Aivoverenvuotoja on niin monenlaisia. Ehkä eniten inhoan sitä omahyväistä ilmettä naamalla, joka on läpeensä läpinäkyvä, sellainen joka hyväksyy kaiken, saadessaan kaiken minkä haluaa, tehdessään, kuten aina on tehty. Jotakin muuttumatonta. Sellainen ilme, joka tietää, ettei ole mitään, mihin yksi pystyisi ja mitä tämän tietäminen tarkoittaa.

Normaalia vuotoa, yöhikoilua, päänsärkyä ja uupumusta. Näin juokset oikein. Nostele jalkojasi. Tarkkaile itseäsi, koska sinua tarkkaillaan. Huono selkä on kuin kohtelu, joka kuuluu asiaan, josta ei jotenkin saa kiinni, ehkä siksi, koska se on niin normaalia: olet täysin muiden armoilla ja käytökseen on heti osattava vastata, joten opettele, ja se päälle kaadettu asia, josta voit toki valittaa vaikka moderoijalle tai adminille, tai minne nyt voi, mutta josta ääneen valittaja leimataan, eikä lopulta mikään muutu, mutta leima suurenee ja kohtelu huononee ja sinusta sanotaan, ettet osaa ja olet vaikea ihminen. Narsistille takaisin sanominen kostautuu ja uskotko, heitä on paljon ja että he ensimmäisinä menevät henkilökohtaisuuksiin, koska luulevat, että se koskee eniten, ja että he näkevät sinut todella. Sellaista on ennakkoluulo ja kuvittelun taso on hyvin suppea omien halujen kautta syntynyt, ainoastaan itsekeskeinen, monotoninen ja lattea. Uppoa menettämättä mitään, voit toki, tai uppoa ja menetä kaikki. Onko tämä valinnainen asia? Miksi olla sellaisten ihmisten varassa ja vallan alla, joille systeemistä hyötyminen on ensisijaista ja se näkyy? No, mikä on vaihtoehto? Ne ovat vähissä todella. Mene syvään päähän, mitä sekin sitten tarkoittaa, on aina paras ja tapa, kokea kaikki mahdollinen kerralla, ehkä selviydyt, parhaiten anonyyminä. Siis ääreen, josta voit huudella?

Mutta ei se kokemus nyt ollut se juttu, vaan muuttaa jotakin oleellisen tärkeää, mikä on ollut muuttumatonta, vaikka muuta väitetään ja muutoksesta puhutaan, sen tärkeydestä ja täällä ollaan muuttamassa asioita, asiat ovat nyt muuttumassa. Se, että sinut tönäistään jyrkänteeltä alas, ihan vaan koska voidaan, sitä voi kutsua myös bussin alle työntämiseksi näinä vihreinä aikoina: muista nyhtäistä työntäjä samalla alas. Nähdään pian!

Päästä pois kokemuksesta, joka on ahdistava, jalkasi yltävät pohjaan, ehkä, ehkä eivät. Olet kuitenkin elossa ja toimintakuntoinen. Ajattele, että tutkit tätä tunnetta ja miten syväksi se menee eli äityy. Onko se keramiikkaa, hiekkaa, mutaa vai kiveä, niljaista vai sileää, yhtäjaksoista tasaisuutta pienillä jyrkennyksillä tai pimeyttä ja saat pakkoliikkeitä tai sinun halutaan olevan peloissasi? Älä joudu pakokauhuun, äläkä kokonaan veden alle, kellu. Tämän kaiken voit oppia yksin ja lehdestä lukemalla. Siinä on ihmiselämän hienous. Onko jotakin, mikä ei olisi ahdistavaa ja miksi tätä tunnetta täytyy vältellä, siinä velloa että voivotella? Aivan kuin pystyisit siihen. Vitun ikuisuudessa sulattamatta aivojasi. Ai missä?

Kerro lockdown-ahdistuksestasi, kun et päässyt ulkomaille tuulettumaan, ja mikä tärkeintä, jakamaan kokemuksiasi ja elämään isolla E:llä, koska elämä jää elämättä, jos et koko ajan pajata siitä ja tee niin kuin tähdet ja seuraa ja sinulla ei ole tiettyjä asioita ja et liiku. Katsokaa minua, kaikki jaetaan, paitsi harmaat kohdat tai ne silloin, kun muu joukko ymmärtää olla empaattinen. Omakuva on nyt in. Näetkö hikikarpaloita tai ihohuokosia, koska mitään muuta ei tule ulos, kuin imitaatiota ja toistoa. Katso, tee näin, eikö ketään muuta häiritse kuinka mitättömät asiat ahdistavat? Ahdistaako? Vai oliko se oma mitättömyys? Ai, onko mitätöntä olla eristyksissä kaksi viikkoa tai jopa kuukausia? Mitä se on ihmisen historiassa? Entä kun ei ole ketään kertomassa, miten tehdä mitäkin ja milloin? Entä kun ei ole alustaa, jossa ilmaista itseään? Auttaako ryhmähali, auttavatko avuliaan oloiset lehtiartikkelit vai onko niiden tarkoitus vain ojentaa meitä, aivan kuten toimittajien nykyään sosiaalisessa mediassa on tapana? Empatia on päivän sana. Tule esiin ja kerro tunteistasi. Tai että, olet opetellut tulemaan toimeen ei millään. Tämä ei siis olekaan mindfullness-harjoitus?

