Taiteen poliittisuudesta: Kapitalismi voitti, myös Banksyn. Onko taidetta ilman rahaa ja syökö taiteilija rahaa? We can’t eat money, without money we don’t eat.

11 helmikuun, 202613 helmikuun, 2026 | Henna Timanttimetsä

Aiheet ja taiteilijoiden aatteet tekevät taiteesta vasemmistolaista, mutta taidesysteemi ja -markkina eivät ole sitä. Kuinka taiteilijat siis toimivat mielestäni neoliberalistisessa systeemissä, jossa sääntely on olematonta, kuten taiteessa on, alustataloudessa systeemin armoilla, ja pyrkivätkö he vaikuttamaan systeemin toimintatapoihin muutenkin kuin ajamalla juutalaisen asekauppiaan pois Kiasman kanssa työskentelevän säätiön hallituksesta, mitä oikeistossa pidetään antisemitistisenä hyökkäyksenä? (8.)

Mikä on taiteitten tapa kohdella toisinajattelijoita nyt ja millainen kriittinen massa taideyhteisö on? Mitä tapahtui toisinajattelijataiteilijalle ja keitä he ovat, miten he tekevät taidetta ja mistä ja miten he ajattelevat toisin? Kuinka samanmielinen on hyvä olla tai rakentavaa olla? Mitä samanmielisyys edes tekee taiteissa?

Mitä tarkoitetaan politiikalla, kun kaikki on politiikkaa ja on oltava varpaillaan? Taidesysteemin, instituutioiden ja median politiikkaa on rahan tekeminen, kuinka se vaikuttaa taiteissa ja kuinka on tarkoitus vaikuttaa maailmassa näin? Mikä on taiteen tarkoitus kriittisen yleisön mukaan ja mikä on tämä kriittinen yleisö?

Elämme hyvin visuaalisessa maailmassa ja ottaen huomioon poliittisen taiteen ansiokkaan historian, olen kiinnostunut, kuinka nykypoliittinen taide vertautuu 1900-luvun poliittiseen taiteeseen ja ottaako se vanhasta vaikutteita vai osaako ja saako poliittinen taide uudistua, kuten ehkä katutaide ja performanssi (fluxus, dada, futurismi, happening-kulttuuri edelleen vaikuttavat) saattavat tehdä vapaammin esityspaikkojen ollen mitä tahansa. Futuristeissa toimi useita fasisteja ja surrealisteissa, kuten Salvador Dali, mikä on kiinnostavaa tässä ajassa, kun elämme futuristien kuvittelemia asioita tosiksi ja surrealismi on hyvin todellista (5.) Katutaiteen nostaa esille hyvin usein sosiaalinen media, ei taidesysteemi. Aiheet saattavat olla osin samat kuin aina ennenkin, kapitalismikritiikki, joka ei ole muuttunut vuosikymmeniin, vallan keskittyminen ja väärinkäyttö, mikä on taiteissakin todellisuutta. Ongelmat ovat taiteissa vallankäyttäjien mielestä pääasiassa toisaalla. Taidemarkkinaa ja -systeemiä hyvin vähän kritisoidaan sisältäpäin, ulkoa kylläkin ja kritiikkiä kutsutaan öyhötykseksi, kun halutaan aliarvioida ja mitätöidä kritisoijat, aivan kuten taiteitten sisälläkin tehdään ja jos kritisoidaankin taiteilijoiden toimesta, ei sillä ole yleiskuvaan vaikutusta, koska kritisoijia pidetään häviäjinä ja taiteen monoliittinen jyrkkä auktoriteetti ja muoto on muuttumaton entiteetti. Instituutioilla on vahva auktoriteettiasema, joten politiikka taiteissa on kiinnostava historiansa ja ristiriitaisuutensa puolesta juuri tällä hetkellä, kun niin sanotusti edelleen maailma palaa. Kysymys on myös, milloin se ei olisi palanut? Ongelmat ovat yhä samat kuin useana vuosikymmenenä taaksepäin ja kapitalismi on se, mikä on nostanut eniten ihmisiä köyhyydestä. Riisto taas ei ole tuntematon asia taiteissa ja nyt vielä enemmän tekoälyn kautta.

Mikä on taiteen ja taiteilijoiden vastuu maailmantilasta, entä taidesysteemin/taidealustan tilasta? Kuinka taiteilija, yhteisö ja instituutiot käsittelevät politisoituneen taiteen tuotteeksi ja ottavat vastaan viestin puolin ja toisin, että onko instituutioilla muu agenda, kuin pääsylipputuloissa mitattava tulos? Onko politisoitunut taide onnistunut tehtävässään ja osaako se mitata tuloksia? Miten pitkälle taide voi ja pitää mennä politisoinnissa? Onko liian pitkälle menemistä taidetta vastaan hyökkäys, kuten Extinction Rebellion tekee? Kuinka hyödyllistä on tehdä poliittista taidetta etuoikeutetuille ihmisille, joita ovat taiteen tekijät, systeemin pyörittäjät ja hyvin usein myös yleisö?

