On mielestäni aiheellista pohtia helppouden merkitystä, olemusta ja miten helpolla luulemme pääsevämme ja miksi. Ongelmien kohtaaminen tuntuu väistämättömältä jossakin kohtaa etenkin kun ongelmia on väistelty tarpeeksi kauan. Perustelemme usein tekemiämme valintoja niiden helppoudella, käytännöllisyydellä, sujuvuudella, mutkattomuudella, vaivattomuudella ja että pystymme tekemään mahdollisismman montaa asiaa monen asioista joita joudumme tekemään on oltava helppoja, vietävä vähän aikaa, tilaa, kadottava silmistä kun se ei enää ole akuutti ja tarpeellinen. Monien arjen ongelmien on oltava valmiiksi ratkaistuja jotta voimme elää melko monimutkaisessa modernissa maailmassa joka yhä kompleksisoituu kiihtyvällä vauhdilla. Ymmärrän esimerkiksi lauseen, jotta jäisi elämälle aikaa, niin että elämä ei saa olla monimutkaista eikä vaikeaa esimerkiksi siivoamisen ja ruuanlaiton takia ja nuo tärkeimmät asiat kuten ihmissuhteet, harrastukset yms. aktiviteetti ovat monelle varsinaista elämää, muu ylimääräinen on taakanomaista suorittamista. Ei ole ihme että työ tuntuu raskaalta. On paradoksaalista elää sitten kun, löytää helppous ostamalla, unohtamalla, kieltämällä elämän olemassaolo omassa mielessä tietyissä asioissa. Poisheittäminen ratkaisee roskan ongelman. Pohtiminen kuinka asioita voisi tehdä toisin ja paremmin on jätetty auktoriteettien ja myyntimiesten harteille, joiden ansiosta elämämme on helpompaa ehkä liian helppoa.
Harhauttava hokeman tyyppinen kehäpäätelmä on löytää elämälle aikaa, vapaa-aikaa jolloin elämä on silloin helppoa, silloin voi elää kun elämiselle on aikaa, jonka johdosta moni yksityiskohta ja nyanssi jää huomaamatta tai katoaa kokonaan aistiemme ulottumattomiin kun erittelemme ajan erikseen elämälle, tuolle ajalle kun voimme tehdä miellyttäviä asioita ilman pakkoa vapaina. Lisäaskeleet jäävät ottamatta koska halumme helppouteen ja keveyteen, liika helppous johtaa umpioitumiseen ja kaavoihin kangistumiseen, uuden löytäminen, mitä sille tapahtuu? Helppo elämä kangistaa ruumiin ja mielen, tietysti jos helppous on tekemättömyyttä, minnekään pyrkimättömyytä, apatiaa. Toimeen ryhtymisen vaivalloisuuden voivottelu ja henkinen laiskuus ovat helppoon elämään tottuneen tunnusmerkkejä. Kun on tähän mennessä päässyt helpolla niin miksei vastaisuudessakin. Äänessä on syyllistävä tatsi. Kuinka helpolla oletamme pääsevämme kuitenkin vaikuttaa siltä että monessa kohtaa mennään riman ali ihan vaan koska voimme emmekä vaivaudu ottamaan selvää tai tekemää asioille oma-aloitteisesti mitään.
Kuka sitten pääsee helpolla ja kuinka helppoutta mitataan? Riippuu varmaan siitä mikä nähdään vaikeana ja millainen ponnistus on vaivalloista vaatien ponnistelua, aikaa, paneutumista, energiaa, kiinnostusta ja intohimoa. Asioiden eteenpäin vieminen vaatii asioista kiinnostumista, jotta jaksaa ponnistella vaikeankin tehtävän parissa pitkän aikaa kysyy kykyä keskittyä, uteliaisuutta, heittäytymistä, uhrautumista, venymistä, henkistä ja fyysistä. Kysyy kanttia tehdä jotakin johon kukaan muu ei usko kuin sinä itse, jonka tiimoilta saa kuulla tekevänsä jotakin täysin turhaa ja vähemmälläkin pääsisi. Joten miten vähällä on päästävä elämässä mietin, koska vähällä pääseminen kuulostaa todella kummalliselta elämän asenteelta. Mihin yksi ihminen pystyy ja kuinka pitkälle yhden ihmisen ponnistus jaksaa? Mille asioille omistaudumme elämässä kertoo kuinka paljon helppoon elämään uskomme ja haluammeko helpolla päästä. Onko helppous sitä että elää vain itselleen, omille tarpeilleen ja niitä täyttääkseen? Se voisi olla yksi ihmisen elämän helppouden määritelmä. Moni ongelma eliminoituu taustahälyksi kun ympäristö ei kiinnosta. On ilmeisesti helppo olla kiinnostumatta ihmiskunnan ongelmista kun ne eivät ole heti oman oven takana. On helppo olla välittämättä jonkun toisen elämästä ja mieluiten niin. On helppo olla tunteeton ja olla kuin herran kukkarossa, ainakin niin voisi luulla. Tunteettomuuden osoitus on vahvuuden merkki ja vahvalle vaikeatkin asiat ovat helppoja. Ne voi sivuuttaa merkityksettöminä, pieninä olemattomina asioina joiden kanssa heikot painivat.
