lasisten lampi runoteos Henna Joronen

Lasisten Lampi, muistiinpanoja, (raakoja)

| Henna Timanttimetsä

Kuin uisin meren yli ja vähitellen uupuisin, kävelevät jalat. Näkymättömän valtakunnan katse ja sivallus marssii tulvivassa helinässä, hauskuuttaa ja lyö kepillä. Mumisen muistoja ja mitä on tiellä.

Kahvinjuojien vuoristo, tuoreiden papujen tuoksu lepää vitriinissä. Käpertyneen miehen runko. Ohi kiiruhtavien heijastukset vilahtavat ohi metelinä, savuna ruukkuunsa kuivunut vanhus. Soitit, tulisit yöjunalla.

Tunteesta että on ja ei ole olemassa. Että haluaisi olla näkymätön ja näkyä. Kukat muuttuvat valkoisiksi kevyemmiksi, puhallan ne ilmaan. Ajattelen ettei aikaa ole. Ihmisen keksintö. Mitä sitten on, kun unohdetaan se?

Voin hypätä, koskettaa rintakehääsi. Kohtaan samanlaisuuden tunteen, venyneet kalsarisi ja päivät jolloin mietimme ruokalajeja. Makaamme sohvalla, katselen kaulaasi, johon heijastuu tv:n valo.

Vatsallani kosketan pohjaa, uin auringon keihäitten suuntaan, kuultavat ruuansulatuskanavat, tarvitsen kidukset. Vesi on painavampi kuin minä. Suustani roikkuu salama. Minua tervehtivät puiset veneet. Syön sinun hyväilysi kun uimme laiturille ja sen alle.

Kangastuksenomainen pirstaleinen sykkivä hyönteinen ja monta horisonttia ja paljas ihminen. Nauroin ja itkin karvaista jalkaa, joka tarttui liimapapereihin. Puoli ihmistä jäi kukkivan puun alle. Mehiläiset kylpivät kädessään kotilo. On niillä kädet. Talon katto on rumpu drum prum, koivumetsän lehdet soittavat aina jalassa oleville tennareille, varpaiden väleistä juoksi pieniä puroja.

Kesä meni, olin siinä ja autossa, jonka moottori myytiin kun se muutenkin oli jo ruosteessa. Vaikka olisin alasti, sanoisin ettei minulla ole salaisuuksia. Kuinka voi elää ajassa jota ei ole? Muuttumalla pysähtymättä. Minulla on itseni nyt ja kohta taas ei. Kesällä ranta, talvella tummat varjokädet. Joskus joudun paniikkiin, käyttäydyn ehkä omituisesti, mutta en ehkä enempää kuin tavallinen ihminen.

Seinällä vaihtelevat kosteuskäyrät. Jälki patjalla on likainen rakastan sinua-spiraali. Jalat ja kädet siemenet putoilevat, kuparivettä kaakeleita vasten pohjakerroksessa. Ajattelit koiperhosta, joka kellui sinisessä vedessä illassa muuttui unelmaksi. Ihastelin, olit sulava keuhkokala hengittämättä mielestäni, upoksissa ja elossa.

Kuin koirat nuuhkivat ilmaa on niin kylmä, oven lukko pamahtelee, kilahtaa kirkkaasti totiseksi että siihen tarttuu iho. Ei saa koskea, ei saa avata, jäätyy kiinni. Olemme ruokaa eroosiolle, hyttysten pesimäpaikat, kuumat kosteat kummalliset onkalot, ruodot mätänevät. Uskallan tuoksua niille kummallisuuksille. Olen elänyt suorakulmaisessa maailmassa kuin minussa olisi puolikuita. Seison vedessä polviini saakka, sadevettä kesältä. Jäätyi ja suli.

Pääni ruskealla jäljellä, tieni maahan hämähäkkien sideharsoihin. Minä olen se, joka pelästyy.

