, miksi taide toimii kuin laastari, kuin kunnon kohottaja ja ilmeen antaja? Mikä on taiteen funktio,  sisustuksellinen ja sisällöllinen arvo sisä- ja ulkotiloissa? Ulkotiloja sisustetaan siinä missä sisätilojakin, kuinka tämä arvo mitataan ja miksi taiteen tulee sopia muuhun sisustukseen?

Mikä on taiteen tekemisen mieli, merkitys ja arvo kun kaikki lasketaan ensisijaisesti rahassa. Tässä mahdollisessa tuotossa joka on menestys, suuruus, huippuus, saavutus, julkisuus, ja mitkä asiat edesauttavat tätä ketjureaktiota tapahtumaan? Jotenkin itsestään selvän oloinen ketjureaktio, että siinä on jo pakko-oireilun tuntua ja toiston makua, pyörimme kehää kun emme osaa tai uskalla mennä pois vanhasta. Ei ole sattumaa taitelijan uraa tehdessä yleisimmät kommentit ovat tuleeko sillä toimeen, oletko hyväkin, oletko tunnettu, et sä varmaan tunnettu tai hyvä ole, koska olet täällä töissä eli taiteilijan työn kuvaus alkaa rahallisesta tilanteesta, toisinaan jopa millaista taidetta teet. Saatan miettiä tovin kuinka selittäisin, koska se on itselle niin itsestäänselvää etten osaa palikkatasolla selittää kovin helposti, kuten mikä on installaatio, käsitetaide, miten taide voi olla netissä, miksi näissä ei ole hintoja ja miksi et tee kuvistasi vedoksia. Tärkeintä tuntuu olevan että asia myydään eli se kiinnostaa kun saadaan kaupaksi konkreettisesti myyjä-ostajasuhteessa. Mistä on kysymys eli mitä myydään? On oltava kappale jotakin, jonka tunnistaa taiteeksi, jonka voi omistaa ja liittää itsensä jatkeeksi?

Miksi joku on taiteilija, mitä merkitsee olla taiteilija. Taiteen traditioksi voidaan kutsua jatkuvaa ammattitaidon epäilyä, koska taiteilijat nyt ovat sellaisia, kyllähän te tiedätte sen ajatuksen ja kliseen. Tsekataan moneen kertaan, ettei ole päästään sekaisin, pyydetään suosituksia. Siinä työympäristössä jossa taidetta, etenkin kuvataidetta, tehdään pään sekoaminen ei ole mikään ihme, joten onhan se ymmärrettävää, että epäillään. Sama pään kunnon tarkastelu vaan ei tapahdu kuraattoreille, taidekriitikoille, taidevirkailijoille yms. muille, jotka saavat palkkansa taiteen parissa. Heidät on virallisesti valittu, joten he ovat ok. Virallisuus sulkee pois epämääräisyyden ja heikkouden, päätöksistä ja visioista huolimatta.  Se on vain kestettävä, että kuka tahansa on taiteen asiantuntija ja tuntee taateelijoita ja pitää asemaansa meriittinä lähinnä itselleen.

Kuinka arvo syntyy taiteessa, riippuu siitä missä taide esitetään, kuka taiteen on tehnyt, millaisen vastaanoton taide on saanut yleisesti ja taidemaailmassa ja kuka siitä on kirjoittanut ja missä. Entä jos lakkaa olemasta kiinnostunut siitä, mistä taiteentekijän tulisi olla kiinnostunut eli näyttelyiden pitämisestä, esille pääsemisestä, myynnistä ja suhteista. Entä jos tekeekin niin, että tekee päinvastoin ja innovoi itselleen uuden tavan olla taiteilija. Huonostihan siinä käy, niin. Tuleeko sillä edes toimeen? Tämä uusi tapa on äärimmäisen paljon inspiroivampi ja kiinnostavampi. Se on itsenäistä ajattelua, jossa päätäntävalta on minulla. Kun kaikki tekevät vain työnsä haluamatta muuttaa vallitsevia käytäntöjä, joko uskalluksen puutteesta, tai koska vanha järjestelmä palvelee henkilökohtaisesti juuri sinua, mitä saamme? Juuri sen mitä meillä nyt on, sisäilmaltaan ummehtuneen koneiston, joka ei uskalla muuttua paremmaksi tai ei osaa eikä halua.

