Suomi-Ranska, kumpi voitti, patonki vai ruisleipä,olut vai viini?

27 elokuun, 20164 maaliskuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

Pori voittaa monestakin syystä, esimerkiksi siellä on varsin hienosti säilytetty vanhaa rakennuskantaa eli pisteet Porille. Mutta aiheeseen eli voittamiseen suuressa mittakaavassa: riippuu pelistä ja mistä tykkää, jalkapallosta vai jääkiekosta. Eteneminen polvillaan vai seisten? On valittava puolensa ja tapansa edetä, kaikki ei käy, etenkään nuoleskelu, perseen. Paikallaan tarpominen, juosten kusten vai viiniä juoden patonkia syöden ja omaa kulttuuriperintöään vaalien (tirsk), hitot välittämättä mitä muut ajattelevat, joka on arvostettavaa nykyään kun on oltava varpaillaan oman imagon suhteen. Kulttuuriperintö on baskerikin todellakin ja Moulin Rouge, no doubt. Pisteet Ranskalle paskan haistattamisesta ja omanarvon tuntemisesta. Noin karrikoidusti, mutta onhan heilläkin varsin isohko fasismi-ongelma, kuten kaikilla nykyään, ja mustaa miestä pistetään kadulla turpaan armotta sekä köyhää. Juuri sitä säälittävää idioottia, joka ei selviä nyky-yhteiskunnassa sillä mitä hänellä on, koska sitä mitä hänellä ei ole tuijotetaan ja hän tuntee arvottomuutta loputtomasti osaamatta ajatella mitä hänellä on. Silti Suomen ja Ranskan vertaaminen voi olla terveellistä ja silmiä avaavaa, etenkin kun haluamme painottaa asioita, jotka on tärkeää säilyttää ja pitää arvossa (voimme yhdessä pohtia mitä nuo asiat ovat), joka työ on edelleen pienelle Suomelle haasteellista, koska haluamme ostoskeskuksia ja nähtävyyksiä, mainetta. Kuten esimerkiksi voi kysyä mitä ranskalainen ajattelisi ja tekisi jos joku ulkomainen yritys haluaisi olla majakka Ranskalle eli edustaa Ranskaa, koska ihailee Ranskaa kuten Guggenheim haluaa olla Suomelle, majakka? Ensimmäinen ajatus ranskalaisessa päässä: mitä vittua! Kuka tämä saatanan aasi kuvittelee olevansa! Ranskaa ei edusta yksikään yhdysvaltalainen yritys oli kyseessä taide tai teknologiayritys, piste. Toisin on Suomessa. On ihmisiä joiden mielestä meidän pitäisi olla tyytyväisiä huomiosta ja kiinnostuksesta, koska sitä, kiinnostusta ja rahaa, on niin vähän (ja älyä meillä on vielä vähemmän). Joku raja. 20 miljoonaa ei ole 40 miljoonaa.

Kuinka arvostaisimme itseämme ja näkisimme fasadin ja lipevyyden taakse, näkisimme parhaat puolemme että vahvuutemme juuri pienenä kansakuntana, joka on omalaatuinen ja että se on hyvä asia, pienuus ja omalaatuisuus maailmassa, jossa suuri ja rahakkain tekee suurimman ja näkyvimmän vaikutuksen? Juuri nyt olemme heikoilla kuten aina, huokaus. Emme voita. Sosiaalimenot ovat kasvaneet ekspotentiaalisti eli potenssiin helvetin paljon, eikä se ole hyvä asia. Tämän tiedostaa jokainen vaikka ei matematiikasta mitään tiedä. Tästä tilasta voimme etsiä syyllisiä itsestämme ja halustamme elää leveästi, koska ajattelemme, että meillä on oikeus. Meillä ei ole oikeutta kaikkeen, emmekä saa kaikkea mitä haluamme. Painottaaksemme omaa erikoislaatuisuuttamme kansojen seassa, meidän ei tarvitse lytätä ja inhota maahanmuuttajia, homoja, feministejä eikä etenkään taiteilijoita, koska taide on edelleen asia joka Suomesta huomataan ulkomailla. Uskokaa jo. Vaikka et taiteesta mitään ns. ymmärtäisi on taiteen tärkeys hyvä sisäistää. Olisi hyvä myös ymmärtää kuinka taide, vanha ja uusi, muokkaa ja on muokannut ajatteluamme ja omakuvaamme. Asia on ollut näin niin kauan kuin Suomi on ollut olemassa, ja taiteilijat, nuo väheksytyt ja köyhät, ovat erittäin tärkeä voimavara. Sitä taitoa nimittäin löytyy. Hämmästelen tarvetta vähätellä, edelleen, kuinka meidän olisi hyvä ottaa mallia muualta, silti vaikka nykymusiikki, nykytaide lyö laudalta ja ne huomataan. Miten paljon voittaminen on oleellista kansakunnan itsetunnolle on lähes puhtaasti urheilullista ja urheilupoliittista, taloudellista, kuka on parempi-kilpailua, joka on perustaltaan hyvin lapsellista. Tuo urheiluvoitto huomataan vaikka ei urheilisi muuten kuin penkillä istuen. Urheilu koskettaa. Kiinnostavaa sinänsä missä painoarvo tuntuu ja mikä on kansallista arvoa, voima ja fysiikka.

