You use hateful terms of radical feminists, as far as I’m concerned, you are not feminist at all.

It is a constant need for different kinds of groups of people to aid their cause by dismissing feminists, western, white or radical feminist, who disagree, debate, bring up issues that are contradicting, unpleasant, annoying, wrongly thought for many who think they are absolutely correct and can freely call themselves whatever they want as it is a free world and feminists should just without questioning support all causes that are by default without contradictions and true. Feelings don’t make things true and binary is not what we should live by as it is an invention of patriarchy. And they do hate feminists, who do and say as they see best and right, because feminists dare to fight back and seek the truth. Those hating feminists, who are many, use hateful terms just as fluently as any antifeminist and misogynist has ever done. It is nothing new and because of that, and that I for example, can have freedom of speech and expression and speak out loud what I think about complex matters and disapprove oversimplifying of very complex issues, those who disagree with me can do so. I am one of those who don’t want to think in a way women are supposed to think and do what women are expected to do and be like. Support and compassion has been scarce for me throughout all my life. When I didn’t identify as a feminist and nothing has changed after I labelled myself. It makes me wonder, is it the title that really bothers or is it something else, and my bet is it is the something else. Woman is a threat, capable woman is an even bigger threat. This combat one faces as a woman, be it white and western, privileged, rich or poor, straight or lesbian, is an on going one and I refuse to think otherwise for many to feel better. It is true one becomes a feminist for very personal reasons and seeks justice through that ideology as do I. All one has to be is female to be treated as inferior and wrong from day one. It is really sad. There are the questions women and girls go through, what does a woman look like, should look like, be like, sound like and do, be strong but dismissive? How about submissive, that is nice. Look beautiful but agreeing and nice? I don’t find beauty in there.

It is a strange thought that you will be corrected, completed and healed when you’ll become a real woman, you construct yourself to fit in and look it in the eyes of others. You seek happiness via body and looks, and confidence: good luck with that one.

Anybody using hateful terms about radical feminists, just bc they disagree with you, I will gladly block u.

Käännä kielestä englanti

Feminists, they don’t do enough for you? How unfortunate. It is of course fault of feminists that things aren’t nicely simple. I hear trans-activist dismissing radical feminists, you just are in a loop which is called binary. I suppose the trans prefix is there for a reason, don’t you think. Let it bleed.

 

SEN PITUINEN SE

Se märkä, se pieni sukupuolielin, on karvaton ja jalkojen välissä, on kuin ihmisen keskipiste. Siellä minne katse kääntyy mielellään ja tahtoo nähdä millainen se on, virnistää. Jalat harallaan selällään mahallaan levitä,
klitoris pillu piilossa pitää käsillä kiinni tyynystä, huohota tyynyyn.
Käsi sinne valkoinen aivan kuin ei uskaltaisi kun epäröi,
vaaleanpunainen punoittava iho kuin puraistu halkaistu, pakarat, väli-iho. Suuri liha on tunnetta, punoittavaa, kiiltävää ja aistikasta etenkin pitsin läpi. Iso penis on kuin joku elukka.

Löytää sanat työntymiseen toiseen ihmiseen, nussimiseen, yhdyntään, ääniin jotka lähtevät kahdesta ihmisestä, sanotaan kun tuntuu hyvältä, tuntuvaan ääneen jotta tulee selväksi hurmio ja voidaan jatkaa kovempaa, puhua kovempaa, huohottaa, liikkua nopeampaan, hinkuttaa että paranee, liiku makaa sano rakastan sun vittua, kokeile tai muistuta: varo hampaita tai sano: nuole sitä, ota se suuhun tai kaikki tapahtuu niin nopeasti, että ehtii huohottamaan kuin juoksisi ylämäkeen, sylki valuu. Miten rumia sanoja, rumuutta kuvaavia tekoja tai miten ruma voi olla kaunista puremista. Puremista nuolemista hätäisyyttä ja sylkeä.

Sitten hän työntyi koko painollaan suurella kalullaan Janinaan. Janina voihkaisi kuuluvasti. Mies työntyi uudestaan yhä rajummin. Mieskin voihki.

