Taiteen poliittisuudesta: Kapitalismi voitti, myös Banksyn. Onko taidetta ilman rahaa ja syökö taiteilija rahaa? We can’t eat money, without money we don’t eat.

11 helmikuun, 202613 helmikuun, 2026 | Henna Timanttimetsä

Aiheet ja taiteilijoiden aatteet tekevät taiteesta vasemmistolaista, mutta taidesysteemi ja -markkina eivät ole sitä. Kuinka taiteilijat siis toimivat mielestäni neoliberalistisessa systeemissä, jossa sääntely on olematonta, kuten taiteessa on, alustataloudessa systeemin armoilla, ja pyrkivätkö he vaikuttamaan systeemin toimintatapoihin muutenkin kuin ajamalla juutalaisen asekauppiaan pois Kiasman kanssa työskentelevän säätiön hallituksesta, mitä oikeistossa pidetään antisemitistisenä hyökkäyksenä? (8.)

Mikä on taiteitten tapa kohdella toisinajattelijoita nyt ja millainen kriittinen massa taideyhteisö on? Mitä tapahtui toisinajattelijataiteilijalle ja keitä he ovat, miten he tekevät taidetta ja mistä ja miten he ajattelevat toisin? Kuinka samanmielinen on hyvä olla tai rakentavaa olla? Mitä samanmielisyys edes tekee taiteissa?

Mitä tarkoitetaan politiikalla, kun kaikki on politiikkaa ja on oltava varpaillaan? Taidesysteemin, instituutioiden ja median politiikkaa on rahan tekeminen, kuinka se vaikuttaa taiteissa ja kuinka on tarkoitus vaikuttaa maailmassa näin? Mikä on taiteen tarkoitus kriittisen yleisön mukaan ja mikä on tämä kriittinen yleisö?

Elämme hyvin visuaalisessa maailmassa ja ottaen huomioon poliittisen taiteen ansiokkaan historian, olen kiinnostunut, kuinka nykypoliittinen taide vertautuu 1900-luvun poliittiseen taiteeseen ja ottaako se vanhasta vaikutteita vai osaako ja saako poliittinen taide uudistua, kuten ehkä katutaide ja performanssi (fluxus, dada, futurismi, happening-kulttuuri edelleen vaikuttavat) saattavat tehdä vapaammin esityspaikkojen ollen mitä tahansa. Futuristeissa toimi useita fasisteja ja surrealisteissa, kuten Salvador Dali, mikä on kiinnostavaa tässä ajassa, kun elämme futuristien kuvittelemia asioita tosiksi ja surrealismi on hyvin todellista (5.) Katutaiteen nostaa esille hyvin usein sosiaalinen media, ei taidesysteemi. Aiheet saattavat olla osin samat kuin aina ennenkin, kapitalismikritiikki, joka ei ole muuttunut vuosikymmeniin, vallan keskittyminen ja väärinkäyttö, mikä on taiteissakin todellisuutta. Ongelmat ovat taiteissa vallankäyttäjien mielestä pääasiassa toisaalla. Taidemarkkinaa ja -systeemiä hyvin vähän kritisoidaan sisältäpäin, ulkoa kylläkin ja kritiikkiä kutsutaan öyhötykseksi, kun halutaan aliarvioida ja mitätöidä kritisoijat, aivan kuten taiteitten sisälläkin tehdään ja jos kritisoidaankin taiteilijoiden toimesta, ei sillä ole yleiskuvaan vaikutusta, koska kritisoijia pidetään häviäjinä ja taiteen monoliittinen jyrkkä auktoriteetti ja muoto on muuttumaton entiteetti. Instituutioilla on vahva auktoriteettiasema, joten politiikka taiteissa on kiinnostava historiansa ja ristiriitaisuutensa puolesta juuri tällä hetkellä, kun niin sanotusti edelleen maailma palaa. Kysymys on myös, milloin se ei olisi palanut? Ongelmat ovat yhä samat kuin useana vuosikymmenenä taaksepäin ja kapitalismi on se, mikä on nostanut eniten ihmisiä köyhyydestä. Riisto taas ei ole tuntematon asia taiteissa ja nyt vielä enemmän tekoälyn kautta.

Mikä on taiteen ja taiteilijoiden vastuu maailmantilasta, entä taidesysteemin/taidealustan tilasta? Kuinka taiteilija, yhteisö ja instituutiot käsittelevät politisoituneen taiteen tuotteeksi ja ottavat vastaan viestin puolin ja toisin, että onko instituutioilla muu agenda, kuin pääsylipputuloissa mitattava tulos? Onko politisoitunut taide onnistunut tehtävässään ja osaako se mitata tuloksia? Miten pitkälle taide voi ja pitää mennä politisoinnissa? Onko liian pitkälle menemistä taidetta vastaan hyökkäys, kuten Extinction Rebellion tekee? Kuinka hyödyllistä on tehdä poliittista taidetta etuoikeutetuille ihmisille, joita ovat taiteen tekijät, systeemin pyörittäjät ja hyvin usein myös yleisö?

Mitkä ovat taiteen politisoitumisen positiiviset ja negatiiviset vaikutukset? Missä vaiheessa on kyse propagandasta ja voiko taidesysteemiä tarkastella propagandakoneistona, joka hyppää jokaiseen trendiin mukaan huomiotaloudessa massan mukana ja valitsee sopivimmat asiat, joita ajaa vai onko kyse vain taiteilijoiden henkilökohtaisista intohimoista? Kysyn, koska vastakkainasettelu on hyvin kärjistynyt ja tulokset laihoja. Epäily ja syytös taiteiden ja yliopistojen vahvasta politisoitumisesta on hyvin näkyvää ja oikeistolaista. Oikeisto molemmissa on olemassa, taiteissa vähemmän äänessä. Miten yksilö vaikuttaa taiteessa verrattuna instituutioihin ja entä jos yksi taiteilija käy vastavirtaan taiteessa eikä omaksu vallitsevaa poliittista mantraa ja agendaa, miten hänelle käy? Hyvin tai huonosti, se on vastaansanojien osa. Miten fanaattinen ja yksipuolinen taide on politiikan, millä puolella seisot, suhteen? Viimeisimmät kohut ovat aika karuja yksin käydä läpi, kuten esimerkiksi Lux Helsingin yhteydessä käyty Katariina Sourin teosten saamelaisia oletetusti loukkaava sisältö. Mitä loukkaamisella tarkoitetaan ja kuinka vakavista loukkauksista puhutaan? Kuinka varovaiseksi taide ryhtyy ja millä hinnalla? Keskustelutilaisuus Tanssintalolla 15.9.2023 (2.) kysyi, miten määritellä poliittinen taide tässä ajassa? Argumenttina nousi esiin tekijöiden identiteetti, joka kertoo poliittisuuden ja toisaalta, on myös poliittinen valinta olla ottamatta kantaa taiteella, vaikka maailma palaa, määrittelee Sonya Lindfors. Keskustelua jatkaa Jenni-Elina von Bagh: miten suhtautua siihen, että jotain täytyy tehdä, mutta taide on välineenä tehoton? Kenties taiteilijat ovat tehottomia tai ongelmat jo niin isoja, että vaikuttaminen paikallisesti tai edes somen välityksellä kansainvälisesti on vain näkyvyyskampanja ja puolien välienselvittelyä.