Introvertin elämä on tylsää?

Tylsyyden kokemus on henkilökohtaista. Pystyn olemaan hiljaa useita tunteja ja katsomaan ikkunasta puita. On edelleen totta, ujo hissukka-ressukka-akselilla tallaava saattaa vaikuttaa säälittävältä tylsimykseltä jonka päässä ei liiku paljonkaan, kivellä tapettavalta joka on tuhottava, jota on satutettava että saa äänen aikaiseksi, jota voi avoimesti halveksia ja syynätä, koska se vahva itse on vahvempi, ihan selvästi parempi, näkeehän sen, ja mitattuna mittareilla jotka ovat jotenkin itsestään selvät ja hyväksytyt itsestään selvästi, like da. Hän puhkuu itsevarmuutta ja älyä, nokkeluutta ja pokeria, selvä voittaja. Syrjäänvetäytyvä on silmätikku, jonka syrjäänvetäytyväisyys on heikkous ja omituisuus, piirre jolla ei voiteta, koska siinä tyypissä on jotakin vikaa. Vahvempi pystyy testaamaan heikon vahvemman oikeudella, oikeus joka ryhmässä jaetaan, otetaan ja hyväksytään, koska jos puolustaa heikkoa voi itse joutua kiusatuksi, joten myötäily ja hiljainen hyväksyntä on tavallaan itsepuolustusta, eiks nii. Se on myös säälittävää, jos tiedät mitä tarkoitan. Itsenäinen ajattelu ei ole muodissa, siihen ei edes yliopistossa kannusteta. Seuraaminen seuraamisen vuoksi jos mikä on heikkoutta, asioiden tekeminen niin kuin ne on aina tehty, helppoa ja heikkoa tehdasmaista ajattelua. Mielummin puhutaan selän takana kuin sanotaan suoraan, koska voi tulla ulos suljetuksi. Varsin vahva meininki, pelkuruus yhdessä vahvistaa? Vahvemman oikeus pistää pieni matalaksi koska voi, ei kauheasti poikkea eläinmaailmasta.

Että se joka ei jotenkin välittömästi osaa tai halua puolustautua, on uudestaan ja uudestaan tulilinjalla, koska on näennäisesti heikompi, on jatkuvasti jotenkin vaillinainen, puutteellinen, liian poikkeava ja vähäpätöinen, on vahvemman oikeudessa eli survival of the fittest-kisassa heikoilla, jos ei opettele puolustautumaan, siksi suosittelen turpaan vedon hallintaa taitona eli itsepuolustustaitojen opettelu on ensiarvoisen tärkeää, koska jotkut eivät tajua ennen kuin lätty lätisee ja on tullut selväksi ettei vahva ollutkaan niin vahva kuin se antoi ymmärtää. Henkinen ja fyysinen väkivalta ei ole hyväksyttyä, mutta tapahtuu koko ajan. Jos väkivaltaan ei kukaan puutu ja se hyväksytään, en näe paljon muita keinoja vaikuttaa kuin lyödä takaisin. Häpäiseminen on monelle sama kuin raipparangaistus. Putoaa pallilta tai lähtee pallit. Tekopyhyys on se palli jolla moni seisoo.

Jos on niin halvaantunut, ettei saa sanaa suustaan, psykoterapiasta voi olla apua. Halvaantunut jatkuvasta väärin olemisen syytöksestä ja vähättelystä, että on vähempiarvoinen kun on sellainen kuin on, että vain on mitätön ja tyhmä kun ei saa sitä sanaa suustaan kun ei ole kuin muut, ja jos saa sanat ulos jopa lauseina, ne eivät ole oikeita sanoja vaan vääriä tai eivät mitään kiinnostavaa kuunneltavaa tai hyvässä rytmissä tai oikeassa kohdassa. Oman fyysisen ja henkisen vahvuutensa huomaaminen on voimaannuttavaa. Itseään täytyy kehittää sanoivat muut mitä tahansa eli ulkopäin tulee jatkuva paine mitä on hyvä opiskella ja miksi on hyvä tulla. Jos et halua tintata ketään, opettele joku taito jossa koet onnistumista. Varmaa on että hyvää palautetta ei kenties tule, että joku myöntäisi olleensa väärässä ja tehneensä väärin, eh joo. Ei kannata jäädä odottelemaan. Ne on niitä vahvoja katsos.

