Kuinka?
Kun uskoo, että jotakin syntyy. Hartaasti. Kivistäkin tulee viivoja, kun niitä junan ikkunasta katsoo.
Kokeile kävelyä. Vauhti ja päämäärä jäävät mietityttämään tai mihin aikaan. Johtaako ajattelu harmoniaan vai disharmoniaan? Epäjärjestykseen ja mahdollisuuksien punnintaan. Puhdistaa itsensä ajattelusta, kuin päästä ulos kehästä? Päämäärättömyys voi olla mahdotonta. Siinähän viehätys on.
Tienvarsi, vesiväri, 36•26cm, 2025
Ruumis ja sielu pienessä mustassa karvassa.
Karvan erikoisuus on sen kielteisessä muodossa ja paksuudessa. Sitä katsoo ihaillen ja ottaa sormenpäälleen. se se on. Onko siinä haju? Ulkonäkö on kuin haju, voimakas karvas rasvainen. Puhaltaa lattialle. Posliinilla karva näkyy kuin räikeä epäkohta, luonnonkihara ja täysin lainsuojaton. Miten niitä irtoilee, pillukarvoja, ylipäänsä sellaisina kuin ne ovat, muistuttamassa esi-ihmisistä yksittäiskappaleina. Karvojen mätäs rasvan ja ihon päällä, reisien välissä. Jos karva kasvaisi maahan asti jalkojen välissä, olisi toiset hiukset alapäässä.
Kävisikö kuu? Voin ottaa sen pimeän puolen, mutta pimeä ei ole hyvä paikka. Mikä olisi? Että kuulostaa turvalliselta piilolta. Omituinen sana, neuroosi. Omituinen kuu, niin lähellä ja kirkas.
Mistä neuroosin saa muuten, kun on pakotettu olemaan muuta kuin on? Neuroosi on, kun kaikki pelottaa, pelkää hukkuvansa ja unohtavansa, missä mikin on. Joutumista kaaokseen, hallitsemattomaan tilaan. Ryhtyy Omituiseksi ja pelottavaksi, ei-lähestyttäväksi, hylkiöksi, jolla on pakko-oireita kuin liiaksi, poistettavaksi. Lika, vinous, ylimäärä, tahra, haju ja poikkeama totutusta saa stressin aikaan.
Kun kaikkea joutuu epäilemään, itseään, epäilläänhän sinuakin, neuroosi saa vallan ajan kuluessa toistossa näistä samoista pikku asioista, jotka ovat vinossa. Olenko tosiaan niin epäilyttävä? Kyllä kai. Jokainen on. Teenkö oikein ja miksi en?
On jotakin vikaa, siis poikkeama totutusta eikä pysty korjaamaan enää. Kaikki pitää sammuttaa, ettei syty tulipaloa. Puhua hiljaa. Kysyä kuiskaten. Hengittää rauhallisesti.
Kaikki katoaa. Minuus ja minä.
Ne löytyvät, asiat mitkä kadotin, sanon itselleni, rauhoitellen nousevaa paniikkia. Mikä valhe.
Rauhallisuus tulee kello 22. Silloin kuuluu kaikki.
Hän hänen hänestä häneen tienvarsi ja merennielu, merenvarsi ja tiennielu. Keksin sanoja ei-missään, taksin odotus.
Kortsu, jonka vieressä seison, sen vieressä on intiimi ajatus, ehkä viime yöltä. Kylmä eikä ketään missään.
