mielenterveys

Miten kirjoittaa nykyrakentamisesta ja mistä aloittaa?

| Henna Timanttimetsä

Rakentaminenkin aloitetaan paikan valitsemisella. Olin ajoissa. Sol ei ollut vielä auennut, joten istuin Prisman tuulikaappiin. Penkit ovat pinkit, valkoisilla seinillä on kehystettyjä mainoksia bonuspisteistä, joissa mies pitelee puhelinta ja säästää, kuin tauluja harkitusti ja säästeliäästi esillä, minimalistisesti jopa tai ehkä se on vaikutelma valkoisista seinistä ja riisutun oloisesta sisustuksesta. Selkeä viesti menee perille tyyppisesti. Kaikki kulkevat ohi. Tuulikaappi on tila, johon hiekka jää. Ehkä siellä vähän tuulee. Odotustila, melko rauhallinen ennen kymmentä aamulla. Liukuovessa lukee defibrillaattori eli sydäniskuri löytyy infopisteestä. Hiekka matoilla on todellista.

Kassapiippaukset kuuluvat epäsymmetrisesti liukuovien lattiaa vasten kahisevan äänen kanssa, pientä kitinää, mutta tasainen liike. Joku puhui takanani puhelimeen jotenkin tyyliin, emmä tiijjä. Yritys kuvailla jotakin, mitä ei yleensä tee eli istu Prisman tuulikaapissa, vaan kävelee liukuovista sisään ja ulos kuten muutkin. Katselin kävelijöiden kenkiä, pölyisiä, hiekkaisia, linttuja ja lenkkareita, työkenkiä ja neonhaalareita, mukana pieniä koiria, vanhuksia, kyyryjä, hitaita, trikoita ja lastenrattaita, kaupan istuttava leluauto ja lapsen hölmistynyt ilme, kun on niin pieni isojen keskellä, ostoskärryjä, jotka ovat kasvaneet kokoa. Aika todella kuluu hitaasti vain istuen. Aika Prismassa istuessa on ihmettelyä, ehkä muuten kaikki on selvää ja selkeää, ei ihmettelylle ole tarvetta, jatkuvasta liikkeestä uutuudenviehätys, muuta ihmettelyä ei lienee kuin kuka valitsee musiikit tänne ja melko kallista, sitten ajattelin sitä todella mustaa miestä, joka ajoi lattianpesukonetta juomien kohdalla. Ajoneuvo oli niin leveä, että kaikki väistivät. Jotenkin ilmeetöntä, mutta näytelmällistä, ajaa kaupan käytävillä ja kiinnitin huomion sukupuoleen ja ihonväriin heti. En kehdannut pidempään katsoa, mutta siinä oli jotakin ehkä maagista eikä saa sanoa ääneen, mitä ajattelee. Kiellettyjä asioita-lista on myös pitkä. Kuski katsoo kuin jotakin olisi tiellä. Monotoninen työ johtaa ilmeettömyyteen ja samanaikaisesti puhelimeen puhuminen on laitonta.

Mietin, mitä suomalaisesta nykyrakentamisesta voisi kirjoittaa vai olemmeko jo niin globaaleja, globaalien vaikutusten vietävänä, ettei suomalaista rakentamista enää ole vai olemmeko turtuneita ja kyllästyneitä, vaikutuksille alttiita ja orjallisia, että ajattelu on mielellään ulkoistettu, kuin olisimme hyväksyneet, ettei rakentamiseen Suomessa tavallinen kuluttaja voi vaikuttaa ja puuttuminen tekee hankalaksi ja saat huudella yksin? On totuuksia kuin rahastus, kusetus, suhmurointi, luksuksen jahtaaminen, lesoilu, nopea tahti ja jotakin ilmestyy kohtaan, jossa oli joutomaata, hymyjä on vain mainoksissa pusikoidenkin lomassa. Välillä ponnahtaa uutisia rakentamisen ongelmista (joku on löytänyt skuupin), sisäilmassa, tilausten hiipumista, paniikkia, liikaa yksiöitä, kun ihmiset haluavat tilaa, ikkunattomia makuuhuoneita, kun ihmiset haluavat valoa ja näkymän, kalleutta, huonoa laatua ja jatkuvia hintojen nousua. Ei siis ihme, että turtuu, kun pitäisi haluta samaa.