Introvertin elämä on tarkkailijan asema, mutkikasta ja se on se tyyppi jota kokeillaan juuri koska kuvitellaan, ettei siitä ole vastusta, siis helppo kohde jonka päihittäminen on kuin kansanhuvi, nauraisin jos tässä olisi jotakin hauskaa. Vaikeammat kohteet ovat pelottavampia ja vaikeampia. Hissukkaa ei ehkä varsinaisesti edes puhutella nimeltä. Introvertin huumori on erilaista ja saattaa olla parempi pitää huumorinsa itsellään, koska se ei ehkä aukene muille tai tulee kuollut hiljaisuus ja siitä loukkaannutaan helposti, koska itseensä kohdistuvaa huumoria vahva ei kestä. Luultavasti liian mustaa. Onko se edes hauskaa? Kaikki mitä introvertti tekee tapahtuu eri tavalla, eri rytmissä, sitä rytmiä on liikaa monelle. Kyseessä on erilainen, usein täysin poikkeava tapa ajatella, nähdä ja olla, joten vähättely ja naureskelu on valtavirran tapa kohdata tuo outous. Introverttiyttä ei nähdä rikkautena vaan puutteellisena joka täytyy eheyttää, koska maailma on ekstroverttejä varten, viihtymistä ja hauskanpitoa, hyviä juttuja, good times and good laughs. Introvertti ei viihdy kovassa metelissä ellei ääni lähde työn tekemisestä. Paras työasu on sellainen johon voi piiloutua täysin.

Me nykyihmiset arvotamme olemista, tekemistä ja ajattelua kaiken aikaa. Tunnemme huonoutta tai paremmuutta toisiimme nähden. Mikä on kiinnostavaa ja arvokasta, millä on väliä ja mikä on mitätöntä. Arvostelemme toisiamme varsin vahvasti ja julmasti kuten ennenkin, usein asioista joille ihmiset eivät itse voi mitään eikä ole tarvetta voidakaan. Itsensä muokkaaminen yhteiskuntaan sopivaksi on yhdenlaista fasismia ja itsesensuuria. Itse olen kipuillut asian kanssa aina ja jotta ei olisi ahdistus asiasta aina päällä olen ammatissa jossa yksinolo on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Itse en täysin sulaudu mihinkään ryhmään ja se on aiheuttanut monenlaisia tilanteita, joissa olen aina altavastaaja, yksin ja väärässä paikassa, vääränlainen, teen ja sanon jotakin käsittämätöntä että huh huh. Maailmassa jossa pelataan oletuksilla, kuulopuheilla on valtava vaikutus miten ihminen otetaan vastaan, aivan kuten vaatetuksella, yleisellä habituksella, sukupuolella ja ulkonäöllä, sillä miten hauskoja juttuja puhuu tai onko kovin vakava, kuten itse olen koska keskityn asioihin ja työn tekemiseen, joka on itsessään minusta hauskaa. Tai että täytyy olla kovin ulkokultainen ja kuorruttaa sanansa pehmeiksi koska suora puhe on liikaa. Työpaikassa jossa arvuutellaan olenko lesbo vai muuten vain perverssi ja teenkö maalauksen Jokereiden logosta lähden varsin pian pois, ja minullakin on kaveri joka kuvaa paljon, vitun kiva. Työn tekemiseen ei kuulu henkilökohtaisen elämäntavan arvottaminen, arvostelu, arvuuttelu eikä jonkun elämästä ja elämäntavasta muiden kanssa puhuminen ja typeristä ideoista voin kieltäytyä. Työ arvostellaan työn jäljestä ja tuloksesta ei mistään muusta. Ihan selkeästi moni ei ole taiteilijaa koskaan tavannut ja ennakkoluulot ovat sen mukaiset. Voit opetella itse maalaamaan ja tehdä sellaisen taulun kuin itse haluat.