Ranska taas on vanha siirtomaavalta ja suurvalta, jota on apinoitu monesta syystä joka paikassa, koska ranskalaiset tuntevat tyylin, tavat, ruuan ja juoman, tuntevat oman arvonsa yms. eli ovat kuin yli-ihmisiä meidän maallisten junttien seassa, ja silti tai siitä syystä seksismi, maahanmuuttokriittisyys ja ulkomaalaisvastaisuus on voimissaan juuri Ranskassa. Työn löytäminen on haasteellista myös Ranskassa, josta syystä lisää populaa ei tarvita sotkemaan markkinoita sielläkään. Vanha ajatus, että kansakunta voi käydä poimimassa jostakin kaukaa parhaat ja arvokkaimmat jutut, liata ja sotkea kyseisen siirtomaan asiat totaalisesti ja lähteä pois kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, on tyypillistä arroganttia fasistista toimintaa, joka ajattelutapa on edelleen olemassa ellei sitä aktiivisesti haluta muuttaa ja kyseenalaistaa, ja josta syystä ja historiasta köyhät siirtomaat eivät edelleenkään osaa hyödyntää omaa omaisuuttaan ja löytää kyvykkyyttään hyväkseen, kaikkien hyväksi, vain ainoastaan harvojen hyväksi. Kyseessä on hyvin tyypillinen ajatus äärimmäisestä erinomaisuudesta, ylemmyydestä, jota myös taide monesti edustaa, joka jollakulla maalla ja ihmisillä on, että heillä on jotakin parempaa kuin muilla. Mutta se ei tarkoita etteikö erinomaisuus ja erityislaatuisus olisi saavutettavissa muilla keinoin, etteivätkö muut tavat tehdä olisi hyviä ja menestyksekkäitä. Ilmankos Ranskikset eivät halua sulauttaa vaikutteita Yhdysvalloista itseensä. He tietävät arvonsa. Heillä on jotakin omaa jota muutkin haluavat. Yhdysvallat on junttiuden ja yhteensulauttamisen perikuva joille Ranska edustaa jotakin kuninkaallista. Maailmaa ei kukaan tai mikään joukko ihmisiä omista, joku raja sentään on oltava ranskalaisille ja yhdysvaltalaisille maailmanomistajille. Meno on eläimellistä puhui kuinka ranskaa tahansa ja piti hyvistä viineistä, osasi olla lipevä liiketoiminnan takia. Raha ja näkyvyys ei ole kaikki.

Juon viiniä kun kirjoitan tätä. En ole kännissä, vaikka varmaan pitäisi. Eikö se ole sivistynyttä, vain maistella? You want a piece of me? So it seems.

Laitan tämän linkin tähän. Siinä Jollan pomo, tai joku entinen Nokialainen, kehottaa Suomea hankkimaan Piilaakson, ja olemme edelleen kuin kylä Galliassa koska tappelemme mitättömistä asioista sen sijaan, että eläisimme sovussa muun maailman ja toistemme kanssa, mutta pääasiassa itsemme kanssa. http://www.talouselama.fi/uutiset/kyla-nimelta-suomi-tarvitsee-remontin-6577282

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000258410.html Suomen Pariisi, Oulu. Eiffel-tornia kehiin. je t’aime. Joroinen on Savon Pariisi syystä, jota en todellakaan tiedä. Minua pelottaa tämä ajatus.

