Feministis-vasemmistolainen tekee propagandaa brändäämällä eli useimmiten kultaa asioita paremmiksi kuin ne ovat, ottamatta huomioon faktoja, koska ne muuttaisivat viestin ja näyttäisivät feministis-vasemmistolaisen sellaisena kuin hän on. Uhriutuminen on markkinointistrategia tai suihinotto, on markkinointistrategia tai leimautuminen feministis-vasemmistolaiseksi on markkinointistrategia, sädekehä, jolla hyvin vähän muutetaan oikeita ongelmia, mutta ollaan oikeassa kontekstissa ja puhutaan akuuteista asioista, ryhmäydytään oikein ajattelevien kanssa väärin ajattelevia vastaan, mikä on somen myötä uusi normaali ja jotenkin niin perinteikästä silti. Syyllisyys syntyy yhdestä väärästä sanasta. Tapahtuuko syntien jälkeen anteeksianto kristilliseen tapaan vai jatkuuko julkinen häpäiseminen ja karkotus paratiisista on ikuista? Puhetta ja representaatioita, joissa *vähemmistö’ ja aktivisti myy asioita, joita ostavat ympäristö- ja kulutustietoiset? Markkinointiopit ovat hyvin hallussa: toisto, kauniit naiset ja ajankohtaisuus myyvät. Feministis-vasemmistolainen myy itselleen tärkeitä asioita, koska on tultava toimeen ja hän levittää ilosanomaa. Nykyään on oltava myyjä ja osattava esittää asiansa. Väärinajattelijan on oltava hiljaa, junttius ei myy. Feministis-vasemmistolainen ei toki tiedä mitään riistosta, paitsi omastaan ja se on osa sanomaa, hän on ollut alakynnessä. Mitä muuta vähemmistö tekee kuin vaatii tilaa, hyväksyntää ja millaisesta vähemmistöstä puhumme? Sillä ei ole ilmeisesti väliä, miten eettisesti tuotettuja asiat ovat, pääasia on, että pääsee esille, näkyy mahdollisimman monelle ja ääneen, nyt kuuntelemme ja meidän on pakko. Imitointi ja varastaminen toimivat feministis-vasemmistolaisessa kehyksessä aivan kuten Picasso halusi. Kärsiviä on maailma pullollaan, tehdään heistä taidetta. Kärsimmekö enemmän kuin ennen vai olemmeko kaikukopassa? Markkinataloudessa feministis-vasemmistolainen myy omaa politiikkaansa ja jotain muuta tuotetta, kuten vaikka omaa maataan, omaa kuvaansa toistaen, eikä näe siinä mitään väärää, niinhän tekevät kaikki hänen ikäisensä. Sellaista on markkinatalous ja kollektivismi, mutta jään yhä useammin pohtimaan, miten kauas feminismistä ja vasemmistolaisuudesta voi purjehtia, kun esittää hyvää ihmistä?
Musta nainen myy meikkejä, vaatteita, kelloja, palveluita ja urheilutuotteita. Pointti myös on, että näitä tavaroita osataan tuottaa myös hänen kaltaisilleen tummille, joita Suomessa on ulkomaalaistaustaisista 14% ja aasialaistaustaisia on 30%, Euroopasta tulleita 25%, on siis varsin outoa, että mainokset keskittyvät korjaamaan musta-valkoinen-ongelmaa lähes ainoastaan kuvastoissaan https://valtioneuvosto.fi/-//1410869/suomen-vaesto-monimuotoistuu-vaihtelua-on-alueittain Mainonta on hyvin tehokasta ja on ansaintakeinona se, millä tehdään paljon rahaa, kysy vaikka bloggareilta. Millainen ihmisoikeusrikos on nyt korjattu, kun asioita myy tummaihoinen ihminen? Kauneusbisnes saa uusia asiakkaita inklusiivisten ihovoiteiden johdosta? Kauneusvoiteissa ihonvärillä on oikeasti väliä. Transihmiset haluavat sanoa, ettei valtaväestö usko tai halua nähdä heitä. Kyllä te näytte, ei hätää. Etnisyyksiä maailmassa riittää eli nyt kun on tummien hetki, siitä otetaan kaikki irti ja mennään yhdessä tätä onkaloa niin lujaa kuin lähtee, näkyvyysreittiä mainonnan kautta ja rasismi on isoin ongelma, kuten näkymättömyys ja olemassaolon oikeutus siis kuitenkin puuttuu. Mihin tulemme törmäämään? Kukaan ei halua olla rasisti tai leimautua rasistiksi. Se olisi sinunkin loppusi. Rasisti on sama kuin fasisti. Maahanmuuton kritisointi on rasismia, kuten islamin kritisointi tai islamista tykkäämättömyys. Pidätkö sinä islamista? Oletko muslimi? Miksi uskonnosta täytyy pitää ja ketä se palvelee? Palveleeko kuolemantuomio Jumalaa vai ihmistä? Islamin hyväksyjä hyväksyy naisten kohtelun ja homofobian. Uskonnon jättäjää seuraa kuolema.
