KAMALASTI KAIKKIIN AUKKOIHIN

Hulluus raakuus mielettömyys seksi väkivalta yht’äkkisyys kuolema.
Olennainen osa ihmisyyttä, siksi ihmettelenkin, miksi ihmisyys surkastetaan joksikin aidoksi hyväksi, pelastavaksi ja ihmettelemme, kuinka joku voi olla kuin eläin, että hän on jättänyt ihmisyytensä, tai sitä ei hänellä ole koskaan ollutkaan.
Suomen onnelliset tähdet, kuka nyt itseään pelkäisi. Se on se epämukavuusalueelle meneminen, henkinen turve jonka löytää kun etsii.
Pianomusiikki TV-formaatin perustyökaluna tuo esiin vahvan melankolisen tunteen yhä uudestaan. Jotakin jota olemme kaivanneet, jotakin hyvää mitä tuntea ja joka saada esiin. Kuinka me suremme itseämme julkisesti kuin osoittaaksemme, että olemme tuntevia yhteisöllisiä olentoja, hyviä sellaisenaan.
Kuinka tärkeää on olla viehättävä? Ensin voimme pohtia mikä on viehättävää. Se on jotain itsestäänselvää, silmää miellyttävää. Kuvaile kauniita asioita, luettele kaunis. Sopivalla tavalla silmälle ja aivoille. Tyttömäisyyttä haetaan ruusukuviosta, liehuvasta, kevyestä auringonvalossa, hymystä, kiharoista jotka ovat lempeitä, viattomia, kontrolloitua kampausta, jotakin sanoinkuvailematonta ja toistuvaa eli helppoa pitää. Tuttua ja turvallista. Ei siis heilua edestakaisin? Mitä tarkoitat heilumisella? Vienoa keinuntaa kuin viettelyä?
Rakkaus on universaali hyväilevä voima. Puhdistaako sähköhammasharja paremmin kun tavallinen hammasharja? Suomen surkein tavis ja metsänukkia hampaidenväleissä aamulla sivutiellä. Aamulla sivutiet ovat liukkaita, kukkia joka puolella.

 

OVENKAHVA

Kaksi ihmistä ojentaa kätensä. Toinen ehtii ensin ja painaa pumppupullon nokkaa tottuneesti, sitten toinen. Toimenpide jossa on jotakin kummallista, jotakin kuin kahvitauolla yhtä merkityksellistä pysähtymistä ja kohtaamista.

Kaksi ihmistä seisoo vierekkäin ja hieroo käsidesiä käsiinsä tottuneesti, varmanoloisesti. Monesti kätensä desinfioineina tyytyväinen ilme kasvoillaan kun työ on tehty, lähes ajattelematta ja valmistautuu seuraavaan. Mä oon helvetin joustava, mut välillä mä en kestä mitään ja katkean kuin kuminauha, raivoan kuin lapsi. Aivan kuin kaikki menisi rikki yhdessä hetkessä ja olen raivon tunne pelkästään. Kuinka sen kuvailisi? Onko lapsi oikea sana?

Kaksi ihmistä seisoo vierekkäin ja hieroo käsidesiä käsiinsä huolellisesti. Mikään kohta ei saa jäädä desinfioimatta, kuten ohjeessa sanotaan. Näin käytät käsidesiä. Ihminen luulee ymmärtävänsä mitä tekee ja kai hän jotakin ymmärtää, ainakin yrittää. Hän ajattelee bakteerien kuolevan käsissään, käsistään, käsiinsä ja kaikki on hyvin. Hän on turvassa. Hän ei saa aikaan epidemiaa koskettamalla, syömällä, silittämällä, hyväilemällä, mutta kenties hengittämällä. On hierottava, että aine haihtuu ja vaikuttaa. Kädet liikkuvat, koskettelevat, tekevät. Neste litisee, valuu käsivarsia pitkin, on kuin vettä. Bakteerit kuolevat, vaikkei niitä näe. Entä virukset? Ne eivät kuole. Olemme turvassa ainakin sen hetken kun seisomme tässä ja ajattelemme olevamme turvassa. Voiko olla parempi olla ajattelematta kovin yksityiskohtaisesti, koska kaikkea ei voi hallita ja hallitsemattomuus pelottaa.