Silläkään ei ole kiire, millään ei ole kiire. Puhutaan valmiista, mikä on? Liike on kuin hidastetussa filmissä. Ajatus seuraa liikettä.
suolassa maku, nauravat linnut, satunnaisessa järjestyksessä, rakennetuissa paikoissa kodittomuutta
raiteiden järjestys ja ajatus lentämisestä ovat jotakin, mitä seurata. Silmättömät talot ovat ajankuva, kaikkialle nähdään, tyhjältä näyttää. mitä ne näkee, tasapainottomuutta ja horjuvia ihmisiä. lisää kuvia maihinnousevan leivästä kuvaa, kuka tuo on, ihan levässä. Nousee
puku päällä.
numeroiden muistaminen pitäisi olla helppoa
hiukseni ovat hajallaan, korjaan. En halua antaa hompsuista kuvaa.
hajuja löytyy, merkkejä ihmisen tilasta. katson vikoja, kuinka ne monistuvat, toista kuvitelma, kuvitelma virheettömyydestä, minnekään pääsemättä, ja kun löydetty joku tasainen ennen aamua hattu pehmeiden tuntemusten latte, ohituksia juovat kulkevat kolinasta uni nappien koskettelua, vettä rytmi kehää päivänä sairauksia tarkastella ruumiini syntyy
maihinnousu, taas lokit ja varikset, lokit ja varikset, huumekauppiaat nokkivat reikiä, karvattomat kissat ovat kuin patonkia. Silitys ja kaipaus, napit pitävät koossa. Lähtö asemalle, puku, asu, näyttäminen, ryppyinen iho sydämenlyönnit kuin musiikki korvissa napit, napit kuulutus, luonnonääniä kuin kasvanut kiinni ja hetkessä on kaikki yhä uudestaan, kamerat katsovat tarkistaakseen, kokoavat ja rakentavat kokonaisuuden, käsimerkit, käskyt ja hiljaisuuden, tuntemattomat, kaikki, lihavat vuodevaatteiden jämät, ääniä nahasta aikataulut
Kone metsässä, vesiväri, 26•39cm, 2025
Neulaset putoilevat. On lehtikuusen-, männyn- ja kuusenneulasia. Niitä on sattumanvaraisesti kuin lehtiä ja ryhtyy miettimään muotoja, joita ne muodostavat siellä, missä ovat ja mitä neulasilla tehdään, niiden tarkoitusta. Mistä syystä ne ovat neulasia ja mikä on ihmisille olemassa? Roskan olemus hujanhajan ja mielettömästi. Miten neulaset tekevät puun, on määrällä, värillä ja lopulta putoamalla. Neulaset, kun ne aiheuttavat kipua? Kun kuusi ei näytä enää hyvältä?
Vaaleat lumpeet ja tumma vesi, onko syvää vai matalaa ja kuinka rehevöitynyttä. Pääsenkö vielä tästä matalikosta? Mistä tämä muta on tehty muusta?
Lopputulos on tuhlauksen tulos. Kun on niin runsaasti kaikkea eikä sekään ole paljon, mutta on se jotakin ja vaikkei saavuta muuta kuin toistoa. Lumpeet vajoavat pohjaan ja nousevat kesällä.
Opettelen laittamaan pyörän poikittain parkkiin tai keskelle kaikkea, ihan vaan, että sen joutuu kiertämään, torjuakseni kaikkea staattista ja osoittaakseni mieltä. Sitähän kaikki tekevät, häiriötä ja harrastavat minä olin täällä-näkyvyyttä.
Onko nykyaika epäeroottinen?
Äitini antoi minulle köyden, jolla voin pelastautua, jos talo palaa. Nykyaika on omituinen. Mistä sitä lähtisi avaamaan?
Millä lailla epäeroottinen? Kalsea ja steriili. Sekin voi jonkun mielestä olla eroottista. Kaikki on niin helppo ohittaa, että inhimillisyyden rippeet näyttävät lialta. Johtuu liian puhtaasta kuvasta, kaikki ylimääräiseksi koettu siivotaan mielellään pois näkyvistä. Ehkä se olen minä, joka ei halua tarpeeksi samoja asioita, koska koen ne epäkiinnostaviksi ja olen se, joka ei vaan halua. Mielestäni halu kuvaa aikaamme, mutta siinä ei ole Erosta.
