eurooppalaisuus

Pahimmin orjuutettuja ovat he, jotka kuvittelevat olevansa vapaita, ajatteli Goethe.

Todellisuus, kun saapuu pakolaisena Amerikkaan, saa 25 dollaria bussimatkaan. Tie vie minne lie, kodittomien yömajaan ja ruokajonoon. Tulijoita on paljon ja he luovat uuden maailman. Kiputila, mistä ihmiset nousevat, on järkyttävä. Vapaudenpatsas on laivasta katsottuna väärinpäin tai sitten ihmiset ovat. Se on pilvistä taivasta vasten taiteellinen, jylhä ja vapaakin. Onko täällä jo tuttuja ja voiko heiltä saada yösijan? Toivottavasti. Naisia yössä seinien vieret kukkii. Se on ratkaisu, kuinka saada nopeasti rahaa ja kuinka unohtaa. Nopeasti rakkautta, iloa ja unohdusta. Mitä tehdä muuta kuin nojailla seiniin, ehkä tanssia, kuunnella musiikkia.

Tiellä eteneminen toimii alkutekstien massan painolla, Bauhaus valloittaa maailmaa. The enigma of arrival into the unknown future, mikä on Bauhausin muotokieli, kuinka kuvailla se ymmärrettävästi tai tuoda se tuotteena amerikkalaiselle markkinalle, jossa eurooppalainen modernismi voi olla liikaa tavalliselle kuluttajalle. Onko tuoli asia, jolla istutaan vai jotain muuta? Mitä on sisustus muuta kuin esiteteltävä asia, mitä sisustus kertoo ihmisestä? Mitä pitäisi kertoa ja kenelle? On rikkaiden tehtävä näyttää tietä ja muut seuraavat. He tekevät valinnat muiden puolesta.

Päätetään Israelin valtion perustamisesta: YK:n tunnustamana juutalaisten oikeus omaan valtioon on peruuttamaton. Juutalaiset päättävät itse omasta kohtalostaan, kuten mikä tahansa muukin kansa omassa itsenäisessä valtiossaan. YK julistaa 1947, itsenäinen valtio julistetaan 1948. Tähtisadetta ja tupakointia. Piirretään talo ja uusia huonekaluja. Uudenlainen muotokieli haastaa silmää, uusi maailma on toiveikas, uudet rajat, eikä koskaan enää. Mennään eteenpäin. Tien kuvaaminen kertoo tästä tarpeesta.

Itse osaan arvostaa, että kurlaamalla tehdään taustamusiikkia. Muutenkin äänimaisema tukee Lászlóa ja pientä ihmistä suurissa rattaissa. Arvostan, kuinka elokuva nostaa juutalaisen älyn ja kestävyyden uuden maailman perustaksi, varmaan siksi, koska se on fakta, mitä jotkut eivät halua tunnustaa. Tosin mesenaattiakin tarvitaan. Juutalaisuus ja siihen liittyvät haavat eivät helposti umpeudu, jos koskaan. Trauma on valtava ja jatkuva, ehkä se vertautuu arkkitehtuuriin, siihen mitä László ajattelee arkkitehtuurista, se on pysyvää. Tätä traumaa on myös tehty vuosisatoja, kuin katedraalia, eikä se ole vieläkään valmis. Israel tosin on saanut tarpeekseen. Niin minäkin olisin.