On ilmeisesti eri asia arkipäivässä määritellä sosiaalisuus kuin miten se tieteellisesti määritellään, koska aina uudelleen kohtaan hyvin kapean näkemyksen sosiaalisuuteen. Ihminen joka ei ole sosiaalinen arkimääritelmän mukaan hänellä on ongelma, ei yhteiskunnalla niinkään, hänellä ei ole elämää tai hän on vaikeasti sosiaalistettavissa, hän ei solahda joukkoon, ole joukossa ja toimi joukossa. Sosiaalisuus on pälätys, kaverit, meininki ja ääni johon kietoutuu miellyttävyys, hauskuus, rempseys, näennäinen älykkyys, jatkuva toiminta. Jos ihminen puhuu paljon, se ei tarkoita, että hän olisi tavanomaista älykkäämpi. Tämänkin luulisi jo olevan selvää, vaan ei. Älystä puhutaan arkitasolla paljon, edelleen. Se on kipupiste ja omistettava ominaisuus, eriarvoistava joka sosiaalisuuden, sopivuuden tavoin arvostellaan ulkoisista ominaisuuksista päätellen. Hiljainen nainen ei voi olla älykkö, mies ehkä voikin ja hiusten värikin… Voiko joku kertoa minulle mikä järki näissä oletuksissa on? Ne vuodesta toiseen pitävät pintansa ja ovat kuin tosia kun niitä toistetaan. Ne toimittavat jotakin tehtävää sosiaalisesti. Joku kokonaisuus pysyy koossa jonka ei enää tarvitsisi, koska tiedämme paremmin. Toimittaa tehtävää sosiaalisena ihmisenä on olla vastaanottavainen, punnita asioita eri kanteilta ja olla vähemmän ennakkoluuloinen, antaa tilaa ja mahdollisuus.

Millaista tehtävää sosiaalisesti toimittaa pahan puhuminen ja millaista sosiaalisuutta se on? Ennen juoru oli tärkeä tiedon lähde ja huvitus, tosi tai epätosi mitä härskimpi ja uskomattomampi sen parempi, muokkasi tulevaa ja ihmisten elämiä varsin tehokkaasti, eli kiusaamisen ja tuhoamisen väline. Millaista sosiaalisuutta ryhmässä/ryhmästä ulos jättäminen ja samankaltaisuuden vaatimus toimittavat? Epäluuloisuus, halveksunta, outouden ja hiljaisuuden pelko on kummallista sosiaalisuutta, että on kykenemätön kestämään ’tylsyyttä’ on oireellista. Että on haluton näkemään toisen näkökulmasta, toisesta katsantokannasta, toisen asemasta, ymmärtämään kokemuksia että ei edes tule ajatelleeksi, että niin ja niin voi tehdä eli on kyvytön empatiaan, että on edes kiinnostunut. Se vaatii pysähtymistä ja pohdintaa. Kun sosiaalisuus on kaavamaista olemista, jossa on jäljiteltävä jotakin sopivaa tiettyä ollakseen hyväksytty, se on kovin herkkä kritiikille. Häpeäkulttuuri kukoistaa kaavamaisuuden ja yhden totuuden vaatimuksessa. Ihminen jolla ei ole kavereita on hylkiö jossa on jotakin vikaa.  Yksinäisyys on ilmeisen yleistä. Kaavamainen kokee olevansa oikeassa noudattaessaan sääntöjä ja omaavansa jotakin hyvää jota ei voi kyseenalaistaa juuri siksi, kun muutkin tekevät näin ja haluavat samaa.