Mitä ideaa rakentamisessa toteutetaan? Jos niin on, että olemme kadottaneet kansallisen rakentamiskulttuurimme, mitä kansallista on jäljellä? Miten kansallisen persoonan menettää, mikä rakentamisessa on ollut omintakeisesti suomalaista ja voiko sellaista edes määritellä? Suomalainen tyyli on ollut viime vuosikymmeninä massan hallintaa, yhtenäinen, nopea ja käytännöllisen oloinen samankaltaisuus toistuen paikasta toiseen. Rakentamisesta kirjoittaessa ei voi välttää jatkuvan kriisin ajatusta ja kuulla valitusta mielessään, miksi tehdään valintoja aivan kuin käyttäjä unohtaen, aivan kuin kertakäyttöistä tehden, aivan kuin ajatellen vain kuluttamista ja hetkeä, jossa elämme, ei ajan kulumista ja voisiko rakennus kestää monta sataa vuotta (Prisma 300 vuotta). Muutos on ollut nopea, kuten myös laadun heikkeneminen, yritän saada kiinni, mistä on kysymys, koska on myös kansallista ja kansainvälistä, että totuutta ei kerrota, se on itse löydettävä, ja voisiko kehitystä muuttaa. Muutosta pidetään kehityksenä, mutta olemmeko menneet suuntaan vauhdissa, jota ei voi pysäyttää? Lehdet myös maalaavat kauhukuvia autioituvasta Suomesta: meillä ei ole varaa, meillä ei ole varaa. Sanna Marin sanoi, että olemme rikas maa, mistä siis kiikastaa? Joku valehtelee ja keksii omiaan? Onko se kansallisen persoonan luomista?

Kauppakeskukset ovat ehkä keskeisin rakentamiskulttuuria muokkaava ilmiö (oletan), lähtien koosta ja kuntapolitiikasta ja kuinka raha ilmeisesti ratkaisee. Keskukset ovat kuluttajan elämää helpottavia, kaikki yhdessä paikassa ja autolla ulos-tyyppisiä ratkaisuja ja toimivat siinä tarkoituksessa hyvin yleensä. Ulkonäöstä keskustelu on kovin hiljaista, paitsi jokaisen omasta naamasta. Sen ohi ajetaan, joten mitä sitten. Koivu ja mainostorni kertovat, että lähestyt ostoskeskittymää. Laatikkonäkymä toimii jonkunlaisena ajankuvana. Muutama vuosikymmen vanhemmat laatikot 80- ja 90-luvuilta ovat tunnistettavia, joissakin on aaltopeltiä, betonielementti on brutaalisti näkyvissä ja ensiaskeleet kertakäyttörakentamiseen haisevat Hervannassa burgerirasvalle. On pylväitä, kömpelöitä geometrisiä lasikattoja, joilla ei ole mitään tekemistä historian kanssa tyylillisesti, ne on vain joku piirtänyt ja hyviksi havainnut. Legot on yhdistetty.

