On omituista keskustella ihmisen kanssa jonka maailmankuva on fakkiutunut. Hän kokee että olevansa erinomainen ja että Suomi on erinomainen ja tätä erinomaisuuden brändiä hän toistaa kuin marssimusiikkia. Olisi parasta ettei mitään tarvitsisi muuttaa, paitsi tietysti demokraattinen päätöksenteko. Hän toistaa yhtäjaksoisesti ajatusta Suomen vihollisista ja uhista, joita on toki aina ollut Suomen yllä, mutta nyt erityisesti kun joudumme kohtaamaan sodan seuraukset pakolaisten ja terrorismin muodossa. Hän, maahanmuuttokriitikko, pelkää ’rotujen’ sekoittumista, suomalaisuuden katoamista, suomalaisuuden joka on ainutlaatuista ja täydellistä, muuttumista joksikin muuksi, tuntemattomaksi, uudeksi, kenties ja luultavasti huonommaksi versioksi, koska ulkopuolelta tuleva geneettinen, kulttuurillinen ja uskonnollinen massa, uhka, tekee hallaa meidän täydelliselle suomalaisuudelle, suomalaiselle perimälle, jota on puolustettava, suomalaisuutta sellaisenaan edelleen kuin Gallén-Kallelan maalauksessa. Kriitikko pelkää juuri sitä asiaa joka on ilman uskonnollisia faabeleita ihmiskunnalle täysin luonnollinen toiminto ja jatkumo eli sulautuminen ja sekoittuminen. Mikä tapahtuma, geenistön ja kulttuurien sekoittuminen, halutaan täysin vääristä syistä, rodun ja kansakunnan ’puhtaana’ säilymisen kannalta estää, ja toki sukua jatkamaan tänne ollaan tulossa ensisijaisesti.. Ajatus jonkun erehtymättömän hyvän ja täydellisen säilyttämisestä loputtomasti on mahdottomuus. Degeneraatio on paljon suurempi uhka. Vanheneminen ja erehtyminen ovat inhimillisiä ja väistämättömiä. Kun puutumme asioihin joihin meidän ei kuulu puuttua tapahtuu ’jalostamista’. Ajatus on hämmentävä: olla ihmisrotu joka haluaa olla monumentti ja säilötty sellainen.

Kiinnostavasti YLE2:n lisääntymisilta osuu huoleen kansamme jatkuvuudesta. Ajatukseen suomalaisten ylihuolehtivasta tarpeesta suojella omaa rotua ja maata ’saastumiselta’ tai näin minä ymmärrän maahanmuuttokritiikin yhden kärjen. Me olemme puhtaita syistä jotka ovat pelkkää pseudotiedettä ja uskonnollista propagandaa. Olemme haavoittuvaisia monella tapaa, mitä enemmän pelkäämme sitä enemmän meillä on uhkia. Aikuiset ihmiset häiritsevät ja kiusaavat niitä joista eivät pidä milloin mistäkin syystä, tarkkailevat toistensa elämiä: kuka on homo, kuka tuli raskaaksi kelle ja miten ne sen teki. Ihmiset jotka näkevät vihollisia erilaisissa ovat peloissaan tietämättömyyttään. Vihollinen on jumalaton elämä, erilainen elämä, poikkiteloin asettuminen ja vastahankaan sanominen. He jotka äänekkäimmin pelkäävät ovat usein kovin uskonnollisia, joille seksi on halveksittavaa puuhaa ja vain yhtä tarkoitusta varten. He puhuvat jostakin omastaan joka on uhattuna, elämäntavasta jossa on jotakin ainutlaatuisen hyvää ja erinomaista. Omista lapsistaan ja omasta maastaan jota he haluavat puolustaa ja pelko on näiden asioiden muuttuminen joksikin tuntemattomaksi, joka ei ole enää heidän hallittavissa, se jokin joka on heidän. Hallinnan puutteen tuntemus on todellinen nykyajan vitsaus, kun olemme oppineet että me voimme hallita tietyin tavoin toisia ihmisiä ja katastrofi on kun emme enää voikaan. Ihmisiä autetaan hallitsemaan elämää, kuinka tulla onnelliseksi, kuinka hallita toisten elämiä ja kuinka tähän on oikeus. On fasistinen ajatus hallinnasta jossa kaikkea ja kaikkia hallitaan hyvin tiukkojen sääntöjen mukaan suojellaksemme jotakin kuvitteellisesti puhdasta. Hallinnasta huolimatta lapsi kasvaa ja hänestä tulee joku muu kuin vanhempi halusi tai kuvitteli. Voiko kasvuprosessia ja muutosta hallita ja millaisia vaikutuksia hallinnalla on kokonaisuuden kannalta? On asioita joita voi hallita ja paljon niitä joita ei voi.