Sosiaalisesti älykäs pystyy antamaan tilaa monenlaisuudelle pakottamatta ketään olemaan sosiaalinen tietyllä tavalla ja kykenee kehittämään ajatteluaan. Vaatimus että kaikilla on kivaa on hyvä peruskoulussa. Siellä missä aikuiset tekevät töitä joutuu tekemään vähemmän kivoja asioita ja sanomaan asioita jotka eivät aina ole kivoja, koska jotkut aikuiset käyttäytyvät kuin olisivat edelleen peruskoulussa. Jo pelkästään nimittely ujo hissukka ressukka päähän potkittu on ala-arvoista temperamentin ja kiusaamisen vähättelyä tai se, että hoemme suomalaisten olevan sisäänpäin kääntyneitä ja jäyhiä, mikä a. ei pidä paikkaansa, b. mikä ei paskan jauhannan ja kaiken kivan maailmassa ole huono piirre. Se että omaa temperamenttiaan saa hävetä koska se ei jotenkin ole hip ja oikein, on vähättelyä ja helvetin ahdistavaa. Täytyykö introvertin muuttua? Introverttiä pidetään pelkurina, koska häpeäkulttuurissa julkinen mokailu on tosi hävettävää. Introvertti ei uskalla aukaista suutaan. En olisi itsekään parikymmentä vuotta sitten uskonut että luonteenpiirteeni voi olla etu, koska tunsin olevani vammautunut.

Eli mitä tapahtuu jos mokaat? Pahin skenaario on..

Vaikeita asioita

Niin mitkä ovat? Lähtien syömisestä, kirjoittamisesta, puhumisesta, lukemisesta, olemisesta, kävelemisestä, ihan kaikki asiat ovat näennäisesti yksinkertaisia ja jokaisen hallittavissa, eikö niin? Mutta lähtökohdiltaan ja moninaisuudessaan hankalia kun ryhdymme tarkastelemaan kuinka asiat tapahtuvat esimerkiksi solu- ja hermostotasolla, kuinka ajatuksesta syntyy liike ja tapahtumaketju, eli todella vaikeita asioita, joita meidän ei välttämättä tarvitse jatkuvasti ajatella, mutta hyvä olisi, että pysähtyisimme hetkeksi miettimään tätä kaaosta, josta elämämme koostuu. On esimerkiksi vaikea opetella uudelleen kävelemään, on vaikea muuttaa opittuja ajattelu- ja käytösmalleja, on vaikea sukkuloida tuhansien erilaisten palvelumallien, lomakkeiden ja tekemisen tapojen suoranaisessa sotkussa, vaikka näennäisesti ainakin yritämme hallita kaaosta. Jos ei tarkalleen tiedä miten asioita käytetään, miten joku asia käytännössä tapahtuu, miten uuden asian kanssa ajatellaan joku asia uudelleen. Vaikuttaa että ajattelumme ei muutu samaa vauhtia kun teknologia muuttuu, josta on tutkimustietoakin olemassa. Miten yhteensovittaa tämä ristiriita, että olemme henkisesti yhtä avuttomia kuin ennenkin, mutta meillä on mahdollisuuksia moninkertaisesti enemmän olla vähemmän avuttomia ja miksi emme ole vähemmän avuttomia? Koska mahdollisuuksia on moninkertaisesti enemmän. Teknologia lisää oman elämän hallinnan mahdollisuutta tai luo enemmän kaaosta ja hallitsemattomuutta eri tavalla kuin ennen, uudenlaista asioiden kerroksellisuutta ja monimutkaisuutta jota emme osaa ottaa huomioon. Elektroniikkaa mainostetaan elämää helpottavana asiana, kun taas itse näen valtavan romuvyöryn jossakin kaukana meistä ja vastuun siitä kuinka materiaalit tavaroiden valmistamiseen saadaan inhimillisesti eikä epäinhimillisesti. Kauas voi mennä lomalle ja sieltä voi tulla pois parin viikon päästä rentoutuneena.

