Me olevinaan ymmärrämme mikä on vallankumous kun sanomme sanan. Siinä on jotakin todella voimakasta ja viettelevää. Tarkoitamme termillä ja idealla jotakin oletettua, ajatuksellista ja visuaalista, jokainen jotakin omaa, aivan kuten väreistä puhuessamme näemme ne subjektiivisesti. Joka subjektiivisuus kenties yksi poliittisen vallankumouksen perusongelmista: jokainen haluaa jotakin tiettyä, kuinka saada kaikki haluamaan samaa asiaa ja löytää yhteiset keinot päämäärän saavuttamiseksi. Väkivalta on ollut tehokas keino. Väkivallan ja kuoleman pelko saa ihmiset taipumaan. Uhkailua käytetään edelleen jotta ihmiset saadaan toimimaan halutulla tavalla. Ihmisten vapaa tahto ja oikeudet ovat oleellinen osa modernia ja demokraattista, mutta kuinka istuttaa ihmisiin velvollisuuden tunto, myötätunto ja kunniallisuus? Nämähän ovat  perusarvoja joita on pidetty arvossa Jumalaa ja herroja peläten. Toisenlaista kunnioitusta ja velvollisuutta tarvitaan tässä ajassa. Kunnioitus ja velvollisuus jotka ovat kuin reliikkejä, koska arvostamme vapauttamme päättää itse kaikesta, myös siitä kuinka käyttäydymme. Oma päätäntävalta ja itsenäisyys ovat arvossa niin kauan kuin ei ole riippuvainen ja koe velvollisuutta kohdella toista ihmistä ihmisarvoisesti esimerkiksi. Kun kokee olevansa niin vapaa, että voi tehdä mitä haluaa eli ihmisellä on valta ylitse muiden. Tämähän on tilanne kiusaamistapauksissa. Kyseessä on vallankäyttöongelma ja vääristynyt käsitys omasta vallasta ja tärkeydestä.

Elämme vallankumousten muokkaamassa maailmassa ja väkivalta on oikeutettu niistä suurimmassa osassa. Gandhin väkivallattomassa vastarinnassa Gandhi itse kuoli luotiin, arabivallankumouksissa pääpaino oli väkivallattomuudessa ja tiedon levittämisessä ja kumoukset on tukahdutettu voimakeinoin, laulavassa vallankumouksessa Baltian maissa Venäjä yritti kukistaa kapinalliset ja useita ihmisiä menetti henkensä eli kun kansa nousee tyranniaa vastaan väkivalta joka tappaa tulee voimalla jostakin muualta ja oikealta. Oikeisto on nykyään se joka puhuu vallankumouksesta juuri sen historian kautta haluten vallankumousta jossa vallankäyttäjä vaihtuu sopivaan. Vallankumous on perinteisesti vastaus vallankäyttöongelmaan ja kollektiiviseen kiusaamiseen tai hankkiutuminen eroon vääränlaisesta johtajasta ja johtamistavasta, kuten esimerkiksi Chilessä tapahtunut sotilasvallankaappaus 1973 https://fi.wikipedia.org/wiki/Chilen_sotilasvallankaappaus_1973, jossa sosialistijohtaja Salvador Allende sai surmansa ja alkoi diktatuuri Yhdysvaltojen tuella. Historia jonka kaikki tuntevat. Vallankumous-sanan positiivinen varaus on useiden vallankumouksellisten ansiota jotka ovat kuoleman uhalla muuttaneet yhteiskuntaa. Oman hengen menettämisen uhalla, koska asiat ovat tärkeitä ja se mitä on mahdollista saavuttaa on sen arvoista, vaikka ja koska tuo saavutus on asetettu mahdottomaksi tehtäväksi. Tämä mission impossible on sankariteko joka vaatii äärimmäisihmisyyttä, äärimmäisiä tekoja, vaikeita ratkaisuja yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla joihin on oltava valmis, koska asia on tärkeä, tärkeämpi kuin oma hyvinvointi ja mukavuus.

Asettaa itsensä alttiiksi kritiikille, kidutukselle, halveksunnalle, kuolemalle, hylkäämiselle, ulkopuolelle jättämiselle, katoamiselle, vaientamiselle jne. Ihmisen lannistamisen keinot ovat lukuisat ja kun menettämisen pelko on voimakas, kuka uskaltaa ottaa riskin jonka johdosta menettää kaiken. Mihin siis uskoa, koska uskosta on pitkälti kysymys, kun tavoitellaan mahdotonta ja miten tuo usko määrittelee mitä ihminen elämässä valitsee ja tekee. Millaiset voimat ovat edessä jotka yrittävät estää tavoitteen saavuttamisen? Sama pätee taiteessa, politiikassa, elämäntavoissa: kuinka elää elämänsä kun ulkopuolelta ja koko ajan toistetaan samaa ja halutaan pysyä junnaavasti samoissa toimintakaavoissa ja ajattelutavoissa. Ne jotka ovat silmätikkuja ovat niitä jotka erottuvat joukosta aina yhä uudestaan. Joukosta erottuminen on edelleen huono juttu. Se on se erikoisuus josta otetaan kiinni joka halutaan muuttaa samanlaiseksi kuin kaikki muutkin ovat. Uskalluksen puute ja laumasieluisuus vievät meitä yhä edelleen. Tästä kertoo yhteiskunnan sisäänlämpiävyys, luottamuksen puute, haluttomuus ymmärtää eriäviä mielipiteitä tai täydellinen kyvyttömyys siihen, oman edun tavoittelu ja oman aseman pönkittäminen, johon ei mahdu asioiden muuttuminen tai muuttaminen,  koska silloin voi oma etu heikentyä. Sitä voi pohtia miksi suomalaisessa yhteiskunnassa yhteisten asioiden parantaminen on kovan työn takana, kuten näyttää olevan kaikkialla, ja näiden kollektiivisten etujen ja parannusten huonontaminen on kovin helppoa ja tapahtuu käden heilautuksella.

