Kaikki tai ei mitään

Liikkumattomuus vaivaa, pysähtyneisyys vaivaannuttaa. Niin, ja äly. Ihmisten järki ja mi-mitä siitä on jäljellä. Älyn moninaiset ilmenemismuodot eivät pääse oikeuksiinsa, on niin paljon epäilyä, hierarkkisia asetelmia, pätemistä, liikettä, businessta, ihmisiä jotka ihmettelevät toisiansa eivätkä ymmärrä luultavasti itseäänkään.

Kun ihmisen mieli on niin monimutkainen ja kuitenkin tahdomme yksinkertaistaa sen? Vai onko tuo yksinkertaistaminen välttämätöntä jonkunlaisen samuuden, yhdenmielisyyden ja käsittämisen saavuttamiseksi? Että on olemassa outoja, helvetin kummallisia ja outoja, joita ihmismieli tekee, tai siis saa ihmiset tekemään käsittämättömiä, ja joiden kaikkien edellä mainittujen välttäminen on välttämätöntä jotta järjestys ja yhteinen ymmärrys säilyisi. Ensin täytyy määrittää outo. Käytös joka ei ole soveliasta, iankaikkinen samanlaisuus johon ei mahdu, mutta on puserruttava siihen.

MÄ OLEN KASSALLA. MÄ OLEN AUTOLLA. Sä oot KIVAN AITO.

Kassalla ei ihmetellä kuittia. Kassalla voi jutella mukavia. Kuten mitä nyt tulisi mieleen, tai mennään ohi sen liukuhihnan?
Ei voi päivitellä kaiken kalleutta, koska ei voi antaa ymmärtää, että rahat eivät riitä, että on köyhä tai että olisi niuho valittaja tai että aiheet olisivat vähissä tai että ihan sama. Kaikki jo tietävät eikä asialle voi mitään. Kassa ei voi asiaan vaikuttaa, hän piippaa. Hän katsoo merkitsevästi jos jotakin poikkeavaa on, aivan kuin vihaisia inhottavia, tai vihaisi kaikkia kassansa ohi liukuvia, liikkuvia, ja tavaroita, tai ei tavaroita, koska niillä on rahallinen arvo. Arvo on siinä kyljessä. Raha kelpaa. Muoviraha, käteinen ja tavara saa hymyn huulille, hyvälle tuulelle.

Rahattomuus on inhottavaa, rahattomat ovat ei-toivottuja. Ei käy, kun mikään ei käy. Hyvän päivän toivotuksen kanssa samoissa, pienet sanat voi sanoa, koska se on työtä ja sanoa kaikille samaa, toivottaa kaikille samaa, koska se on se työn humaani osa, jonka johdosta ihmiset tulevat uudestaan, inhimillisyyden vuoksi. Kassa on täällä töissä, konekin, koska sen pitää elää. Rahastaa sen tavaran hinnan, antaa rahasta takaisin ja antaa kuitin. Älä hidasta kassan toimintaa tai epäile, että kassa on tehnyt jotakin väärin, etenkin jos itse olet väärässä ja vähänkin epäilet itseäsi. Jos joudut ottamaan muovikassin, se on 80 senttiä. Kassalle on myös turha sanoa, että tämä ei käy. Siinä ei ole mitään epäselvää tai epäkohtaa, koska meillä täällä hoidetaan asiat. On niillä muutakin tekemistä. Kassakone tekee oikein, koska se on kone. Piippaa kun toiminto tapahtuu ja tapahtuma rekisteröityy. Se on ohjelmoitu siihen eli kun tai jos sitä kyseenalaistaa, niin se olet sinä se, joka on luultavasti väärässä ja kaikki katsovat. Älä hidasta kassan toimintaa.

Siementä vakoon. Pellolla on peuroja. Ne syövät osan sadosta, paskantavat ja kuljeskelevat sadossa, äestetyssä pellossa laumana. Syövät sen, mikä eteen tulee. Valppaina kuin mitkäkin. Kaikki äänet ovat mahdollisia uhkia. Suu käy kuin kone. Pelto on niitten, vako on niitten, kaikki on niitten vaikka on viljelijän virallisesti ja viljelijän on mukauduttava siihen, mitä ei voi estää ja haettava korvauksia kun sato on pilattu ja syöty eläinten toimesta, koska ei niitä kaikkia ampuakaan voi, kai.