Mainontahan on tunnetusti tuo ihmisoikeuksien puolustaja, palauttaja ja korjaaja (kuten islam), eettinen ala kaiken kaikkiaan, tuoden kansakunnat yhteen kuin Cola-mainoksessa ja olympialaisissa. Kun oma etnisyys on se heikko, jota alistetaan ja satutetaan joka päivä yhä uudestaan, onhan se raskasta ja sitten on meitä, jotka alistamme ja satutamme pelkästään omilla etuoikeuksillamme ja sanoillamme, ajatuksen voimalla. Me, synnyttyämme valkoisiksi, johonkin sukupuoleen, olemme vahvoja, hyvinvoinnissa eläneitä, kaiken saaneita, ja siksi on tunnettava syyllisyyttä. Oikeutemme ovat varsin vähän aikaa olleet olemassa ja ne myös katoavat. Jännä, että hyvinvointivaltio on valkoisten aikaansaama. Mitä Stuck in the middle with you viestii ja voiko Afrikka lakkauttaa hyvinvointivaltion tai islam? Itsehän he eivät hyvinvointia saa aikaiseksi.
Vähennä kulutustasi kansalainen, mutta katso nyt kuitenkin tätä mainosta ja miljoonaa muuta. Mainonnan tarkoitus, on olla joka paikassa. Mainonnan tarkoitus on mainonnan tarkoitus ja tapetoida jokainen kohta, mihin ihminen voi katsoa, myydä mahdollisimman paljon. Mikä tarkoitus tällä osto- ja myyntitapahtumalla on, jossa kieltäytyminen ostamasta johtaa rangaistukseen ja katso mitkä vaatteet tuolla yhdellä on. Hän ei ole kuluttanut oikeita tuotteita. Mietin, miten isosti rasismi vie kaiken huomion muilta ongelmilta. Seksismi kaikissa taiteissa esimerkiksi on huomattavasti isompi ongelma. Millä tavalla syyllisyys nyt, korjaa jotakin mennyttä, varsinkin kun syytetään jatkuvasti rikoksesta ihmisyyttä vastaan pelkästään, että on ihonväriä ja kansallisuutta? Meidän on jatkuvasti tunnustettava tehdyt rikokset, puhuttava niistä, oltava nöyrä ja tietenkin olla tekemättä enää uudestaan näitä rikoksia, sovittu. En kolonisoi yhtään maata enkä orjuuta ketään, toisin kuin aktivismi, joka siirtyy sellaisenaan maasta toiseen lentämällä ja digitaalisin siivin kuten amerikkalainen mikä tahansa kulttuurillinen tuote..plastiikkakirurgia, ulkonäkökeskeisyys ja sota. Syyllistäminenhän on itsessään alistamiskäytäntö, jota kristinusko tehokkaasti on käyttänyt hyväkseen. Islamissa nainen on syyllinen lähes kaikkeen. Syyllistäminen ja virheiden jatkuva etsiminen on tänä päivänä pakonomaista, tarkoituksena on löytää syyllinen ja rangaista. Ole tietoinen virheellisyydestäsi, kävelet miinakentällä, pahuus on sinussa. Twiittisi pengotaan ja urasi tuhotaan, jos olet käyttänyt sanaa neekeri. Olen käyttänyt sanaa muslimiapina. Olen ottanut huomioon ihmisapinuuden, joka harjoittaa uskontoa. Silkkaa faktaa. Loukkaantumisen olympialaiset ovat joka päivä.
