Kuinka ihminen voi kokea elävänsä, jos hän tuntee, ettei elä? Jos hän tuntee, että hänen elämästään puuttuu elämä? Mutta hän siis tuntee, hänellä on tunne jostakin elämättömästä. Jokin hengetön oma, haluttu, mutta saavuttamaton, epätoivo, toivottomuus, kykenemättömyys, kaukaisuus, arvollisuus, henki, hengittäminen, henki-lö, niinku hlö ja toivo takanapäin, lyhenne. Kuinka ihminen voi tuntea elävänsä, jos hän kokee, ettei elä? Kokemus, josta voisi kertoa, iloita ja olla ylpeä kuin saavutuksestaan josta voi puhua, vaikka saavuttaisi joka päivä sen saman. Tuntea olevansa arvokas, saavuttavansa arvoa itselleen ja muiden silmissä, koska olemme aina muiden silmissä ja se on tragedia.

Miksi joku tuntee elämänsä olevan elämätön ja miksi hänen kokemuksensa olemassaolostaan on sellainen ja miten hän on siinä? Mitätön koettu joka henkilöityy, on verrattuna johonkin kuin ei mitään. Mikä on johtanut tuohon ajatukseen ja kokemukseen, että yksilön elämä olisi vähemmän eletty, ei tarpeeksi, puutteellinen elämä kuin jatkuvasti sellainen verrattuna muihin? Tunne todisteena, tunne, joka toimii todistavana elementtinä ekstaattisena, energisenä, elettynä. Tunne-addikvitinen euforiariippuvainen, käsivarressa riippuvainen, tarvittava kuin omaisuus ja ominaisuus joita ilman on puutteellinen.

Kokemisen eläminen, elämisen kokeminen ja kuinka tunnustella itseään siinä missä kokee ja elää että elää tarpeeksi. Kokemuksellisuuden painottaminen, elämyksellisyyden ensisijaisuus ja ehdoton tärkeys on riivaavaa, alistavaa, eriarvoistavaa, tylsistyttävää, monotonista hypeä, jonka johdosta elämän tulisi olla mainos ja ihmisen myyjä, itsensä myyjä, onnenostaja, elämä omaisuutena. Hyvä-sellaisena-kuin-olet-puhe, tehtävä, tehtävä, tyytyväisyystakuu, orgasmivarmuus, onnellisuuskyltti, onnellisuusleima, onnellisuusarpa, kaikkea yhtäaikaa suuhun, täyteen nyt.