Kuten esimerkiksi menen kauppaan jossa on mainos, että UPS kuljettaa pakettinne, mutta minun täytyy tietää, ettei se kuljeta yksityishenkilöiden paketteja kuten posti. Toiseen kauppaan tulee Matkahuollon kautta paketteja aivan kuten Postiin, mutta lähikaupastani voi nostaa rahaa kassalta, koska pankkiautomaatti poistui. Eli minun on tiedettävä tarkkaan miten mikäkin yksikkö toimii yksityiskohtaisesti ja mitä se tarkoittaa, koska kaupassa joutuu omituiseen tilanteeseen, kun siellä kuljetuspalvelun toiminta on itsestään selvästi selvää toisin kuin minulle, vaikka asiasta aikaisemmin tiedustelin kassalta, että täältä voi lähettää paketteja kuten ikkunassanne lukee..Joo, tämä on vain yksi esimerkki maailmasta, joka on aina ollut arki tasolla itsestäänselvyyksien ja oletusten vallassa ja minulle ei itsestäänselvyyksiä juuri ole, koska pilkon kaiken osasiin ja taas takaisin. Että totta-kai-asiat-menevät-kuten-niiden-oletetaan-menevän-ajattelu voi aiheuttaa yllätyksiä, sekaannuksia, väärinymmärryksiä, kohellusta, oletuksia, turhautumista, huonoja fiboja jne.

Kuten oletetaan, että nuoret ovat valmiimpia ja osaavampia kuin kaksikymmentä vuotta heitä vanhemmat ymmärtämään, uudistumaan, soveltamaan, oppimaan jne. uusia tekniikoita ja tapoja tehdä digitalisoituvassa maailmassa, voi epäillä monenkin todellisuudentajua ja ymmärrystä elämästä. Että nuorilla on valmiiksi jotakin mitä vanhemmilla sukupolvilla ei ole, jotakin osaamista ja ymmärrystä enemmän, mikä on varsin suuri harha, koska mitä itse ymmärrän nuoruudesta ja ajattelun kehityksestä, vie varsin pitkän tovin oppia ymmärtämään syy- ja seuraussuhteita, miten asiat toimivat, kuinka omaa osaamistaan hyödynnetään rakentavasti ja syvällisesti ja kaikki eivät aikuisenakaan pääse ymmärryksessä kovin pitkälle. Asioiden ja itsen syvällinen ymmärtäminen, suhde toisiin ja tiedon hankinta vie tietyn ajan, omaksuminen, oppiminen ja sen kautta osaamisen käyttöönotto ei ole edelleenkään itsestään selvästi helppoa eli monimutkaisten asioiden yksinkertaistamisessa, olevinaan yleispätevien totuuksien hokemisessa viisautena on tietty vaara johon on jo astuttu. Sitä voi pohtia, miksi tietynlainen kieli ja ajattelu viettelee monia niin kovin etenkin poliitikko-markkinointi-konsulttiväkeä. Sellainen, että kuulostamme tietävämme mistä puhumme kun toistamme yhtä ja samaa sitä kyseenalaistamatta ja todistamme tätä sanomaa positiivisesti ja ’kiihkottomasti’ hyvänä asiana. Minulle se puhuu yhä enenevässä määrin epätoivosta liian suuren ja mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä, tietynlaista käsien levittelyä ja jotakin on pakkoa sanoa kun ei voi olla hiljaa, huulten heiluttelua eli olemme romanttisesti itseämme suuremman vuoren edessä, jonka kuvittelemme tuntevamme ja valloittavamme tuosta noin vain. Ongelman koosta kertoo avuttomuus, joka monella on kun seuraa esimerkiksi politiikkaa ja lukee uutisia: me emme tiedä mitä tuleman pitää, mutta vauhti on hurja.

Sukupuolen hauraus

Vertailemme toisiamme, vertailemme sukupuolia keskenään ja asetamme rajat, jotka oletamme ovat monesti rikkomattomia. Miehet ovat ja naiset ovat jotakin. He tekevät asiat miesmäisesti tai naismaisesti. Miesvaltaisella alalla on paine olla miesmäinen, joten hame päällä töihin on heikko valinta tai että kulkee bussilla työmatkat. Näinkin pienistä asioista voi syntyä iso jupina umpimielisessä porukassa. Naisen tekemät asiat ruoditaan tarkasti toisin kuin miehen. Mies arvioidaan autonsa ja tekemänsä työn jäljen mukaan. Toki tehdyistä virheistä muistutetaan pitkän aikaa, kun taas hyvin tehty työ on se josta ei tarvitse taputtaa selkään. Turhaan vaan ylpistyy ja kuvittelee olevansa joku.

