Arvoa luovia konsepteja

Jos lähdemme ajattelemaan arvoja joita pidämme itsestäänselvyyksinä eli on olemassa arvokkaita ja vähemmän arvokkaita asioita, voimme luetella ne asiat, ja mistä aloitamme kertoo, mitä arvostamme eniten. Vaikeus laittaa arvokkuuksia tärkeysjärjestykseen on ongelman ytimessä, koska kaikki liittyy kaikkeen. Ilman jotakin ei ole toista. Arvokkaimmat asiat ovat joistakin erilaisista syistä johtuen niitä, mitä pidämme tärkeinä. Elämälle tärkeitä, jotka puuttuessaan saavat elämämme pois raiteiltaan ja elämämme tuntumaan vähemmän arvokkaalta. Tärkeysjärjestys on siis oleellinen. On osattava arvostaa. Arvon tunnustaminen ja arvon kollektiivinen olemassaolo eli huomioiminen ja tunnustaminen liittyvät arvon luomiseen. Arvokas on arvokas myös yhteisölle. Arvoa on vaalittava, jotta arvo säilyy, jotta arvomme säilyy. Meillä on oltava jotakin, mikä on arvokasta myös muiden silmissä.

Jos lähdemme katselemaan millä on arvoa nykypäivänä, jos todella haluamme löytää itsellemme merkityksellisen, siis jos se on kadonnut tai emme ole löytäneet sitä, löydämmekö sen, mikä voisi olla merkityksellistä myös muille ja jakaa tätä arvoa tasaisesti vai onko arvoa oltava vain joillakin, jotta olisi eri asteisia arvoja, arvokkaampia ja vähemmän arvokkaita arvoja ja arvokkuuksia, saavutettavia ja vaikeasti saavutettavia? Syntyykö arvo epätasa-arvosta?

Jos lähdemme tarkastelemaan mistä on kysymys, kun puhumme arvosta ja sen luomisesta, olemme pisteessä, jossa pyrimme löytämään oleellisia vastauksia siihen, mitä mieltä missäkin on, elämänarvoista ja miksi tehdä jotakin. Arvon löytyminen tarkoittaa, että on olemassa jotakin meille oleellista ja arvokasta jonka vuoksi elää?

Eteisvärinä

Kohulehden yksityisbileet eksklusiivisesti vain nyt.
Salasuhde laulajaan ja yllätysero. Olen rahaton ja yksinäinen.
Varattuun mieheen rakastuminen. Kuuma Suhde alkoi yllättäen, seuraamme tilannetta.
Äiti-lapsisuhde löytyi roskakorista.  salakuvat
Näin pääset irti sokerikoukusta.

Koe eksoottinen Bali.
Myötätunto pitää terveenä. Näin laihdut liikkumalla.
Elämä ei loppunutkaan 25-vuotiaana. Näin teet herkulliset suklaayllätykset. Vasta nyt tunnen olevani täysin vapaa. Näin saimme solmumme. Vasta kun lapsi tuli, saimme solmumme auki. Kuinka kertoa solmuistamme vapautuneesti ja näyttää onnemme.

Vanhoissa on särmää. Pikavippikeisari, jonka bisnes tuottaa tulosta.
Kokeile kirjoitusterapiaa. Tee nämä liikkeet kun haluat tiukemman pepun.
Näin pääset irti arjesta.
Suoliston salaisuus. Ylös masennuksesta.
verenpaine ihottuma ryhtijumppa
laskeuma
lääketutkimus
Mikä saa miehen kyyneliin? Häpeä.
Toipuminen alistavasta liitosta vei kauan.
Arjen luottoasut. Minuutin pikameikki.
Upeat kodit: musta-valkoinen ja romanttinen, minimalistinen, ei näy ketään. punajuurisuklaakakku ja muut ihanat reseptit
Viljat: täysjyvää vai gluteenitonta?
epävakaa persoonallisuuus välilevyrappeuma kilpirauhassyöpä masennus dystonia

Hevonen opettaa. Kahdeksan sivua ristikoita, sudokuja ja tehtäviä.
Selkäkipuvaivoista eroon kotikonstein. Tunnista rytmisi ja nuku oikein.
Elämänmuutosekstra.

Taliban with small hands

Ostoslista

Astianpesuaine, uuninpesuaine, hammaslanka, hiusöljy, ihorasva, jugurtti, korianteri,
juokseva hunaja, flytande honung,
WC-kukka, meri, omena, kirjokakkara, EKG, bloodtest, vehnänalkioöljy, raakasuklaa, vihersmoothiejauhe, Darwin ja orkideat,
Avalon nitriilikäsine, puuteriton tehdaspuhdas,
magnesiumsuihke, vitalspray,
world peace and international harmony
pitsalaatikon traagisuus ja harmaat kulmat,
lähin kanssakäymisen muoto, naistentauti ja estetiikan tarve,
mikroaaltouunin ääni, kun sen laittaa päälle, ja kun se pysähtyy,
asioita joita inhoan,
t-paita, osta loaf tin plus kakkuvuoka,
kuvanveisto ja rakentamisen yhteys