Maisemointikivi

Kuva | 26 elokuun, 20164 maaliskuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

onhan se hyvä asia kotimaisellekin taiteelle kun ollaan täällä kaukana eikä

26 elokuun, 20164 maaliskuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

Onhan se hyvä kotimaisellekin taiteelle se Guggenheim, kun ei täällä niin osata eikä tiedä ja innostutaan kuvataiteesta sitten kun se on kallista, sen arvo nousee, on kuuluisaa ja suurta ja hienoa ja kansainvälistä ja se Abu Dhabi, Venetsia ja . Onhan se hyvä että taidetta tuetaan, vaikka vaan mutkan kautta, että on seinät ja nimi, mutta kuitenkin tuetaan taidetta niin kovin jotenkin mutkan kautta, koska taide on tärkeää jollakin tavalla, hyvinvoinnille ja taloudelle tätä kautta isosti. Onhan se hyvä että taide on tärkeää ja huomataan korkealla tasollakin, että se on tärkeää, kun se on osa businessta ja tuo tuohta yrittäjille, ja onhan se tärkeää, kun on imago josta voi olla ylpeä niin että siitä kiinnostutaan muuallakin ja on se brändi, joka on iso nimi ja taide siinä on suurta ja isoa ja kallista. Niin onhan se hyvä businekselle ja kansantaloudelle, kun ei me täällä niin tiedetä eikä osata, mutta onneksi tulee Guggenheim ja on meistä kiinnostunut, siis meistä, ajatelkaa nyt. Ollaan rinnat rottingilla. Ne ihailee meitä. Meidän taiteesta, vai oliko se parkkipaikka joka on niin hyvällä paikalla, että hävettää että siinä on parkkipaikka, kyllähän sekin pääsee esille ja saa nimeä tätä kautta. Ajatella isosta maailmasta ja tulee tänne vaikka me ollaan niin pieniä eikä me mitään tiedetä tai etenkään suuren maailman asioista ja tavoista, kun pitää olla lipevä ja nuolla persettä, kun ne tykkää ja arvostaa jostakin syystä.

Minäkin tykkään kun tämä on niin hyvin myyty ja ajateltu tämä asia, hienosti toimittu: taputus selkään. Kyllä on ihan ammattimiehet asialla, aivan kuten taloudenhoito muutenkin Suomessa, jestas. Ai kuinka taide ja politiikka kuuluvat yhteen? Ihan yhtä saumattomasti ja samoista syistä kuin aina ennenkin. Kyllä minäkin kannatan että museoihin laitetaan rahaa, eihän meillä siis ole samanlaisia varoja kuin Abu Dhabissa mutta kuitenkin, eikä siitä mitään olympiamitaleita tule, mutta kansainvälinen meininki ja vetonaula, pysyvä maamerkki jonka kaikki maailmassa tuntevat. Nyt kun on maansuru kun ei tullut kuin yksi mitali ja niin paljon on rahaa laitettu tähänkin systeemiin että voitaisiin olla ylpeitä että voitetaan ja pärjätään, ollaan hyviä kun ei me muuten tunneta sellaista paremmuutta ja ylpeyttä omasta osaamisesta kuin urheilun kautta, että voitetaan muut ja taistellaan.

Palatakseni taiteen tukemiseen ja miten se liittyy politiikkaan. Tällä hetkellä ja aina kituuttamista vähäisin määrärahoin ja leikkausuhkauksia seuraamalla taiteemme tila on silti korkea, mutta kuitenkin löysässä hirressä aina ja mitä tämä yrittäjiä kiinnostaa, ei mitenkään koska taide ei varsinaisesti kiinnosta yrityksiä, etenkään mikään uusi ja kokeellinen, koska siinä ei liiku raha. Tehdään sitä mikä myy ja mikä yleisöä kiinnostaa, koska muuten loppuvat rahat ja loppuu yleisö, koska valmiiksi pureskeltu on kivempaa.

