OODI (KREIK.) = LENNOKAS, USEIN NOPEARYTMINEN, INNOSTUSTA ILMAISEVA RUNO

(idea, idealismi) Mikä on pysyvää? Periaate. Asialle omistautuminen. Mitä jää? Kaikkien aikojen salajuoni. Yksi ihminen haaveili tasa-arvosta, ystävyydestä, vallankumouksesta, joka parantaisi maailman sorrosta. Punainen parta, tähti ja saarnastuoli, Leninin suljetut silmät, nyrkkiin puristetut kädet.

MAALAA VIIVA

Maalaa viivoja allekkain, saat raidallisen kohdan seinään. Tee näin jossakin. Tai voit spray-maalilla kirjoittaa seinään kauneus.

Geometriset muodot ovat luonnossa ja ihmisen tekemissä rakenteissa oleellisia. Huomaammeko geometrian ilman, että keskitymme? Luultavasti emme, ainoastaan, jos jokin ei toimi. Muotomaailman köyhyys on itseäni ihmetyttänyt. Köyhtynyt on myös koko visuaalinen maailma, jota tuotamme valtavat määrät. Määrä ei vastaa laatua. Ei edes kalleus tai teknologia tee vaikutusta, jos lopputulos on tyhjä, tai luultavasti olen väärässä, koska hevonpaskaa myy todella hyvin ja siihen pystyy suurin osa ihmisistä. Kirkkailla väreillä ja hälinällä korvataan sisältö, on viesti, seuraa ja imitoi, toista. Meillä on varaa ajatella yksityiskohtia, kokoa ja runsautta keskustoissa. Brassailu on mihin pyritään ja esittelemään laitteita, joita on onnistuttu haalimaan. Tämä on itsestään selvää ja näin on aina ollut. Valta on keskustassa. Keskusta tehdään katseltavaksi ja vierailtavaksi kohteeksi, johon halutaan panostaa. Mitä muotoköyhyys tekee maailmassa ja kuinka siihen opitaan, aivan kuin mikään muu kuin suorakaide ei olisi mahdollinen ja kustannustehokas, koska kaikki on kustannuskysymys. Tosin Kiasman rakenneongelmat ovat jatkuneet sen rakentamisesta asti eli muu kuin suorakaide vaatii ammattitaitoa ja on hidas tehdä https://www.rakennuslehti.fi/2021/10/kiasma-on-rakennusteknisesti-poikkeuksellisen-vaikea-korjauskohde-monet-asiat-on-tehty-toisin-kuin-oli-suunniteltu/. Oikopolkuja ei ole. On vaikea uskoa, että olemme rikkaampia kuin koskaan, ei ole aikaa eikä rahaa, koskaan ja jatkuvasti on joku kriisi ja uhka, joka uuvuttaa kaikki. Missä on safe space? Kaikki loppuu kesken, etenkin osaaminen eikä muulla ole väliä kuin voitoilla ja uralla. Isot taidekohteet on tehty vierailtaviksi ja ihailtaviksi, eikä niille saa esittää kritiikkiä. Oletko kirjastoja ja taidetta vastaan? Yksinkertaisuus on tarttuva tauti.

Taiteen eriytyminen myös keskusta edellä, on kenties nykytaiteen markkinan luoma ilmiö ja tarve, että se säilyisi edes henkitoreissaan apurahojen varassa, on lauseessa taide on tärkeää, jotta se pystyisi pyörittämään harvoja ja valittuja ja mieluiten isoja nimiä, jotka vetävät yleisöä. Nykytaiteen voi välttää lähes täydellisesti, mikä ei välttämättä ole huono asia. Poliittisuus on jostain syystä nielaissut sen. Taide on yhtä huomiohakuinen itseään suojeleva ja ahne kuin mikä tahansa bisnes. Keskustasta käsin ollaan näkyvillä, jos hyvin käy eli olet kiinnostava, etenkin jos keskityt hetken aiheisiin. Mikä on kiinnostavaa hetken, onkin hyvä kysymys ja pystytkö tuottamaan yhtäjaksoisesti näitä hetken kiinnostavia asioita, olemaan ajan hermolla, kiinnostunut mediassa esillä olevista asioista, otatko kantaa ja haluat tietenkin pelastaa vähemmistöt taiteellasi. On paljon vaikeampaa saada rakenteellisia muutoksia aikaan ja kuka niitä haluaisi, taiteessa hyvin harva. Kaikenlainen vastahankaisuus ja kritisointi otetaan henkilökohtaisesti ja kostetaan. Kertoo muutoksen tarpeesta, joka olisi hyvä ymmärtää. Muuttumatonta systeemiä pyörittävä joukko uskoo taiteen voimaan. Taide on tärkeää ja silti saamme kammottavaa julkista taidetta, jonka on tarkoitus ilahduttaa mitäänsanomattomuudellaan ja typeryydellään. Ainoa mikä on isoa, on lasku.

