Mitä vapaudesta? Tai, mitäpä vapaudesta.

May 24, 2017February 28, 2018 | Henna Timanttimetsä

Puhumme taiteen vapaudesta, mutta silti taiteen yhteydessä vääjäämättä puhumme rahasta ja yleisömääristä. Puhumme taiteilijan vapaudesta, vapaimmat taiteilijat tekevät jotakin käsittämätöntä ja inhottavaa ja vastustuksesta huolimatta tekevät sen mitä heidän tulee tehdä eli kyseenalaistaa vallitsevat tavat nähdä ja ajatella seuraamuksista huolimatta tai juuri niiden vuoksi. Puhumme vapaasta markkinataloudesta, mielipiteen vapaudesta, ilmaisun vapaudesta, vapaudesta olla sellainen kuin on. Taiteilijalla on ollut vapaus ryhtyä taiteilijaksi ja on rajattomalta näyttävä mahdollisuuksien ulottuvuus tehdä mitä vain taiteen rajoissa, mitkä rajat lienevät: hyvän maun rajat, säädyllisyyden, tyylin, materiaalien, tekniikoiden, rakenteiden, asiantuntijoiden, instituutioiden, markkinoiden, varallisuuden asettamat, ajattelun, osaamisen ja kuvittelun rajat, kulttuurin rajat. Saattaa ahdistaa jos tilanne on kaikki ja ei mitään, tai että on mahdollisuuksia muttei tiedä mitä niillä tekisi tai että se mitä tekee taiteena ei olekaan sitä mitä halutaan, kun on vastattava haluun ja tarpeeseen. Taiteen vapautta on ettei ole vastassa halua johon tulee vastata muuta kuin taiteen tekijän halu tehdä. Kun lopulta se mitä taiteilija tekee on kiinni hänestä itsestään ja hän kuitenkin on kuin tehdas joka tuottaa sisällöksi sanottua asiaa. Tehdas joka on hiukan vapauden vastainen ajatus, mutta silti työ vapauttaa ja on löydettävä joku toinen joka haluaa samaa asiaa. Taiteilijan on säädeltävä vapauttaan ja tarvettaan tehdä. On tiedettävä vapautensa ja mihin se mahtuu. On täysin hermojariipivä ajatus että vapaus mahtuu purkkiin ja pysyy siellä. Vapaus ei ole rajaton, paitsi kuvitelmissa. Kuka osaa ja uskaltaa kuvitella? Uskalluksen puute tuntuu vaivaavan, kun lähtee muutosta vaatimaan. Taiteilija työskentelee paikalleen jämähtäneessä systeemissä, jossa taiteilija mieluusti syyllistetään ei viroissa toimivia päättäviä ihmisiä. Taide todellakin on politiikkaa ja yhtä pahasti suossa kuin poliittinen systeemimme.

Mitä enemmän meillä on sitä vapaampia olemme tai näin kuvittelemme. Riippuu kai mitä meillä on joka vastaa odotuksiamme, mitä olemme halunneet enemmän, mitä saamallamme määrällä teemme ja mitä meille tapahtuu kun olemme saaneet sen mitä olemme halunneet.

Nämä ovat arvojamme modernissa yhteiskunnassa, omaehtoisuus, vapaus liikkua, etenkin valinnanvapaus, itsellisyys mutta kollektiivisesti, eikö niin, emme ole ilman toista? Tämä vapautemme on arvo jonka varaan tukeudumme (tai tukehdumme) ja jota haluamme vaalia hyvänä asiana, kuten se onkin. Yritän ymmärtää tätä ristiriitaa joka luo itsensä silmiemme edessä, ihmisenä ja taiteilijana olemisen ristiriitaa, kun jokainen on luoja ja haluaa olla joku. Kenties mitään ristiriitaa ei lopulta ole, koska jokainen on jo joku. Luominen ja luovuus ovat perusasioita ihmisyydessä ja tässä hetkessä ja meitä rajoittavat ulkopuoliset tekijät haluavat tehdä meistä koneita tehtaassa: meillä on vapaus tai ainakin vapaudesta puhuminen. Ristiriitoja joista on vaikea puhua, ihmisen luonnollisuus tai konemaisuus/luonnottomuus, vapauden rajoittaminen ja mihin raja tulee vetää ja kenen toimesta.