Kuinka ottaa huomioon iho ja uhriasema? Siis mikä ja kenen? Ahdistus on tila, johon kasvetaan ja se täytyy oppia näkemään mm. kemiallisesti tuotettuna tilana ja ryhmän tuottamana. Olemme oppineet tarkkailemaan toisiamme ja itseämme tunnetasolla niin paljon, että negatiivinen on jotakin todella pahaa. Ahdistus on vasta vähän aikaa opittu huomaamaan ja sanomaan ääneen, mikä on ollut iso askel johonkin suuntaan, tunteiden sanallistaminen. Ennen ahdistuksesta oli ihan turha puhua, koska se oli ongelmista pienin. Kaikkia ahdisti. Toiselle ahdistuksen aiheuttaminen on edelleen harmittoman oloista huvia, aivan kuten ennenkin, tietoista ja tiedostamatonta. Ei toisen ahdistus edelleenkään aukene kenellekään, koska toisen tunteminen saati, mitä kukakin tuntee on mysteeri edelleen. Mistä ja miten ahdistusta aiheutetaan, onko toisella ylipäänsä tunteita ja millaista ahdistuksen kokemus voi olla ja kuinka se vaikuttaa elämänlaatuun (latuun). Ahdistusta aiheutetaan vaikka tekemällä kaikki asiat aina samalla tavalla ja laatikkoistamalla että byrokratisoimalla, koska se on turvallista ja myös kostona, aivan kuin se olisi joku uusi ja toisaalta pahin asia tunnekartalla, jota kokeilla ja testata tai että joidenkin ahdistus on syvempää ja pahempaa kuin joidenkin toisten ja ne toiset on otettava huomioon paremmin tai on tunnettava kuin he, heidän kärsimyksensä, mitä kristinuskossa harjoitetaan. Kärsimysharjoitukset Jeesuksen kokemusten kokemiseksi ja hänen asemaansa asettumiseksi, ovat hyvä esimerkki. Kuinka elää ahdistuksen kanssa, on oppimisprosessi ja että ihmiset tahallaan haluavat pahaa oloa toisilleen, kuinka elää tämän faktan kanssa, on kristinuskossa oleellisessa osassa: koko kristinuskon kehityksessä ja itse uskonkappaleessa, uskossa että omassa kasvussamme. Miten annat anteeksi ja voiko kaikkea antaa anteeksi? Mikä kärsimyksen tarkoitus on ja miten kasvamme kärsimyksessä, koska sitä ei voi välttää? Miten paljon kärsimystä voi kestää ja kuinka kärsimys mitataan tai mikä on ylipäänsä kärsimystä? Miten ymmärtää tunteiden ja ihmisten suhde tai kuinka paljon voi antaa tunteiden hallita yhtään mitään lopulta? Itse olen löytänyt zen-asetuksen, koska on asioita, joille en voi mitään, hyvin usein katson, mitä tapahtuu. Kysymys, miksi tuo ihminen tekee noin, on hyvin tärkeä eli yritän ymmärtää. Tunteiden kemiallinen luonne helpottaa ymmärtämään, että tunteitaan voi hallita ja tunteet eivät todellakaan kerro totuutta ja hallitse siinä määrin kuin annetaan olettaa tai halutaan.

Tunteisiin vetoaminen on hyvin tavallinen vaikuttamisen keino, manipulointia. Kun se ja se asia ahdistaa ja siitä kirjoitetaan lehdissä, olen miettinyt, mistä lopulta kirjoitetaan. Kirjoittaako toimittaja omista huolistaan muiden kautta ja millainen kuva ahdistuksesta lehtiä lukemalla tulee, koska ahdistus kuulostaa kansantaudilta ja mielensairauksien lista sen kuin kasvaa. Millainen ihmiskuva syntyy tästä puheesta, jota ahdistuksen avulla käymme, etenkin kun ahdistuksen aiheet vaihtuvat uutisotsikoiden mukaan, kuten mistä panikoida seuraavaksi? Syntyykö meille empaattisempi yhteiskunta, kun nyt puhumme ahdistuksesta julkisesti ja onko ahdistus sairaus vai jotakin minkä kanssa kaikki elävät? Onko sellaisilla ihmisillä ahdistusta, jotka eivät avaudu tunteistaan jokaiselle? Kyllä, se vaan ei joko kuulu muille tai kokija ei usko avautumisen helpottavan tilannetta. Tiedostammeko paremmin ongelmakohtia todella vai synnytämmekö tyhjästä uusia? Kuten itse luulen, luomme luuppia, jossa lillua yhdessä, saamatta sen suuremmin mitään aikaan, edes yhteisymmärrystä asiasta, koska lopulta se, mitä tapahtuu, on hyvin itsekeskeistä katso-minua uhriutumista ja kaiken yksinkertaisimmankin ongelmallistamista todella monimutkaiseksi itsekeksityksi sotkuksi, joka siunataan tieteellä, sotku, jota jossain vaiheessa joudumme todella ratkomaan. Katsotaan, kuka pyytää anteeksi ja kuka hajoaa murusiksi yhä uudelleen ja uudelleen, ja sehän on se, josta draama syntyy, siis reality ja ohjelma. Jostakin syystä, hyvin perusasiat ovat hukassa eikä kiusaamista saada kitkettyä, vai onko se ihmisen perimmäinen luonto?