The burning sheets, pink, naivety of a dreamcatcher on a concrete balcony glass shades on the first floor. Disliked the kitsch and the thought of a horror b-movie in YouTube in ten parts.
Pleasing stuffing, filled but not full, exhausted, drained, sucked, emptied, done. Wanting to fill it because of the lack of content and the feeling of fulfilment all the time that is compulsory. Drank in between the bitches in cool calm despite the sign of a mall in bright. There and the dirty double-trailer truck on the side of the road, two words, a pulp factory which has been closed for some time. It is dark, drinking in the dark the blue, yellow and red, drinking a wish and the thought of full, drinking the landscape, drinking the melancholy and the night, drinking the time, drinking the passing cars, drinking the dirty snow, drinking the shoes, drinking the hands. Not who drank but why. The problem is what you are. That is why.
IT IS DEMANDING TO BE KIND TO SOMEONE WHO IS SMALLER THAN YOU.
It is demanding to be kind to people. It is demanding to be kind to the world. It is demanding to be kind to animals. It is demanding to be kind to strangers. It is demanding to be kind to those you know. It is demanding to be kind those you don’t know. It is demanding to be kind towards nature. It is demanding to be kind to yourself. It is demanding to be kind to insects. It is demanding to be kind to people you do not like. It is demanding to be kind to people who are mean to you. It is demanding to be kind to the street.
How to behave at a bank If there are chairs that go round, test the chairs and go round. Do it as long as you are told not to like you were in a carousel. Then go and search for things from the corners of the space of the bank. Do it as long as you are told to leave.
HI! I’M LOOKING FOR AN OBJECT THAT LOOKS LIKE A HUMAN BEING. AN OBJECT BEING HUMAN LIKE ALIVE, BUT NOT. A ONE THAT DOESN’T CARE HOW I TREAT ONE AND MORE IMPORTANTLY DOES NOT DO WEIRD THINGS IN FRONT OF EVERYBODY; LIKE A COW, BUT HUMAN, PREFERABLY BEAUTIFUL. OH YES, CAREFUL PRONUNCIATION OF ENGLISH AND TYPING ABILITIES REQUIRED. ALSO, COMPETITION OF BEST EXPLANATIONS OF NOTHING OPENS RIGHT NOW, PLEASE CALL MY FABULOUS AD OR SEND YOUR SELFMADE APPLICATION and foto.
Prizes in this competition are Bubbles in the Air. Kisskiss!
NEW COMPETITION OPENING RIGHT NOW. BEST ADVISE ON LIVING, HOW It IS DONE, the best yet, how art is done. ODDEST ONES WILL BE PUBLISHED. NO RULES, NO PRIZES, NO DEADLINE, JUST OPEN WILDERNESS AND HOW TO SURVIVE. IS IT LIKE GO ON BREATHING and do your thing? ALSO LOOKING FOR A NINJA BODYGUARD.
Murhasaari 11 on pysäkki. Aamu-usva rehupaalien sähkökaapeleiden ojien yllä. Harmaan ja painavan jälkeen aurinko tuli esiin. Naakat. Hurma, kuinka aikaista.
Unelmien toteuttaminen on jokaisen velvollisuus itseään kohtaan ja se on myös oikeus, kysymys on, mitä nuo unelmat ovat, kuinka sinne päästään ja onko ajateltava hyötyä ensisijaisesti. Koska ympärillämme on paljon vähättelijöitä, niitä jotka haluavat, ettet pääse sinne minne haluat, on itsenäinen haaveilu, ajattelu ja tekeminen jännittävä tie. Coca-Cola Company on lähtenyt filosofiselle ajatusretkelle nykyihmisen ns. elämättömään elämään, kuin inspiroiden niitä, jotka kokevat elämästään puuttuvan elämän vai onko se elämästä puuttuva minä, henkilö, joka on muuttunut yhä näkymättömämmäksi, koska elämättömyyden ja elämisen ohjeet tuntuvat tulevan ulkopäin kovalla paineella ja kysymys on, mitä sinä olet, todella luot ja teet elämässäsi, jotta voit tehdä vaikutuksen? Vaikuttaminen on asia, johon moni pyrkii. Se tapahtuu usein neuvomalla: tee näin, tulet siksi ja tuoksi. Vaikuttamalla olet vaikuttaja ja moni on tyytymätön moneen asiaan itsessään. Manipuloiminen mainostamalla on vallankäyttöä ja pyrkimys kaiken ja kaikkien samankaltaistamiseen on myös tämän hetkinen trendi eli kaikki mainostavat itseään ja ehkä tuotteita, joita ovat saaneet ilmaiseksi. Kuka ei haluaisi tätä täydellisyyttä mitä jollakin on, mutta olet hyvä sellaisena kuin olet, on erikoisesti ajateltu, jota kukaan ei ajattele, mutta sanoo niin. Voit siis tulla paremmaksi tuotteiden ja brändien avulla, ne tekevät sinusta näkyvän ja katsottavan. Kun istut maisemaan, oletko sittenkin näkymätön?