On oltava näkyvä ja voimakas. Pienten yritysten on parempi tulla saman katon alle. Kauppakeskukset ovat amerikkalainen ilmiö ja ihmiset tykkäävät viettää niissä aikaa, kuljeskella, sinne, siellä ja takaisin. Voit mennä Citymarkettiin istumaan ja odottamaan Alkon avautumista kello yhdeksän, mikä sekin on eräänlainen elämys ja tasokokemus. Aivan kuin he, jotka menevät ostostensa kanssa ohi, eläisivät enemmän ja minä istumassa olen antropologi. Onko ihmisryhmiä, jotka istuvat kauppakeskuksissa enemmän? Siinä on pysähtyneisyyttä, mikä tässä ajassa on kuin olisi taakse jätetty tai jättäytynyt paikalleen, täytyy selitellä, että joku on vikana. On toki hengailijoita, sitten on odottajia, katselijoita, lepäilijöitä ja muita uupuneita, joilla on aikaa. Ehkä kiinnostavinta on ohikävely ja toisaalta se, että jokainen on epäilyttävä, luuseri ja varas. On osattava vastata kysymykseen, miksi. On kyettävä ymmärtämään ja selittämään yksinkertaisesti, mitä tekee ja miksi tekee, mihin tällä kaikella pyrkii henkilökohtaisessa elämässä, mitä valitsee tai ei ja miksi.

Ostoskeskus on paikka, jonne mennä, kun ulkona on pimeää ja kylmä, penkit on viety tai muuten istuminen ja paikallaan olo on mahdotonta. Keskuksessa on turvallista ja muita ihmisiä, kamerat katsovat aina ja vartijan työ on kävelyä kerroksesta toiseen tarkastaen mahdolliset pimeät kohdat, jos sellaisia suunnittelija on jättänyt. Kun ostan valmiin pussillisen appelsiineja ja itsepalvelu kassalla huomaan, että yksi appelsiini on homeessa, kassa kysyy, haluatteko uuden pussin ja tietenkin haluan. Yleensä iskee turhautuminen ja jaksamattomuus kävellä appelsiineja hakemaan, tunteet pelissä ja pinnalla. Ainakin siinä on päämäärä ja tavoite, hetki kun tavoittelee ja löytää sopivan. Kuitin avulla voi poistua tai nostaa kädet ylös.

Olla tavoitteellinen on olla tehokas. Kauppa tekee voittoa, mitä kuluttaja saa, muuta kuin tunteen, tavaransa ja yllätyksen? Minkälainen valta-asema muutamalla tekijällä Suomessa on, on sekin politiikan ja hiljaisen hyväksynnän tulos tai muilla on vain enemmän rahaa ja kavereita. Varastamisesta puheenollen, onko laillista varkautta ja miten se toteutetaan? Hintoja nostamalla ja kädenpuristuksilla? Jotakin, minkä kaikki tietävät.

Menee vaikeammaksi ja kuluttaja voi ihmetellä, muttei pysty vaikuttamaan sen ihmeemmin (kasvissyönti toki on muuttanut tarjontaa) vai boikotoiko joku Keskoa, paljastavia kirjoituksia lehdissä on, ruuantuottajat ovat jo raivoissaan tuottojen jakautumisen omituisesta epätasaisuudesta. Raivo on tunne. Miten raivo ilmenee Suomessa? Euroopassa maanviljelijät tukkivat ajoväylät ja tuovat tonneittain kakkaa kaupunkeihin. Kysymys jonkin aikaa on ollut, kellä on varaa. Asuminen ja syöminen ovat ne perusasiat, joiden kautta pelataan peliä. Kuinka moni kuluttaa vähemmän, vaikka sosiaalinen paine ostaa aina uutta ja enemmän on iso? Paine voi olla, mutta kun ei ole varaa, mutta me olemme rikkaita. Kansallinen sokeus on osa persoonaamme, kuten olla maailman parhaita-jankutus. Mitä rikkaus sitten tarkoittaa SDP:n maailmassa, kun lehtiä lukee, kansallinen tarina on tarina on mainos ja suuria henkilöitä, arkkitehtuuria, sinistä vettä ja metsää. On se toki rikkautta. Osattomuutta ei rikkaissa maissa siis pitäisi olla, mutta kasvavasti on. Toki eduskunnassa puolue tietää ja huutaa ääneen apua, että Suomessa on osattomuutta ja päätökset vaikuttavat suoraan niihin, jotka eivät ole rikkaita. Mutta olemme rikkaita, meillä on puhdas luonto, päästöjemme on oltava pienimmät maailmassa. Olemme toki pieni kansa monella tapaa, miten olemme rikkaita? Henkisesti, materiaalissa mitattuna, kuinka voimme pitää huolta heikoimmista? Kelan tilastot kertovat rikkaudesta ja huolenpidon tarpeesta, että Kela on se rikas tissi, josta riittää kaikille? Arkkitehtuuria arkkitehtuuria keskuksiin.