Hellyyttä etsitään sieltä, mistä sitä sattuu löytymään. Hyvin vähän on mikään muuttunut. Tendenssi on ajatella, kun ulkoinen muuttuu, ihminenkin muuttuu. Jos ei ole rahaa, arkkitehtikin voi lapioida hiiltä ja rakentaa siltaa kuten kukatahansa mies. Vanhat pornoelokuvat teatterissa ovat vertaansa vailla oleva pakopaikka, joita Làszlò Tóth käy katsomassa. Raksalta rikkaiden seuraan on pitkä matka. Onnekseen hän suunnitteli rikkaalle miehelle kirjaston, mistä hänen uransa arkkitehtina voi jatkua. Se tosin vaatii median ja kriitikon arvostelun arvostetussa lehdessä ja katsomista Lászlon pinnan alle. Kuka on tämä vaatimaton mies, joka ei suostu kerjäläiseksi? Kuinka paljon on hän valmis nielemään? Tavanomaiselta vaikuttava kulkija on arkkitehtina edelläkävijä. Juutalaisuus tosin on Amerikassakin tunteita herättävä asia: heitä ei haluta, sanoo Tóth. Lahjakas juutalainen, jolla on annettavaa maailmalle, miksi ihmeessä tällainen kohtelu? Kysymys on, ottaako maailma vastaan? Mikä on se prosessi, että maailma aukenee? Kuinka vastata brutaalin julmalle maailmalle ja omahyväiselle ihmiselle, muuten kuin nöyrtymällä? Siinä on juutalaista viisautta, mikä ei avaudu amerikkalaiselle ja toisaalta, amerikkalainen röyhkeys vie eteenpäin, ei nöyristely. Mitä uudelle maailmalle antaisi, muuta kuin itsensä? Kuinka saada toinen näkemään se, minkä itse näkee ja on kokenut? Ja mikä on kauneuden ydin? Natsitkin arvostivat taidetta ja kauneutta. Ne olivat ylevöittäviä ja uskoon liittyviä asioita. Tärkeää oli millaista ihmistä ylevöitettiin, tarkka rajaus ruman ja kauniin välillä, hyvän ja pahan. Kuinka paha asia oikeutetaan, jotta maailma muutetaan halutunlaiseksi.

The Brutalist on jakanut mielipiteet. Onko elokuva samanlaista kulutustavaraa kuin arkkitehtuuri, tai mikä tahansa nyt? Pitää tai ei, onko muita ajatuksia siitä, mitä näkee ja mitä väliä sillä on? Kuinka rakennus on merkityksellinen yhteisölle? Entä elokuva? Onko raha se, mikä tekee merkityksen? Vai kenet tuntee? Mitä on edistys, kuinka päästä yli traditioista ja olla astumatta varpaille? Mikä merkitys konfliktilla on edistykselle ja sellaisilla, jotka eivät tee taiteessa kompromisseja? Se on iso. Kuka uskaltaa olla muuta kuin perässäkulkija?

Yli kolmetuntinen elokuva on vaativa katsottava ja siihen mahtuu paljon ajatuksia selviytymisestä. Yhden miehen matka Euroopasta Amerikkaan rikkaan miehen sohvalle keskustelemaan tulevaisuuden mahdollisuuksista. Adrian Brody on loistava Lászlò Tőth. Hän on kuin jatko-osa Pianistille. Pianomusiikki soikin rikkaan miehen juhlissa, kun nautitaan juomia ja poltetaan tupakkaa. Tóth on hiukan vaivaantunut. Rikkaalla miehellä on paljon ideoita ja intoa. Vastaus kysymykseen, miksi arkkitehtuuri? Tóth vastaa, hänen suunnitelmansa on suunniteltu kestämään ja sodan jälkeenkin ne ovat pystyssä, mutta arkkitehtikin on täysin toimeksiantajansa käskytettävä. Kuinka sattumanvaraista kaikki on ja hän on tässä, koska oli pakko lähteä. Unkariksi luetut kirjeet vaimolle ovat yhteys johonkin omaan ja Amerikan yhteys Eurooppaan. Monikielisyys tuo niinikään syvyyttä aiheeseen. Eri kulttuurien erojen ymmärtäminen on yhtä suuri konflikti kuin muotokielien ja materiaalien yllätyksellisyys ja uutuus. Rakentamisessakaan konflikteilta ei voi välttyä. Miksi betonia eikä marmoria kappeliin? Miksi kauniista yritetään tehdä rumaa? Mikä on mahdollista? Tóth ja hänen mesenaattinsa haluavat luoda yhteisölle paikan hartaudelle. Luovan keskuksen, joka sanoo, olen uusi ja olen osa jotakin uutta.