Heikkojen voimaantuminen kun tapahtuu kaupallisuuden ja väkivallan kautta, jään miettimään, mikä korjaantuu lopulta ja miten, kun korvataan kuvasto, sillä oletetulla jengiytyvällä heikommalla, korjaantuuko syyllisyys kuluttamalla vai pelkästään katsomalla ja mikä osuus markkinoinnilla ja kaupallisuudella on kaikissa tämän hetkisissä aktivistiliikkeissä? Yritykset ovat lähteneet tekemään antirasismityötä ja transtyötä ja tuotteet seuraavat perässä kuten Tampax ja monet muut kuukautistarvikkeet. Kuukautishäpeä ei liene enää iso juttu, paitsi Nepalissa ja miksi mies jakaa tamponeita naisille? Ovatko mediat kokonaan muuttamassa, kuinka ja miksi esille pääsee eli kiinnostus ja myynti syntyvät oikeasta aktivismista, kantaaottavuudesta, poliittisuudesta ja uhriutumisesta, ajankohtaisesta terapeuttisesta oman matkan ja kokemuksien julkisesta läpikäymisestä ja katso, tuo yksi sanoi pahasti? Tämä kun on nykyfeminismiä, on myös feminismi kuollut ja kuopattu. Tarkoitus on luoda feministis-vasemmistolaisuutta ja aktivismia imitoiva ja tuottava kone, jossa ideologiaa ja ideologista puhetta luodaan, jota sitten kulutetaan, opitaan, omaksutaan ja hyväksytään, kritiikkiä ei sallita tai faktoja. Visuaalisessa maailmassa ole sellainen kuin olet tarkoittaa, että voit rakentaa itsesi valmiilla palikoilla ja filttereillä. Sanojen muuttaminen on pakollista ja jatkuvaa poliittista prosessia, joka on irtisanoutumista patriarkaatista ja konventioista, joita ei jotenkin ymmärretä muuten kuin pelkästään alistavina, mutta hyödyllisinä silti. Käytännössä naisen pukeutumista ja ulkonäköä imitoiva käyttää konventioita ollakseen naisen näköinen, tullakseen itsekseen. Faktojen jälkeinen aika on tullut, nöyryyden aika, jolloin valkoinen nainen nöyrtyy olemaan kohdullinen, elimellinen ja hiljaa. Kun media ei enää tee työtään totuudelle (mainonta sitä harvemmin tekeekään), mikä on aktivistimedian tehtävä: hiljentää, tuoda esiin sovittu ja hallittu totuus, loukkaamaton, mikä sekin sitten on, ja puhua lakkaamatta nykyuhreista, joita first world haluaa katsoa syyllisyydentunnossaan ja tirkistelynhalussaan? Syötkö sinäkin yksin, oletko sinäkin ahdistunut? Niin miksi nuoret naiset ovat ahdistuneita ja milloin nainen on vanha? Ihminen on vanha silloin, kun hän toistaa toisten antamia kaavoja eikä osaa ajatella itse.