Suurin kysymys jonka jokainen voi itselleen esittää on oman vapautensa laatu ja määrä. Kuinka itse luo vapauttaan tai rajoittaa sitä, koska joku voi ymmärtää väärin, rangaista, jättää ulkopuolelle jne., on ymmärtämisen vapaus, kysymisen vapaus, tietämisen vapaus, opiskelun vapaus, vapaat vaalit, vapaa media, vapaat kansalaiset, vapaa-aika, voi hengittää vapaasti keuhkojensa pohjaan asti. Olen kuitenkin hämmentynyt tästä vapaudesta ja sen ehdottomasta positiivisesta latauksesta, kun vaikuttaa siltä että mitä enemmän vapauksia meillä on sitä enemmän olemme hukassa, siksi ihmettelen. Eikun olen hämmentynyt tästä hukassa olemisesta, koska eksyminen vapauteen, vapauksiinsa voi johtua siitä ettei osaa käyttää vapauksiaan eli ei ymmärrä niitä. Siis onko olemassa ihminen joka ei ymmärrä vapauttaan? Joko ei tiedä mitä sillä voi tehdä, ei tiedä mitä se tarkoittaa, kuvittelee olevansa kahlittu vaikka on vapaa, ajattelee että vapautta on joku muunlainen liikkuminen ja elämisen tila kuin minkä on saanut tai saavuttanut. Ikuinen tyytymättömyys saa meidät etsimään vapaampaa ja parempaa olemassaoloa?

Kenellä vapaus todella on tai millaisena näemme vapautemme ihmisinä lopulta? Olen seurannut päättäväistä kaipaustamme vapauteen, monen sitä usein sen enempää määrittelemättä, muuten kuin että se on ihmisen ideaali tila johon pyrittävä, myös kansallisella tasolla ja aina verrattuna toisiin. Olemme vapaampia kuin häkkikanat tai köyhät jossain. Meillä on vapaa tahto. Ihanne olla vapaa spiritti joka johdattaa kaikki muut vapaampaan elämään, henkisyyteen, valinnanvapauteen ja olemisen vapauteen, iloon ja tuskattomuuteen, sitähän on olla moderni länsimaalainen. Haluamme valollamme ja oikeudentajullamme johdattaa vapauteen ne jotka ovat ilman. Maailmassamme taloudellinen riippumattomuus luo vapautta. He jotka omistavat eniten ovat vapaimpia, he jotka voivat valita suuremmasta astiasta ovat vapaita. Vauraus vapauttaa. Henkinen ja fyysinen vapaus tehdä, ajatella, sanoa ja olla on etenkin naisena ja taiteilijana kiinnostava. Vapautta on tiettyyn rajaan asti joka kummallisesti päättyy sukupuolen johdosta ennemmin ja herkemmin. Kuinka vapaa ajattelija ja taiteilija on kun hänen vapautensa ja arvonsa on myönnettyjen rahasummien arvoinen? Miten tiukasti olemassa olevan systeemin käytäntöjen avulla ja johdosta taiteilija muokkaa työnsä jotta se tulisi nähdyksi taiteena? Taiteen ja taiteilijan arvo mitataan hyvin pitkälle rahassa ja näyttävyydessä joka istuu vapaan markkinatalouden käsitykseen taiteesta.

Vapautta on olla hiljaa silloin kuin pitäisi puhua ja puhua kun pitäisi olla hiljaa eli vapaus tehdä oman päätäntävallan mukaan asioita tai jättää tekemättä. Itse koen ihmisen vapauden varsin monimutkaisena päätösten ja tekojen tai tekemättömien päätösten ja asioiden summana. Riippumattomuutemme on kyseenalainen ja vaikuttaisi olevan myös itsenäinen ajattelu, joka on jonkunlainen vapauden merkki ihmiselle: on vapautunut ajattelemaan ja sanomaan asian sellaisena kuin sen itse on nähnyt ja pohtinut ilman pelkoa vainosta ja painostuksesta ajatella jotenkin toisin.

Vallankumouksen nimi

May 2, 2017January 1, 2018 | Henna Timanttimetsä

Aika jolloin se alkoi, hetki elämässä, tapahtumaketju, tunnemuisto ja tilanteiden kehitys, ketkä vallankumousta olivat tekemässä. Mistä vallankumouksessa on kysymys, miksi, miten ja missä vallankumous tapahtuu. Kuka vallankumousta seuraa, siitä raportoi, kuka kirjaa ylös tapahtumat ja mitkä tapahtumat erityisesti. Kun asiat tapahtuvat, miten ne tapahtuvat ja luovat kokonaiskuvan vallankumouksen luonteesta, päämääristä, tavoitteista ja saavutuksista, lopputuloksesta ja miten siitä eteenpäin vallankumous pitää pintansa tai ei pidä. Onko kysymyksessä subjektiivinen kokemus, äärimmäiset tunteet jotka sanelevat mitä ihmiset tekevät, kokemus ja tunteellisuus joiden kautta asia kerrotaan vai objektiivinen ulkopuolinen tarkkailija kertoo mitä näkee, hän jolla on etäisyys asioihin ilman henkilökohtaisuutta mutta empatia ja kyky huomata asiat jotka ovat oleellisia?