Täydellinen keskinkertaisuus pyrkimyksenä ja esiteltävänä hyvänä, on ongelmallista. Verrattuna toiseen, jolla on jotakin ihailtavaa kuten hoikka keskivartalo ja iso perse, on esiintymiskulttuurin irvokkainta antia. Aivan kuten mustaihoinen kokee liiallista erilaisuutta ja pelkoa erottautumisesta Suomessa, jossa on hänen mielestään liikaa valkoihoisia ja meidän tulisi olla tästä pahoillamme. Minä en ole, koska en usko samankaltaistamisen tuovan onnea ja olevan täydellisyyttä. Täydellisyyttä ei tavallaan ole. On vain hyvin erilaisia ihmisiä, jotka kipuilevat samankaltaistamisen kulttuurissa ja pyrkivät nukkemaisuuteen ja vaativat erimielisiltä erilaisilta mukautumista käskyttämällä ja jankkaamalla sloganeita huomaamatta miten väsynyttä se on ja jo kääntynyt itseään vastaan.
Kun tarttuu pulloon, on se ajatus ja teko, joka muistuttaa jostakin ja juominen että syöminen ovat tapahtumia, jotka ovat yhtä kuin eläminen ja elämän tapahtumat, jotka vaikuttavat kehossasi ja aivoissasi. Mitä Coca-cola tekee kehossasi? https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/hurja-vaite-yhden-coca-cola-tolkillisen-vaikutuksista-kehoon-leviaa-netissa-mita-sanovat-asiantuntijat/5245716#gs.sh86dz Kuinka meidän tulee syödä ja juoda jotta elämme ja miten elämme syömällä ja juomalla, kuinka juomisemme ja syömisemme määrittävät elämisen laadun ja millaisissa tapahtumissa että mitä ne kertovat meistä. Cokiksella on edelleen varsin hyvä brändi ja kulutus on kova. Coca-cola Companyn tuotteet päätyvät tyhjinä joko kierrätykseen tai luontoon. Meillä on hyvin erilainen käsitys, mikä on hyvää elämää, mikä vertautuu elämäksi ja mikä kuolemaksi. Helppouteen pyrkiminen pyrkii lieventämään kokemaamme elämän taakkaa, vaikka vain esimerkiksi voimme heittää pois ja unohtaa ja jatkaa eteenpäin murehtimatta. Niitä elämäksi kokemiani asioita on hyvin rajattu määrä ja tämän hetkinen kokemukseni nykyelämästä on, että pystyynkuolemisen määrä ja hinta minkä se maksaa, ei ole sen arvoista eikä sillä ole paljoakaan tarjottavaa. Voin filosofoida, miksi pystyynkuollutta kulttuuria joku pitää elävänä ja mitä nämä säännöt ovat, joilla meitä määritellään eläviksi tai kuolleiksi tai kiinnostaviksi ja ei-kiinnostaviksi ja tulevatko ne populaarikulttuurista, nuorten elämästä, ostamisesta ja myymisestä, mahdollisuuksista joita joko on tai ei ole, kuluttamisen mahdollisuudesta, jonka kautta kaikkien elämää verrataan, helppouden kokemuksesta ja tähän komboon liittyvät syöminen, juominen, matkustaminen, treenaaminen, ihmissuhteet, seksi, työ, harrastukset, kotieläimet, lapset, välineet, laitteet, omistaminen ja koti ja tämän kaiken dokumentointi ja esittely. Joten pähkinänkuoressa nykyihmisen elämän eloon saavat asiat, jotka ovat massiivisesti värikkäämpiä, paremmin dokumentoituja, nähtyjä, jaettuja, isompia kuin sata vuotta sitten ja siihen lisäksi, että nykyihminen kokee jäävänsä osattomaksi helposti ja elävänsä elämätöntä elämää vaikka kaikki perustuu helppouteen, on minulle todellinen itsekkyyden ja itsekeskeisyyden ilmentymä. Ensin kerätään paljon kamaa ja sitten orjallisesti ahdistutaan kun on kerätty paljon kamaa.