Käsihygienia on tärkeää ennen ja jälkeen toimenpiteen, ja vaikka et tekisi mitään. Pese kätesi. Olet koskenut ovenkahvaa, olet olemassa, olet siinä, hengität, puhut, otat kiinni ja on jotakin mitä et näe joka liikkuu. Mitään ei sanota, koska asia on selvä. Puhdas, siisti, hiljainen, vähäeleinen, nopea, tottunut ja selvä tekninen toimenpide, ei epäselvää eikä mitään muutettavaa, ei kysyttävää. Ei mitään mitä ei saa olla.

Ihminen ajattelee ymmärtävänsä käyttämiensä tuotteiden tehon. On kyse luottamuksesta. Hän luottaa, että aine toimii kuten sen sanotaan toimivan. Juuri tuo luottamus on tärkeää. Se näkyy kasvoilla ja liikkeissä, helpotuksen huokauksessa. Tyytyväisyys puhtaudesta että terveyden eteen on tehty paljonkin. Se on huomaavaisuutta ja ele, jolla on suuri merkitys.

Summer of love

Precipitation, Finisterra, ending is a change, Drawn on to ground, poems.

Precipitation
Finisterra, ending is a change
Drawn onto ground

Place your bets.

It is mathematical perfection, magical measurements,
vintage crystals on her harness mark her worth,
mark the everything she has felt,
little fake, little truth,  little needle, little fingers and white thread putting it all together as one glimmering dress. Prize horse, override and buzz, running meat, galloping gown sewn in this  first world vehicle and room like a carriage with anticipation and hope with good night sleep. Wagon of a gypsy who is happy for she has got her valuables in her hands.

What is to wait and wait and wait and when one gets the thing one has waited for, what becomes out of that process of reaching out and having reached out and having.

Kronstadt 2001

To draw a penis and how to breathe

 

Think about how gossiping makes you feel, powerful, right. You are observing someone’s life from above and laughing at it or having other kind of reactions. What kind of power that is to be able to know what goes on in other people’s lives and be able to discuss that? What does gossip do and what is the purpose? It has many purposes of which most aren’t positive. It is a power play of simple people who feel powerless without the possibility of being able to put someone down. This is of course a global phenomenon which one should be very careful about. It makes us careful who we trust if anyone. Gossip makes you look so intelligent, doesn’t it. Especially when you don’t know..wtf.

Gossip, word of mouth. It is to believe, that what is said, is passed forward in faith it will do harm and is somehow justified, a play of hierarchy. By saying the things you say you will cause something which may become a storm. It is used to destroy people or it is used to do something else. What other can gossip make than harm? Haters make nowadays social media phenomenons of those who are hated, there are few examples. This may turn out to be a good thing in the end as people understand at some point how useless and simple hating is as a strategy and how it tells more about those who hate and gossip than of those who are targeted. How something so hateful and negative can turn out to be a good thing? Gossip can be advertising as it travels in speed that positive things do not. There is an image of human nature there and what stands as interesting to us.

Fine art proves in so many ways how fascist its structures and practices of thought are, it keeps things  willingly as stagnant as possible. Such state is more lucrative, to keep things unchanged as to change anything takes a lot of hard work, and yes thinking. People obviously do not notice.

2017

You stand behind my back, beware I might ask you things you probably won’t like.

Just making strange noise at home, noises. What makes them strange? That it is clamor, dictionary says it is roaring. Racket of letting noise come out just as you feel like, just as you sound whenever. Something adults do not do without something being wrong there like ouch. Giving birth sounds, testing what kind of sound comes from the bottom of your belly out of your mouth and nose. Breath heavily and faster. Incomprehensible nonsense which must have a purpose because without purpose in what you do you are doing nonsense. Strange laughter, no it is not me but this urge to make it. Mumbling, moving my mouth like eating without opening my mouth. Unusual for a normal person who is grown up. Don’t do it in public places because you seem like unable to control yourself.

Look at what is she doing? What is she doing? Why is she doing what she does? Go away. How does she do it? Talk to a person next to you. Look at the weird one together like signing. It is a language. Look at her with faces to make the distinction and to say that what she does is weird.

Weird is out of ordinary, scary, seeking for explanation, we need an explanation. We need to know why she does what she does.