Kriisi, yhtäjaksoinen epätasapainoinen putoamisen kokemus. Painotus kokemuksessa, tapahtumassa, syissä ja henkilökohtaisessa. Heilahdus, ponnistus, liike, joka on välttämättömyys muutoksen syntymiseksi. Tällä hetkellä koemme, että ihmiskunnalla on ja on ollut meneillään monin eri tavoin kauan aikaa massiivinen kriisi. Epätoivo ja toivottomuus ovat kriisin olennaisia tuntemuksia. Kriisin muoto ja tapa vaihtelevat väkivaltaisesta mullistuksesta pieniin liikahduksiin. Kriisistä puhuminen ja kriisin kokeminen myös. Kriisi sanana on hädän kuvaus, hetkellinen ja epämiellyttävä mielikuva. Kriisin perustana on henkilökohtainen kokemus ja kuinka kokemansa välittää muille. Kuinka monta ihmista kokee saman, mitä he voivat tehdä poistaakseen kriisin kokemuksen, muuttaakseen tilanteen.
Kriisimme nyt, jolle ei sen pohjamutaa myöten kyetä tekemään kovinkaan paljon, koska kun paikkaamme yhtä reikää uusi reikä ammottaa toisella puolella. Kriisi sanana ja tapahtumana on piirretty monisanaisesti uutisiin ja meihin. Se on mikä tahansa tauti, epidemia, massan epätoiminto, sota, inflaatio, nälkä, vajaus, notkahdus, heikkous, pieni ja suuri. Se on jokaisen henkilökohtainen. Se on kaukainen. Kun ajatellaan, että kriisi on elämän perusaines niin voimme pohtia miksi kriisi on pelkästään negatiivinen ja pelottava vaihe, josta on pyrittävä poispäin ja yli? Epämukavuus, sen sietämättömyys, kylmyys, jano, kipu, menetys, luopuminen, täydellisyyden saavuttamattomuus ja ihmisen vaillinaisuus fyysisesti ja henkisesti luovat jatkuvaa tarvetta kehitykselle, kasvulle ja saavuttamiselle. Tuo pyrkiminen jostakin johonkin on itsessään kriisi, koska se on halua muutokseen. Muutos, pieni tai raju on kriisi, muuttumattomuutta pidetään hyvänä. Vastustus ja epätoivo nousevat kun tavanomainen ja tasainen kokee väistämättömän muutoksen. Kun jonkinlainen hyvä menettää jotakin, katoaa ja tilalle tulee jotakin uutta. Kyse on kuinka asennoitua muutokseen joka on jatkuva ja kiihtyvä. Kuinka muuttua itse, kuinka paljon muutosta ja kipua sietää.
Kokonaisvaltainen kokemus kriisistä on etteivät elämän kaikki osaset ole ihmisen hallussa, kuten ei mikään ole ihmisen hallussa lopulta. Kriisi käsitteenä ja tapahtumana on yhteiskunnassa, joka perustuu hallinnalle, katastrofi. Kriisi, konflikti, ristiriita, epäsopusointu, epätasapaino, epätietoisuus ovat asioita joita meidän on yhä vaikeampi sietää. On vaikea verrata ihmisten kriisejä nyt ja sata vuotta sitten. Ne eivät ole vertailukelpoisia, koska elämämme ovat täysin erilaisia. Ovatko tarpeemme, tietomme, taitomme ja halumme muuttuneet radikaalisti ja olemmeko mukavuudenhaluisempia? Meillä on enemmän oikeuksia, tiedämme mitä meillä täytyy olla. Perustarpeet eivät muutu, meillä on nyt enemmän tarpeita, joita emme voi täyttää ja josta seuraa kriisi.
Majakollektiivi Timanttimetsä 