On niitä jotka asettavat toisia ihmisiä roskiin koska omasta mielestään voivat. Roskaksi joutuu monesta syystä. Kuvitelmamme omasta erehtymättömästä rationaalisuudesta on todellakin vain kuvitelmaa. Ne jotka ovat samaa mieltä, pääsevät kivasti samalle viivalle. Emme ole vielä barrikaadeilla vaan poteroissa joista kuuluu jupinaa, ei naimisen läiskintää tahi voihkintaa koska se on häpeällistä, kuten seksi on edelleen kovin noloa. Häpeämme luonnollisia kehon toimintoja ja halujamme, emmekä halua muillakaan noita haluja olevan, etenkään sellaisia ’luonnottomia’.

Se että kokee jonkun esimerkiksi maan tai toisen ihmisen omakseen niin voimakkaasti, ettei anna asian muuttua, koska haluaa puristaa hellyyden puuskassaan, ei ole kokonaisuuden kannalta rakentavaa, ei innovatiivista vaan paikallaan pysyvää tarpomista, jossa jankuttaminen ja kehän kiertäminen ovat tyypillisiä. Näitä umpimielisiä, joiden mielestä yhden totuuden toistaminen on oikeanlaista politiikkaa, joita pitäisi vielä pelätä, on joko kovin paljon tai heillä on kova ääni. Väkivallan uhka on ilmeinen jolla pelataan, haluammehan olla turvassa. Ihmisiä uhataan muiluttaa edelleen, esimerkiksi Somaliaan. Pitkähkö ja vaivalloinen matka, jopa fasistille. Mehän tiedämme kuinka käy kun joukko ei uskalla vastustaa sitä joka ajaa herrakansa-asiaa. Fasismi taas on hyvin globaali ilmiö ja jokainen kansa löytää fasisteja joukostaan. Voimme kysyä miksi fasismi ja pelko muutoksesta hallitsevat meitä ja annamme väkivallan uhan sanella miten toimimme. Pelko hallitsee monin tavoin vapauksiamme.

Se miten puhumme ja mistä puhumme on sosiaalisessa mediassa erityisen inspiroivaa. Vihaisena on heikko siinä mielessä, että tulee sanottua kova sana jonka vastapuoli ansaitsee ja joka jonkun on sanottava eli onko se heikkoutta lopulta kun saa sanottua takaisin. Pitäisikö pyydellä anteeksi julkista kiroilua tai oman mielipiteensä julkiseksi saattamista? Tuskin. Maahanmuuttokriitikotkin puhuvat sanan vapaudesta. Miten kielenkäyttö vaikuttaa voi päätellä lopputuloksesta kun on sanonut jotakin odottamatonta. Se että sanotaan, etteivät kirosanat sovi naisten eivätkä lasten suuhun, on asioita joita voi miettiä miksi ei ja miksi naisten ja lasten puhetta kontrolloidaan, mutta miesten ei. Näin ainakin ennen. Joidenkin mielestä ’äärimmäistä käytöstä’, kovaa kielenkäyttöä, pidetään huonona monestakin syystä. Meidän on edelleen suojeltava jotakin puhdasta ja oltava äärimmäisen korrekteja jotta meistä ajateltaisiin hyvää, taas kerran suojelemme jotakin puhdasta saastalta eli ala-arvoiselta kielenkäytöltä. Ettemme alentuisi käytämme kieltä joka kertoo meistä jotakin hyvää, pahoja emme halua olla, emmekä leimautua. Kiroilu on siis voimakas kannanotto. Opettelemme puhumaan korrektisti ja kunnioittavasti, näin ainakin teoriassa. Korrektius kunniaan, hyvät tavat, kunnioitus jne. Voimme miettiä milloin hyvistä tavoista voi luopua ja milloin voi olla avoimesti vihainen. Joka pidättyväiselle voi olla haasteellinen tehtävä, eli sanoa se asia, jonka haluaa sanoa, laittaa itsensä alttiiksi ja seisoa jonkun asian takana, ottaa se minkä tahtoo. Itse olen sitä mieltä, että korrektius on tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ajamisen kannalta tehoton metodi, juuri sellainen mihin porvarillisesti sopuisa solahtaa emmekä saa aikaan haluttua muutosta, koska uskallus puuttuu ja tapakulttuuri vaatii ja mitä korrektia on porvarillisessa samanmielisyydessä ja täydellisyyden tavoittelussa. Tätä samaa ajatusta maahanmuuttokriitikot ja fasistit käyttävät. He haluavat rikkoa punavihreiden kuplan joka on rauhaa rakastavan korrekti päällisin puolin ja porvarillinen. Fasistien mielestä jotakin arvokasta rikkoutuu kun annamme maamme ja suomalaisuutemme muuttua, joten raju teksti on sallittua suojelullisista syistä ja ronski kielenkäyttö on perinteisesti työväenluokkaista. Fasismi kuvittelee suojelevansa rikkoessaan ja ottavansa jotakin omakseen. Vihaisuudessa ja väkivallassa on eroja ja on ymmärrettävä mitä kannattaa suojella ja mitä ei.