Ajatuksen kulku on  varsin kummallista, kun nainen on työpaikalla jakamassa persettä- ajatus on oikeutettua ja se on viemässä pätevältä mieheltä työpaikan. Hauraudesta haureuteen ei ole pitkä matka seksistisessä mielessä, jossa nainen on tiettyä tarkoitusta varten ja naiset ovat kaikki samanlaisia. Haurautta osoittaa kuitenkin pelko, tiimiytyminen sitä yhtä vastaan joka on se outo ja poisajettava. Tokihan tollasen blondin voi yksissä tuumin lytätä, ei sillä mitään tee, mutta perseeseen voisin naida. Haurautta on halu minkään muuttumattomuuteen, kuvittelu omistamisen kautta saatuun vahvuuteen ja sukupuolten eriarvoisuus, jonka perinteestä halutaan pitää kynsin hampain kiinni. Usko omaan erinomaisuuteen syntyy kuinka sukupuolet kasvavat tai kasvatetaan näkemään itsensä ylempänä ja sen toisen alempana. Miten paljon alempana itse olen esimerkiksi onkin kiinnostava kysymys ja mikä funktio tasalaatuisen idioottimaisuuden ylläpitämisessä on. Tietynlainen normaalius ja balanssi jota ei voi heiluttaa, koska jotakin tärkeää menisi rikki, on ajatus maailman hajoamisesta. Jotakin mikä ei ole korjattavissa, kuten auto on. Nainen tekemässä miesten töitä on friikki ja uhka, mies tekemässä naisten töitä on ihanaa. Nainen tekemässä miesten töitä on uhka, koska mihin miehiä enää tarvitaan ja missä mies voi enää päteä kun viedään pois joku täysin oma, jota ei voi jakaa ja osata muu kuin mies.

Hauraus on väkivalloin puolustettava, jota miehistä kauneutta pidetään arvossa. Väkivallan käyttöä ja uhkaa puolustetaan hauraudella. Keinot ovat vähissä ja kaikki erilainen on uhka miehisyydelle, joka on voimaa ja vahvuutta. Ettei työnteko kovin helpoksi kävisi on työpaikalla toki oltava kaikenlaista muuta puuhaa ja piristystä. Eihän tänne töitä olla tultu tekemään, vaan osoittamaan oma kelpoisuutensa miehenä. Kiinnostavaa on miten ihminen testataan ja joko hylätään tai kelpuutetaan kaveriksi. Ai että työpaikkakiusaaminen yleistä Suomessa? Kyllä, olen kokenut sitä varsin paljon, joten näin on empiirinen tutkimukseni osoittanut. Haurashan on siis se kiusaaja, koska vahvuutta on kyky antaa tilaa ja mahdollisuus muille, että kyky olla lokeroimatta sisään tai ulos.

Suomalaisesta elitismistä

Ei tarvitse katsoa kauas eikä puhua ihmisistä, jotka ovat korkeissa asemissa yhteiskunnassa, kun löytää elitismin Suomessa, elitismin siemenen, jota voi kutsua luokkajaoksi. Elitismi ja etuoikeutettu asema näkyvät asenteissa, siihen on kasvettu, kasvatettu, että vain paras kelpaa, paskatöihin ei kosketa, koska paras ei tee niin ja paskatöitä eli huonosti palkattuja töitä, vähän koulutusta vaativia töitä tekevät laiskat, tyhmät ja saamattomat eli luuserit. Tähän asenteeseen olen aina törmännyt, kun koulutuksestani huolimatta, otan vastaan työn, jossa tuntipalkka on 10 e tunti. Törmään ennakkoluuloihin, joita on vaikea käsittää enää olevan, tai miksi kuvitelmat hyvästä ja huonosta työstä pysyvät hengissä.