Mikä on sinun unelmasi? Juoda niin paljon colaa, että muutut joulupukiksi? Mitä Coca-cola tekee hampaille? Sihisevät juomat ja terveys.

| Henna Timanttimetsä

Unelmien toteuttaminen on jokaisen velvollisuus itseään kohtaan ja se on myös oikeus, kysymys on, mitä nuo unelmat ovat, kuinka sinne päästään ja onko ajateltava hyötyä ensisijaisesti. Koska ympärillämme on paljon vähättelijöitä, niitä jotka haluavat, ettet pääse sinne minne haluat, on itsenäinen haaveilu, ajattelu ja tekeminen jännittävä tie. Coca-Cola Company on lähtenyt filosofiselle ajatusretkelle nykyihmisen ns. elämättömään elämään, kuin inspiroiden niitä, jotka kokevat elämästään puuttuvan elämän vai onko se elämästä puuttuva minä, henkilö, joka on muuttunut yhä näkymättömämmäksi, koska elämättömyyden ja elämisen ohjeet tuntuvat tulevan ulkopäin kovalla paineella ja kysymys on, mitä sinä olet, todella luot ja teet elämässäsi, jotta voit tehdä vaikutuksen? Vaikuttaminen on asia, johon moni pyrkii. Se tapahtuu usein neuvomalla: tee näin, tulet siksi ja tuoksi. Vaikuttamalla olet vaikuttaja ja moni on tyytymätön moneen asiaan itsessään. Manipuloiminen mainostamalla on vallankäyttöä ja pyrkimys kaiken ja kaikkien samankaltaistamiseen on myös tämän hetkinen trendi eli kaikki mainostavat itseään ja ehkä tuotteita, joita ovat saaneet ilmaiseksi. Kuka ei haluaisi tätä täydellisyyttä mitä jollakin on, mutta olet hyvä sellaisena kuin olet, on erikoisesti ajateltu, jota kukaan ei ajattele, mutta sanoo niin. Voit siis tulla paremmaksi tuotteiden ja brändien avulla, ne tekevät sinusta näkyvän ja katsottavan. Kun istut maisemaan, oletko sittenkin näkymätön?

Täydellinen keskinkertaisuus pyrkimyksenä ja esiteltävänä hyvänä, on ongelmallista. Verrattuna toiseen, jolla on jotakin ihailtavaa kuten hoikka keskivartalo ja iso perse, on esiintymiskulttuurin irvokkainta antia. Aivan kuten mustaihoinen kokee liiallista erilaisuutta ja pelkoa erottautumisesta Suomessa, jossa on hänen mielestään liikaa valkoihoisia ja meidän tulisi olla tästä pahoillamme. Minä en ole, koska en usko samankaltaistamisen tuovan onnea ja olevan täydellisyyttä. Täydellisyyttä ei tavallaan ole. On vain hyvin erilaisia ihmisiä, jotka kipuilevat samankaltaistamisen kulttuurissa ja pyrkivät nukkemaisuuteen ja vaativat erimielisiltä erilaisilta mukautumista käskyttämällä ja jankkaamalla sloganeita huomaamatta miten väsynyttä se on ja jo kääntynyt itseään vastaan.