Helppous on hauskaa. Yleensä se on olemista ja leijailemista onnen tunteessa, stressittömyydessä, ongelmitta ja vaivoitta. Ehkä joku muu hoitaa ne vaikeat asiat tai ne katoavat niin ettei niitä tarvitse kohdata. Helppouden upottavuus, houkuttelevuus, viettelevyys ja luksus. On luksusta olla tekemättä mitään jos on tehnyt paljon töitä. Tekemättömyys tuntuu pitempi aikaisena raskaalta, aivan kuin ei olisi olemassa kun ei voi tai pysty tekemään mitään. Jostakin äärimmäisen helposta tulee vaikeaa ja painostavaa koska mielekäs tekeminen on vaihtelevan ja hyvän elämän perusta. Mielekkyys tekee asioista helpompia. Millaisten asioiden sitten tulisi olla ja haluamme olevan helppoja ja valmiiksi ajateltuja? Millainen vaara ja petos vaanii valmiiksi ajateltujen mallien, valmiiksi pureskeltujen asioiden maailmassa jossa itse tekeminen ja oma ajattelu ovat jotenkin liikaa, ja onko sellainen uhkakuva ja maailma käsillämme jossa elämä on tarkasti suunniteltu ja itsenäinen ajattelu on vaarallista, oman äänen kuuluville saaminen on riskaabelia ja pelko leimatuksi tulemisesta on vahva? Onko siis helpompaa olla hiljaa, myöntyä annettuihin malleihin, pelätä annettuja uhkakuvia ja katsoa mitä tapahtuu?
It is not news many people with conservative leanings have a tight relationship with art. To hang out and know artists is somewhat of a cliché in which posing and supporting is a merit to have. I have wondered why such culture holds on so persistently and why there are artists who allow art to be used for politics and a means for hype of public relations. Some artists are in desperate need for recognition and funds. It is almost a default and expectation for an artist to think and be in need, assumption of what artist wants, is for and must do is to lure money. What is the advantage there to be had for one with means and a cause to promote? Power of art is quite mighty because of many illusion made by Art History and how art is still portrayed as a saving force, struggle and possible win, a trophy. Social status, intellectual smoke screen, intellectual dishonesty, advertising and pretending go hand in hand, grandiose can appear pretty hollow. It may be an easy-looking path to be an art lover but what does it mean to really love art? Lovers of art are uplifted by art, moved but are the changed by it? Meaning of art is and can therefore be huge.
Turn your world into a canvas, turn it into marble and you are the one with chicle, imagine yourself as a maker. It is such chocolate box romanticized image as is the grande artist who creates extraordinary visions to marvel and admire. To glue this vision on which is the dusty load from Art History used over and over again as it does not grow worn out: Divinity at play. Cult of genius lives on since it is appealing to many. To be an important visual artist is still a pedestal many wish to be on and many institutions like to abuse. Isn’t that the most important job for art especially for people who have power to use art to boost themselves, power positions and causes for which art is used as an extension to mark character and public image as art friendly and cities as cultural capitals and centers. Art signifies intellect for some, civilized and uplifting ground which supposedly lifts up, makes something new constantly and is looking forward, is looking into the future with new eyes, ideas and supposedly new kind of cash flow. Money stays in the hands of the few no doubt. Money and art go together in some cases like the crook and possibility for a blow up, too much talk, promise and a grin, yes we are so happy up here. It is often made to look like that art is for all people when it is to create power position and strengthen it. There are many reasons to love art and all kinds of love. Sounds cynical doesn’t it, and it is. Or what do you think when Guggenheim report to investigate is museum profitable in Helsinki is only in English and translated only when protested, that the museum is told to be experimental and focus on development of something, I’m not quite sure of what, Helsinki art scene? Well it sure does need development, more on the attitude and idea level which do not show to be as experimental and new in real life especially when bureaucrats do the shady-looking business behind citizens’ backs and wish to make it look like something new and dazzling. Yes it is a grande WTF.
https://en.wikipedia.org/wiki/Guggenheim_Helsinki_Plan#Conflicts_of_interest
The rich patron the arts when public funding is not sufficient or otherwise lacking or for many reasons. It is almost duty of those with means, a good deed, a shield with which to fight against all evil, against banality to show extraordinary, against bad taste. Critics who may and will give unpleasant and so unearned criticism may point out what art is for. Substantial wealth created with suspicious ways and those ways hidden with help of playing a patron of arts seemingly a good thing is the normal that belongs to culture of charity done by the super-rich, ideology of trickle down is a good thing there like ever. Therefore I am as all should be very suspicious when the art and business world play the part of being on the side of good as a whole. Guggenheim is a good example of rhetoric in which imported culture is worth more than local G having an uplifting effect on a small operator, an international influence and contacts which supposedly are always a good thing.