Mitkä ovat taiteen politisoitumisen positiiviset ja negatiiviset vaikutukset? Missä vaiheessa on kyse propagandasta ja voiko taidesysteemiä tarkastella propagandakoneistona, joka hyppää jokaiseen trendiin mukaan huomiotaloudessa massan mukana ja valitsee sopivimmat asiat, joita ajaa vai onko kyse vain taiteilijoiden henkilökohtaisista intohimoista? Kysyn, koska vastakkainasettelu on hyvin kärjistynyt ja tulokset laihoja. Epäily ja syytös taiteiden ja yliopistojen vahvasta politisoitumisesta on hyvin näkyvää ja oikeistolaista. Oikeisto molemmissa on olemassa, taiteissa vähemmän äänessä. Miten yksilö vaikuttaa taiteessa verrattuna instituutioihin ja entä jos yksi taiteilija käy vastavirtaan taiteessa eikä omaksu vallitsevaa poliittista mantraa ja agendaa, miten hänelle käy? Hyvin tai huonosti, se on vastaansanojien osa. Miten fanaattinen ja yksipuolinen taide on politiikan, millä puolella seisot, suhteen? Viimeisimmät kohut ovat aika karuja yksin käydä läpi, kuten esimerkiksi Lux Helsingin yhteydessä käyty Katariina Sourin teosten saamelaisia oletetusti loukkaava sisältö. Mitä loukkaamisella tarkoitetaan ja kuinka vakavista loukkauksista puhutaan? Kuinka varovaiseksi taide ryhtyy ja millä hinnalla? Keskustelutilaisuus Tanssintalolla 15.9.2023 (2.) kysyi, miten määritellä poliittinen taide tässä ajassa? Argumenttina nousi esiin tekijöiden identiteetti, joka kertoo poliittisuuden ja toisaalta, on myös poliittinen valinta olla ottamatta kantaa taiteella, vaikka maailma palaa, määrittelee Sonya Lindfors. Keskustelua jatkaa Jenni-Elina von Bagh: miten suhtautua siihen, että jotain täytyy tehdä, mutta taide on välineenä tehoton? Kenties taiteilijat ovat tehottomia tai ongelmat jo niin isoja, että vaikuttaminen paikallisesti tai edes somen välityksellä kansainvälisesti on vain näkyvyyskampanja ja puolien välienselvittelyä.

Suomikin on hyvin polarisoitunut, kuten huoli on. Taide on kansainvälisesti poliittinen, jatkuvasti muutoksessa ja taide oletetusti nojaa vasemmistolaiseen eetokseen ja perinteeseen. Moni taiteilija kamppailee teoksillaan kapitalismia vastaan, vaikka taide mitä suurimmassa määrin elää kapitalismista ja sen luomasta vauraudesta. Miten ristiriitoja ideologioiden kesken ratkaistaan taiteissa, tai ratkaistaanko niitä mitenkään, kuten itse ajattelen yhä uudelleen käy? Kapitalismikritiikki mielestäni on jäänyt paikalleen ja on vuosikymmenet toistanut itseään. Onko kyseessä tiedon puute vai on helppo toistaa yhtä ja samaa? Yanis Varoufakiksen mukaan olemme jo teknofeodalismissa, alustataloudessa, jolla periaatteella taidekin toimii: se käyttää usein taiteilijoiden työtä maksamatta korvausta. (3.) Onko uskottavuuskysymys, kuinka taiteilija voi toimia kentällä, joka ei vastaa hänen omiin poliittisiin kantoihinsa ja riistää taiteilijoiden työtä ja millaisia kompromisseja taiteilija tekee uransa eteen tässä kompleksisessa suhteessa ja kuinka ajan tasalla taiteilijat ja instituutiot ovat? Pysyykö instituutioiden massa ketterästi mukana, mitä tulee muutokseen yhä vapaammassa markkinataloudessa, politiikassa, aktivismissa ja taiteessa? Niin, mitä on taiteilijan vapaus? Ja olenko väärässä, kun sanon, että elämme vapaammassa maailmassa kuin aiemmin?

Poliittisuus, kapitalismi, neoliberalismi ja markkinatalous ovat monimutkaisia asioita ja vaikuttavat toisiinsa. Taideturismi on taidetta pinnalla pitävä asia ja raha ja sen puute hallitsee. Minua kiinnostavat juuri taidesysteemin, taidekolossien ja taiteen poliittisen ajattelun ristiriitaisuudet, jotka välillä tuntuvat hyppivän silmille uskalluksen puutteesta johtuen tai muista syistä. Teknologian kehitys muuttaa systeemejä, tapoja tehdä ja ajatella ehkä eniten ja kenelle valta keskittyy, on rahakysymys. Kuinka ajattelu muuttuu tässä vauhdissa? Osattomuuden lisääntyessä, taide myös eriytyy enemmän vauraiden harrastukseksi ja työksi. En tiedä, onko taide muuttunut muuten kuin ottanut teknologian eräänlaisena merkkinä muutoksesta ja ajanhermolla mukana olemisesta mukaan tekemiseensä. Taide on nykyajassakin koettu porvariston huviksi ja työksi. Britanniassa 8% taiteilijoista on työväenluokasta lähtöisin. (4.)