Kun tulen vanhaksi kimalteet joulupalloissa saavat minut hihkumaan. Innostuminen yksityiskohdista ja koristuksista saisi vereni ja suihkuaisi jokaiseen suoneeni sinne. Asensin itseeni telineen mielessäni joskus, jotta voisin seurata julmaa eläintä tai paeta sitä, ensin seuraisin ja sitten pakenisin. Ei mitään järkeä. Sama maisema toistuu, häivy pisteiden jono, juurettomien asuntojen. Lopettaisin odottamisen, jos voisin muuttua. En näe selvästi. Painan sormenjäljet ikkunaan ennen kuin lähden. Tarvitsen itseni takaisin useammin. Olen paikallani ja en ole.

Supikoiran turkkiin tarttuvat koivunsiemenet, myös ilmassa lentävään seinään rakennustyömaalla, ihan randomina.

Sipulikastike

| Henna Timanttimetsä

Unohdin avaimeni, hitto. Painaudun oveani vasten, ajattelin
haistelin puuta, joka se oli ollut, syitä.

Kokeilin kädelläni postiluukkua, numero puuttuu, pleksi rikki josta rikosta numero oli tipahtanut ja kadonnut.
Tunnustelen hetkeä kun kukaan ei avaa.

Lehtiä, kasa vaatteita, jotka eivät ne mahdu minnekään näkyy luukusta. Se on jotenkin minua. Niin kapea kaistale josta katsoa sisään.
Tämä on hiljainen talo, paitsi sunnuntaisin naapurin vanha pariskunta kuuntelee jumalanpalveluksen voimalla ja öinä kun nuori pari nai kuuluu voihke, muuten ei kuulu mitään tai
vettä, vettä ja pesukone, askelia, juoksua portaissa, tuoksua, ruuan pohjaanpalaminen, käryä.

Vein roskat. Kävin kaupassa, lapset leikkivät pihalla.
Kaikesta lähtee ääni,
joku osuu johonkin.
Mitä tein päivän aikana,
ajattelin sinua.
Hölmöä,
oletko edes olemassa,
iho ikkunaa vasten tuntuu viileältä, pisaroita,
harmaa päivä.

Kermavaahtoa asfaltilla, nuole se.

| Henna Timanttimetsä

Minä aukaisen ja suljen aukaisen ja suljen
Nälkä, kun avaan oven läimäytän sen kiinni
minulla on nälkä, syö hyvä ihminen äläkä huuda.
Mikään ei muutu.
Saatanan saatana, tee ruokaa, apua!
tiedän ja en, en halua
kaipauksellinen, valmis, ei saa olla. Ei saa heittäytyä. Minä heittäydyn tähän matolle, enkä nouse, en jaksa, ei huvita. En pääse minästäni, pullistuva minä, vain minä.

Tänään näin hirven. Ei usein kerrostalolähiössä näe
meidän oma hirvi
Kävin sohvalle makaamaan
kissanraapima
kissan herääminen kissamainen
vaappuva pää pitkät jalat,
autoilija juoksi metsään.

 

Pink

| Henna Timanttimetsä

Hänen aivonsa mahtuvat miehen kämmenille. Tarjotaan kuumaa kaakaota. Kun taivas aukeaa siniseksi, hän katsoo ulos. Katolta lumi putoaa märkänä ja painavana möhkäleena alas. Nainen nostaa muistoille. Odottaa turhaan, turha odottaa, mutta odottaa jokatapauksessa, sanoo päivää postimiehelle ja katsoo kun mies menee hissiin. Hän pyörii ympäri monesti ja syö liköörikonvehteja. Miehen kämmenille mahtuu kaikki mitä minussa on, ehkä hiukan tärähtää vaaleanpunainen kukka ja jotakin tipahtaa. Nukuimme huolellisesti ommelluissa puvuissa huoneessa, jossa pimeässä hiiret haistelivat meitä, luurankoni on veneesi, keinutaan ja kitistään, romahdetaan, maadutaan, otetaan käteen reisiluu. Mietin jokaista sanaa. Kaikesta tuli peli. Minä pyörin ympäri. Uppoan kainaloihisi, polviesi luihin, korvaasi, vasaraasi.
Juoksen arvottomuudesta luultavasti aina, kestän kovatkin lyönnit jatkuvassa liikkeessä. Heitit minua kivellä kuin ikkunaan, jotta näkisin sinut, minä heitin takaisin. Näitkö minut? Näetkö minut nyt?