Kun tarttuu pulloon, on se ajatus ja teko, joka muistuttaa jostakin ja juominen että syöminen ovat tapahtumia, jotka ovat yhtä kuin eläminen ja elämän tapahtumat, jotka vaikuttavat kehossasi ja aivoissasi. Mitä Coca-cola tekee kehossasi? https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/hurja-vaite-yhden-coca-cola-tolkillisen-vaikutuksista-kehoon-leviaa-netissa-mita-sanovat-asiantuntijat/5245716#gs.sh86dz Kuinka meidän tulee syödä ja juoda jotta elämme ja miten elämme syömällä ja juomalla, kuinka juomisemme ja syömisemme määrittävät elämisen laadun ja millaisissa tapahtumissa että mitä ne kertovat meistä. Cokiksella on edelleen varsin hyvä brändi ja kulutus on kova. Coca-cola Companyn tuotteet päätyvät tyhjinä joko kierrätykseen tai luontoon. Meillä on hyvin erilainen käsitys, mikä on hyvää elämää, mikä vertautuu elämäksi ja mikä kuolemaksi. Helppouteen pyrkiminen pyrkii lieventämään kokemaamme elämän taakkaa, vaikka vain esimerkiksi voimme heittää pois ja unohtaa ja jatkaa eteenpäin murehtimatta. Niitä elämäksi kokemiani asioita on hyvin rajattu määrä ja tämän hetkinen kokemukseni nykyelämästä on, että pystyynkuolemisen määrä ja hinta minkä se maksaa, ei ole sen arvoista eikä sillä ole paljoakaan tarjottavaa. Voin filosofoida, miksi pystyynkuollutta kulttuuria joku pitää elävänä ja mitä nämä säännöt ovat, joilla meitä määritellään eläviksi tai kuolleiksi tai kiinnostaviksi ja ei-kiinnostaviksi ja tulevatko ne populaarikulttuurista, nuorten elämästä, ostamisesta ja myymisestä, mahdollisuuksista joita joko on tai ei ole, kuluttamisen mahdollisuudesta, jonka kautta kaikkien elämää verrataan, helppouden kokemuksesta ja tähän komboon liittyvät syöminen, juominen, matkustaminen, treenaaminen, ihmissuhteet, seksi, työ, harrastukset, kotieläimet, lapset, välineet, laitteet, omistaminen ja koti ja tämän kaiken dokumentointi ja esittely. Joten pähkinänkuoressa nykyihmisen elämän eloon saavat asiat, jotka ovat massiivisesti värikkäämpiä, paremmin dokumentoituja, nähtyjä, jaettuja, isompia kuin sata vuotta sitten ja siihen lisäksi, että nykyihminen kokee jäävänsä osattomaksi helposti ja elävänsä elämätöntä elämää vaikka kaikki perustuu helppouteen, on minulle todellinen itsekkyyden ja itsekeskeisyyden ilmentymä. Ensin kerätään paljon kamaa ja sitten orjallisesti ahdistutaan kun on kerätty paljon kamaa.

Mainoksen katsoja/näkijä/kokija tarttuu kuvan oljenkorteen, jos on onneton eikä elä nyt, koska cola on varsin edullinen ja kaikkien ulottuvilla oleva juoma ja brändi, jolla on lupaus ja kuten useasti on tullut vastaan, taiteilijat juovat viiniä ja se tekee heistä taiteilijoita, viileät tyypit juovat sihiseviä juomia, koska ne ovat kylmiä. Näin yksinkertaista se on. Unelmointi on helppoa, joten jokainen voi siis tarttua toimeen ja toteuttaa ideoitaan. Erottautuminen onkin nykyihmiselle todelllinen tehtävä ja kuka sellaiseen lähtee, voit jäädä ulkopuolelle.

