Paisuva läpsähdys, lämmintä apinan maitoa, lumen anarkia, mielen kaaos. Mahdoton jalat harallaan, jalat ristissä, vaihdoin lakanat. En voi sanoa olevani peloissani, se tekee minusta heikon. Mitä tein jäästä, jonka sain syliini kun uskalsin olla naiivi. Se on edelleen sulamaton lohkare. Otin painavan lahjan kevyesti vastaan, en odottanut muuta tehtaan liukuhihnalta. Pienessä lammikossa pöydällä teetä. Kirjoitan siitä mitä tapahtui, koska elin kaiken, mitä se olikaan, hulluutta, ideoihin syöksymistä ajattelematta, olin täysin loppu. Enkä kestänyt enää yhtään itsekästä paskiaista, olin niin vihainen, etten välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Halusin sanoa, että kaikki ei käy, rakkaus voittaa (miksi se on vaikeaa), vaikka näin vain vihaa (siksi), silti.
mitä on olla taiteilija
Kuinka
kuinka kokoan tuolin
kuinka kokoan talon
kuinka avaan rasiallisen pastilleja
kuinka sormeilen purjonrenkaita
kuinka avaan autonoven
kuinka se lämähtää kiinni
kuinka katson peilistä
kuinka pyöreä on olkaluu
kuinka kauan ja millainen olen
kun olen koko ajan
kuinka olen
kun kohta
olin
ja kohta johon koskin
oli.
Muscatel 100%
Aaaaaaaaaaaahhh!!
Kuulin tänään jonkun huutavan, jonkun muun kuin minun. Säikähdin auki olevaa suuta ja ääntä. shhhhhhhhh Minun huutoni on tämä, tämä, tein paperitötteröitä, päästelin niihin ääniä, muuten talo oli hiljainen. Työhuoneellani on nojatuoli, lattia savessa, leikattua paperia siellä täällä, kirjoitusta seinällä. Mahdun sinne juuri tai en oikeastaan, en mahdu kääntymään, huoneeni pusertaa roskista jotakin muuta kuin mitä ne olivat ja minusta tulee seisoja, katson seinää, kosketan ja silitän sitä. Vapaahan minä en ole ja hiukan henki pihisee. Kylmyydessä kiinni kaipaan lämpöä. Tänään se olin minä: pusertaja, rutistaja, leikkelijä, lajittelija, löytäjä, etsijä, mikä, mikä se. Kartioita paperista joihin huutaa, joihin upottaa päänsä.
Kartonkimainosteksti, josta kirjoitin muistiin On the edge of Nigaraguan rainforest, ja josta jatkoin koiraan, joka on koulutettu seisomaan istuvaa lintua.
Mocha pocha, kiitos.
ilmastoinnissa liikahteleva sämpyläpaperi
lusikanjälkiä lasikupeissa
suklaanpalasia suunpielestä.
Samat linnunkakkatahrat ikkunassa kuin viimeksi, pöytämaapallon Etelänapa ei ole liikahtanut, näen sen nojatuolista, kattovalon heijastus Argentiinan edustalla.
Haluan vangita värin. Kävellessä mietin, kuinka harmaa on, kuinka monta harmaata on, miten harmaan selittää tai kauneuden siinä. Kun sohjoinen harmaa lätäkkö korostaa täydellisesti vihertävää nurmikkoa, nurmikko korostaa lunta, jonka ovat värjänneet lehtikuusen neulaset. Autonovenharmaa, kellokolmenharmaa, se mihin olen kasvanut harmaa, mummuni harmaa pinkissä aamutakissa ja tohveleissa.
Mitä on
Näkymätön , näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätöätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön,näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön,
toistin kävellessäni sanaa, joka tunsin itse olevani.
Kuulla ei ole reunaa. Mies kuvitteli pannukakkumaailmankaikkeuden, se ei ollut millään tavalla kiinnostava. Kuten ei myöskään napateoria.
Pelottava reunattomuus, loputtomat rukoustornit. Löin itseäni lehdellä – Nyt tiedän!!
Poistan nimeni, konttaan. Jotakin seinälle laitettavaa, mutta miten?
Heräsin aikaisin. Hirveä nälkä. En tehnyt mitä piti. Kävelin kaupunkiin, jalkoihin sattui. Tulin bussilla takaisin. Millaiset jalat on sillä miehellä, joka käveli maapallon ympäri?
Majakollektiivi Timanttimetsä 