Leikkaus

| Henna Timanttimetsä

Ota se pois – takki seinältä. Siihen jäi naula. Pidin siitä.

Hänen ajatuksensa, vaatteensa, otsaryppynsä, suun venytys roikkui seinällä. Täydellistä.
Täydellisesti ottaa päähän. Symmetrinen kusilaari, harmonia perseestä ja laiva saapui viheltäen. Kuvittelenko mä olevani joku vai mikä? Vie voitto.

Ah, Uutisia Venezuelasta, niitä tässä mietinkin.
Sijoituskulta, joka purjehtii, uskomatonta! Aluksena Atlantin poikki. Kuin juoksenteleva pitkähkö. Hop hop.
Uppoamatonta, ruostumatonta, saapuu satamaan eikä meinaa pysähtyä.
Kyntäjä.

Idea: Pidetääs juhlat, kaljat, tepastelua, vitsejä, avajaiset uudelle päivälle, saapumiselle, uusille aluille ja kommunisteille, ja kun niille, niin samalla kaikille muillekin äären kannattajille, mitäpä tasaisuudesta. Nostetaan kaikelle mitä on, mäkiä tai ojia.
Hiljaisuudessa hinataan alus suolle kurnuttavien lintujen, sammakoiden taivaalle katsomissessioihin!! vaatteet ooksillaaaa. Viimeinen sana laulaen.

40% höyheniä

| Henna Timanttimetsä

Keittiön lattialla saksin takkini vuoresta auki.
Se oli kuin hanhi, satutin sitä vaikka olin varovainen,
hihat levällään, että takillakin on tunteet.
Toivoin kaakatusta, jotakin. Sano kaak. Päästä ääni, niin tiedän miltä sinusta tuntuu.
Puhu minulle takki lintu lintutakki, lentävä, leijuva, vaappuva.
Avoin haava ja kynityt untuvat lensivät kosketuksesta,
en voinut mitään
hallitsemattomalle
materiaalille
hallitsemattomalle.
Puhaltelin kevyitä pilviä verhoihin
kaappeja päin,
horsman kukinnot
rykelmissä hiukan ennen syksyä laukeavat hallitsemattomasti,
lempiojani, jonka takana pelto, tehdas ja järvi
tässä järjestyksessä.

Paitsi nyt on pimeää ja minulla on
sakset
joilla leikkiä
järjestyksestä ja siivosta viis
Mitä tapahtuu, kerään kamat muovikassiin, heitän pois.
Valokuva
prosessista, jossa tuhoan ja luon,
mikä muuttuu.
Tämä huone. Aika hajuttomia nämä untuvat kylläkin.
Löydänkö linnunosia sohvan alta.
Löydänkö lintua.

oodi (kreik.) = lennokas, usein nopearytminen, innostusta ilmaiseva runo

| Henna Timanttimetsä

(idea, idealismi) Mikä on pysyvää? Periaate. Asialle omistautuminen. Mitä jää? Kaikkien aikojen salajuoni. Yksi ihminen haaveili tasa-arvosta, ystävyydestä, vallankumouksesta, joka parantaisi maailman sorrosta. Punainen parta, tähti ja saarnastuoli, Leninin suljetut silmät, nyrkkiin puristetut kädet.

Huomioita

| Henna Timanttimetsä

Mulla oli naapuri nimeltään Eila. Olin lapsi, Eila oli vanhempi nainen ja katselin yhtenä päivänä parvekkeelta keinuja,

nurmikkoa ja Eilaa. Hän oli pessyt pyykit, jotka olivat kaikki vaaleanpunaisia. Väri korostui nurmea vasten. Hän levitti pyykkejänsä ruoholle ja jätti itselleen kolon keskelle.

Maatessaan kolossaan, hän nauroi, katketakseen, ja kieriskeli kyljeltä toiselle.

Eila on mulla toisinaan mielessä, aivan kuin tuo olisi tapahtunut eilen. Onneksi kukaan ei soittanut poliisia paikalle, onneksi, koska näkymäni on arvokas, ja sen voisi joku varastaa.

