En katsonut peiliin. Olisi ehkä pitänyt. Olin aivan piipussa ja vetänyt itseni loppuun. Luulin, että minulla oli vaihdevuodet. Vetää loppuun kuin tarkoituksella, että energisyys loppuisi? Että vatsa pienenisi ehkä eniten, vaikka eihän se siitä pienene.
Luonnossa on Suomessa erilaisia vihreitä, ruskeita, valkoisia ja sinisiä plus valon vaihtelut. Pitäisikö tai voiko maisemamaalaus kommentoida lämmönvaihteluita tai ilmastohätätilaa, mikä muualla maailmassa on jo akuutti joko vedenpaisumus tai kuivuus hiuksianostattavassa kuolettavassa kuumuudessa? Toki, en vaan jaksa uskoa enää toimenpiteiden tekevän mitään saati taiteen. Mutta yritän tehdä kiinnostavia kuvia, jotka ovat enemmän kuin kuvia. Vaikea tehtävä jossa on helppo epäonnistua. Ihmisen on tehtävä jotakin, vaikka usko on loppunut.
Ikuisuus on konsepti, jonka ajattelu voi olla mahdotonta. Mielessään ei näe kuin loputonta mustaa. Onko se konsepti? Pienikin hetki on konsepti, kuten numerojono, jonka koet kuin kaupankassalla.
Tai joku laji kuten täpläsiivikäs, kyllästyy helposti ja ratkeaa ryyppäämään. Miehen kyynisyys on hirveä voima. Se voima, mikä inhoon liittyy ja kaavamaisen ajattelun ympyrään, josta ei pääse pois.