runouden jäljet

Kato mitä sillä on päällä. Hei Väinämöinen, onx sulla viinaa?

| Henna Timanttimetsä

Pitäisikö meidän tapella turhamaisuutta vastaan? Tapella? On niin monta aihetta. Ehkä pohtia turhamaisuuden tarkoitusta.

Silleen for now, fuck that shit. Vittu, mikä runkkari. Hei Väinämöinen, onx sulla viinaa?

Luokse on pitkä matka. Huomaan, paitsi jos jotakin tarvitsee, mutta miksi? Jonkunlainen kylmyys ehkä vaivaa. Tarve katsoa alaviistoon ja inhota, väli ihmisten välillä. Välimatka.

Mahoja on kaikenlaisia. Näkyviä, ulostyöntyviä, pullottavia lähinnä, pyöreitä keskellä ihmistä kuin kupla. Ne kurottavat jonnekin, työntävät ihmistä, kunnes jalat eivät kanna ja hän kaatuu. Navatkin ovat kaikki yksilöllisiä. On syviä ja vähemmän syviä.

Mitä haluan sanoa.

| Henna Timanttimetsä

Että minimalismi on ainoa mahdollisuuksia avaava tapa tehdä taidetta. Onko olemassa jumala joka elimelle, koska on muutama elin, joille voisin tehdä alttarin tai siis ovatko elimet jumalia vai miten niitä palvotaan, jumalina? Syömällä terveellisesti ja kävelemällä luonnossa. Saatat myös tarvita bluetooth selfie stickin.

Kymmenen tyylitajutonta suomalaista meni saunaan sateenkaaripefletit mukanaan. Shampanjasosialistit. Ai kuka vetää herneen nenään? Kaikki.

Irakilainen stalkkeri vastaa kymmentä suomalaista ja hänellä on tyylitajua. Ei ole pimpetillä helppoa tässä kaaoksen maailmassa. Tarvitaan rintojen vapautusrintama.

Vaistoa vertikaalisuus Ei minnekään

| Henna Timanttimetsä

Talojen välistä näkyi, kun joku otti kovat vauhdit. Minä en ajatellut Huutoa. En ajatellut mitään muuta kuin liikkuvaa hahmoa talojen välissä. Jonkun lapsuus.

Onko koiralla nimi? Raikuva nauru. Se haukahti ja istahti. Mikä on haistella ilmaa.

Tehdä kivillä täytetyistä muovipusseista pilviä ja roikkua niissä.

Kuinka oppia irrottautumaan? Olla törmäilemättä. Kauan sillä elää? Eläminen on vaarallista, mitä minä kuvittelin.

Tyttö hangessa, munankuoret lavuaarissa.

| Henna Timanttimetsä

Melkein mitä tahansa osaan odottaa, hankeen jäätymistäkin. Sukkasillaan jään sulaessa, hiukset auki peittävät kasvot, nuori nainen istuu hangessa bussipysäkin vieressä. En näe mielentilaa tai talvivaatteita ja hän istuu kuin olisi normaalisti millä tahansa penkereellä. Kuviot ovat muuttumattomia, arvaan. Oikuttelua, kiukkuuntumista, testaamista, pelkoa, häpeää ja väärinkohtelua. Jäin vain miettimään, oliko hänet heitetty pihalle vai oliko hän juossut ulos. Intohimoista vai epätoivoista? Tunteisiin voi tukehtua eikä tuntea kylmää. Kylmästä löytää jotain omaa ja vapauden. Ei kuulemma ollut mikään hätänä. Olemme niin tottuneita kylmään, mutta tottumattomia kenenkään kyselyihin. Kävelin Prismasta kotiin, kun on sukkasillaan juostu suvikelissä. En tiedä, huomaako kukaan tai onko siinä mitään erikoista. Jäi fiilis, ettei ole. Mikä on oma valinta ja mikä ei.