Haluja ja haluttavia asioita kyllä on kaikenlaisia. Paljon. Kokonaisuudesta puuttuu se jokin, mikä maisemassa on. Olen lakannut haluamasta oikeastaan mitään, mitä nykyihmisen oletetaan haluavan. Kammottavaa kokea se ja elää puuduksissa. Eikun, haluan mä maailmanrauhaa, miljonääriksi, runoilijaksi ja kiinteämmän vartalon.
Suomi-24: enkä kaipaa sitä vitun hunajaa.
Kukka, neilikka, pioni, anemonie, bryllishuokaus. Kukka ilman tuoksua. Mutta kuinka? Se on ollut viileässä, sangossa, jossa on ollut vettä. Kylmäkaapissa lattialla. Miksi kukaan haluaisi tuoksuttoman kukan? Nainen on kukka ja naisen sukuelin on kukka. Naisen käsi on kukka.
Mikä nainen? Mitä nainen voi tehdä? Tyydyttää itsensä. Olla itsensä ja jokaisen naisen velvollisuus on tulla mahdollisimman täydeksi.
Naisen velvollisuudet, lasten hoitaminen, kotitalous, imurointi, laittautuminen, kaunistautuminen, kaunistaminen, lasten pukeminen, estetisointi, estetiikka, hoitaminen, pyyhkiminen, rätit, kaapit, ovet, pielet. Naisen tehtävät, nainen on näin, näin tehtävät näin, nännit näin, naisen annetaan olla, luonnollinen naiseus. Antaa olla. Mistä naiseus alkaa? Kun synnyt, kun sinut puetaan, kun sinua katsotaan, jonakin, kuukautisista, rinnoista, vaginasta, kuiskauksista, hiuksista, joissa puhutaan, joista, joita kommentoidaan, asioista, joita ei saa sanoa, taas kuuluvaan ääneen, joista supistaan, joita katsotaan. Tarpeettomasta häveliäisyydestä. Tarpeettomasta. Hyödyttömästä. Hyödyttömyydestä. Pornokuvista, jalat levällään, odottaen miestä? Odottaen miestä, penistä, työntöä, orgasmia, halua, ottamista, panoa, kääntymistä sängyssä, että on siinä. Olla halun kohde, haluttava, saada. Lehdistä. Naistenlehdistä, miestenlehdistä, erilaisista kuvakulmista, ajelluista karvoista, treenatuista reisistä, täydellisestä ihosta, asennoista, tukasta, iättömyydestä, treenistä, somekuvista. Ajatellessani länsimaisen naisen ihannekuvaa, millainen haluamme hänen, naisen, ihannenaisen olevan. Hän on haavekuva, jota lopulta koko maailma jäljittelee, kaihtamatta keinoja tai kuluja.
Naiseus maksaa, saat maksaa. Onko tuo kuva se, millainen hän haluaa olla? Kuka on länsimainen jokanainen? Lopulta hän on ei-kukaan, olematon ja silti kaikki, mutta kuinka tulla häneksi, hän on kaunis ja jotenkin halpa. Kauneus on jotakin tiettyä, määriteltyä ja nuorta. Haluta kauneuteen, katsottavaksi, ihailtavaksi pois rumuudesta. Kuinka olemme synnyttäneet tällaisen kauneuden, kauheuden, julmuuden omaa kehoamme ja henkeämme kohtaan, joka ei olekaan kauneudessa, kauneudesta, ei ytimessä vaan pinnassa. Ei saa olla, on pitkä lista. Kauneus on silti kirous. Pelkkä naiseus ei riitä. Se on kauheus ja vaara ja pyrkimys. Mikä pelkkä, miten niin vain, miten vähän? Mikä nainen on? Riippuu, keneltä kysytään. Jos kysyy naiselta itseltään, mitä hän vastaisi?
Majakollektiivi Timanttimetsä 