Visuaalinen kulttuuri on kaikki

22 elokuun, 201618 helmikuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

On mahtipontinen väite, eikä kovin väärä. Ihmiset näkevät, näkisivät jos katsoisivat, ja tähyilevät eteenpäin, tai jonnekin, kai. Ehkä he tuijottavat näkemättä, haluamatta nähdä, ymmärtämättä mitä näkevät, osaamatta tehdä näkemälleen mitään. Sehän on puolustus- ja pakokeino liiallisia ärsykkeitä ja kaaosta vastaan, olla näkemättä, sulkea ulkopuolelle, kääntää katseensa, sulkea silmänsä, olla käsittelemättä todellisuutta. Näkevät ihmiset luovat kuvaa mielessään kaikesta näkemästään. Nähdyn todellisuuden kuvantamista näkemästään jotta se tulisi ymmärretyksi, nähdyksi. Luomme kuvia mielissämme tekstistä, ajatelmista ja uudelleen mielikuvista, kuvia tilanteista joissa olemme, joissa joku muu on, todellisuuden tai kuvitelman kuin elokuvan, jokainen omanlaisensa. On hämmästyttävää kuinka vähän lopulta todella katsomme, vertailemme, kiinnitämme huomiota. Tarkoitan huomaamme ja pysähdymme ajattelemme mitä katsomme, kysymme mikä tämä paikka on, jossa olemme ja miksi se on sellainen kuin se on, eli mietimme mikä tarkoitus sillä visuaalisella kulttuurilla, joka on ympärillämme, on meille.

Mitä katsomme ja miksi katsomme jotakin tiettyä emmekä jotakin muuta. Päättelen asioista joita näen ihmisten tekevän ja jättävän tekemättä, että olemme kuvan vankeja, oman fiksautuneen kuvan ja annettujen kuvien, millaisia kuvien on oltava, millaisen kuvan otamme, mitä haluamme kuvalla sanoa. On helppo ajaa ohi ja tehdä kuten muutkin tekevät. Tuntemuksesta, joka vaikuttaa olevan kollektiivinen, että olemme virran vietävinä kykenemättä sitä hallitsemaan, pyörre kasvaa, meidän kykenemättä suuresti ottamaan osaa suuntaan, johon virta on menossa, saati sen voimaan. Sinnittelemme mukana, ja mietimme kenties, rakentuuko maailma ympärillämme kuin itsestään vai rakennammeko sitä omilla valinnoillamme. Siltä vaikuttaa, että olemme eksyksissä varsinaisesti ymmärtämättä mitä tuotamme, ajattelematta asiaa sen pidemmälle. Yritämme kenties hallita tilannetta, muttemme osaa ja pysty, syntyy pelkotiloja, turhautumista ja voimattomuuden tunne, raivoa ja vihaa. Visuaalisuus on tunteita enemmän kuin rationaalista ajattelua, näin päättelen. Vaikutamme välinpitämättömiltä ja tietämättömiltä paljoudessa. Mitkä ovat säännöt tässä uudessa maailmassa, yhä uudestaan uudessa maailmassa?