Siementä vakoon. Pellolla on joutsenia. Kauniita kuin mikäkin satu tai unikuva. Otan kuvan. Pitkäkaulainen kaakattava pilvi elävä kuin mikäkin ylimys. Onko se välinpitämätön? Esimerkiksi tästä näkymästä, esimerkiksi siitä joka sitä katsoo?

Täällä etsin aitoa parisuhdetta ja märkää vittua. Mulla on auto. Mulla on märkä vittu kuin jumala mun ajatuksissa, liha. Se on jokin suon tyyppinen mätäs kuin kuva, jotakin lämmintä jonne upota, upottaa osansa. Kysyn vaan joltakulta, että nussitaanko? Eikö se ole aitoutta? Mä olen autolla. Mä juon teetä etten humaltuisi. Tulee juotua kahvia töissä, että pysyisin hereillä. No tuu vaan. Haluatko nähdä mun auton? Katotaan onko tässä kipinää. Jos ei, niin täytyy jatkaa etsintöjä. Kiva auto. Nussitaanko siinä? Aika epätavallista ja vähän vaarallista.

SPORTTIKOJOOTTI: SÄ OLET RUOKAA.

Päiväkirja: miltä se tuntuu kun repsahtaa, tulee depis ja tuntee itsensä huonoksi, häviäjäksi, lihavaksi ja että on ottanut takapakkia. Kun ottaa pussiin irtokarkkeja, tuntee iloa, että voi täyttää sen niin, ettei pohjaa näy.
Ruokavalio käynnissä. Syön autossa kun kaverini syövät ravintolassa. Treenaan kisoihin, jotka ovat kuukauden päästä, mutta yritän pitää yllä sosiaalista elämääni, koska muuten elämä pyörii harjoitusten ja syömisen ympärillä. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä tekisi mieli, kauhee nälkä. Tää on hullua, mä tiedän. Aktiivitreenaaja herkuttelee silloin tällöin, joka on kerrottava katsojille, ettei tule fiilistä etteivät laihat kauniit ihmiset syö väärin koskaan.
Onneksi huomenna on maanantai, voin aloittaa alusta. Välillä rentoudutaan löhöömällä, syömällä poppareita. Dietillä ei kaikki ole mahdollista.

Nimimerkki Dinneri: Läskitön, lihaksikas, luiseva, fitti, slimmi, timmi, lihava, muodokas, pullukka, joku näiden välimaastossa, löhööjä ja laiskimus.
Kun puhutaan avuttomuudesta, nelisilmäinen susi tuijottaa sinua pimeydestä, luonnosta – siniset silmät, harmaa turkki, iso pää. Kokemusta ja näkyvyyttä. Jännittääkö sua väliaika punnitus?

Märkään vahaan jää kenkienne jäljet. Miten kevyet miten raskaat, miten laahaavat miten nopeat, kuviolliset kookkaat, kuinka monta askelta ovelle tai ovelta pois päin. Etsi joku joka hymyilee ja on aito.

Miehen jalat jotka kävelivät maapallon ympäri. Menin mukana.

Korjailujen jälkeen tulin tähän tulokseen: Nyt kun runolla on nimi, en tiedä tarvitsenko muuta.

Siinä on melko paljon sanottu perimmäisestä halustani tuntea, mennä pallon ympäri. Tuntea, synonyyminä elämiselle ja halu, pamahtava tulite, viallinen, yht’äkkinen ja adjektiivien rivit kun yrität löytää vastinetta kokemukselle.
Halu mennä jalkojen mukana raahautua ryömiä kahmia kasvoilleni juuria lehtiä tuoksuja ääniä kasvoja toisten kasvoja, jotka haluan kohdata, ne toiset
kuvittelen pölyn tukassani olen paisuva likaisuudestani
likaisuuteni on oikein väärintekemiseni on likaisuuteni.