On voitava rikkoa hiljaisuus, samanmielisyys kun siihen on syytä ja riitelyllä on tarkoituksensa. Totuttu tapa olla samaa mieltä on olla rikkomatta hyminää koska rikkojaan kiinnitetään huomio ja halveksunta. Lasinen suojus jonka rikkoutumista pelkäämme juuri jonkun oman menettämisen pelossa, maineen menettämisen pelossa. Kielenkäyttö, hierarkkisen, sukupuolellisen ja rodullisen puhtauden vaatimus, liittyvät yhteen. Kova kielenkäyttö on miehistä ja luokkatietoista, joka naisten on tehtävä sivussa ja salaa. Se että joutuu ajattelemaan mitä sanoo on hyvä ja huono asia, on pohdittava seurauksia ja millaisia seurauksia tahtoo. Sanotaan että nykyään saa sanoa mitä tahansa joutumatta tilille. Tällä tarkoitettaneen sanoja joilla loukataan tunteita joita pitäisi suojella. Tunteita olemme tottuneet suojelemaan ja moni tuntuu loukkaantuvan nähdäkseni kovin vähästä. Joten mietin mistä yhteiskuntamme jämähtyneisyys johtuneekaan muusta kuin tuuletuksen puutteesta ja liiasta paapomisesta, pumpulissa elämisestä.

Kun todellinen paha, väärä tieto ihmisyydestä leviää ja saa tulta alleen, on aiheesta kirjoitettava kuten näkee parhaaksi. Yritän toki olla kiihkoilematta kuten vastapuoli tekee. Tunteenpalolta en voi välttyä, koska tuho jonka rotuopit ovat saaneet aikaan, on varsin mittava. Ihmisen keksityistä hierarkioista olentoina jotka ovat eri arvoisia toisiinsa nähden, emme pääse eroon muuten kuin sopimalla ja asettamalla rajoja joiden rikkomisesta on seurauksia, mutta sopimusta ei synny kovin helposti. Mikä taistelu on turruttavaa ja myös käsittämätön, syystä että on ihmisiä joiden mielestä hierarkiat ihmisten välillä ovat ainoastaan hyvä asia.  On ominaisuuksia joita pidetään tosina, hyvinä, huonoina ja jotka usein näkyvät päällepäin ja näiden ominaisuuksien johdosta meitä lajitellaan esimerkiksi rotuihin. Kallonmittaajien ja naamavärkkien analysoijien pseudotiede eugeniikka on joillekin edelleen merkittävä ja uskottava tieteenala johon viitataan puheessa ja kirjoituksissa. Aihe on vaikea syystä että on kyse ihmisen geeneistä, genetiikasta, rodun käsitteestä, rotuun kuulumisesta ja jalostuksesta, että on rodullisesti jalostuneempia ihmisiä ja vähemmän jalostuneita. Geenitieteestä tuntuu kovin monella olevan mielipide vaikka kyseessä on erittäin haastava tutkimusala ja olemme saadun tutkimustiedon varassa. Rotu-uskovaisten mielestä geenisysteemeitä ei saisi sekoittaa, mikä on historian ja tietämyksen valossa kovin kummallinen väite.

Aiheesta on kirjoitettu ja tehty tutkimusta, hyvää ja huonoa, parasta on kuitenkin että rotuja ei ole voitu todistaa olevan olemassa geneettisesti. Miksi siis puhumme roduista? Puhumme roduista koska ajattelemme olevamme kuin koirat ja luomme tämän uskomuksen silmillämme. Jos emme näkisi toisiamme asialla ei olisi minkäänlaista merkitystä, ja toisaalta emme olisi sellaisia kuin nyt olemme, joten asian pohdinta lienee turhaa. Se minkä näemme sen uskomme ja se mitä emme näe kuten geenit, uskomme koska meille kerrotaan että ne ovat olemassa. Aiheellinen asia ottaa esiin joka tapauksessa kuinka massiivisella tavalla näkökykymme vaikuttaa ajatteluumme ja miten ajattelumme näkemisen kautta tapahtuu. Ihmiset jotka meuhkaavat hyvin väkivaltaisesti rotupuhtauden puolesta maahanmuuttoa vastaan, erityisesti koska maahanmuutto vaarantaa suomalaisen kansankodin ja rodun, näkevät kovin kapeasti. He näkevät suomalaisen rodun, kuin Suomen pystykorvan. Se on sellainen söpö vekkuli jolla on paksu turkki. Koirista on sellainen fakta että vaikka sekarotuiset koirat näyttävät kenties hassuilta, ne ovat terveempiä kuin rotukoirat, mikä on fakta myös ihmisillä. Mitä paremmin geeniperimä sekoittuu, sen terveempiä ihmiset ovat ja jokainen varmaan tietää mitä tapahtuu sisäsiitoksessa. Suurimpia haittoja ovat vajaaälyisyys, aggressiivisuus ja muut vakavat taudit. Arabikansojen sisäsiittoisuudesta on ollut puhetta, mutta samaa on havaittu tapahtuneen siellä sun täällä kaikkien tosi erinomaisten keskuudessa. Rotupuhtausvauhkoilijat ovat löytäneet kohdan joka on heikko myös arabeille eli aivan kuin joka puolella pyrittäisiin säilyttämään veri puhtaana ja muuttumattomana, asema ja omaisuus naittamisen kautta samassa paikassa ja suvussa lopulta tuhoisin seurauksin.