Liikkuva uni: raapimisjälkien tuntemukset. Istun, en tee muuta, katson, istun, kun sanoissa ei ole järkeä, kun kukaan ei kuunnellut. Kävelin monena päivänä asemalle saadakseni sinut kiinni, ollakseni siellä, tarkistaakseni aikataulut. Kävelin pitkässä takissa paikoissa, joissa näkymättömät juovat, saadakseni kulkea valolyhtyjen luo, tarkastella nopeaa lentoa, ohituksia, salaisuuksia, painavaa kehää. Tarkastella nappien paikkoja, reikiä, ruumiini laittomia kuvia, hajuja, ääniä, minussa olevaa toista, suolavettä kielelläni, suolaa. Kuinka numeroiden jonot hätääntyvät silmissäni, kolinasta syntyy musiikki, raiteiden käskyt jahtaavat päitä, ei ole väliä, kunhan päillä on hattu, silitetty puku, eikä ole vikoja, sairauksia, vapisevaa tasapainottomuutta. Tasainen rytmi, satunnaisessa järjestyksessä palaavat ihmiset kuuntelevat rakkaiden sydämenlyönnit, tunnistavat ne, kuin lihavan eläimen nahasta rakennettu rumpu. Kokoan hiukseni, maihin nousevan haltijan kodin, maihinnousu, katson kuvaa jossa rakastavaiset, ennen silmättömät ja korvattomat nauravat jokaisena aamuna, jokaisena uudestaan, pehmeiden peitteiden tuuletetut kuidut ovat taipuneet heidän kohtiinsa.