Ajattelin, on joulunjälkeinen aika. Se tulee aika äkkiä, melkein heti seuraavana päivänä. Rappujen juureen pudonneen piparin voi pudottaa alempaan kerrokseen ja katsoa, miten pieniksi palasiksi se menee. Pieni mäjähdys, kuivaa hiekkaa, tomusokeria, vaaleanpunaista, valkoista ja sinistä. Istun rappukäytävässä, valot sammuivat juuri. Ihmiset kävelevät ohi, ylös ja alas. Kukaan ei sano mitään.
Kuka on runoilija?
Mitä haluan sanoa.
Että minimalismi on ainoa mahdollisuuksia avaava tapa tehdä taidetta. Onko olemassa jumala joka elimelle, koska on muutama elin, joille voisin tehdä alttarin tai siis ovatko elimet jumalia vai miten niitä palvotaan, jumalina? Syömällä terveellisesti ja kävelemällä luonnossa. Saatat myös tarvita bluetooth selfie stickin.
Kymmenen tyylitajutonta suomalaista meni saunaan sateenkaaripefletit mukanaan. Shampanjasosialistit. Ai kuka vetää herneen nenään? Kaikki.
Irakilainen stalkkeri vastaa kymmentä suomalaista ja hänellä on tyylitajua. Ei ole pimpetillä helppoa tässä kaaoksen maailmassa. Tarvitaan rintojen vapautusrintama.
Pyri harmoniaan
Kuinka?
Kun uskoo, että jotakin syntyy. Hartaasti. Kivistäkin tulee viivoja, kun niitä junan ikkunasta katsoo.
Kokeile kävelyä. Vauhti ja päämäärä jäävät mietityttämään tai mihin aikaan. Johtaako ajattelu harmoniaan vai disharmoniaan? Epäjärjestykseen ja mahdollisuuksien punnintaan. Puhdistaa itsensä ajattelusta, kuin päästä ulos kehästä? Päämäärättömyys voi olla mahdotonta. Siinähän viehätys on.
Tienvarsi, vesiväri, 36•26cm, 2025
Pillukarvan tunnistaa
Ruumis ja sielu pienessä mustassa karvassa.
Karvan erikoisuus on sen kielteisessä muodossa ja paksuudessa. Sitä katsoo ihaillen ja ottaa sormenpäälleen. se se on. Onko siinä haju? Ulkonäkö on kuin haju, voimakas karvas rasvainen. Puhaltaa lattialle. Posliinilla karva näkyy kuin räikeä epäkohta, luonnonkihara ja täysin lainsuojaton. Miten niitä irtoilee, pillukarvoja, ylipäänsä sellaisina kuin ne ovat, muistuttamassa esi-ihmisistä yksittäiskappaleina. Karvojen mätäs rasvan ja ihon päällä, reisien välissä. Jos karva kasvaisi maahan asti jalkojen välissä, olisi toiset hiukset alapäässä.
Mistä neuroosit tulevat?
Kävisikö kuu? Voin ottaa sen pimeän puolen, mutta pimeä ei ole hyvä paikka. Mikä olisi? Että kuulostaa turvalliselta piilolta. Omituinen sana, neuroosi. Omituinen kuu, niin lähellä ja kirkas.
Mistä neuroosin saa muuten, kun on pakotettu olemaan muuta kuin on? Neuroosi on, kun kaikki pelottaa, pelkää hukkuvansa ja unohtavansa, missä mikin on. Joutumista kaaokseen, hallitsemattomaan tilaan. Ryhtyy Omituiseksi ja pelottavaksi, ei-lähestyttäväksi, hylkiöksi, jolla on pakko-oireita kuin liiaksi, poistettavaksi. Lika, vinous, ylimäärä, tahra, haju ja poikkeama totutusta saa stressin aikaan.
Kun kaikkea joutuu epäilemään, itseään, epäilläänhän sinuakin, neuroosi saa vallan ajan kuluessa toistossa näistä samoista pikku asioista, jotka ovat vinossa. Olenko tosiaan niin epäilyttävä? Kyllä kai. Jokainen on. Teenkö oikein ja miksi en?
On jotakin vikaa, siis poikkeama totutusta eikä pysty korjaamaan enää. Kaikki pitää sammuttaa, ettei syty tulipaloa. Puhua hiljaa. Kysyä kuiskaten. Hengittää rauhallisesti.