Tässä työttömyystilanteessa, työ on työtä. Asema, että oma erikoislaatuisuus, ovat toissijaisia. Suomalainen elitismi tulee ilmi siinä, kuinka heikommassa asemassa oleva poljetaan tilanteen tullen maanrakoon jotta oma etevyys ja paremmuus loistaisi, töissä ja kouluissa. Työ ja raha määrittelevät meidät täysin. Saanen sanoa, että on räikeä ristiriita siinä mikä on hyvä työ, tärkeä työ ja miten työ vaikuttaa ihmisen arvoon. Ihmisen luonne ja ihmisyys mitataan siinä kuinka hän kohtelee toisia ihmisiä olivat he ketä tahansa, tekivät mitä tahansa työtä. Olen oppinut kuinka pallottelu ja pompottelu, selän takana puhuminen ja selkärangattomuus palkitaan. Kuinka se joka tekee huonosti palkattua työtä on luuseri, joka ei ole elämässään päässyt eteenpäin. Eteenpäin menoa merkkaavat suuri palkka ja sillä saatavat asiat. On menestystä kuinka voi kuluttaa ja millaisia kavereita ihmisellä on, kuinka asuu ja miten pukeutuu. Kokonaisarvioni suomalaisesta työelämästä, sitä taiteilijana seuranneena, on surullinen.

Sitten on kysymys miten paljon ihmisen on hyvä tienata ja kuinka paljon raha merkitsee vai merkitseekö se, että on mielekästä merkityksellistä työtä ylipäänsä. Miten työn merkitys löytyy? Minulle yhtälö on helppo, koska taiteilijan työ on minulle kutsumusammatti. Se tuo elämääni merkityksen. Harvoin tapaan taiteilijoita tekemässä niitä muita töitä, joita teen elääkseni ja ilmeisesti on harvinaista olla taiteilija työelämässä, koska taiteilijan ammatti on kummallisuus, jota ihmetellään tai ajatellaan ja sanotaan. että olen huono taiteilija, koska en myy töitäni, työni ei myy. Raha määrittää laatua edelleen.

On ollut kiinnostavaa tehdä duunarin töitä ja kohdata nykytaiteesta autuaan tietämätön kansa. Joka on saanut minut pohtimaan luokkajakoa ja millaiset asiat ketäkin kiinnostavat. Taidekuplasta kannattaa astua ulos, koska ulkona on hyvin taiteeton maailma, joka on varsin mustavalkoinen. Eipä sillä, taidekupla on myös putkinäköinen monella tapaa, on heitä ja meitä. Ärtymystä on vaikea peitellä kun ennakkoluulot toistuvat mihin tahansa menenkin, milloin mitenkin päin, omaa identiteettiäni sen enempää painottamatta. Ärtymystä on myös vaikea peitellä tässä Suomen paapotussa elitistisessä ilmapiirissä, jossa itseä pidetään liian hyvänä tekemään matalapalkkatyötä ja se, joka siihen sortuu on häviäjä, jonka itsetunto piakkoin rapisee. Työn tekemiseen on muutenkin tullut kummallinen asenne: vaivannäköä kartetaan, itsensä likoonlaittamista ja työn hyvin tekeminen, etenkin, jos se on huonosti palkattua, on liikaa vaadittu.

Viimeksi pari kuukautta sitten kuulin taas kysymyksen miksi opiskella niin paljon, kun joutuu tekemään edelleen matalapalkkatyötä. Niin, miksi sitä joku opiskelee. Jotkut opiskelevat siitä saatavan taloudellisen hyödyn vuoksi. Jotkut opiskelevat, koska ovat kiinnostuneita asioista ja itsensä kehittämisestä ja kenties haluavat muuttaa yhteiskuntaa ajattelemalla ja kirjoittamalla ja taiteella. Tämä jälkimmäinen syy on ilmeisen huono, koska siitä ei makseta. 😦