Suomikin on hyvin polarisoitunut, kuten huoli on. Taide on kansainvälisesti poliittinen, jatkuvasti muutoksessa ja taide oletetusti nojaa vasemmistolaiseen eetokseen ja perinteeseen. Moni taiteilija kamppailee teoksillaan kapitalismia vastaan, vaikka taide mitä suurimmassa määrin elää kapitalismista ja sen luomasta vauraudesta. Miten ristiriitoja ideologioiden kesken ratkaistaan taiteissa, tai ratkaistaanko niitä mitenkään, kuten itse ajattelen yhä uudelleen käy? Kapitalismikritiikki mielestäni on jäänyt paikalleen ja on vuosikymmenet toistanut itseään. Onko kyseessä tiedon puute vai on helppo toistaa yhtä ja samaa? Yanis Varoufakiksen mukaan olemme jo teknofeodalismissa, alustataloudessa, jolla periaatteella taidekin toimii: se käyttää usein taiteilijoiden työtä maksamatta korvausta. (3.) Onko uskottavuuskysymys, kuinka taiteilija voi toimia kentällä, joka ei vastaa hänen omiin poliittisiin kantoihinsa ja riistää taiteilijoiden työtä ja millaisia kompromisseja taiteilija tekee uransa eteen tässä kompleksisessa suhteessa ja kuinka ajan tasalla taiteilijat ja instituutiot ovat? Pysyykö instituutioiden massa ketterästi mukana, mitä tulee muutokseen yhä vapaammassa markkinataloudessa, politiikassa, aktivismissa ja taiteessa? Niin, mitä on taiteilijan vapaus? Ja olenko väärässä, kun sanon, että elämme vapaammassa maailmassa kuin aiemmin?

Poliittisuus, kapitalismi, neoliberalismi ja markkinatalous ovat monimutkaisia asioita ja vaikuttavat toisiinsa. Taideturismi on taidetta pinnalla pitävä asia ja raha ja sen puute hallitsee. Minua kiinnostavat juuri taidesysteemin, taidekolossien ja taiteen poliittisen ajattelun ristiriitaisuudet, jotka välillä tuntuvat hyppivän silmille uskalluksen puutteesta johtuen tai muista syistä. Teknologian kehitys muuttaa systeemejä, tapoja tehdä ja ajatella ehkä eniten ja kenelle valta keskittyy, on rahakysymys. Kuinka ajattelu muuttuu tässä vauhdissa? Osattomuuden lisääntyessä, taide myös eriytyy enemmän vauraiden harrastukseksi ja työksi. En tiedä, onko taide muuttunut muuten kuin ottanut teknologian eräänlaisena merkkinä muutoksesta ja ajanhermolla mukana olemisesta mukaan tekemiseensä. Taide on nykyajassakin koettu porvariston huviksi ja työksi. Britanniassa 8% taiteilijoista on työväenluokasta lähtöisin. (4.)

Aktivismissa taiteella on vahva osa, taidesysteemin ulkopuolella voidaan olla rohkeampia ja systeemin sisällä kannanotot ovat kenties enemminkin poseerausta ja vaikutukset kenties yhdentekeviä, ellei taide aiheuta suurta kohua ja skandaalia, mitä sitten tapahtuu? Liikehdinnän aggressiivisuuden voimistuessa joka puolella ja yliopistojen ottaessa voimakkaasti kantaa asioihin, minua kiinnostaa kuohunnan vaikutus siihen, miten systeemit reagoivat, miten taide reagoi ja millaisia ongelmia taiteessa on poliittisuuden suhteen tullut esiin ja onko taidesysteemi kykenevä katsomaan itseään muuttuvana kenttänä vai onko sen idea vain kommentoida ulkopuolista maailmaa ja esittää muutoksen airutta, koska taide alustana on omnipotentti ja toimii omavaltaisena asiantuntijavetoisena kuplana.

Museot ovat vastanneet yleisöjen spektaaklien nälkään ja menneet mukaan immersiivisiin näyttelyihin, jotka kiertävät maailmaa, näyttelyt, jotka näyttävät hyviltä Instagramissa. Taiteiden sisäisiin ongelmiin puuttuminen, vaikka #metoon kautta, on ollut ison työn takana, suurin pelko on aina työmahdollisuuksien ja maineen menetys, josta syystä ongelmat jatkuvat, kuten monet seksuaalinenhäirintäkohut antavat ymmärtää, työpaikkakiusaaminen on myös ilmeisesti yleistä? Taidesysteemi on hyvin kaavoihinsa kangistunut eli miten jähmeä systeemi kykenee muuttumaan vai toistellaanko mantroja 60-luvulta ja miksi muutos luovalla alalla on kovin haastavaa? Myös tehdäänkö taidetta yleisön kosiskelutoiveissa, on iso kysymysmerkki ja miten se vaikuttaa taiteissa? Miten orjallinen taiteissa on oltava, jos todella vapautta ja luovuutta pyritään toteuttamaan?

On kiinnostava yrittää avata kuvataiteen motiiveja juuri poliittisuuden kautta ja suhteen, koska se on niin vahva tekemiseen ja ajatteluun, että suhteiden muodostumiseen vaikuttava tekijä ja toisaalta ymmärtää, kuinka politiikka vaikuttaa taiteessa lopulta, onko taide vain taidetta milloinkaan ja puheet vain puheita, kuten feminismi esimerkiksi usein vaikuttaa olevan. Poliittisuus on sosiaalisen median nousussa lähtenyt hurjalle kierteelle ja tuonut saman taistelun reaalimaailmaan. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan, on kiinnostava sodankäynti tavallisten ihmisten kesken fanaattisuuteen asti. Ihmisten jako hyviin ja pahoihin on aika rajua ja cancelkulttuuri rajoittaa sananvapautta.