Voiko ajatella, että visuaalisuus yleisellä tasolla on pelkkä ulkonäkö, fasadi, edustaminen ja hyvältä näyttäminen, jotta teemme halutun vaikutuksen. Näyttäytyminen asia, johon on kiinnitettävä erikoista huomiota, koska meistä ajatellaan jotakin sen johdosta, miltä näytämme ja millaisia arvoja tätä kautta edustamme. Kysyn, koska katsomme paljon toistemme vartaloita ja pukeutumista, kuvia toisistamme, ulkonäköä kovin tavallaan kriittisesti, teemme niin myös itsellemme eli punnitsemme millaisella visuaalisuudella ympäröimme itsemme että näytämme hyviltä ja pidämme siitä mitä näemme. ’Kriittisyys’ ja halu kohdistuvat kehoon ja valintoihin, makuun, mihin kuuluu, mitä haluaa ja mistä pitää. Liittyväthän tunteet siihen mistä tykkäämme, mitä valitsemme, makutottumukset, tyyli ja mitä vielä eli mietin mikä on todella vapaaehtoista, valittua ja omaa, mikä rationaalista ja mikä irrationaalista. Liitymme valinnoillamme yhteiseen tai erilliseen visuaalisuuteen, luomme sitä mikä näkyy tai on näkymätöntä, näytämme jotakin ja emme halua näyttää. Joko haluamme näkyä tai sulautua, olla kommentti tai joku tuntematon, johon ei kiinnitä huomiota. Kun kaikella on merkitys, signaali, on visuaalisuus hyvin monimutkainen ja vaikea systeemi. Mutta valitsemmeko tunteemme ja ajatuksemme tunnetun, turvallisen visuaalisuuden kautta? Saavatko tunteemme meidät valtaansa tuntemattomasta syystä vai jostakin jota katsoimme, katsomme joka päivä ja onko se jonka koemme turvalliseksi oikeastaan haitallista? Ajattelevatko tunteemme ja halumme puolestamme kun pitäisi käyttää järkeä ja tietää mikä on järkevää, entä kuinka valitsemme omamme, jos ei ole jotakin omaa ympärillä, jonka tunnistaa hyväksi, jonka hyväksyy.

Kenties vain kuvittelemme panostavamme juuri visuaalisuuteen niin kovin, sitä kuitenkaan syvällisesti tekemättä. Panostamme tyyliin, tyylikkyyteen, vaikutukseen, kuvitelmiin ja illuusioihin saadaksemme tuloksia ja luodaksemme vaikutuksen persoonina, emme niinkään luodaksemme jotakin kestävää, kollektiivisesti henkevää. Seuraamme trendejä, sisustamme kotejamme, valitsemme ulkonäkömme huolellisesti tai muuten sopivalla tavalla, jonka kautta kuulumme johonkin ryhmään. Mitä on visuaalisuus jota haluamme, jonka tunnemme omaksemme halun kautta ja onko siinä lopulta mitään omaa jos olemme ympäröivän kulttuurin vietävissä?

Jos esteettinen visuaalisuus, positiivinen näköaistin helliminen ei ole ensimmäinen prioriteetti yleisesti, yhteiskunnallisesti, yleishyödyllinen ja jokamiehen oikeus ja velvollisuus, niin mikä on rakentamisen tarkoitus, tai tehdyn visuaalisen kulttuurin tarkoitus? Kohdistuuko kauneuden kaipuumme enenevässä määrin kehoihimme, koska siihen voimme vaikuttaa? Jokainen tietää kohdallaan, että kauneuden ja miellyttävän kuvan katsominen tuo hyvän mielen. Kiinnostava kuva on kenties sellainen, jossa on paljon yksityiskohtia, herkkyyttä, suloutta johon voi kiintyä. Syntyy syvyys kohteeseen henkilökohtaisen kautta, kun mielenkiintomme ja tunteemme heräävät. Miten estetiikka ja visuaalisuus liittyvät toisiinsa tai eroavat toisistaan? Tähän tarvitaan määritelmä: estetiikka on filosofian osa-alue joka tutkii taidetta, se on taidefilosofiaa, joka tutkii kauneuden käsitettä, olemusta ja kauneusarvoja, ja visuaalisuus taas https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva on kuva. Kun taide on kuvien luomista, kuvien jotka ovat visuaalisen kulttuurin keskiössä, estetiikka on hyvinkin siinä samassa läjässä, kaipuumme kuvaan, kuviin ja kauneuteen. Itseasiassa on kummallista että taide on niin eriytynyt spesiaali-alansa edelleen, että sitä joutuu etsimään, taiteen luokse on mentävä, kun sillä olisi tärkeä tehtävänsä tuolla ulkona. On näyttöä siitä, että se mitä näemme vaikuttaa siihen miten ja mitä ajattelemme. Tämä tuntuu itsestään selvältä. Mitä meidän siis halutaan ajattelevan kuvista ja vaikuttaako kenties siltä ettei meidän haluta ajattelevan, vaan siirtyvän konemaisesti eteenpäin pikapikaa?