Tóth ei katsele hyvällä minkäänlaista nöyryyttämistä enää. Kun Rikas mies heittää häntä kolikolla, hän hitaasti ojentaa rahan takaisin. Oliko se muistutus, ettei Tȯth olisi tässä ilman rikasta miestä, vaan kiillottamassa kenkiä? Tietenkin. Se syö miestä. Elokuvan selkäranka on Lászlón tyyni kaikenkestävä vahvuus. Selviytymisvietti. Kyllä sinä kestät sanoo vaimo. Kipuihin voi ottaa huumeita. Rikas mies ihmettelee, miksi Tóth tekee itsestään niin helpon saaliin ja raiskaa tämän marmorikaivoksessa, kun László on sammumassa. Kuka luulet olevasi, kysyy rikas mies. Nöyryytys on totaalinen. “You are just a lady of the night.” sanoo rikas mies. Laulu sanoo, that’s what you are. You are my destiny. Miehet poistuvat aamulla marmorikaivoksesta, orjuuttaja ja orja. Kaivoksen historia on orjien ja orjuuttajien historiaa. Betonikappeli nousee työläisten voimin ja muistuttaa sisältä Italiasta, ulkoa natsien betonibunkkerista. https://t.be/GdRXPAHIEW4?si=QDc8mlxpUlqg7f_L traileri

Piirros dick picistä, 2017, Henna Timanttimetsä

Kulli on tässäkin elokuvassa isossa osassa.

Elokuva perustuu löyhästi Arnošt Lustigin omaelämäkerralliseen kirjaan Darkness casts no shadow Pimeydellä ei ole varjoa ja oli Nemecin ensimmäinen pitkä elokuva. https://fi.wikipedia.org/wiki/Arno%C5%A1t_Lustig

Diamonds of the night on kahden pojan pakomatka natsien keskitysleiriltä. Juoksu kohti metsää aloittaa epätoivoisen matkan. Kummallakin on päällään pitkä takki, jonka selässä on kirjaimet KL konzetrationlager keskitysleiri. Takaa-ajajat ampuvat osumatta. Äänimaisema on raskasta hengästyneisyyttä, rämmintää ja ammuntaa. Musiikin puuttuminen pitkässä kohtauksessa lisää äänten tehoa, mitä toivoisi käytetttävän useammin, tapahtuman säestämättönyyttä. Antaa kuvan puhua puolestaan vaatii luottamusta. Mitä näytetään ja mitä ei, kuinka paljon hiljaiseksi koettua elokuvassa annetaan olla. Mustavalkoisuus lisää dokumentaarisuuden tuntua, mitä tehokeinoa Spielberg käytti Schindlerin listassa. Mustavalkofilmin erikoisuus on vahvat varjot ja kuinka vesi on mustaa. Musta puhuttelee ja siinä on sävyjä. Myös kaikki, mikä on rumaa, on kaunista, on mustavalkoisuudessa spesiaalia. Siinä on jotain historiallista ja syvää.

Mustavalkoista kuvaa katsoo kuin harvinaista taideteosta, paon konkreettisuus ja todellisuus tulee lähelle. Metsänpohjalla väsyneenä makaava poika leikkautuu kuvaan, jossa hän juoksee raitiovaunuun KL-takki päällä, kevyenä ja vapaana. Maalilla maalatun pitkän takin selkämys on kuin moderni punkahtava vaate ja poika kuin taideopiskelija. Kauneuden, ajan kulumisen ja todellisuuden epäsuhta, kammottavuus tulee tyhjyydestä, todellisista tapahtumista ja ristiriitaisuuksista, kun mustavalkoinen filmi on täydellistä ja todellisuus on kammottava, aivan kuin Euroopan kaupungit, jotka ovat nähneet paljon. Unelmana yksin vaellella kapeita katuja kuulostaa kivalta, mutta ihmisten puuttumiseen on syy, jonka jo tiedämme. Euroopassa voi tuntea historian painon kauneuden ja kauheuden. Matka tiheän soisen kuusimetsän läpi ja poikki on itse koettelemus. Pakolaisuus on myös hyvin eurooppalainen tapahtuma. Pakolaisuus on jatkuvaa, pakeneminen on loppumatonta. Vihollisia on kaikkialla, kehenkään ei voi luottaa. Euroopan historian voi esittää näinkin yksnkertaisin keinoin, vaeltava juutalainen, wandering Jew https://en.wikipedia.org/wiki/Wandering_Jew, on ollut myös Wagnerille aihe, kuten synkeät tai jylhät Keski-Euroopan metsät, joihin piiloutua ja joissa metsästää. Musiikin puuttuminen on enteellistä, tähdentävää ja painottaa olemassaoloa, vaivoin hengissä pysymistä, kehon jaksamista äärimmäisissä oloissa. Jatkuva kysymykseni on, miksi ihminen toimii kuten toimii? Mikä on näin laajan tuhon merkitys ja tarkoitus? Holokaustin järjettömyyttä on vaikea uskoa, että se toistuisi. Jotkut eivät usko, että se tapahtui, vähätellen historian ihmisen kyvykkyyttä massatuhoon. Atomipommi rakennettiin samaan aikaan. Kykyä kyllä löytyi. Mihin nykyihminen kykenee, saa karvat pystyyn.