Poliittisia aiheita taiteissa ovat maahanmuutto ja siihen liittyvä rasismi, kolonialismi, ilmastonmuutos, värillisten-, naisten-, vammaisten-, saamelaistenoikeudet ja seksuaalivähemmistöjenoikeudet, luontokato, eläintenoikeudet sekä Palestiina, jotka ovat hyvin pinnalla ja aiheuttavat suurta tuohtumusta puolin ja toisin. Miksi juuri nämä valikoituvat yhä uudestaan etenkin kohujen aiheiksi? Mikä erityisesti aiheuttaa vastaanottajissa närää ja miksi? Jari Ehrnrooth on aiheesta taiteen politisoituminen kirjoittanut 2020 artikkelin (6.) ja erityisen kiinnostavaa on juuri mediassa esiintyvä taidekeskustelu, kuinka se pääsee esille ja kuinka siihen reagoidaan. Ovatko nämä oikeistolaiset äänet taiteelle merkittäviä? Ehrnrooth ihmettelee, millaista taidetta taidemuseoissa esitetään tällä hetkellä ja miksi se suurimmaksi osaksi on poliittista ja nimenomaan vasemmistolaiseksi miellettyä. Mikä on tämä jako, jakolinja vasemmistolainen ja oikeistolainen ja miten taide liittyy politiikkaan näiden kautta ja juuri kyse on ääripäiden nokittelusta? Juuri ilmestyneen väitöksen mukaan, taidemaku kertoo poliittisuudesta (7.) Melko ilmeistä. Väitöksen tarkoitus on ollut todistaa jotakin, mikä on ollut tiedossa? Uusi tieto lienee, että persut eivät ole taidevastaisia, vaan käyttävät taidepalveluita, mutta nukkuvien puolue ei ole kiinnostunut käymään maksullisissa taidetapahtumissa. Sinänsä merkittävää keskustelunkäynnin kannalta.

Taiteilijoita on koulutettu paljon ja Yhdysvalloissa MFA-tutkinto ei vastaa siitä maksettua hintaa eli tutkinnolla ei tule toimeen. Kuinka poliittisuus näyttäytyy tässä kuvassa, jossa taiteilija on kovasti alakynnessä taloudellisesti ja ehkä vielä poliittisesti erimielinen? Esimerkiksi Briteissä vuoden 2025 lopulla 150 työntekijää (members of the Public and services Union) meni lakkoon huonon palkkauksen johdosta. Tämä koski Tate Modernia hyvin näkyvästi. (9.) Kuraattorinkin palkalla on Lontoossa vaikea tulla toimeen. Huonosta palkkauksesta taidelaitoksissa on aika ajoin otsikoita, kuten Guggenheimin siivoojat Bilbaossa, joille maksettiin 5e per tunti 2021 (10.) ja Documentan näyttelyvahdit, joille maksetaan 5e per tunti, 2017 (11.).

Myös kiinnostava esiin nostettava on Taidepoliittinen huippukokous 2014 Helsingissä, jonka yhteydessä julkaistiin Jussi Koitelan toimittama taidepoliittinen käsikirja, joka pohjaa kapitalismi- ja nationalismikritiikkiin ja julistaa, että kaikki taide on poliittista ja taiteen on voitava ja annettava vaikuttaa maailmassa poliittisesti. Kuka sellaista on estänyt? (12.) Poliittinen taide vaikuttaa olemassa olevana varaventtiilinä ja turhautumisen purkamiskeinona. Missä taide esitetään, on toinen poliittinen valinta ja vaikuttava asia. Onko Banksy niitä harvoja, joka on onnistunut esittämään instituutiokritiikkiä ja menestynyt taiteilijana? Myös harvinaisesti menestynyt taidesysteemin ulkopuolelta tulevana tekijänä, mikä ihme kyllä, on joskus mahdollista.

kuvat 2008, Henna Timanttimetsä

1. Rebellion, Extinction, You Can’t Eat Money – Protest at BlackRock’s UK HQ, City of London https://extinctionrebellion.uk/2019/10/14/you-cant-eat-money-protest-at-blackrocks-uk-hq-city-of-london/, 14.10.2019, Extinction Rebellion.

2. Kanerva, Arla, Kulttuurinen maku kertoo poliittisista kannoista, https://www.hs.fi/taide/art-2000011659142.html, 13.12.2025, Helsingin Sanomat

3. Tanssin Talo, Poliittinen taide 2023 https://www.tanssintalo.fi/luekatsokuuntele/esittavan-taiteen-poliittisuus, 4.9.2023

4. Velie, Elaine, Only 8% of UK Artists Come From Working-Class Background https://hyperallergic.com/only-8-percent-of-uk-artists-come-from-working-class-background/ 14.12.2022, Hyperallergic

5.Sears, Olivia, E, Centre for the art of translation, The Italian poet behind Steve Bannon’s worldview https://www.catranslation.org/feature/a-post-dada-superfascist-shadow/

6.Varoufakis, Yanis, Technofeudalism, What Killed Capitalism, Penguin Random House, 2023.

7. Ehrnrooth, Jari, 2020, Taide muuttui politiikaksi ja alkoi rumuuden aika, https://yle.fi/a/3-11673686?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp, 21.12.2020, yle.fi

8. Puukka, Päivi, Suomalaistaiteilijoiden Kiasma-boikotin taustalla kansainvälinen liike, joka vastustaa Israelin toimia palestiinalaisalueilla, https://yle.fi/a/74-20007361?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp, 5.12.2022, yle.fi

9. Proppe, Olof Andra, UK gallery workers win support during strike for higher pay https://themilitant.com/2025/12/12/uk-gallery-workers-win-support-during-strike-for-higher-pay/ 22.12.2025, The Militant.

10. Di Liscia, Valentina, Guggenheim Bilbao’s cleaning staff stages protest-performance over dismal wages, https://hyperallergic.com/guggenheim-bilbao-cleaning-staff-stages-protest-performance-over-dismal-wages/, Hyperallergic, 13.12, 2021

11. KIRAC, Keeping it real art critics, 2017, episode 7, Indigenous flags and modernism https://youtu.be/HkL4MpGkXSg?si=gw3Ng96xiTlAM65E, 30.4.2017.

12. Koitela, Jussi, 2014, Suomen taidepoliittinen käsikirja, https://www.checkpointhelsinki.org/projektit/suomen-taidepoliittinen-kasikirja. Baltic Circle / Checkpoint Helsinki.

13. Vartanian, Hrag, 2026. Epstein Files Expose the Depths of the Art World’s Rot. https://hyperallergic.com/epstein-files-expose-the-depths-of-the-art-worlds-rot/?ref=weekly-newsletter. Hyperallergic.