Yhdysvalloissa on heittona sanottu että huonompiosaisten tilanteen yhä jatkuva huonontaminen voi mahdollisesti johtaa siihen että vallankumous on käsillä. Tilanteen huonontumista voi miettiä, että mikä se piste on, joka on niin huono josta huono-osaisten vallankumous alkaa. Huono-osaisten vallankumousliikkeet ovat olleet vasemmistojohtoisia. Sitten on se toinen leiri eli vastapuoli, joka ei kestä Marxilaisia vallankumouksia, vallankumouksellisia ajatuksia, joissa yhteinen hyvä jaetaan. He tekevät myös vallankumouksia. Kiinnostavaa on tämänhetkinen Yhdysvallat ja kuinka huono-osaiset äänestivät presidentinvaaleissa. Mikä on huono-osaisten agenda tällä hetkellä? Onko heillä agendaa? Onko heillä aikaa, voimavaroja ja kiinnostusta kapinallisuuteen? Pelko omien etujen menettämisestä taitaa olla päällimmäinen ja ymmärrettävä pelko, kun vähästä viedään kaikki vähäkin, mitä jää jäljelle. Mistä köyhä ponnistaa ja miten surkeiksi on asioiden mentävä? Ne jotka käyttävät valtaa voivat käyttää sitä hyvin murskaavasti. Puhutaan yleisesti fasismista ja fasismin uudesta tulemisesta, vaikka ei se poissa ole ollutkaan. Fasisteiksi kutsutut ovat tehneet vallankumouksensa varsin hissukseen ja ehkä se on oljenkorsi köyhälle, joka näkee eliitin ulottumattomissa tekevän mitä haluaa ja jonne köyhällä ei ole asiaa. Eliitti tekee asioita jotka ovat olleet ristiriidassa eliitin sanottuja arvoja kohtaan ja vastoin lupauksia eli eliitti on valehdellut ja ajatellut omaa etuaan liikaa. Voidaan kysyä millä tavalla vallankumous mitataan, onnistuminen ja epäonnistuminen, muutoksen tapa, laajuus ja kuinka muutos saavutetaan eli kuinka vallankumous tehdään, mikä riittää muu kuin asetettu tavoite? Millä tavalla muutoksen ajatellaan olevan vallankumous, onko vallankumous tietoinen vai tiedostamaton, hyväksytty vai kielletty, vapaaehtoinen vai pakotettu valinta? Millä tavalla valinnoillamme teemme vallankumousta ja mikä on vallankumouksen charmi? Charmi on ilmeisesti onnistumista, koska se vokottelee. Ehkä vallankumouksessa on lopulta kyse johtajuuden löytymisestä.

Ketkä sitten ovat fasisteja tai vallankumouksellisia fasisteja? Slavoj Zizek ei pidä nykyhallintoja länsimaissa fasistisina, ei edes Trumpin hallintoa https://www.youtube.com/watch?v=t8f41HqGbnA. Linkki keskusteluun jossa Zizek keskustelee Will Selfin kanssa vallankumouksesta ja kuinka se tapahtuisi tai onko muutos mahdollinen.

Fasismi määritelmän mukaan on autoritaarinen äärinationalismi yhdistyneenä korporatistiseen järjestelmään, josta lisää löydät https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi. Määritelmän mukaan fasismia on vaikea rajata ja määrittää, koska liike on hajanainen ja paikallisesti sitoutunut. Itse ymmärrän tämän juuri samaisena oman edun tavoitteluna jossa puhutaan ja toimitaan eri tavoin ja joka on vaikea tavoittaa tahi osoittaa. Puhutaan niin että saadaan mahdollisimman paljon ihmisiä asian taakse ja kun on tullut menestystä ryhdytään toteuttamaan tosiasiallista suunnitelmaa. On olemassa asioita joista ei puhuta niinkuin ne ovat, koska julmuudelle ei löydy avoimesti tarpeeksi suurta kannattajakuntaa kun ryhdytään politikoimaan. On puhuttava kuinka asioiden pitäisi olla ja puhutaan kuinka eliitti tekee hallaa työläisten asemalle. Työläisten asema on aina se joka saa tunteet esille. He jotka tekevät ruumiillisen työn, yhteiskunnan toiminnan kannalta tarpeellisen ja tärkeän perustyön josta palkka on minimi tai vähän enemmän, vähän koulutusta vaativa ja suurta massaa puhutteleva, vähän arvostettu ja aliarvioitu työpanos. Aliarviointi ja vähättely ovat sosiaalisen epätasa-arvoisuuden kulmapilareita. Ihmisen arvo rakentuu työlle. Mitä työtä hän tekee ja millaisen palkan ihminen saa, hän on sen arvoinen. Joten vallankumous on aina kytemässä koska vallankäyttö toisen yli on ihmisyyden perustarve. Mikä parempi tapa käyttää valtaa kuin halveksunta.