Tänään keskustelussa että Vimillä puhdistetaan aseita (Narniassa), ja joululahjaksi olisi hyvä saada ihmetippoja, ja mitäköhän vielä, niin uusi tutkimus, tupakointi saa aikaan savuisia unia.
Peitin nimesi kädelläni.
Piirsin viivoja päälle, tunnistin kirjaimet niiden alta,
piirsin laivoja, piirsin tähtiä, kalloja, kelloja, sanoja. Piirsin kuvan itsestäni, mietin mitä on olla rohkea, kun on ollut maailman ujoin.
Paisuva läpsähdys, lämmintä apinanmaitoa, lumen anarkia, mielen kaaos. Mahdoton jalat harallaan, jalat ristissä, vaihdoin lakanat. En voi sanoa olevani peloissani, se tekee minusta heikon. Mitä tein jäästä jonka sain syliini, kun uskalsin olla naiivi. Se on edelleen sulamaton lohkare. Otin painavan lahjan kevyesti vastaan. En odottanut muuta tehtaan liukuhihnalta. Pienessä lammikossa pöydällä teetä. Kirjoitan siitä mitä tapahtui, koska elin kaiken, mitä se olikaan, sekaisuutta, ideoihin syöksymistä ajattelematta. Olin täysin loppu. Enkä kestänyt enää yhtään itsekästä paskiaista. Olin niin vihainen, etten välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Halusin sanoa, että kaikki ei käy, rakkaus voittaa (miksi se on vaikeaa), vaikka näin vain vihaa (siksi), silti.
Majakollektiivi Timanttimetsä 