PARHAAT MATKAT

| Henna Timanttimetsä

Cheyenne ja vessaseksi lentokoneessa, nouseva tähti. Kaikki tässä on kasvainta isoon valtimoon saakka. Hän kovertaa kasvainta pala palalta. Mitä lähemmäksi aivorunkoa liikutaan, sitä suuremmiksi riskit kasvavat. Kuinka isoja riskejä olet valmis ottamaan?

Upeita maisemia, parhaat matkat 2017,
Karibia, Napoli, Azorit, New York, Wales,
safarille sitruunapuiden ja pastellitalojen saarelle.
Syö, nuku ja shoppaa.
Mikä kiehtova pikku olento,
mitkä kiehtovat muodot, mikä kiehtova ihminen, kuvia, valoa, hoitoja, hallittuja muotoja, muodottomuus on leijumista, hillittyjä sävyjä, keveyttä, tajuttomuutta, hartautta ja ekstaasia etsien, etsimistä, jostakin normaalista lopulta rauhan löytämistä ja hauskasta onnistumisen tunteita, ja olet kuin syntynyt onnellisten tähtien alla, koska olet paras sinä juuri nyt. Kaikki on hyvin nyt, ei hätää, hengitä syvään. Se miten meitä pidetään elossa mielikuvin, onko se oikein sanottu, meillä on etappeja joita kohti pyrkiä ja sitten pettyä kun ei saavuta, ja kuinka haluta, on elää, kuinka elää ja mikä on se juttu. Kun ei ole halua, ei ole elossa. On tunnettava samuus ja saavutus.
Kuvaillaan perusteellisesti sitten kun olemme viisaampia, se mitä tuli.

Olen supermegagiganttisademetsässä pommien pudotessa oksilta puista kuin hedelmiä rikkoen ympäristön montuiksi. Rikkooko seksipommi liiton?
Tee minusta saksanhirviuros, tee minut ihmiseksi, tee minut onnelliseksi. Miten sinä teet minut?
Kuinka resonoit näihin pamahduksiin, viriileihin miehiin, mataliin ääniin, ennakoimattomuuteen, helppouteen. Pari senttiä pitkä ja painaa painaa pari sataa grammaa: miten löytää parhaiten ääntelevä koiras tässä kakofoniassa? Miksi robotti? Hyvä kysymys. Onko se helppo, onko se kiva? Naaras ei voi vastustaa roboa. Hyi, sairasta. Naaras yhdisti äänen ja visuaalisen ärsykkeen. Äänipussi laajenee samaan tahtiin äänen kanssa. Nyt puhutaan sammakoista. Naaras muutti mieltään. Läheltä piti. Se etsii seksikkään äänen lähdettä. Harvinaisen epätoivoista rakkautta, mutta epätoivo ja töksähtely on normaalia.

Kohtaa aggressiivisen uroksen Temptation Islandilla dum. Hän pitää katseen tiukasti kiinni uroksessa, Suomen hottikset. Satoja tunteja videokuvaa, materiaalia miten nämä eläimet viestivät toisilleen. Alfauros ja toinen naaras pohtivat valon kieltä. Mikä on sen lämpötila? Uros raapii itseään todella komeasti ja innokkaasti. Otsan ravistaminen on kutsu: minä todella haluan olla kanssasi. Pian parivaljakko katoaa jonnekin pariksi viikoksi ja myöhemmin selviää, että naaras on raskaana.

Voisitko sukia minua? Koiras vastasi ja naaras vastasi, väläytän sille. Naaras on kranttu, mutta suostuu. Tunnen koiraan tuskan, tytöt ovat vaikeita miellyttää. Meillä on koko ajan ollut yhteinen kieli. Kiiltomatojen parittelu, naaraat ja koiraat käyvät valoin dialogia keskenään. Valoilla on siis kysymys vain parittelusta. Jokaisella lajilla on oma valokuvionsa. Pelkästään tällä niityllä on viisi eri lajia. Aivan kuin olisi lentokentällä, monimutkaiset soidintanssit.