Kulutetaanko nyt oikein, kun kuvassa on tumma ihminen vai onko tarkoitus vain muokata ajattelua ja totuttaa silmää erilaisuudelle? Mainontahan on manipulointia ja hyväksikäyttöä, nykyään etenkin visuaalisessa tilassa todella röyhkeää päälle käymistä ja tuputtamista, tekopyhää elvistelyä ja kiiltokuvien luontia. Tunnemmeko iloa tästä saavutuksesta, että mainoksissa on vihdoinkin mustia ihmisiä ja sateenkaaria? Syntyykö hyväksyntää, tasa-arvoa ja parempi mieli kuluttamalla ja katsomalla sitä alistettua ihmistä, joka nyt nostetaan jalustalle, jotta voimme katsoa häntä vahvana ja voimakkaana itsenään, myyvänä ja voittajana, joka on hiljentänyt kritiikin ja siten voittanut pahikset kuin badass, on kaupallistanut itsensä? Yhdysvaltojen rasisminvastainen työ mellakoineen heijastui ja heijastuu suoraan tänne, hyvin paljolti sellaisenaan ja ilman suurempia pohdintoja crt on hyväksytty oikeaksi tavaksi ryhtyä työstämään rasismia täällä, jota oletamme Suomessa on samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa ja olemme myös kolonialisteja. Onko tarkoitus, että tunnemme syyllisyyttä Yhdysvaltojen rasismista ja/tai pyydämme anteeksiantoa ajatuksistamme, joita emme edes ole sanoneet ääneen, koska kaikki valkoiset ovat rasisteja. Muiden etnisyyksien rasismista ei tarvitse puhua, koska se on ilmeisesti oikeutettua kostoa ja oikeutettua vihaa. Kosto on kaikkien huulilla realityssä ja rasisminvastaisessa työssä. Kaikkien valkoihoisten on tehtävä polvikumarrus, Game of Thrones upposi. Kunnioitusta ja alistumista vaativat jatkuvasti heikolla itsetunnolla varustetut, jotka uhkaavat pelottelemalla ja se toimii, koska ihmisillä on paljon menetettävää. Alistaminen ja jatkuva uhriutuminen, joka ei näy päättyvän lainkaan, ovat orjien kohtelusta loukkaantuneiden lapsellinen tapa haluta dominoida jotakin hyvin keskeistä valkoisten luomassa mediamaailmassa, jota itsestään selvästi valkoiset hallitsevat ja nyt valkoiset tuntevat syyllisyyttä historiastaan, juuri nyt. Tähän lisätään turvallisen tilan vaatimus, n-sana ja diversiteetti. Kerrataanko vielä, mikä on vähemmistö? Onko se maailman kaksimiljardinen muslimiväestö? He kärsivät jatkuvasti alistamisesta, mutta tänne voi tulla kuitenkin turvaan ja jatkaa samalla linjalla, kuin mistä lähti. En tiedä, kuka tässä on tyhmä. Se on varmaan se isotissinen blondi. Elokuvissa vaatimukset ja varoitukset laskevat laatua, aivan kuten julkisessa keskustelussa, johon halutaan mennä olemaan turvassa, mutta haetaan näkyvyyttä ja synnytetään keskustelua somessa ja myös lisätään polarisaatiota ja vihaa. Vaikuttaa tarkoitushakuiselta kaaoksen synnyttämiseltä. Vaatimukset sanojen käytön suhteen, vanhojen teosten sensurointi rotusensitiivisiksi, ei seksismillä niin väliä, tai muilla etnisyyksillä kuin mustalla. Ihmisistä kertoo, kuinka he vievät kaiken raikkaan ilman omilla vaatimuksillaan omasta turvastaan ja esille pääsystään ainoastaan välittäen. Niin tekee narsisti. Haluan tietää, mitä ongelmia on ratkottu vai onko vain synnytetty uusia. Anteeksipyytelyn aika on ohi.
Absolutely, you are your hair. Hair is everything. 2015 Here, have shampoo, conditioner, hairdresser will help you with your hair.
Rituaalit ja konventiot luovat turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta, kai, tai ovat todella ahdistavia pakkopaitoja, joiden muuttaminen on kuin pyhäinhäväistys. Näin on aina tehty-ajatus jumittaa Suomessa paikoissa, joissa ei kuvittelisi ja boksin ulkopuolelta ajattelu ja tekeminen on pelottavaa. Kenties islamilla on sellaisille vastaus, kyseisen uskon puolustus on niin kovaa, että pistää miettimään. Rukoilu ja uskonnolliset rituaalit luottavat toiston voimaan ja toistossa todella on voimaa, yksinkertaisuudessa, kauneudessa ja karuttomuudessakin, jonka joku on luonut muiden seurata, joka voi kertoa merkityksettömyydestä ja merkityksellisyydestä samanaikaisesti ja mikä yksilö on tässä pyörivässä maailmankaikkeudessa ja todellisuudessa, joka ei pysähdy ja jonka armoilla olemme. Vuodesta toiseen muuttumattomia rituaaleja ja konventioita pidetään ihmisen elämään kuuluvina asioina, jotka pitävät meidät kiinni tavallisissa asioissa, yhdessä muiden kanssa ja muistuttavat jatkuvuudesta, hierarkioista, säännöistä, mikä on tärkeää, mihin uskomme, muistuttavat, keitä me olemme, mitä arvostamme ja mihin kuulumme. Rituaalit kertovat paikasta kollektiivissa ja se taitaa olla tärkein osuus, että jokaisella on paikka johon kuulua. Uskonnolliset yhteisöt ovat niinkin karuja, että heidän mallinsa elää on hyväksyttävä täysin tai ihminen sysätään ulkopuolelle, voi myös seurata kuolemantuomio. Toisinajattelijoilla on huonot ajat ja ne vain huononevat.