Visuaalisuutta pidämme positiivisena terminä, se on runsaus, samoin estetiikkaa ja kauneutta mielellämme vaalimme, ainakin ajatuksen tasolla. Vai onko tärkeää joku tietty puoli visuaalisuudessa, kuvissa, se jokin johon silmämme kiinnittyvät, joka koetaan tärkeäksi jostakin syystä? Mitä ovat nuo tärkeät syyt muuta kuin olla vaikuttavin, katsotuin? Kun visuaalisuus on pinta, kaksiulotteinen laminoitu, tapetti, jolla luodaan efekti, tunnelma ja viihde, niin mitä visuaalisuus on muuta kuin jatkuvasti vaihtuva kuva joka miellyttää hetken ja kyllästyttää kohta? Eli onko visuaalinen kulttuuri, jonka ympärillämme näemme syntynyt tarpeesta viihtyä, saada aikaan jotakin jonka on tarkoitus kestää hetken, vai rakentaa jotakin pysyvää, ajatella vai oleilla, koska johonkin tarpeeseen visuaalia, kuvaa synnytämme. Kuva on merkki olemassaolosta, tekemisestä, paikasta ja erikoislaadusta. Miten hyvin luemme tuota kulttuuria on vaikea hahmottaa, mistä vaikutumme voi silti olla helppo arvata. Koska monilta menee ohi missä menemme, ei ole aikaa eikä kiinnostusta miettiä mistä muodoissa, väreissä, malleissa, rytmissä, fonteissa, koossa, sijainnissa ja tulvassa on kysymys. Onko kaikki silkkaa manipulaatiota ja simulointia, ohjailua jolla meidät saadaan käyttäytymään tietyllä tavalla? Miten kriittinen pitäisi olla, itsekriittinen, yhteiskuntakriittinen ja onko sillä merkitystä? Tietysti on.

Näkökyky ei ole ainoa aistimme, mutta varsin tärkeä ajattelun ja selviytymisen kannalta, luultavasti tärkein. Asiat joita näen arjessa ovat monesti yksitoikkoisia, yhtä ja samaa, mainoksia ja efektejä, kertakäyttöistä ja mahdollisimman tehokasta yhä uudestaan ja uudestaan, tarkoitettu suorittamaan tehtävää, kuvia tarkoitettu katsottaviksi mutta ei unohdettaviksi, tavoilla jotka ovat yksioikoisesti käytännöllisiä ja halpoja, leimallisesti. Nekin ovat punnittavissa olevia asioita, halpuus ja käytännöllisyys. Käytännöllisyys esimerkiksi on varsin haasteellinen asia kun lähdemme sitä testaamaan kuinka joku ratkaisu kestää aikaa, käyttöä ja mitä asian arvolle tapahtuu kun sitä käytetään, kun se altistuu ihmisille ja ajalle. Hinta taas, kun asiaa joudutaan korjaamaan, uusimaan, purkamaan ja rakentamaan uudestaan, puhumattakaan homevaurioiden aiheuttamista oireista ja sairauksista, joiden hoito on kallista. Halpuus on kaksipiippuinen juttu, halpuuttaminen on hämäystä. Vaikka tiedämme tämän, menemme halpaan, koska olemme joko köyhiä, välinpitämättömiä tai pidämme halvasta ja toistosta ihan ilmiselvästi.

Kuva | 14 elokuun, 201610 maaliskuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

Kid on a bus

6 elokuun, 201614 helmikuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

Diplomatiaa vitun apinoille?