Aktivismissa taiteella on vahva osa, taidesysteemin ulkopuolella voidaan olla rohkeampia ja systeemin sisällä kannanotot ovat kenties enemminkin poseerausta ja vaikutukset kenties yhdentekeviä, ellei taide aiheuta suurta kohua ja skandaalia, mitä sitten tapahtuu? Liikehdinnän aggressiivisuuden voimistuessa joka puolella ja yliopistojen ottaessa voimakkaasti kantaa asioihin, minua kiinnostaa kuohunnan vaikutus siihen, miten systeemit reagoivat, miten taide reagoi ja millaisia ongelmia taiteessa on poliittisuuden suhteen tullut esiin ja onko taidesysteemi kykenevä katsomaan itseään muuttuvana kenttänä vai onko sen idea vain kommentoida ulkopuolista maailmaa ja esittää muutoksen airutta, koska taide alustana on omnipotentti ja toimii omavaltaisena asiantuntijavetoisena kuplana.

Museot ovat vastanneet yleisöjen spektaaklien nälkään ja menneet mukaan immersiivisiin näyttelyihin, jotka kiertävät maailmaa, näyttelyt, jotka näyttävät hyviltä Instagramissa. Taiteiden sisäisiin ongelmiin puuttuminen, vaikka #metoon kautta, on ollut ison työn takana, suurin pelko on aina työmahdollisuuksien ja maineen menetys, josta syystä ongelmat jatkuvat, kuten monet seksuaalinenhäirintäkohut antavat ymmärtää, työpaikkakiusaaminen on myös ilmeisesti yleistä? Taidesysteemi on hyvin kaavoihinsa kangistunut eli miten jähmeä systeemi kykenee muuttumaan vai toistellaanko mantroja 60-luvulta ja miksi muutos luovalla alalla on kovin haastavaa? Myös tehdäänkö taidetta yleisön kosiskelutoiveissa, on iso kysymysmerkki ja miten se vaikuttaa taiteissa? Miten orjallinen taiteissa on oltava, jos todella vapautta ja luovuutta pyritään toteuttamaan?

On kiinnostava yrittää avata kuvataiteen motiiveja juuri poliittisuuden kautta ja suhteen, koska se on niin vahva tekemiseen ja ajatteluun, että suhteiden muodostumiseen vaikuttava tekijä ja toisaalta ymmärtää, kuinka politiikka vaikuttaa taiteessa lopulta, onko taide vain taidetta milloinkaan ja puheet vain puheita, kuten feminismi esimerkiksi usein vaikuttaa olevan. Poliittisuus on sosiaalisen median nousussa lähtenyt hurjalle kierteelle ja tuonut saman taistelun reaalimaailmaan. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan, on kiinnostava sodankäynti tavallisten ihmisten kesken fanaattisuuteen asti. Ihmisten jako hyviin ja pahoihin on aika rajua ja cancelkulttuuri rajoittaa sananvapautta.

Poliittisia aiheita taiteissa ovat maahanmuutto ja siihen liittyvä rasismi, kolonialismi, ilmastonmuutos, värillisten-, naisten-, vammaisten-, saamelaistenoikeudet ja seksuaalivähemmistöjenoikeudet, luontokato, eläintenoikeudet sekä Palestiina, jotka ovat hyvin pinnalla ja aiheuttavat suurta tuohtumusta puolin ja toisin. Miksi juuri nämä valikoituvat yhä uudestaan etenkin kohujen aiheiksi? Mikä erityisesti aiheuttaa vastaanottajissa närää ja miksi? Jari Ehrnrooth on aiheesta taiteen politisoituminen kirjoittanut 2020 artikkelin (6.) ja erityisen kiinnostavaa on juuri mediassa esiintyvä taidekeskustelu, kuinka se pääsee esille ja kuinka siihen reagoidaan. Ovatko nämä oikeistolaiset äänet taiteelle merkittäviä? Ehrnrooth ihmettelee, millaista taidetta taidemuseoissa esitetään tällä hetkellä ja miksi se suurimmaksi osaksi on poliittista ja nimenomaan vasemmistolaiseksi miellettyä. Mikä on tämä jako, jakolinja vasemmistolainen ja oikeistolainen ja miten taide liittyy politiikkaan näiden kautta ja juuri kyse on ääripäiden nokittelusta? Juuri ilmestyneen väitöksen mukaan, taidemaku kertoo poliittisuudesta (7.) Melko ilmeistä. Väitöksen tarkoitus on ollut todistaa jotakin, mikä on ollut tiedossa? Uusi tieto lienee, että persut eivät ole taidevastaisia, vaan käyttävät taidepalveluita, mutta nukkuvien puolue ei ole kiinnostunut käymään maksullisissa taidetapahtumissa. Sinänsä merkittävää keskustelunkäynnin kannalta.