Irrallisuuden tunne johtuu usein, ettei ole rutiineita ja rituaaleja, jotka loisivat merkityksen ja kiinnikekohdan meidän itse sitä varten tarvitsematta jatkuvasti ponnistella eli halveksuntamme ylhäältä annettuja sääntöjä kohtaan voi myös kostautua. Kun yht’äkkiä luopuu jostakin hyvin vanhasta, se ei välttämättä ole hyvä asia, kuten esimerkiksi biologia. Miten biologian kieltäminen on edes tullut asiaksi, on kenties science fictionin vika ja halu ajatella ihminen uudelleen osaksi koneena, on jostain syystä viehättävä. Mites vanha biologia oikein onkaan ja miksi se ihmisen kohdalla joutaa unohtaa? Huomattavasti vanhempi kuin islam. Voi olla ihan hyvä tarkistaa, kuten kuinka kiinni olemme biologiassamme, koska naisten kohdalla biologia on niin massiivinen asia, että hirvittää seurata tätä kuraa, puhumattakaan luonnon monimuotoisuudesta.
Nyt kun yhteiskuntaamme muutetaan tarkoituksella ja hyvin nopealla tahdilla aivan kuin päähänpistosta ja paniikissa, voi olla hyvä pohtia, onko lopputulos se, mitä halutaan ja löytävätkö ihmiset uuden tarkoituksen ja sisällön ja kokevat valmiina annetun maailman muutossuunnitelman paremmaksi, kuin mitä tähän asti on koettu, koska todella moni asia on kuin ilmasta temmattu ja vailla järkeä ja tulee muuttamaan asioita huonompaan suuntaa etenkin köyhien osalta. Olemme tunteiden vallassa ja tunteet sanelevat kaiken, maailman pelastaminen pienen Suomen urakkana vaikuttaa mahdottomalta. Kuinka voi elää näin vailla järkeä ja ilman dialogia ja vastaäänien lyttäämiselläkö saavutetaan tasa-arvoinen parempi maailma? Irrallisuuden ja päämäärättömyyden tunne tuovat esiin mielipuolisuuden, jossa kuvittelee voivansa tehdä mitä tahansa, olla mitä tahansa ja kuin noin vain päästä eroon vastaansanojista että vastuksista, koska kaikki mulle heti nyt tai muuten. Tosin samaa uskonnotkin ovat aina tehneet, päässeet eroon vastaansanojista. Joten juttu lienee on löytää keskitie edelleen, tosin miksi tehdä kompromisseja selkeästi infantiilien mistään mitään tietämättömien kanssa, kun kyse on subjektiivisista totuuksista, pinnan muuttamisesta ja kuluttamisesta? Kiinnostava yhtymäkohta tällä on taiteeseen, jossa taiteilija on hyvin irrallinen ja joskus mielipuolinen henkilö, josta joko kiinnostutaan tai ei ja rahan tekeminen on systeemin keskiössä ja tuo näkyvyyttä. Taidetta pidetään kurissa vanhalla hierarkkisella järjestelmällä, jossa olla joku tärkeä palkkaa nauttiva naruista vetävä vallankäyttäjä on paras paikka ja näin vaikuttaa isosti.