MitäonMitä onMitäon

Mitä on synnyttää hymyilevä lapsi lumiselle tielle ostoskeskuksen lähelle, päällä valkoinen yöpaita kuin teltta, pipo ja punainen huppari. Harmaa päivä, tuntuva, märkä, hyinen, kuten usein siihen aikaan.
Voiko toivoa löytyä savusta? Mikä on toivon olemus? Se ei lopu. Se ei ole mahdollista, vaikka mitä tapahtuisi.

Kasvoni kertovat jotakin.
Ja kuinka häntä katson. Mitä sanon hänelle, jota en tunne?
Sanonko mitään, ehkä kysyn miksi, ja saan vastauksen, niin mitä, miksi, tai

katson taivasta ja sanon, kauniita pilviä.
Varon olemasta kovin arkipäiväinen, mutta olen silti.

Pilvet ovat aina kauniita.
Lempipilveni?
Maisemassa toisella puolella järveä.

Avaruus ja minä

Avaruus ja pää eivät erotu toisistaan, mietti hän sohvalla maaten. Mutta kumpaakaan en ymmärrä, vielä.
Toinen on lämmin, toinen kylmä.
Kumpikaan ei ole minun,
en hallitse itseäni täydellisesti, avaruutta
Mitä kaikkea minussa on, maistelija
vettä vettä vettä. Avaruus on dokumenttiohjelman sisältö taivaalla.
valopilkkuja aurinko kuu pimeys kylmyys.
Valtioita.
Ihmiset haluavat avaruuden. Mitä avaruus haluaa?

?Minne minä laajenee. Mikä on minä. Milloin minä synnyin, kun tuntuu ettei siitä ole niin kauan.
Minulla on halu pysyä koossa. Tuntuu kuin vasta heräsin. Olen kävellyt usvasta, jossa olen ja päätynyt sohvalle, katselemaan ikkunasta pimeään.

Bensiini

Linjuri-asema vanoineen juovineen uimareineen, päällekäyvä öljyinen ranta, jolle ajaudutaan, josta ehkä lähdetään, tai katsellaan muovisilppua suolessa paperia paperia palasia, joita yhdistelemällä saa aikaan kollaasin. Katselemassa ihmisiä ja muita laitureita sydämetön kassiton kengätön hatuton silmätön kädetön huomaa kaiken odottavan portaalla. Sukatta ihotta voinnitta pukahtamatta aistimatta matta matta kiiltoa asfaltilla bussinkyljessä. Huomaa kaiken, haljenneen nahkan, ja muut; missä sydämesi on, missä mikin on, en paljon löytänyt tai en halunnut, katselin vain.

HAJUSTE BULIMIQUE INHO EXPLOREZ YSL IKIROUTA

Peilistä näen itseni, ikkunasta näen itseni, pullosta näen itseni.
Korkea sinimustahopearaidallinen pullo,
muistaakseni, tuoksu, tyhjyys mutta jälki jää, joka jää kun ihminen on jo mennyt, joka oli tässä. Albumillinen väkeviä värikuvia katosi, tai kuin joku sairastui, mehustui, juotiin maistelematta ja pestiin pois lasista, laitettiin kuivauskaappiin. En halua tavata on kuin, en halua katsoa siihen, mitä on tai tapaa muttei kohtaa. Pelkkä ajatteleminen on kuin tapaisi yhä uudelleen samalla tavalla eikä halua kun on niin yhdentekevää. Kun on niin, en halua haistella, olla hiljaa kanssasi, katsella enkä katsoa enää yhtään vanhaa kuvaa, jossa hymyillään, ollaan jäykkiä, että on jotakin niin tyhjää, mutta silti olemassaolevaa. Olen jyrkkä, olen ehdoton, olen herkkä, olen yksinäinen, olen onneton, koska oksennan tästä tätä, voin pahoin, koska on pakko, koska sanominen on niin vaikeaa, koska on tärkeämpää tuoksua hyvältä, vaikka se on tyhjää, vaikka se jää jälkeen, enemmän kuin sanoa asiat kuin ne ovat.

Sakset, leikatut kuvat ja rippeet, suirot, kaaret, naamat, puuttuvat palat, tapetit, huonekalut ja vaatteet.