MitäonMitä onMitäon

Mitä on synnyttää hymyilevä lapsi lumiselle tielle ostoskeskuksen lähelle, päällä valkoinen yöpaita kuin teltta, pipo ja punainen huppari. Harmaa päivä, tuntuva, märkä, hyinen, kuten usein siihen aikaan.
Voiko toivoa löytyä savusta? Mikä on toivon olemus? Se ei lopu. Se ei ole mahdollista, vaikka mitä tapahtuisi.

Kasvoni kertovat jotakin.
Ja kuinka häntä katson. Mitä sanon hänelle, jota en tunne?
Sanonko mitään, ehkä kysyn miksi, ja saan vastauksen, niin mitä, miksi, tai

katson taivasta ja sanon, kauniita pilviä.
Varon olemasta kovin arkipäiväinen, mutta olen silti.

Pilvet ovat aina kauniita.
Lempipilveni?
Maisemassa toisella puolella järveä.

Bensiini

Linjuri-asema vanoineen juovineen uimareineen, päällekäyvä öljyinen ranta, jolle ajaudutaan, josta ehkä lähdetään, tai katsellaan muovisilppua suolessa paperia paperia palasia, joita yhdistelemällä saa aikaan kollaasin. Katselemassa ihmisiä ja muita laitureita sydämetön kassiton kengätön hatuton silmätön kädetön huomaa kaiken odottavan portaalla. Sukatta ihotta voinnitta pukahtamatta aistimatta matta matta kiiltoa asfaltilla bussinkyljessä. Huomaa kaiken, haljenneen nahkan, ja muut; missä sydämesi on, missä mikin on, en paljon löytänyt tai en halunnut, katselin vain.

Halki

Rautainen telttasänky, kokoontaitettuja sanomia, hylkiö, mehiläisiä vintillä tai muita ääniä. Ajattelin, kuinka sellainen pieni Buddha-patsas uppoaisi hankeen jos sen kuumentaisi. Seisoin hiljaa nousevalle ajatukselle ja höyrylle. Nojailen sängynreunalla, peitossa on tulppa ja liuennutta saippuaa, oksaisessa kävelykepissä pistin, leivänmuruja, rakoja lattiassa.

Juovat sydämen alkoholissa siellä jossakin, aukaisevat käärmeen ja ottavat sen kuin aarteen. Näin tv:stä. Tänään kävelin lumen peittämää tietää, lunta tippui lintujen jaloista, minun tanssahteleva tieni. Vastaani tuli poika, joka oli pukeutunut kevyesti. Tuli kylmä kun näin hänet vähissä vaatteissa. Hänen pieni koiransa juoksenteli vapaana joka paikkaan tiellä jossa auton jälkiä.

Se mitä minulla on haljenneena,
halkaisin itse.
Jätin pöydälle sanomalehden viereen, en ehtinyt muuta

hörppäsin lasista ja ryntäsin pysäkille.

Sentimental value of photographs.

What is sentiment in a photograph? What does emotion stand for in a photo as an object and as a document? How emotion is on a photo and what brings the sentimental up and should it? Photographing important personal events is a necessity, people one knows are there together, places, trips, achievements, parties, fun, happiness, togetherness, comfort, safety, belonging, love, warmth. What is the sentimental there as it is evident it is a large part of the attraction photographing entails and a big part of what we wish to have for ourselves. Is it the purpose of photographing, to capture, own, show, memorize, leave behind and witness? To witness how we existed, how we were, have been, what is good there in us and what we now miss, what is different, what is the same, how we have changed. Photo is evidence and information to evaluate our progress, state of being, state of mind, state of living and feeling, proof of having lived, proof of something, existing. It is part of our bodies in a sense that photo is a moment in time we have lived, captured in time, having felt something and continuing that feeling by looking at it, maybe. Memorising emotions is peculiar.

We tag others and ourselves on photos by taking a photo, choosing that this is important and interesting. Making a personal view into an object and onto it something worth while to be held, achieved, archived and looked at, shown, an occasion with importance to us. We can be looked at and see what was there then, and is now. With a touch of a button. Holding a device through which we look at and approve of the becoming image partly in control partly not. Result is always a bit surprising. It is choosing of what to look at, what is interesting to us, how and telling a story of us for us. Probably the reason most people photograph is to have an emotional moment immortalised, smiling, being part of this image making, looking happy, showing off happiness, place where faces matter. How is an image emotional is an interesting question and what does a face mean. For most photos we have hold a meaning of memorizing and keeping a diary. It is a bit festive and an occasion to be photographed, positioning things and people in a frame, in a space, to be in spotlight. To have that possibility of going back and looking at a product which is a kind of miraculous thing in the everyday. Us being part of that product and producing it, images of ourselves on and on, how do they change? What is the personal and unique there? Just a wonder of modern innovation at reach for everybody to celebrate us, our personal capabilities as photographers, our personal views and how personal is now? What is unique and  personal now? A photo is a celebration still, always, no matter how banal the medium. But it is not banal as it is an occasion. The amount make it banal or the way people photograph?