Feministis-vasemmistolainen ei ole feministis-vasemmistolainen, vaan kapitalistinen riistäjä, niin paljon kuin kapitalismista on jäljellä. Riistoa kukaan ei narsismissaan edes enää tunnista.

1 maaliskuun, 20231 maaliskuun, 2023 | Henna Timanttimetsä

Feministis-vasemmistolainen tekee propagandaa brändäämällä eli useimmiten kultaa asioita paremmiksi kuin ne ovat, ottamatta huomioon faktoja, koska ne muuttaisivat viestin ja näyttäisivät feministis-vasemmistolaisen sellaisena kuin hän on. Uhriutuminen on markkinointistrategia tai suihinotto, on markkinointistrategia tai leimautuminen feministis-vasemmistolaiseksi on markkinointistrategia, sädekehä, jolla hyvin vähän muutetaan oikeita ongelmia, mutta ollaan oikeassa kontekstissa ja puhutaan akuuteista asioista, ryhmäydytään oikein ajattelevien kanssa väärin ajattelevia vastaan, mikä on somen myötä uusi normaali ja jotenkin niin perinteikästä silti. Syyllisyys syntyy yhdestä väärästä sanasta. Tapahtuuko syntien jälkeen anteeksianto kristilliseen tapaan vai jatkuuko julkinen häpäiseminen ja karkotus paratiisista on ikuista? Puhetta ja representaatioita, joissa *vähemmistö’ ja aktivisti myy asioita, joita ostavat ympäristö- ja kulutustietoiset? Markkinointiopit ovat hyvin hallussa: toisto, kauniit naiset ja ajankohtaisuus myyvät. Feministis-vasemmistolainen myy itselleen tärkeitä asioita, koska on tultava toimeen ja hän levittää ilosanomaa. Nykyään on oltava myyjä ja osattava esittää asiansa. Väärinajattelijan on oltava hiljaa, junttius ei myy. Feministis-vasemmistolainen ei toki tiedä mitään riistosta, paitsi omastaan ja se on osa sanomaa, hän on ollut alakynnessä. Mitä muuta vähemmistö tekee kuin vaatii tilaa, hyväksyntää ja millaisesta vähemmistöstä puhumme? Sillä ei ole ilmeisesti väliä, miten eettisesti tuotettuja asiat ovat, pääasia on, että pääsee esille, näkyy mahdollisimman monelle ja ääneen, nyt kuuntelemme ja meidän on pakko. Imitointi ja varastaminen toimivat feministis-vasemmistolaisessa kehyksessä aivan kuten Picasso halusi. Kärsiviä on maailma pullollaan, tehdään heistä taidetta. Kärsimmekö enemmän kuin ennen vai olemmeko kaikukopassa? Markkinataloudessa feministis-vasemmistolainen myy omaa politiikkaansa ja jotain muuta tuotetta, kuten vaikka omaa maataan, omaa kuvaansa toistaen, eikä näe siinä mitään väärää, niinhän tekevät kaikki hänen ikäisensä. Sellaista on markkinatalous ja kollektivismi, mutta jään yhä useammin pohtimaan, miten kauas feminismistä ja vasemmistolaisuudesta voi purjehtia, kun esittää hyvää ihmistä?

Musta nainen myy meikkejä, vaatteita, kelloja, palveluita ja urheilutuotteita. Pointti myös on, että näitä tavaroita osataan tuottaa myös hänen kaltaisilleen tummille, joita Suomessa on ulkomaalaistaustaisista 14% ja aasialaistaustaisia on 30%, Euroopasta tulleita 25%, on siis varsin outoa, että mainokset keskittyvät korjaamaan musta-valkoinen-ongelmaa lähes ainoastaan kuvastoissaan https://valtioneuvosto.fi/-//1410869/suomen-vaesto-monimuotoistuu-vaihtelua-on-alueittain Mainonta on hyvin tehokasta ja on ansaintakeinona se, millä tehdään paljon rahaa, kysy vaikka bloggareilta. Millainen ihmisoikeusrikos on nyt korjattu, kun asioita myy tummaihoinen ihminen? Kauneusbisnes saa uusia asiakkaita inklusiivisten ihovoiteiden johdosta? Kauneusvoiteissa ihonvärillä on oikeasti väliä. Transihmiset haluavat sanoa, ettei valtaväestö usko tai halua nähdä heitä. Kyllä te näytte, ei hätää. Etnisyyksiä maailmassa riittää eli nyt kun on tummien hetki, siitä otetaan kaikki irti ja mennään yhdessä tätä onkaloa niin lujaa kuin lähtee, näkyvyysreittiä mainonnan kautta ja rasismi on isoin ongelma, kuten näkymättömyys ja olemassaolon oikeutus siis kuitenkin puuttuu. Mihin tulemme törmäämään? Kukaan ei halua olla rasisti tai leimautua rasistiksi. Se olisi sinunkin loppusi. Rasisti on sama kuin fasisti. Maahanmuuton kritisointi on rasismia, kuten islamin kritisointi tai islamista tykkäämättömyys. Pidätkö sinä islamista? Oletko muslimi? Miksi uskonnosta täytyy pitää ja ketä se palvelee? Palveleeko kuolemantuomio Jumalaa vai ihmistä? Islamin hyväksyjä hyväksyy naisten kohtelun ja homofobian. Uskonnon jättäjää seuraa kuolema.

Mainontahan on tunnetusti tuo ihmisoikeuksien puolustaja, palauttaja ja korjaaja (kuten islam), eettinen ala kaiken kaikkiaan, tuoden kansakunnat yhteen kuin Cola-mainoksessa ja olympialaisissa. Kun oma etnisyys on se heikko, jota alistetaan ja satutetaan joka päivä yhä uudestaan, onhan se raskasta ja sitten on meitä, jotka alistamme ja satutamme pelkästään omilla etuoikeuksillamme ja sanoillamme, ajatuksen voimalla. Me, synnyttyämme valkoisiksi, johonkin sukupuoleen, olemme vahvoja, hyvinvoinnissa eläneitä, kaiken saaneita, ja siksi on tunnettava syyllisyyttä. Oikeutemme ovat varsin vähän aikaa olleet olemassa ja ne myös katoavat. Jännä, että hyvinvointivaltio on valkoisten aikaansaama. Mitä Stuck in the middle with you viestii ja voiko Afrikka lakkauttaa hyvinvointivaltion tai islam? Itsehän he eivät hyvinvointia saa aikaiseksi.