The peril of hipster economics
When urban decay becomes a set piece to be remodelled or romanticised.
http://www.aljazeera.com/indepth/opinion/2014/05/peril-hipster-economics-2014527105521158885.html
to listen is worth your while.
To think about beauty we like having which pleases our eye, our senses, is pleasant, but which we like to say is what comes from within, personality, kindness, creativity, altruism, giving and loving. It is what comes from the inside to show on the outside still to understand that there is so much we do not see or can imagine which is beauty. The thought and fact that all is not visible but entails beauty which is not detectable to our senses, that we must have intuition to know it, instinct, sense, reason, comprehension of what there may be underneath, beneath, hidden but alive in all living beings which is valuable and how is it valuable, who values beauty and for what. Beauty of understanding body of beauty, that our senses, reasoning and emotions can lie, image is not true, first impressions fail to prove anything in the end just mere fractions of someone and something.
Voisiko sanoa että isänmaallinen ihminen rakastaa Suomea eli hän pitää Suomesta, haluaa kehittää Suomea, ylläpitää suomalaista kulttuuria ja kieltä. Voiko isänmaallisuutta mitata ja vertailla millainen isänmaallisuus on parempaa ja arvokkaampaa, vertailla kenen kannalta ja kenen hyväksi? Voi ajatella että ihminen joka on töissä valtiolla tekee isänmaallista työtä, tavallaan palvelee palkkaa vastaan valtiota ja sen ihmisiä. Näin oletan Suomessa vielä olevan, että ihmisiin jotka toimivat viroissa voi luottaa, ja että he tekevät parhaansa, etenkin tietävät mikä on maan ihmisille parhaaksi ja toimivat sen mukaan, eivät omien mieltymystensä ja etujen mukaan.
Monenlaiset epäonnistuneilta näyttävät liiketoimet joita valtio on harjoittanut ja keittoja joita isänmaallisina pidetyt suomalaiset yritykset keittävät edelleen luovat harmaan varjon muuten kovin vauhkon, uskollisen ja uskonnollisen isänmaallisuuden päälle. Jääkiekkoasu päällä ei kerro ihmisen todellisesta isänmaallisuudesta paljoakaan, eikä isänmaallisuutta poseeraamalla synny, ei sellaista uskoa kansaan ja kansalaisuuteen joka ylläpitäisi vahvaa identiteettiä ja luottamuksen tunnetta että selviämme yhdessä ja että meissä on voimaa, edelleen. Välillä on sellainen tunne että laiva on uppoamassa, uhkakuvia maalaillaan kovin tiuhaan ja niin mustina, että muualta tulevat pelottavat asiat vievät kaiken huomion. Ehkä niin on tarkoituskin, tarkoitus ei ole kasvaa suomalaisina vaan pysyä iänikuisesti samanlaisina epäluuloisina örrinkäisinä, englantia puhumattomina juntteina, jurpottajina ja helposti kauhistuvina pienessä lämpimässä piirissä supisijoina jotka eivät uskalla sanoa poikkipuolista sanaa. Sellaista suomalaisuutta minä en kannata enkä halua. Haluan edelleen pitää Suomesta ja nimenomaan sellaisena joka on utelias uudelle, omintakeinen, luontokeskeinen, avoin ja kekseliäs.