Mainoksen katsoja/näkijä/kokija tarttuu kuvan oljenkorteen, jos on onneton eikä elä nyt, koska cola on varsin edullinen ja kaikkien ulottuvilla oleva juoma ja brändi, jolla on lupaus ja kuten useasti on tullut vastaan, taiteilijat juovat viiniä ja se tekee heistä taiteilijoita, viileät tyypit juovat sihiseviä juomia, koska ne ovat kylmiä. Näin yksinkertaista se on. Unelmointi on helppoa, joten jokainen voi siis tarttua toimeen ja toteuttaa ideoitaan. Erottautuminen onkin nykyihmiselle todelllinen tehtävä ja kuka sellaiseen lähtee, voit jäädä ulkopuolelle.
Kuinka pitkälle yhtiön manipulaatio on ajateltu onkin kiinnostava pohdittava ja mitä käsinkirjoitettu osa mainoksessa tarkoittaa, kun emme enää kirjoita käsin eli kynällä ja silti mielenyhtymät autenttisuuteen ja itsenäiseen tekemiseen tulevat kynästä ja autenttisuuteen pyrkiminen on nykyihmisen elämän johtolanka. Coca-Cola on nuorten juoma pääasiallisesti, joten mikäpä tärkeämpää nuorelle, kuin tehdä nyt eikä huomenna ja kutsua sitä elämäksi? Kysymys on hyvin subjektiivisesta kokemuksesta ja kuinka vahvasti asiat koetaan, kuten elämä ja mikä on elämä, millaiseksi sen teet. Tulla jäädyksi ulkopuolelle on paha asia, kokea FOMO ja siitä seuraava tunne, ettet ole mitään, koska et koe samaa, mitä toiset, jotka ovat nyt keskellä jossakin juomassa viiniä. Mikä tuo elämää ihmisen elämään tänä päivänä ja milloin nykyihminen on jumissa, kuten moni tuntee olevansa? Inspiroivat ohjausvideot, jotka kertovat tästä tilasta, jossa moni on, yrittävät ohjata yksilöitä tämän hädän yli, koska ahdistustila on välitön, yleinen ja voimakas. Olemme niin riippuvaisia toisten hyväksynnästä ja siitä, että voimme jakaa villit hetket elettynä elämänä, vaikka ne olisivat hauskanpitotrendi syötettynä lusikalla: näin teet jotta olet suosittu ja et ole kuollut pystyyn ja kun se puuttuu, olet pulassa? On hyvin nykyaikaista ajatella olevansa jumissa työelämässä, lasten kanssa, lainojensa kanssa jne. ja jokaisella tulisi olla mahdollisuus aina uuteen mahdollisuuteen ja avaukseen elämässä. Tämä on kilpailu jossa voitetaan ja hävitään, joten ei ole mikään ihme, että moni kokee häviävänsä ja niin tulee tapahtumaan suuressa mittakaavassa. Onneksi on Coca-Cola. Juomisen viehätys ja hauskuus, että viesti siinä on nimenomaan kuvallisesti ja kulttuurillisesti olennaista ihmiselle, juomme maljoja, juomme onnen tuottamiseksi, terveydeksi, piristykseksi, janoon, tylsyyteen ja pahaan oloon jotta tulisi toisenlainen fiilis.
Pitää elämää tarkoitti lapsena riehumista ja meluamista yli aikuisten sietorajojen. Se tuli mieleen elämisestä nyt, tässä hetkessä, ettei tuo hetki mene hukkaan, dokumentoin sen ja silti se voi olla lähes turha, koska dokumentoinnin määrä on tähtitieteellinen ja olen vain yksi ihminen eli tunnen myös voimattomuutta ja että hukun massaan ja toisaalta en. Mitä teemme kaiken dokumentoinnilla, todistamme jotakin tärkeää, kuten että osaamme valokuvata ja saamme puhelimella aikaan ammattimaisia otoksia eli katso miten hyvä minä olen?