Taiteilijoita on koulutettu paljon ja Yhdysvalloissa MFA-tutkinto ei vastaa siitä maksettua hintaa eli tutkinnolla ei tule toimeen. Kuinka poliittisuus näyttäytyy tässä kuvassa, jossa taiteilija on kovasti alakynnessä taloudellisesti ja ehkä vielä poliittisesti erimielinen? Esimerkiksi Briteissä vuoden 2025 lopulla 150 työntekijää (members of the Public and services Union) meni lakkoon huonon palkkauksen johdosta. Tämä koski Tate Modernia hyvin näkyvästi. (9.) Kuraattorinkin palkalla on Lontoossa vaikea tulla toimeen. Huonosta palkkauksesta taidelaitoksissa on aika ajoin otsikoita, kuten Guggenheimin siivoojat Bilbaossa, joille maksettiin 5e per tunti 2021 (10.) ja Documentan näyttelyvahdit, joille maksetaan 5e per tunti, 2017 (11.).

Myös kiinnostava esiin nostettava on Taidepoliittinen huippukokous 2014 Helsingissä, jonka yhteydessä julkaistiin Jussi Koitelan toimittama taidepoliittinen käsikirja, joka pohjaa kapitalismi- ja nationalismikritiikkiin ja julistaa, että kaikki taide on poliittista ja taiteen on voitava ja annettava vaikuttaa maailmassa poliittisesti. Kuka sellaista on estänyt? (12.) Poliittinen taide vaikuttaa olemassa olevana varaventtiilinä ja turhautumisen purkamiskeinona. Missä taide esitetään, on toinen poliittinen valinta ja vaikuttava asia. Onko Banksy niitä harvoja, joka on onnistunut esittämään instituutiokritiikkiä ja menestynyt taiteilijana? Myös harvinaisesti menestynyt taidesysteemin ulkopuolelta tulevana tekijänä, mikä ihme kyllä, on joskus mahdollista.

kuvat 2008, Henna Timanttimetsä

1. Rebellion, Extinction, You Can’t Eat Money – Protest at BlackRock’s UK HQ, City of London https://extinctionrebellion.uk/2019/10/14/you-cant-eat-money-protest-at-blackrocks-uk-hq-city-of-london/, 14.10.2019, Extinction Rebellion.

2. Kanerva, Arla, Kulttuurinen maku kertoo poliittisista kannoista, https://www.hs.fi/taide/art-2000011659142.html, 13.12.2025, Helsingin Sanomat

3. Tanssin Talo, Poliittinen taide 2023 https://www.tanssintalo.fi/luekatsokuuntele/esittavan-taiteen-poliittisuus, 4.9.2023

4. Velie, Elaine, Only 8% of UK Artists Come From Working-Class Background https://hyperallergic.com/only-8-percent-of-uk-artists-come-from-working-class-background/ 14.12.2022, Hyperallergic

5.Sears, Olivia, E, Centre for the art of translation, The Italian poet behind Steve Bannon’s worldview https://www.catranslation.org/feature/a-post-dada-superfascist-shadow/

6.Varoufakis, Yanis, Technofeudalism, What Killed Capitalism, Penguin Random House, 2023.

7. Ehrnrooth, Jari, 2020, Taide muuttui politiikaksi ja alkoi rumuuden aika, https://yle.fi/a/3-11673686?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp, 21.12.2020, yle.fi

8. Puukka, Päivi, Suomalaistaiteilijoiden Kiasma-boikotin taustalla kansainvälinen liike, joka vastustaa Israelin toimia palestiinalaisalueilla, https://yle.fi/a/74-20007361?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp, 5.12.2022, yle.fi

9. Proppe, Olof Andra, UK gallery workers win support during strike for higher pay https://themilitant.com/2025/12/12/uk-gallery-workers-win-support-during-strike-for-higher-pay/ 22.12.2025, The Militant.

10. Di Liscia, Valentina, Guggenheim Bilbao’s cleaning staff stages protest-performance over dismal wages, https://hyperallergic.com/guggenheim-bilbao-cleaning-staff-stages-protest-performance-over-dismal-wages/, Hyperallergic, 13.12, 2021

11. KIRAC, Keeping it real art critics, 2017, episode 7, Indigenous flags and modernism https://youtu.be/HkL4MpGkXSg?si=gw3Ng96xiTlAM65E, 30.4.2017.