Minulle isänmaallisuutta on luonnonsuojelu, lapsuuteen ja nuoriin panostaminen, sitä että pidetään huolta. Huolenpito ei vain lähimmäisistä vaan myös ympäristöstä joka on iso osa suomalaisuutta. Osa suomalaisuutta on se kuinka rakennetaan ja tällä hetkellä se on huolestuttavan yksitotista ja yllätyksetöntä. Suomalaisuutta voi pohtia kun katsoo marketteja ja virastorakennuksia, jotka ovat saapuneet ja syöpyneet kaupunkimaisemaan lähtemättömästi kuin mitään ei olisi enää tehtävissä. Apatia osin johtuu siitä tunteesta, että koetaan kuin mitään ei voi tehdä markkinavoimien edessä, asiat vain tapahtuvat. Rakennuksia vain rakennetaan sellaisiksi kuin joku viisaampi ja tietävämpi on päättänyt. Ilman meteliä asiasta näin varmasti tapahtuu, ilman että joku ääneen ihmettelee ja kyseenalaistaa miksi tehdään kuten tehdään. Ilmeisesti suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä siihen mitä näkevät, koska en ole huomannut suurta kansalaisliikehdintää markettien ylivoimaa vastaan tai vastustusta rakennusurakoitsijoiden tapaa vastaan rakentaa samantyylisiä ylihinnoiteltuja blokkeja joka paikkaan ja edullisia vuokra-asuntoja kovin harvakseltaan, jos ollenkaan. Elementtityyli ilmeisesti viehättää suomalaisia, kuten halvat tuontitavarat, valkoinen ja musta ja halvempi työvoima. Tähän asti kovasti on ollut sellainen ajatus että kaikki parempi tulee ulkomailta ja meidän tulee apinoida sitä mitä muualla tehdään koska se on itsestäänselvästi parempaa, isoa, hienoa, upeata ja grandea, etenkin kallista. Kuten esimerkiksi ydinvoimala jonka uraani suinkaan ei tule Suomesta, tai museo jonka vallan upea brändi houkuttelee risteilymatkustajia konsultin mukaan varsin mukavasti, eli ei meillä ole mitään hätää, kun on näin fantastista isänmaallisuutta täällä Suomessa ja olemme niin kovin hyväuskoisia ja luottavaisia siihen, että ulkomailta tulee se parempi vaihtoehto. En tiedä, kuinka paljon ulkomaisia työläisiä rakennusmailla käytetään, mutta veikkaan että hyvin paljon. Se siitä isänmaallisuudesta. Suosi suomalaista on tainnut unohtua, kuten kestävä kehitys ja että läheltä voi löytyä ratkaisu isoihinkin ongelmiin kun tosissaan halutaan ratkaisu löytää. Lähiruoka ja Suomessa valmistetut tavarat joutuvat edelleen puolustamaan paikkaansa ja taistelemaan halvempien kanssa. Molemmat olisivat ekologisesti että talouden kannalta erinomaisia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä tahtotilaa ratkaista ongelmat Suomea suosien ja tulevaisuus huomioon ottaen ympäristöystävällisesti ei ole löytynyt. Tyypillistä suomalaista itsensä vähättelyä ja liikemiesmäistä vähäjärkisyyttä jossa ainoa jolla on merkitystä on miltä asiat näyttävät ja mitä sillä tienaa löytyy yllin kyllin.
Isänmaallisuus on ihmisten hyvinvoinnin puolella, ei vain osan ihmisistä vaan kaikkien. Se ei vähättele omaa maataan eikä kanssakansalaisiaan. Syttyykö valo vai ei, sopii toivoa. Töitä ymmärryksen eteen on tehtävä, koska ihmiset jotka päättävät asioista eivät ilmeisesti ymmärrä oman maansa parasta kuten eivät kuluttajatkaan. Kannattaa kuluttaa vähemmän ja ostaa laadukkaampaa. Esimerkiksi ydinvoimaan satsaaminen tahi mihin tahansa katastrofin ainekset omaavaan energiamalliin panostaminen on umpikuja ja kallis sellainen. Pelkkä ajatus siitä kuinka hirveä rahakasa on tuhottu yhteen ydinvoimalaan saa voimaan pahoin. Millaisesta suomalaisuudesta ja identiteetistä energia- ja rakennuspolitiikkamme kertoo on karua kalkkia. Teemme voitonmaksimoinnin kustannuksella suuria päätöksiä jotka maksavat veronmaksajat ja luonto. Suomalaisuutta on se ettemme pysty muuttamaan teko- ja ajattelutapojamme niin nopeasti kuin olisi tarpeen. Epäilemme, vastustamme ja jahkaamme. Välillä vastustamme vastustamisen vuoksi. Emme pysty muuttamaan elintapojamme, koska pidämme niitä ainoina oikeina ja jääräpäisesti pitäydymme niissä, koska meidän ei voi todistaa olevan väärässä ja se joka yrittää on hullu tai muuten vain pelkkä uhka joka on eristettävä. Se mikä meitä uhkaa on tuo joku joka yrittää kertoa että on parempia tapoja elää ja ne säästävät luonnonvaroja, energiaa, tuovat työtä ja hyvinvointia. Kovin on ilmeinen uhka. Itsensä muuttaminen voi olla isänmaallinen teko ja muuttumattomuus isänmaan pahin uhka. Suurin uhka näyttäisi olevan suomalaisille ja suomalaisuudelle suomalaiset itse. Kannattaa valita viisaasti kun valintoja tekee, teemme päivittäin useita kymmeniä pieniä valintoja jotka vaikuttavat elämäämme.
Majakollektiivi Timanttimetsä 