Moraalisaarna, sarja lähiöpenkkejä, joille puskista keräsin roskia ja laitoin esille/Moral Sermon, series of benches and collected garbage tidily put on display, 2015
What if they say no? Aalto-yliopisto lähtee mukaan yrityksen leimaamista vastaan 2020, vielä kerran, hiiop!! Miten järkevää on ollut yhdistää kauppakorkeakoulu ja taidekoulu, muuten? Just asking.. Kiitos Aalto-yliopisto, hauskaa, että taide on teille näin tärkeä, tyrsk.
Mitä tekee brändiuskollisuus, -uskovaisuus, -lojaalius, -luottamus, sokea sellainen, että suurten taideinsinöörien palvonta, taidejättiläisten palvonta ja ajattelu, että tämä yhtälö tuottaa jotakin mahtavaa ja hienoa aina, yhtenä jatkumona, että koko ja taideuskonto ovat jotakin, mitkä tekevät vaikutuksen ja on hyvää, hyväätekevä, parantavaa ja ajatuksiaherättävä, tärkeitä ajatuksia, suuria ajatuksia ja tunteita, elämyksiä. Hälytyskellojen tulee soida rankasti, kun ajattelemme brändejä ja kuinka luotamme niihin, koska luottamus on luja ja yritys ei ole läpinäkyvä, etenkään taide ei ole. Olemme vaikutuksen alaisia, meitä manipuloidaan olemaan vaikuttuneita ja vakuuttuneita, ja kaikki tämä suuruus tekee Suomessa vaikutuksen, vaikkei ole syytä ja pieni on aina väärässä ja huonompi, koska on pieni ja haluaa suureksi. Kuuluisuus ja maine ja mitä niiden pitäisi kertoa osaamisesta? Tällä kertaa ne kertovat sellaisesta paikalleen jämähtämisestä, että jäämme katsomaan, miten kauan tällainen järjestelmä ja ajatusmalli pystyy toimimaan uskottavasti, kuka sitä rahoittaa, mihin sillä pyritään ja miksi siitä näin hanakasti halutaan pitää kiinni jopa yliopistossa, ja ehkä siksi juuri siellä…
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006804375.html ”Ulkomaisen toimijan tulo uuteen maahan voi saada paljon positiivista huomiota, tai sitten siihen voi kohdistua huomattavia ennakkoluuloja”, kertoo yhtenä tutkimuksen vetäjistä toiminut Aalto-yliopiston apulaisprofessori Tiina Ritvala. Artikkeli, jonka Aalto-yliopiston tutkijaryhmä julkaisi nimellä A processual view of organizational stigmatization in foreign market entry: The failure of Guggenheim Helsinki, julkaistu lehdessä Journal of International Business Studies 2020, lähtee otsikkoa myöten johtotähtenä etsimään pääasiallista syytä, miksi Suomi ja suomalaiset vieroksuivat kuuluisaa brändiä ja heidän mahtavaa kokoelmaansa, leimaamisesta eli stigmatisoinnista eli Guggenheim on tässä uhrin asemassa.
I suppose that it [rejection of the Guggenheim Foundation’s entry in Helsinki] was a reaction to a sense of engulfing internationalism, or a reaction against globalism. That’s how I’m explaining it to myself.