12. Koitela, Jussi, 2014, Suomen taidepoliittinen käsikirja, https://www.checkpointhelsinki.org/projektit/suomen-taidepoliittinen-kasikirja. Baltic Circle / Checkpoint Helsinki.

13. Vartanian, Hrag, 2026. Epstein Files Expose the Depths of the Art World’s Rot. https://hyperallergic.com/epstein-files-expose-the-depths-of-the-art-worlds-rot/?ref=weekly-newsletter. Hyperallergic.

Tasa-arvo, se-pronomini ja ihminen on fasisti.

4 tammikuun, 20244 tammikuun, 2024 | Henna Timanttimetsä

Suomalaiset, en tiedä muista kansoista, jotka käyttäisivät ihmisestä, vieraasta tai tutusta, puhekielessä se-pronominia, siis suomalaiset, ovat mieluummin ilman intiimimpää henkilökohtaista kontaktia toiseen ja on ilmeisen paljon helpompaa puhua toisesta kuin eläimestä, jostain syystä, aivan kuin ohittaa nopeasti, sen isommin katsomatta, paitsi tietysti vilkaista, mitä sillä on päällä. Sitä kutsutaan dehumanisoinniksi, ihmisyyden ohittamiseksi, näkymättömäksi tekemiseksi, välineellistämiseksi oman erinomaisuuden painottamiseksi. Kun jonkun välin ja tilan välissä, kuin labyrintissä ja tarve on pitää etäisyyttä, tyyliin älä tule liian lähelle, tilanne on uhkaava jollain tapaa aina, koska toisesta ei voi tietää lopulta, eikä tahdokaan tietää, lopulta. Kun muille kansoille on selvää käyttää ihmisestä hän-pronominia ja eläimistä se-pronominia, niin kuinka olemme luiskahtaneet TV:tä myöten sanomaan se? Muutenkinhan pronominipeli on aivan ihmegalaksista zir/zer toki on hauskaa kieltä, mutta https://uwm.edu/lgbtrc/support/gender-pronouns/, suomalaiset suomeksi twiittaavat kertovat englanninkielisistä pronomineistaan, ihmettelen, mihin ruotsi katosi ja mitä empatisoivat he? Elokuvissa ja sarjoissa vielä 90-luvulla puhuttiin hän-pronominilla toisesta, kunnes tyyli vaihtui yleiseen puhetapaan, jossa se-pronomini on normaalia puhekieltä ja hän-pronomini on kankea ja virallinen tapa puhua. Se, sitä, siltä, on yhtä yleinen ja vähän niin kuin alapää. Miten haastava hän on, kun hänestä puhutaan? Hän on aivan liikaa, näiksä sen.

Puhutaan paljon ihmisen arvosta ja miten se on jakamaton eli jotain ei jaeta ihmisen arvosta? Jakamattoman ihmisarvon paradoksi on, että kaikki jakavat sen https://blogs.uwasa.fi/ajatusyhteys/2020/05/06/jakamattoman-ihmisarvon-paradoksi/ silti arvoa on vaikea löytää ilman näkyvyyttä, ilman kunnon kledjuja ja uhriasemaa, jossa kamppaillaan tosissaan, jopa tv:ssä. Ilman näkyvyyttä onko edes olemassa tai olemassaolo on kuin häilymistä kuoleman ja elämän rajalla jatkuvassa vaarassa. Näkyvyydestä päättävät poliittisesti valveutuneet hyvät ihmiset ja uhriutuminen nostaa ihmisen näkyväksi, jonka puolella nyt ollaan näkyvästi. Uhriutumisessa on siis arvoa, koska siinä on ääntä ja jokainen haluaa olla hyvän puolella pahaa vastaan.