Rituaaleihin, konventioihin ja vallankäyttöön myös kyllästyy ja muuttumattomuuteen toivoo muutosta, kun vuodesta toiseen toistettu kaava ei enää vastaa ihmisten ajatuksia hyvästä ja sopivasta tavasta. Vähän kuin harrastaa seksiä aina samassa asennossa reiän kautta lakanassa pimeässä ainoastaan siitostarkoituksessa ja ajattelee nautintoa. Perhe lienee se yksikkö, jossa konventioita koetellaan ensimmäisenä. Kuinka rituaalimme ja uskomuksemme että tietomme muuttuvat ja katoavat ja mitä se kertoo arvoistamme? Jos monta vuosikymmentä oikeaksi todistettu, ei tunteiden johdosta enää pidä paikkaansa, mihin voi ja tulee uskoa? Pahaan mieleen ja onko usko enää hyvä termi käyttää, koska on yhä vaikeampi uskoa enää mihinkään. Kuinka tunteet todistavat mitään, on syytä kysyä. Mitä on säilytettävä, mitä on muutettava ja miksi ja mikä tärkeintä, kuka pystyy muuttumaan kun muutosta ja kehitystä jarrutetaan hylkäämällä tutkittu tieto? Yliopiston alamäki vaikuttaisi olevan jyrkkä, taiteen kohdalla en puhuisi enää edes yliopistosta, se on lähinnä petosta.
Kuinka syvälle rituaalien tarve menee ihmisen sisimpään, psyykeen ja kertovatko ne enemmän tarpeesta pysyvyyteen vai haluttomuudesta muuttua ja nähdä uudella tavalla vai vaan jostakin vanhasta ja arvokkaasta, säilyttämisen arvoisesta? Kyseessä on todella hitaasti kollektiiviseen tajuntaan ja arkeen uppoava tai uppoamaton ajatus ja muutos on yhä uudestaan perusteltava, miksi jotakin on muutettava, miten ja kenen toimesta ja kuunneltava, kuka ei halua muutosta. Nythän vastaansanojat hiljennetään ja mustamaalataan. Meillä on niin paljon valinnanvaraa ja kanavia kertoa, mitä on muutettava, kiinnostavaa on, kuka todella muuttaa mitään paremmaksi, kuka käyttää valtaa ja miksi, mitä se maksaa ja kenelle, kuka on hiljaa vai onko suurin osa kakofoniasta pelkkää puhetta, koska itsensä muuttaminen on edelleen vaikeaa, puhumattakaan sukupuolesta, jonka muuttaminen on mahdotonta, mutta ääneen on päästävä. Vaikuttaisi aivan kuin puhuminen asioiden parantamisesta on sama kuin muutos itse ja silti olemme vain pinnan tasolla ja sivuutamme todelliset ongelmat, josta ilmastonmuutos on hyvä esimerkki. Naisten kohdalla odotukset liittyvät avioliittoon, seksiin ja lasten saantiin. Ne eivät ole oma asia, vaan kollektiivin jatkuvuus-, kunnia tai häpeäkysymys. Samankaltaisuutta koen nykyisessä hiljaisuuden vaatimuksessa, uhassa ja pelossa sanoa vastaan, pakottamisessa että suun tukkimisessa, kulttuurissa. jossa ihminen halutaan tuhota mielipiteidensä johdosta, ei ole mitään hyvää eikä tasa-arvoista. On kiinnostavaa, että taide ottaa tällaiseen kulttuurin ilman itsekritiikkiä osaa. Olisiko siellä kiinnostusta liittyä islamiin eli saatananpalvojiin. He eivät taida ymmärtää vasemmistolaisuudesta eivätkä feminismistä, todella outoa.