Kaikki katoaa. Minuus ja minä.
Ne löytyvät, asiat mitkä kadotin, sanon itselleni, rauhoitellen nousevaa paniikkia. Mikä valhe.
Rauhallisuus tulee kello 22. Silloin kuuluu kaikki.
Korkokengät, Mäntyjen huiput
Hän hänen hänestä häneen tienvarsi ja merennielu, merenvarsi ja tiennielu. Keksin sanoja ei-missään, taksin odotus.
Kortsu, jonka vieressä seison, sen vieressä on intiimi ajatus, ehkä viime yöltä. Kylmä eikä ketään missään.
Silläkään ei ole kiire, millään ei ole kiire. Puhutaan valmiista, mikä on? Liike on kuin hidastetussa filmissä. Ajatus seuraa liikettä.
Elämänmahdollisuudet
suolassa maku, nauravat linnut, satunnaisessa järjestyksessä, rakennetuissa paikoissa kodittomuutta
raiteiden järjestys ja ajatus lentämisestä ovat jotakin, mitä seurata. Silmättömät talot ovat ajankuva, kaikkialle nähdään, tyhjältä näyttää. mitä ne näkee, tasapainottomuutta ja horjuvia ihmisiä. lisää kuvia maihinnousevan leivästä kuvaa, kuka tuo on, ihan levässä. Nousee
puku päällä.
numeroiden muistaminen pitäisi olla helppoa
hiukseni ovat hajallaan, korjaan. En halua antaa hompsuista kuvaa.
hajuja löytyy, merkkejä ihmisen tilasta. katson vikoja, kuinka ne monistuvat, toista kuvitelma, kuvitelma virheettömyydestä, minnekään pääsemättä, ja kun löydetty joku tasainen ennen aamua hattu pehmeiden tuntemusten latte, ohituksia juovat kulkevat kolinasta uni nappien koskettelua, vettä rytmi kehää päivänä sairauksia tarkastella ruumiini syntyy
maihinnousu, taas lokit ja varikset, lokit ja varikset, huumekauppiaat nokkivat reikiä, karvattomat kissat ovat kuin patonkia. Silitys ja kaipaus, napit pitävät koossa. Lähtö asemalle, puku, asu, näyttäminen, ryppyinen iho sydämenlyönnit kuin musiikki korvissa napit, napit kuulutus, luonnonääniä kuin kasvanut kiinni ja hetkessä on kaikki yhä uudestaan, kamerat katsovat tarkistaakseen, kokoavat ja rakentavat kokonaisuuden, käsimerkit, käskyt ja hiljaisuuden, tuntemattomat, kaikki, lihavat vuodevaatteiden jämät, ääniä nahasta aikataulut
Kone metsässä, vesiväri, 26•39cm, 2025
Kuinka järjestää neulaset?
Neulaset putoilevat. On lehtikuusen-, männyn- ja kuusenneulasia. Niitä on sattumanvaraisesti kuin lehtiä ja ryhtyy miettimään muotoja, joita ne muodostavat siellä, missä ovat ja mitä neulasilla tehdään, niiden tarkoitusta. Mistä syystä ne ovat neulasia ja mikä on ihmisille olemassa? Roskan olemus hujanhajan ja mielettömästi. Miten neulaset tekevät puun, on määrällä, värillä ja lopulta putoamalla. Neulaset, kun ne aiheuttavat kipua? Kun kuusi ei näytä enää hyvältä?
Henkireikä
Vaaleat lumpeet ja tumma vesi, onko syvää vai matalaa ja kuinka rehevöitynyttä. Pääsenkö vielä tästä matalikosta? Mistä tämä muta on tehty muusta?
Lopputulos on tuhlauksen tulos. Kun on niin runsaasti kaikkea eikä sekään ole paljon, mutta on se jotakin ja vaikkei saavuta muuta kuin toistoa. Lumpeet vajoavat pohjaan ja nousevat kesällä.
Opettelen laittamaan pyörän poikittain parkkiin tai keskelle kaikkea, ihan vaan, että sen joutuu kiertämään, torjuakseni kaikkea staattista ja osoittaakseni mieltä. Sitähän kaikki tekevät, häiriötä ja harrastavat minä olin täällä-näkyvyyttä.
Majakollektiivi Timanttimetsä 