Kuinka pitkälle yhtiön manipulaatio on ajateltu onkin kiinnostava pohdittava ja mitä käsinkirjoitettu osa mainoksessa tarkoittaa, kun emme enää kirjoita käsin eli kynällä ja silti mielenyhtymät autenttisuuteen ja itsenäiseen tekemiseen tulevat kynästä ja autenttisuuteen pyrkiminen on nykyihmisen elämän johtolanka. Coca-Cola on nuorten juoma pääasiallisesti, joten mikäpä tärkeämpää nuorelle, kuin tehdä nyt eikä huomenna ja kutsua sitä elämäksi? Kysymys on hyvin subjektiivisesta kokemuksesta ja kuinka vahvasti asiat koetaan, kuten elämä ja mikä on elämä, millaiseksi sen teet. Tulla jäädyksi ulkopuolelle on paha asia, kokea FOMO ja siitä seuraava tunne, ettet ole mitään, koska et koe samaa, mitä toiset, jotka ovat nyt keskellä jossakin juomassa viiniä. Mikä tuo elämää ihmisen elämään tänä päivänä ja milloin nykyihminen on jumissa, kuten moni tuntee olevansa? Inspiroivat ohjausvideot, jotka kertovat tästä tilasta, jossa moni on, yrittävät ohjata yksilöitä tämän hädän yli, koska ahdistustila on välitön, yleinen ja voimakas. Olemme niin riippuvaisia toisten hyväksynnästä ja siitä, että voimme jakaa villit hetket elettynä elämänä, vaikka ne olisivat hauskanpitotrendi syötettynä lusikalla: näin teet jotta olet suosittu ja et ole kuollut pystyyn ja kun se puuttuu, olet pulassa? On hyvin nykyaikaista ajatella olevansa jumissa työelämässä, lasten kanssa, lainojensa kanssa jne. ja jokaisella tulisi olla mahdollisuus aina uuteen mahdollisuuteen ja avaukseen elämässä. Tämä on kilpailu jossa voitetaan ja hävitään, joten ei ole mikään ihme, että moni kokee häviävänsä ja niin tulee tapahtumaan suuressa mittakaavassa. Onneksi on Coca-Cola. Juomisen viehätys ja hauskuus, että viesti siinä on nimenomaan kuvallisesti ja kulttuurillisesti olennaista ihmiselle, juomme maljoja, juomme onnen tuottamiseksi, terveydeksi, piristykseksi, janoon, tylsyyteen ja pahaan oloon jotta tulisi toisenlainen fiilis.

Pitää elämää tarkoitti lapsena riehumista ja meluamista yli aikuisten sietorajojen. Se tuli mieleen elämisestä nyt, tässä hetkessä, ettei tuo hetki mene hukkaan, dokumentoin sen ja silti se voi olla lähes turha, koska dokumentoinnin määrä on tähtitieteellinen ja olen vain yksi ihminen eli tunnen myös voimattomuutta ja että hukun massaan ja toisaalta en. Mitä teemme kaiken dokumentoinnilla, todistamme jotakin tärkeää, kuten että osaamme valokuvata ja saamme puhelimella aikaan ammattimaisia otoksia eli katso miten hyvä minä olen?

Moraalisaarna, sarja lähiöpenkkejä, joille puskista keräsin roskia ja laitoin esille/Moral Sermon, series of benches and collected garbage tidily put on display, 2015

Ihmisen mielenterveys tuo häpeilty ja kaukainen. Terve vaan.

| Henna Timanttimetsä

Kiitos kysymästä, helvetin hyvin menee, vai mitä? Kiitos tästä huolenpidosta, se on ollut ihan saatanan fantastista. Vaikuttavaa monella tapaa. Luo uskoa ihmisiin ihan huikealla tavalla. Keinot on monet sano..Kun mielenterveys horjuu niin se jumalauta on menoa, kun yhteiskunta on sairas ovat ihmiset syypäitä asiaan. Silloin kun on paha olo älä tartu pulloon äläkä pura oloasi muihin. Toiset ihmiset eivät ole sun leluja ja sinä et ole maailmannapa. Sun kärsimyksesi ei ole ainutkertaista ja muillakin on ongelmia, joskus melko suuria. Kannattaa käyttää aivojaan jos sellaiset sattuu omistamaan. Jos ei niin se on huono juttu. Itse olen vähiten sairas ihminen jonka tiedän. Kyllä muakin kiinnostaa miten perkeleessä teillä menee. Kovin huonosti, kovin huonosti. Suomalainen puhumattomuus on tehnyt tehtävänsä, josta minä olen saanut tarpeekseni. Kannattaa olla kiinnostunut muistakin kuin omasta hyvästä ja toisten pahasta. Kuten omasta pahastaan. Se voi olla melko ruma henkilökuva. Sen eteen voi tehdä töitä. Niin se itsekeskeisyys. Meneekö asia niin että ihminen jolla on huono itsetunto ei osaa kuin pyöriä itsensä ympärillä? Mut onneks metodit hoidella tällaset hullut ovat kehittyneet tässä vuosisatojen saatossa ja meillä on ihmisen mielestä niiin paljon tutkittua tietoa. Sen luulisi vaikuttavan siihen kuinka ihmiset kohtelevat toisiaan ja hoitavat terveyttä, vaan ei. Älykkäät oppivat nopeasti, tyhmillä menee vähän pitempään…