6 elokuun, 201614 helmikuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

Erinomaisuuden ja hallitsemisen haave että tuntee olevansa joku, on hyvin luonnollista ja tapahtuu kovin usein muita polkemalla ja halveksimalla, tärkeys ja asema halutaan saada aikaan ja toteuttaa. Siitähän kiusaamisessa on kysymys, oman erinomaisuuden korostamisesta ja jonkun toisen ominaisuuksien ja taitojen vähättelystä ja mitätöinnistä. Ajattelu- ja toimintatapa on niin normalisoitunut, että itse kutsun yhteiskuntaamme kiusaamisyhteiskunnaksi, jossa sosiopaatteilla on juuri oikeat otteet ja sosiopatia on ihanne. Oletetaan että on siedettävä huonoa käytöstä, asiatonta kommentointia, vähättelelyä, vallankäyttöä, että on joka paikassa pystyttävä todistamaan olevansa kunnioittavan kohtelun arvoinen. Kysymyksessä on kunnioituksen lunastaminen, kyseenalainen kunnioitus joka on katoavaa laatua. Diplomatia tällaisessa ilmapiirissä on väärä ajattelutapa, koska se ei muuta mitään. Se ei todista henkistä vahvuutta eikä saa ajattelemaan toisin. Kun asiat käännetään muka parhain päin rauhanomaisesti keskustelemalla manipuloija ja sadisti voi jatkaa haluamallaan tavalla, koska häntä ei rangaista esimerkiksi julkisesti häpäisemällä eikä hänen ajattelutapaansa julkisesti tuomita niin että sillä olisi muutokseen johtava merkitys. Siis mitä on todellinen muutos ja kuinka muutos saavutetaan niin että totaalinen maailmankuvan ja toimintatapojen muuttuminen eli alistamisen käyttö omien tarkoitusperien saavuttamiseksi olisi mahdotonta?

Diplomatiaa on että nauraa vitseille vaikka ne eivät ole hauskoja vaan ovat kenties rasistisia, nais- ja homovihamielisiä jne. Diplomatiaa ja pelkuruutta on kun ei puolusta sitä joka on alakynnessä tai vain vähemmistössä, vaan myötäilee ja hymistelee tai ei sano mitään. Kovin diplomaattista ja mikään ei muutu. Kun halutaan ja etsitään aktiivisesti muutosta ajattelu- ja toimintatapoihin on oltava suora, ankara ja uskallettava sanoa vastaan, vaikka se tarkoittaa että sinua ryhdytään vainoamaan ja väkivalta kääntyy sinua kohtaan. Kuten olen itse huomannut, pelkuruus ja haluttomuus puuttua, silloin kun huomaa epäoikeudenmukaisuutta, on hyvin yleistä. On kovin helppoa olla vaan samaa mieltä ja keskittyä omiin juttuihin. Mikään ei todellakaan lopulta muutu vaikka niin kuvittelemme. On pelkuruutta olla myöntämättä omaa heikkouttaan, huonommuutta ja toisen paremmuutta, etevyyttä, etenkin kun tuo toinen on nainen. Auktoriteettiuskovaisuuttamme todistaa ikuinen roikkumisemme instituutioiden antamien pätevyystodistusten perässä. Fakta on totta ja uskottavaa vasta kun virallinen taho on sen huomioinut julkisesti ääneen.

Tätä kaikkea en sano siksi, että kaipaan erityisesti huomiota taiteilijana ja kirjoittajana, vaikka olisihan se tietysti erikoinen tilanne. Sanon siksi, koska jokainen kaipaa tulla huomioiduksi tarpeellisena ja osaavana tekijänä ja ihmisenä, teki hän mitä tahansa työtä ja näin ei ole tilanne. Hyvän palautteen antaminen on ilmeisesti erittäin haasteellista etenkin ihmisille joiden on vaikea kestää toisten ihmisten osaamista, vaikea hyväksyä taitoa ja antaa arvoa. Asia tulee hyvin esille sukupuolia tarkasteltaessa, miten ja millaisia asioita toisissamme arvostamme ja mitä emme. Väkivaltainen vallankäyttö on helpoin tie helppoon erinomaisuuteen ja asemaan. Yksinkertaisin väkivaltatekniikka on avoimesti muiden läsnäollessa halveksia. Keinot voivat olla hyvin pienimuotoisia mutta toistuessaan ne tekevät tehtävänsä ja niihin on hyvin vaikea puuttua. Tietynlaiset ihmiset kerääntyvät keskenään ja jättävät ulkopuolelle ne joita ei haluta joukkoon. Tämän tapahtuessaan tarpeeksi useasti tietynlaiset tunteet saavat tulta alleen, ei ole tarvetta eikä halua olla diplomaattinen. Diplomatiaan ja hiljaiseen hyväksyntään en itse kannusta, koska ongelma on laaja, liian hitaasti muuttuva ja rakenteellinen. Auktoriteettiasemassa olevat eivät joko halua tai osaa puuttua, joten teen sen itse.