Aivan kuten jankutus jakamattomasta ihmisarvosta, sanonta siis, jankutuksella tosin on saavutettu tasa-arvoa, ehkä äänekkäimmät siis ovat tarpeellisia. Melkein uskon, mutten sittenkään, kun tiedän, kuinka narsistinen aikamme on, huomaan suuren tarpeen jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin ja se käy todella kuin kädenkäänteessä, yllättävän helposti ollaksemme tasa-arvoisia, hyviä onnellisia ihmisiä. Pidämme voittajista. Onnelliset eivät nimittäin koe tarvetta alistamiseen, vai, mutta voittamiseen kyllä? Ehkä vallankäyttö tuo onnellisuuden tunteen ja mistä ihmeestä niin käy, kun on hyvä ihminen? Perusihmisyys pilkistää jokatapauksessa ja sen kanssa kamppailemme loputtomasti, aivan kuin moni ei huomaisi, onko sivistys karissut vai oliko sitä lainkaan? Ymmärrämmekö tasa-arvosta sittenkään mitään vai luulemmeko vain, aivan kuin joku tai jokin, jota emme tunne, mutta olemme kuulleet jotakin. Mitä arvo tarkoittaa käytännössä, kun kilpailu on kovaa ja haluamme kuitenkin ajatella olevamme hyviä ihmisiä ja tavoitella toisenkin arvoa ja tasaa, mutta arvoa, joka jokaisella on myös rahassa mitattuna? Tarve osoittaa paikka alempana on merkki siitä, ettei tasa-arvoon ole edes pyrkimystä, vaan aivan päinvastaiseen tai viitata ihmiseen sanomatta hänen nimeään. Siis, mistä on kyse, mikä tämä tappelu on tasa-arvoisesta ihmisyydestä, kun tiedämme olevamme erilaisia ja epätasa-arvoisia, emmekä pysty tasa-arvoon minkäänlaisessa järkevässä mielessä? Perusihmisyydestä ja tunteista siinä. Olemme niin kovasti tunteva laji, että tunteemme vievät meitä, ei suinkaan itsetuntemus, esimerkiksi kuinka paljon haluamme, mikä ihmisellä on loputonta. Fasismi on helppo leimakirves, mutta on jäänyt huomaamatta, miten poliittinen ääri toimii kummassakin päässä ja jokaisen päässä toimii sama kaava, koska ihminen on fasisti, myös antifasisti. Tosin jos ihminen on fasisti ja hän kieltää ihmisyytensä, onko hän eläin? Ainakin kutsumme toisiamme eläimiksi ja jotkut identifioituvat eläimiksi. Hyvää ihmisyyttähän nyt etsitään, mutta paha ihminen on eläin? Vai voiko vain eläin olla hyvä, koska se ei ajattele hyvää eikä pahaa, oikein vai väärin, se vain toimii? Eläimiä yhtään tunteva tietää toisin. Ehkä koneet ratkaisevat hyvän ja pahan ongelman ja ihmisyys katoaa. Kuka poseeraa ihmisyyttä parhaiten, nauttii samalla vallasta ja asemasta, mutta ajattelee olevansa eläin? Valitsemme siis puolemme, koska jokin hyväksi ajateltu velvoittaa, mutta olemmeko vain sokeita kanoja ja seuraamme johtajaa? Mahdollisuus valtaan on heiluriliikettä, hyvän ja pahan kamppailu ja kysymykseen, miksi hyvä ei voita, ehkä Antifa vastaa.

Jari Ehrnrooth kysyy, mitä on ihmisarvo? https://yle.fi/a/3-11154376 Ihmisarvoisen elämän mittareina pidetään hyvinvointia ylläpitävien yhteiskunnan rakenteiden säilyvyyttä ja olemassaoloa, toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa on mahdollista työskennellä, opiskella ja elää rauhassa (paitsi jos koneet tekevät ajattelun ja työn, mitä jää ihmiselle?). Ihmisarvoista on saada olla ilman häirintää ja stalkkaamista, pahoja puheita tosin ei voi välttää, jokaisella on kommunikoinnin mahdollisuus. Sehän olisi jopa turvallisuuden tunnetta, jos voisi välttää ihmisen jokapäiväisen pahuuden ja tarpeen satuttamiseen, mutta näin ei ole, joten kasvatamme paksun ihon ja kallon, emmekä ulise kuin robotit. Hyvinvoinnin mittari on myös, kuinka toista kohtelemme, ei pelkästään kuinka itse voimme ja pahoista teoista itseen ja toiseen päätellään hyvinvoinnin taso. Se toinen, jolla eivät samanlaiset hyvinvoinnin ja elintason materiaaliset edellytykset täyty, täällä annetaan helposti ymmärtää, että on huonompi eikä yllä parhaimpaan, etenkin jos omaisuutta on vähän. Ylipäänsä kun kulutusta pitäisi vähentää eli vähän on hyvä ja paljon on pahempi, ilmastonmuutosmania ei ole uskottava nykyisessä kuvassa. Mikä se on, joka kerää uusimmat vehkeet ja pröystäilee tavaralla? Olisiko ahne ja olisiko se tämän yhteiskunnan halutuin paikka, tämän tasa-arvoisen ja hyvinvoivan katso-mitä-minulla-on voittaja, se onnellinen? Kilpailu on kovaa ja voittaminen on tosi-tv:stä tuttu. Miten tosi-tv toimii tosimaailmassa, kun kukaan ei näe, kun kukaan ei katso?