Vallankumous on prosessi, materiaalinen ja henkinen, joka tänä päivänä on hyvin visuaalinen, nopeatempoinen kuvallinen spektaakkeli, hyvin usein sekava ja sotkuinen, jossa tunteet äärimmäisen voimakkaina pääsevät/päästetään esiin tai näemme ja koemme sen visuaalisuuden kautta. Huutamisen, vihaisen elehtimisen ja eräänlaisen performanssin, kivien heittelyn, julkisen tuhoamisen voiman näyttönä, vastakkain asettelun jossa valtio ja valta kyseenalaistetaan kansalaisten toimesta. Kansalaiset huomaavat omaavansa valtaa ja pystyvänsä sen ottamaan pois niiltä, joille se on annettu kansalaisten toimesta tai heidän puolestaan tai kansalaiset konkreettisesti saavat huomata, että valta on jossakin niin ylhäällä ja sellaista että siinä lähtee henki kun asiaan yrittää puuttua. Politiikassa ja kumouksissa irrationaaliset tunteet, jotka sellaisinaan ovat vaarallisia ja sivistymättömiä eivätkä saa olla ilman pidäkkeitä, puetaan rationaalisen puheen asuun, säädylliseen ja sivistyneeseen pukuun, hyvin muotoiltuun puheeseen ja sanankäänteisiin. Tunne tämä tilanne ja ole tunteessasi vahva, oikeassa. Henkilö joka johtaa, voimakastahtoinen puhuja, puhuttelee joukkoa, ihmisiä, lähestyy heitä, ottaa kantaa tilanteeseen, ottaa tilanteen haltuun tai ihmiset.

Kun jotakin on patoutunut kauan aikaa, lopulta poksahtaa jotakin poikki tarpeeksi monelta ihmiseltä yhtäaikaisesti. He eivät enää halua kuunnella vaan toimia. Kumouksen ydin on ‘maltillisuuden’, turvonneen tyhjänpuhumisen, puheen kautta yhä uudelleen epäonnistuminen eli muuttumattomuuden ymmärtäminen, sivistyksen joka on kontrollia ja voimakasta säätelyä ja sääntelyä ymmärtäminen. Tahdin, liikkeen ja vauhdin uudelleen arviointi, kuka käskee ja miten, kuka minua käskee ja miten vastaan. Se jokin, joka on vaikea nimetä, kun ei enää pelkää henkilökohtaisia seuraamuksia eikä kärsimystä, vaan on valmis uhraamaan oman hyvinvointinsa kokonaisuuden puolesta jotta kärsimys, systeemi joka kuvittelee muuttuvansa ihmisten hyväksi ja kontrolli loppuisivat. Kuinka ihmiset voisivat itse määritellä itsensä ja vapautensa rajat, koska tarvitsemme huolen pitävää systeemiä?

Vallankumouksen tilanteessa tarpeeksi moni kokee tuntevansa yhteenkuuluvaisuutta ja kokee samoin miten muutosta joudutetaan tai on idea ja sitä kokeillaan. Miten valta otetaan, miten valtaa käytetään ja mikä on valtaa esimerkiksi hetken mielijohteessa yhtäaikaisesti. Kun tarvitaan muutos asioiden tiloihin on perus jokapäiväistä jargonia, mutta että todella ryhdytään toimeen on kiinnostava piste: milloin se tapahtuu, ettei enää kuunnella puheita asioista, joihin ei ole luvassa parannusta ilman radikaalia väliintuloa eli miten kauan kuuntelemme puhetta, milloin ja miten luomme sen itse ja millaisella puheella on haluttu vaikutus yhteiskuntamuutoksessa. Tarvitaan joukkovoima jonka päämäärät ovat selvät. Ison joukon on oltava yksimielinen. Massa yhdessä toteuttaa haluamansa sopiviksi katsomillaan keinoilla. Miten tämä yhteinen päämäärä ja halu toteutuu kun jokainen on yksilö jolla on oma ääni ja onko siis vallankumous paras mahdollinen keino ja sana. Massan on pystyttävä toimimaan yhteen ja yhteisen päämäärän hyväksi, ei yhden ihmisen hyväksi vaan kaikkien. Vallankumous on hyppy tuntemattomaan, mutta lopputulos usein on jo nähty. Lopputulos voi olla aivan eri kuin oli tarkoitus. Vallankumous jäi tyngäksi, tapahtumaksi ja karnevaaliksi, jossa kansa on kyllä kokoontunut yhteen ja heillä on vaatimuksia maan johdolle ja virkavallalle. Kuka riskeeraa kaiken, oman itsensä yhteisen edun ja tulevaisuuden vuoksi?