—Richard Armstrong, Director of the Guggenheim Foundation
Myös Richard Armstrong selittää itselleen ja meille muille, että Suomi ja suomalaiset ovat globalisaatiota ja internationalismia vastaan. Katsotaan kuinka sosialistiliitto määrittelee nationalismin ja internationalismin: http://www.sosialistiliitto.org/arkistot/22 ”Nationalismi, kansallisuusaate, on kapitalismin tuote. Se on kapitalistien tärkeimpiä keinoja saada työläiset sidotuksi kapitalistiseen järjestelmään. Siksi sosialistit vastustavat nationalismia. Sen sijaan sosialistit ovat internationalisteja.” Sosialistit sanovat nationalismin olevan kapitalismin tuote eli Suomen Guggenheim-päätös on ollut oikeanlainen, koska toimimme (ainakin teoriassa) kapitalismissa ja sen sääntöjen mukaan, emme sosialismissa ja yritykset joko kaatuvat tai kukoistavat ja siitä on turha syyttää kuluttajia. Sosialismi on kiinnostava ilmiö neoliberalismin/uusliberalismin seassa ”Uusliberalismi on 1940-luvulla syntynyt talouspoliittinen suuntaus,[1][2] jonka mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia.[1] Uusliberalismi on markkinoiden valtaa ja sääntelemättömyyden ihannetta. Uusliberalismissa politiikka ei saa ohjata yhteiskuntaa.[3]”https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusliberalismi ja yhteiskunnan varallisuuden hyväksikäytön kannalta katsottuna eli kuinka suuret toimijat katsovat oikeudekseen hyväksikäyttää/pyytää verovaroja, maa-aluetta, käyttää markkinajohtajuutta ja markkina-etua ja olla sääntelemättömiä, ottamatta kritiikkiä vastaan, markkina-etuja isolla toimijalla kuten Guggenheim on. Taiteessa näitä etuja käytetään siekailematta pienen ryhmän hyödyksi, sanotaan, että tämä on meidän (Suomen) etu ja uhriutua, kun käytössä oleva taktiikka ei kaikille käy. Kertoo kulttuurista, jossa toimijan ehdotuksesta ei saa kieltäytyä ja näihin asiantuntijoihin on luotettava. On kiinnostavaa, kuinka Business School Aalto-yliopisto lähtee tukemaan sosialistisia käytäntöjä eli Suomen valtion ja Helsingin kaupungin olisi pitänyt ilman kritiikkiä tukea taloudellisesti miljoonilla suurta ja tunnettua ulkomaista brändiä ja yritystä, myös antamalla käyttöön paraatipaikka Helsingin keskustassa, ja koska näin ei käynyt, kuten pyydettiin (melkein kuin käskemällä), syntyy uhriutuminen eli pieni toimija ei voi sanoa ei, ilman syyllistämistä, ja Suomen tulisi olla tyytyväinen, että meistä ollaan näin kiinnostuneita ja maksaa silkkaa rahaa tästä kiinnostuksesta ja onnesta, muuten olemme takaperoisia antisemitistejä ja muuta inhottavaa, hyi.
Guggenheim puhui haluavansa olevan beacon eli majakka Suomelle: miksi museo/ulkomainen yritys haluaa olla beacon Suomelle ja millainen majakka/yritys Guggenheim on? Millaista yrittäjyyttä ja hyvinvointikauppaa nykytaide on ja mihin taiteella pyritään nykymaailmassa muuhun kuin vaikuttavuuteen, vallankäyttöön ja massiivisuuteen. Kun toimimme taidebisneksessä yritysmaailmassa, yrittäjinä, yrittäjyyden ehdoilla sekoittaen sosialismia ja uusliberalismia kuvitellen toimivamme kapitalismissa, ilmeisesti taiteen ehdoilla ja tehden että tuottaen yhteiskunnalle tärkeää sisältöä, mutta myös taidemarkkinoiden ehdoilla (jotka ovat?) eli sanelupolitiikkalla ja asiantuntijadiktatuurilla, niin on hyvä pysähtyä miettimään, mistä arvoista ja kenen edusta mitäkin tehdään ja milloinkin puhutaan, vai onko sanelupolitiikka jo mennyttä maailmaa taiteen osalta, kuten Suomen päätös kertoo? On paljon toimijoita, jotka tietävät omasta mielestään, mikä on Suomen ja suomalaisten etu ja he haluavat sanella, mikä on kiinnostavaa ja hyödyllistä. Kuka taiteessa ja politiikassa sanelee mitäkin ja miksi kuluttajan pitäisi uskoa sanelua siitä, mikä on hyvää ja tarpeellista taidetta/politiikkaa ja mikä kaupantekoa ja hyväksikäyttöä? Miksi taide on hyödyksi yrityksille ja miksi juuri Guggenheim herätti paikallisten yritysten kiinnostuksen taiteeseen? Onko taide luopumassa itsenäisyydestään ja tuotteistunut täysin, antautunut markkinoiden ja kuuluisuuskulttuurin vietäväksi niin, ettei taiteilijalla ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä sitä, mikä myy, saa katsojia ja toivoa huomiota, koska taide elää huomiosta? Vai kuoleeko se siihen, kuten moni taidemessu kovasti yrittää. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002833401.html. http://leostranius.fi/2015/06/guggenheim-helsinki-kylla-vai-ei/ Kiinnostavasti Euroopan vanhimmat kaupungit vetävät yhä enemmän matkailijoita, joten voimmeko vetää johtopäätöksiä, mikä ihmisiä vetää puoleensa?