Puhutaan ilmastonmuutoksesta suurena uhkana, toinen on fasismi, minkä kumpikin puoli määrittelee omalta kannaltaan. Ilmastonmuutos taas on uskonasia, fasismista itselläni on mielipide. https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi Wikipediasta: vuonna 1933 Kominternin työvaliokunta antoi seuraavan määritelmän fasismille: ’fasismi on finanssipääoman kaikkein taantumuksellisin, kaikkein sovinistisimpien ja imperialistisimpien ainesten avoimesti terroristinen diktatuuri’ ja Tiedonantaja https://tiedonantaja.fi/artikkelit/fasismi-kumpuaa-finanssip-oman-vallasta. Venäjä nykyään edelleen pitää länttä fasistisena ja venäläiset, jotka pääsevät ääneen, kovin yhteen ääneen toitottavat lännen pahuutta, silti lännen hyvät luksukseksi määriteltävät asiat kelpaavat venäläisille enemmän kuin hyvin. Sama koskee muslimeita. Islamin fasistisuudesta ei kovin moni puhu, mikä myös on varsin ihmeellistä, diktatuuri ja terrori monin tavoin koskettaa kyseistä ’uskontoa’, poliittista ideologiaa, jossa alistetaan kaikki. Fasismi vaikuttaa olevan kovin ilmassa ja kuka puhuu tyyppinen asia.

Toinen ihminen on toiselle susi, homo homini lupus est https://en.wikipedia.org/wiki/Homo_homini_lupus kuvaa ihmisen fasistista itseä, alkutilaa, sitä mikä ihminen on ja toisaalta ei tiedä, mitä on, mutta ilmeisesti tietää, mitä haluaa, mikä tulee parhaiten esiin selviytymisen kilpailutilanteessa ja joka pedollisuus ja petollisuus pyritään kitkemään kasvatuksella ja kurilla pois. Alkutilaan pääseminen käy helposti, itsensä kehittäminen paremmaksi on vaikeampi tie. Näin sanotaan Tohtori Živagossa https://www.jstor.org/stable/40753756 ja näin sanoo Thomas Hobbes ja kaikki tietävät, mikä on pelin henki, koska pelistä ja pelaamisesta on kyse ja ihmishenki on halpa. ’Tällainen luonnontila on järjestäytymätön yhteiskunta, jossa jokaisen henki ja omaisuus on jatkuvasti vaarassa, siksi luodaan yhteiskuntasopimukset, lait ja säännöt.’ Sääntöjen muuttamisesta on sovittava ja kuinka sopiminen nykyään tapahtuu ei ole demokraattista, väittäisin. Muutoksen vauhdissa ei enää kestä sääntöjen tarkastelun hitaus. Vallasta Hobbes ajatteli, että jaettu valta aiheuttaa kaaosta ja johtaa valtataisteluun. Hänen mukaansa vallankumous ja nousu hallitsijaa vastaan on oikeutettu, vain jos se onnistuu, mikä on outo ajatus oikeutuksesta ja jakamisesta, sitten on kysymys vielä onnistumisesta, kuinka onnistuminen määritellään, kuka sen näkee ja kokee mitenkin. https://www.kookas.fi/tiede/filosofia/ihminen-on-toiselle-ihmiselle-susi

Ihmisen fasistisuus siis on varsin luonnollista ja jokainen kamppailee tai ei kamppaile itseään vastaan tässä asiassa. Fasistisuus liittyy julmuuteen, tunnekylmyyteen, väkivaltaan ja sadistiseen käytökseen, jota ei hillitä vaan päinvastoin siihen kannustetaan. Tv:ssä tästä syntyy draama. Ainoa, mikä hillitsee ihmisen julmaa käytöstä, on julkinen häpäiseminen ja tuomitseminen, koulutuksesta puhutaan. Fasistinen, julma ihminen on huono ja paha ihminen, kiusaaja ja sadisti, josta on päästävä eroon. Lienee tullut selväksi, etteivät nämä piirteet ole harvinaisia. Mikä sitten on antifasisti? Onko hän luontoamme vastaan? Siksikö transhumanismi nousee haastamaan ihmiset? Antifasisti kieltää oman inhimillisen petomaisuutensa ja pyrkii vain hyvään? Miksi Antifa aseistautuu taistellakseen fasismia vastaan Yhdysvalloissa? Miksi Antifa hyökkää jokaista eri mieltä olevaa vastaan fasismisyytöksillä ja Antifan kritisoijaa kuten Andy Ngota vastaan väkivallalla? Jokainen joka ajattelee, ettei sukupuolta voi korjata, on fasisti? Jokainen maahanmuutonkritisoija on fasisti, kuten ajatellaan myös isänmallisista? Antifasisti tarkoittaa siis sellaista, jolle yksilön vapaus on rikkomaton ja tarkoitus on löytää täydellinen vapaus pahasta, joita ovat rajat, sukupuoli, yhteiskunnan säännöt ja hyvät tavat, patriarkaatti ja kaikki, mikä koetaan alistavaksi, rajoittavaksi ja liialliseksi vallankäytöksi. Teini-ikäinen itkee hänen ylitseen käytettyä valtaa, koska hän on omasta mielestään oikeutetusti omnipotentti yksilö. Teini-ikäisten vallankäyttöhän on draamantäytteistä rajojen kokeilua ja löytämistä. Ehkä juuri siksi antifasismi on nuorten suosiossa, mutta tosin Yhdysvalloissa Trump on milleniaalien suosiossa. Fasismi on äärimmäinen alistava paha, jonka sääntöjä vastaan rikkova kokee kovia. Antifasisteilla itsellään rankaisukulttuuri on se, jolla paha pidetään aisoissa. Seuraa totaalinen polarisaatio. Eivät he anna tilaa kaikille ajatuksille, tietenkään, vaan väärät ajatukset ja sanat kielletään, toisin ajattelevat ihmiset bannataan, uria ja ihmisiä tuhotaan samalla tavalla kuin fasismissa. Eikö tämä ole vain se, kuinka ihminen toimii hyvin luonnollisella tavalla, kun hän tahtoo päättää, mikä on oikein ja haluaa tahtonsa läpi väkisin? Omnipotenssi on lapsellinen ajatus omasta täydellisestä vallasta ja itse en näe muuta, kuin tarvetta hallita ja rikkoa, hajottaa ja hallita. Tuhoaminen on meillä verissä. Täydellinen maailma olisi ollut mahdollinen.