Itseänsä täynnä olevia kusipäitä kohtaan minulla ei ole muuta kuin syvää halveksuntaa enkä sitä peittele. Diplomatia vaatii kunnioitusta ja sitä mulla ei ole.

Advertising is all

Kuva | 26 heinäkuun, 201610 maaliskuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

Intellect of anything. Do butterflies have intellect or is it intellect of nature which they follow?

25 heinäkuun, 201628 helmikuun, 2018 | Henna Timanttimetsä

Intellect is connected with self-consciousness, ability to develop oneself disregarding the natural state one could be in thinking what one could, should be and would be, how else to do, how many options there are for that person to take advantage and see solutions. It is awareness and learning of one’s abilities, possibilities and what is around, learning by looking, imitating, inventing, trying out, failing, seeing ways to evolve with what one has and putting things together. It is not enough to have information you have to know what to do with it. It is to see oneself as one self with something special to contribute. It is to be able to manipulate, calculate, think for oneself, see consequences of actions, be able to realize oneself as individually capable being and solve the complexity rather than escape it. Intellect is itself complex to the point we are not clear yet what it is. We still dwell in the old concept of intellect and are very quick to think of knowing what intellect is. The concept of intelligent things and beings and intelligence in people we many times like to keep alive as one-sided, thin and inaccurate. It could be mixed with a loud bully who is rich. To be able to make a fortune equals intellect in this world. It means one is able to play the game of the market, ready to take risks knowing circumstances, map of the market and ready to put oneself there in the game.

The idea of what intellect is, is more an illusion, what gets our attention and gets noticed most and as such keeps the old structures of society as they have been. Where intellect is found can surprise as deeds talk mightier than words. Who has intellect, how it actualizes itself in our every day when it seems to have vanished but still we think we are very clever. Doing what? It is stitched into and stamped on, held on though it is gone, sown and hammered in a way that it stays on the surface rather than would be thoroughly understood, weight, respected, found and known, if you know what I mean. Simple solutions can be brilliant but be simple and oversimplify complexity is stupid. It is a possession and quality hastily judged which deed itself shows lack and disrespect towards intellect as it is something that measures carefully looking into details and nuances rather than glancing fast without second thought. Intellect has been a possession of the upper classes and has been seen as result more than something that all could have and cultivate. High-born more than peasants, men more than women, adults more than children, money men more than poor men.

It is the most talked about characteristic and trait of anything. We may say that something is frivolous, meaningless, something is difficult and something stupid is easy, light-headed. Intellect is high and stupidity is low. It is to pay attention, ask, learn, but it is not to underestimate because nothing is meaningless. The mere label can do a great deal of damage especially when those labels given get stuck and are taken as such without questioning why it is so, who says, who decided this and why it could not be looked further, why it could not be something else. True stupidity is to believe without second thought, not to see underneath, not to do research and learn from that and believe old truths are true always. Something said becomes a label and fable when said repeatedly like a fate made by people. There is more than meets the eye is true wisdom. To play a broken record on and on, as does mankind in repeat doing the same mistakes over and over again. Things and beings represent something that have intellectual capital of certain amount. Intellectual capital gives value in cases where there is vast public awareness by this capital, what this intellectual capital is and value of what? It has contributed to make general innovations, understanding of facts and truths, made our comprehension wider about the world and ourselves. How we find intellect is to find meaning and more importantly how do we find intellect of our own and evolve and how we see evolving.

To learn value of things and beings, what truly is precious goes beyond intellect. We make a mistake when we stop there and start admiring intellect. Intellect is a tool. We are taught who is who, whom we should be afraid of and why, where value and strength come from, what is valuable, what it is to be strong. We learn to unappreciated ourselves as intelligent learners and makers when atmosphere is set in a way who can be intelligent and what it is to be intelligent. It is to put something and someone on to their place which place is dictated not necessarily actively chosen. To call someone or something stupid is to take no interest further. It is to verbally say out loud where you stand compared to what you deem stupid and beneath you because you are more clever. To judge is to deny development. To say she is an idiot means there is not anything other than irritating non-intellectual nonsense she drivels, does and represents. She is useless. She or he is worthless because of this judgement. There is not anything in her or him that is interesting to you, is valuable in what she does and says. She or he is seen through in that moment like a nonperson whose value is taken.