Sukupuoliroolit, miesten ja naisten työt, kristilliset pyhät ja sakramentit hiertävät konventiosaralla eniten, puhumattakaan omapäisyydestä: nainen vielä ja elää noin, kuulostaa, että elämme osin syvästi menneisyydessä. Näin minulle esimerkiksi puhutaan ja nainen vielä, on itselleni lentävä lausahdus. Mitä muuttuminen sitten tarkoittaa, muuttuminen ja missä määrin se on tarpeellista ja palveleeko nykyinen muutostarve ja vauhti lopulta ketään, olemmeko sittenkään kehittyneet, muuttuneet vai luommeko kuvitelmaa kehityksestä, kuten itse näen? Moni ei kestä perässä. Illuusio muutoksesta on vahva ja se liittyy digitalisaatioon ja teknistymiseen. Naisten on edelleen vaikea olla uskottava myös teknisillä aloilla ns. miesten töissä tai tehdä mitään konventionaalisesta poikkeavaa usein saamatta positiivista sanaa ja tulla töissä kiusatuksi ei taida olla kovin harvinaista. Miesvaltaisuus on ollut esim. taiteessa sääntö, jota vastaan naiset edelleen menevät ja kilpailu on kovaa, mikä ei välttämättä näy tason korkeutena vaan kyynärpäätaktiikkana ja tarkoituksellisena haitantekona, nimenomaan jos ei tee ja sano kuten halutaan ja oletetaan. Konventioita ja kaavoja vastaan menevä jää hyvin yksin ja nainen vielä. Mies olisi uskottavampi. Miesten on helpompi ja kivempi toimia keskenään, voi heittää huulta eikä tule vaivaantunut olo. Nais-etuliitettä ei enää hirveästi näe, mutta joissakin yhteyksissä sitä käytetään, kun halutaan nähdä sukupuolten erot kohtelussa työssä ja tavoissa selväksi, koska eroja on paljon, sukupuolet ovat olemassa ja uusi sukupolvi on seksistinen myös, syrjintä on yleistä, kenties jopa väkivaltaisempaa kuin ennen. Tapoja satuttaa näkyy löytyvän.
Teknisyydessä ja tekniikassa on tärkeää, että asiat menevät kuten niiden täytyy mennä, oikein ja parhaalla mahdollisella tavalla. Haastava on illuusio laitteiden täydellistävästä kaikkea uudistavasta luonteesta, saa taidekentän myös luulemaan, että sekin kehittyy, henkisesti ja laadullisesti ei näin ole. Applen laitteet eivät tee sinusta ammattilaista ja kuvaruututaide on pitemmälti tosi boring. En ole kuullut kuvataiteessa miehestä, jota olisi ahdisteltu samoin kuin asia naisille tulee eteen hyvin suurella todennäköisyydellä, työolot ovat mitä ovat ja palkkaus laahaa, usein mitään palkkaa ei ole, konventio, että taiteilijan on oltava hiljaa itseään koskevista asioista, on systeemiä koossapitävä voima. Hiljaisuus vallitsee. Miten BLM nyt sitten kuivahti kasaan? Aseman ja vallan väärinkäyttö on myös kovin muuttumaton ja aina vastaantuleva asia, mutta maalaa kiva maailmaa syleilevä kuva. On yhtä lailla konvention oloista, että joudun sanomaan samoista asioista yhä uudestaan. Millä taiteessa on väliä, jään miettimään, kun liikutaan trendien mukaan ja ollaan huolissaan ihan muusta kuin mistä pitäisi olla huolissaan? Rahalla vaikuttaisi olevan suurin kaikenkattava merkitys. Sillä luodaan arvo ja kiinnostus. Yksi taiteen konventioista, lähipiirin suosiminen voisi olla jo historiaa, koska se ei ole etenkään taiteen etu. Taiteilijan työn halventamista systeemin sisällä on silti vaikea niellä ja muistuttaa millaisessa tehtaassa taiteilija työskentelee että millainen galleria kusipäitä ja idiootteja onkaan mahdollista koota yhteen. Melkoinen konventiokavalkaadi, josta myös kovasti pidetään. Vaikuttaa tarkoitukselliselta ja tahalliselta eli korruptoituneelta. Pelastetaan maailmaa kommentoimalla ja sulkemalla väärinajattelijat ulkopuolelle. Ei hirveän yllättävää, että he ovat usein naisia.