Miksi meidän pitäisi ottaa yrityksen puhe todesta ja olla onnellisia tästä huomiosta? Millaisessa yritysten kuplassa elämme, kun huomio, jonka Suomi osakseen saa, tulee yrityksiltä ja heidän arvonsa ovat ne, joihin meidän on pyrittävä, ne uskottava ja että yrityksistä on ainoastaan hyötyä meille? Kiinnostavin kysymys on, miten tällaiset toimijat ottavat kritiikin vastaan, muuttavat toimintatapojaan, miten he huomaavat omat virheensä vai tekevätkö he virheitä lainkaan, painetaanko ne villaisella ja miksi? Se, millaista valtaa Guggenheim yrityksenä käyttää taidejärjestelmässä, milllaista etua se luo tietyille tahoille, pienille piireille, ja kenelle näin isoista toimijoista on haittaa, olisi pitänyt ottaa tarkempaan selvittelyyn, koska markkinaetu ja markkinan hyväksikäyttö ovat asioita, joista ei taiteessa puhuta, niitä pidetään itsestäänselvyyksinä ja oikeuksina eli hyväksikäyttö on sallittua, kun on tarpeeksi suuri ja saanut jalansijan taidejärjestelmässä eli maineen laadun tuottajana ja taidevaikuttajana.
Pelkästään se, että Guggenheimin johtaja ei vastaa häntä häiritseviin kysymyksiin ja kävelee tv-haastattelusta pois, kertoo paljon sanelupolitiikasta ja ajattelusta, ettei meillä pitäisi olla sananvaltaa tai sijaa kyselyille, vaan rahavirta valtiolta ja kaupungilta pitäisi olla läpihuutojuttu ja kaupallinen museo on ainoastaan hyvä asia kaikille. Taide on kinkkinen systeemi ja ajatusmalli, kun tarkastellaan, miten valtaa käytetään, kuka valtaa käyttää, mitä raha tarkoittaa ja tekee taiteessa, mistä raha tulee eritoten, millainen kenttä poliittisesti taide on, mikä näkyy, näytetään tai ei näy, kuka tekee rahaa taiteessa ja miksi. Raha näyttelee pääosaa aina. Taide, kuten Guggenheim todistaa, toimii kuten eläisimme sosialismissa, mutta erittäin ankarassa neoliberalistisessa kilpailussa, jossa arvon luovat koulut, raha, suhteet, media ja museot sekä käytännöt, jotka eivät muutu systeemissä, jota ei säädellä, koska se on asiantuntijavalta, joka tietää, miten asiat tehdään ja taide tekee hyvää, tietäen mikä on hyvää taidetta (siinä on leima). Guggenheim päätyi siis poliittiseksi peliksi, koska heidän toimintansa on franchise-tyyppinen kansainvälisesti eli kaupunki/maa sitoutuu maksamaan Guggenheimille heidän kokoelmastaan ja kaupunki saa rakennuttaa velkarahalla museon ja käyttää nimeä matkailijoiden houkuttelemiseksi Helsinkiin, mikä on Guggenheimin suurin tavoite, massat, näkyvyys, näyttävyys ja koko. Omituinen sekoitus sosialismia, jotakin vanhaa ja muuttumatonta, kuviteltua ja haluttua massiivista kasvua, jota pidetään edistyksenä ja uusiutuvana/uutena yhä uudestaan ja riistokapitalismia, jossa museo sanelee ehdot, koska he ovat omasta mielestään niin suuri osaava toimija, pomminvarma menestys (mitä se ei ole ollut monessa muussa kaupungissakaan), ettei kenenkään pitäisi napista saati kritisoida tätä toimintaa ja mallia ja suomalaiset tutkijat edelleen puhuvat leimaamisesta jo otsikossa?
Kun yritys ’leimataan’, se tarkoittaa, että kritiikillä ei ole pohjaa, puhutaan mustamaalaamisesta ja toiminnan estämisestä. Kieltäytyminen on siis väärä että huono päätös. Leimaaminen eli kritiikki on ainoastaan paha asia yritystoiminnan kannalta ja vahingoittaa ennen kaikkea Suomen ja Helsingin mainetta, koska olemme toimineet väärin tätä hienoa yritystä kohtaan ja meidän olisi pitänyt kohdella heitä kuin kuninkaallisia, koska he ihailivat meitä. Suomi on hieno maa, haluamme tulla tekemään maastanne suuren turistikohteen taiteen avulla, josta pääsemme toiseen kritiikinaiheeseen eli massaturismiin, joka taiteensysteemissä on ainoastaan hyvä asia, eikä ongelma kenellekään joka matkustaa biennaalista toiseen.