When there is sentimental value placed on an image, it is tragic, it is personal and taken for personal reasons, so why show it in public? Meaning of rememberance for people seems to be high, as has sharing. Of having lost items that have sentimental value, personal value as items, photos are one of a kind. They have captured the person. Is it complete? Nostalgia is about sense of loss and time, distance between. Purpose of loss and beauty there is meaningful and full, of having lost something is for us to feel that things vanish, we ache because of this, things and people are gone for good and fragility there is what is beautiful. Photos reminding us of the state of imbalance, and happiness is a momentary state of ours.

What is sentimental value of a thing other than it is not just a thing?

Small dog with a big heart

pencil on paper, 2015

HAJUSTE BULIMIQUE INHO EXPLOREZ YSL IKIROUTA

Peilistä näen itseni, ikkunasta näen itseni, pullosta näen itseni.
Korkea sinimustahopearaidallinen pullo,
muistaakseni, tuoksu, tyhjyys mutta jälki jää, joka jää kun ihminen on jo mennyt, joka oli tässä. Albumillinen väkeviä värikuvia katosi, tai kuin joku sairastui, mehustui, juotiin maistelematta ja pestiin pois lasista, laitettiin kuivauskaappiin. En halua tavata on kuin, en halua katsoa siihen, mitä on tai tapaa muttei kohtaa. Pelkkä ajatteleminen on kuin tapaisi yhä uudelleen samalla tavalla eikä halua kun on niin yhdentekevää. Kun on niin, en halua haistella, olla hiljaa kanssasi, katsella enkä katsoa enää yhtään vanhaa kuvaa, jossa hymyillään, ollaan jäykkiä, että on jotakin niin tyhjää, mutta silti olemassaolevaa. Olen jyrkkä, olen ehdoton, olen herkkä, olen yksinäinen, olen onneton, koska oksennan tästä tätä, voin pahoin, koska on pakko, koska sanominen on niin vaikeaa, koska on tärkeämpää tuoksua hyvältä, vaikka se on tyhjää, vaikka se jää jälkeen, enemmän kuin sanoa asiat kuin ne ovat.

Sakset, leikatut kuvat ja rippeet, suirot, kaaret, naamat, puuttuvat palat, tapetit, huonekalut ja vaatteet.

Luulitko että ne ovat sinun muistojasi, jotka voit leikata palasiksi, joille voit tehdä mitä haluat, koska ne ovat jotenkin vähäisiä, vanhoja, kuluneita, vääriä, mitättömiä? Itke vähän, katso niin kuin et keksisi mitään sanottavaa, niin kuin terapiassa johon et uskalla, koska pelkäät hajoavasi murusiksi, koska pelkäät paljastuvasi, mutta minun sohvani kelpaa, minun olkapääni kelpaa, minun määräni joka on jotenkin liian pieni, mutta jonka päälle kaataa sanko on ihan ok, ehkä juuri siksi. Miten tunteetonta, miten kylmää, miten normaalia, miten pelkurimaista, käyttää muita välineinä lyödäkseen, leikatakseen jotta ne menneet asiat ja he katoavat kuin roskat. En halua tietää sinusta mitään muuta kuin mitä jo tiedän, mitä jo olen nähnyt. Eikö se ole selvää. Eikö tämä ole selvä. Ei mikään ole selvää, eikä selviä niin kauan kuin puhuminen on vaikeaa.