Luulitko että ne ovat sinun muistojasi, jotka voit leikata palasiksi, joille voit tehdä mitä haluat, koska ne ovat jotenkin vähäisiä, vanhoja, kuluneita, vääriä, mitättömiä? Itke vähän, katso niin kuin et keksisi mitään sanottavaa, niin kuin terapiassa johon et uskalla, koska pelkäät hajoavasi murusiksi, koska pelkäät paljastuvasi, mutta minun sohvani kelpaa, minun olkapääni kelpaa, minun määräni joka on jotenkin liian pieni, mutta jonka päälle kaataa sanko on ihan ok, ehkä juuri siksi. Miten tunteetonta, miten kylmää, miten normaalia, miten pelkurimaista, käyttää muita välineinä lyödäkseen, leikatakseen jotta ne menneet asiat ja he katoavat kuin roskat. En halua tietää sinusta mitään muuta kuin mitä jo tiedän, mitä jo olen nähnyt. Eikö se ole selvää. Eikö tämä ole selvä. Ei mikään ole selvää, eikä selviä niin kauan kuin puhuminen on vaikeaa.

Kaksi tuoksua jotka muistan, muistaa kuin, muista ottaa lääke, suu mui-asennossa kuin suudella, niissä toisessa tuoksui juuri leikattu ruoho,
puuvillainen yöpaita ja lihapullat sekä kissankarvat. Iki ja ikänä, ikävä ja ikuisesti, muistan kaiken, Jokaisen. Pan Mu Tai-Valkoinen uutuus pöydällä, enkä haista mitään tässä ilmastoinnissa, joka vie
paperit, vaatteet päältä, karvat, lusikat, korvat. Rautapitsinen, haluan nähdä halveksunnan kasvoillasi pienessä tilassa, rautahameinen pitäisikö minun haistaa jotakin
kuten kyvyttömyys ilmaista tunteita, koteloituminen, kotelossa asuminen, kotelosta tervehtiminen, koskaan poistuminen, puhumattomuus, raha, aina raha puheenaiheena, aina mielessä, ainainen maailma, onpas arvokas mustikka-kauramuffinssi, onpas arvokas tee-hee, onpas arvokas haju, onpas tyylikäs, onpas irvokas, onpas leväperäinen, onpas pihvi, rautainen
huumaava, ihana, siinä on jotakin, siinä on YSL
Sinusta ei saa otetta, julmuutta, inhoa, vihaa, turhautumista, vaikeutta ääntää joka sana oikein.
Forever Youth Liberator, Lovelessness Stench in you. You suck forever.
This is not a poem, this is fragrance,
this is vomit.

Anastasia Kinos – makea kuin kuivatut karpalot, pähkinäinen, filmnoirimainen (vai suomifilmimäinen), luminen, kuoppainen sateen jälkeen.

Tänään keskustelussa että Vimillä puhdistetaan aseita (Narniassa), ja joululahjaksi olisi hyvä saada ihmetippoja, ja mitäköhän vielä, niin uusi tutkimus, tupakointi saa aikaan savuisia unia.

Peitin nimesi kädelläni.
Piirsin viivoja päälle, tunnistin kirjaimet niiden alta,
piirsin laivoja, piirsin tähtiä, kalloja, kelloja, sanoja. Piirsin kuvan itsestäni, mietin mitä on olla rohkea, kun on ollut maailman ujoin.

Paisuva läpsähdys, lämmintä apinanmaitoa, lumen anarkia, mielen kaaos. Mahdoton jalat harallaan, jalat ristissä, vaihdoin lakanat. En voi sanoa olevani peloissani, se tekee minusta heikon. Mitä tein jäästä jonka sain syliini, kun uskalsin olla naiivi. Se on edelleen sulamaton lohkare. Otin painavan lahjan kevyesti vastaan. En odottanut muuta tehtaan liukuhihnalta. Pienessä lammikossa pöydällä teetä. Kirjoitan siitä mitä tapahtui, koska elin kaiken, mitä se olikaan, sekaisuutta, ideoihin syöksymistä ajattelematta. Olin täysin loppu. Enkä kestänyt enää yhtään itsekästä paskiaista. Olin niin vihainen, etten välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Halusin sanoa, että kaikki ei käy, rakkaus voittaa (miksi se on vaikeaa), vaikka näin vain vihaa (siksi), silti.