Mitä taiteilija ajattelee turismista ja että taide valjastetaan globaalisti massaturismille? Moni Euroopan kaupunki on jo kuin ulkoilmamuseo ja turistit aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin luonnolle turismi on selvä haitta ja vanhoille kaupungeille rasite, jonka näkee Venetsiassa, kun risteilyalus lipuu kaupunkiin. ”Tänä kesänä Helsinkiin saapuu noin 300 kansainvälistä risteilijää tuoden mukanaan noin 360 000 matkailijaa. Vain osa risteilijöistä jättää likavetensä satamaan, kun taas Itämerellä liikkuvista matkustajalaivoista niin tekevät kaikki.” https://wwf.fi/wwf-lehti/pandan-polku-2-2011/laivojen-jatevedet-mereen-vai-viemariin/ Turismin aiheuttama jäteongelma on Välimerellä iso. https://wwf.fi/tiedotteet/2018/06/wwfn-raportti-valimeri-muuttumassa-vaaralliseksi-muovimereksi-suurena-syyna-turismi-ja-heikko-jatteidenkasittely/ ”Muoviroskat ja mikromuovi uhkaavat muuttaa Välimeren valtavaksi muovimereksi, selviää WWF:n tänään julkaistusta raportista. Muovi uhkaa meriluonnon ja merenelävien lisäksi myös ihmisten terveyttä. Suurimmat syyt Välimeren muoviongelmiin ovat massaturismi, heikko jätteidenkäsittely ja liiallinen muovinkäyttö.” Näitä ongelmia ei tullut esiin puhuttaessa Guggenheimista mediassa, ne ovat aiheita taiteilijoille, eivät systeemille, koska se joutuisi ison olemassaolo-ja muutospyörityksen keskelle ja kyseenalaistamaan toimintamallinsa totaalisesti. Taidesysteemi hyödyntää taiteen ja taitelijoiden arvon luomalla rahallisen arvon, houkuttelee katsojia ja pyörittää asiantuntijavetoista systeemiä, jota ei saa siis kyseenalaistaa, koska taide on meitä varten ja hyvän puolella pahaa vastaan. Se on olemassaolevan järjestelmän tärkein tehtävä, pyörittää vuodesta toiseen taiteilijoita kommentoimassa polttavia aiheita ja ihmiset maksamassa tästä huvista, tähtikultti, joka vetoaa taiteenrakastajiin ylevöittäen asiantuntijat ja katsojansa.
WOW-arkkitehtuuri on Guggenheim-brändin tavaramerkki, joka myös epäonnistui tuottamaan minkäänlaista WOW:ta. Arkkitehtuurikilpailun voittaja mukaili suomalaista makua. Se oli pliisu, arkinen, tylsä, virastomainen, mitäänsanomaton, tarkoitettu istumaan suomalaiseen nykykaupunkimaisemaan eli missä se WOW oli ja mitä uutta ajattelua/arkkitehtoonista lisää tämä rakennus olisi tuonut Helsingin ja Suomen museokenttään? Guggenheim puhui kehityksestä (progress), jota he edustavat, museo aktivoi käyttäjänsä ja puhuttiin pedagogiasta. Millaista oppia tämä projekti on antanut museokentälle, Aalto-yliopistolle, taidekentälle, taidekaupalle ja ajatukselle, miksi nykytaidetta/modernia taidetta tehdään ja tullaan katsomaan? Millaisesta ajattelusta kertoo, että valtio on yritykselle lypsylehmä?
Kannattaa muistaa, kun palkkaa kalliin konsulttitoimiston kirjoittamaan opuksen massaturismin puolesta museolle ja kaupungille englanniksi, kuka sen lukee, kenelle se on tarkoitettu ja mikä on käyttäjän osa, vaikka sen, joka ei puhu englantia ja asuu Suomessa ja ennenkaikkea, kuka tämän pelleilyn maksaa.
Majakollektiivi Timanttimetsä 