Vähennä kulutustasi kansalainen, mutta katso nyt kuitenkin tätä mainosta ja miljoonaa muuta. Mainonnan tarkoitus, on olla joka paikassa. Mainonnan tarkoitus on mainonnan tarkoitus ja tapetoida jokainen kohta, mihin ihminen voi katsoa, myydä mahdollisimman paljon. Mikä tarkoitus tällä osto- ja myyntitapahtumalla on, jossa kieltäytyminen ostamasta johtaa rangaistukseen ja katso mitkä vaatteet tuolla yhdellä on. Hän ei ole kuluttanut oikeita tuotteita. Mietin, miten isosti rasismi vie kaiken huomion muilta ongelmilta. Seksismi kaikissa taiteissa esimerkiksi on huomattavasti isompi ongelma. Millä tavalla syyllisyys nyt, korjaa jotakin mennyttä, varsinkin kun syytetään jatkuvasti rikoksesta ihmisyyttä vastaan pelkästään, että on ihonväriä ja kansallisuutta? Meidän on jatkuvasti tunnustettava tehdyt rikokset, puhuttava niistä, oltava nöyrä ja tietenkin olla tekemättä enää uudestaan näitä rikoksia, sovittu. En kolonisoi yhtään maata enkä orjuuta ketään, toisin kuin aktivismi, joka siirtyy sellaisenaan maasta toiseen lentämällä ja digitaalisin siivin kuten amerikkalainen mikä tahansa kulttuurillinen tuote..plastiikkakirurgia, ulkonäkökeskeisyys ja sota. Syyllistäminenhän on itsessään alistamiskäytäntö, jota kristinusko tehokkaasti on käyttänyt hyväkseen. Islamissa nainen on syyllinen lähes kaikkeen. Syyllistäminen ja virheiden jatkuva etsiminen on tänä päivänä pakonomaista, tarkoituksena on löytää syyllinen ja rangaista. Ole tietoinen virheellisyydestäsi, kävelet miinakentällä, pahuus on sinussa. Twiittisi pengotaan ja urasi tuhotaan, jos olet käyttänyt sanaa neekeri. Olen käyttänyt sanaa muslimiapina. Olen ottanut huomioon ihmisapinuuden, joka harjoittaa uskontoa. Silkkaa faktaa. Loukkaantumisen olympialaiset ovat joka päivä.

Heikkojen voimaantuminen kun tapahtuu kaupallisuuden ja väkivallan kautta, jään miettimään, mikä korjaantuu lopulta ja miten, kun korvataan kuvasto, sillä oletetulla jengiytyvällä heikommalla, korjaantuuko syyllisyys kuluttamalla vai pelkästään katsomalla ja mikä osuus markkinoinnilla ja kaupallisuudella on kaikissa tämän hetkisissä aktivistiliikkeissä? Yritykset ovat lähteneet tekemään antirasismityötä ja transtyötä ja tuotteet seuraavat perässä kuten Tampax ja monet muut kuukautistarvikkeet. Kuukautishäpeä ei liene enää iso juttu, paitsi Nepalissa ja miksi mies jakaa tamponeita naisille? Ovatko mediat kokonaan muuttamassa, kuinka ja miksi esille pääsee eli kiinnostus ja myynti syntyvät oikeasta aktivismista, kantaaottavuudesta, poliittisuudesta ja uhriutumisesta, ajankohtaisesta terapeuttisesta oman matkan ja kokemuksien julkisesta läpikäymisestä ja katso, tuo yksi sanoi pahasti? Tämä kun on nykyfeminismiä, on myös feminismi kuollut ja kuopattu. Tarkoitus on luoda feministis-vasemmistolaisuutta ja aktivismia imitoiva ja tuottava kone, jossa ideologiaa ja ideologista puhetta luodaan, jota sitten kulutetaan, opitaan, omaksutaan ja hyväksytään, kritiikkiä ei sallita tai faktoja. Visuaalisessa maailmassa ole sellainen kuin olet tarkoittaa, että voit rakentaa itsesi valmiilla palikoilla ja filttereillä. Sanojen muuttaminen on pakollista ja jatkuvaa poliittista prosessia, joka on irtisanoutumista patriarkaatista ja konventioista, joita ei jotenkin ymmärretä muuten kuin pelkästään alistavina, mutta hyödyllisinä silti. Käytännössä naisen pukeutumista ja ulkonäköä imitoiva käyttää konventioita ollakseen naisen näköinen, tullakseen itsekseen. Faktojen jälkeinen aika on tullut, nöyryyden aika, jolloin valkoinen nainen nöyrtyy olemaan kohdullinen, elimellinen ja hiljaa. Kun media ei enää tee työtään totuudelle (mainonta sitä harvemmin tekeekään), mikä on aktivistimedian tehtävä: hiljentää, tuoda esiin sovittu ja hallittu totuus, loukkaamaton, mikä sekin sitten on, ja puhua lakkaamatta nykyuhreista, joita first world haluaa katsoa syyllisyydentunnossaan ja tirkistelynhalussaan? Syötkö sinäkin yksin, oletko sinäkin ahdistunut? Niin miksi nuoret naiset ovat ahdistuneita ja milloin nainen on vanha? Ihminen on vanha silloin, kun hän toistaa toisten antamia kaavoja eikä osaa ajatella itse.