Tänne saapuva fasismi eli islam ei tunnusta kulttuuriamme minkään arvoiseksi, ainoastaan siinä kohtaa, kun apua pyydettäessä sitä annamme. Se, joka on avunsaajan asemassa, ei voi olla fasisti, vaan hän on uhri ja autettava, koska se on meidän velvollisuutemme ja sivistyksen mittari. Millainen on poliitikon velvollisuus omia kansalaisiaan kohtaan, jos ajatellaan, että poliitikot valitaan ensisijaisesti hoitamaan oman maansa etua ja poliitikoista haemme nyt fasisteja, jotka moni haluaa tiputtaa pois vallankahvasta? Mikä on fasistin vallan määrä ja tarve ja tämän pahan ihmisen tuoma vastavoima politiikassa? Kun persuista puhutaan, hehän ovat olleet hyvin tarpeellinen pelaaja ja vastaanväittäjä demokratiassamme, jossa väärin ajattelusta rangaistaan. En nimittäin usko hetkeäkään, että maan vallankäyttäjillä olisi puhtaat jauhot ja vallan väärinkäyttö olisi vasemmistolle uusi asia, mikä kovin vähitellen on paljastunut. Elämme omituisia aikoja, eivätkä saamamme leimat ole enää itsestäänselvyyksiä nekään, mikä niiden takana oleva totuus on, koska totuutta ei moni halua.

Plautus c.250–184 bc
Roman comic dramatist

A man is a wolf rather than a man to another man, when he hasn’t yet found out what he’s like.often quoted as ‘Homo homini lupus [A man is a wolf to another man]’Asinaria l. 495
Dictum sapienti sat est.A sentence is enough for a sensible man.proverbially: ‘Verbum sapienti sat est [A word is enough for the wise]’, and abbreviated to ‘verb. sap.’Persa l. 729

Maailma on niin pieni, mut sit kuiteskii nii iso. (antakaa miss Suomelle ja perintöä odottaville jotakin mihin ripustaa vaatteensa.) Ihmiset, jotka työskentelevät muotibusineksessä, tekevät töitä fasisteille. Ymmärtäkää se, niin ymmärrätte jo aika paljon.

13 toukokuun, 201327 lokakuun, 2021 | Henna Timanttimetsä

Mitä on fasismi nykymaailmassa?

(saks. Nazismus), puolue on kielletty, joten sana natsi ei ole käyttökelpoinen, mutta fasisteja on. Elämme näennäiskapitalismissa, monen mielestä kapitalismin jälkeisessä ajassa, valinnaisesti feodalismissa tai neoliberalistisessa kyttäysyhteiskunnassa, joka tällä hetkellä pohjautuu ihmisten työn, ajan ja huomion hyväksikäytölle, luonnonvarojen ja eläinten riistolle. Fasistinen yhteiskunta toimii jatkuvan tarkkailun ja kontrolloinin kautta pyrkien hallittuun samankaltaisuuteen. Joukosta poikkeavat kovaääniset erimieliset erotetaan heti ja he aivan kuin katoavat. Autoritaarinen kapitalismi on mainio termi tälle möhkäleelle, jossa elämme. Näennäisdemokratia, jossa valta on suuryrityksillä. Fasismi on pelottava sana, ja tulee sellainen olo että, pois se minusta. Kuinka siis kieltäytyä.
Muoti on täydellinen ihmisen muokkaus koneisto, jonka tarkoitus on riistää ja hyötyä taloudellisesti ihmisistä ja luonnosta käyttäen ihmisten kehoa aseena ihmistä itseä vastaan. Muoti on kaunista aivan kuin karkkia, illuusiota luomassa koneistollinen valokuvaajia. Mitä siis tehdä? Totaalinen pattitilanne, todella karmaiseva sellainen.