Mulla olisi tietysti pitempi litania mitä mä ajattelen ihmiskunnasta ja sen toimista, mutta tyydytään nyt lyhyempään viestiin.

Veikkaan että mielenterveysongelmat ovat suurin terveydellinen haaste minkä yhteiskunta ja kanssaihmiset joutuvat kohtaamaan Suomessa, nimenomaan kohtaamaan ja joutuvat, pakosta, koska mieltä ei voi kieltää eikä peitellä, ongelmia ei ole hyvä paeta, niin moni kuitenkin tekee koska pelkää ja häpeää. Huono on tilanne jos ongelma kielletään kokonaan ja pitkäaikaisesti. Minulla henkilökohtaisesti ei ole enää paukkuja kohdata ihmisiä jotka pitävät itseään tervejärkisinä vaikka heillä päivänselvästi on terveydellisiä solmuja joita voi avata ja auttaa ainoastaan ammattiauttaja. Moni ihminen tykkää käyttää lähelläolevia ihmisiä nyrkkeilysäkkeinään ja etsiä heikkoja kohtia joita käyttää hyväkseen alistaakseen. Toisen alistaminen on kansanhuvi ja kansan normikäytäntö, jota minä en hyväksy. Alistaminen kertoo huonosta itsetunnosta, traditiosta joka oikeutetaan omalla kärsimyksellä. Ymmärtäminen ja suojeleminen ei tietyssä pisteessä enää auta. Väkivallalle pitää pistää stoppi. Pelisäännöt on tehtävä selväksi. Mielensairaus on luuppi joka ei muutu ellei sitä haluta muuttaa ja tunnustaa. Tilanne riistäytyy käsistä ja muut ihmiset saavat kokea sairaan ihmisen vihan koska hänen annetaan jatkaa sairasta käytöstään, koska hän on jotenkin heikko ja häntä täytyy ymmärtää. Itse olen näynyt tämän kuvion niin monta kertaa että puutun siihen heti tai poistun paikalta. Minun asiani ei ole kaikkien ongelmien ratkominen varsinkaan noin monimutkaisten asioiden. Voin tehdä asian selväksi että kannattaa käydä lääkärissä. Kieltäminen on osa ongelmaa ja Suomessa mielenterveysongelmia on liikaa, ymmärtämistä on liikaa, pakoilemista ja kieltämistä, niin että naureskellaan päälle. Alkoholismi, masennus ja vainoharhaisuus ovat sairauksista yleisimmät. En ole ammatti-ihminen mutta jotkut asiat ovat niin räikeitä että ihmettelen ammatti-ihmisten sokeutta. Nuo sairaudet ovat niin yleisiä että ne ovat normaaleja ettei niihin tarvitse puuttua kuin vasta pitkän ajan kuluttua. Sairas ihminen sairastuttaa ympärillä olevat. Huono on tilanne jos ihmistä joka on päästään vialla uskotaan ja pidetään auktoritettina. Hoidamme ruumista mutta emme mieltä, jotka eivät ole erillisiä lopulta millään tavalla. Ne vaikuttavat toisiinsa. Aivan kuin meillä ei olisi mieltä, vain ainoastaan silloin kun se on terve ja voi hyvin. Hymyile vaikka sydän märkänis. Häpeä omasta ongelmasta, häpeä hulluudesta, heikkoudesta ja pelko hulluutensa kohtaamisesta, itsensä kohtaamisesta on kova. Siellä on pelko hylätyksi joutumisesta, halveksunnasta. Edes ammattihoitohenkilöt