Kulutetaanko nyt oikein, kun kuvassa on tumma ihminen vai onko tarkoitus vain muokata ajattelua ja totuttaa silmää erilaisuudelle? Mainontahan on manipulointia ja hyväksikäyttöä, nykyään etenkin visuaalisessa tilassa todella röyhkeää päälle käymistä ja tuputtamista, tekopyhää elvistelyä ja kiiltokuvien luontia. Tunnemmeko iloa tästä saavutuksesta, että mainoksissa on vihdoinkin mustia ihmisiä ja sateenkaaria? Syntyykö hyväksyntää, tasa-arvoa ja parempi mieli kuluttamalla ja katsomalla sitä alistettua ihmistä, joka nyt nostetaan jalustalle, jotta voimme katsoa häntä vahvana ja voimakkaana itsenään, myyvänä ja voittajana, joka on hiljentänyt kritiikin ja siten voittanut pahikset kuin badass, on kaupallistanut itsensä? Yhdysvaltojen rasisminvastainen työ mellakoineen heijastui ja heijastuu suoraan tänne, hyvin paljolti sellaisenaan ja ilman suurempia pohdintoja crt on hyväksytty oikeaksi tavaksi ryhtyä työstämään rasismia täällä, jota oletamme Suomessa on samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa ja olemme myös kolonialisteja. Onko tarkoitus, että tunnemme syyllisyyttä Yhdysvaltojen rasismista ja/tai pyydämme anteeksiantoa ajatuksistamme, joita emme edes ole sanoneet ääneen, koska kaikki valkoiset ovat rasisteja. Muiden etnisyyksien rasismista ei tarvitse puhua, koska se on ilmeisesti oikeutettua kostoa ja oikeutettua vihaa. Kosto on kaikkien huulilla realityssä ja rasisminvastaisessa työssä. Kaikkien valkoihoisten on tehtävä polvikumarrus, Game of Thrones upposi. Kunnioitusta ja alistumista vaativat jatkuvasti heikolla itsetunnolla varustetut, jotka uhkaavat pelottelemalla ja se toimii, koska ihmisillä on paljon menetettävää. Alistaminen ja jatkuva uhriutuminen, joka ei näy päättyvän lainkaan, ovat orjien kohtelusta loukkaantuneiden lapsellinen tapa haluta dominoida jotakin hyvin keskeistä valkoisten luomassa mediamaailmassa, jota itsestään selvästi valkoiset hallitsevat ja nyt valkoiset tuntevat syyllisyyttä historiastaan, juuri nyt. Tähän lisätään turvallisen tilan vaatimus, n-sana ja diversiteetti. Kerrataanko vielä, mikä on vähemmistö? Onko se maailman kaksimiljardinen muslimiväestö? He kärsivät jatkuvasti alistamisesta, mutta tänne voi tulla kuitenkin turvaan ja jatkaa samalla linjalla, kuin mistä lähti. En tiedä, kuka tässä on tyhmä. Se on varmaan se isotissinen blondi. Elokuvissa vaatimukset ja varoitukset laskevat laatua, aivan kuten julkisessa keskustelussa, johon halutaan mennä olemaan turvassa, mutta haetaan näkyvyyttä ja synnytetään keskustelua somessa ja myös lisätään polarisaatiota ja vihaa. Vaikuttaa tarkoitushakuiselta kaaoksen synnyttämiseltä. Vaatimukset sanojen käytön suhteen, vanhojen teosten sensurointi rotusensitiivisiksi, ei seksismillä niin väliä, tai muilla etnisyyksillä kuin mustalla. Ihmisistä kertoo, kuinka he vievät kaiken raikkaan ilman omilla vaatimuksillaan omasta turvastaan ja esille pääsystään ainoastaan välittäen. Niin tekee narsisti. Haluan tietää, mitä ongelmia on ratkottu vai onko vain synnytetty uusia. Anteeksipyytelyn aika on ohi.

Absolutely, you are your hair. Hair is everything. 2015 Here, have shampoo, conditioner, hairdresser will help you with your hair.

Become an art market insider. Kuka vaikuttaa taiteessa ja miksi? Sosialistit ovat internationalisteja, missä ovat kapitalistit?

28 tammikuun, 202130 tammikuun, 2021 | Henna Timanttimetsä

What if they say no? Aalto-yliopisto lähtee mukaan yrityksen leimaamista vastaan 2020, vielä kerran, hiiop!! Miten järkevää on ollut yhdistää kauppakorkeakoulu ja taidekoulu, muuten? Just asking.. Kiitos Aalto-yliopisto, hauskaa, että taide on teille näin tärkeä, tyrsk.

Mitä tekee brändiuskollisuus, -uskovaisuus, -lojaalius, -luottamus, sokea sellainen, että suurten taideinsinöörien palvonta, taidejättiläisten palvonta ja ajattelu, että tämä yhtälö tuottaa jotakin mahtavaa ja hienoa aina, yhtenä jatkumona, että koko ja taideuskonto ovat jotakin, mitkä tekevät vaikutuksen ja on hyvää, hyväätekevä, parantavaa ja ajatuksiaherättävä, tärkeitä ajatuksia, suuria ajatuksia ja tunteita, elämyksiä. Hälytyskellojen tulee soida rankasti, kun ajattelemme brändejä ja kuinka luotamme niihin, koska luottamus on luja ja yritys ei ole läpinäkyvä, etenkään taide ei ole. Olemme vaikutuksen alaisia, meitä manipuloidaan olemaan vaikuttuneita ja vakuuttuneita, ja kaikki tämä suuruus tekee Suomessa vaikutuksen, vaikkei ole syytä ja pieni on aina väärässä ja huonompi, koska on pieni ja haluaa suureksi. Kuuluisuus ja maine ja mitä niiden pitäisi kertoa osaamisesta? Tällä kertaa ne kertovat sellaisesta paikalleen jämähtämisestä, että jäämme katsomaan, miten kauan tällainen järjestelmä ja ajatusmalli pystyy toimimaan uskottavasti, kuka sitä rahoittaa, mihin sillä pyritään ja miksi siitä näin hanakasti halutaan pitää kiinni jopa yliopistossa, ja ehkä siksi juuri siellä…

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006804375.html ”Ulkomaisen toimijan tulo uuteen maahan voi saada paljon positiivista huomiota, tai sitten siihen voi kohdistua huomattavia ennakkoluuloja”, kertoo yhtenä tutkimuksen vetäjistä toiminut Aalto-yliopiston apulaisprofessori Tiina Ritvala. Artikkeli, jonka Aalto-yliopiston tutkijaryhmä julkaisi nimellä A processual view of organizational stigmatization in foreign market entry: The failure of Guggenheim Helsinki, julkaistu lehdessä Journal of International Business Studies 2020, lähtee otsikkoa myöten johtotähtenä etsimään pääasiallista syytä, miksi Suomi ja suomalaiset vieroksuivat kuuluisaa brändiä ja heidän mahtavaa kokoelmaansa, leimaamisesta eli stigmatisoinnista eli Guggenheim on tässä uhrin asemassa.

I suppose that it [rejection of the Guggenheim Foundation’s entry in Helsinki] was a reaction to a sense of engulfing internationalism, or a reaction against globalism. That’s how I’m explaining it to myself.