Taiteilijan hyvin erillinen osa yhteiskunnassa tekee ammatista kuriositeetin ja kummajaisen, mikä on osa työn viehätystä ja voimaa. Konventioiden ja rituaalien kritisointi on siis ehdottoman tärkeää, niiden kritisointi ja ääneen avaaminen, jotka oman uran tähden arvostavat rituaaleja, pitävät asiat samanlaisina ja voisi olettaa, kritiikki olisi itsestäänselvää, vaan ei. Kuinka peloissaan taiteilija siis on? Kostotoimien pelossa on ilmeisesti syytä olla. Mikäs siinä, jos syy miksi taidetta tekee, on nyökytellä ja pyllistellä. Konventioista pidetään, ne luovat suuruuksia. Taiteen esittämisen konventioiden avulla taide on ymmärrettävissä taiteeksi, mikä on yksi omituisuus: tarvitaan välttämättä valmiit raamit. Konventiot asettavat maalin johon tähdätä ja millaiset ihmiset pudotetaan. Taiteessa toistuvat samat homeiset ajatuskaavat, kuin missä tahansa muualla, mikä on ollut todella erikoista huomata yhä uudestaan ja uudestaan. Iso on hyvää ja pieni ei riitä ja taiteilijan työura on melko yhdentekevä lopulta. Jos haluaa menestyä, on mentävä keskustaa kohti, tunnettava oikeat ihmiset ja osattava pelata systeemiä, skandaali ja trenditietoisuus on paras tapa saada huomiota. Mikä on tällainen systeemi, joka palkitsee sääntöjen seuraamisesta eikä itsenäisestä ajattelusta tai siitä tunnetusta laatikon ulkopuolelta ajattelusta? Uskonpuute vaivaa itseäni, että tulisi mitään parempaa tilalle, on todella vaikea nähdä ja olla se ainoa, joka sanoo vastaan näinkin rakastetussa systeemissä, jossa arvostetaan milloin mitäkin trendien mukaan. Se ei ole innovatiivista, ei innostavaa eikä muutokseen tai muuttumiseen henkilökohtaisellakaan tasolla pyrkivää ei kannustavaa eikä lupaa hyvää taiteilijalle eikä taiteelle. Taide pyörii niin oman napansa ympärillä ja kyseinen ‘maailma’ on hyvin läpinäkymätön muulle kansalle. Voiko sitä edes ottaa vakavasti?
Toisto estetiikassa on modernin ja koneistumisen mukana tullut ajatteluumme ja elämiimme. Toistaminen on mukavan helppoa eikä tarvitse ajatella tai astua epämukavuusalueelle jos ei tahdo. On kiva ja helppo imitoida sitä, joka luo massiivisia liikkeitä ja kaupallista menestystä, koska kaupallinen menestys on hyvän mittari ja ideaali. Toisto on myös nykytaiteessa tehokeino ja tapa kertoa jotakin, mikä on itseäni kiinnostanut myös. Jos toistamme samaa kuvaa tai samankaltaista julkista taidetta, syntyy kiinnostava esteettinen ulottuvuus, toistamme samaa kuviota, muotoja, ääntä ja liikettä? Toistamalla opimme kaiken, toistamalla kerromme itsestämme, toistaminen on asia jota luonto tekee, niin se uusintaa itseään ja päivät toistuvat erilaisina, mutta aina samalla kaavalla. Toiston ajatus on hyvin voimakas elektronisessa musiikissa, voi olla yksi biitti jota toistetaan ja siinä on silti jotakin kehollista, mikä saa tanssimaan. Tanssitko sinä jonkun pillin mukaan, koska se on helpompaa ja vaarana on hylkäys, kosto, työn mitätöinti ja menettäminen, elämän tuhoaminen, naurettavaksi joutuminen tms. jos teetkin toisin ja sanot vasta-argumentin tai mikä pahinta yrität muuttaa jotakin homeista? Nämä ovat henkilökohtaisia asioita, valintoja ja mitä elämältä haluaa, ei mitä joku sinun varallesi on suunnitellut ja kuinka asiat on aina tehty. Jäljen jättäminen vaatii uhrauksia. Ilkkumisen uhallakin on tehtävä kuten näkee oikeaksi. Taiteessa sen luulisi olevan itsestään selvää.
Jos asioita tekee huonosti, miksi tehdä niitä ollenkaan?
Majakollektiivi Timanttimetsä 