eivät tiedä tai osaa kohdata mielisairauksia. Niitä ei joko ole tai ne ovat kaukainen vaikea asia joka ei kosketa meitä eikä heitä, sairaus joka saa aikaan hämmästyneen ilmeen kun siitä kuulee. Vertaan asiaa seksuaalisuuden ja oman persereiän näkemiseen ja siihen että uskaltaa tai ei lääkärille käydä asiansa kanssa. ”Perseestäni vuotaa verta mitä teen ja mistä se johtuu. Katso tohtori perseeseeni, mitä siellä näkyy, olisiko joku lääke tähän vaivaan? tai Vihaan ihmisiä ympärilläni ja haluan tehdä heidän elämänsä mahdollisimman hankalaksi. Haluan heidänkin voivan yhtä huonosti kuin itse voin, koska heillä menee paremmin kuin minulla. Ei minussa mitään vikaa ole tai minulla on oikeus koska olen kärsinyt niin kovin” Tämä on hyvin tervettä koska se on niin saatanan normaalia. (kiroilu helpottaa hiukan, vihansa voi näyttää silti, kun sen osaa. Vihaisuuskin on taitolaji.) Logiikka jolla sairas ihminen välttelee itsensä kohtaamista on lapsellinen eikä ongelma poistu vaan kasvaa ja muuttuu pahemmaksi. Persereikäkin on osa sinua. Hyväksy se. Jotkut eivät henkisesti kasva aikuisiksi joten he tarvitsevat apua tuossa kasvussa. Heidät täytyy saada ymmärtämään että se jäynä, kiusa, kidutus ja vahinko jota he tekevät on väärin ja epäoikeudenmukaista. Moni kokee olevansa epäoikeudenmukaisesti kohdeltu tai ei ole saanut elämässään sellaisia asioita joita halusi. Se on tietysti harmi. Voihan vittu. Jatkuva henkinen väkivalta johtuu siitä että mentaalipuolella ei ole kaikki hyvin. Henkistä väkivaltaa ei tarvitse sietää ja toivoisinkin että ihmiset useammin puuttuisivat tilanteeseen sanomalla vastaan. Väkivalta on liian normaalia, liian usein sitä joutuu kohtaamaan. Se ei ole oikeutettua keneltäkään eikä ketään kohtaan.

Mielenterveys vaikuttaa ihmisen kehoon, ympärilläoleviin, kuinka asiat sujuvat ja kuinka elämä rakentuu eikä siitä puhuta esimerkiksi kouluissa. Asia joka varmasti koskettaa jokaista jossain elämänvaiheessa. Asialle on liian helppoa naureskella, siitä on helppo syyttää, kiusata, nimitellä heikoksi. Tärkeimmät hoitoalan ihmiset tällä hetkellä ovat psykologi, psykiatri ja psykoterapeutti. Puhumaan menemistä ei tarvitse pelätä, vaikka se pelottaa ettei uskalla puhua tuntemattomalle ihmiselle henkilökohtaisista asioistaan. Itse olen käynyt psykoterapian ja siitä oli niin suuri apu että kannustan jokaista joka kokee tarvetta koska ei enää itse omin voimin pääse suostansa ylös. Suo on hyvä mielikuva joka sopii kuvaamaan ihmisen mielen voimaa ja sairauden, sairauksien laatua ja määrää johon helposti uppoaa jos ihmisen mieltä ei ymmärrä, kuten moni ei ja ongelmat vain kaatuvat päälle, koska kusipäisyys on ehtymätön luonnonvara.