—Richard Armstrong, Director of the Guggenheim Foundation

(cited in The New York Times, November 29, 2016) [PDF] A processual view of organizational stigmatization in foreign market entry: The failure of Guggenheim Helsinki

Myös Richard Armstrong selittää itselleen ja meille muille, että Suomi ja suomalaiset ovat globalisaatiota ja internationalismia vastaan. Katsotaan kuinka sosialistiliitto määrittelee nationalismin ja internationalismin: http://www.sosialistiliitto.org/arkistot/22 ”Nationalismi, kansallisuusaate, on kapitalismin tuote. Se on kapitalistien tärkeimpiä keinoja saada työläiset sidotuksi kapitalistiseen järjestelmään. Siksi sosialistit vastustavat nationalismia. Sen sijaan sosialistit ovat internationalisteja.” Sosialistit sanovat nationalismin olevan kapitalismin tuote eli Suomen Guggenheim-päätös on ollut oikeanlainen, koska toimimme (ainakin teoriassa) kapitalismissa ja sen sääntöjen mukaan, emme sosialismissa ja yritykset joko kaatuvat tai kukoistavat ja siitä on turha syyttää kuluttajia. Sosialismi on kiinnostava ilmiö neoliberalismin/uusliberalismin seassa ”Uusliberalismi on 1940-luvulla syntynyt talouspoliittinen suuntaus,^[1][2] jonka mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia.^[1] Uusliberalismi on markkinoiden valtaa ja sääntelemättömyyden ihannetta. Uusliberalismissa politiikka ei saa ohjata yhteiskuntaa.^[3]”https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusliberalismi ja yhteiskunnan varallisuuden hyväksikäytön kannalta katsottuna eli kuinka suuret toimijat katsovat oikeudekseen hyväksikäyttää/pyytää verovaroja, maa-aluetta, käyttää markkinajohtajuutta ja markkina-etua ja olla sääntelemättömiä, ottamatta kritiikkiä vastaan, markkina-etuja isolla toimijalla kuten Guggenheim on. Taiteessa näitä etuja käytetään siekailematta pienen ryhmän hyödyksi, sanotaan, että tämä on meidän (Suomen) etu ja uhriutua, kun käytössä oleva taktiikka ei kaikille käy. Kertoo kulttuurista, jossa toimijan ehdotuksesta ei saa kieltäytyä ja näihin asiantuntijoihin on luotettava. On kiinnostavaa, kuinka Business School Aalto-yliopisto lähtee tukemaan sosialistisia käytäntöjä eli Suomen valtion ja Helsingin kaupungin olisi pitänyt ilman kritiikkiä tukea taloudellisesti miljoonilla suurta ja tunnettua ulkomaista brändiä ja yritystä, myös antamalla käyttöön paraatipaikka Helsingin keskustassa, ja koska näin ei käynyt, kuten pyydettiin (melkein kuin käskemällä), syntyy uhriutuminen eli pieni toimija ei voi sanoa ei, ilman syyllistämistä, ja Suomen tulisi olla tyytyväinen, että meistä ollaan näin kiinnostuneita ja maksaa silkkaa rahaa tästä kiinnostuksesta ja onnesta, muuten olemme takaperoisia antisemitistejä ja muuta inhottavaa, hyi.

Guggenheim puhui haluavansa olevan beacon eli majakka Suomelle: miksi museo/ulkomainen yritys haluaa olla beacon Suomelle ja millainen majakka/yritys Guggenheim on? Millaista yrittäjyyttä ja hyvinvointikauppaa nykytaide on ja mihin taiteella pyritään nykymaailmassa muuhun kuin vaikuttavuuteen, vallankäyttöön ja massiivisuuteen. Kun toimimme taidebisneksessä yritysmaailmassa, yrittäjinä, yrittäjyyden ehdoilla sekoittaen sosialismia ja uusliberalismia kuvitellen toimivamme kapitalismissa, ilmeisesti taiteen ehdoilla ja tehden että tuottaen yhteiskunnalle tärkeää sisältöä, mutta myös taidemarkkinoiden ehdoilla (jotka ovat?) eli sanelupolitiikkalla ja asiantuntijadiktatuurilla, niin on hyvä pysähtyä miettimään, mistä arvoista ja kenen edusta mitäkin tehdään ja milloinkin puhutaan, vai onko sanelupolitiikka jo mennyttä maailmaa taiteen osalta, kuten Suomen päätös kertoo? On paljon toimijoita, jotka tietävät omasta mielestään, mikä on Suomen ja suomalaisten etu ja he haluavat sanella, mikä on kiinnostavaa ja hyödyllistä. Kuka taiteessa ja politiikassa sanelee mitäkin ja miksi kuluttajan pitäisi uskoa sanelua siitä, mikä on hyvää ja tarpeellista taidetta/politiikkaa ja mikä kaupantekoa ja hyväksikäyttöä? Miksi taide on hyödyksi yrityksille ja miksi juuri Guggenheim herätti paikallisten yritysten kiinnostuksen taiteeseen? Onko taide luopumassa itsenäisyydestään ja tuotteistunut täysin, antautunut markkinoiden ja kuuluisuuskulttuurin vietäväksi niin, ettei taiteilijalla ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä sitä, mikä myy, saa katsojia ja toivoa huomiota, koska taide elää huomiosta? Vai kuoleeko se siihen, kuten moni taidemessu kovasti yrittää. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002833401.html. http://leostranius.fi/2015/06/guggenheim-helsinki-kylla-vai-ei/ Kiinnostavasti Euroopan vanhimmat kaupungit vetävät yhä enemmän matkailijoita, joten voimmeko vetää johtopäätöksiä, mikä ihmisiä vetää puoleensa?

Miksi meidän pitäisi ottaa yrityksen puhe todesta ja olla onnellisia tästä huomiosta? Millaisessa yritysten kuplassa elämme, kun huomio, jonka Suomi osakseen saa, tulee yrityksiltä ja heidän arvonsa ovat ne, joihin meidän on pyrittävä, ne uskottava ja että yrityksistä on ainoastaan hyötyä meille? Kiinnostavin kysymys on, miten tällaiset toimijat ottavat kritiikin vastaan, muuttavat toimintatapojaan, miten he huomaavat omat virheensä vai tekevätkö he virheitä lainkaan, painetaanko ne villaisella ja miksi? Se, millaista valtaa Guggenheim yrityksenä käyttää taidejärjestelmässä, milllaista etua se luo tietyille tahoille, pienille piireille, ja kenelle näin isoista toimijoista on haittaa, olisi pitänyt ottaa tarkempaan selvittelyyn, koska markkinaetu ja markkinan hyväksikäyttö ovat asioita, joista ei taiteessa puhuta, niitä pidetään itsestäänselvyyksinä ja oikeuksina eli hyväksikäyttö on sallittua, kun on tarpeeksi suuri ja saanut jalansijan taidejärjestelmässä eli maineen laadun tuottajana ja taidevaikuttajana.

