Sinä nukut, minä valvon.
Nostat peittoa ja kosketat takamustani unessa, minä vain katson sinua kun olet täysin poissa, mutta siinä.
Epätasaisuuksia jousissa karkeuksia sanoissa selityksiä jalkapohjissa,
kylmiä veitsiä ja haarukoita, joilla tutkia näitä reikiä. Senkin marttyyri, karvoja suussa violetteja läikkiä siellä täällä, tasaista hengitystä.
Nautiskelijoiden suonet ovat putouksia rasvalle, kiinalainen sumu jossa haiden pyrstöt saavat aikaan hyvänmakuisen liemen, ohjaa liikennettä haisevalla joella, hengität niskaani huokosten läpi, minun lävitseni, etkä tajua.
Juoksemme portaat ylös ja alas kunnes henki ei kulje, monen peiton alla kunnes on hiki.
Huomenna tulet taas. Et varmaan usko, IadoreYou.
Tiedät jokaisen salasanan
murtuneita kohtia ja ajattelet että teen pommeja. Hajuja ja ääniä, nappien paikkoja, ihmettelyä ääneen. Pitelin kuvaa valaasta edessäni.
Istun eikä minua erota. Enkä ehkä edes istu.
Mikään ei ole valmista. Ikinä. Ei edes tämä kirjoitelma.
Puhallan niinkuin, paitsi että olen oikeasti ja minun on hengitettävä normaalisti.
Näytä vain hampaitasi, minä hymyilen, saat minut nauramaan.
Pullo putosi pöydältäni. Kuitenkin siinä olet edelleen. Purista niin että jää jälki.

Mitä savi on? Luomisen symboli.
Kun katson alas maa kumisaappaissa näyttää surulliselta,
liimaantuneet lehdet kengissäni kävellessäni ruohossa
mietin ikääni taskussani pullonkorkki.
Mistä pitäisin kiinni?
Piirrän ilmaan, elefantti kaatuu mutaan. En kuvittele, kirjoitan mitätapahtuu ja se haisee maalle.