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mista-myrskyjen-nimet-tulevat/177963/

Onko nimi asia, jonka eteen vallankumouksessa tehdään työtä? Mitä nimi symboloi ja millainen merkitys nimellä on? Luoko nimeäminen yhteenkuuluvaisuutta ja samalla kokoaa yhteen saavutusta, joka kehittyy tehdessä? Voisiko ajatella, että annettu nimi on siemen, johon koko vallankumous juurtuu, josta on pidettävä kiinni yhteisvoimin ettei rakennelma luhistuu. Nimi kokoaa yhteen perusajatuksen, lähtökohdan ja jatkon. Se on tapahtuman historiallinen alkupiste ja kuvainnollinen idea, ideaali johon pyritään, jota voimme hurrata, johon on pyritty, perusta josta lähdetään rakentamaan jotakin kestävää ja tuhoamaan jotakin joka on ollut haitallista. Vallankumous on puhdistus/ puhdistaminen siinä mielessä. Vallankumouksen ydintä on, että korruptoitunut paha ja muuttumaton vanha ajattelu, rikollinen johtaminen yritetään muuttaa, vaihtaa ja poistaa, jotta koko systeemi ja ihmiset uudistuisivat, tavat tehdä muuttuisivat reiluiksi ja kaikkia tasavertaisesti palveleviksi. Vallankumouksen nimi on nimi uudelle ajalle, ajan alulle, jollekin jonka takana seistä. Aika pysähtyy hetkeksi kuin shokissa tapahtuu. Asiat tapahtuvat kuin hidastettuina, uskomattomina, vaarallisina ryöppyinä joita ei voi peruuttaa, ei pyydellä anteeksi. Nimeäminen painottaa asian ja tapahtumien tärkeyttä, ihmisten panostusten ja voimannäytettä joka on kuin he. He, jotka saivat aikaan pysähdyksen. Hetki, jolloin oli pakko ryhtyä toimeen, valita puoli ja seistä sillä puolella. Tietää miten toimia.

Hyvä esimerkki nimeämisestä, sen oleellisuudesta, merkityksestä yhteiskunnalliselle kehitykselle, mielivaltaisesta merkillisyydestä on Suomen sisällissota 1918, jota kutsutaan vaihtelevasti ja näkökulmista riippuen eri nimillä, joista hätkähdyttävin lienee Suomen työväen vallankumous, joka liittyy Venäjän vallankumouksiin 1905, 1917 https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_vallankumous.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota “Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia.” “Sodalle on annettu erilaisia nimiä, jotka heijastelevat eri historiallisten ajankohtien valtapoliittisia ja yhteiskunnallisia suuntauksia sekä ideologisia painotuksia. Tässä suhteessa värittyneimpiä nimiä ovat vapaussota, luokkasota, punakapina ja torpparikapina. Tasapainoisempia nimiä ovat kansalaissota, vallankumous, kapina ja veljessota. Neutraaleimmat ilmaisut ovat vuoden 1918 sota (Suomessa), Suomen sota 1918, vuoden 1918 tapahtumat tai Veijo Merta mukaillen kevään 1918 tapahtumat. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallankumous linkki josta löytyy lyhyt lista vallankumouksista jossa on myös Suomen työväen vallankumous 1918.

Hätkähdyttävyys on henkilökohtainen kokemus ja visuaalisuus on iso osa yhteiskunnallisen väkivaltaisen murroksen tekemistä. Vallankumouksen ajatus ja teko Suomessa on kaukainen ja ei ehkä niinkään. Mukavuudessa ja henkilökohtaisessa kuplassa se on kokemuksen ja historian kannalta kaukainen, jossakin ja jonkun muun tekemä, joku muu kuoli. Se on merkityksenä ja tekona jotakin mikä tapahtuu muualla ja on äärimmäinen, väkivaltainen, pidättelemätön ja pelottava. 1918 vuoden tapahtumista ja kuinka siitä on kirjoitettu ja kerrottu käydään edelleen keskustelua ja se on Suomen historian, Suomen valtion synnyn kannalta merkittävä kapina. Käsittämättömänä pidetään kuinka saman kansan sisällä voi tapahtua näin suuri kahtia jako ja väkivallan tekojen, murhaamisen tarve. Käsittämätöntähän on kuinka sokea edelleen moni on luokkajaolle, jaolle etelään ja pohjoiseen, köyhiin ja rikkaisiin, sivistyneisiin ja sivistymättömiin, herrakansa vastaan alamaiset eli työläiset ja selviytyjät ja kuka kykenee väkivaltaisiin tekoihin tai mikä on väkivaltaa. Kahtiajakautumisen ongelma ei ole poistunut keskuudestamme. Siitä ei pidetä ääntä, koska siihen on ollut vaikea uskoa, koska näennäisesti olemme samalla viivalla. Nykyään meillä pitäisi olla samat mahdollisuudet. Joten se millä nimillä asioita kutsutaan on kiinnostavaa, koska se kertoo meistä ja arvoistamme.