Samantyyppinen tyhjässä kaupungissa vaeltelukohtaus on Roman Polanskin Pianistissa (2002), jossa pianisti itkien kulkee Gheton läpi. Jäljellä ovat vain matkalaukut, ihmisiä ei ole enää missään. https://youtu.be/rLgGA6XA7pY?si=mVh4hoY_u051Q-yJ.

Katujen ja raitiovaunun tyhjyys on unenomaista, epätodellista. Poika on yksin hengissä ja päätynyt harhailemaan. Legenda harhailevasta kuljeskelevasta juutalaisesta yhdistetään ikuiseen metsästäjään, joka on etsinyt samaa uroshirveä 500 vuotta. On olemassa käsitteet eternal Jew, wandering Jew ja eternal hunter, mitkä yhdistyvät Euroopan historiassa myös antisemitismiin. Nykyihmisen korvaan mielleyhtymät kuulostavat mielipuolisilta, mutta ihmisten metsästys ja elokuvan juoni on saaliin ja metsästäjien välinen juoksu. Ihmisten metsästys kuin huvina saa miettimään ihmistä kammottavana jumaluuteen pyrkivänä megalomaanina, joka päättää, kuka elää ja kuka kuolee. Antisemitismin nostaessa päätään, huomaa, että pinnan alla on asioita, jotka eivät ole kadonneet minnekään. Sattumaa on, kuka pelastuu, kenet metsästäjä löytää ja tappaa. Kuolemaa voi vain yrittää paeta, se roikkuu pään päällä. Jos putoaa kyydistä, jää metsästäjien armoille. https://www.erudit.org/en/journals/is/2013-v33-n2-is02038/1032693ar.pdf

Välähdykset muutamista ihmisistä kaupungissa, jotka ovat kuin tietämättömiä, mitä tapahtuu, he elävät, pelkoa tai epätoivoa ei näy heidän arjessaan. Toiveunta on tylsä arki, pehmeät vuodevaatteet tuulettumassa, kirkonkellojen sointi. Metsässä lintujen laulu ja kävely vanhojen puiden lomassa ovat harmoninen osa, jonkunlainen turva. Nuoren pojan jalat eivät meinaa kestää, aurinko paistaa kirkkaasti oksien läpi. Hyvin vähän sanotaan, eikä sanoilla voikaan mitään lisätä. Matka on pitkä eikä mitään takeita onnistumisesta ole. Avuttomuus ja tuntemattoman kohtalo on upota eurooppalaiseen suohon. Lupa ja halu tappaa ihminen eikä mikään estä, on ajan henki. Kyse on voittamisesta ja herruudesta, jonka edessä tuhotaan kaikki ja lopulta itse. Millainen Eurooppa olisi, jos toista maailmansotaa ei olisi tapahtunut, joskus mietin.

Euroopan itsetuho vaikuttaa jatkuvalta. Toisen maailmansodan jälkeisestä tuhosta selviytyminen on ihme, johon tarvittiin Yhdysvaltojen apua. Omahyväisyys kostautuu, kuten luottamus, että Venäjään voi luottaa, kun kehenkään ei oikein edelleenkään voi.

https://youtu.be/rnKYr6-Zk_A?si=I0WtalYLH_cLZnoC

Keskustelua elokuvasta https://youtu.be/GoSbZp4OiTY?si=89CnuyYupalq6Isn