Pelkästään se, että Guggenheimin johtaja ei vastaa häntä häiritseviin kysymyksiin ja kävelee tv-haastattelusta pois, kertoo paljon sanelupolitiikasta ja ajattelusta, ettei meillä pitäisi olla sananvaltaa tai sijaa kyselyille, vaan rahavirta valtiolta ja kaupungilta pitäisi olla läpihuutojuttu ja kaupallinen museo on ainoastaan hyvä asia kaikille. Taide on kinkkinen systeemi ja ajatusmalli, kun tarkastellaan, miten valtaa käytetään, kuka valtaa käyttää, mitä raha tarkoittaa ja tekee taiteessa, mistä raha tulee eritoten, millainen kenttä poliittisesti taide on, mikä näkyy, näytetään tai ei näy, kuka tekee rahaa taiteessa ja miksi. Raha näyttelee pääosaa aina. Taide, kuten Guggenheim todistaa, toimii kuten eläisimme sosialismissa, mutta erittäin ankarassa neoliberalistisessa kilpailussa, jossa arvon luovat koulut, raha, suhteet, media ja museot sekä käytännöt, jotka eivät muutu systeemissä, jota ei säädellä, koska se on asiantuntijavalta, joka tietää, miten asiat tehdään ja taide tekee hyvää, tietäen mikä on hyvää taidetta (siinä on leima). Guggenheim päätyi siis poliittiseksi peliksi, koska heidän toimintansa on franchise-tyyppinen kansainvälisesti eli kaupunki/maa sitoutuu maksamaan Guggenheimille heidän kokoelmastaan ja kaupunki saa rakennuttaa velkarahalla museon ja käyttää nimeä matkailijoiden houkuttelemiseksi Helsinkiin, mikä on Guggenheimin suurin tavoite, massat, näkyvyys, näyttävyys ja koko. Omituinen sekoitus sosialismia, jotakin vanhaa ja muuttumatonta, kuviteltua ja haluttua massiivista kasvua, jota pidetään edistyksenä ja uusiutuvana/uutena yhä uudestaan ja riistokapitalismia, jossa museo sanelee ehdot, koska he ovat omasta mielestään niin suuri osaava toimija, pomminvarma menestys (mitä se ei ole ollut monessa muussa kaupungissakaan), ettei kenenkään pitäisi napista saati kritisoida tätä toimintaa ja mallia ja suomalaiset tutkijat edelleen puhuvat leimaamisesta jo otsikossa?

Kun yritys ’leimataan’, se tarkoittaa, että kritiikillä ei ole pohjaa, puhutaan mustamaalaamisesta ja toiminnan estämisestä. Kieltäytyminen on siis väärä että huono päätös. Leimaaminen eli kritiikki on ainoastaan paha asia yritystoiminnan kannalta ja vahingoittaa ennen kaikkea Suomen ja Helsingin mainetta, koska olemme toimineet väärin tätä hienoa yritystä kohtaan ja meidän olisi pitänyt kohdella heitä kuin kuninkaallisia, koska he ihailivat meitä. Suomi on hieno maa, haluamme tulla tekemään maastanne suuren turistikohteen taiteen avulla, josta pääsemme toiseen kritiikinaiheeseen eli massaturismiin, joka taiteensysteemissä on ainoastaan hyvä asia, eikä ongelma kenellekään joka matkustaa biennaalista toiseen.

Mitä taiteilija ajattelee turismista ja että taide valjastetaan globaalisti massaturismille? Moni Euroopan kaupunki on jo kuin ulkoilmamuseo ja turistit aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin luonnolle turismi on selvä haitta ja vanhoille kaupungeille rasite, jonka näkee Venetsiassa, kun risteilyalus lipuu kaupunkiin. ”Tänä kesänä Helsinkiin saapuu noin 300 kansainvälistä risteilijää tuoden mukanaan noin 360 000 matkailijaa. Vain osa risteilijöistä jättää likavetensä satamaan, kun taas Itämerellä liikkuvista matkustajalaivoista niin tekevät kaikki.” https://wwf.fi/wwf-lehti/pandan-polku-2-2011/laivojen-jatevedet-mereen-vai-viemariin/ Turismin aiheuttama jäteongelma on Välimerellä iso. https://wwf.fi/tiedotteet/2018/06/wwfn-raportti-valimeri-muuttumassa-vaaralliseksi-muovimereksi-suurena-syyna-turismi-ja-heikko-jatteidenkasittely/ ”Muoviroskat ja mikromuovi uhkaavat muuttaa Välimeren valtavaksi muovimereksi, selviää WWF:n tänään julkaistusta raportista. Muovi uhkaa meriluonnon ja merenelävien lisäksi myös ihmisten terveyttä. Suurimmat syyt Välimeren muoviongelmiin ovat massaturismi, heikko jätteidenkäsittely ja liiallinen muovinkäyttö.” Näitä ongelmia ei tullut esiin puhuttaessa Guggenheimista mediassa, ne ovat aiheita taiteilijoille, eivät systeemille, koska se joutuisi ison olemassaolo-ja muutospyörityksen keskelle ja kyseenalaistamaan toimintamallinsa totaalisesti. Taidesysteemi hyödyntää taiteen ja taitelijoiden arvon luomalla rahallisen arvon, houkuttelee katsojia ja pyörittää asiantuntijavetoista systeemiä, jota ei saa siis kyseenalaistaa, koska taide on meitä varten ja hyvän puolella pahaa vastaan. Se on olemassaolevan järjestelmän tärkein tehtävä, pyörittää vuodesta toiseen taiteilijoita kommentoimassa polttavia aiheita ja ihmiset maksamassa tästä huvista, tähtikultti, joka vetoaa taiteenrakastajiin ylevöittäen asiantuntijat ja katsojansa.

WOW-arkkitehtuuri on Guggenheim-brändin tavaramerkki, joka myös epäonnistui tuottamaan minkäänlaista WOW:ta. Arkkitehtuurikilpailun voittaja mukaili suomalaista makua. Se oli pliisu, arkinen, tylsä, virastomainen, mitäänsanomaton, tarkoitettu istumaan suomalaiseen nykykaupunkimaisemaan eli missä se WOW oli ja mitä uutta ajattelua/arkkitehtoonista lisää tämä rakennus olisi tuonut Helsingin ja Suomen museokenttään? Guggenheim puhui kehityksestä (progress), jota he edustavat, museo aktivoi käyttäjänsä ja puhuttiin pedagogiasta. Millaista oppia tämä projekti on antanut museokentälle, Aalto-yliopistolle, taidekentälle, taidekaupalle ja ajatukselle, miksi nykytaidetta/modernia taidetta tehdään ja tullaan katsomaan? Millaisesta ajattelusta kertoo, että valtio on yritykselle lypsylehmä?

Kannattaa muistaa, kun palkkaa kalliin konsulttitoimiston kirjoittamaan opuksen massaturismin puolesta museolle ja kaupungille englanniksi, kuka sen lukee, kenelle se on tarkoitettu ja mikä on käyttäjän osa, vaikka sen, joka ei puhu englantia ja asuu Suomessa ja ennenkaikkea, kuka tämän pelleilyn maksaa.