Hauskaa, että vanhaakin rakennuskantaa on vielä jäljellä, sekin vain todella isojen tappeluiden jälkeen. Maine-arkkitehtuuria ei tietenkään saa kritisoida, koska kuka itsestäänselvyyksiä kehtaa kritisoida ja mitä kritisoitavaa niistä edes löytäisi, hieno on hienoa ja kuuluisa brändi saa kuolan valumaan suomalaisen suupielestä. No, Guggenheimista löysin kritisoitavaa varsin paljon eikä kuuluisan brändin avustusta aneleva käsi tehnyt vaikutusta, kuten ei massaturismiin pohjautuva bisnesmalli. Ikävää, että selfie-kohde jäi tekemättä. Moni taiteilija ainakin periaatteessa ja näön vuoksi on ilmastonmuutosta vastaan, mutta se on vain pintaa, jolla ei ole minkäänlaista vaikutusta tilanteeseen. Aktivismitaide on taiteen muoto, jolla saa apurahoja ja huomiota kivasti, jos oikein lykästää. On kuitenkin aina huomionarvoista, mitä tapahtuu samanaikaisesti lähiöissä, etenkin kerrostalolähiöissä ja kauppakeskuksissa eli mitä meille rakennetaan ja miksi. Mihin fokusoidutaan, mikä on tärkeää ja millä tienaa? Blingbling on taiteessakin se, jonne pyritään, jotta ollaan jotakin ja turvallinen tila on toki tärkeää kaikille vähemmistöille, joille taide on aina ollut turvallinen tila. Ettei nyt olisi tårta på tårta? En edes ymmärrä, miksi taiteilija haluaisi olla turvassa ja millaista taidetta sellaisessa tilassa luodaan? Mennäänkö taiteeseen turvaan? En minä ole siellä koskaan ollut turvassa, joten en ymmärrä. Tarkoittaako se myös turvaa kritiikiltä ja vastaan sanomiselta, tunteiden loukkaaminen on suurin paha ja miehillä on kuukautiset? Koska siltä vaikuttaa todella vahvasti että kuukautisvuotoa ja -vaivoja esiintyy ja miten kiinnostavia taiteellisesti ovat pehmeät huoneet, koska onko tuo yksi menossa psykoosiin? Ehkä hetkellisesti. Turvallisesta tilasta hyökätään potentiaalisten uhkien kimppuun ja halutaan torjua loukkaamista. Halutaan ylipainoinen lukemaan iltasatu.. Aivan kuin uhat eivät myöskään aukenisi turvallisessa tilassa koko normaaliudessaan ja kauheudessaan, entä mikä uhka sensuuri ja pelko on taiteelle. Ei aivan pieni. Ketään loukkaamaton suorakaidemonoliitti tulossa, jossa runon pätkä. Varo törmäysvaara. Ylipaino on jo niin iso uhka, että sitä ei enää haluta nähdä uhkana.

On todella iso menetys, etteivät taide ja käsintekeminen ole enää rakenteellisesti rakentamisessa mukana. Kiireessä hidas putoaa kyydistä ja on mieluisampaa tehdä taidekeskuksia, kuin että ajattelisimme paikallisten ihmisten arkea. Tähän on vaikea saada muutosta, koska ajattelumme on niin totaalisesti muuttunut markkinoiden ja näkyvyyden ehdoilla tekemiseksi eli joudumme matkustamaan nähdäksemme niin kutsuttua arkkitehtuuria eli rakennustaidetta. Olisi myös taiteilijan kannalta hyvä asia, ettei taiteilijan työ olisi parrasvaloon pyrkimistä, se kun ei monelta onnistu. Tukien varassa olevan taiteilijuuden soisi muuttuvan, koska se ei ole kestävä eikä muuta kuin nöyryyttävä malli, jossa tarkoitus on tulla näkyväksi. Näkymätön nimetön taiteilija tai artesaani on historiassa ollut normaali käytäntö, ihminen joka tuottaa rakenteiden visuaalisen osan ja tunnemme nimeltä hyvin harvan. Se siitä romantiikasta. Työ palkkaa vastaan on se, johon myös taiteen tulisi pyrkiä. Taiteilijan prekaarin aseman hyväksikäyttö on niin normalisoitu, ettei sitä kukaan kyseenalaista. Apuraha ei tee taiteilijaa ja ansiona se on kovin hutera, jo siksikin että taidevirkailijoiden uskottavuus on kovasti kortilla eli sisäilma eikä ajattelu vaihdu.

Taiderakenteiden muutos yhteiskuntaa palvelevaksi ja taiteilijan toimeentuloa huomioivaksi olisikin iso muutos. Tällä hetkellä kuvataide palvelee lähinnä itseään merkkitapauksena, jonka luokse vaelletaan, moraaliltaan korkeana kommentoijana, josta nousee tähtiä ja systeemiä pyörittäviä virkailijoita ynnä muuta manageroivaa henkilökuntaa, jotka taiteessa ja yhteiskunnassa käyttävät melkoista valtaa. Avustukset menevät seiniin, eivät taiteen tekemiseen saati taiteilijan palkkaan. Jännätään kestääkö taiteilijan ura. Keskittynyt vallankäyttö ei myöskään kerro vasemmistolaisuudesta, mikä on niin kovasti muodissa. Hyvää tekevä vasen on kiva imago, jolla ei todellisuuden kanssa ole mitään tekemistä.