Kaksi tuoksua jotka muistan, muistaa kuin, muista ottaa lääke, suu mui-asennossa kuin suudella, niissä toisessa tuoksui juuri leikattu ruoho,
puuvillainen yöpaita ja lihapullat sekä kissankarvat. Iki ja ikänä, ikävä ja ikuisesti, muistan kaiken, Jokaisen. Pan Mu Tai-Valkoinen uutuus pöydällä, enkä haista mitään tässä ilmastoinnissa, joka vie
paperit, vaatteet päältä, karvat, lusikat, korvat. Rautapitsinen, haluan nähdä halveksunnan kasvoillasi pienessä tilassa, rautahameinen pitäisikö minun haistaa jotakin
kuten kyvyttömyys ilmaista tunteita, koteloituminen, kotelossa asuminen, kotelosta tervehtiminen, koskaan poistuminen, puhumattomuus, raha, aina raha puheenaiheena, aina mielessä, ainainen maailma, onpas arvokas mustikka-kauramuffinssi, onpas arvokas tee-hee, onpas arvokas haju, onpas tyylikäs, onpas irvokas, onpas leväperäinen, onpas pihvi, rautainen
huumaava, ihana, siinä on jotakin, siinä on YSL
Sinusta ei saa otetta, julmuutta, inhoa, vihaa, turhautumista, vaikeutta ääntää joka sana oikein.
Forever Youth Liberator, Lovelessness Stench in you. You suck forever.
This is not a poem, this is fragrance,
this is vomit.

Lauseita tyhjille paikoille, joita en osaa nimetä, mutta on tarve sanoa. Jonkun vaikean pukeminen, pimeän tuleminen.

Mies oli mies kunnes alkoi vuotaa haaroistaa, tuntea kipua rinnoissaan joilla kädet.
Kuulla vauvan itkua takapenkiltä, jossa oli matkalla lumen keskellä eikä nähnyt mitään. Hurmaavaa, penkki märkänä verestä, uudestisyntymisestä, elämä on matka, matkalla syntymään, tulemaan toiseksi, tulemaan joksikuksi. Ehkä puuksi, kun hänen korvastaan kasvoi varpunen varsin omituisesti.
Poltteli samalla tupakan ja hengitti syvään kaikkia niitä osia joista lintu koostuu.

Kengät, lila hiertymä kantapäässä.
En kauas niillä kävele. Kävelin siis sukkasillani sen jälkeen kun hylkäsin roistomaiset kenkäni liian ahtaat herkille jaloilleni. Kun hylkäsin kaupungin tältä illalta, katsoin kaunista lausetta puhelimeni muistissa: muista rakkaus, älä unohda, ja Neuvostoliittoon tai ego; siinäpä lapsekkuus, käymme ympyrää. Naureskelin. Miksi unohtaisin?

Olenko keskittynyt vain itseeni? Ilmeisesti. Vaikea olla keskittymättä itseensä.
Koen onnistumista joka päivä. Joka päivä jotakin uutta tulee vastaani ja se puhuu minulle.
Jos joku epäonnistuu ymmärtämään minut väärin, se on hänen ongelmansa.
Täytyy luopua, joten riisuin kengät. Kävellä pois märissä sukissa. Saada aikaan uusi alku aikaisesta valosta, väsyneistä silmistä kun jokaista lihasta kolottaa, jalkapohjiin sattuu, vuotaa verta ja ilmestyy rakkulloita. Liikennevaloissa joku nainen yritti seivästää minut sateenvarjolla. Jäin katsomaan hetkeksi. Se oli kuin vaarallista tanssia. Hän otti pyörähteleviä tanssiaskeleita sateensuojan kanssa ja oli kuin onnen vietävänä että mihin osuisi. Hän näytti perin sekaiselta ja vieressä seisovat nauroivat. Ei huomannut minua, joten olin ilmaa, olin tapon kohteena, en ollut minä, vaan ehkä ilma. Hän leijui kuin teatterissa mitään huomaamaton ilme kasvoillaan. Menin syrjäisemmälle tielle, jossa ei ollut valoja. Kaivoin kassistani päärynän. Olenkohan nyt liian melankolinen, sinne aina menen, pellolle, pusikon viertä.

Miksi paikka vieressä on negatiivinen. Passiivinen hiljaa hengittäminen ja katseleminen. Paikka tuo tuolla jossain. Varjo vetää puoleensa, piilo, josta näkee tarkemmin, mutta minua ei.
Lauseet liittyvät tänään hatarasti toisiinsa, minä liityn tähän varjoon, joka on päälläni. Katkaisin viitteet saksillani ja kohta uusia.